Niklas Herlin

Haluamme vammaisten oikeudet


Liisa Kauppinen on kuurojen maailmanliiton nykyinen kunniapuheenjohtaja, jonka entinen puheenjohtaja on. Hän sai äskettäin harvinaisen, vain kerran viidessä vuodessa myönnettävän YK:n ihmisoikeuspalkinnon. Kauppinen pääsi samalle listalle muun muassa Nelson Mandelan ja Martin Luther King jr:n kanssa.

Minulla oli kunnia osallistua samaan radiokeskusteluun Liisa Kauppisen kanssa tänään perjantaina 13.1. 2013. Olimme Yle Puheen Leikola & Lähde -ohjelman vieraina aiheenamme vammaisuus. Kauppinen elämäntyönsä ja palkinnon saamisen kunniaksi, minä muuten vaan kehitysvammatyötä tehneenä.

Juontajat utelivat minulta vanhan uutismiehen ominaisuudessa, kiinnitettiinkö Kauppisen saamaan tunnustukseen hänen kotimaassaan riittävästi huomiota. Jaa-a. Kyllähän se huomiota sai, mutta olisi voinut saada enemmänkin; huomattavasti mitättömämmät suomalaissaavutukset ovat saaneet Suomessa huomattavasti enemmän huomiota.

Kauppisen suuriin saavutuksiin kuuluu kotimaassa esimerkiksi se, että eduskunta 1995 hyväksyi uusia perusoikeuksia, kuten syrjinnän kieltämisen kielen ja vammaisuuden vuoksi.  Kauppinen on tehnyt paljon työtä YK:n kanssa. Vuonna 2006 YK:n yleiskokous hyväksyi vammaisten oikeuksien yleissopimuksen. Sen mukaan jäsenvaltioiden täytyy muun muassa tunnustaa viittomakielen olemassaolo ja taata mahdollisuus sen käyttöön julkisissa palveluissa.

YK:n vammaisten oikeuksien julistus on johtanut paikoin mielenkiintoisiin tilanteisiin. Vaikkei heti luulisi, että joku haluaa olla vammainen, on ryhmiä, jotka nimen omaan haluavat vammaisiksi - saadakseen normaalit oikeutensa. Kauppinen mainitsi esimerkkeinä HIV-tartunnan saaneet sekä intiaanit, joita on tietoisesti kielletty käyttämästä äidinkieltään.

***
Juontajat muistuttivat myös siitä, että antiikin sivistysyhteiskunnissa tapettiin tietoisesti "viallisia" lapsia; Aristoteleesta ja Senecasta alkaen tämä oli johtavien filosofien mielestä oikea ratkaisu. Olen eri mieltä ko. filosofien kanssa ja olen sitä paitsi varma, että heillä oli oppositio. Dokumentteja antiikista on kuitenkin jäänyt vähän, ja ne vähät ovat juuri filosofien, ei opposition tekstejä. Mutta miten nykyään?

Kehitysvammaisuuden yleisin syy Suomessa on Downin syndrooma eli 21-trisomia, myös mongolismina joskus manittu. Vaiva, joka toi minutkin alalle. Nykyään kaikki suomalaiset sikiöt testataan mahdollisen kromosomivirheen varalta. Melkein kaikki abortoidaan - syntyvät down-vauvat ovatkin lähinnä "laaduntarkkailusta" läpi menneitä "maanantaikappaleita". Toisaalta samoissa testeissä menee vahingossa aborttiin saakka terveitä sikiöitä.

Hurskastellen meille kerrotaan, että tarkoitus on vain kertoa vanhemmille etukäteen vammaisudesta. Tosiasiassa vanhemmille suositellaan aborttia - turha väittää muuta, minä tiedän.

Korostan, ettei abortti tällaisessa tilanteessa ole väärä päätös, sen enempää kuin abortoimatta jättäminen. Päätös on ikävä, sitä ei haluaisi kukaan tehdä, mutta väärä se ei voi olla sen enempää kuin oikeakaan.

No, jos vammaisuuden pelko välillä lisääntyy ja mielestäni juuri nyt vähenee, erilaisuuden pelko meillä on aina seuranamme. Suomessa tunnetaan ennakkoluuloja ihmisiä kohtaan niinkin yhdentekevien asioiden kuin uskonnon ja ihonvärin takia.

***
Entäs työt? Töitä ei ole Suomessa muutenkaan liikaa tarjolla.

Liisa Kauppisen ja kaltaistensa työn ansiosta kuurot suomalaiset ovat paljon pidemmälle koulutettuja kuin sukupolvi tai kaksi sitten. Mutta töitä ei tahdo löytyä, vaikkei työssä kuuloaistia tarvitsekaan. Erilaisuuden pelko istuu syvällä.

Maailman teknistyessä yksinkertasimmat työt, ne, joita ennen tekivät kehitysvammaiset, ovat monilta osin kadonneet. Mutta samaan aikaan modernit keksinnöt helpottavat sekä kehitys- että muiden vammaisten elämää tai vaikka työntekoa. Kauppinen muistutti radio-ohjelmassa esimerkiksi Skype-puheluista, joissa keskustelijat näkevät toisensä. Tällaiset keksinnöt ovat mullistaneet kuurojen kommunikaation.

***
Nykyajan vammaisuuksista kavahdetaan ilmeisesti eniten psyykkistä vammaisuutta, "hulluksi tulemista". Sotatraumoista ei Suomessa oikein puhuta vieläkään. Ei muustakaan, joka koskee niitä, joiden sielu ei kestänyt tätä rassaamista.

Sotatraumahan kantaa myös seuraaviin, rintamalla käymättömiin polviin. Mielenterveyden häiriöitä Suomessa on joka tapauksessa paljon, ja jokaista pitäisi auttaa. Esimerkiksi lapsena reagoivaa voi auttaa paranemaan helpommin kuin odottaa hänen varttumistaan nuoreksi tai aikuiseksi. Siinä ainakin olisi alue, jossa suomalaiset voisivat ottaa kansainvälisestikin eturivin roolin.

Paria tapausta vierestä seuranneena on tullut vähän sellainen fiilis, että hoitometodeja on jäljellä noin kaksi: ensin pillereitä, ja jos se ei riitä, niin sisään suljetulle osastolle. Ja jos joku yrittää vedota talousongelmiin, voin paljastaa, ettei juuri suljettua osastoa kallimpaa sosiaalihuollon muotoa ole helppo löytää.

***
Loppujen lopuksi kysymys on siitä, että me kaikki, eri tavoilla terveet ja vammaiset olemme samassa veneessä. Ei sen ymmärtämisen pitäisi olla kovin vaikeaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

25Suosittele

25 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (58 kommenttia)

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Olen ollut todella fiiliksissä Kauppisen palkinnon puolesta. Ihmiset eivät tunnu tajuavan, kuinka suuresta asiasta on kyse.

Käyttäjän 98765sp kuva
Simo Perttula

Meistä kaikki olemme enemmän tai vähemmän vammaisia? Paljon huonompi on sanoa:Enemmän tai vähemmän normaaleja. Mikä tai kuka on normaali? Se on vaikea määritellä. Mutta kuka on vammainen on täysin selvä tapaus. Me kaikki kukin omalla tavallaan!MOT.

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

Liisa Kauppinen on tehnyt sitkeää ja peräänantamatonta työtä ja sen lisäksi työtä ja sen jälkeen työtä - hääräämättä koko ajan linssiluteena medioissa. Voisivatko kenties Kiakkovierailijat lukea hänestä ja hänen toimistaan ja yrittää soveltaa omiin tavoitteisiinsa ja pyrkimyksiinsä. Ehkä tässä voisivat auttaa vaikkapa Anna Kuntola ja Lis Andersson, kun heille on valtiolta ja yhteiskunnalta jonkin verran opillistakin sivistystä tarjoiltu. Vammaisia on autettava ja tuettava katsomatta vamman lajiin ja laatuun. Kiakkovieraiden puolestapuhujat ovat nimenomaan vedonneet Suomen valtion ja suomalaisen yhteiskunnan vammauttamien ihmisten ymmärtämisen puolesta.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Mielenterveysyhdistykset ovat pitkään yrittäneet saada vammaisille kuuluvia etuja, omaishoidontuen ym.

Minulla on monia sukulaisia ja ystäviä, jotka ovat läpikäyneet sikiöseulonnan, onneksi kukaan heistä ei ole joutuneet pakkovalinnan eteen.
Minusta on julmaa edellyttä vanhemmilta tällaisen valinnan tekemistä.

Olli Kankaanpää

Kukaan ei edellytä vanhemmilta seulantatutkimuksia. Kyseessä on vapaaehtoinen toimenpide. Joskus tieto lisää tuskaa. Päätökset, ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen, on tehtävä aina parhaaseen mahdolliseen tietoon nojautuen.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Niinpä, nykyisin kaikki painostuksen ja kiristyksen alainen toiminta on ihan vapaaehtoista. Joka jättää seulonnan väliin, niin sehän vasta vastuuntunnoton onkin.

Toni Selkälä

Tämä olettaa, että tiedon luonne on kaikille yhtenäinen. Esimerkiksi lääketieteellinen riskianalyysi (joka toimii sikiöseulontaan ohjaamisen perusteena) ei perustu samalaiseen tietoon kuin vanhempien päätös osallistua tai olla osallistumatta. Tiedollisesti on ongelmallista olettaa, että esimerkiksi oman lapseni kohdalla annettu riskiluku olisi millään tavoin merkinnyt minulle samaa kuin se merkitsi arvion tehneelle geneetikolle. Me molemmat varmasti ymmärsimme riskien luonteen, väärien positiivisten todennäköisyyden, jne.

Silti riskin todennäköisyydellä ei itselleni ole mitään merkitystä omakohtaisen valinnan osalta; 1:80 tai 1:100000000 on aivan yhdentekevää jos satut olemaan se yksi. Tämän päätöksen kanssa jokainen tuleva vanhempi joutuu elämään, jolloin on vain luonnollista, että "parhaiden asiantuntijoiden" mielipiteitä kuullaan. Tämä siirtää vallan päättää lääkäreille, joille tiedon luonne ja merkitys on tilastollinen sen ollessa luonnollisesti vanhemmille puhtaan subjektiivinen. Siten "paras mahdollinen tieto" on täysin toisenlaista sekä laadultaan että luonteeltaan yhtäältä lääkäreille toisaalta tuleville vanhemmille.

Tämä on käsittääkseni ihan perusteesi, jonka jokainen voi lukaista vaikkapa Onora O'Neilliltä tai mistä tahansa edes perusteita bioetiikasta sivuavasta kirjasta. Siksi onkin verrattain kummallista että esim. suomalainen lääkärikunta tuntuu niin voimallisesti jakavan juuri Olli Kankaanpään esittämän arvion "parhaasta tiedosta" ja sen sivuuttamisen järjettömyydestä, kun juuri tuo tieto itsessään tekee siitä ongelmallisen koko lääketieteellisen etiikan perusolettaman, potilaan suostumuksen, kanssa. On illusio puhua suostumuksesta jos päätös on vanhemmalle mahdoton ja lääkärille todennäköisyys; käy kuten Mianna Meskuksen haastateltaville: on helpotus kuulla sikiön olevan vammainen, jolloin ei tarvitse miettiä päätöstä -- se on abortti.

Muutoinkin ihan henkilökohtaisella tasolla voin todeta, ettei ainakaan meille järin selkeästi kerrottu tuon vapaaehtoisen toimenpiteen sisältämistä riskeistä, tuloksen virhemahdollisuuksista tai tuloksen eettisestä merkityksettömyydestä. Kotiin tuli kirje, jossa kerrottiin riski ja sanottiin että aika on varattu, tervetuloa. Tokihan kaikki on vapaaehtoista, mutta melko ilmeiseksi tehtiin, että seulontaan osallistuminen olisi vastuutonta ja ennen kaikkea järjetöntä -- hippien hifistelyä ja luomu-haihattelua. Osallistuimme, kaikki oli hyvin ja siinä se. Ei pohdintaa vaikkapa siitä, miten järjetön ottamamme riski oli (keskenmenon riski toimenpiteen seurauksena oli suurin piirtein samaa luokkaa kuin kehitysvammaisuuden riski). Se siitä tiedosta ja sen riippumattomuudesta.

Käyttäjän kristiinailmarinen kuva
Kristiina Ilmarinen

Eräs teki tiedon saatuaan abortin. Abortin jälkeen selvisi, että lapsi oli täysin terve.

Mielestäni se on yhteiskunta, ei ihmiset, joka "kavahtaa" mm. vammaisuutta. Suomessa pitää olla "kaunis ja rohkea": terve, varakas ja nuori, niin pärjää. Muista ei välitetä! Sen esimerkki on yhteiskunta, tällä tarkoitan poliitikkoja ja viranomaisia. Sairas, vähävarainen ja vanha ovat kulueriä.

Kansa on mielestäni eri mieltä.

Olli Kankaanpää

Maailma ei ole täydellinen ja tietämyksemme määrä on rajallinen. Siitä huolimatta en pane päätäni pensaaseen. Mielestäni maapallo kiertää aurinkoa, toivottavasti en joudu roviolle.

Käyttäjän kristiinailmarinen kuva
Kristiina Ilmarinen

Totta. Lääketiede ei ole eksaktia. Elämä on suurempaa kuin lääketiede. Ja päätös on hirveä.

Mutta yhteiskunnan arvojen tulee muuttua. Nyt pitää lisäksi ajatella/pelätä, miten lapsi pärjää/miten vaikeaa on.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #14

Jos ainoa arvo on raha jolla sinänsä ei ole arvoa, niin tuloksena on mielivalta.

Toni Selkälä

No mutta miten järjellinen yksilö voi motivoida sen, että riskin ollessa esim. luokkaa 1 - 2% trisomialle kenenkään tulisi koskaan milloinkaan osallistua seulontaan; miksi sitä edes suositellaan? Tanskassa väärien positiivisten määrä oli n. 5% luokkaa ja itse operaation riski on 0.5 - 1%. Joten väärän päätöksen todennäköisyys (keskenmenon tai väärän tiedon perusteella tehty keskeytys) on todennäköisempi kuin oikein havaittu vammaisuus. Tällöinhän rajallisen tietämyksemme mukaan ei missään mahdollisessa maailmassa tulisi toimia näin -- ja silti me toimimme.

Instrumentaalisen järkeilyn tuloksia on melko hankala asettaa minkään hyvän teorian pohjaksi. Siten on melko merkityksetöntä mitä tiedämme vaikkapa sikiön kehityksestä, jos pyrimme arvioimaan sitä miten meidän tulisi toimia. Lisääntyvä tieto ei tee päätöstä yhtään helpommaksi, sillä (empiirisellä) tiedolla on verrattain vähän tilaa kysyttäessä esim. mikä on elämää tai mikä on elämisen arvoista elämää. Kipu tai abnormaalius eivät varsinaisesti ole antiteettisiä itse elämälle tai edes hyvälle elämälle. Tästä oivana osoituksena esim. Brasilian korkeimman oikeuden tuomarin esittämä argumentti, jonka mukaan anenkefalisen lapsen kärsimä tuska ei ole elämälle vierasta, sillä kärsimys on osa elämää. Vaikken ehkä jaakaan kyseistä näkemystä (kuten ei myöskään nykyinen Brasilian korkein oikeus) se osoittaa oivallisesti sen, ettei luonnontieteellinen tieto millään tavoin poistanut tai helpottanut eettistä valintaa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Eikö täällä vallitsekaan demokratia eli kansanvaltaa?

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Yleensä ihmisten arvottamiseen lähdetään vain ääriolosuhteissa. Esimerkiksi sodassa presidentti tai armeijan komentaja nähdään tärkeämpinä kuin peruspulliainen, minkä useimmat ihmiset ymmärtävät välttämättömänä kyseisinä kriisin hetkinä. Tämä tekeekin sikiöseulonnasta eriskummallisen: siinä ihmisiä arvotetaan joka ikinen päivä rauhan aikanakin. Ja seulontaa tekevät ihmiset, jotka väittävät kannattavansa ihmisarvoa. Siis sitä, joka ainakin tähän asti on tarkoittanut kaikille ihmisille kuuluvaa, jakamatonta ihmisarvoa. Silloin se kuuluisi myös Down-ihmisille. Se, että niitä valikoidaan ja abortoidaan tällä tavoin, on selkeä osoitus siitä ettei ihmisarvo heitä koske.

Yleensä tuota ihmisarvon kyseenalaistamista ei sanota ääneen, koska kuulostaahan se karulta ja julmalta. Ihmiset haluavat ainakin esittää olevansa "hyviä" ja siten ryhtyvät mielummin tekopyhään ihmisarvon liputukseen vaikka Downeja ei ihmisiksi hyväksytäkään. Nähdäkseni uudenlaisempi, jokseenkin moderni tendenssi on suhtautua asiaan niin, että kehitysvammaisten ihmisarvon kyseenalaistaminen sanotaan ääneen ja pidetään sitä itsestäänselvänä. Näin tekevät mm. Peter Singerin utilitarismiin vakaasti uskovat. Singerhän mm. hyväksyy lapsensurman siinä missä abortinkin ja etenkin kehitysvammainen ei ole hänen filosofiassaan "moraaliolento". Käytännössä singeriläisen utilitarismin käyttöönotto yhteiskunnassa johtaa vain tekopyhyydestä luopumiseen, mutta entistä avoimempaan ihmisten arvottamiseen. Singer on itsekin sanonut, että hänen mielstään pitäisi palata esikristilliseen aikaan jolloin lapsensurma oli tavallinen tapahtuma. En ole kristitty, mutta voin silti sanoa, että tuolloin luovuttaisiin kristinuskon hyvistäkin puolista, joista yksi keskeisimpiä on ollut juurikin kaikille kuuluva ihmisarvo. Ainakaan itse en haluaisi elää yhteiskunnassa, jossa siitä on luovuttu ihan aina, 24/7 ja myös rauhan aikana.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Geenilääkteide kehittyy kovaa vauhtia. Jo nyt pitäisi alkaa miettiä sikiöiden geenitestaukseen ja niiden perustella tehtyjen abortointien eettisyyttä.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Pieni sisareni eli 8-vuotiaaksi, kehitysvammaisena. Hautasimme hänet 28.12., viattomien lasten päivänä! Olin silloin 10 -vuotias, mutta muistan hyvin sisareni käden puristuksen viimeisillä voimillaan, Kuopion yliopistollisen keskussairaalan poliklinikalla. Tiesin, että oli lähdön aika. Oli raskasta poistua vuoteensa viereltä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ovatko koskaan olleetkaan eettisiä?
Voidaan myös kyseenalaistaa geenilääketieteen eettisyyttä.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Lisään vielä aiempaan, että sisartani vieroksuttiin ja kummasteltiin. Mieleeni on jäänyt erään naapurin kommentti: tuolta se Kauhasten hullu tyttö tulee!

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Loistelias ja riittävän syvällinen, perusteellinen teksti, kiitos Niklas Herlin.

Eutanasiakeskustelun ja vammaiskeskustelun samanaikaisuus yhteiskunnassamme on helppo minun kokemuksellani ja työurallani ollut havaita.
Hollannissa ja Belgiassa eutanasia on käytännössä jo liukumassa hyvin hankalan näköiseen suuntaan.

Siinä on abortti- ja lapsivesitesti (niskapoimun mittaaminen ultraäänellä) samassa purressa.

Karhea, hienostelematon ja sivistyssanoja karttava Niklaksen tyyli ilmaista asiaansa on piste i:n päällä tai huutomerkin alla.
US-keskustelujen tavaramerkki?

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Ennakointi vammaisen lapsen syntymästä on mielestäni eettisesti arvelluttavaa. On selvää, että vammaisena syntyvä lapsi tuo vanhemmilleen raskaan työtaakan, mutta samalla myös onnellisuuden, jota terveet eivät välttämättätä tuo. Vammaisena syntyvä lapsi on luonnollisesti myös yhteiskunnan kannalta kallis sijoitus - ehkä juuri siksi lapsivesitutkimukset tehdään. No, tottakai, siksihän niitä tehdään.

Synnyin itse samankaltaisissa olosuhteissa, kuin sisareni, joka vammautui syntyessään - kotioloissa.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Isosisaren näkökulma on myös kriittinen - muistan, miten raskasta oli huolehtia pikku sisaresta, joka karkaili - omat leikit oli pakko lopettaa, kun etsintäpartio käynnistyi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Samaa mieltä Mirjamin kanssa, eli esim:

Jos Niklaksen perheeseen ei olisi syntynyt vammaista lasta, emme ilmeisesti keskustelisi täällä tästä aiheesta lainkaan.

Vammaiset ovat yksi osa yhteiskuntaa ja meidän on vain hyväksyttävä se. Siittiöiden ja munasolujen seulonta on hätävarjelun liioittelua, joskin sitäkin on ehkä harjoitettava, koska ihminen on utelias eläin.

Seulonnalla emme voi poistaa kolareiden tai muiden tapaturmien vammauttamia lähimmäisiämme, joten vammaisuus on osa meitä aina.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen Vastaus kommenttiin #23

Oli melkoinen kokemus lukea syksyllä asiasta julkaistu kirja (Anja Snellman).

Käyttäjän JaakkoNurmi kuva
Jaakko Nurmi

Erilaisia ainakin olemme ja se on hyvä, vaikka elämää haittaava erilaisuus on selkeä rasite. Ikäluokkaa joka kärsii vanhempiensa sotakokemuksista, ja sitä kautta itsekin niistä, on vielä keskuudessamme. Tuska on usein näkymätöntä, ja siten uuvuttavaa, syöden ihmistä salakavalasti. Valitettava perimä jatkuu.

Pirkka Nilfisk

Jaa, mielestäni seulontatutkimukset ovat hyvä asia ja pitäisi olla pakollisena eikä vapaaehtoisena. Kun lapset tehdään suunnnitelmallisesti, olisi tärkeää olla mahdollisimman tarkkaa tietoa kaikista tulevan lapsen taudeista ja perimähäiriöistä, jotka saattavat lapset tai vanhemmat tuskalliseen tai raskaaseen elämään. Päätös on oma asia, mutta se pitää tehdä tietoisena valintansa vaikutuksista.

Ja sotakokemuksista; on hyvä, että suomessa aletaan viimein antamaan tukea "rauhanturvaamis"tehtävistä palaaville sotilaille. Etenkin afghanistanin sodassa sodan osapuolena taistelevat suomalaiset pitäisi virallisesti luokitella sotaveteraaneiksi.

Käyttäjän JaakkoNurmi kuva
Jaakko Nurmi

"Ja sotakokemuksesta". Anteeksi Mitä?

Jari Koski

Itse olen "vammaisen" kanssa aviossa, ollut kohta 30 vuotta. Vaimo on varsinainen arjen sankari, lääkäri kertoi kun hän oli lapsi hänen vanhemmilleen, että älkää sitten odottako, että lapsenne pärjäisi koulussa. Nyt on väitöskirja työn alla. Onhan näihin vuosiin mutkia mahtunut, mutta kenelläpä se elämä aina niin auvoista on? On myös esiintynyt kadehtimista autoveron palautuksesta ja parista muutostyöstä joita kotiin on tehty vammaispalvelulain nojalla. Voinpa väittää, että jokainen "vammainen" luopuisi mielellään kaikista näistä eduista jos sen terveyden saisi. Toki olemme keskustelleet, että mitäs jos aikanaan hänen äidin raskaus olisi keskeytetty. Vaimo kuitenkin on sitä mieltä, että elämä on hyvää ja nauttii jokaisesta päivästä. Itse en edes osaa kuvitella niitä kipuja joita hänellä päivittäin on. Tänään viimeksi kertoi, että alkuun tähtää 100 vuoden ikään. Kipupoliklinikan lääkärit nostivat kädet ylös.

Eli yhteenvetona, vammainen voi nauttia vakavista vammoistaan huolimatta elämästä enemmän kuin ns terve ihminen. Karkasiko kommentti aiheesta? En tiedä. Oli ns neitsyt kommentti täällä.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Mainio kommentti kuitenkin oli!

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Mainio tosiaan, eikä poikennut aiheesta.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Niklas Herlin kirjoitti:
"Loppujen lopuksi kysymys on siitä, että me kaikki, eri tavoilla terveet ja vammaiset olemme samassa veneessä. Ei sen ymmärtämisen pitäisi olla kovin vaikeaa."

Hieno puheenvuoro Niklas Herliniltä tärkeästä aiheesta. Kuuntelin myös tuon radio-ohjelman, joka antoi paljon ajattelemisen aihetta.

On hienoa, että meillä on Niklas Herlin juuri sellaisena kuin hän on. Nyt hänellä, rikkaalla miehellä, on myös sydäntä ja myötätuntoa kehitysvammaisia ja muita ongelmaisia kohtaan. Sen me huomasimme, kun Niklas Herlin puolusti urhoollisesti huumenuorten asuntolaa Töölössä, "kunnon ihmisten kaupunginosassa", oman asuntonsa lähistöllä. Nuo "kunnon ihmiset" haluaisivat karkottaa huumenuoret jonnekin "rupusakin joukkoon".

Uskoisin, että Niklas Herlin näkee kokemuksensa pohjalta myös Tampereen "Kiakkovieraissa" muutakin kuin pelkkiä rötöstelijöitä. Tuon mielenosoituksen taustalla on syrjäytyminen, näköalattomuus, rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen, ökybonukset, sulle-mulle-lurjustelu samaan aikaan, kun sosiaalietuuksien ostoarvo on heikentymistään heikentynyt. Ei ole väärin puhua luokkayhteiskunnan paluusta. Kiakkovieraat sanovatkin, että nyt meneillään olevassa luokkataistelussa eliitti on niskan päällä ja kahmii yhä etumatkaa muihin.

On hienoa, että meillä on Niklas Herlinin kaltainen rikas mies, jolla on sydäntä ja ymmärtämystä myös meidän vähäisimpiä veljiämme ja sisariamme, sorrettuja ja solvaistuja kohtaan.

Niklas Herlinin kaltaisia rikkaita miehiä en tiedä monia, totta puhuen en itse asiassa yhden yhtäkään.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Varakkaita/rikkaita erilaiseen hyväntekeväisyyteen tai hyviin asioihin satsaavia on Suomessa paljon enemmän kuin luullaan tai tiedetään. Eivät vaan ole yleensä allekirjoittaneen kaltaisia linssiluteita. Mulle ihan toimittajataustan takia julkisuus on aika luonteva osa toimintaa.

Käyttäjän JaakkoNurmi kuva
Jaakko Nurmi

Suuri kiitos Niklas Herlin, ja vilpitön kunnioitukseni rohkeudestasi tulla esiin. En koe Sinua linssiluteena, vaan pelottomana, elämää kokeneena ja ymmärtävänä ihmisenä. Toivon kuulevani lisää Sinusta ja mielipiteistäsi. Muutamia läheisiäni seuranneena tunnen itsekin vammaisasiaa vähän.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Siitä on kai niin vähän aikaa kun vammaisia myytiin Suomessa huutokaupalla taloihin ylläpidettäviksi, että se voi nykymenolla palata käytännöksi kuin luonnostaan.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Niinhän se onkin; vammaispalvelutkin kilpaileutetaan.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Vammaispalvelujen kilpailuttaminen on Euroopassa poikkeuksellista. Sitä voi vastustaa kansalaisaloitteessa. Lisää täällä:

http://niklasherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/15148...

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Se, että 80% maailman kuuroista ei saa viittomakieliopetusta, on uskomaton luku. 10000:n Euron paskahuussien sijaan Suomi voisi ensin kouluttaa ja lähettää kehitysaputöihin viittomakielenopettajia, sitä opetusta on hankalampi hallitsevan klaanin tai kylän napamiehen omia itselleen. Sitten Suomi voisi hyvin retostella viittomakieliopetuksen suurvaltana vähän Nokian tapaan (41% piikissä). Jos ei muuta niin ainakin hyvä mieli ja aiheellinen vinkuminen kehitysapurahoista vaimenisi.
Nimi Liisa kauppinen tuli aamuteeveessä puskista ja täytyy sanoa näin Joulun alla olevani varsin ylpeä näistä ei-mediaseksikkäistä raatajista, joita aina silloin tällöin putkahtaa kalterien läpi julkisuuteen.
Paha kilpailija Supercellin kavereille Suomen vuoden henkilöksi, jos sellaista nyt edes valitaakaan.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ei tartte kilpailuttaa huusseja viittomakielen opetuksen kanssa. Molemmat ovat tarpeellisia.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Kuka meistä on standarti ihminen? Ei sellaista olekkaan, vaikka välillä tuntuu, että yhteiskunta ja ylemmät päättäjät haluasivat meihin metrijärjestelmää soveltaakkin.

Itse olen varhaiseläkkeellä ja aivan syystä. Vuosimalli kävisi kyllä virastotyöhön vaan mailit tulivat täyteen, kuin Lontoon taksissa.

Teen duunia vammaisten kanssa ja saan palkkaakin sen minkä uskallan ottaa etten menettäisi eläke-etujani, jotka olen takuuvarmasti itse tienannut.

Kunnioitan suuresti niitä, jotka vammaisten kanssa jaksavat täysipäiväistä palkkatyötä tehdä. Työ on vaativaa, palkka pieni ja asiakkaat eivät ihan näitä metrikansalaisia ole.

Suosittelen jokaiselle kansalaiselle. Auttakaa vaikka pari viikonloppua vuodessa ja tehkää työtä asian parissa.

Käyttäjän procedescio kuva
Jouni Kari

Olipa hyvä ja humaani mielipide Niklas.

On alkanut mietityttämään tuo "töiden puute".

Maailmassa on vaikka kuinka paljon tehtävää.
Vaikka alkaen siitä, että opimme kohtaamaan toisen ihmisen… Tai järjestämään vammaisten asiat paremmin… tai saamaan nälkäisille ruokaa … tai löytämään järkevää sisältöä nuorten elämään … tai
tai …
tai …

Maailma ei ole lähellekään valmis. Ei lähimainkaan.

Käyttäjän leilamustanoja kuva
Leila Mustanoja-Syysmeri

Suurkiitos sinulle Niklas kirjoituksestasi. Siinä samoinkuin ketjun kommenteissa on niin paljon tärkeää ja arvokasta asiaa, että on vaikea löytää niihin mitään lisäämistä.

Kerron kuitenkin sen, miten itse sain kantapään kautta kokea erilaisuuden. Ylioppilasvuotenani minulla puhkesi psoriasis ja läiskät olivat tosi isoja ja näkyviä. Psoriasis oli niihin aikoihin heikosti tunnettu sairaus ja siksi olin masentunut ja piilottelin ihoani muitten katseilta. Kärsin rumasta ihostani tosi paljon. Uimastadikalle uskaltauduin mennä kerran, mutta ympärilläni olleiden ihmisten lähdettyä lipettiin minua ensin pitkään ja pelokkaasti katseltuaan rohkeuteni lopahti siihen. Minut pelasti henkisesti liittyminen juuri perustettuun Psoriasisyhdistykseen. Näin siellä todella vaikeita psoritapauksia, mm. pyörätuoliin sidotun, erittäin vaikeasta nivel- ja ihopsorista kärsivän nuoren miehen. Se avasi silmäni ja mieleni näkemään, miten onnekas olin, kun oma tautini oli suhteellisesti paljon lievempi. Sen jälkeen totesin aina pokkana läiskiäni pelkääville ” No hätä, kyseessä on vain ihotauti psoriasis, se ei tartu. Olen vain pintaviallinen, so what.” Huomasin, miten oma rento suhtautumiseni psorkkuuni heijastui kanssaihmisten suhtautumiseen, hekin helpottuivat tautini vaarattomuudesta. Vaikka ihollani on edelleen aika paljon läiskiä ja teoriassa minulla voi puhjeta nivelpsoriasis vieden pyörätuoliin, en ajattele asiaa siten ollenkaan. Tilanne tulee, jos on tullakseen, mutta suremalla mikään ei parane. Siksi en mielestäni ole vammainen, mutta en koskaan unohda ”psoriurani” alkuvuosia, jolloin kärsin kovasti erilaisuudestani. Siksi olen ollut aktiivi vapaaehtoinen vammaistyössä ja katson olevani riittävän hyvätuloinen tukeakseni säännöllisesti rahallisesti vammaisjärjestöjen työtä.

Käyttäjän donnybird kuva
tuula pakarinen-curry

En koskaan ole ymmärtänyt tätä seulontaa, etenkään sen jälkeen, kun hoitoalalla huomaa, että vammaisuus on suurempi riski syntymän jälkeen kuin ennen.
Itse kieltäydyin kaikista kokeista, enkä halua ketään mihinkän pakkopullaan, oli asia mikä hyvänsä.
Parempi käyttää aikaa ja energiaa hyvän elämän järjestämiseen kaikille, ja estämään mahdolliset ongelmat, joita niitäkin näköjään riittää yksin rokotevaurioista. Puhumattakaan muista ympäristöön leviävistä häiriötekijöistä. Ihmiset eivät usein synny ongelmien kanssa, mutta heistä tehdään mielen ja ruumiin sairaita nykyisessä järjestelmässämme. Ympäristö muokkaa koko ihmisen.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Hauska lukea alan ihmisen kirjoittamana. Kun tyttäreni oli ihan pikkuinen vauva (n. 1987) yksi lastenosastolla työskentelevä tuttava sairaanhoitaja selitti silloiselle vaimolleni, miten paljon vaivaa ja hankaluutta down-lapsista on: vievät hoitoaikaa terveiltä...

Olli Kankaanpää

Minäkin olen nähnyt kaikkea, mutta en ilmeisesti vielä riitävästi.

Käyttäjän PetSu kuva
Petri Suomi

Jokainen tänne syntynyt ei itse tiedä eikä voi vaikuttaa siihen millainen on. Millaisiin oloihin syntyy jne. Sanomattakin pitäisi olla selvää, että erilaisuus ei saisi olla mikään kriteeri sille, miten häntä kohdellaan, jos ei oteta huomioon joitakin pikkuseikkoja.

Ymmärrän hyvin, että minulle on vaikeaa pitkänä ihmisenä saada joitakin hyödykkeitä, kun en ole normaalin mittainen. Autoissakin säädöt ja säätövivut on mitoitettu edelleen pituuden keskiarvon mukaan joka on yli 20 senttiä vähemmän kuin minä olen. Puhumatta siitä, että esim. keittiökalusteet asennetaan poikkeuksestta liian matalalle. Varsinkin kun vielä iski vamma selkään. Nyt tuo liian matala pöytä ei olekaan enää vitsi ruokaa laittaessa. Mutta, särkylääke poskee ja tekemään.

Mutta, jo lapset ovat erilaisuutta kohtaan akaria. Minua kiusattiin muinoin silmälasien vuoksi, nyt niitä näkyy melkein joka toisen nokalla. Taittovirheeni -10 diopteria on paljon, joka silloin oli se raja jolloin silmälasit korvattiin osittain. Kerroin sen iloisena koulussa ja siitä sitten tuli aihe kiusaamiseen.
Nyt ei taittovirhettä ole, sillä nykytekniikka korjasi silmien linssit.

Joltain ei onnistunut r ja jopa vasenkätisyyttä yritettiin minun aikanani kitkeä. Minä olen oppinut kirjoittamaan molemmilla, koska opettaja pakotti laittamaan vasemapaan käteen varaamansa kintaan aina jotain kirjoittaessamme.
Jollain tavoin me olemme jokainen erilainen. Joillekin tällainen on vaikea hyväksyä.

Tuttua on sellainekin, että kehitysvammaista ei päästetty ravintolaan ja siinä ravintolassa jossa olin opiskeluaikana töissä portsarina sanottiin, että yhtään tummaihoista ei saa päästää edes baariin. Vammaisia en nähnyt kertaakaan edes pyrkivän, joten oletin että he tiesivät, että heille ei sinne ollut pääsyä.

Ei sääntöjä mihinkään kirjoitettu, mutta se oli käytäntö. Keittiöön he kelpasivat, koska silloisessa kuningaskunnassa Britanniassa yritäjille maksettiin, että ottivat heitä töihin vajaakuntoisen. Mitään vaikeavammaista ei tietenkään haluttu, vaan toimittiin kuin karjamarkkinoilla parasta etsien.
Senkin ravintolan omistaja oli paikkakunan merkkihenkilö ja harras kirkossakävijä joka minuakin sinne kaipasi, mutta teot olivat aivan muuta kuin hartaalta uskovaiselta olisi voinut olettaa.

Paikkansa kaikilla ja kunnioitan vammaisten oikeuksien puolustajia. Se täytyy tunnustaa, että kuullessani uutisen Liisa Kauppisen saamasta huominosoituksesta, niin piti etsiä tietoa netistä. Enkä taatusti ollut ainoa, sillä radion tunnettu toimittajakin tunnusti ettei tiennyt hänestä mitään.
Ne jotka toimivat sydämestään edistääkseen jotakin, eivät useinkaan kaipaa julkisuutta. Toiset taas edellyttää sitä hakeakseen asialleen näkyvyyden.
Miten se menikään sanonta maan hiljaisista?

Jarkko Hietala

"Nykyajan vammaisuuksista kavahdetaan ilmeisesti eniten psyykkistä vammaisuutta, "hulluksi tulemista". Sotatraumoista ei Suomessa oikein puhuta vieläkään. Ei muustakaan, joka koskee niitä, joiden sielu ei kestänyt tätä rassaamista."

Sodassa sekoaminen on inhimillistä, se kuka täysin normaalina tulee sodasta takaisin ei kyllä ollut normaali sinne lähdettäessäkään. Ainoastaan aggressiviset psykopaatit (joidenkin arvioiden mukaan heitä on jopa 5% väestöstä) eivät saa tappamisesta mitään tunnontuskia.

Jatkuvaa välitöntä kuolemanvaaraa normaali ihminen kestää tutkimusten mukaan sekoamatta keskimäärin 21 päivää, toiset vähemmän toiset pitempään.

"Paria tapausta vierestä seuranneena on tullut vähän sellainen fiilis, että hoitometodeja on jäljellä noin kaksi: ensin pillereitä, ja jos se ei riitä, niin sisään suljetulle osastolle. "

Julkiselta puolella ei juuri ole varaa antaa muuta kuin pillereitä ja nopeita lääkäri käyntejä. Pitää olla aika huonossa kunnossa, että laitos paikkaa tarjotaan.

Suurimmalla osalla se avun saaminen on aika pitkälle kiinni paremmassa kunnossa olevien sukulaisten osaamisesta. Jos sukulaisilla ei ole osaamista tai sukulaisia ei ole ollenkaan sen jälkeen katu auttaa selviämään jos auttaa. Yleensä ei kyllä auta ainoastaan nopeuttaa pois pääsemistä ihmisten keskuudesta. Ihmisiä jäätyy kuoliaaksi Euroopan puolellakin joka talvi. Suomessa ei vielä tunneta kovin montaa tapausta, ainakaan vielä.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Näin vantaalaisena voin sanoa, että paikallisessa keilahallissa kohtaan monta kertaa ns. "vammaisia". Mutta varsin iloisia heppuja ja leidejä he ovat ja on mukava päiväsaikaan heidän kanssa heittää läppää.

Ennen muinoin vammaisiahan pidettiin hoitokotien seinien sisällä ilman mitään järjellistä kontaktia ulkomaailmaan.

Sami Ilvonen

Niin sinun sydäntä tottakait ovat vammaiset. Käsittääkseni sinun oma lapsesi kuulu siihen kohderymään.

Josta meinasin kirjoittaa että olen pahoillani. Mutta kaikillehan meille on omat ristinsä annettu.

Äsken itse sain unen deja vu kokemuksen mikä tuli unesta minkä näibn pari kuukautta sitten ja jonka muistin. Mikä ei tule tapahtumaan.

Siinä tulit tänne ja juteltiin kaikista asioista ja lähdettiin mun kantikseen parantaan maailmaa.

Mut it aint gonna happen.

Mut paranna maailmaa ja hei jos hyvää tarkoitetaan niin saa siitä keroo minne lahjoitetaan hyvään.

Käyttäjän PetSu kuva
Petri Suomi

Se on pienestä kiinni, kun vammautuu. Eräällä kuntoutusjaksolla tapasin nuoren miehen, joka sattui samaan pöytään syömään. Puhuin hänelle kaikenlaista kunnes tajusin, että eihän tuo sano mitään, mutta seuraa puhettani sen näköisenä kuin olisi kiinnostunut.
Hän kaivoi taskustaan paperin johon kirjoitti, että on menettänyt puhekykynsä pahonpitelyn seurauksena.
Hän oli sopeutumisvalmennuksessa juuri siitä syystä. Samaan ryhmään kuului muitakin kolareissa ja onnettomuuksissa erilaisia vammoja saaneita.

Tätä nuorta oli joku nainen lyönyt pullolla päähän ja senjälkeen puheesta ei saa mitään selvää. Hänelle oli kerrottu, että tilanne oli täysi arvoitus. Nainen oli tullut vastaan muovikassi kädessä kun tämä nuori mies oli kaverinsa kanssa tulossa töistä. Itse hän ei muista mitään, mutta kaveri kertoi naisen vain huitaiseen kassilla ohi mennessään ja kassissa ollut pullo oli osunut suoraan päähän. Hän oli herännyt sairaalassa ja todennut, että puheesta ei tule mitään. Tutkimuksissa oli todettu, että isku oli osunut tasan siihen paikkaan missä sijaitsee se paikka aivoissa jotka puheen saa aikaan. Ainakaan silloin ei tiedetty mitä asialle voisi tehdä.

Siellä oli myös mies, joka oli töissä murskannut molemmat peukalonsa niin pahasti, että ne oli poistettu. Voisi kuvitella, että eihän peukalo nyt mikään hirveän tärkeä ole, mutta sopii kokeilla vetää vaikka farkkujen vetskaria auki/ kiinni ilman peukaloita. Apuvälineen siihen tarvitsee.

Monesti on niin, että asiaa ei vain tajua, ennenkuin kohtaa sellaisen jollain muulla tai se sattuu itselle. Sitä ennen ei voi edes kuvitella mitä ongelmia vammaisuudesta on. Se pitäisi jo nykyisin olla selkeä asia, että on niin tai näin ei siitä ihmisarvo mihinkään muutu.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kauppiselle kaikki kunnia maailmanlaajuisesta tunnustuksesta. Etelä-Afrikassa ilmeisesti ei kuitenkaan ole kuulovammaisia kun viittojan sallitaan tulkata omiaan puhujasta toiseen.

Jari Koski

Vammaisella on sama ihmisarvo kuin itseään normaalina pitävällä. Ihan yksi esimerkki, meille tehtiin selväksi ennen avioitumista (lääkäri piti tärkeänä ladella faktat ennen "papin aamenta". Jos vaimoni tulee raskaaksi, niin todennäköisyy sille, että hän menehtyy on 60-70%. Mitä siihen voi sanoa? Ei kai kovin moni tuollaisella prosentilla lasta tee. Kysyimme sosiaalivirastosta mahdollisuutta saada adoptiolapsi, vastaus oli niin karu, että muistan sen kymmenien vuosien jälkeenkin. Vammaiseen perheeseen ei anneta adotiolasta siksi, että lapsi ei saa väärää kuvaa maailmasta. Mitäs tuohon voi sanoa? Kuitenkin vuosien päästä joku YTHS:n lääkäri sanoi vaimolleni, että tuo ei voi pitää paikkaansa. Aloimme sitten selvittämään mahdollisuutta adoptioon ja siinä vaiheessa oli vuosia kulkenut monta ja minun ikä oli joku ongelma. Viiden vuoden kuulustelujen ja vierailtuamme 15 vuotis hääpäivänä Mäntyniemessä presidentti Halosen vieraana puhuimme hänelle asiasta. Niin kävimme vieraana siksi koska olen Mäntyniemen ensimmäinen asukas, asuin sellaisessa puuröttelössä vahtimassa, että mummot ei poimi kieloja ja se on meidän ensimmäinen koti. Tuosta vierailusta kului pari kuukautta ja saimme ilmoituksen että meidät on hyvksytty adotiovanhemmiksi. Tuosta kului muutama kuukausi ja meille kerrottiin, että olisi tyttö vauva meitä odottelemassa. Siitä on nyt reilu 11 vuotta. En lähde arvioimaan miten olemme lapsen kasvatuksessa onnistuneet, mutta kovasti tuntuu tyttö luonteeltaan tulevan äitiinsä. Peräänantamaton ja ärinmäisen fiksu, ihan koulumenestyksellä mitattuna.
Niin sen verran viellä, että lapsen tulon jälkeen minun piti oikein soittaa Helsingin sosiaalivirastoon ja kysyä, että saako perhe missä toinen puoliso on vammainen adotiolasta. Sosiaalitäti oli kovasti sitä mieltä, että ei missään tapauksessa, taas sama laulu lapselle kehittyvästä väärästä maailmankuvasta jne.. Kun täti oli paasauksensa päättänyt sanoin, että nyt lopettakaa tuo valehtelu, meillä on nyt lapsi vaikka te muuta väitättekin. En tiedä miksi, mutta sen puhelun jälkeen tuntui todella hyvältä. Siis todella hyvältä ja toivottavasti siellä loppui väärän tiedon antaminen.
Lyhennettynä, jos perheessä on vammainen, olisi äärettömän tärkeää, että perheessä on kova halu selvittää asioita ja ymmärtää se, että ikinä ei pidä antaa periksi. Ei koskaan.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Kehitysvammaisten parissa työtä tehneenä ja heitä tuntevana voin sanoa, että monet heistä saattavat sanoa viisaita asioita elämästä ja sen tarkoituksesta todennäköisemmin kuin satunnaisesti valittu saivarteleva "yliopistoälykkö". Tämän pohjalta sanoisin, ettei "yliopistoälyköille" pitäisi antaa adoptiolasta, ettei lapsi saa "väärää kuvaa maailmasta". Vaihtoehtoisesti voitaisiin luopua tuollaisesta ihmisten arvottamisesta älyn ja/tai vammaisuuden perusteella ja kohdella ihan kaikkia ihmisinä. Minun mielestäni tuo olisi ihan hyvä kompromissi, vaikka silloin "yliopistoaälykköjen" olisikin mahdollista saada adoptiolapsi. Pitkin hampain hyväksyn.

Jari Koski

Niin tässä on kyse sekä yliopisto älyköstä (väitöskirja tekeiilä), että vammaisesta. Kumpikaan ei sulje toistaan pois. Vammaisuus on sanana mielenkiintoinen, osa vammaisista inhoaa koko sanaa. Itse olen sitä kieltä, että joku sana ei tee ihmisestä sen kummempaa.

Katri Kukkonen

Hyvä Niklas! Olen samaa mieltä. Julkkikset saavat parempaa huomiota kuin Liisa Kauppinen. Vaikka julkkikset eivät tee mitään ihmettä kuin näytteleminen ja tekee tyhmyyksiä jos haluaa saada median huomiota. Niklas,voisit laittaa kirjoituksesi vaikka HS:hen,TS:hen tai IL:hen. Kun niitä lukee eniten.

Liisa Syväsalmi

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - hoksasin tämän hienon artikkelin vasta nyt.

Olen 33-vuotias syntymäkuuro nuori nainen, ja oli hyvin lähellä, etten olisi syntynyt ollenkaan. Äitini aikoinaan vuonna -79 sairastui vihurirokkoon, ja sen seurauksena minusta olisi tullut joko kuuro, sokea tai sydänvikainen. Lääkäri tokaisi ykskantaan, että abortti on ainoa vaihtoehto. Voinette kuvitella, miten järkyttynyt äitini oli.

Onneksi äitini vanhemmat, isovanhempani, olivat kummatkin lääkäreitä, ja sanoivat suoraan, että vammainen lapsi on lahja. Loppujen lopuksi äiti päätti pitää minut, ja minusta kasvoi terve, erittäin lahjakas ihminen. Matkustelen ympäri maailmaa ongelmitta (ainoa ongelma ovat kuulevat, jotka ovat lähestulkoon saada kohtauksen kohdatessaan kuuron, mutta sehän on vain tietämättömyyttä).

Moni kuuleva on myös loukkaantunut verisesti siitä, kun olen kertonut heille, etten ikinä haluaisikaan kuulla, sillä minulla on jo oma ihana yhteisö, joka käsittää koko maailman. Noh. En siis miellä itseäni ollenkaan vammaiseksi - yhteiskunta on se, joka tekee minusta vammaisen, valitettavasti.

Liisa Kauppinen on todellinen sankari. Kuka muu olisi pystynyt kääntämään Venäjän ja Kiinan edustajien päät, kun he alunperin äänestivät UNCRPD:ta vastaan. Tauolla Kauppinen meni heidän luokseen ja keskusteltuaan hetken nämä edustajat äänestivät sopimuksen puolesta. RIspektiä.

Kiitos vielä kerran loistavasta artikkelista, Niklas!

Liisa (ei Kauppinen)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset