Niklas Herlin

Pelkää sinäkin perintöveroa

Sukupolvenvaihdos  kun verottaja pyysi

Perheyritys Harvia myydään pääomasijoitusyhtiö
CapManille.

Toimitusjohtaja Pertti Harvia keskisuomalaisyhtiöstä
perustelee riskisijoittajan mukaan ottamista sillä, että perheyrityksen
sukupolvenvaihdos on mahdotonta nykyisellä lahja- ja perintöverotuksella.

Tuossa linkki Ylen uutiseen: http://yle.fi/uutiset/pertti_harvia_yritys_piti_myyda_verojen_takia__porssilistaus_harkinnassa/7157457

Ei tässä mitään. Hyvä että Suomeen saadaan osaava
pörssiyhtiö. Harvia tekee varsinkin kiukaita - sepä suomalaista jos jokin.
Suomalaisen käsityötaidon perinne siirtyneenä nykyaikaan. Myös vientiin.

Mutta syy Harvian myyntiin - seuraavalla sukupolvella ei
ole varaa periä seuraavaa. Se on vähintään omituinen. Ei ole varaa periä ja
jatkaa ja työllistää. Mitä järkeä? Ei mitään.



Perintöveron sairauden Suomessa tekee vierä sairaammaksi
se, että naapurimaa Ruotsissa ei ole perintöveroa ollenkaan. Siis perheyhtiö
Harvian koko porukan olisi kannattanut, jos vain rahassa ajatellaan, painua
joksikin aikaa Tukholmaan. Ja hoitaa lahjansa siellä. Tämä muuten ei ollut
vitsi. Kullä sen joku tekee.

Viimeistään silloin, kun niin sanotut suuret ikäluokat
kuolevat ja ikäiseni ja nuoremmat heidät perivät, huomataan, että koko
perintövero on vähän sairas juttu. Tai ainakin taloudellisesti iso kun sen
perhe kerrallaan jakaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Jyrki Paldán

Ruotsissa on perintöveron sijaan käytössä omaisuusvero, jota Suomessa ei ole laisinkaan. Voitaisiin tosiaankin ottaa Ruotsista mallia ja verottaa perintöverot jo ennen kuolemaa.

Käyttäjän TimoNyman kuva
Timo Nyman

Jos ei rahantarvetta hillitä (lopeteta yletön verovarojen jako, joka aiheuttaa lisää keräyspainetta) joudutaan täällä verottamaan lisää ennen kuolemaa ja sitten sen jälkeenkin vielä!

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

"Mutta syy Harvian myyntiin - seuraavalla sukupolvella ei
ole varaa periä seuraavaa. Se on vähintään omituinen. Ei ole varaa periä ja
jatkaa ja työllistää. Mitä järkeä? Ei mitään."

Ei todellakaan mitään järkeä tuollaisessa. Mistä herääkin kysymys, onko leenda totta, eikö todella ole varaa? Mistä on kyse?

Harvian suku myi yrityksen, ja jakoi perinnön rahana. Media ovat selittäneet syyksi perintöveron. Tottako?

Kun perintö myytiin, perilliset maksoivat myyntivoitosta (100 %) pääomaveron, joka on noin 28 %. Sanon "noin", koska se ei absoluuttisesti sitä lopullisessa verotuksessa ole.

Sen sijaan, jos perintö olisi vastaanotettu, siitä olisi mennyt 20 % perintöveroa laskettuna sen verotusarvosta, joka on noin 20 % käyvästä arvosta, so. 5 % todellisesta, oletetusta myyntiarvosta.

Media Suomessa ovat siis vakaasti sitä mieltä, että 5 % on hurjasti enemmän kuin 28 %. Ehkä tämä yleisemminkin selittää Suomen nykyisiä taousongelmia?

Matti Halme

Mutta kun myy on rahaa maksaa verot.

Ike Korhonen

Jotenkin pitäisi varmistaa, että ulkomaille verotuksen perässä muuttavat jäisivät sinne pysyvästi. Kotimaahan (Suomeen) voisi tehdä muutaman lomamatkan vuodessa, mutta ei pidempiä jaksoja loisimaan, kiitos.

Se nyt vaan on niin, että yhteiskunnassa pitää maksaa veroja, jotta palvelut toimivat. Jos joku ei maksa, muut maksavat lisää. Yleensä vain rikkailla on mahdollisuus välttää verot kikkailuilla - muut maksavat mitä määrätään. Vaikka asian pitäisi olla ennemminkin päinvastoin.

Täysin eri asia on sitten se, mikä on kokonaisverotuksen määrä ja mitä asioita verotetaan. Lienee selvää, että verotus ei ole hyvä kannustin taloudellisen toimeliaisuuden lisäämiseksi (paitsi välttämistarkoituksessa tehdyt manööverit, joista nyt voimme lukea lehdistä erilaisia sankaritarinoita). Kokonaisverotusta pitäisi siis hillitä koneistoa osin karsimalla, mutta kaikkien tulee kantaa kortensa kekoon ja usein vielä voimavarojensa mukaisesti. Muuten, tervemenoa loiset, älkää tulko takaisin!!! Rahanahneille löytyy varmasti parempia paikkoja kuin Suomi, joka muuten on, aika erinomaisen hyvä paikka elää.

Ja mitenhän sen perintöverotuksen oikeutuksen kannalta on asia noin ylipäätään. Millä oikeudella tasa-arvoisessa yhteiskunnassa joku yksilö voi vain syntyä kultalusikka suussa ja toinen joutuu paiskimaan hullun lailla töitä, saavuttamatta ikinä samaa elintasoa. Tähän nähden perintöverotus on varsin kohtuullisella tasolla. Ja kun argumentteja pohditte, niin eikö voisi myös olla niin, että yhteiskunnassa vaikutusvaltaiset ja viisaat ihmiset saisivat myös vaaleissa käytettäväkseen enemmän ääniä. Ja sitten nämä äänet voitaisiin vielä testamentata tai lahjoittaa haluamalleen taholle!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset