Media jää – paineessakin

Meillä, jotka myymme mainostilaa ja maksullista levikkiä, on edessämme no, jos ei muuta, niin ainakin mielenkiintoisia aikoja (tämän kirjoittaja on pienehkön nettilehti Uuden Suomen pääomistaja ja -rahoittaja sekä suurehkon mediayhtiö Alma Media Oyj:n toiseksi suurin omistaja ja hallituksen jäsen. Hän kuitenkin yrittää kirjoittaa yleisellä tasolla ja yksityishenkilönä).

Painetun median levikit ovat laskeneet ja laskevat edelleen. Joillakin hitaammin ja joillakin nopeammin, mutta laskussa ovat yhtä kaikki. Tämä trendi on käynnissä kaikissa niin sanotuissa länsimaissa. Painetun median tekijän täytyy siis taistella pudotuslukuja mahdollisimman pieniksi ja odottaa tai toivoa, että pohjakosketus löytyy – joskus.

Uskon, että pohja löytyy ja painettu sana (minulle rakkain tiedon- ja uutisvälityksen muoto) jää olemaan, vaikka erilaisena kuin mihin olemme tottuneet. Esimerkiksi ne, jotka ennustivat ”printille” varmaa kuolemaa viidessä vuodessa vuonna 2005, eivät mielellään muistele ennusteitaan.

Painettu sana on saanut/saa tulonsa levikkimyynnin lisäksi mainostuloilla, jotka laskevat joka tapauksessa. Kun talous yskii ja kuluttajien ja yritysten tulevaisuuden usko on heikko, mainontaan käytetään vähemmän rahaa – näin on aina ollut.

Koska painetun sanan lukijamäärät laskevat, mainosraha siirtyy verkkoon – ja tietysti verkkoon menevät myös suomalaiset mediat. Mutta meneekö mainostaja itsenäisen suomalaisen median mukana verkkoon? Menee kyllä, mutta entistä enemmän kansainvälisten, lähinnä amerikkalaisten yhtiöiden mukana. Pelkästään kaksi amerikkalaista pörssiyhtiötä, Google ja Facebook, kerää puolet suomalaiseen verkkomainontaan käytetystä rahasta. Linkki Ylen uutiseen tässä:

http://yle.fi/uutiset/google_ja_facebook_vieneet_jo_puolet_kotimaisesta_nettimainonnasta/7341359.

Googlen ja Facebookin lisäksi suomalaiset mainostajat ovat löytäneet amerikkalaisen liikkuvan kuvan palvelun Youtuben. Jos ajattelemme, että Youtuben osuus kaikesta verkkomainosrahasta Suomessa on viisi prosenttia (varovainen arvio), suhde USA-Suomi olisi 55-45 amerikkalaisten hyväksi. Ja pikaviestipalvelu Twitter on vasta tulossa jaolle. (TARKENNUS: kirjoittaja tietää, että Google omistaa Youtuben, mutta Youtuben osuus mainosrahasta puuttuu yllä olevasta tilastosta).

Kukaan ei tiedä, miten tuolle trendille käy. Kääntyykö se toiseen suuntaan ja suomalaisen median voitoksi? Vai onko suhdeluku kolmen vuoden kuluttua 95-5 amerikkalaisten hyväksi? Jotkut väittävät tietävänsä, miten kaikki kehittyy. Lähinnä ne jotka kertoivat vuonna 2005, että 2010 ei enää printtiä ilmesty. Ne, jotka väittävät tietävänsä eniten ovat yleensä eniten väärässä.

* * *

Näin ollen suomalaisen yksityisen, mainos- ja levikkirahoitteisen median täytyisi tietenkin tehdä uutta, mojovaa ja mielenkiintoista sisältöä, joka houkuttelisi lukijat ja katsojat ja heidän myötään mainostajat nettisivuilleen. Ja sitähän tässä herra paratkoon on tehty tai ainakin yritetty tehdä. Mutta Suomessa on tiukkoja mainonnan rajoja ja tiukka henkilötietorekistereitä koskeva laki – hyvä niin. Nämä lait ovat kuitenkin voimassa Suomessa, eivät Kaliforniassa. Facebook ja Google vakoilevat käyttäjiään niin tarkkaan, että Suomessa ne olisivat ainakin laillisuuden rajamailla.

Amerikkalaisveijarit osaavat nuuhkia oikeita sanoja viesteistäsi, ne tietävät kiinnostuksesi aiheet, ne pääsevät seuraamaan sähköpostejasi ja sitten annostella mainokset juuri sinulle sopiviksi. Suomessa joku kirkasotsainen saattaa kauhistua siitä, että samassa lehdessä kehutaan jutussa autoa ja seuraavalla sivulla mainostetaan sitä. Ja tuo on kuitenkin tosi pientä amerikkalaisiin verrattuna. Siitä, miten Suomessa suhtaudutaan yksityisen viestinnän seuraamiseen ei kai tarvitse enempää sanoa. Mutta asiaan liittyen, tässäkin linkki Ylen uutiseen:

http://yle.fi/uutiset/verkkopalvelut_seuraavat_ja_profiloivat_kayttajiaan__myyvat_tiedot_mainostajille/7354145.

* * *

Entä mainittu hyvän ja mielenkiintoisen suomalaisen sisällön luominen yksityisellä puolella? Kyllä onnistuu, mutta helppoa se ei ole eikä tule olemaan. Hyvän ja mielenkiintoisen sisällön tekeminen vaatii osaajia, tekijöitä. Kuten tiedämme, mediayhtiöt ovat kustannuspaineissa; yhteistoimintaneuvottelukierrokset seuraavat toisiaan, väkeä vähennetään kustannuspaineissa. Siis: pitäisi säästää kuluissa (painaa jarrua) ja satsata laadukkaaseen sisältöön (painaa kaasua) samaan aikaan.

Hyvistä journalistisen sisällön tekijöistä on jatkuva pula. Yksityisille mediataloille oman pikantin vaivansa tuo se, että suuryritys Yleisradio houkuttelee parhaita sisällöntekijöitä huomaansa. Koska Ylellä on verolla kerätty budjetti, yhtiö on turvallinen työpaikka: asialliset liksat ja käytännössä irtisanomissuoja journalistisen sisällön tuottajille.

Lisäksi Yleisradio on tehnyt todella voimakkaan panostuksen internetin maailmaan, siihen maailmaan, johon rakennemuutoksen puristama yksityinenkin puoli on menossa.

Yle on valinnut myös yksityiseltä puolelta omat suosikkinsa. Tavattoman tarkkaan Ylen kanavilta seuratut jalkapallon MM-kisat esimerkiksi tästä kielivät. Jokaisessa suorassa ja nauhoitetussa lähetyksessä Yle ohjasi tietoisesti suomalaisia jalkapallon ystäviä kolmelle sivustolle: luonnollisesti omilleen sekä amerikkalaisten pörssiyhtiöiden Facebookin ja Twitterin sivuille. Jos Yle olisi ohjannut tietoisesti netin käyttäjiä vaikkapa keskenään kilpailevien, MM-kisoihin komeasti satsanneiden Ilta-Sanomien ja Iltalehden sivuille, poru olisi ollut melkoinen.

Tämä siksi, että myös Ilta-Sanomien ja Iltalehden takaa löytyy pörssiyhtiöitä: suomalaiset Sanoma Oyj ja Alma Media Oyj.

* * *

Mutta naukuminen ei auta. Yle saa verotuottonsa lain mukaan ja laillisin päätöksin. Amerikkalaisjättien tuloa markkinoille ei kannata yrittää estää. Ei kalifornialaiselta yritykseltä voi vaatia enempää kuin meidän lakiemme mukaan voi. Ja mainostaja ostaa mainostilansa sieltä, mistä sen katsoo parhaiten saavansa. Uskon ja haluan, ja teen vielä parhaani sen eteen, että Suomessa on monipuolinen ja moniarvoinen media tulevaisuudessakin – myös yksityisellä puolella. Tosin toimintani, uskoni ja haluni ei riitä, mutta varmasti meitä on muitakin.

Tämän tekstin alkupäässä mainittujen levikki- ja mainostulojen ja uusien kilpailjoiden kanssa reissu ei ole helppo, mutta se on tehtävä.

niklasherlin

Niklas Herlin (1963–2017) oli Uutta Suomea kustantavan Alma Median hallituksen jäsen ja Alma Media Oyj:n toiseksi suurin omistaja. Herlin oli myös vuonna 2003 perustetun Kustannusosakeyhtiö Teoksen suurin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja ja yksi pörssiyhtiö Cargotec Oyj:n pääomistajista ja omisti myös kolme prosenttia hissiyhtiö Kone Oyj:stä.
Herlin omisti enemmistön Uudesta Suomesta 2007-2016.
Herlin suoritti Bachelor of Science -tutkinnon Yhdysvalloissa. Nuoruudessaan hän oli pankkimies, mutta päätti sitten siirtyä tiedonvälityksen pariin. Hän työskenteli toimittajana ja uutispäällikkönä Kauppalehdessä, Suomen Kuvalehdessä ja Ilta-Sanomissa 1987-2001. Sen jälkeen hän oli vapaa toimittaja ja kolumnisti ja julkaisi kolme tietokirjaa ja urheilupakinakokoelman.
Herlin oli eronnut ja hänellä oli kaksi lasta. Herlin palkittiin helsinkiläisen Kehitysvammatuki 57:n mitalilla numero 37 27.1.2001.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu