30 vuotta alalla
Syyskuun 21. 2017 olen ollut alan mies 30 vuotta. Samalla päivämäärällä 30 vuotta aiemmin tein ensimmäisen päiväni Kauppalehden toimittajana. Ja siitä se on jatkunut erilaisissa toimittajan tehtävissä tai kustantajana, omistajana ja hallituksen jäsenenä tähän päivään.
En kirjoita tähän kuin pari ykstyiskohtaa, kaikki ei pieneen tilaan mahdu.
1. Välineet ovat muuttuneet ja kehittyneet, vaikka olenkin ensimmäistä toimittajasukupolvea, joka ei työnsä takia kirjoituskonetta käyttänyt.
2. Ihmiset ovat samanlaisia ja kiinnostuneet samoista asioista kuin ennenkin.
3. Toimituksissa kiinnostutaan vieläkin niistä asioista, jotka kiinnostavat toimittajia ja heidän lähipiiriään. Tässä asiassa on menty Suomessa oikeaan suuntaan. Asiakastakin mietitään.
4. Toimittajat ovat kusipäisiä, juoppoja ja neurootikkoja. Varsinkin tässä asiassa on menty paljon parempaan suuntaan 30 vuodessa. Tänään nuori toimittaja joutuu paiskimaan tosissaan töitä saadakseen niitä edes kokeilla ja pysymään selvin päin koko päivän. 30 vuotta sitten olin erikoinen friikki, koska olin ahkera.
5. Jokaisena vuonna Suomessa on vallinnut suurempi sananvapaus kuin edellisenä. Siitä pitää kiittää monia tahoja, mutta enimmin niitä, jotka kukistivat kommunismin. Ja demokratiaa muutenkin; etujärjestöjen mediavaltaa on saatu suitsittua.
6. Suomessa oli hieno ja vertailun kestävä journalismi. Täytyy olla kiitollinen siitä, että sen kanssa on saanut painia hyvät ja pahat ottelut 30 vuotta, muutenkin kuin katsomossa.
Tässä pitäisi kiittää kaikkia, joten olkoon. Kiitän kolmea, vaikka kahdet kiitokset menevät haudan taakse: edesmenneet Hannu Olkinuora ja Hannu Savola sekä elossa oleva Tapani Ruokanen pestasivat minut toimittajaksi, kaikesta huolimatta. Ja erityiskiitos kaikille, jotka pitävät päiväkirjaa tai vastaavaa. Tämän "merkkipäivän" lähestymisen huomasin, mutta tarkka päivä löytyi silloisen vaimoni muistikirjoista (olimme nuorena parina alle vuoden ikäisen tyttäremme kanssa viikon Etelä-Ranskassa, viime viikon vietin siellä kolmekymppisen tyttäreni kanssa, tytärkin on entisellään, vaikka tavallaan muuttunut).
Lämpimät onnittelut ja hyvän jatkon toivotukset!!….Vielä on monta kesää jäljellä.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos vaan. Lisään jotakin jonakin tulevana juhlapäivänä.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä blogi, mutta kohdat 5 ja 6 kaipaa hiontaa edelleen Suomessa. Enemmän uskallusta olla vallan vahtikoira. Puudeliutta uutisointiin vähemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa asiat ovat aika hyvin, mutta aina voi olla parempi.
Ilmoita asiaton viesti
Menestystä edelleen. Onkohan ammattitoimittajilla samansuuntaisia tuntemuksia ja kokemuksia kuin ammattilääkäreillä. Lähipiiriin kuuluu yleislääkäri. On nykyisin perin paljon potilaita, jotka ovat netistä löytäneet sairautensa ja ehdottavat suoraan lääkkeitä.
Ilmoita asiaton viesti
4. 90-luvun alussa asiaan kuului, että aamupäivienkin pressitilaisuudessa oli aina olutta ja vinkkua tarjolla. Alalle silloin tulleena tuntui kummalta, että pitäisi ottaa aamupäiväpöhnät ja sitten mennä toimitukseen kirjoittamaan. Monet kokeneemmat toimittajat tunsivat tavat paremmin, yleensä valokuvaaja ajoi auton takaisin toimitukseen.
90-luvun puolivälin jälkeen järjestelin itse noita pressejä ja käytäntö vaihteli kunnes tarjoilu pääsääntöisesti kokonaan vaihtui vissyyn.
Ilmoita asiaton viesti
Juu. Kun aloitin, viinaa oli usein tyrkyllä. Ja kuitenkin veteraanit muistelivat, miten ennen sai juoda kunnolla.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin. Ja surullista miten mediasta yritetään tehdä kansan vihollinen.
Ilmoita asiaton viesti
Aiheeseen liittyen: http://www.ksml.fi/kotimaa/Sis%C3%A4ministeri%C3%B…
Ilmoita asiaton viesti
Onnittelut!
Toivottavasti tuo kohdan 6 imperfekti vielä muuttuu preesensiksi meidän elinaiakanamme.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä siinä pitäisi olla preesens. Muistelin menneitä.
Ilmoita asiaton viesti
90-luvun alkuvuosina olin Japanissa erään suomalaisen konsernin palveluksessa ja kun silloin ei vielä ollut nettiä minulle lähetettiin Helsingistä faksilla kopioita yhtiötä koskevista uutisista aina silloin kun niitä lehdissä kirjoiteltiin.
Hyvin usein kyseessä olivat Kauppalehden uutiset ja kolumnistina oli juurikin tämä blogisti.
Kirjoitusten sävy oli joskus aika piikittelevä kyseistä yhtiötä kohtaan, jota siihen aikaan pidettiin lähinna tietyn alueen monopolina. (Vaikka kuva ei ollutkaan aivan oikea koko konsernin kannalta katsottuna.)
Erityisesti muistan kun yhtiössä suoritettiin ensimmäisen kerran valtion ulkopuolinen pörssilistautuminen ja se uutisoi näyttävästi mm. ”listautumisestaan New Yorkin pörssiin”, niin Kauppalehden artikkeli oli teilaava kyseenalaistaen tuon uutisen tylysti. (Ilmeisesti kyseessä oli joku NYSE:n päälistan ulkopuolinen juttu, mikä oli yhtiön toimesta uutisoitu toimittajan mielestä turhan rehvakkaasti, t.m.s.)
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin muistan juuri kolumnien piikikkyyden. Pistin sen silloin perhettä vastaan kapinoinniin piikkiin. Mene ja tiedä, vaikka olisi ollut aidostikin vasemmalle kallellaan. Pidin kuitenkin niistä paljon. Sai aina olla eri mieltä…
Ilmoita asiaton viesti
Minulla ei aiheesta ole minkäänlaista dokumentaatiota tai varsinaista näyttöä, mutta kriittisen ”valtamedia”-käsitteen kautta on hauska miettiä journalismin ja tiedonvälityksen kehittymistä.
Puolueisiin sitoutuneella lehdistöllä oli vielä 80-luvulla kohtalainen asema, mikä toi tiedonvälitykseen erilaisia näkökulmia kuin luonnostaan. Samaan aikaan Neuvostoliitto oli vielä olemassa, joskin gorbatshovilaisittain kevennettynä, ja Kekkosen pitkä varjo ymmärtääkseni hillitsi ulkopoliittista kommentointia. Valtamediasta ei ainakaan sillä sanalla puhuttu, mutta Max Jakobsonin muistan jossain yhteydessä arvostelleen suomalaista tiedonvälitystä yksituumaiseksi. Suorasukaisemmin saman asian totesi Mauno Koivisto verratessaan toimittajia sopulilaumaan.
Radio- ja tv-kanavien määrä on kolmessa vuosikymmenessä monikymmenkertaistunut, ja internet tietenkin räjäytti kaiken informaation periaatteessa jokaisen ulottuville. Miksi juuri näissä oloissa kiukutellaan ”valtamedialle”?
Ilmoita asiaton viesti
Valtamediasta ja sananvapaudesta kiukutteleminen Suomessa on todella aika lapsellista.
Ilmoita asiaton viesti
”Valtamediasta ja sananvapaudesta kiukutteleminen Suomessa on todella aika lapsellista.”
Niklas Herlin taitaa olla hieman jäävi toteamaan näin? Hänen yhtiönsä lienee yksi Alma-median pääomistajista.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta se ei jäävää, päin vastoin.
Ilmoita asiaton viesti
Max Jakobsonilla oli ihan aihetta arvosteluunsa. Hänet esimerkiksi otettiin Hesariin kolumnistiksi vasta sen jälkeen kun neuvostoliittolainen lehti perestroika-aikana oli julkaissut hänen talvisota-aiheisen kirjoituksensa, mikä siis osoitti, ettei hän ollut enää itänaapurissa persona non grata. Siitä ei mennyt montaa kuukautta kun mies aloitti Hesarissa länsimielisenä kolumnistina. Vuosi oli 1990.
Suomalaista mediahistoriaa tutkineena voin noin yleisesti sanoa, että parempaan suuntaan on tultu paljon. Esim. vielä 60-luvulla ei oikeastaan ollut tutkivaa journalismia juuri ollenkaan. Nykyään ilmestyy jatkuvasti lehtijuttuja joissa on käyty läpi valtavan laajoja tausta-aineistoja.
Toisaalta ei kaikki ole viime vuosikymmeninä aivan auvoisaa ollut. Esim. Hesarissa 1980-luku oli taloudellista kulta-aikaa, jolloin ei tarvinnut kuluja miettiä. Nyt rahat ovat tiukemmalla, mikä tietysti vaikuttaa juuri sen tutkivan journalismin tekemismahdollisuuksiin.
Olen ollut mukana Helsingin yliopiston tutkimushankkeessa Päivälehti-Helsingin Sanomat 1889-2019: http://blogs.helsinki.fi/hs-historia/
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi olkoon!
Erityiskiitos Uuden Suomen nosturoinnista verkkolehdeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Radiorockilla oli eilen juttua karismasta, päätyivät siihen,
että esimerkeksi trendejä seuraamalla ei karisma kasvateta, vaan se on pikemminkin sisäsyntyistä ja suuresti kiinni henkilön itsetuntemuksesta ja varmuudesta,
esimerkkinä tällaisesta henkilöstä he käyttivät Niklas Herliniä ja hänen nahkatakkiaan,
hänen henkilönsä ulkopuolelta vielä, tokaisivat ikäänkuin vahvistaakseen sanomaansa,
että retkukin voi olla karismaattinen.
Ilmoita asiaton viesti
Onnea 30 vuotispäivänne johdosta ja kiitos kaikesta
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi olkoon Niklas. Hieno ura ja toivottavasti jatkuu lukijoiden iloksi vielä pitkään.
Tämän päivän Aamulehdessä oli hieno kirjoitus liittyen mainitsemaasi kohtaan numero 3.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/nama-kaksi-kysymy…
Ilmoita asiaton viesti
«olen ollut alan mies 30 vuotta.»
Onnittelut! Miten maksasi on kestänyt?
Ilmoita asiaton viesti
Lehtiin, vaikkapa Hesarin yleisönosastoon, oli vaikea saada kansalaisen kirjoitusta vielä 70-luvulla. Nyt kaikki lehdet ja mediat sallivat mielipiteiden ilmaisemisen kommentteina tai jopa blogeina kuten US on tehnyt. Se on iso muutos ja minusta selkeästi parempaan suuntaan. Ehkä me amatöörit opimme myös vähitellen kommunikoimaan yhä selkeämmin ja journalismista oppia ottaen vai onko journalisteilla jotain oppimista kansalaisilta? Tietoa ainakin välittyy runsaasti puolin ja toisin vähemmän virallisesti kuin ennen.
Onneksi olkoon 30-vuotisen lehtitaipaleen johdosta.
Ilmoita asiaton viesti
RIP Niklas. Järkyttävä uutinen poismenosi.
Ilmoita asiaton viesti