*

Niklas Herlin

Olen Alma Median tuore suuromistaja

Minulla on 15 minuuttia aikaa kirjoittaa tämä blogi, sitten lähden lääkäriin. Kysymyksiin voin vastata myöhemmin tänään.

Tänään tehdullä kaupalla omistan Alma Media –nimisestä pörssiyhtiöstä hieman yli 10 prosenttia omistamani Mariatorp Oy:n kautta. Masriatorp treidaa, siis käy pörssikauppaa paljon, mutta tähän saakka silla on ollut kaksi suurta strategista omistusta, Kone Oyj (noin 3,5 prosenttia) ja Cargotec Oyj (noin 10 prosenttia).

Erinomaisesti hoidettu Alma on kolmas pitkäaikainen, strateginen sijoitus. Alma on koko lailla kotimarkkinayhtiö, varsinkin Cargoon ja Koneeseen verrattuna, ne molemmat toimivat maailmanlaajuisesti. Omistukseni tasapainottuu.

Olen tehnyt elämänurani suomalaisen tiedonvälityksen parissa. Tiedän Alman bisneksistä enemmän kuin suurten vientiyritysten bisneksistä yhteensä, vaikka olen ollut Kauppalehden pörssitoimittaja ja taloustoimittaja ylipäänsä ja vielä Koneen hallituksen jäsen muinoin.

Alma Media on hyvin hoidettu pörssiyhtiö, jonka näkymät ovat hyvät jopa tällä uskomattoman nopeasti muuttuvalla mediakentällä. Siksi siihen sijoitin. Ja nyt julkaisen ja lähden lääkäriin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

Otan osaa onneesi.
Silti Hyvää Ukon juhlaa, vaikka mustakaavut
väänsivät sen ristikiimassaan Juhannukseksi.


█║▌│█│║▌║││█║▌║▌║
H a r m a a s u s i ™ 2 0 1 2

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Onnittelut. Ehkä Almalla on sitten vielä tulevaisuutta journalisminkin kannalta.

Tuula Hölttä

Niklas H :"Erinomaisesti hoidettu Alma on kolmas pitkäaikainen, strateginen sijoitus."

Congratulations! ” Sattuneista syistä” Alma on omasta mielestänikin oikein hyvä sijoitus. :)

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

No - johan nyt. Menestystä ja pitkämielisyyttä hallituksen paimentamiseen.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kippis sille myös Turusta! Menestystä laatumedialle toivotan.

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Olisi mielenkiintoista lukea sinulta käsityksesi sanomalehti ja verkkopalveluiden tulevaisuudennäkymistä. Onnea yllä olevaan hankkeeseen.

Käyttäjän JukkaBali kuva
Jukka Mäkinen

Onko kyseessä pelkkä sijoitus, vai onko tarkoitus yrittää vaikuttaa toimitukselliseen linjaan? Lähinnä kait siihen voi vaikuttaa henkilöstövalintoihin sotkeutumalla.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Kyllähän markkinatalouteen kuuluu, että omistajat sotkeutuvat jollakin tavalla sijoituksiinsa, eikö niin. Mutta toimitukselliset linjat ovat aina toimituksessa, minun mielestäni (olen entinen toimittaja...).

Näin siis vastaan ihan yleisellä tasolla, en päivän kauppojen takia. Olenkin sanonut myös julkisesti, että Uuden Suomen TOIMITUSJOHTAJAA Markku Huuskoa voin käskeä. Uuden Suomen PÄÄTOIMITTAJAA Markku Huuskoa en voi käskeä, voin vain erottaa hänet, jos haluan.

Käyttäjän MattiVesimkiOsJokinen kuva
Matti Vesimäki Os Jokinen

(kirjautuminen facebookin kautta)

Hyvin muotoiltu. Herra se on herrallakin. :)

Toivottavasti ei mitään vakavaa lääkärireissun johdosta ja toivotaan että sijoitus poikii.

Kalle Lehtonen

No reason, sehän nuoleskelee sua ;-)

Käyttäjän 98765sp kuva
SIMO PERTTULA

Sinä Niklas olet päättämässä Alman tulevaisuudesta. Sekä eräistä tulevaisuuteen liittyvistä perusteista. Kiinnittääkö Alma tulevaisuudessakaan parisuhteessa eläviä päätoimittajikseen? Entä siirtyykö Alman lippulaiva Aamulehti taploidikokoon? Kyllä työtä riittää.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Herranjumala, että parisuhteessa elävä päätoimittaja daploidiin, vai mikä se oli? Hyvää juhannusta, Zimo tai kuka se nyt oli.

Käyttäjän RaimoMki kuva
Raimo Mäki

Mielestäni Alma teki strategisen virheen luopuessaan MTV3:sta.
Liekkö pakkoraossa.
Minä olen menettänyt eniten varallisuuttani Sanoma Oyj:ssa.
Toivotan sinulle parempaa onnea.

Käyttäjän MattiJalagin kuva
Matti Jalagin

Tyylikkäin näkemäni liputus perisuomalaiseen tyyliin; ytimekkäästi, mutta lyhyesti.

Menestystä.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Pörssiyhtiöissä se menee näin. Pitää liputtaa selkeästi, ei mitään liikaa eikä mitään liian vähän.

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

Hyvä uutinen, US:kin saanee lisää muskeleita. Mediakenttä on varmasti vaikea ja suurien muutoksien keskellä, siinä on mahdollisuus. Toivottavasti voisit vaikuttaa IL:n toimintaan, News of The World ja koko Murdochin kujanjuoksu on hyvä muistutus siitä mihin asiat pahimmillaan voivat mennä.

US:n ja IL:n nettilehden yhteistyö olisi toivottavaa!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Niklas
Onnea ja Juhannusta!
Hyvä valinta, uskon näin.
Veikko

Käyttäjän raffu kuva
Rafael Rantala

Hyvä, kasvollinen omistus olisi varmaan pelastanut Nokiankin vrt. Kone.

Tuomo Kokko

"Kysymyksiin voin vastata myöhemmin tänään. Alma on --- strateginen sijoitus. Omistukseni tasapainottuu."

Tältä pohjalta:

Mistä kauppahinta on pois? Toisin sanoen jos Almaa ei olisi olemassakaan, miten olisit käyttänyt vastaavan rahapotin?

Miten tässä uudessa tilanteessa määrittelet näkökulmastasi Uuden Suomen? Sehän ei sijoituksenasi ole strateginen, ja saattaisi Alman vinkkelistä katsottuna vaikuttaa vain ärsyttävältä verkkohäiriköltä. Joko US:n puolesta on syytä huolestua?

Hyvää Juhannusta!

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom

Miten niin Uusi Suomi ei olisi strateginen?

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Mistä kauppahinta on pois? Vastaan: en tiedä. Hyviä sijoituskohteita sattuu joskus eteen, ja huonoja. Molemmista on kokemusta. Sananlaskun mukaan pitää panna sika säkkiin kun on kärsä kourassa ja säkin suu auki.

Näkökulma uuteen Suomeen: en voi väitää, etteikö sitä olisi. Mutta vain himpun verran. Nää on eri kokoluokan yhtiöitä ja sijoituksia. Uusi Suomi jatkaa, don't worry, ja aina entistä parempana.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Oisit ostanu nääs, Niklas siivun Nokiastakin.

Meinaan nääs, että mun parintonnin sijoituksesta, josta jäljellä on vajaa viissataa, nousis ees pikkusen.

Meinaan nääs, että puhun nyt suulla suuremmalla.

Meitä on meinaan monta,.......eiku moneks.

Nimim. Yks monien puolesta nääs...

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Pohjois-suomalaisena toimijana olen aika ällikällä lyöty.

ALMA on juuri trimmannut pohjoisen myyntikuntoon ja Aamulehtikin taitaa ensi kertaa vähentää elävää voimaa kovalla kädellä.

Kaleva tosin vielä on almalaisessa kentässä "kantona kaskessa", pohjoisen pää-äänenkannattajana (lehden ja yhtiön oma ilmaisu).

Tervetuloa omistamaan ja sitä kautta johtamaan pohjoisen puoltatusinaa lehteä ja printtimedian kaskea (Posari, Poroaapinen, Kainari jne).

Odotan mielenkiinnolla seuraavaa yhtiökokousta.

Käyttäjän SartsaBin kuva
Sartsa Bin

Tsemppiä vaan ja suuromistajana pistä se valehteleva toimittajasakki ruotuun niin ehkä jatkossa ostan kyseisiä lehtiä ;=)

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Mistäs tiedät että ne on valehtelijoita, jos et niitä osta?

Käyttäjän SartsaBin kuva
Sartsa Bin

Onhan "ilmaiset" nettilehdet ;=)

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Onnea ja menestystä taistelussa metsän petoja ja villieläimiä vastaan, kuten lause alkuperäisessä muodossa taisi kuulua. Onnea myös lääkärireissulle, etteivät sairaalapöpöt iske.

Toivon todella, että sinulla on parempaa tietoa kuin se, miltä meistä monista pessimisteistä ja kverulanteista tuntuu. Hyvä merkkihän tuo osakemarkkinoille on, jos väkeä meinataan pistää pellolle oikein ronskisti.

Käyttäjän MikaTiihonen kuva
Mika Tiihonen

Anna kaikki omaisuutesi EVM lle.

Pekka Manner

Onnea, Alma(-Kassi)-media on hyvä firma, lehtien taso on kuitenkin hieman nolo, mutta bisnes on bisnes ja Mooses on Mooses.

Kalle Kuusivuori

Mää olisin tänään ostanut uutta perunaa ja silliä, mutta ostinkin andrein marketista olutta. Jussi duunissa. Setä nostaa.

Hyvää juhannusta.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Makunystyjä kun kuorruttaa ruskealla niin kai siinä tulee köyhille taviksille jotenkin ylevöitynyt olo???

Sukuperijät ympäri maailmaa vetävät perässään lipokielisten aikuisten laumoja - kun ei omat rahkeet riitä niin on oltava onnessaan että joku kaiken ilmaiseksi saanut peppuelvis saa lopulta tehdä elämässään aivan mitä lystää.

ELi ole vaikka maailman omistaja - minua sinä / kaltaisesi eivät tule koskaan saamaan polvilleen edes pakolla.

( Tämä siksi että minua lähinnä kuvottaa nämä ukot ja ämmät jotka ovat onnittelemassa omistuksista joilla ei ole helvetinkään merkitystä heidän elämänlaatunsa kohottamiseksi -itseasiassa ei mihinkään. Media tulee jatkossakin jauhamaan enimmäkseen paskaa ja maalailee totuutta piiloon kaikenlaisten kenokaulojen pyynnöstä)

Hyvää juhannusta, eli kesäpäivän seisausta nyt kuitenkin miltei kaikille- pikkukalle Herlinillekin. HOH hoh hoh hoh hoh.

Kalle Kuusivuori

Media vaikuttaja Herlin ostaa Mediaa, miksi hänen tiedoituksestaan omassa mediassa noin katkera fiilis?

Vaikka ehkä ymmärränkin miksi, siltikin miksi?

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Testinä sekä siksi että minulle on Herlinien heraterttusuvun omistukset ja niiden kunnioitus melkolailla aivan sama. Jos 'herraa' niin vituttaa kuspäiden erimielisyys, niin bannillahan se hoituu.

Olen toisinajattelija. Lähinnä minua naurattaa nämä surkuhupaisat onnittelijat - on kuin olisi jumilauta syntynyt jokin wonderchild-estrella tai vastaava maaliman ihme.

Edelleen ihan hyvää jussia kaikille miltei, sinullekin.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

En ole katkera lainkaan, vaikka luulet niin (Kari Peitsamo).

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Tuo ei ollut ollenkaan mukavaa luettavaa - - pelkkää elämän katkeroittamaa, ikävää pahanolon vuodatusta.

"ei ole helvetinkään merkitystä heidän elämänlaatunsa kohottamiseksi -itseasiassa ei mihinkään..."

No juu, joskus sitä voi vain olla iloinen siitäkin, että kokee jonkun ottavan, ja pystyvän ottamaan itselleen isojakin riskejä sijoittamalla varallisuuttaan eteenpäin. Tämän päivän Suomessa se ei ole itsestään selvää.

Hyvää Juhannusta vain ihan kaikille kirjoittajille ja iloista mieltä.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Et onnistunut sitä varsinaista pointtia ymmärtämään? Ei se mitään.

Pointti oli jotakuinkin siinä että pelle saa jotain siitä kun kumartaa kuninkaalle.

Sitten on se toisenlainen popula.......

Kelhullekin sitä hyvää auringon kuoleman alkua.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Herlinille:

Sitä te kaiken ilmaiseksi saaneet kyllä muistatte jankuttaa.

Jep.

Jonkun yksilön katkeruus on teille sitä, että sanoo ihan suoraan tämän idolointiparadigman olevan tuhottoman monelle suoranainen helvetti.

Luulisi että olet jo kertaalleen saanut maistiaisia siitä miltä tuntuu joutua katkeroitettujen terminaalivaiheen ääliöyden kynsiin. Se varmaan paranee lisähapoilla(noin yleisesti)?

Muuten: ei pelkoa että minulle tulisi sellaista terminaalivaihetta, sillä osaan juosta järveen ihan ilman sivullisia.

Terve.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Hyvää juhannusta. Ja lähes tosissani toivon, että järvi, johon juokset, on helvetin syvä, musta ja kaukana.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Osaan uida..........

hoh hoh hoh hoh!

Muuten: On ihan mielenkiintoista, että miljonääri toivoo erimielisen ja itseään idoloimattoman yksilön tappavan itsensä.

Mutta sellainenhan on toki miljonäärin mielenmaisema yleisesti.

Eli kertoo juuri sen mitä provoamalla koetin saada ulostautumaan - ja siinä TÄYDELLISESTI onnistuin.

hoh hoh hoh ja vielä kerran heh!

Ahoselle - kunnon kyykistelijä.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

lipoviineri Ahoselle:
"
Tällaista tekstiä ei täysjärkisen suusta tule, kun muistaa mitä Niklakselle on tapahtunut. Viaton kai hän itse sille on, että on perinyt omaisuutta. Tunnen itse henkilökohtaisesti rahassa rikkaita ihmisiä perheineen, ja näyttää sieltä että omaisuus ei tuo onnea, vaan paljon huolta ja työtä.

Yritä nähdä ihminen omaisuuden sijaan, niin olet oikeilla jäljillä. Aivan kammottavaa henkilökohtaisuuksiin menemista ja kateutta, ymmärtämisen vajautta. Sironen on täysin pihalla, kaikesta"

Jos siitä tulee huolta niin sehän hoituu niin että heittää ne fygynsä kaivoon tai antaa pois.

Varsinaisesti edelleen kohnotin TEILLE idoloijille - te olette pelkkiä nollia ja syy miksi tässä maailmassa on korruptiota.

Terve miljonääri toivoo erimielisten itsemurhaa. SE SE VASTA TERVETTÄ ONKIN?

Joo kyllä. Ahonen on pihalla. Kaikesta.

Vedä itsellesi lippaan Usko boy.

Käyttäjän sinenmaa kuva
kati sinenmaa

Mikä on saanut sinut näin avoimeksi?

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Whattia meinaat? Kuka? Avoin?

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Onnittelut! Toimittaja haluaakin aina palata työhönsä ja sen alkulähteille. Sama piirre on muuten tutkijoissakin.

Yhden kysymyksen haluan esittää? Onko tehdyillä ratkaisuilla vaikutusta Uuden Suomen plogistanian virtaan?

Hyvää Jussia!

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Kuten jo tuossa yllä mainitsin, tämä kauppa liittyy Uuteen Suomeen korkeintaan himpun verran. US on US ja Mariatorpin sijoitukset ovat Mariatorpin sijoituksia.

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom

Jokaisen täytyy jossain vaiheessa päättää mikä hänestä tulee isona.
Intohimosi toimitukseen ja mediamaaailmaan konkretisoituu nyt entistä selvemmin.

Antro Pulkki

Josko pakkoruotsitus ja -fanitus loppuisi niin onnittelen.

Toki onnea toivotan muuten!

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Onnee ja menestystä. Saitko lääkäriltä terveen paperit ?

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Kiitos kysymästä. Lääkäri oli kovin tyytyväinen vaikka minä kiukuttelin. Mutta ei toi oikea jalka oikein tokene.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

No se riittää, että joka toinen jalka toimii. Hyvää Juhannusta !

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Sen pidemmittä, lämmin kiitos kaikista onnitteluista. Tehkäämme kaikki parhaamme jatkossakin. Vaikeata se on, joka päivä.

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom

Joo, ei oo helppoa kellään ...

Käyttäjän lakosi kuva
Mika Lako

Hillomies väsäsi huvittavan muinaisjutun.

Käyttäjän Kippari kuva
Harri Räsänen

Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne ainakin on pysynyt otsikoissa annettuaan pikapotkut Lapin Kansan päätoimittajalle Johanna Korhoselle.
Nyt puidaan hovioikeudessa syytettä työsyrjinnästä.

http://www.taloussanomat.fi/media/2012/06/19/mtv3-...

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Toivoisin tällaista (bitti)mediaa: "Maamme"

Kirjoittaisivat siitä mitä
eduskunnassa tapahtuu:
- selostaisivat kansalle tulevia ja ajankohtaisia lakeja
- haastattelisivat päättäjiä, kansanedustajia aina kun "sukset menee enemmän ristiin". [Kukkotappelu-palsta] Saisivat tilaisuuden perustella kantojaan jne.
- toki kirjottaisivat myös niistä asioista joista on konsensus
- Olen hieman epävarma miten EU-juttuja pitäisi seurata?
+ Kansalaisten keskustelupalstan osanen

Talous:
- talouslehdistön seurantaa, nimenomaan kv. talouslehtien seurantaa, hieman Radio Rock-tyyliin.
+ Kansalaisten keskustelupalstan osanen

Kuluttajapalsta:
- kotimaan tuotteet vahvasti esillä
- tuottajat kertovat (tuotteistaan, ei niinkään firmoistaan)
+ Kansalaisten keskustelupalstan osanen

Mitä tässä lehdessä ei ole:
- Hirvi pysäytti liikenteen nelostiellä
- BB-talon Arska sai vitoset (katso kuva)
- Sopraanon ääni katosi
- Joulun sää (katso ennuste)
- Julkku-Mulkku paljastaa
jne.
________________________

OK - tämä vaatisi jo aika raskasta fyffeä.
=> Pitäisi siis saada medialle "kasvot" ja takeet laadusta
=> pitäisi myydä myös 'kansanosakkeita', jolloin:
=> osakkeiden omistajat (vaikkakin vain yhden osakkeen omistaja) lukisivat mieluiten sitä 'omaa' mediaa, tosin toimitus hukkuisi juttuvinkkeihin ;=)
=> örkkikellari, mihin kaikki asiattomat kirjoitukset lukittaisiin, kuten myös örkeistä johtuva kirjoittelu

Tällaisesta lehdestä olisin valmis maksamaan kuukausittaisen tilausmaksun. Tämä ei tietenkään tarkoita, että meitä olisi monta, mutta jokin osa olisi 'julkinen' osa sitten vain 'tilaajien'.
Toisaalta jokainen tilausmaksu voisi antaa ostajalleen osakkeen?

Ikuisuuskysymyksiä.

Henry

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

possu sä oot! Oisit kertonu julkisesti että Erosen teksti oli huumoria ni mun ehdokas ei ois pakkolomalla TS:n paska"uutisen" takia!!

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Tää on off-topic, mutta vähän antaisin sapiskaa STT:llekin mokasta.

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

STT lainas täysin valheellista TS:n "uutista", siks vituttaa..

Sara Virta

Ei muutakun onnittelut Herlin. Toivottavasti Alma menestyy ja pulskistuu. Vanha viisaushan on että kun halvalla ostaa ja kallilla myy niin jää kukkaron pohjallekin jotain.

Käyttäjän jremes kuva
Juha Remes

Onnittelut vain täältä Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Olethan vähentänyt kessuttelua? Vai palaako sätkä samaan malliin kuin ennenkin?

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Pari-kolme toppaa päivässä ja tällaisena päivänä sekään ei riitä. Pakko vähentää, mutta se on vaikeeta!

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Mä oon testannut sähkötupakoita. Toimii ihan hyvin, mutta jotkut maut ottaa hieman keuhon päälle. Ihan oikeasti sattuu kun vetää ekat henkoset, sitten homma tasaantuu.

Henry

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Siirry sikareihin. Niitä ei kiireinen ehdi montaa päivässä pössytellä.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Nuuska on mielestäni paras tapa lopettaa röökin poltto. Ja jos siihen jää koukkuun, on se parempi kuin röökikoukku.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Mainittakoon vielä, että Amppareiden haun kautta löysin 10 mediaa, jotka siteerasivat blogiani. Kolme teki niin kuin on sovittu, eli linkittivät blogin: Taloussanomat, Aamulehti ja Arvopaperi. Esimerkiksi Hesari, IS, Yle ja Maikkari paskat nakkasivat tälle sovitulle asialle. (IL ei siteerannut blogia vaan lyhyttä, antamaani puhelinhaastattelua, vain tiedoksi kaikille).

Kalle Kuusivuori

Kauppalehti ei kirjoittanut sitten mitään ;)

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

KL ei ole Amppareissa (www.ampparit.com). Ja Amppareiden kautta tein haun. KL:n juttu on oikein hyvä.

Kalle Kuusivuori

googlella löysin kauppalehden jutun. Mitähän ne kuvatoimituksessa miettii, kun visualisointina oli kuva jossa oli vielä Kauppalehti Presso. Onko sen lopettamisesta jo kuusi vuotta? Tai sinne päin?

Tätä se Niklas on, kustannukset kuntoon ja asiakkaalle paskaa. Kauppalehdessä kätesi on täynnä skeidaa, mutta nyt voit olla varma, että yrityksesi uutisointi on parfyymiä täynnä.

Käyttäjän malva kuva
Eeva Vasenius

Onnittelut luultavasti todella hyvästä osakekaupasta. Olet niin skarppi ihminen, että luotan aivan takuuvarmasti Alman osakkeiden arvonnousuun ja myös arvonsa pitämiseen. Sekin on tärkeää, jos yhtäkkiä alkaa joka paikassa osakeyhtiöt menettää arvoaan.

Toivotaan, että saisit jalkasi kuntoon. Tosi harmi juttu tuollainen. Oletko käynyt parhaimmilla lääkäreillä?

Hyvää Juhannusta ja -kesälomaa!

terv. Eeva

Käyttäjän donnybird kuva
tuula pakarinen-curry

Toivon, että jokaisen elämä toisi parhainta mahdollista...

Moni kärsii jalkakivuista, mutta syitä ei löydy!

Oman havaintoni perusteella niitä on monia, mutta päällimmäisenä aivan
uusi ilmiö. Oikean jalan oireilu, kivut ja turvotus.
Tämä mielestäni liittyy munuaisten toimintaan. Jopa polven takainen lymfa
turvotus, neste-epätasapaino...
Esiintyy usein myös naisilla, joten ei aina eturauhasen aihettamaa.

Olenkin tullut siihen tulokseen, että syy voisi olla leipään lisätyssä
gluteiinissä, joka usein, mutta ei aina, mainitaan leivän aineluettelossa.

Monet ovat altistuneet tälle aineelle, koska sen keinotekoinen lisääminen
on epätasapainossa ihmisen normaalin aineen saannin kanssa. Proteiini on
vaikea munuaisen suodatusta ajatelleen.

Samalla on toinenkin ongelma. Jos poltat ja juot alkoholia, on paljon
todennäköisempää, että oma mahalaukun mekanismi ei tuota B12 vit, ja sen
imeytyminen myös hiipuu esim. gluteenin allergisen reaktion, ja iän myötä
muutenkin. Yleensä suoliston terveys määrää vointisi.
Tupakka lisää myrkkytilaa verenkierrossa, joka edelleen johtaa veren hyytymiseen...
ehkä muiden kanssa, kihti arvosi nousevat, koska veri muodostaa homokysteiiniä, Joka on tulehdustila sinänsä;
sekin hyvä merkki b12 puutoksesta. Liha tuottaa samanlaisia oireita, koska
proteiini, etenkin ilman rasvaa, ei ole ihmisen ensisijainen ravinto.

Olenkin ihmetellyt, miten muualla maailmassa tätä B12 lisätään aina vanhusten lääkitykseen, mutta ei meillä täällä suomessa! Olen olettanut
sen tutkimuksen olevan arkipäivää, eli rutiinia, mutta niin ei olekaan
taas meillä täällä...

Puutostilan oireet ovat hyvin moninaiset, ja yksilölliset.
Tämä on vain omaa spekulointiani, tietenkin.

Huoleni on, että maatalouttamme ajetaan alas näillä oudoilla leivillä,
samoin kuin oudoilla ääri dieeteillä.

esim. peruna, maissi, riisi,,,jne. ovat tärkeitä, ja terveellisiä, sivilisaation mahdollistaneita ruokia, joiden alasajoa ei tulisi sallia.
Ensin on hävitetty sata maissilajia, kohta sitten on nälänhätä, koska
yksi geenimaissi onkin se ainoa, ja on saapunut tuholaisen, jota ei voiteta.

Peruna on terveellistä, hidas sokeri, hyvä ja tyydyttävä energian lähde.
Sen kanssa ei voi lihoa, joten karppaajien tulee muistaa proteiinien,ja
muun epätasapainon vaara. Dieetillä voi laihtua, mutta kaksi viikkoa on mielestäni raja proteiinin syönnissä, sitten tulee taas terveysriskit.
Kohtuus kaikessa on aina parhain periaate.
Eskimot saivat lihastansa 70 % rasvaa, ja loput proteiinia.
Jos olisi ollut toistenpäin, ei heitäkään olisi.

Käyttäjän ristoi kuva
Risto Jääskeläinen

Toivotan reilulle kustantaja Herlinille hyvää juhannusta ja menestystä sen jälkeenkin.

Käyttäjän TeemuLeikkainen kuva
Teemu Leikkainen

Kun nyt kerran sijoitit almaan niin kovasti kiinnostaa tietää että minkä ihmeen takia?
Lehtialan laskevan trendin vuoksi ihmettelen kovasti tuota sijoitusta. Onko usko sinulla niin kova näiden digitaalisiin tuotteisiin että se sai kiinnostuksen heräämään?

Kalle Kuusivuori

Kapitalismi tarvii kasvonsa. On aika siirtyä Erkon jälkeiseen aikaan. Kun sanoma pitää jatkuvia Yt kuntotuksia, niin Herlinin puoti korjaa tilanteen. Iltalehti tekee vielä surkeampia juttuja ja Kauppalehdessä menee edelleenkin biljoonat ja miljardit sekaisin kuten europarlaamentikolla.

Lehtien kuolema on ennenaikaista, jollei ne todella tee itsemurhaa. Mutta veikkaan että Niklas estää sen, ja lähettää päätoimittajat tyky päiville, jossa saavat sauvakävellä ja saunoa. Keskenään oma pieru haisee hyvälle, ja voitto aspekteja keksitään amppareiden suosituimpien joukosta.

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom

Laskevilla markkinoillahan ne diilit tehdään. Ja sitten ei muuta kuin p..kasta kultaa!

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Alma on hyvin hoidettu yhtiö ja hyvä sijoituskohde. Lisäksi ala on jossain määrin tuttu.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Vaikka en olekkaan mikään sijoittaja tai pörssipeluri, niin kyllähän jokaisen tulisi nähdä, että maan suurin mediakonserni tulee jatkossakin olemaan suurin.
Joka päivä tiedonvälitys siirtyy yhä enemmän ja enemmän internettiin ja näiden median tuottajien painopiste myös. Onhan se nyt päivän selvää, että 5v. päästä suurinosa uutisoinnista ja tiedonvälituksestä, sekä mainonnasta on verkossa, samoin tv on yhä enemmän sidoksissa verkkoon.
Arvoisat parempiosaiset. Jos teilla on järkeä, niin sijoittakaa kuten Herlin. 10v. sijoituksella moninkertaistatte sijoituksenne. 10v. päästä postilaatikkoon tulee vai kirjattuja perintäkirjeitä ja kyläkauppojen mainoslehtisiä. Alma on maan johtava media 10v. päästä, ellei joku monikansallinen pääse sitä polkemaan ja jos joku pääsee, niin luulen sen olevan Google.
PS. Saatan olla myös pahasti vääräassä, joten vastuu sijoituksistanne on teidän.

Antti Suhonen

Hyvä hankinta Niklas ja vieläpä erittäin hyvä ajoitus ostaa Alma mediaa nythän näitä osakkeita saa vielä ale - hintaan.

Treidaatko Niklas lyhyttä kauppaa esim futuureilla?

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Ei mennä mun sijoitusteni yksityiskohtiin. Alma on eri juttu, koska se on suunniteltu pitkäaikaiseksi sijoitukseksi.

Käyttäjän TimoRantanen1 kuva
Timo Rantanen

Tervehdys Niklas! Aivan loistava sijoitus sinulle, kun omaat laajaa näkemystä printtimedian tulevaisuudesta.Uskoisin sinun tuovan Almalle uusia ajatuksia, ja toteuttamistapoja:)Hyvää Jussia !Kysymys. Oletko ajatellut Hallituspaikkaa , kun olet merkittävä omistaja ? :)

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Yhtiön hallituksen valitsee yhtiökokous.

Käyttäjän TimoRantanen1 kuva
Timo Rantanen

juu näin on, ja se on demokratiaa :)Kiitos Uusi Suomen verkkolehdestä ..

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Onneksi olkoon!
Tänä juhannuksena on montakin syytä liputtaa läpi yön ja karkeloida neitseiden kanssa :)

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Meillä lippu on ½-tangossa EVM:n takia.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Syyllistyt silloin Suomen lipun epäkunnioittavaan kohteluun ja rikot lakia. Suruliputus on sallittu vain kuolemantapauksissa tai sisäministeriön määrätessä yleisen suruliputuksen.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Övermalaxissa on neitseet loppu. Sen takia suruliputus.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

On se nyt jumal'auta että onnitellaan. Ei hänelle ole syntynyt poikalasta, eikä hän ole menossa vihille.

Hän on tehnyt osakekauppoja,- joka siis on luottamista siihen, että osakkeiden hinta nousee.

Ei se ole häidenlailla onnittelemisen paikka.

Se on kauppaa, eikä juhlaa.

Käyttäjän malva kuva
Eeva Vasenius

Kauppakin voi olla juhlaa. Tässä tapauksessa uskon näin käyneen. Niko on todellakin pohtinut syvällisesti kauppojaan.

Lopputulema vaikuttaa erittäin hyvältä. On asioita, joihin voi vaikuttaa, mutta on myös asioita, joita et edes huomaa tarkoittaa.

Se on loppusilaus kesäkauppoihin.

terv, Eeva

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Niko ehätti kertomaan henkilökohtaisesti tälle vähintäänkin sekalaiselle seurakunnalle uutisen, mikä on hänelle henkilönä tärkeä. Se on luottamuksen osoitus, vähintäänkin, olkoonkin että sieltä kirjoittajapuolelta tulee jos jonkinlaista kommenttia takaisin, kuten odottaa sopii.

Tämä sakki on etuoikeutettua, haluavatpa tai eivät. Alma Media on bisnestä, Usarin blogien ylläpito on sitä varsin rajallisesti: kirjoittajat rähjäävät mesenaatin suojeluksessa, mikä on mielestäni oikein, siinä toteutuu demokratia ja henkilön käsitys vastuusta ja moraalista.

Suopeuteni on tietenkin nyt myös muiden uutisten ja lähestyvän juhannuksen siivittämää, mutta arkenakin, miksi kadehtisin tai vähättelisin?

-- Ai niin! Mielestäni on hienoa että täällä on myös haistattelijoita ja väärinymmärrettyjä hörhöjä. Houkan sanoma yhteiskunnassa voi olla vieraista sfääreistä, mutta tyhjästä se ei tule. Pistää silloin tällöin miettimään.

Käyttäjän kristiinailmarinen kuva
Kristiina Ilmarinen

Ihanaa, vastavoimaa Sanomalle...

Käyttäjän eveavolin kuva
eve avolin

Minäkin harkitsin Alman ostamista syksyllä, mutta totesin, että sanomalehtiala on auringonlaskun ala, vähän niin kuin metsäteollisuuskin, vaikka molemmissa olen ollut töissäkin. Minulla ei kuitenkaan ole varaa menettää 40 miljoonaa, tai edes kahtakymmentä, vitonenkin olisi äärimmäinen katastrofi.

Kurssi onkin kyseistä ajankohdasta laskenut 20 prosenttia, joten jos olisit ostanut silloin, olisi se sulanut tähän mennessä 32 miljoonaan. Mutta halvallahan sitä pitääkin ostaa, toivottavasti nyt hienoinen nousujohde jatkuu.

Mitä muuten myit rahoittaaksesi oston? Et kai sinä makuuta tuollaisia summia pank(e)issa näinä pankkikriisin aikoina? Patjan allakin olisi parempi. En kyllä tiedä, pystyisikö sillä nukkumaan.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Aika paljon likvidiä oli jo. Jotain murenia sen päälle tarttee kai myydä, mutta ei mitään radikaalia.

Käyttäjän reijotossavainen kuva
Reijo Tossavainen

Toivottavasti Herliniltä löytyy lisää pelimerkkejä osakepotin kasvattamiseen, jotta myös käytännön tasolla voi täysipainoisesti vaikuttaa Alman asioihin. Uskoisin, että Herlinillä on oikea lähestymistapa mediatalon toimintoihin.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kiitos Herlin toivon mukaan kasvavasta mahdollisuudestamme kirjoitella.
Katson kuitenkin, että suuromistaja omistaa yli 50%, muut ovat omistajia.

Antti Suhonen

ave avolin kirjoitti hassun kommentin "Minäkin harkitsin Alman ostamista syksyllä, mutta totesin, että sanomalehtiala on auringonlaskun ala, vähän niin kuin metsäteollisuuskin"

kun jopa sinäkin tiedät tuon asian niin et kai luule, että sitä ei ole jo hinnoiteltu tämän päivän kursseihin:).

Nämä toimialat tulevat nousemaan siinä missä muutkin toimialat, periaatteessa on ihan sama mitä ostaa vaan milloin ostaa eli kaikki on kiinni ajoituksesta.

Käyttäjän eveavolin kuva
eve avolin

Kuten sanoin, minulla ei ole varaa menettää ropojani pörssissä, enkä myöskään jaksa koko ajan vahtia kursseja. Siksi valitsin syksyllä sellaisia firmoja, joiden tulevaisuuteen luotan satavarmasti. Ne ovatkin tällä hetkellä suunnilleen saman verran plussalla kuin Almani olisi ollut miinuksella. Toki suurin osa joskus nousee, mutta joillakin aloilla vain on varmempi tulevaisuus kuin toisilla.

Käyttäjän Hermiitti kuva
Kimmo Hoikkala

Onnea Alman uudelle suuromistajalle! Ennustan, että Alma nousee Sanoman kilpailijaksi valtakunnallisessa journalismissa uuden toimitalon myötä.

Käyttäjän tblokki kuva
verhomatto -fi

Vielä -90 luvun lopulla ja 2000-luvun alussa sinusta kirjoitettiin " haastattelupalkkiota viskipaukkuna" kinuavaan ns. toimittajaksi.

Onnea vaan näköalapaikkaan.

US ja IL nettiversiot ovat olleet kirjamerkeissä, koska molemmat mielestäni parhaimmistot.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Minusta ei kyllä ole koskaan kirjoitettu, että olisin haastattelua kinunut viskipaukulla. Vaikka sellaistakin olen tehnyt.

Käyttäjän tblokki kuva
verhomatto -fi

Artikkelissa kirjoitettiin siitä kinumisesta. Artikkelista on kauan aikaa ja muistikuva voi heittää annettiinko ymmärtää, että kinusit tai ylipäätään kinusitko aina toimittajilta viskipaukkua vaivanpalkkioksi haastattelusta. Artikkelissa rinnastettiin perheesi silloinen varallisuus, sinun osuutesi varallisuuteenne ja haastattelupalkkiopyyntösi eli viskipaukku. Selaa itse vuosisadan alun Sanoman tai Alman isompia julkaisuja itsestäsi. Ehkä sieltä löytyy tarkempi kuvaus asiasta, mikäli kiinnostaa. Loppupäätelmä artikkelissa toimittajalla oli se, että perheen "erikoinen" eli sinä olit parempi haastattelun perusteella kuin jornalistien "maine" eli viskinkinuaja rikkaan perheen vesa.

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom

Hmmm... voin kyllä kuvitella tilanteen, jossa toimittaja kysyy paljonko pitäisi maksaa palkkiota ja vastaus kuuluu: "No jos nyt yhden viskipaukun piffaat".

Sitten otsikot repäistään: "Haastateltava kinuu viskipaukkua palkkioksi".

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Ja tämä nimimrkki verhopakko tms. siis valehtelee, tiedoksi kaikille.

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom

Älä sano noin! Voihan se olla, että hänen muistikuvansa vain pettää ja toisaalta voi olla, että ne journalistit ovat valehdelleet etkä ole sattunut kyseistä artikkelia itse lukemaan.

Käyttäjän Kippari kuva
Harri Räsänen

Tietynlainen revanssi Niklas Herlinille kun muistetaan, että Niklas sai potkut Kauppalehdestä 1995.

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom

Lägg märke på suosittelija!

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Hyvä uutinen. Onnea, Niklas!

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Almamedia tahkoaa rahaa ostamalla halvalla käytettyjä kunkikaallisuutisia Ruotsista ja myymällä ne isoin otsikoin suomalaisille.

Kannatatko tällaista infokuluttajien hyväksikäyttöä?

Antti Suhonen

Mitäköhän tälläisten nekatiivisten ihmisten päässä oikein liikkuu ikuinen nekatiivisuusko? ""Almamedia tahkoaa rahaa ostamalla halvalla käytettyjä kunkikaallisuutisia Ruotsista ja myymällä ne isoin otsikoin suomalaisille."

Eikö tämä ole hyvä asia, että tuetaan omistusta Suomalaisissa yhtiöissä ja vielä pitkäaikaista

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Vastaanpa nyt tähänkin. Olet aika urpo!

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Vuoteen 2009 mennessä nimi Urpo oli Suomessa annettu 5 173 henkilölle[2]. Nimi oli suosituimmillaan 1940- ja 1950-luvuilla.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Aholakin ostaa mitä luulee tarvitsevansa. Ostamatta jää turhaksi luokittelemansa.

Käyttäjän ritvapuolakka kuva
Ritva Puolakka

Niklas, olen huomannut että sinulla on ajatus, että rahoillasi voit tehdä jotakin hyvää. En tiedä saako sillä taivaspaikkaa, mutta kyllä se varmasti helpottaa.

Itse olen ajatellut, että jos voittaisin lotosta, laittaisin hoivakodin pystyyn. Noin 50-vuotiaille aivoinfarktin saaneille. Näille ei ole sijaa.

Pekka Toivonen

Nilkas Herlin kertoi käyneensä lääkärissä pitkittyneen jalkavaivansa vuoksi, ilmeisesti kyseessä on se vanha , ryöstön kohteeksi joutumisen yhteydessä tapahtunut vammautuminen. Ritva, viittauksesi aivoinfarktiin on tahattoman koominen tämän uutisen yhteydessä , koska Niklas-herra taitaa juuri kuulua niihin noin 50 -vuotiaisiin potentiaalisiin asiakkaisiisi , joille haluaisit perustaa hoivakodin, jos olisit Herlinin tapainen raharikas.
Sulkisiko potilaan varallisuus tältä ovet hoivakotiisi vai olisiko Alma Median suuromistajuus kuitenkin ratkaiseva lieventävä asianhaara asiasta päättäessäsi ?

P.S. Runsas tupakointi altistaa aivoinfarktille.

Käyttäjän ritvapuolakka kuva
Ritva Puolakka

Pekka, oliko tämä tahattoman koominen?

Rakas tappelukaverini Alftaani halusi rokkareiden vanhainkotiin. Ajatus on kyllä tullut mieleeni jo aiemmin. Tämä menee nyt kyllä henkilökohtaisuuksiin, mutta entinen mieheni ja lasteni isä, on rokkari ja nyt istuu mies pyörätuolissa.

Hän ei halua mennä hoitolaitokseen, jossa vanhat mummut ja papat horisevat omiaan. Hoitolaitokseen, jossa minä olisin johtajattarena hän menisi, että saisi kavereiden kanssa soittaa ja laulaa.
Laulusolisti on mies ja ensimmäisessä Kuusrokissa loisti. Ja kun täytin vuosia, niin soitti ja lauloi minulle.

Lauloi muuten: "My Girl". Osaa se vieläkin viedä jalat alta.
http://www.youtube.com/watch?v=ltRwmgYEUr8
Tässä muuten sanat miehet. http://www.youtube.com/watch?v=i_ScJvSpbmo

Pekka Toivonen

Ritva, esitin ainoastaan yksinkertaisen, sangen vakavamielisen kysymyksen, johon en saanut sinulta vastausta. Toki en sitä odottanut saavanikaan.

Käyttäjän kveikko kuva
Veikko Kukkonen

Tämä on hyvä. Varsinkin, jos myyjinä olivat Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva.

Julkaisutoiminta on nimen omaan ihmistoimintaa; tiedon ohella arvojen ja aatteiden välittämistä ihmiseltä ihmiselle.

Vakuutusyhtiöt, joiden tarkoituksena on vain sijoitusten voiton maksimoiminen, eivät koskaan voi antaa kasvoja, inhimillisiä arvoja, toiminnalle.

Immu Leino

Kyllä aina vähän hirvittää ajatus että rahalla ostetaan sananvapautta.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin
Käyttäjän MerjaHeikka kuva
Merja Heikka

Kunhan saataisiin ne uutiset paremmiksi jollain konstin. Iltalehtikin alkaa olla kohta kuin joku Alibi. Vaan se lienee toinen tarina. Se voisi vaihtaa nimensä Depressioksi. Pari päivää sitten oli varmaan ihan tarkoituksella laitettu video, missä ankanpoika käveli miehen perässä, jotta olisi edes yksi hyvänmielen uutinen aukeamalla.

Onnittelut kumminkin.

En tarkoittanut, etteikö tämä uutinen olisi hyvä. Suomalainen omistus on aina parempi kuin ulkolainen (oliko persusti sanottu). Muita hienouksia en tässä asiassa ymmärrä, joten vaikeapa niistä on mitään sanoakaan. Juuri ja juuri tiedän, mikä Alma media on, hämärästi. Ja siinäkin tietämisessä avittaa tuo pääte, media.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Minunkin olisi pitänyt mennä lääkäriin, käskivät nyt sitten kipsata tuon jalan, mutta en ehtinyt. On kai tuota elämää sen verran jäljellä, että ehtivät kipsata toistekin. Enkä halua mitään kipsejä jalkaani, voiko edes olla ahdistavampaa ajatusta kuin keskellä kesää kipsattu jalka? No ei ole.
Onnea kovasti omistuksesta. En minä nyt tiedä oikein, että miksi tässä nyt pitää onnitella ja mistä, mutta jos se on kiva ja mukava, niin miksipäs en niin sitten tässä toteaisi.
Onhan tämä vähän sellaista huulten tuulessa heiluttelua nyt tämä kirjoittaminen, mutta so what, onpahan joutavalla jotakin, mistä tulikin mieleeni, että minulle erittäin rakas mummo kuoli viikolla. Toisaalta on tosi surullinen olo, mutta toisaalta taas, jos ihminen elää kuukautta vaille 92 vuotiaaksi, niin voiko enää luonnollisempaa asiaa olla kuin hänen siirtymisensä sinne, missä ei takaraivoa turhat asiat pakota? Onhan se surullista, kun yksi hienoimpia koskaan tuntemia ihmisiä poistuu, mutta se on elämää. Et kuule, Niklas, edes usko, että millaisia asioita hän elämänsä aikana koki :)
Tsemppiä vaan kaikelle, mihin elämässäsi pyrit.

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom

Älä leiki jalkasi kanssa. Jos lääkärit ovat sitä mieltä, että se voitaisiin kipsaamalla saada kuntoon, niin usko heitä! Muutoin siitä voi tulla loppuelämän riesa.

Ja mitä tuohon toteamukseen tulee: "voiko edes olla ahdistavampaa ajatusta kuin keskellä kesää kipsattu jalka? No ei ole.", niin se vastaa äidinkielen opettajani varoitusta liioittelevista ilmaisuista ainekirjoituksessa. (Yksi hänen esimerkkinsä oli: "Mikään ei ole niin inhottavaa kuin löytää käytettyjä tulitikkuja tulitikkurasiasta". Hän täsmensi esimerkkiään kysymällä meiltä; "Oletteko kaikki sitä mieltä, ettei mikään maailmassa voisi olla inhottavampaa?")

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

No minähän en ole koskaan väittänytkään olevani verbaaliselta ilmaisukyvyltäni mitenkään älyttömän hyvä.
Ja minä_vain_haluan_päästä_lenkille!!!!!!!!!!!!!

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom

Parempi kipsata jalka ja sillä aikaa harrastaa vain niitä "kahdeksan kilometrin lenkkejä" espoolaisen herrasmiehen kanssa. Sitten jossain vaiheessa pääset taas lyhyemmällekin lenkille.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Aaaah, sulle se on vain 8 kilsaa? Wanhemman Äspoolaisen Herrasmiehen kanssa se on täydet kymppi, ehkä lähempänä viittätoista tai jotain :P

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom
Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Pitkästyn maratoonista. Eikä tuo jalkakaan kestä.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Ja Eronen ja Lom voivat chatata muualla kuin mun blogissa. Kiitos!

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom

Sorry, yön tunnit alkavat painaa päälle.
Asia ymmärretty.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Kuulehan Herlinin jätkä, minä voin kyllä siirtyä blogineni tsättäilemään jonnekin muuallekin, joten heippådei ja hellät tunteet vaan sinullekin.

Pekka Toivonen

Pekka Siikalan blogissa näyttää olevan paljon tilaa, siellä voi chattailla :)
PS. On muuten mukava mies, ei vittuile.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Helena Eronen:

Kannattaako uhoamalla sahata sitä blogioksaa, joka loi mahdollisuuden julkisuuteen ja myöhemmin printtimedian myötä kyseenalaiseen maineeseen - numerolehden kirjoitelma ei ollut reilu, tosin rehellinen.

Tämä blogikirjoitus oli varmaankin tarkoitettu Herlinin uuden osakesijoituksen arviointiin - voihan lenkkeilystä kirjoittaa oman blogikirjoituksen.

Meille kaikille sattuu virheitä - olkaamme silti rehellisiä itsellemme ja toisillemme :)

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Tähän vain yksi asia: kipsi siihen jalkaan eikä mitään mukinoita!

Kirjoittamiseen se ei vaikuta, mutta uhkaan nimityksellä "Klenkka-Helena".

Lopun ikääsi, katotaan sitten mitä dosentit ja syyttäjät tuumaa ;)

Käyttäjän VanhempiEspoolainenHerrasmies kuva

Nakojaan Niken kommenttiin ei voi vastata suoraan, menee nyt sit nain.

Kuinka pikkusieluinen voi olla miljardoori? Kiellat joiltain kommentoinnin blogiisi?

Lukijoille jotka ovat ihmetelleet josko Niken integriteetti katoaa omistuksen myota, huomauttaisin, etta porssiyhtion yli 10% omistuksella osingot ovat verovapaita.

Nikke, nähdään Mechelinkadulla, sita baaria josta molemmat tykkasimme (sata askelta asemalta, tuhat takaisin) ei taida vaan enaa olla olemassa.

Jan Gustafsson

Joopa joo. Täällä jokainen päättää itse oman bloginsa linjasta. Olisihan se hieman erikoista jos Niklas Herlin ei saisi moderoida blogiaan jos siltä tuntuu.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Helena,
kun nyt kerroit julkisesti tuon olennaisimman uutisen, eli henkilökohtaisen surusi mummon poismenon johdosta, niin sinulle tekisi hyvää jatkaa, sitten kun jaksat ja olet saanut etäisyyttä.
Kirjoittava ihminen aina jakaa jotain pois itsestään toisille, lukijoille. Ja toisaalta julkisessa kirjoittamisessa, parhaimmillaan, yksityinen kasvaa yleiseksi, se saa uudet mittasuhteet. Onnistuessaan siitä tulee kaunista, merkittävää; jotkut käyttävät nimitystä taide.

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

Helena on tiukka mimmi, arvostan!!

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Onnea matkaan!
Toivottavasti voit vaikuttaa siihen, että Alma Median julkaisuista tulee vähitellen yhtä värikkäitä ja moniarvoisia kuin tämä maanmainio Puheenvuoro-kanava!

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Ehkä nyt ei kuitenkaan kannata provosoitua?

Kalle Lehtonen

Ihan lööppiainesta, esim:

"Herlin hurraa potkuille - ostaa lisää Almaa!"

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Lähipiiriini kuuluva henkilö antoi lopputilin useammalle Alma-median työntekijälle. Nyt kun työ on tehty, hän itse sai kenkää.

Käyttäjän VilhoJuntunen kuva
Vilho Juntunen

Onko kivaa olla porvari ja persetasku täynnä rahaa?

Käyttäjän PeteYaller kuva
Pete Yaller

Juntunen. Onko kivaa olla idiootti kommunisti ja köyhäkin vain sen takia?

Käyttäjän Balderis kuva
Keijo Räävi

Raha tätä maailmaa pyörittää.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Arvostuksen ansaitsee suora tapa tulla heti ainoana suursijoittajana kertomaan ja vastailemaan tekosistaan - luo vuorovaikutusta ja saa samalla näkökulmia tapahtuneeseen, puolin ja toisin. Sanoisin kuitenkin:

"Printtimedia suurella ympäristöjalanjäljellä on miltei ympäristörikos"

-sähköinen [aktiivi]kansalaisvaikutteinen, mutta toimittajavetoinen malli lienee ylihuomista, kun huomenna paperiset mediat kaatuvat yksi toisensa jälkeen, jopa Hesari ...

- nythän paperilehtiä saa jatkuvasti puoleen hintaan - kun lukijat eivät halua niistä maksaa - olihan kotiin kannetuilla paperilehdilla de facto kartelli, mutta nyt langaton, osin kansalaiskirjoitteinen ja sähköinen informaatiologistiikka valtaa alaa, kunhan vielä Nokia saa kännyynsä sen rullalle menevät ison näytön ja pitkäkestoisen "tehopariston" ;)

US nettimediana on erinomainen kokemus luotsattaessa Almaa hallituksesta käsin, joko suoraan tai luottovälikäden kautta ;)

Menestystä, vilpittömästi!

Käyttäjän VilhoJuntunen kuva
Vilho Juntunen

Ilkka, sinustako on kivaa, että kapitalistit ovat tulleet muka
lähemmäksi kansaa? Enpä uskoisi sinusta moista.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Vilho, kapitalisteista en tiedä, mutta tosiasia on se, että US on järjestänyt niin sinulle kuin minulle ja kaikille muille valmiin alustan kirjoittaa ja saada lukijoita. Samalla nettiusari on saanut ilmaista "toimituksellisuutta", jonka laatu tosin vaihtelee suuresti - ikäänkuin molemmin puolinen "selänraaputus" ... :)

Käyttäjän VilhoJuntunen kuva
Vilho Juntunen

Antti Herlin! Antaisitko minulle sadan tonnin lainan?

Käyttäjän PeteYaller kuva
Pete Yaller

Minulta saat sen 100 000 jos lupaat liittyä kokoomukseen.

Kalle Kuusivuori

Ja veronmaksajat takaavat lainan?

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom

Antti tuskin lukee näitä veljensä blogeja.

Käyttäjän pikarisen kuva
Mikko Pikarinen

Entisenä almamedialaisena toivotan onnea uudelle sijoitukselle!

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

No, toivotaan sitten onnea erään yhden asian suhteen.
Täällä kun nääs ollaan nirppanokkaisia, kun joku sanoo jotain muuta kuin onnittelee.

Lieksan kuuluisin kokoomuslainen, kirjoittamisensa tuhat kertaa lopullisesti lopettanut Kärnä jo avasi blogin onnettomien ihmisten onnittelemattomuudesta.

Siispä: Kun Niklas nyt on Alman suuromistaja, niin toivotan onnea sellaiselle mahdollisuudelle, että Telanne-niminen johtaja erotetaan yhtiöstä antamiensa valheellisten lausuntojen takia.

Hän kieltää syyllistyneensä laittomaan irtisanomiseen kun hän erotti Korhonen-nimisen lesbon. Palkkasi hänet ensiksi, mutta saatuaan tietää Korhosen seksuaalisesta suuntautuvuudesta, antoikin hänelle potkut.

Sokea reiskakin näkee asian todellisen laidan, mutta tämä Telanne-niminen Alman pomo yrittää kiemurrella asian kanssa.

Suoraluontoinen Niklas ei ehkä pidä siitä, että Telanne saattaa vaikuttaa epäedullisella tavalla yhtiön osakkeen kehitykseen.

Luulisin ainakin, ettei pidä...

...Mistäpä minä senkään tiedän, mutta sananvapautta röyhkeästi hyödyntämällä oletan niin....

Käyttäjän antsu kuva
Petri Suomi

Onneksi olkoon. Toivottavasti ostos on hyvä sijoitus. Hyvää Juhannusta.

ps. Meillä vietto alkoi jo eilen. Yksi laho puu kaadettu taloon tulevan ilmajohdon päälle ja ssaatu koko kylä pimeeksi. Onneksi on vakuutus.

ps2. Jottei kukaan väittäisi, että oltiin tietysti hönössä, niin sanottakoon se tässä, että sahuri on täysin selvinpäin, toisin kuin muut ympärillä kokkotarpeita kärkkyneet.

Käyttäjän VilhoJuntunen kuva
Vilho Juntunen

ONNEKSI OLKOON JA TOIVOTTAVASTI PYSYT KUOSISSASI JA TERVEENÄ
JOTTA ELÄISIT SATAVUOTIAAKSI! Minulle elämä on ollut pelkkää
kärsimystä vaikka minulla on ihana Sara(22).
http://www.youtube.com/watch_popup?v=zoBggcLjSO4&v...

Antti Suhonen

Teknisesti Alma median osake on vahva osta, osake on muodostanut vahvan kolmois pohjan
eli osake on vahva osta. Itse alan ostaa Alma mediaa heti ensiviikolla.
Laittakaapas mieleen Alma median osake nähdään korjausliike ylöspäin samoin Kone on halpa kunhan Kiinan talouskasvu pääsee vauhtiin Koneella nähdään jopa yli 60 euron tasoja tämä kesä on hyvää aikaa ostella osakkeita.

Target prise log term 10 euroa Alma media

Käyttäjän martin kuva
Harri Rautiainen

Investtech.com:

" Tarkkaile -Keskipitkä tähtäin, 18. kesä 2012

Osakkeen kurssi on rikkonut laskutrendikanavan vastuslinjan. Tämä indikoi hitaampaa laskunopeutta aluksi, tai horisontaalimman kehityksen alkua. Osakkeen kurssi on rikkonut vastustason lyhyellä aikavälillä, mikä antaa ostosignaalin lyhyen ajan kaupankäyntivälille. Osakkeella on tukitaso noin 4.57 euro ja vastustaso noin 5.70 euro. Heikko likviditeetti (kauppaa käyty 100% :na päivistä, keskimäärin 0.07 miljoonaa päivässä) heikentää analyysin merkittävyyttä. Osaketta pidetään kokonaisuutena teknisesti neutraalina keskipitkällä aikavälillä."

Antti Suhonen

ei noita investekin analyysejä ole vuosiin enää kukaan täysjärkinen käyttänyt itse sitä teknistä pitää osata tehdä ja samalla tuleepi opittua mikä toimii ja mikä ei

Antti Suhonen

Erikoista on huomata miten kateellisia Suomalaiset ihmiset on keskustelen päivittäin USA:n sijoittajien kanssa sijoitusasioista eikä he ole minulle lainkaan kateellisia enkä minä heille. Olisi jo aika murtaa tämä Suomalaisten lapsellinen kateus ja asian tyhjänpäivänen vatvominen. Nämä kirjoitukset on katkeroituneen ihmisten vammautuneen mielensä syövereistä pulppuavat traumaattiset kommunistivanhempiensa toimesta päähänsä taotut kateuden värittämät heikon egon pienen pienet kuplat, jotka nousevat pintaan täällä Uusi Suomi palstalla.

Hyvää Juhannusta myös heille

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Älä riehu Antti Suhonen.

Hyvää Juhannusta myös Teille.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

""Olisi jo aika murtaa tämä Suomalaisten lapsellinen kateus....""

Näin minäkin ajattelen. Kannattaisi enemmänkin ajatella, että nämä rahan omistajat pitävät myös Suomea pystyssä ja talouden rattaat liikkeellä.

Ei monikaan suuri pörssiyhtiö pystyisi laajentamaan toimintaansa halvalla "lainalla" ja vain sijoittajien ansiosta. Ensimmäisinä tulee mieleeni Nokia ja Finnair, joissa monen omaisuutta on kadonnut jopa 80% koko sijoitetusta potista. Vaatii myös rohkeutta panna rahojaan likoon kun yhtä hyvin voisi niitäkin käyttää vain iloiseen elämään... ja/tai makuuttaa pankeissa...

Saisi vain olla enemmän näitä Niklaksia ja toivon mukaan jatkossa on myös perijöitä, jotka pottia kasvattavat, eivätkä vain tuhoa. Näitäkin menestyneitä sukuja on nähty...

Hyvää Juhannusta vain kaikille ja mielenrauhaa!!

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Osoita Kaija yksikin kommentti, jonka voit varmasti väittää perustuvan kateellisuuteen.

Minä annan vastakommenttini sitten.

Käyttäjän antsu kuva
Petri Suomi

Uteliaisuuttani kysyn. Mistä helvetistä päättelit, että olisin kateellinen vähääkään?
Myös minua on onnistanut. Elän vapaassa maassa hyvien ystävien keskuudessa eikä mistään ole puutetta. SE ON PALJON SE.

Olen aina ollut komppaamassa kaikkia menestyjiä ja sellaisia kuin Niklas Herlin, sillä hän on mm. mahdollistanut tämän keskustelun omilla rahoillaan.
Menestyjiä olemme me kaikki. Ei se määrä mitään. Se on mielentila. Sitä toivon kustantajallekin. Ja kaikille muillekin. Rahasta ei puhuta mitään. Se ei kuulu tähän. Käärinliinoissa ei ole taskuja.

Vetäkää paremmaksi. Mutta silti. Kaikille oikein hyvää Juhannusta ja vetoketju kiinni. Pitäkää toisistanne huolta.

Mamu. Petri.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Hei pojat Markku ja Petri! Enhän minä nyt teitä tällä kateuspykälällä tarkoittanut - pois se minusta - ajatuskin ihmetyttää!

Juhlat ovat jo alkaneet ja mieli on hyvä lämmin hellä....

Toivon teille kaikille
saunan lämmmittämän ihon rentoutta,
varpaiden heiluttelua lämpimässä
rantavedessä,
iloa pysähtyä nauttimaan hetkestä.
Suloista Juhannusta Teille
ja läheisillenne.
Muistakaa aina,
että teillä on vain tämä hetki!

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Suudelma Sinulle poskelle Kaija.

Arvostelle voimme. Kunnioittaa voimme.

Älkäämme sortuko mielistelyyn.... Se on kohteelle kiusallista,- ja mielistelijälleen haitallista...

Käyttäjän VilhoJuntunen kuva
Vilho Juntunen

Minä kehoitan kaikkia. Ostakaa nyt kenellä on rahaa tai
vaikka velalla. Myykää jos on rahan puutetta.
Nyt on oikea aika. Ostakaa nyt kuin voit
kohta tulee aika ettei edes kaurahiutaleita ole myynnissä.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Ainoa mitä henkilökohtaisesti omistan on vanha purjeveneen runko. Kuivalla maalla toistaiseksi sekin.

Mutta se on niin hyvä, niin mainio ja kaunis, että yhtään ja kenellekään ei käy kateeksi.

Kirjoittelen sieltä sitten aikanaan. Englannin kanaalia kauemmas minulla ei ole lupa mennä (eikä vaimo päästä). Katsotaan nyt ensin pääseekö sillä Pielisen poikki, koneella ajaen.

Käyttäjän hannutanskanen22600 kuva
Hannu Tanskanen

Niklas on oiva esimerkki siitä,että Suomessa voi kuka hyvänsä ahkeruudella,älyllä ja kenties ripauksella onneakin nousta ryysyistä rikkauteen, ei todellakaan ole syytä kadehtia.

Kun vertaan itseäni ja Niklasta ja pohdin, miksi Niklas on upporikas ja minä rutiköyhä, elämänmittaisella työllä tienattu eläke on niin naurettava,etten viitsi kertoakaan,niin huomaan oitis mikä meni vikaan kohdallani,jo vanhempani valitsin väärin ja siitä kierre vain paheni.

(Perhana,nyt tuli lähtö .. olisi pitänyt kirjoittaa ensin ja juoda se juhannuspullo vasta sitten.. aiemmin kun itkin köyhyyttäni,Huusko osoitti ovea ja sanoi,että "tuo on foorumin sääntöjen vastaista". No,ehkä Niklaksella on enemmän huumorintajua,kuten suurmiehillä tapaa olla? Blogini uusi tunnuskuva kuvaa asemaani täällä miljonäärien hiekkalaatikolla)

Antti Suhonen

vinkki Hannulle ja muillekkin sijoita ne viinaan menevät rahat pörssiin, niin joskus voi olla muutakin kuin paha krapula

Käyttäjän hannutanskanen22600 kuva
Hannu Tanskanen

@Antti Suhonen

No,minun viinankäytölläni kuukaudessa ei saa kuin kaksi Nokian nykyosaketta. Pörssiin olen sijoittanut elämässäni kolmasti ja joka kerta
tuli tuhdisti takkiin. Ei ole lajini ja lottoonkaan en pitkän matematiikan lukijana erehdy,joten köyhyys lienee periytyvää.

Antti Suhonen

Tarkoitin sen vähän niikö yleisesti Suomalaisille kyllä sijoittaminen kannattee ja säästäminen jokainen ihminen voi säästää pitkässä joksussa ihan hyvä kokoisen osakesalkun jolla voi turvata, vaikka omaa eläketurvaa jos tuntee, että on köyhä niin pitää tehdä jotain sen eteen, että ei ole köyhä muutenhan asia ei itsestään muutu.

positiivisella elämän asenteella pääse jo elämässä tosi pitkälle

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Onnea ja hyvää juhannusta Niklas ja kaikki UusiSuomilaiset

Käyttäjän MerjaHeikka kuva
Merja Heikka

Hannu Tanskanen :) En kiellä, etteikö minua olisi naurattanutkin tuo juttusi, mutta...

Aattele, voiko tylsempää olla kuin omistaa jotain "Alma median" osakkeita, siis vain omistaa. Ja sitten jos "Alma Median" osakkeet puolittuvat, niin onpa sitten vielä tylsempi päivä.

Vaikka todennäköisesti ne käppyrät nousevat. Ei maalata pirua seinälle.

Käyttäjän hannutanskanen22600 kuva
Hannu Tanskanen

@Merja Heikka

Minä en henkilökohtaisesti kyllä näkisi ongelmana omistaa tuota 10%:a
Alman osakkeista,vaikkakin pörssikurssien seuraaminen reaaliajassa voisi olla yhtä mielenkiintoista kuin maalin kuivumisen katselu,miljardöörit kylläkin saaneva viboja tuostakin?

Käyttäjän MerjaHeikka kuva
Merja Heikka

Niin, sama kait se olisi. Jos ei sitä kukaan tietäisi.

Ja kaipa siihen sisältyy vaikuttamismahdollisuuskin. Mutta ei sen vuoksi minusta kannata kierrellä tuhkissa, jos noista on uupelo. Aika paljon muuta kumminkin on: hengittämisen vapaus ja änkyröimisen mahdollisuus, ja rakastamisen mahdollisuus ja ilo vaikkapa tuollaisesta sanankäytön lahjasta kuin sinulla, ja yötön yö...

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

En tykkää yöttömistä öistä. Parempi lämmin, sametinpehmeä yö kirkkaan tähtitaivaan alla (kokkokin erottuu paremmin pimeässä illassa).

Käyttäjän hannutanskanen22600 kuva
Hannu Tanskanen

@Merja Heikka

"vaikkapa tuollaisesta sanankäytön lahjasta kuin sinulla"

Niin,se minut vaikeuksiin aina on johtanutkin...

Käyttäjän jussina kuva
Juhani Putkinen

Terve Niklas!

Toivottavasti jalkasi ovat siinä kunnossa että voit harrastaa edes jonkinlaista kuntoliikuntaa - suosittelen sitä liikuntaa koko sydämestäni. Kävelyä. pyöräilyä, uintia, jne.

Sitten asiaan. Toivon että suurosakkaana vaikutat siihen, että suomettumisesta päästään lopuksi eroon Almassa ja kirjoitetaan Venäjästä suoraan niin kuin asia on - olemme joutuneet kärsimään siitä syvästä suomettumisesta jo aivan tarpeeksi.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Onnittelut ja hyvän juhannuksen toivotukset! :-)

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

En usko että ainakaan Niklas pani jemmaan minun kirjoitukseni:

”Midsommar på Åland”:

Hyvää ja kaunista juhannusta kaikille !
22.6.2012, 21:14 Stefan H. Tallqvist, Kotimaa, midsommar, Åland, 7 kommenttia
http://stefantallqvist.puheenvuoro.uusisuomi.fi/10...

Pirjo Viitasaari

Onnittelut ja menestystä sijoitukselle. Hyvä juttu!

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Eikö kannattaisi kuitenkin kierrättää osinkotulot "yleishyödyllisen" säätiön kautta?

Helsingin Sanomat kirjoitti 28.7.2011:

"Rikkaiden säätiöiden vahvasti tukema Rkp vastusti vasemmistoliiton ehdotusta säätiöiden verottamisesta ja vaati ohjelmaan päinvastoin kirjauksen säätiöiden verovapaudesta."

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

onnee vaan. kettu harjottelit tällä ennen ku kävit isolla rahalla pelaa.
muuten, me keskusteltiin muutaman toverin kanssa siitä onko toimittaja työläinen ja mihin yhteiskunta menee. (Keskustelu on marxilainen)
http://www.kansalaiskeskustelu.org/index.php?topic...

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Kuten kaikki tietävät, toimittajat eivät ole työläisiä vaan työnantajansa piikkiin juovia juoppoja.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

luiks ton tekstin? siin on kirjottajina muutama toimittaja. Ja jos mä jutun kirjotan, juon vaan kaksi kertaa, sillon kun sitä myyn ja sillon kun saan tilin. Elikkä jos rahasta kirjottaa, osa sama kun oikeenki työläisen.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kuinka voitte, Kankaanpää, puhua kaikista?
Yhtä vähän muuten voi kukaan jonkun artistin kuoltua sanoa artistin olleen koko kansan rakastama, minultakaan asiaa kysymättä.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Kommenttini oli ainoastaan sarkastinen. Minä yritän olla kiltti mies.

Käyttäjän MikkoNyman kuva
Mikko Nyman

Otan äärimmäisen harvoin kantaa minkäänlaisiin nettikeskusteluihin, mutta nyt ei auttanut kuin avata sanalippaan kansi ja rustata muutama rivi tekstiä.

Toki olen aina tiennyt, että suomalaiset ovat keskimäärin aivan helvetin tyhmää kansaa, olemme kateellisia siitä, jos naapurilla menee hyvin ja hän erehtyy ajamaan 20 vuotta vanhaa Toyotaani 3 vuotta uudemmalla Nissanilla, niin eihän sille viitsi sanoa edes päivää. Miksi me ajattelemme näin? Onko se jollain tapaa meiltä veks, jos jollain on enemmän pätäkkää kuin toisella? Entäs jos naapuri onkin minua nokkelampi? Jos sillä leikkaakin lanttu paremmin kuin minulla? Mitäs sitten? Joudunko helvettiin?

Totta kai suomalainen flegmaattisuus ja pessimismi pesii jossain määrin meissä jokaisessa, mutta kukaan ei varmaan kiellä ketään katsomasta asioita hieman objektiivisemmin. Itse en näe, vaikka kuinka yritän, kovin suureksi henkilökohtaiseksi riskikseni sitä, että kaverilla on suurempi hauis kuin minulla, tai että hänellä on Walesin gorgin lisäksi farmari-Mersu ja aivan järjetön määrä lapsia. Sen sijaan voisin kohdistaa arvostukseni siihen, mitä hän on saanut aikaiseksi.

Niklasta en sen paremmin henkilökohtaisesti tunne, mutta en näe pienintäkään syytä siihen, miksi Niklasta pitäisi tässä kontekstissa kritisoida yhtään mistään syystä johtuen.

Mielestäni on jossain määrin jopa täysin naurettavaa kommentoida sellaisia asioita, joilla ei ole kokonaisuuden kannalta minkäänlaista merkitystä - hyvin usein nettikirjoittelijat naputtelevat nimimerkeillään hotmail.com-osoitteistaan kirjoitusvirheitä täynnä olevia viestejä mitä erilaisimpiin asiayhteyksiin siten, että lukijat eivät edes ymmärrä vuodatusten syytä, tai sitä miksi kirjoittaja on alun perinkään avautunut. Jos ei ole mitään sanottavaa, niin onko se sitten liikaa pyydetty, että osaisi pitää sen kirjoittelukätensä vaikkapa taskussa?

Sananvapaus on demokratian yksi keskeisimmistä peruselementeistä, mutta se ei ole kaikkialla maailmassa itsestäänselvyys, jonka vuoksi sananvapautta pitäisi osata kunnioittaa ja käsitellä oikein.

Jokaisella meistä on jonkinlainen mielipide kaikkiin asioihin ja se kuuluu yksilön perusoikeuksiin. Sen sijaan mielipiteiden uskottavuusarvo on hieman alle nolla, mikäli mielipidettään ei voi argumentoida mitenkään. Jokainen meistä tekee virheitä, eikä meistä läheskään jokainen ole kynätieteiden maisteri, mutta jos homma ei oikein lähe, niin sitten voisi olla vaikkapa hissun kissun ja pitää sen verbaaliautomaatin suljettuna.

Tärkeintä on keskittyä siihen omaan juttuun, eikä arvostella toisten tekemisiä ilman äärimmäisen hyvää syytä.

Mikko Nyman,
omalla nimellä,
VRLeaksin perustaja

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Perkele Mikko.

Sä purkauduit,- ja se aina keventää oloa...

Kersti Rajala

Te Herlinit olette kummaa väkeä. Raha ei näytä pilanneen teitä toisin kuin monille uusrikkaille on käynyt. Työnne tulokset eivät ole missään nettiavaruudessa vaan olette työllistäneet Suomessa suuren määrän ihmisiä ja kasvattaneet verovaroja meidän kaikkien hyväksi. Ehkä lapsuudessanne koetut periferiat eivät koituneetkaan tuhoksenne vaan päinvastoin vahvistivat teitä. Tai sitten teillä oli poikkeuksellisen hyvä äiti. Menestystä omapäiselle ja hyvälle jätkälle.

Käyttäjän harrivirtanen kuva
Harri Virtanen

Onnea ja menestystä! Arvostan!