*

Niklas Herlin

Kaikki muuttuu

Lähes päivälleen 29 vuotta sitten päätoimekseni tuli suomalainen tiedonvälitys; aloitin pörssitoimittajana silloisen Uusi Suomi Oy:n, nykyisen Alma Median omistamassa Kauppalehdessä elokuussa 1987.

Yhden asian olen oppinut taloustoimittajana, aikakauslehtitoimittajana, iltapäivälehtitoimittajana, freelance-toimittajana, kustantajana ja omistajana: kaikki muuttuu. Koska kaikki on muuttunut koko ajan ainakin viimeiset 29 vuotta, olisi makaaberia väittää, ettei mikään muutu.

Syyskuun alussa nykyinen Uusi Suomi muuttuu osaksi Alma Media -konsernia. Jos olisin vielä tyhmempi kuin olen, kirjoittaisin tähän, että "mikään ei muutu". En kirjoita.

Alma Median kanssa neuvotellessani (kyllä, neuvottelin myyjänä, vaikka Alman hallituksen jäsen olenkin) ainakin yksi asia tuli selväksi. Alma Mediassa arvostetaan sitä, että Uusi Suomi on tärkeä yhteiskunnallisen keskustelun väline Suomessa uutisillaan ja blogialustoillaan (Puheenvuoro ja Vapaavuoro). En sinänsä kommentoi Alma Median strategisia päätöksiä, mutta yhdestä asiasta olen varma. Keskusteleva rakenne Uudessa Suomessa säilyy, parempana kuin koskaan.

Yhteiskunnallisesti keskustelevena uutis- ja blogipalveluna Uusi Suomi on jo nyt Suomen paras. Kiitos siitä hyvälle henkilökunnalle ja hyville kansalaisjournalisteille blogeissa ja keskusteluissa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

31Suosittele

31 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (78 kommenttia)

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Kaipaan Puheenvuoroon avarampaa, monipuolisempaa ja syvempää kulttuurihenkeä.

Oikeistosävyisen ja eliittimyönteisen politikoinnin tilalle.

Eikö tapana ole että firman ostaessa toisen firman tuon toisen firman johtohenkilöissä tapahtuu muutoksia.

Kun kerran kaikki muuttuu.

Käyttäjän Pirjo-MaaritLiflnder kuva
Pirjo-Maarit Lifländer

Kaikki todellakin muuttuu, ja nykyisin vielä kiivaammassa tahdissa kuin koskaan aikaisemmin. Tämä uutinen myynnistä tuli kuitenkin yllätyksenä, mutta tällaisia voi nykyisin odottaa. Kiitos Usarille näistä vuosista, ja
hyvää jatkoa uuden omistajan hallussa. Toivottavasti Usari kuitenkin säilyy, ja hienoa, että Markku jatkaa päätoimittajana ja toimittajat siirtyvät uudelle omistajalle töihin. Kaikella on aikansa, joskus on
pakko tehdä päätöksiä, joista kaikki eivät ehkä pidä. Jatkan Usarin lukemista jatkossakin. Onnea ja menestystä kaikille osapuolille.
Paperilehti olisi kiva ylläri!

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

Koska olen usein yrittänyt sisällyttää puheenvuoroihini tieteellistä materiaalia, joka voi kiinnostaa tutkijoita tulevaisuudessa, olisi tärkeätä, että vanhat Puheenvuorot säilyvät. Olen saanut jopa kansainvälisiltä lukijoilta kehotus jatkaa kirjoituksiani Urantia-tekstistä.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Tämä olisi itsellenikin tärkeää. Tokihan kaiken saa tallennettua itselleen, mutta mikäli tämä on vältettävissä siten, että palvelun alusta säilyy jotakuinkin samanlaisena, olisi parempi, mikäli vanhatkin kirjoitukset säilyisivät.

Tarpeetonta mainitakaan, että mMinulla on eri motiivit kuin Tallqvistilla.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Toivottavasti tulevaisuudessa voit alentua vastaamaan myös meidä sontavarpaisten lahkolaisille. Muuten oivallisia nuo sinun kuvaelmasi.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Tämä on merkittävä ja tärkeä liike omistajalta. Ja hyvä, että lehti sekä toimitus jatkaa.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Kansalaisjournalismi

" ... Seuraava kehitysvaihe onkin kansalaismedia, joka kertoo ”kaikkien” näkökulmien mukaisesti tapahtumat, sillä yhä useampi suomalainen on valveutunut ”kansalaistoimittaja”, kommentoija, informaationtuottaja ja kritiikkisäveltäjä 10] - ottaen näin eri toimintamuodoin osaa tietosisällön luomiseen ja jakamiseen! ... "

10]EKSTRA - Kritiikkisäveltäjä, mitä se on?

Tämä uusi ”ammattiryhmä” perustuu suureen määrään kansalaisia, joilla on kyky sukeltautua tietomaailmaan, tietovarastoihin, kansalaistietovirtoihin ja muodostaa uusia näkökulmia kritiikin sävelin – kyseenalaistamaan miltei tiedon kuin tiedon, sillä totuutta ei absoluuttisena ilmiönä ole olemassa; on vain yleisesti enemmistön hyväksymä näkymä, vaikka ”viisas tietäjä” sanoisi mitä tahansa.

Nyt on kysymys kritiikistä, joka on saatava ylätasolle, patoamaan luulojen, arvailujen ja varsinaisten manipulaatioiden järkyttäjäksi – kansalaisvoima yhtenäisenä ilmiönä voi luoda kilpailutilanteessa vahvan asiakriittisyyden aseman – nujertamaan nyt vellovan älämölötyksen, usein ilman mitään todisteita, perusteluja, ainoastaan haukahtelu mielessä. Kansa vastaa usein: ”Puhu sinä, minä pidän hevosta” tai ”ne ovat eri miehet, jotka ruumiita pesee, ja ne, jotka niitä tekevät”.

[2006]

" ... Informaatioyhteiskunnassa kuluttajat verkostoituvat mielipiteiltään, vuorovaikutukseltaan ja palautteiltaan. Ennen ja vieläkin oli/on mediavalta toimituksellisena informaationa. Toimittajuus on tosiasiassa harvojen käsissä ja ennenaikainen suuri arvostus painettuun sanaan on kritisoitumassa arvioiden ja vastinepalautteiden alttarille. Kansalaiset ovat netin välityksellä oheisverkostoituneet keskenänsä ja uutisointi "kansalaistoimitteisena" on laajentunut infopeitoksi kritiikkimassana markkinamekanismin vastapainoksi. ... "
~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/11/uutisointi-r... -

ja lopulta ...

Suuri Kiitos US' lle ja Puheenvuorolle ja sähköiselle jakelualustalle. US oli ja on tienraivaaja, ehkä ei kovin tuottoisa, mutta avasi pelin suoraan tiedon ja juorun kuluttajille kuin myös alkuperäisen tiedon/juorun tuottajille - eli meille taviksille. Tämä ei olisi ollut mahdollista, ellei takana olisi ollut merkittävä pääoma sietää myös tappioita.

Tehty työ oli kansalaismedialle suuri palvelus - Kiitokset!

Ilkka Luoma

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Kiitos! Kyllähän tämä aika jännitävää on ollut.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Hieno uutinen molempien kannalta. Onneksi olkoon omistajille ja lukijoille !

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden

Verkkolehden perustaminen,nimi Uusi Suomi ja toiminnan kustantaminen olivat hienoja tekoja.
Nyt tapahtunut myyminen on täysin ymmärrettävä ratkaisu.Toivottavasti sen myötä Niklas Herlin saa lisääntyvää mediavaikutusta.
Nähtäväksi jää miten Uusi Suomi tulee muuttumaan. Mielestäni voisi päätoimittajan vaihtaminen olla aiheellinen muutos.

Käyttäjän JukkaLampinen1 kuva
Jukka Lampinen

Päätoimittaja, on nähdäkseni ollut johdonmukaisen avoin.
Alma Media on myös, edustanut hyvin sanan vapauden periaatteita.
Samaa ei voi sanoa Sanoma OY:stä.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Kiitos blogistille, tämän foorumin luominen ja ylläpitäminen on ollut kulttuuriteko.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Hyvä veto Uuden Suomen uudelleen henkiin herättämisestä tähän asti. Tällä on ollut vaikutusta Suomen mediaympäristöön.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Tsemppiä, onnea ja kiitos, jeee, elämä on muutosta!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Uutisen aamulla radiosta kuultuani tuli mieleen bloggarit, miten käy? Mikä muuttuu? Varmasti jokin. Odotan mielenkiinnolla. Hyvää jatkoa Niklas jossakin mistä ehkä tänään ei vielä ole tiedossa kuin aavistus. Tuskin journalismi ja muu media kuitenkaan jäävät taakse. Jokainenhan ainakin joskus kaipaa elämäänsä uutta ja mielenkiintoista ja yllättävää! Monta ajatuksen virkistystä on täällä ollut tarjolla vuosien mittaan.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Blogipalvelu on erittäin tärkeä osa Uutta Suomea ja se jatkuu saletisssa!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Niklas, työsi kansalaisfoorumin luojana ja ylläpitäjänä on ollut ainutlaatuista! Kiitos. Varmaan ehkä joskus tavataan.

Käyttäjän amgs kuva

Otsiko kuulostaa hyvin vallankumoukselliselta, mutta tuntuu turvalliselta kun samat kansakeskustelijat ovat tässä kommentoimassa! Saa nähdä tuleeko suuria muutoksia vai ei. Menestystä jatkossakin!

https://www.youtube.com/watch?v=n4RjJKxsamQ

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Kunhan hyvät blogaajat pysyvät mukana...

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Luulenpa, että Puheenvuoro on melko ainutlaatuinen ilmiö ihan maailmanlaajuisestikin. Poliitikot, yritysmaailman edustajat ja tavalliset kansalaiset keskustelemassa keskenään tärkeistä yhteiskunnallisista asioista, ja kaikki tasa-arvoisina.

Nimenomaan tämä keskustelijoiden tasa-arvoisuus on aina viehättänyt tässä alustassa. Toivon, että linja säilyy jatkossakin.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Tästä olen samaa mieltä. Heitänpä kysymyksen: Kuka tietää toisen alustan, jossa Sarin kuvailemat henkilöt olisi vuorovaikutuksessa? Minulle ei tule yhtäkään kuin tämä US.

Yhdestä olen ankara: Sensuuri ei kuulu tänne.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Tuo on hyvin tärkeä kommentti. Vajaa vuosi sitten, kuin Suomeen saapui valtava määrä turvapaikanhakijoita, suuri osa suomalaisesta internetmaailmasta joutui sulkemaan uutisten kommentoinnin. Uusi Suomi ei sulkenut. Olen omalla tavallani ylpeä siitä.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Olet ylpeä syystäkin. Kiitos kaikesta menneestä, ja toivottavasti sinua näkee täällä jatkossakin.

Sen sanon, että tämä Puheenvuoro on taatusti yksi suomalaisen median parhaita saavutuksia. Verkkomedian puolella todennäköisesti paras.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko Vastaus kommenttiin #56

Tämä on hienosti sanottu: "Sen sanon, että tämä Puheenvuoro on taatusti yksi suomalaisen median parhaita saavutuksia. Verkkomedian puolella todennäköisesti paras".

Kiitos!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Yllättävän suurena "uutispommina" tämä bloggareiden keskuudessa on näytetty otetun. Koska Uuden Suomen omistaja on yksi Alman pääomistajista sijoitusyhtiönsä kautta, tässä on jollain tavoin kyse "konsernin sisäisestä järjestelystä", jos uutisarvoa haluaa kärjekkäästi downgreidata.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Pidän US:n keskustelua suuressa arvossa. Omalla naamalla ja nimellä käydään pääsääntöisesti asiallista keskustelua. Toivotaan että tämä foorumi säilyy ja kehittyy. Osallistun kiireiltäni, kun ehdin. Kiitos!

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

Onkohan US toimituksessa pidetty tilastoa, mitkä blogit ovat vuosien aikana saaneet eniten lukukertoja, suositteluja tai kommentteja? Vai muistaako joku aktiivi käyttäjä? Olisi kiva tietää näin uuden ajan edessä.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Kiitos Niklas mahdollisuudesta kirjoittaa. Jakaa omia ajatuksia, kertoa menneistä ja ottaa osaa yheiskunnalliseen keskusteluun blogien kautta.

Hyvää jatkoa ja menestystä uusissa haasteissa.

Pertti Lindeman

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Kiitos. Jatketaan bloggaamista.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Firmansahan voi aina myydä, mutta ostajan kannalta oleellista on se, pysyvätkö ne asiakkaat omistajavaihdoksen jälkeen. Joillakin toimialoilla omistajan tai toimijan glooria tuo asiakkaita, jotka eivät sitten siirry seinien ja rekvisiitan mukana uudelle omistajalle.

Tällä firmalla ei nyt ole varsinaisia maksavia asiakkaita – paitsi Almamedian kiinteistönvälitysfirma yläpalkissa – mutta täällä on bloggaajia ja kommentoijia, jotka tuovat lukijoita ja klikkauksia.

Yllä valtioneuvoston jäsen ja bloggaaja Jari Lindström lupaa ettei ole lähdössä mihinkään. Joku toinen päättäjä voi ajatella toisella tavalla – että en halua missään Aamu- ja Iltalehden osastossa kirjoitella. Uuden Suomen säännöissä lukee” ”Asiakas myöntää kuitenkin Uudelle Suomelle oikeuden käyttää blogikirjoituksia sen kaikessa julkaisutoiminnassa”. Joku voi myöntää Uudelle Suomelle mutta ei saman tien mainituille printtimedioille – Alma Medialle ” sen kaikessa julkaisutoiminnassa”.

Kommentoijan kannalta on vähän kyseenalaista, että huvittaako kaupallisen ja kannattavan lehtitalon palstoilla tehdä (osittain) ammattimaista journalistista työtä. Toimittajillehan maksetaan siitä, että he lukevat ulkomaisia lehtiä ja sitten parin päivän viiveellä kertovat suomalaisille lukijoille siitä, mitä siellä luki.

Uusi Suomi liitetään Alma Talentum –ryhmään, jonka kohderyhmänä ovat asiantuntijat, päättäjät ja sijoittajat – että se siis ei ole esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien vertaistukipalvelu, vrt. Puheenvuoro ajoittain. Kohderyhmän käsitteestä seuraa, että toiminta ja aivan erityisesti mediatoiminta halutaan kohdentaa siihen kohteeksi asetettuun ryhmään eikä johonkin ihan muuhun. Mainostajille tuotetaan sitten tilastoja siitä, kuinka hyvin tavoitamme kohderyhmän, mikä on tämän lukijakunnan tulotaso ja ostovoima etc. Ei ole selvää, kuinka paljon ja mistä Uusi Suomi kerää tietoja rekisteröityneistä ja tunnistetuista käyttäjistä, mutta tämä on OK niin kauan kun se on tämä itsenäinen lehti – Alma Media kanssa voi olla toinen juttu.

Toivon, että kommentti- ja blogiarkisto säilyy tai että lakkauttamisesta ainakin ilmoitetaan etukäteen. Kiitos hienosta verkkolehdestä.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Kiitos Niklas näistä kahdestakymmenestä yhdeksästä vuodesta.

Minulle ja varmana monelle kanssalukijalleni Uusi Suomi on se kaikkein tärkein yhteiskunnallisen keskustelun väline Suomessa uutisillaan ja blogialustoillaan.

Toivottavasti sama "raikas" ja "uusi" Suomalainen linja jatkuu, vaikka omistaja nyt vaihtuukin.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kaikkea hyvää tähän muutokseen! Kiinnostaisi tietää, aiotko jatkaa bloggaamista tällä alustalla?

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin
Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Lämmin kiitos Niklakselle, että loitte Uudesta-Suomesta uutis- ja keskustelualustan, joka palvelee erityisesti valveutunutta kansanosaa (joiden blogikirjoitukset ja kommentit ovat olleet briljantteja).

Usarin arvo suomalaiselle kansalliselle identiteetille on ollut valtava. Sen voi jo sanoa nyt.

Myös pt. Markku Huuskolle suuri kiitos vaikean tehtävän upeasta täyttämisestä, hyvän tiimin kera.

Vallan siirtyessä Alma-medialle tarkoittanee sitä, että ainakin itse jättäydyn seuraamasta Usaria. ALN1V-noteerattu poliittinen propaganda ei kiinnosta.

Toivottavasti Niklas aloittaa jotakin uutta ja mediakenttää mullistavaa. Sitä mielenkiinnolla odotan.

Ennustan, että Alma-media ostaa ennen vuoden loppua MV-lehden kolmella miljoonalla eurolla, ellei kilpailijat ehdi edelle. Mogulien sapelit kalisee.

Kiitos Usari!

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Uusi Suomi kävi metamorfoosin verkkolehdeksi ja palaa näin nyt reilun yhdeksän vuoden jälkeen takaisin kotipesäänsä Alma Medialle. Maailman muutos on alati kiihtyvää. Mihin suuntaan Uusi Suomi verkkopalveluineen jatkossa kehittyy, jää nähtäväksi, mutta sanomisen vapaus säilyköön moniäänisenä jatkossakin. Sitähän vapaa yhteiskunnallinen keskustelukin jo vaatii. Tämän vaalimisessa Uusi Suomi on ollut edelläkävijä.

Kiitokset siitä ja menestystä jatkoon!

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Onko tällä lopuksikaan kovinkaan suurta merkitystä verkkolehden lukijoille ja vapaaehtoisille sisällöntuottajille (ts. blogit), jää nähtäväksi. En pidä Alma Mediaa kummituksena, ainakaan niin suuressa määrin, että olisi tarvetta kavahtaa.

Mitä tulee sitten muihin dimensioihin omistajanvaihdoksen suhteen, on vaikeaa sanoa muuta kuin että yleensä kun jotakin tapahtuu, joku siitä aina hyötyy. Oikein hyvässä kaupassa kaikki osapuolet.

Jonkinlaisen kansalaiskeskustelussa vallinneen tyhjiön tai tilatarpeen Uusi Suomi on verkkojulkaisumuodossaankin onnistunut täyttämään. Vaikka erilaisia verkkojulkaisuja forumeineen on viljalti, on tämä ihan omanlaisensa, ja suurennuslasi on tarpeen, jos täytyy käytännössä ilmaisesta palvelusta vikoja etsiä.

Uutisoinnin ja erilaisten mediakanavien hyödyntämisessä Uusi Suomi on mielestäni onnistunut paremmin kuin kilpailijansa (joka on tietysti löyhästi määritelty viiteryhmä). Kaiken kaikkiaan olen ollut itse asiassa aika tyytyväinen, kun nyt asiaa ajattelen.

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Olen viimeaikoina pohdiskellut suomalaista radiotarjontaa. Uuden Suomen Puheenvuorossa on paljon sellaista sisältöä, jolle olisi tilausta sekä kuulijoiden että mainostajien taholta. Julkaistaessaan kirjoituksen tänne, voi samalla edellyttää, että kirjoittaja luovuttaa tekijänoikeudet Uudelle Suomelle. Eetterissä on Puheenvuoron mentävä aukko, mutta ei tietenkään sellaisenaan ja pelkästään tätä aineistoa, vaan ammattitaidolla tehty, genreltään aivan uudenlainen radiokanava.

Käyttäjän MikaelaPeth1 kuva
Mikaela Peth

Hieman outo ajatus, että tekijänoikeuksien omavaltainen käyttö ilmaiseksi muissa medioissa taloudellista etua tavoitellen olisi hyvä juttu. Kyllä luovasta työstä, joka esim. radiossa tuottaisi oikeasti rahaa esim. mainostulojen kautta, noin yleensä pitää maksaa myös sille alkuperäiselle tekijälle. Lisäksi blogien kirjoittaminen kuitenkin yleensä on nopeatempoista ja viimeistelemätöntä, ja maksamalla rahaa niiltä samoilta tekijöiltä voisi saada paljon laadukkaampaakin sisältöä, joka olisi suoraan käytettävissä vaikka nyt sitten radiokuunnelmissa.

Itselleni ainakin tulee pohdinnan paikka, sillä siinä missä on ollut kivaa nähdä aika paljonkin vaivaa omien blogitekstieni taustaselvittelytöinä ilmaiseksi siihen Puheenvuoroon, joka tekee tappiota Niklas Herlin -nimiselle kasvolliselle henkilölle, ei ole yhtä itsestäänselvää tehdä ilmaistöitä Alma Medialle.

En tosin tiedä, olisiko kirjoitustapani edes sellainen, että Alma Media haluaisi minun jatkavan, kun kuitenkin olen aina välillä harrastanut fiktiivisen blogini kautta sanojen työntämistä olemassaolevien julkisuuden henkilöiden suihin sellaisella tavalla, että aika moni lakiasiaintoimisto on Google Analyticsin mukaan päätynyt vakiolukijakseni. Voin kuvitella, että taiteiluni hyväksyttävyyden rajamailla on jotain sellaista, joka on Niklas Herlinin mielestä huvittavaa, mutta Alma Media ei välttämättä ole samaa mieltä.

Käyttäjän heikkivuohelainen kuva
Heikki Vuohelainen

Hieno päivä sekä Niklakselle että Almalle, onnea kummallekin!

Villin ja vapaan US:n kanssa jopa Yle Puhe saattoi tehdä toinen toistaan tukien pienen rupeaman kolumniyhteistyötä HS:n sinänsä ymmärrettävästä älämölööstä huolimatta. Nyt kumpikin 'pieni' on seisonut omilla jaloillaan vakaasti jo vuosia tuiskut ja tuulet kestäen.

Toivottavasti Alma oivaltaa, että Suomi tarvitsee moniarvoisen yhteiskunnallisen keskustelun alustoja myös ja etenkin jatkossa!

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Olikos se Herakleitos, joka muutama vuosi sitten totesi: "Et voi kahdesti astua samaan virtaan, koska virta ei ole sama - eikä astujakaan".

Käyttäjän lakosi kuva
Mika Lako

Odotettu lorun loppu.

Tosin huomattavasti halvempi kuin painetun Uuden Suomen joutsenlaulu.

Tekijä(t): Vesikansa, Jyrki.
Nimeke: Uuden Suomen viimeinen nousu ja tuho 1976-1991
Aineisto: kirja
Julkaistu: Helsinki : Helsingin yliopisto, 1995.

Tämä opinnäyte taitaa olla ihan tarkoituksella luettavissa vain kirjaston kellarissa.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Onnea Niklas Herlinille sekä Alma Medialle ja vielä hyvät jatkot siihen päälle!

Tiedä häntä muuttuuko mikään ainakaan uutisoinnin suhteen, vaikuttaa lähinnä siltä kuin Uusi Suomi pysyisi samanlaisena porvarimediana, kuin mitä se on ollut tähänkin asti.

Jos blogialusta pysyy kuitenkin vähintään suunnilleen samanlaisena kuin tähänkin asti, niin jaksanen täällä vielä roikkua.

Jukka Mäkinen

Kerettiläinen ajatus, mutta saattaa käydä, että tästäkin siirrosta suurimman hyödyn kerää MV-lehti ja Janitskin. :)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Muutos luo uutta, ja nimikin velvoittaa muuttumaan, eli Uusi Suomi. Uudistuminen jatkuu ja Suomi nousuun, Uusi Suomihan on jo noussutkin blogimaailman kärkeen Suomessa. Joka päivä on meillä armo uus. Kiitos Niklaksen olemme ympäri Suomea kuin yhtä perhettä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ja jos vanhoja jäseniä siirtyy "tuonpuoleiseen" niin uusia syntyy.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tässä yhteydessä muistuu mieleeni Markku Tyry, ja hänen kirjoituksia nousee vieläkin aika ajoin Vapaavuoron suosituimpiin.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin Vastaus kommenttiin #47

Tyryn tekstit ovat edelleen erittäin hyviä, vaikka Tyry itse kuolikin. Ars longa jne.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #48
Jukka Laine

Kaikki muuttuu, mutta janoinen lohi pysyy. Tsemppiä!

Käyttäjän JormaHrknen kuva
Jorma Härkönen

Kylläpä täällä ollaan Herlinille mielinkielin. Itse en osaa olla, ihme että hän sai tällaisen Hommaforum kakkoseksi jo aikoja sitten muuttuneen alustan kaupaksi.

Saa nähdä, mitä Alma Media tällä tekee. Toivoa sopii, että aloittaa edes kohtuullisen tason moderoinnin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Härkönen, täällä on ilmoita asiaton viesti mahdollisuus, jokaisen bloggauksen ja kommentin osalta.

Jukka Mäkinen

Onhan tuo moderointi ilmeisesti onnistunut ainakin bannaamaan rouva H:n.

Käyttäjän JormaHrknen kuva
Jorma Härkönen

Ei ole. Hän oma-aloitteisesti lähti täältä kyllästyttyään siihen, että lukuisista pyynnöistä huolimatta moderaattorit (if any) eivät poistaneet hänen henkilöönsä kohdistuneita suoria herjausviestejä. Samalla hän pyysi poistamaan kaikki vanhat Puheenvuoro- ja Vapaavuoroviestinsä ja perusti oman blogin, jonka lukijamäärät ovatkin suurempia kuin tällä persualustalla.

Jukka Mäkinen Vastaus kommenttiin #72

Ok, kiitos selvennyksestä, tuo selittää pitkään jatkuneen hiljaisuuden.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #72

Aih, tämä onkin siis persuuksien alusta ?

Pelko POIS silti, Jorma.

Pertti Väänänen

Puheenvuoro on ollut todella kehittävä kokemus myös minulle. Kiitoksia Niklakselle, että saimme hänen laskuunsa opetella ns. kansanjournalismia!

Hänen omistajuutensa aikana toimi Uusi Suomi kirjoittavan kansan parissa samalla tapaa kuin Koneen Säätiö toimii kirjoittavan sivistyneistön suuntaan.

Kaipa tässä meikäläiset joutuvat vähitellen siirtymään muille alustoille.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Suomi on siitä hyvä maa, että voimme täällä puhua. Huomaan olleeni US:n Puheenvuoro/Vapaavuoro -blogistina syntisen monia vuosia.

Kiitos vuosista! Toivottavasti muutaman vielä.

Jukka Laine

On aihetta kiitollisuuteen Niklas Herlinille kun on näin ainutlaatuinen alusta ollut kansalaisten käytössä. Siksi ei voi kuin lämpimästi kiittää, vaikka moni on varmasti myös pahoillaan. Mutta ei voi myöskään moittia.

Alma media toimii eri tavoin pörssiyhtiönä ja niin pitääkin ja siksi muutosta tulee. Kaupallisen yhteistyön lisääntyminen varmasti muuttaa myös alustaa. Itse en ole voinut selvinpäin katsoa vuosiin maikkarin uutisia, kun niitä ei voi kommentoida. Vaikka länsimielisyys on hieno asia ja sitä myös kaupalliset yhteistyökumppanit haluavat, niin median pitäisi olla myös kriittinen.

Nyt se kriittisyys jää vain Paavo Väyrysen tehtäväksi kun Suomesta puuttuu kriittinen media. On vain länsimielinen media, joka toistaa lännen uutisia ymmärtäen vain lännen näkökulman. Kun maapallolla alkaa olla miljardeja terroristejä ja kymmeniä länsivastaisia diktaattoreja, niin on syytä olla huolissaan. Kun meillä on internet, niin tiedon välitys muuttuu. Se hankaloittaa valtaapitävien asemaa. Brexittejä tulee siis lisää. Media ei ymmärrä yskää, kuten ei eliitti norsunluutorneissaan.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Kiitosten ja muisteluiden hengessä US-toimituksen ja kustantajan kanssa koettujen yhteisten verkkolehti/blogipalvelun ylösajo- ja vakiinnutuskehitysvuosien kunniaksi haluaisin julkaista aikojen muuttumista tavallaan ilmentävänä retroilukuvana neljännesvuosisadan takaa pikkuilmoituksen paperilehti Uuden Suomen 1.11.1991 sivulta. Tuolloin odoteltiin Suomineidon itsenäisyyden 75-vuotisjuhlavuotta 1992. Paljon on muuttunut, paljon säilyy myös Uudelle Suomineidon vuosisadalle. - Onnea Usarille ja kontribuuttoreille ja kaupallisille yhteistyötahoille ja lukijoille valitsemillanne teillä! Ks. kuva: http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221373-p...

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Muistellessani Usarin Puheenvuoron taivalta alkupäästä, silloisia blogeja ja kommentteja, tulee mieleen tämän alustan vaikutus osaltaan erään puolueen "jytkyyn"?

Meikäläiselle tuhertajalle Usari on ollut oiva oppikirja, siitä miten maa makaa. Kiitokset Niklakselle, toimitukselle ja kaikille blogisteille/kommentoijille ilmaisesta opiaskelumateriaalista.
Tästä on hyvä jatkaa.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Uusi Suomi on ollut kehittämässä suomalaista sananvapautta ja blogien ilmapiiri on ollut osaltaan sitä tukemassa. Sananvapaus on eräs länsimaisen demokratian kulmakiviä.

Blogikulttuuri voidaan osaltaan nähdä eräänlaisena median kolmantena sektorina. Asioista perillä olevat blogistit kirjoittavat asiallisia ja asiantuntevia artikkeleita, joihin on sitten voitu enemmän tai vähemmän asiallisesti kommentoida. Tämä on ollut mielestäni aitoa teesi - antiteesi - synteeri prosessia.

Eräs hieno piirre Uudessa Suomessa on ollut melko vapaa linkkien ja lainausten käyttömahdollisuus. Tämä ei kaikkien lehtien netti-sivujen uutisten kommenteissa ole mahdollista. Näiden uutisten kommentoinneissa on joutunut käyttämään "googlaa avainsaniolla ...." -menettelyä. Kuitenkin omien kommenttien lähteiden maininta on mielestäni tärkeää ja lisää osaltaan kommentin uskottavuutta. Se lisää myös tiedon kulun verkottumista ja tiedon määrän kumuloitumista.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Nämä Uuden Suomen Puheenvuorojen ja sittemmin myös Vapaavuorojen palstat ovat olleet minulle tärkeitä vuoden 2011 alusta alkaen, jolloin ryhdyin käymään täällä. Ensin lueskelin kirjoituksia, jotka valaisivat tätä maailman menoa aivan vastakkaisiltakin kannoilta. Niin sitä pitääkin Suomessa, maailman sananvapauden kärkimaassa.

Tammikuusta 2011 lähtien olen kirjoitellut tänne jokseenkin säännöllisesti. Tästä on tullut suorastaan elämäntapa. Olen tullut huomaamaan, että täällä kirjoittavat monet tasavallan tärkeimmät vaikuttajat. On ollut upeaa päästä kommentoimaan heitä aivan tuoreeltaan.

Olen myös lähetellyt mielipidekirjoituksia sanoma- ja aikakauslehtiin. Niitä saa odotella ja jännitellä monta päivää, menevätkö tekstit lainkaan läpi "portinvartijoiden" kontrollista. Yleisesti sanoisin, että kaikkein terävimmät kirjoitukset ovat useimmin joutuneen toimituksissa mappi-Ö:hön. Uudessa Suomessa ne ovat aina päätyneet Puheenvuoron palstoille.

Siitä kiitos, Niklas Herlin!

Toivottavasti nykyinen moniarvoinen linja jatkuu näillä palstoilla. Ja on erittäin tärkeää, että kaikki tähänastiset Puheenvuorot ja Vapaavuorot kommentteineen säilyvät netissä luettavissa. Ne ovat tärkeä osa Suomen kulttuurihistotiaa.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Niinhän sitä sanotaan, että kissa elää kiitoksilla... Mutta on ilo lukea näitä kommentteja ja toivottavasti kirjoitat tänne jatkossakin.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Niklas Herlin, #63.
Varmasti kirjoitan. Sen voin luvavta.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Jos Alma Media erehtyy sensuroimaan Uutta Suomea ja rajoittamaan keskusteluita, lupaatko Niklas, että ostat sen US:n takaisin?

Käyttäjän atsoeerikainen kuva
Atso Eerikäinen

Kantia lainaten "Tiedämme todellisuudesta a priori vain sen verran kuin itse siihen kykenemme panemaan" totean tämän kansalaisfoorumin olevan kuin maailman käsitysten vellova meri. Erilaisia käsityksiä ja ajatuksia on yhtä monta kuin kirjoittajiakin.

Jatkuuko kaikki samanlaisena vai pitäisikö pyrkiä pääsemään käsitysten ja maailman kuvien yhteensovittamiseen ja siten vaikuttamaan eräänä varteenotettavana ulkoparlamentaarisena voimana koko kansakunnan suuntaan kohti parempaa tulevaisuutta? Mikä on siis US:n linja ja päämäärä tästä eteenpäin?

Menneinä vuosina on tällä foorumilla julkaistu monia merkittäviä blogeja tai esseitä, joita on myönteisesti tai kielteisesti kommentoitu. Kovin harvoin kirjoittaja itse on vaivautunut osallistumaan keskusteluun. Hän on vain ikään kuin julistanut oman käsityksensä todellisuudesta ainoana totuutena. Niklas on tässä poikkeus. Hän osallistuu keskusteluun. Niin pitäisi muidenkin tehdä.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen sanomalehti, tavattiin sanoa, paitsi nettifoorumin keskustelut, tekisi mieli lisätä.

Ulkopuolinen media on nähdäkseni huomannut vain kerran US:n blogistin keskusteluavauksen, nimittäin Paavo Väyrysen aikomus perustaa uusi puolue noteerattiin peräti HS:n pääuutisissa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Facebook is eating the world"

"There is a far greater concentration of power in this respect than there ever has been in the past. Networks favor economies of scale, so our careful curation of plurality in media markets such as the UK, disappears at a stroke, and the market dynamics and anti-trust laws the Americans rely on to sort out such anomalies are failing."

Tämä varsin pysäyttävä artikkeli oli jaettu...tietenkin Facebook-seinällesi:

http://www.cjr.org/analysis/facebook_and_media.php

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Tuo kirjoitus on pysäyttävä. Tässä toinen pysäyttävä artikkeli: https://www.theguardian.com/media/2016/jul/12/how-...

"And there’s not much advertising to be got: in the first quarter of 2016, 85 cents of every new dollar spent in the US on online advertising went to Google and Facebook. That used to go to news publishers."

Käyttäjän MikaelaPeth1 kuva
Mikaela Peth

Jonkun pitäisi kehittää mikromaksuihin erikoistunut maksumuurisysteemi, joka olisi mediariippumaton. Jos yhteen systeemiin rekkautuneena voisi ostaa artikkeleita tyypillistä mainosnäyttöä vastaavalla hinnalla (0,05-1,00€/artikkeli), ja transaktiot hoidettaisiin sopivin aikavälein koostettuina paketteina (jolloin yhden transaktion kulut eivät kaataisi homman taloudellisuutta), aika harva lukija jättäisi maksamatta. Tämä toki edellyttäisi keskenään kilpailevilta medioilta sellaista yhteistyöhalua, jossa kilpailemaan keskityttäisiin vain ja ainoastaan sisältöjen laadulla. Jos pari tahoa omii ylitehokkaasti kaikki maailman mainostulot, eikä siihen väliin enää pääse, ainoa ratkaisu on muuttaa tulojen rakentumisen menetelmiä.

Käyttäjän JukkaLampinen1 kuva
Jukka Lampinen

Mitä etusivulla pidetään esillä, se taitanee olla kumminkin tämän sivuston tapa sensuroida.
Vaikka julkaisu hyvin vapaata onkin.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Kun kuulin tuosta Uuden Suomen myynnistä Alma Medialle, ensimmäinen ajatukseni oli pitäisikö nyt kiirehtiä tallentamaan blogikirjoitukseni ennen kuin ne katoavat Puheenvuorosta. Itselläni kun ei ole niistä kuin hyvin pieni osa tallessa koneellani ja nekin saattavat olla kirjoitusten raakaversioita. Ehkä pitää kopioida. Pessimisti ei pety ja kyynikko tietää mitä on tulossa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset