*

Niklas Herlin

Älä lupaa jos et osaa

Kun Suomeen pyrkii tuhansia pakolaisia, on hienoa, että ihmiset tarjoavat turvaa vaikka turvapaikkaa hakeville. Omaa kotiaan! Kaksi vuotta sitten näin tehtiin ja luultavasti myös eilen.

Kannattaa kuitenkin aina miettiä etukäteen haluaako muille suojaa vai itselle julkisuutta. Jos haluaa pakolaisen turva-asunnosta julkisen vihan kohteen, se kannattaa ilmoittaa heti miten julkisuudessa. Jos haluaa auttaa turvapaikanhakijaa, kannattaa toimia hiljaa. Tarvitsijat saavat turvallisen paikan, talo jää palamatta.

***

Jos olet asiantuntija johdon palkitsemisessa ja perin juurin vihervasemmistolainen samaan aikaan, ota kantaa siihen, miksi johdon palkitsemisjärjestelmiä on huono. Jos olet vihervasemmistolainen, joka ei ymmärrä johdon palkitsemisesta persuakaan enempää, älä opasta muita.

Jos olet pörssiyhtiön yhtiökokouksessa suurimman osakkeenomistajan edustajana, tarkasta ennalta suurimman omistajan kanta, esimerkiksi johdon palkkiojärjestelmän osalta. Jos edustamasi tahon julkinen kannanotto on ristiriidassa yhtiökokoukselle tehtyjen ehdotusten kanssa, kerro se pörssiyhtiön yhtiökokouksessa. Siksi yhtiökokous on olemassa. Jos olet hengeltäsi itseäsi täynnä oleva kapitalisti, etsi toinen työpaikka. Et kuulu valtion omistajaohjausyksikköön. Valtio on demokratiassa kapitalistia suurempi.

***

Jos lupaat viisi prosenttia palkastasi johonkin jonkun ehdon täyttyessä, maksa se. Jos et aio käyttää viittä prosenttia, älä lupaa. Älä kerro äläkä lupaa yhtään mitään, jos et ole varma siitä, mitä pystyt tai haluat tai edes osaat pitää.

***

Juha Sipilä lupasi kotinsa turvapaikanhakijoille julkisesti ja perui lupauksensa. Eero Heliövaara on virkansa mukaan valtion omistusohjauksesta vastaava virkamies, joka yhtiökokouksessa ohitti yhtiökokouksessa edustamansa pääomistajan mielipiteen ja siunasi Finnairin toimitusjohtajan lisäeläkepäätöksen. OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen lupasi itselleen viiden prosentin palkanlaskun, jos Suomen kilpailukykyä parantava sopimus saadaan aikaan. Lupaus palasi Karhisen mieleen, kun Ilta-Sanomat siitä muistutti.

Sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa sadat tai tuhannet rivikansalaiset ja ammattitoimittajat, eritoten persujen ja punavihreiden ymmärtäjät, ovat viime päivinä kertoneet, miten Finnairin ja myös muiden pörssiyhtiöiden johtoa pitäisi palkita. Näistä arvioista järki on kovin kaukana.

Suuta soukemmalle sorsa, kuten Roope Ankka sanoi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

24Suosittele

24 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (61 kommenttia)

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Jos olet perheellinen, maksetaanko uudisasukkaiden sosiaaliturva tänään nostamillasi lapsilisillä? No, jos ei makseta, riemuitsevat lapsenlapsesi saadessaan huomenna
osallistua maailmanlaajuiseen hyväntekeväisyyteen.

Tulee mieleen. Kun Neuvostoliitto hajosi, jaettiin valtion osakkeet kansalaisille yksi yhteen. Seuraavana päivänä oli joillakin monta ja joillakin ei yhtään osaketta.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

En ole varma ymmärrsinkö kysymyksesi, mutta jos lapsenlapseni osallistuvat maailmanlaajuiseen hyväntekeväisyyteen jonakin päivänä, heistä on syytä olla ylpeä.

Oskari Pettersson

Ainakin jos he tekevät sitä hyväntekeväisyyttä pyyteetömästi. Mutta Suomessa hyvätekeväisyys on valitettavasti muuttunut bisnekseksi ja näitten kyseisten bisnesihmisten ahneus vie tavalliselta ihmisiltä halun auttaa eri järjestöjä, vaikka vain kolehtikeräykseen osallistumalla. Ei se auttaminen ilahduta pätkääkään, jos esim. se lakimies vaatii vaikka pakolaisille lisää lainopillista apua ja itse kuittaa 160€/h+ kulut, kun lähtee Teslalla Helsingistä Ouluun sitä pakolaisraasua auttamaan ja kuittaa siitä reissusta sen reilu kolmetonttua jo pelkää matkaa tekemällä. Pitäisi saada selvästi eriytettyä nämä loiset tästä hyväntekeväisyys asiasta, sillä he saattavat pyyteetömien ihmisten tekemiset ja avustukset huonoon valoon.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson Vastaus kommenttiin #32

Muista että Niklas ei ymmärrä pikkusummista mitään mutta miljoonista kyllä.

Tuo kertomasi on aivan totta.
Pakolaiskeskus vuokrataan vaikkapa venäläiseltä kiinteistösijoittajalta pikku rahalla. Vuokraajat ovat maamme bisneseliittiä ja teollisuusvaikuttajia. Sen jälkeen kiinteistö vuokrataan SPR:lle kovalla ison rahan sopimuksella.
Toiminta on niin härskiä kuin olla ja voi.

Lastensairaalan valtion ja sijoittajien tekemä vuokrabisnes menee taas jo toiseen potenssiiin.

Itse olen tehnyt ikäni kansainvälistä hankintaa eli ostanut yrityksille tuotannon tarvitsemia materiaaleja. Sen takia olen tottunut katsomaan pikkurahoja mutta samalla mistä kokonaisummista bisneksessä puhutaan kun pikkuiset lyödään yhteen.

Taisi olla joku Ehrnrooth kun vastasi osittain firman huonon tuloksen syntyneen korkeista raaka-aine kustannuksista. Samaan aikaan Talvivaara matelee huonossa hapessa maailmanlaajuisesti matalien raaka-aine hintoihin vedoten.
Työttömänä nyt kun johtajat haluavat kuulla mielummin miellyttäviä asioita kuin totuutta.

Aina löytyy selitys kun on satusedät ja - tädit ovat asialla.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson Vastaus kommenttiin #32

Näin perustyöntekijänä voin sanoa että usein palkitaan väärä työntekijä.

Johtajan palli ei heilu mutta he jotka tuloksen tekevät potkitaan pois jotta totuus ei paljastuisi.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

"Valtio on demokratiassa kapitalisti suurempi" sanot.
Entä jos valtion omaisuutta hallinoivat lahtaavat kaiken lihoiksi ja jakavat globaalien markkinoiden mahtikapitalisteille, jonka rinnalla jotkut kotoisten kolleegojen äänivalta on kuin hyttysen ininä pilvilinnojen verkostossa.
Kun vielä luovutetaan Leninin oppien mukaan infrstruktuurin ja logistiikan toimintavarmuus kapitalistien haltuun niin jo on valtion valta kaventunut raharengiksi jonka tehtävänä on kaivaa viimeiset murut köyhälistön taskuista.
En osaa kertoa miten johtajia, joille rahalla ei enää ole merkitystä hyvinvoinnin kannalta, pitäisi palkita kilpasuorituksestaan.
Osaatko sinä puolestsi sanoa missä kohtaa tuloveron progressio on jyrkin?
Järkeäkin vielä löytyy joillakin. Niillä jotka tiedostavat, ettei vapaus ole valintojen valikoima.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Tuloveron progressio on törkeimmillään rehelliseissä töissä käyvillä hyvätuloisilla. 4000-10 000 euroa kuukaudessa osaamisellaan ja ahkeruudellaan tienaavia potkitaan verotuksella aivan törkeällä tavalla.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Alle köyhyysrajan se on jyrkin ainakin eläkeläisille. Kaikkosen ehdottamasta 40-50€ lisästä takuu-eläkkeseen ei jäisi paljonkan käteen.
Täytyyhän veroja jostain ottaa kun kilpailuttaminenkin tulee helkutin kalliiksi. Kunnallisella tasolla on tullut melkoinen himmeli virkakoneistoon lisää; erinäisiä johtajien ja päälliköiden virkoja apulais-lisiineen ja kai konsulttejakin tarvitaan laatukriteerejä laatimaan. Mutta kukaan ei valvo kilpailun voittaneen kai parhaimmat lahjukset tarjonnen firman toimintaa.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #12

Eläkeläisistä ei pitäisi puhua yhtenä ryhmänä (kuten ei maahanmuuttajistakaan), niin monenlaista porukkaa joukkoon mahtuu. Läheskään kaikki eläkeläiset eivät todellakaan ole mitään köyhälistöä.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Tälläinen teollisuuden perusinsinööri 30 vuoden kokemuksellakin kuuluu tuohon alimpaan palkkaluokkaan (4000 EUR/kk) ja diplomitasoinen kielitaidoton paskapuhuja jolla ei ole mitään mitään muuta osaamista kuin perheenäitinä oleminen ennen firman hankintajohtajan virkaa pääsee poikkeuksetta tuohon ylimpään 10000 EUR/kk.

Itse arvostan kokemusta toisin kuin nämä teekkarikaverit jotka valtaavat yrityksiä "hyvien kavereiden" avustuksella. He saavatkin mielestäni maksaa veroa.

Itse olen ollut tyytyväinen palkani verotukseen. Verottajan seinällä pitäisi olla taulu jossa lukee: Asiakas on aina oikeassa mutta verot täytyy maksaa!

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#2

>En osaa kertoa miten johtajia, joille rahalla ei enää ole merkitystä hyvinvoinnin kannalta, pitäisi palkita ……

ooo

Jospa alkaisimme entistä tarkemmin seurata mitä he rahoillaan saavat aikaiseksi. Eivät he tyhmiä ole.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Hyvä ihminen sentään; eihän rahalla mitään saada aikaseksi, sehän on (ollut) pelkkä informaatiota kantava vaihdon väline. Jonka arvo on olemassa vain korviemme välissa. Nykyteknologialla vois merkata kaikki suoritukset ja transaktiot suoraan.
Vain tekemällä työtä saadan jotain aikaiseksi. Yhteistyöllä on mahdollista päästä tuloksiin jotka moninkerroin ylittävät kilpailijoiden saavutukset. Se on varsinaista rationalisointia kun järjellisellä suunnittelulla yhdistetään tiedot ja taidot. Mutta ryhmätyö ja verkottumismeetingit eivät ole arvo sinänsä vaan usein ajanhukkaa kun olisi tärkeämpiäkin tehtäviä.
Oravannahat ja Roope ankan kultakolikkokasat on ohitettu aikakausi.
Eräs nalle luopuisi seteleistä mutta pankit hän haluaa pitää.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Jos lupaat 5% pois omaisuudestasi, osta Uusi Suomi Alman alta pois takaisin.
Tämä kehitys US:n kanssa ei ollut hyvä vaan huonoa.

Yksi elävä malli tulee oppikirjan esimerkiksi varmaan vuoden kuluttua, että kuinka mediayhtiö tuhosi vuodessa suuren suosion saaneen tekniikkasivuston nollaksi ja parempi sivusto huipulle ollessaan itsenäisenä.

Käyttäjän vinettoa kuva
Juhani Penttinen

"...Jos olet pörssiyhtiön yhtiökokouksessa suurimman osakkeenomistajan edustajana, tarkasta ennalta suurimman omistajan kanta, esimerkiksi johdon palkkiojärjestelmän osalta. Jos edustamasi tahon julkinen kannanotto on ristiriidassa yhtiökokoukselle tehtyjen ehdotusten kanssa, kerro se pörssiyhtiön yhtiökokouksessa. Siksi yhtiökokous on olemassa. Jos olet hengeltäsi itseäsi täynnä oleva kapitalisti, etsi toinen työpaikka. Et kuulu valtion omistajaohjausyksikköön. Valtio on demokratiassa kapitalistia suurempi...."

Näin se menee. Kuumia tunteita tämä Finnair-jupakka tuntuu herättävän kun itsekin jouduin identiteettivarkauden kohteeksi asian tiimoilta. Joku oli käyttänyt nimeäni ja kirjoittanut Helsingin Sanomien mielipideosastoon kirjoituksen. Ei se huono kirjoitus ole mutta en näe asiaa kuitenkaan samalla tavalla.

http://www.hs.fi/paivanlehti/10082017/art-20000053...

Kimmokkeen tuo identiteetivaras lienee saanut täällä US:ssa julkaisemastani kirjoituksesta:

http://vinettoa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241033-fi...

Onneksi US on laatujulkaisu ja kirjoittajan tunnistus huippuluokkaa mutta ei tälläinen välttämättä innosta kovin mielipidettä esiin tuomaan jatkossa.

Toki Finnairin hallituksella on oikeus tehdä päätöksiä vastoin suurimman omistajan mielipidettä. Mutta tällä omistajalla on oikeus -ja valtion tapauksessa jopa velvollisuus - reagoida tilanteeseen.

Lisäksi vetoaminen hyvään menestykseen parilla viime kvartaalilla on aika heppoinen peruste. Sitä ennen on kynnetty tappiota vuosi toisensa perään ja sijoitus yhtiöön on ollut erittäin huono.

Kyllä tämä lisäeläkejupakka vaikuttaa räikeältä hyvä veli-verkoston junailulta.

Kuinkakohan kauan Suomi keikkuu siellä vähiten korruptoituneiden valtioiden listan kärkipäässä?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Kyllä tämä lisäeläkejupakka vaikuttaa räikeältä hyvä veli-verkoston junailulta."

Miltei kaikissa valtioenemmistöisissä yhtiöissä maksetaan samanlaisia lisäeläkkeitä sillä erotuksella, että ne ovat pääsääntöisesti huomattavasti runsaskätisemmät kuin Finnairin kohdalla.

Vuosi sitten tehdyn periaatepäätöksen mukaan valtion omistamissa yhtiöissä ei pitäisi enää myöntää uusia lisäeläkkeitä. Mutta päätöksessä todetaan myös, että useamman omistajan yhtiöissä niiden hallitukset päättävät etujen myöntämisestä.

Finnairin tekemässä lisäeläkepäätöksessä ei siis ole muodollista virhettä eikä se ole tavanomaisesta poikkeava kuin korkeintaan matalamman tasonsa osalta.

On selvää, että jos valtio-omistajan edustaja ei ole noudattanut periaatepäätöstä siltä osin, että olisi pyrkinyt estämään lisäeläkepäätöksen tekemisen, se aiheuttaa närää hallintoneuvoston, Solidiumin ja poliittisten päättäjien keskuudessa. Mutta on käsittämätöntä, että juuri tämä Finnairin keissi aiheuttaa "kansan syvien rivien keskuudessa" erityistä kohahdusta. Sama summa olisi voitu maksaa palkankorotuksena ilman, että se olisi herättänyt mitään polemiikkia.

Käyttäjän vinettoa kuva
Juhani Penttinen

#9

Tiedän enkä paheksu sinänsä palkkioita tai lisäeläkkeitä eli muodollista virhettä ei ole. Olen harrastanut piensijoittamista yli 20 vuotta melko hyvällä menestyksellä.

Jos itse omistaisin jostain yhtiöstä 51% ja edusmieheni seisoisi yhtiökokouksessa kuin se kuuluisa mykkä tuijottaen jotain niin 1) erottaisin välittömästi edusmieheni 2) nopealla aikatauulla pyrkisin tarvittaviin muutoksiin yhtiön hallituksessa. Käyttäisin valtaani tällä tavalla koska luottamukseni olisi horjunut.

Toisalta tämä vahvistaa vain sijoitusstrategiaani. Sijoitan etupäässä vain ns. kasvollisiin yrityksiin jossa johto ja hallituksen jäsenet omistavat itse suuria määria osakkeita. Ja esim. blogistin ja hänen sukunsa edustamat tahot ovat suuressa painossa portfoliossa. Toki strategiassani on aina riskinä että pikkupikkuosakkaana jään suurempien jalkoihin intresseissä mutta se riski ei ole juuri toteutunut kohdallani.

Finnairia en ole juuri koskaan halunnut omistaa. Se on liian spekulatiivinen osake ollut (myyntihuhut) ja tuottanut vain negatiivista lisäarvoa omistajilleen.En vielä jaksa uskoa sen kestomenestykseen vaan odottelisin ennen kuin alkaisin kovin palkita johtoa. Muistini mukaan keväällä 1997 pörssikurssi oli korkeammalla kuin nyt.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Millä perusteella pidät tuota mielipiteensä kertonutta identtiteettivarkaana?

Käyttäjän vinettoa kuva
Juhani Penttinen

#14
Sillä tavalla että hän on käyttänyt nimeäni. Teoriassa mahdollista että Helsingissä asuvasta parista täyskaimastani jompi kumpi olisi kirjoittanut tekstin! Pidän todennäköisyyttä erittäin pienenä. Kirjoitus ilmestyi pari päivää sen jälkeen kun olin julkaissut omani täällä ja FB-seinälläni.

Mutta ei tuo toki niin vakavaa ole tässä yhteydessä. Mutta esim. jossain arkaluontoisemmassa asiassa se voisi ollaikävämpää.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #25

Tänään tulee ilmestymään lukuisia kirjoituksia tasavallan presidentin esimerkillisesta kieltäytymisest palkkionsa korotuksesta. Samoin eriarvoisuuden lisääntymisestä ym ajankohtaisista asioista.
Penttisiä tunnen useita. Juhaneita piisaa, mist selvitit kuis mont kaimaa asuu Hesas
Poikani saa melko usein täyskaimalleen tarkoitettu puheluita.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Johdon palkitseminen on lähtenyt niin pahasti lapasesta, että niin kutsutut ammattilaiset näyttäisivät olevan amatööriavun tarpeessa. Jos osaisivat työnsä, niin näitä keskusteluja ei tarvitsisi käydä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Niklas,
sä olet yksi Suomen rikkaimpia miehiä. Miten sä johdat ja olet esimerkkinä? Pidätkö sanasi? Vai etkö lupaa mitään vaan pysyttelet sivustalla?

Olen samaa mieltä esille nostamustasi asioista, mutta ratkaisu ei ole pitää suuta soukemmalls vaan toimia sanojensa mukaan. Sivusta katsominen on myös kannanotto.

Lempilauseeni Burkelta:
The only thing necessary for the triumph of evil is for good men to do nothing.

Ole hyvä mies ja tee asioita.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Ole hyvä mies ja tee asioita."

Tarkoitatko, että hänen pitäisi madaltaa Konecranesin johtajien palkkoja ja panna ne osinkoina omaan pussiinsa? Vai tarkoitatko, että hänen pitäisi korottaa Konecranesin johtajien palkkoja?

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Mitä minun pitäisi tehdä Konecranesin johtajien palkoille? Miten? Miksi?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #16

Nuo ovat juuri niitä kysymyksiä, jotka olivat mielessäni, kun Nikon kommenttiin vastasin. Käsitin, että hän viittasi siinä tuohon Finnairin keissiin ja halusi tietää kuinka olet toiminut vastaavanlaisten päätösten kohdalla. Jos kommenttini meni ohi maalin, niin se johtui ohi maalin asetetusta kysymyksestä.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson Vastaus kommenttiin #16

Katso kuka tuo rahaa taloon ja kuka ei. Hukkaan kulunut raha ei koskaan valehtele!

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

Miten kuutamolla voi joku olla. Miksi ja miten joku voi toisten palkkoja alentaa ja vaikka voisikin, niin olikohan siitä kyse. Entä jospa tarkoitti että toisella kvantistiljoona toisen päällä ja niitä hieman ohentelisi..asim. panisi pari biljoonaa pelastusarmeijan pataan, yms. ?
__________________________
Kun hieman laiska, eikä ole silmiin iskenyt, niin mitens ne pari muuta "ökyä" jotka Karhisen lisäksi luvannut luopua lasten aamupuurosta?

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Kerron tekemisistäni aina kun laki tai yleinen etu kertomistani edelllyttää.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Burken lauseeseen: The only thing necessary for the triumph of evil is for good men to do nothing.
Lisäisin ...and let others rotate the rulette and run the merry go round.
Assosiationa pulpahta mieleeni lisäys: antaa vapaasti levittää round uppia tappaen työläiset, niin orjat kuin ahkerat pölyttäjät, ja kuolettaen pellot. Mitä sitten syödään kun leipä loppuu?

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Hyvävelikerhon herrat kyllä osaavat nostaa omia palkkoja ja palkkioitaan aina kun siihen on mahdollisuus. Tarvitsemme normaalijärjellä varustettuja poliitikkoja, jotka eivät anna periksi kohtuuttomille vaatimuksille.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Olen ollut huomaavinani viime aikojen vaaleissa,että sellaisia ei asetu ehdolle. Vapaasti saa valita vähemmän viisaiden vaihtoehdoista. Ainoastaan presidenttiä valittaessa sentään joku tolkullinenkin saatta löytyä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Oliko tämä Finnairin Vauramo uhannut irtisanoutumisella vaatiessaan itselleen lisäeläkettä vai miten kaikki oikein tapahtui ?

Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta...(Pätkä)

Markku Laine

Mitä tulee valtionyhtiöiden johtajien palkitsemiseen, niin eikös tasavallan presidentillä ole tapana muistaa isänmaan hyväksi toimineita itsenäisyyspäivänä? Varsinkin tänä vuonna tällä kustannustehokkaalla palkitsemisella on suuri painoarvo. Vauramo on ehdottomasti mitalinsa ansainnut Finnairin pörssiarvon huimasta kasvattamisesta.

Tässä annetaan nyt siis ohjeita ja opasteita tasavallan presidentille ;).

Käyttäjän MarkoMjlnirParkkola kuva
Marko Parkkola

Refugee Hospitality Club Finlandista saa hyvin neuvoa, kuinka huijataan valtiolta maksimaaliset tuet, kuinka piilotellaan laittomasti maassa olevaa ja kuinka häiritään palautuslentoja. Siellä on lisäksi suunniteltu karkotettujen ja maahantulokiellossa olevien hankkimista takaisin Suomeen, erilaisten valeyhtiöiden perustamista jotta kielteisen turvapaikkapäätösten saaneet voisivat saa oleskeluluvan työn perusteella, sekä tietysti siellä on hotmamaclubilla kisailu kenellä on eniten geelitukkaisia palleroita hyysättävänä.

Risto Salonen

Lukisin mielelläni enemmän terävän kynäsi jälkiä. Uusi Suomi ei ole enää entisensä lähtösi jälkeen.
Muistelen kaiholla kirjoituksiasi Iltsarissa ja Suomen Kuvalehdessä kuin myös sivalluksia Kauppalehdessä.
Kirjoita lisää.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kommentoin vain tuota Sipilän tapausta ja yritän olla hyväntahtoinen, vaikka kyse taitaakin olla juuri hyväntahtoisuuden aiheuttamasta pahasta mausta.
En usko, että pääministeri Sipilän tarkoitus oli korostaa omaa hyvyyttään, vaan enemmänkin antaa signaalia kansalaisille, että kaikkiin pakolaisina esiintyviin maahantulijoihin pitää suhtautua auttavaisesti. Sitten siellä Kempeleessä ilmeisestikin nämä kutsutut vieraat tekivät jotain pahaa, mikä aiheutti ehkä uhkauksia myös Sipilän kakkos- tai kolmosasuntoa kohtaan. Näin Sipilällä oli turvallisuusselvityksen mukaan hyvä syy perua lupauksensa. Kokonaisuutenaan tästä jäi paha maku suuhun miltei kaikille. Tältä pahalta maultahan olisi varmaankin pitkälti vältytty, jos olisi toimittu blogistin esittämällä tavalla.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

"Pitäkää köyhät suunne kiinni, kyllä herrat tietää paljonko toisille herroille on kohtuullista maksaa palkkaa!"

Samalla logiikalla toimittaja ja perintömiljonääri Herlin pitää sitten suunsa kiinni syksyllä kun teollisuustyöntekijät ja sairaanhoitajat kertovat paljonko heille on kohtuullista maksaa työstään.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuo ensimmäinen sitaattilause on omaa tekstiäsi, ei kenenkään muun, joten olet pystyttänyt olkiukon.

Mitä siihen logiikkaan tulee, niin työmarkkinajärjestöjen vaatimuksilla on huomattavaa kansantaloudellista merkitystä yritysten kustannusrakenteen osalta. Siksi sillä puolella on välttämätöntä kiinnittää huomiota prosentin kymmenyksiin. Jos miljoonalle maksetaan lisää viisi prosenttia, niin se on aivan eri asia kuin maksaa yhdelle lisää kymmenen prosenttia.

Käyttäjän lakosi kuva
Mika Lako

Tuosta alkuperäisen tekstin loppulauseesta

"Suuta soukemmalle sorsa, kuten Roope Ankka sanoi."

kieltämättä syntyi mielikuva, köyhät hiljaa, rikas tietää miten asiat ovat.

Hienoa, että media muistuttaa vallanpitäjien [tyhjistä] lupauksista.

Lisäeläkkeissä ei ole kyse puhtaasti johdon palkitsemisesta, vaan tarinasta, jossa pyydetään kansalaisia tinkimään omista eläke-eduistaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #33

"Lisäeläkkeissä ei ole kyse puhtaasti johdon palkitsemisesta, vaan tarinasta, jossa pyydetään kansalaisia tinkimään omista eläke-eduistaan."

Niin, sehän tässä juuri rassaakin. Nuo ylimääräiset eläke-edut ovat yritysten maksamia, ei veronmaksajien tai tavanmukaisten eläkesäätiöiden pussista maksettuja. Joten niillä ei ole mitään tekemistä valtavirran saamilla eläkkeillä taitettuine indekseineen y.m. Ehkäpä niitä ei pitäisi edes kutsua nimellä "eläke", vaan viivästetty palkankorotus t.m.s.

Lisäksi niillä ei ole yksittäistapauksina minkäänlaista kansantaloudellista ulottuvuutta. Siksi kenenkään ei pitäisi mainita niistä mitään, kun puhutaan "pyynnöistä tinkiä eläke-eduista". Niihin viittaamisen perustaksi ei ole mitään logiikkaa eikä rationaalista matematiikkaa, vaan ainoastaan tunnevaltaista asennoitumista, jollaista ei aikuisilla ihmisillä tarvitse olla.

Käyttäjän MarjattaLaiho kuva
Marjatta Laiho Vastaus kommenttiin #34

"Lisäksi niillä ei ole yksittäistapauksina minkäänlaista kansantaloudellista ulottuvuutta", sanoo Juha Kuikka. Eikö olisi mitään kansantaloudellista ulottuvuutta sillä, jos puolet ihmisistä alkaisi pudottaa roskapussinsa ikkunasta alas ja kakkia pitkin kadunvarsia? Tai jos niin suuri osa kaataisi kaikki joulukinkun paistorasvansa viemäriin, että tulisi valtavat putkimieskulut asuntoyhtiöille putkiston putsaamisesta jähmettyneestä rasvasta? Tai eikö todellakaan ole syntynyt mitään vaikutuksia kansantalouteen siitä, että 1960-luvun jälkeen suomalaiset opettelivat heittelemään roskansa kadulle roskakoreihin työntämisen sijasta? Seurasin silmät ymmyrkäisinä sitä sivilisaatiomme kehitystä korkeammalle (?) tasolle. Joissakin muissa maissa sakotetaan roskan heittämisestä kadulle. Meilläkin laki sallisi saman. Mikä olisi kansantalouden säästö, jos yhtään rikkaa ei heitettäisi tahallaan muualle kuin jäteastiaan?

Myös mentaalinen saaste pilaa ympäristöä. Mielenmaisemamme tiedostaa tahtomattammekin ympäröivän eetoksen ja korvamme rekisteröivät vallitsevan diskurssin. Jos hyvin menestynyt firma käyttää osan voitoistaan vaikkapa mielenterveystyöhön, vammaisten lasten kouluttamiseen jossakin hauraassa maassa tai taiteen edistämiseen, se ei tee tuhruja yrityksen imagoon. Kun valtion eli meidän kaikkien suomalaisten muodostaman ihmisten yhteisön enemmistöllä omistama yritys käyttää vuosittain summan, joka on taviskansalaisen vinkkelistä monen vuoden palkka, palkitakseen muutenkin hulppeaa eläkettä nauttivaa entistä pomoaan, se tärvelee neljän miljoonan ihmisen mielessä sen yrityksen maineen pahemminkin kuin Marimekon taannoinen turkissekoilu.

Tunnen edelleen Marimekko-tuotemerkkiä kohtaan samoja raivon ja hirvityksen tunteita kuin Unileveriäkin, joka kauppasi äidinmaidonkorviketta köyhiin maihin muka parempana kuin rintamaitoa ja sai aikaan tuhansien vauvojen kuoleman likaiseen veteen sekoitetusta jauheesta. Marimekko luopui eläinrääkkäystuotteista http://www.ts.fi/uutiset/talous/1074014195/Turkiks..., mutta Unileverin "kestävän kehityksen mukainen kasvu" ei erityisemmin vielä vakuuta https://www.unilever.fi/sustainable-living/.

En tunne esimerkiksi Koneen ja Uuden Suomen koko kuvaa, mutta niille ei ole toistaiseksi heittynyt vastaavaa kertakaikkisen moraalittomuuden varjoa kuin edellä mainituille parille firmalle – ja nyt Finnairillekin. Mainitsin edellä neljä miljoonaa suomalaista. Ehkä se oli liioiteltua, sehän kattaa enemmistön 15–84-vuotiaista suomalaisista. Meitä oli maaliskuun 2017 lopussa 4 468 104 henkeä eli 81 % väestöstä. Tasan neljä miljoonaa on 15–84-vuotiaista 90 % (koko 5 504 468 hengen väestöstä 73 %). http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatF...

Ainakin joka kymmenes Suomessa pysyvästi asuva on täysin välinpitämätön mistään yhteiskunnan tapahtumista tai sen kehityssuunnasta ylipäänsä, luultavasti paljon useampikin. Noiden piittaamattomien "kunnon kansalaisten" mieltä tai kulutuskäyttäytymistä ei hetkauta sen enempää suomalaisen kuin ulkomaisenkaan yrityksen epäeettinen toiminta. Meille muille tuli Finnairin moraalittomuus hyvin ikävänä yllätyksenä juuri, kun olimme alkaneet uskaltaa iloita siitä, että "sinivalkoiset siivet" tuntuvat liihottelevan maapallon ilmatilassa tuottoisasti – ja kestävästi. Minulta meni maku lentomatkoista. Onneksi lensinkin lomamatkalle viimeksi 10 vuotta sitten. Rautateiden käyttökin tullee tuota pikaa osallistumiseksi vastenmieliseen voitonmetsästykseen veroparatiisitileille. #Suomi100 surkeassa alamäessä!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #46

"niille ei ole toistaiseksi heittynyt vastaavaa kertakaikkisen moraalittomuuden varjoa kuin edellä mainituille parille firmalle – ja nyt Finnairillekin."

Vastaavia lisäeläkkeitä on miltei kaikissa valtioyhtiöissä ylimmälle johdolle. Miksi juuri Finnair pitäisi ottaa erityiseksi silmätikuksi, vaikka päätösprosessissa onkin ollut petrattavaa?

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Juha, sinänsä totta, mutta niillä miljoonalla ei ole sitten intressiä tyytyä kohtuullisiin vaatimuksiin, kun eivät johtajatkaan tyydy.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #37

Sinä olet puolestasi siinä oikeassa, että tuollaisia suuria julkisuuteen tuotuja potteja voidaan hyödyntää omien vaatimuksien katteeksi, vaikka niillä sinänsä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Niihin vaatimuksiin pitää vain vastata juuri tällä argumentilla.

Toisin sanoen muiden eläkeläisten kannattaa iloita tuollaisista suurista poteista, koska niitä voidaan yrittää hyödyntää omissa vaatimuksissa.

Annika Dalhus

Mies joka tietää omasta mielestään kaiken kaikesta - tai vähintäänkin hänellä on mielipide kaikesta - käskee muita pitämään suuta soukemmalla. Joku tässä yhtälössä siis häiritsee. Sinänsä samaa mieltä Sipilöistä ja muista tyhjänpuhujista, mutta Herlinin tekstistä paistaa niin voimakkaasti läpi tuo katkera ja kiihkeä persuviha. Sekin häiritsee.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Olen suurin piirtein samaa mieltä tämän puheenvuoron kirjoittajan kanssa. On hienoa ja harvinaista, että rikas mies ei lähde puolustelemaan ökyilijöiden hyvä-veli-järjestelyjä.

Kirjoitin itse suurin piirtein samasta aihepiiristä blogin, joka on luettavissa tuolla alempana: http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241121...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Itse asiassa sinun argumenttisi olivat toisenlaiset. Vastustit nimenomaan tuota eläkejärjestelyä sinänsä. Tämä blogisti puolestaan kömpelöä menettelytapaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Millä tavalla toteutettuna tuo lisäeläke olisi ollut hyväksyttävissä?

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin Vastaus kommenttiin #44

Ei lisäeläke ole kuin tapa maksaa lisää palkkaa, palkankorotuksen muoto. Ongelma on se, että Finnairin enemmistöomistaja on linjannut, ettei palkankorotuksia annetta tässä muodossa. Kuitenkin meni läpi sekä palkitsemisvaliokunnassa että yhtiökokouksessa. Se oli hölmöä ja tuomittavaa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #45

Joskus sydämeni särkyy, kun kuulen, miten elämäntyönsä tehnyt suuripalkkainen johtaja eläkkeelle jäätyään, kuolee sydänkohtaukseen tai syöpään. Monille käy niin, kun työurasta luovuttuaan, uskaltaa lopulta nauttia elämästään, kunnes taustalla odottanut 'mörkö' iskee.

Eli, ei raha tee onnelliseksi. Sillä on kuitenkin mahdollista saada enemmän kuin keskiverto kansalainen, joka yrittää selvitä asuntolainastaan. Tai jokapäiväisestä leivästään.

Itse olen pienituloinen eläkeläinen. Iloitsen asioista, jotka tapahtuvat luonnossa, lastenlasten kanssa, koirani ja kissani kanssa. Kuvaan perhosen, jonka lopulta tunnistan. Mahtavaa.

On tietenkin hyvä, että oikeudenmukaisuutta ja arvoja kunnioitetaan.

Lupausten pettäminen on monien lasten muistoissa. Isät tai äidit, jotka joivat, saattoivat luvata lapsilleen käynnin Linnanmäellä tai mitä tahansa. Lapsen usko on vahva. Kun sen aika tuli, vanhempaa ei näkynytkään.

jari juntunen

Just näin Niklas..
Arvostan!

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Sipilä antoi nyt ymmärtää että jakovaraa riittää syksyn palkankorotusneuvotteluissa hyväksyessään lisäeläkkeen. Sipilä antaa ymmärtää että nyt tämän kerran, kunhan ei toistu.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Ettei olisi hiljaisesti hyväksytty jo ennakkoon! Kunhan puhuvat.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

Miten jotenkin Niklas Herlinin kohdalla tämä avautuminen vaikuttaa lähinnä vaivaannuttavalta? Ihan asiaakin osa, mutta kun äänessä on mies, jolle kaikki on tarjoiltu kultalautaselta ja ainakaan hän ei näkyvästi ole millään tavalla vaikuttanut perimillään sadoilla miljoonilla maamme epäkohtiin, niin jotenkin jää astian maku.

Täällä omassa mediassa esitetään sitä ja tätä. Ja M. Huusko toki uskollisesti painaa ulos. Mitä jos tuon itkun kanavoisi teoiksi? Jos olen täysin väärässä ja Niklas Herlin jakaa esim. kymmenykset tai jopa yli joka vuotisista osingoistaan anonyymisti hyväntekeväisyyteen niin fine ja pyydän tässä jo anteeksi. Muuten ehkä kannattaisi pitää suuta soukemmalla siitä kauheasta kapitalismista ja sen tavasta palkita "ansiottomasti" ketään.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Nytpä sanon. Suuta soukemmalle.

Käyttäjän joonaskiminki kuva
Joonas Kiminki

Etäisesti aiheeseen liittyen tuli mieleen bloggaajan kirjoitus seitsemän vuoden takaa: http://niklasherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/42888...

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Annan suuren arvon Niklas Herlinin blogeille, joissa hän ymmärtää kansaa ja tuomitsee talouseliitin hyvä-veli-lurjustelut. Tässä Niklas Herlin edustaa samanlaista ökyilyn tuomitsevaa linjaa kuin Ben Zyskowicz:
http://timouotila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112073-...

Finnairin keplotteluja on paheksuttu ennenkin:
http://timouotila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/100479-...

Muistan myös, miten Niklas Herlin takavuosina puolusti syrjäytyneen nuorison majapaikan perustamista Töölöön hänen asuinkulmilleen. Paikallinen väki protestoi hengessä ”ei meidän takapihallemme”.

Niklas Herlinin on tietenkin helppo tuomita ökyilylurjustelijat, koska hänen ei tarvitse keplotella rahalla. Hänellä on sitä näet muutenkin.

Varsinaiset ökylurjustelijat pysyttelevät visusti poissa tällaisista keskusteluista. He käyttävät apunaan erilaisia lobbareita ja hyväntahtoisia hölmöjä.

Siis kiitos blogistasi, Niklas Herlin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Edelleenkin huomautan, että hän ei tässä blogissaan tuominnut eläkejärjestelyä sinänsä, vaan ainoastaan periaatetasolla kömpelyyden, mikä liittyy valtion omistajaohjauksen toteuttamiseen.

Käyttäjän paiviruippo kuva
Päivi Ruippo

Onko viisasta maksaa 40 000 - 70 000 euron/kk eläkkeitä Suomessa?

Finnairin pomolle Pekka Vauramolle myönnettiin juuri 130 000 euroa/vuosi lisäeläkettä. Äijä on ollut pestissään 3 vuotta!

----------------------

Kukaan ei ole ansaitse ( = ei ole tehnyt niin tärkeää, merkittävää, vaativaa, menestyksellistä työuraa) yli 5 000 euron eläkettä kuukaudessa Suomessa!

Kohtuuttoman suurille eläkkeille, palkoille, bonuksille, jne. on laitettava katot.

On todella väärin ja kaiken järjen sekä oikeuden vastaista, että 40 vuotta raskasta työtä tehnyt duunari, saa eläkettä 1 200 euroa/kk.

Raha- ja valtaeliittien ja muiden ökyjen ylisuuret palkat, isot eläkkeet ja liian monet eläkevuodet on varastettu ja riistetty tavallisten kansalaisten elämistä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ota huomioon, että Suomi on markkinatalousmaa, jossa ylivoimainen valtaosa yrityksistä on yksityisiä. Miksi omistaja ei saisi maksaa palkolliselleen niin paljon kuin haluaa omasta pussistaan maksaa, kunhan se on yli minimisopimusten? Jos hän maksaisi palkatuille johtajilleen vähemmän, niin sitten ne rahat jäisivät hänen omaan pussiinsa. Ja jos hän on ottanut oman eläkevakuutuksen maksamalla itse päättämänsä eläkesummat kuukausittain, niin eikö hänelle kuulu silloin se sopimuksen suuruinen eläke olkoonpa se kuinka suuri tahansa.

Yllättävän suurella osalla suomalaisista näyttää olevan jonkinlainen sosialistisen yhteiskunnan sisäistetty ajatusmaailma, joka haluaa estää ihmisiä tienaamasta niin paljon kuin pystyvät.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Ota huomioon, että Suomi on markkinatalousmaa"

Ei Suomi ole markkinatalous, täällä tuetaan kaikkea.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset