*

Niklas Herlin

Arvokas Uusi Suomi

Jopa tiedonvälittäjällä on arvoja. Myös Uudella Suomella on arvonsa, joita se kunnioittaa.

Ennen kaikkea Uusi Suomi on rehellinen. Rehellisyyteen kuuluu myös omien rajallisuuksiensa tunnustaminen. Rehellisesti sanottuna, Uuden Suomen arvot eivät voi vastata jokaisen lukijan arvoja, koska jokainen lukija asettaa omat arvonsa ja eri lukijoiden arvot ovat keskenään ristiriitaisia.

Sananvapaus on tärkeä arvo. Sananvapauden käyttöön liittyy vastuu sanomisistaan. Uusi Suomi ei julkaise mitä tahansa roskaa edes sananvapauden nimissä. Näin se suojelee itseään, lukijoita ja varsinkin niitä, jotka haluaisivat käyttää sananvapauttaan väärin.

Tiedon panttaaminen ja yksinoikeuksien hankkiminen on nykyaikaisen vallankäytön keskeinen muoto. Uusi Suomi tekee parhaansa edistääkseen tiedon vapaata käyttöä.

Suomi on Uudelle Suomelle arvo, vanha Suomi, uusi Suomi ja Uusi Suomi. Monelle Suomi on kotimaa. Kotimaan arvoja ovat ainakin turvallisuus ja elinkelpoinen ympäristö. Suomi on vapaa ja monenkirjava maa erilaisine ihmisineen ja paikallisine, omituisine piirteineen. Suomi on Suomi, kartalla tai ajatuksissa tai sydämessä. Isänmaa Suomi on itsenäinen, vaikka onkin osa maapalloa tai maailmaa.

Suomen kieli ei ole vaarassa. Kieltä ei kuitenkaan saa vaarantaa. Uutta Suomea voi lukea maapallolla kovin pieni porukka, runsaat viisi miljoonaa ihmistä. Tällä pienellä joukolla on oikeus nauttia hyvästä kielestä ja hyvästä Uudesta Suomesta. Kieli on arvo, se pysyy ja muuttuu ja siitä pidetään huolta.

Tasa-arvo tarkoittaa ainakin kaikkien ihmisten yhtäläistä kohtelua. Tasa-arvoon kuuluu myös ennakkoluulottomuus, rajauksin jopa selvästi ennakkoluuloisia kohtaan. Ei ole tasa-arvoa ilman demokraattista järjestelmää. Demokratia, kansanvalta, on yhteiskuntajärjestelmä, jota Uusi Suomi kunnioittaa. Uusi Suomi kunnioittaa myös lakia, joka on Suomeen demokratian puitteissa säädetty.

Uusi Suomi haluaa välittää tietoa, sivistystä ja oppia. Ja Uusi Suomi haluaa itse sivistyä ja oppia. Siksi se tarvitsee omaa yhteisöään. Uusi Suomi on armoton itseään ja muita kohtaan - mutta antaa armon sekä itselleen että muille.

Se arvoista ja armoista. Tervetuloa mukaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (82 kommenttia)

korpise1 (nimimerkki)
Hienoa, että vanha Usari palaa uusissa kuoseissa. Toivottavasti netin mainosmarkkinat kehittyvät Suomessa Ruotsin suuuntaa ja uusi sähkölehti saa vakiinnutettua asemansa. Erityisesti sananvapauden saralla lehdellä riittää työtä, sillä esimerkiksi Hesari ei korjoittele kriittisesti päättäjien toimista. Suomalaisuudelle hehkuttelukin on näinä globalisaation aikoina ok, kunhan siitä ei tule jatkuvasti esillä pidettävää pakkopullaa, josta monet saivat jo koulussa aikoinaan tarpeeksi. Jännittävää nähdä miten uusi nettilehti onnistuu lyömään kiilaa perinteisten suurten mediatalojen nettitarjontaan. Valitettava tosiasiahan on, että ihmiset ohjautuvat varsin usein niille saiteille, jotka ovat heille ennestään tuttuja. Tosin Uusi Suomi nimi auttaa vanhempien lukijoiden saamisessa. Nuoret eivät kuitenkaan ole välttämättä kuuleetkaan siitä. Mainostajien mielenkiinto suuntautuu tietenkin kuluttavaan nuorisoon. Netin virtuaaliviestintään kasvaneiden nuorten saaminen sähköisten ja etenkin perinteisten lehtien lukijoille on yksi keskeisistä haasteista sanomalehdille meillä ja muualla.
niklasherlin (nimimerkki)
Kiitos. Laskujemme mukaaan "ikäraja" Uuden Suomen vanhastaan tuntevilla on noin 35 vuotta. Toki kaikki lukijat ovat tervetulleita ja jokaisen saaminen mukaan on uusi haaste. Kuulin juuri vanhankodista, joho suunnitellaan tietokoneen hankkimista, koska suuri osa asiakkaista on vanhoja US:n lukijoita. Nuorimmat blogaajamme Reetta Rönkä ja Selim Saukkomaa ovat lukiolaisia. Yritetään siis saada nuoria mukaan muun muassa pestaamalla nuoria tekijöitä. Terveisin, Niklas Herlin
Kaitsu (nimimerkki)
Loistavaa,että tällainen palvelu/lehti on ilmestynyt! Kaiken nettiroskan,apinaviihteen,zedien ja muiden sekaan - olen 100% varma tämän tulleen tarpeeseen. On siis netissä nyt jotain luotettavaa informaatiota - kotimaistakin tästä eteenpäin. Onnea ja menestystä! Kai Hakala
poeppoemaaranniitty (nimimerkki)
Sitä toivoisi, että 'jo' nyt voitaisiin keskustella KKKn (KGB;Kekkonen,Kalevi(Sorsa)) vallankaappauksesta lähes 40v sitten. Kaikki laitokset, organisaatiot ja koko hallinto korkea- ym kouluja myöten. mätänivät. Minne menivät Valcon (valtion kuvaputkitehdas) 400milj.mk? Miksi annetaan Suposta väärä kuva? Itse yritin perustaa yhdistyksen demokratian puolesta, tulos: minulle lähetetyt kirjeet avattiin, puhelintani kuunneltiin. Oli helppo todeta se sen ajan tekniikalla, ja kerran kului 'selvä pojat, se pyörii' (mankka). Kun sanoin, 'Lopettakaa nämä laittomuudet', ne päättyivät. Kukahan käytti Supoa Rusin ehdokkuuden estämiseksi...? N.40v sitten nostettiin valtaan periaatteettomia, aatteettomia, häikäilemättömiä, ahneita joita vieläkin liikkuu politiikassa. Mediasta tuli yhdenmukaistettu, ja minä huomasin olevani mustalla listalla. Julkaisin kirjojani itse ja eri nimillä. Jos satuin saamaan työtä, minut 'tiedettiin' heti. Oikeutta en saanut, lautamiehet saivat ohjeet äänestää minua vastaan. Eräässä lautakunnassa oli yksi (1 kpl) rehellisiä. Muut ivasivat että he kaatavat hänet koska hän äänestää puolestani. Hän päätti äänestää minua vastaan jotta enemmistö äänestäisi puolestani. Näin kävi, sillä he eivät olleet perehtyneet asiaan. Kyseessä oli samanlainen nomenklatuura kuin Neuvostoliitossa. Kulttuurista tuli huono pila. Finlandia-palkinto annettiin aluksi järjestelmään osallistuville. 10 proffaa vaati totuuskomissiota - minne keskustelu jäi? Kun olin Transparency International'in Suomen yhteysmies alkuvuoden 1996, TI ei saanut mitään julkisuuteen. Erottuani TI levisi palstoille.
Vihtori (nimimerkki)
SENIORIPUOLUE ONNITTELEE Me seniorit olemme huomanneet, että vanhat puolueet eivät aja asiaamme vaan jopa huijaavat vanhuksia mm. puolueen vanhusjärjestöillä. Vanhukset saavat kuulla vain kauniita sanoja ja odottaa turhaan tekoja. Olemme siis nyt leipäpuolueessa, mutta isänmaallisuus ei ole mihinkään hävinnyt. On hienoa että saimme "Uuden Suomen" takaisin.
Jouni Hokkanen (nimimerkki)
On miellyttävää, että pikaisella lukemisella ainakin Herlin ja Relander korostavat arvoja, joista ei paljon pikaruokajulkisuudessa puhuta. Toivottavasti uusi julkaisu menestyy avaramielisenä julkaisuna, joka samalla muistaa suomenkielen ja suomalaisuuden arvon nopeasti muuttuvassa maailmassa. Sivistyksellisiä keitaita ei ole koskaan liikaa. Onnea!
Suomalainen (nimimerkki)
Niklas Herlin kirjoittaa: "Uutta Suomea voi lukea maapallolla kovin pieni porukka, runsaat viisi miljoonaa ihmistä." Miksi hän ei mainitse, että suomen kielen taitajia on maailmalla sentään lähes 6,5 miljoonaa ihmistä? No, ehkä hän tietää, ketkä Uutta Suomea lukevat. Niklas myös julistaa, että suomen kieli ei ole vaarassa. Kyllä se on. Suomessa sen arvoa laskee säännönmukainen ruotsin kielen hyysääminen, vaikka kaikki merkit viittaavat ruotsin kielen kuihtumiseen Suomessa. Sen sijaan tuo kieli voi vallan hyvin YKSIkielisessä naapurimaassamme Ruotsissa, jossa sen puhujia on lähes yhdeksän miljoonaa ja muualla maailmassa risat. Suomessa on kuitenkin otettu vain ruotsin kieli suojeluun, ei suomen kieltä.
niklasherlin (nimimerkki)
Terve. Laskin yhteen Suomen kansalaiset ja jonkin verran ulkosuomalaisia. Jos oikea luku on 6,5 miljoonaa, niin parempi niin. Ja tietysti esimerkiksi vanhemman polven pohjoisvirolaiset hallitseva usein suomen hyvin. Mielestäni ruotsalaisten suhtautuminen suomalaisiin ja kieleensä on jo aika lähellä rasismia. Mikael Niemen kirja "Mies, joka kuoli kuin lohi" viime vuodelta, Liken kustantama muistaakseni, on erinomainen stoori tästä(kin) aiheesta. Kritiikit eivät olleet kovin ylistäviä, mutta suosittelen sitä suomen kielen asemasta Ruotsissa kiinnostuneille. Niklas Herlin
Suomalainen (nimimerkki)
Kiitos vastauksestasi ja unohtuneet onnittelut uuden lehden myötä! Onhan noita ulkosuomalaisia päälle miljoonan Amerikan pohjoisosista Etelämantereelle saakka ja kaikilla muillakin mantereilla lisäksi. Myös suomen kielen opiskelijoita on yli sadassa yliopistossa noin 30 maassa ja näiden lisäksi Ruotsissa noin 470 000 suomen kielen taitajaa. Montako ruotsinkieliseksi ruksanneita onkaan manner-Suomessa? Myös "meän kieli" eli yksi suomen murteista lisää suomea puhuvien määrää noin 80 000:lla. Kiitos muuten kirjavinkistä, pannaanpa jonon hännille odottamaan vuoroaan!
iivonen (nimimerkki)
Tämä kaikki kuulostaa melkeinpä liian hyvältä. Lehdestä tulee mieleen Presso sen julkistamisen yhteydessä. Odotin siltä paljon, mutta melko pian kiinnostus lässähti sen paperiseen sekä sähköiseen versioon. On mielenkiintoista nähdä miten Uusi Suomi -nimen historia tulee näkymään verkkolehden toimituksellisessa sisällössä. Tuleeko sisältö olemaan puhtaasti yhden puolueen kulloisenkin voimassa olevan totuuden toistelua vai uskalletaanko välillä tarkastella asioita rehellisestikin, kuten on näissä avajaispuheenvuoroissa mainittu. Miten on, saadaanko Niklas Herlinistä Suomen oma Lew Rockwell? http://www.lewrockwell.com/
juhakoponen (nimimerkki)
..olivat(ja ovat nykyisinkin) ne siellä demarin ja kansanuutisten, puhumattakaan tiedonantajan lukijoista, jotka edustivat ainoastaan yhdenasian aatetta ja maailmaa. uusi Suomi oli sen ajan oikeistolainen lehti, lehti josta sai lukea ajan asioista ilman vasemmisto filtteriä.nykyisin se olisi reaalimaailman totuuksien puhumista. silloinhan suomen media ostettiin hesaria myöten valta ja raha saatiin valehtelemaan kansalle...
mattiisoheiniemi (nimimerkki)
Ensivaikutelmani on hyvin myönteinen joten voin todella toivottaa kaikkea menestystä uudelle tulokkaalle. Sattumalta olimme jo ehtineet lopettaa H.S. tilauksen edes tietämättä että korvaava "lehti" kolahtaisi jo tänään laatikkoomme. Linjapuheesta päätellen voimme odottaa tosiaan puolueetonta journalismia, jota on jo ehditty kaivatakin. Terveisin Matti Iso-Heiniemi
Teemu Leinonen (nimimerkki)
Mielestäni on erittäin kunnioitettavaa, että yleiseksi tiedonvälittäjäksi julistautuva media kirjoittaa arvoistaan. Vastaavaa arvoperustaista journalismiahan toteuttaa nykyisin vain ns. vaihtoehtoinen, riippumaton ja tästä johtuen sangen usein ei-kaupallinen media. Toivon vilpittömästä, että olette ratkaisseet tämän yhtälön onnistuneesti. Onnea ja menestystä!
puutarhamies (nimimerkki)
Kiitos tästä! Ensimmäisen lehden perusteella uskon suomaisen sananvapauden saaneen hyvän piristysruiskeen ja vaikuttajan teistä. Toivon teidän pitävän yllä myös kielemme köyhtymisen vastaista toimintaa.
onslow (nimimerkki)
Terveisiä Uuden Suomen lukijalta täältä vuoden päästä! Hyvältä näyttää vieläkin ja eteenpäin näyttää menevän.
boheme (nimimerkki)
Tosi hyvä. Vihdoinkin. Onnea ja menestystä lehdelle, toivoo Virpi Vuori
joukoruuskanen (nimimerkki)
Näyttää monipuoliselta.Lueskelen lehtiä paljon ja tuli aivan nappiin.Kävin eilen jo historiaa lukemassa.Toivotellaan vain onnea! JR
Jarmo (nimimerkki)
Tyylikäs avaus ja arvot kunnossa. Kiitos. Jäin kuitenkin kaipaamaan Uudelta Suomelta myös perinteistä mielipidepalstaa. Nyt lukijan ääni rajoittuu “ainoastaan” toimitetun aineiston eli jo julkaistujen aiheiden ja uutisten kommentointiin. Jarmo Perälä
ilkka leppämäki (nimimerkki)
Alku näyttää hyvältä ! Lueskelen lehtiä koneelta paljon toivottavasti tulee mielenkiintoista luettavaa Tsemppiä!!
sakjoe (nimimerkki)
Aina joskus selailen viimeistä Uusi Suomi -lehteä. Pistin sen aikoinaan talteen. Toivon, että nettiversio täyttää isot saappaat ja jatkaa kunniakasta perinnettä. Lämpimät onnittelut! S Joensuu
MikkoLahti (nimimerkki)
Korkeat arvot ovat toki paikallaan hyvä Niklas. Itsekin kannatan rehellisyyttä ,sananvapautta, tasa-arvoa ,suomen kieltä. Lain mukaan Suomessa asuvalla kansalaisella pitäisi olla sananvapaus .Siis oikeus ilmaista ,julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Valitettavasti aito sananvapaus on Suomessa katoava luonnonvara kuten Äiti Venäjälläkin. Olen vieraillut siellä Herramme sananjulistuksen merkeissä 15 vuoden ajan. Niin on miltä näyttää: penseätä. Esim. Hesarin palstanpitäjä lähes säännöllisesti heittelee ö-mappiin omalla nimelläni kirjoitetut ja Raamattuun perustuvat kirjoitukseni. No, saivathan toki aikaan mm. thai-hierontakeskustelun. Sekin muistuttaa Herran 6. käskystä:"Älä tee huorin". Turvallisuuspolitiikan ohella näyttää Jumalatkin olevan eri arvoasteikolla verkkolehtien toimituksissa. Raamatun Jumalaa saa Suomessa surutta pilkata monella tavalla. Niin yksityisen ihmisen puheessa kuin päättäjän teossa . Kuten hiljattain tehty torso hedelmöityshoitolakikin osoittaa. Profeetta Mohammedin kuvan julkaisemisen vaikutuksista ja toimitusten sananvapaudesta väännetään toimituksissa ja lehtien palstoilla. Ja pelätään oman arvomaailman esilletuomista tai muslimimaailman uhkailuja. Kuitenkin Raamatun Jumala antaa kuoleman ja antaa elämän. Niin Uudelle Suomelle kuin vanhan maan kansalaisillekin meillä ja muualla. Yrittänyttä ei laiteta. Toivon avoimelle ja ennakkoluulottomalle verkkolehdelle Herramme siunausta ja reipasta tekemisen meininkiä. Mikko Lahti http://www.pp.kpnet.fi/mila
niklasherlin (nimimerkki)
Kiiitos. Tästä on tullut parikin kyselyä, siis siitä että varsinaista lukijan ääni -palstaa ei ole. Ei ole eikä sellaista ole ainakaan ihan lähiaikoina luvassakaan. Uutisia ja blogeja/kommentteja tulee kuitenkin joka päivä ja paljon. Uskon, että teemaasi lähellä oleva aihe julkaistaan uusisuomi.fi:ssä yhtenä näistä ihanista päivistä. Silloin halukas pääsee kommentoimaan aihetta, jota hän todella haluaa kommentoida. Terveisin, Niklas Herlin
camillo (nimimerkki)
..odotettu nettilehti.. ..sanavauden voitto, päivitys nykyaikaan.. Onnea ja Menestystä !
avanninen (nimimerkki)
Ensivaikutelma lehdestä on hyvä. Josko tähän maahan saataisiin vihdoin hieman kriittisempää journalismia kuin mitä viime vuosina esim. juuri Helsingin Sanomissa on nähty? Olisi mielenkiintoista lukea lehdestä myös mediakriittisiä puheenvuoroja, kun tuo julkisen sanan neuvosto tuntuu olevan aika hakoteillä. Yksi parannusehdotus: tuon yläpalkin flashin (missä on Hillary Clinton, Jari Tervo ja kaksi muuta joita en tunnista) tilalle voisi keksiä jotain muuta. Nyt henkilöiden välinen yhteys ei oikein selviä.
HannuSaarenmaa (nimimerkki)
Käsitän, että lehti aikoo tarkastella politiikkaa kriittisin silmin. Sitä olenkin kaivannut sen jälkeen, kun muutin takaisin Suomeen Juutinrauman rannoilta. Ruotsalaisiin ja tanskalaisiin lehtiin tottuneelle tuli kotimaan valtalehtiä lukiessa olo, että varsinkin pääkirjoitukset ovat kevyttä tavaraa ja niistä puuttuu jotakin. Sisältö taas on kotimaan lehdissä ollut mielestäni kovin viihteellistä. Kritiikin puuttessa maa on pudonnut meille tärkeässä tietoyhteiskuntakehityksessä keskikastiin, ilmastonsuojelussa jälkijunaan, sekä kaavoitus-, asunto- , liikenne- ja vanhustenhoitopolitiikassa aivan mutasarjaan. Tiedon panttaus kukoistaa joka puolella: Esimerkiksi miksi maassa ei voi selata puhelinluetteloa anonyymisti netissä, niinkuin länsimaissa on tapana? Arvelen, että kritiikin täytyy poliittisten päättäjien lisäksi kohdistua myös kansan tyypilliseen käyttäytymiseen, kuten omiin asioihinsa koteloitumiseen. Olavi Paavolainen tapasi aloittaa kirjansa toteamalla, että Suomessa ei oikein tunnuta tietävän mitä maailmassa tapahtuu. Ja että Tukholman lehdistä asioiden todellinen laita (ja Suomen asiat) selviävät. Ajoittain tuntuu siltä, että nämä asiat eivät ole mihinkään muuttuneet... Toivon, että Uusi Suomi saa muutosta aikaan. Pelin avaus on ainakin lupaava ja kiitos siitä.
Eskoolavi (nimimerkki)
Pitkää ikää Uudelle, uudestisyntneelle, Suomelle!
Maksumies (nimimerkki)
Uuden Suomen uusi tuleminen on tervetullut kulttuuritapaus, joka todennäköisesti tulee osaltaan heijastumaan myös pääkaupungin valtalehden journalistiseen tasoon. Meillä kaikilla on syytä tyytyväisyyteen tähän suomalaisen kirjallisuuden päivän lahjaan. Ja nyt, sanan säilä töihin!
Tero Kekki (nimimerkki)
Ensivaikutelma todella hyvä. Raikkaan oloinen, mielenkiintoisia juttuja, monipuolinen kolumnistijoukko. Toivotan onnea ja menestystä uudelle Usarille. Tero
Juhani Putkinen (nimimerkki)
Olin Uuden Suomen paperiversion intohimoinen tilaaja ja kannattaja. Oli äärettömän harmillista, että vanha kunnianarvoisa lehti lopetti silloin ilmestymisensä. Toivottavasti sen vanhan paperilehden isänmaalliset arvot ovat periytyneet tälle tulokkaalle. Tarvitaan suoraselkäistä rehellisyyttä - toivottavasti suomettumisen iljettävä kausi menee pian ohi.
tikaropithecus (nimimerkki)
Kiitos Uusi Suomi julkaisun uudelleen synnyttämisestä. Se on Kulttuuriteko isossa koossa. Luotan siihen, että tulette muistuttamaan lukijoitanne myös suomalaisuuden poliittisesta historiasta, ehkä jopa sen todellisesta historiasta. Nämä uus-, nuor- ja vanha-alkuiset sanat ovat etenkin poliittisessa historiassamme asettuneet hieman koomilliseenkin järjestykseen. Menestystä! Timo Karonen PS. älkää unohtako Leo Mecheliniä niin kuin monet muut tuntuvat unohtaneen.
helanes (nimimerkki)
Komea alku Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä. Ja haastava lupaus olla rehellisyyden, tasa-arvon ja sananvapauden asialla. Tästähän se alkoi: http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2007/04/09/mikael-agricolan-kuolema...
Kerakko (nimimerkki)
Aivan loistavaa saada Suomeen media, jossa todella panostetaan laadukkaaseen suomalaiseen journalismiin. Uusi Suomi on suomalaisuutta jos mikä. Onnittelut Niklas Herlinille hienosta oivalluksesta ja ennen kaikkea sen toteuttamisesta.
masavirtanen (nimimerkki)
Tack Niklas för att Uusi Suomi har återuppstått - lycka till! Det ser lovande ut - och speciellt värmde dina nedan återgivna ord vars mening alltför ofta glöms bort i dagens allt jämnt mer mångkulturella Finland - som alltid kan vara stolt över sin historia - samtidigt som man bör kunna den. "Sananvapaus on tärkeä arvo. Sananvapauden käyttöön liittyy vastuu sanomisistaan. Uusi Suomi ei julkaise mitä tahansa roskaa edes sananvapauden nimissä. Näin se suojelee itseään, lukijoita ja varsinkin niitä, jotka haluaisivat käyttää sananvapauttaan väärin."
markkukekkonen (nimimerkki)
SUURKIITOS Niklas! Vihdoinkin jotain uutta ja hyvää sananvapauden rintamalle. Tiedon panttaaminen ja yksinoikeuksien hankkiminen on todellakin nykyaikaisen vallankäytön keskeinen muoto. Tämä uusisuomi.fi voi olla uuden Suomen alku.
joukoakoskinen (nimimerkki)
Jo oli aikakin - paperilehti lakkasi juuri kun olin sen keksinyt.
erkkimoilanen (nimimerkki)
Toivotan onnea ja menestystä! EM
Kari Rydman (nimimerkki)
Opin aikoinaan lukemaan Uudesta Suomesta, ja lehti tuli minulle loppuun asti. Totuin menneinä vuosikymmeninä myös kirjoittamaan sen palstoille. Tämän vuoksi antaudun nostalgian vietäväksi, ja toivotan onnea Uuden Suomen inkarnaatiolle. Onhan se se oikea, onhan?
Jakke (nimimerkki)
Onnea ja menestystä Uudelle Suomelle! Usari voi nyt olla tai tulla sellaisen uuden korkeatasoisen viestinnän ja uutisoinnin välineeksi, joita Suomessa on nyt vähän. Olemme aivan liikaa sensaatiojournalismin uhreja - ja lähes tahdottomia maksajia. Toimitukselle: verkottukaa aktiivisesti ja kuunnelkaa ajattelevia ihmisiä, ei tyhjiä puhuvia päitä.
hannelesalminen (nimimerkki)
Hyvä! Onnea. Santtu
Olli Niku-Pavola (nimimerkki)
Hyvältä näyttää ja tuntuu! Mielenkiintoisia näkökäntoja heti tuoreeltaan Aurinkoista tulevaisuutta.
virpi.ig (nimimerkki)
Uudet ja haasteelliset mahdollisuudet toimia lehden lukijana innoittivat minutkin teidän matkaanne. mielenkiintoterveisin,virpi ignatisak
ilporekola (nimimerkki)
Ensi kokemus miellyttävä. Olen jo nuoruudessani ollut Uuden Suomen ystävä ja minulle se oli ykköslehti sen "kuolemaan" saakka. Mukava, että lehti viritellään henkiin. Onnea ja menestystä yritykselle! IR
juhanisatokangas (nimimerkki)
Hienoa, ettei tulevaisuus olekaan aivan toivotonta, vaan vanha kunnon Uusi Suomi ilmestyy jälleen, vieläpä aivan uudessa asussa. Onnea ja uskoa tulevaisuuteen toimitukselle!
TH (nimimerkki)
hienoa. Onnea matkaan!!
Jussi Lähde (nimimerkki)
Niklas Kielen nostaminen keulavisiiriin ansaitseen arvonsa. Spasiba, kiitos ja tack! Jos molsin vääräs, mälson siitä sulle etukätehen ilimoottanu. Älä anna ylen sun päivätyötäs.
PirkkoR (nimimerkki)
Uuden Suomettaren ilmestyminen Suomen suuriruhtinaskunnassa 1847 oli historiallinen tapaus, jota seurasi yli satavuotinen, merkittävä yhteiskunnallinen toiminta. Myös lehden uudelleen perustaminen 2007 on pioneeriteko. Nettilehdellä on mahdollisuus kehittyä todelliseksi 2000-luvun vaikuttajaksi: moniulotteiseksi ja interaktiiviseksi. Tehtävä on kiehtova, mutta ei helppo. Ensimmäinen numero on kiinnostava. Onnea matkaan!
Nordfolk (nimimerkki)
Jään odottavalle kannalle. Uskottavaa ja isänmaallista vaihtoehtoa "Pravdalle" on kuitenkin kaivattu. Alku näyttää melko lupaavalta.
rolleruusunen (nimimerkki)
Onnittelut! Hyvä kirjoitus omistajan kynästä. Räväkkyyttä uutisiin ja kannanottoihin.
jaliraita (nimimerkki)
Arvoisa Niklas Herlin, Parhaat onnitteluni uudesta Uusi Suomesta. Johan sitä ehdittiin odotellakin. Kaikkea onnea ja menestystä Jali Raita Somero
Juha Kinnunen (nimimerkki)
Odotin innolla Uuden Suomen aloitusta ja nyt kun se vihdoin tapahtui, olen hieman pettynyt. Sivustolla on vielä useita bugeja ja epäloogisuuksia, eikä STT:n virrasta nostetut 3-5 virkkeen uutisetkaan tuo odotettua helpotusta uutisnälkääni. Ehkä odotukseni olivat liian korkealla kun kuvittelin vihdoin saavani lukea älykästä analyysia uutisten taustoista soveltaen jonkinlaista journalistista näkemystä. Toivottavasti lethtenne vielä kehittyy tästä ja ensimmäinen askel siihen voisi olla blogejen korvaaminen kolumneilla ja muutaman oman toimittajan palkkaaminen sekä kuvajournalismin hyödyntäminen.
oksanenjuha (nimimerkki)
Muutama parannusehdotus: uusimmat uutiset voisi koota sivun reunaan osa-alueittain (kotimaa-uusimmat, ulkomaat-uusimmat jne.), uutisten yhteyteen hieman enemmän toimittajien omia kommentteja, eikä pelkkää stt:n referointia, blogien kommentit voisivat ilmestyä pienemmällä viiveellä, erillinen palautelaatikko käyttöön, erillinen lukijoiden mielipidepalsta käyttöön. Oletettavasti olettekin jo miettineet näitä asioita, ja tämä on vasta raakaversio lehdestä. Tsemppiä! Odotukset ovat varmasti lukijoilla kovat.
niklasherlin (nimimerkki)
Lämmin kiitos kaikille kiittäneille ja kaikille lukijoille. Jos bugeja löytyy tai jos parannusehdotuksia on, kertokaa ihmeessä. Joko näin julkisesti tai vaikkapa sähköpostilla allekirjoittaneelle (niko@nikotiimi.net) tai päätoimittaja Markku Huuskolle (markku.huusko@uusisuomi.fi). Jos jotain kämmiä tässä alussa on, saanen kuitenkin puolustautua. Keväällä Markku Huusko sanoi itsensä irti edellisestä työpaikastaan. Teimme suullisen työsopimuksen mökilläni Porkkalassa, kun ensimmäiset kurjet saapuivat huhtikuussa Suomeen. Silloin päätimme, että syksyllä teemme jotakin uutta jollakin uudella nimellä - neuvottelut Uudesta Suomesta olivat vielä kesken. Nyt, kun viimeiset kutrjet lähtevät maasta olemme tässä tilanteessa. Näin nopeasti näin isoa nettiprojektia ei itse asiassa voi synnyttää - olemme koko porukka hyvin ylpeitä siitä, että tässä ollaan Terveisin, Nikas Herlin
joonaskiminki (nimimerkki)
Sellaisen korjauksen haluaisin tehdä Herlinin kirjoitukseen, että omin mielelläni kaikki bugi-ilmoitukset ja muut sivuston käyttöön liittyvät parannusehdotukset. Kehitysasioita voi lähettää joko sivuston palautelomakkeella osoittamalla palaute ylläpidolle tai sähköpostilla osoitteeseen joonas@uusisuomi.fi
Pero (nimimerkki)
Onnittelut sekä menestyksen toivotukseni jälleen tienraivaajaksi ryhtyneelle Uudelle Suomelle sanan varsinaisessa ja symbolisessa merkityksessä! Onnittelen myös itseäni, sillä vältyn US:n ansioista HS:n uudelleentilaamiselta, johon olin jo luisumassa.
hannujuurmaa (nimimerkki)
Kyllä lehtirintama on ainakin piristynyt uuden suomen tulon myötä jatkakaa samaanmaliin muuta asiapojalla. Ps. Ei keltaistalehdistöä enää...
Jukola (nimimerkki)
Uusi Suomi kuului lapsuuteni aamuihin: leikkasin talteen kiinnostavimmat artikkelit ja säästin sanomalehden viimeisen numeron. Kerran sain lukea sieltä myös oman nimeni. Toivon Uuden Suomen tarjoavan raikkaan isänmaallisen vaihtoehdon tässä yhden totuuden maassa. Suurta kilpailijaa ei kannata jäljitellä, sillä siihen pettyneet lukijat etsivät jotain ihan muuta. Koska saamme silmäillä Uutta Suomea myös perinteisessä muodossa? Sakset ja leikekirja odottavat jo...
uus´maalainen (nimimerkki)
Nonni Edesmennyt paperilehti ei kuulunut lukulehtiini. Saa nähdä miten nyt. Onnea vaan uudelle "lehdelle" ! Teos-kustantamo on hyvä !
Heikki Blåfield (nimimerkki)
Kiitos Uuden Suomen palauttajille! Toivon teille pitkää ikää ja runsasta lukijamäärää. Mielenkiinnolla odotan minkälaista kaupunkiuutisointia tulemme näkemään. Suomessa ei tällä hetkellä ole kuin paikallislehtiä, jotka lobbaavat oman painopaikkansa asiaa. Maakunnissa sen ymmärtääkin jossain määrin, mutta pääkaupungissa ilmiö on kääntynyt journalismin irvikuvaksi "Pravdailuksi". jossa Suomi jää jalkoihin kun pääkaupungin pojat ja tytöt ajavat asiaansa vain oman pikku citynsä näkökulmasta.
Yks (nimimerkki)
Kiitos uudesta foorumista. Koko Suomi näyttää olevan täynnä tahoja, jotka tuntuvat tietävän kuinka asiat ovat hyvin ja muita mielipiteitä ei tarvita. Toivottavasti tämä lehti auttaa tähän tautiin.
perttiheitto (nimimerkki)
Kuten niin monella haikealla lehti-Uuden Suomen lukijalla minullakin on lehden viimeinen numero visusti tallessa tärkeiden papereiden osastolla. Suomi ja varsinkin pääkaupunkiseutu tarvitsevat kovin avoimuuteen perustuvaa perustietoa kaikesta ja hyvällä suomenkielellä. Nykyisin saatavissa oleva tärkeä tieto on "omituisesti ohjattua". Ikäänkuin kirjoittajat olettaisivat lukijoiden olevan ymmärtämättömiä, ainakin lievästi. Toivotan Uuden Suomen paluulle menestystä.
kreetarustan (nimimerkki)
Hienoa! Tätä on kaivattu jo pitkään. Niin kuin joku edellä jo mainitsikin, Hesari on todella kielteinen tietynlaisesta kritiikistä. Toivottavasti uusisuomi palvelee uutisoinnissaan puolueettomasti kaikilla tasoilla ja aloilla.
henrikpetaja (nimimerkki)
Onnea koko US:n porukalle. Sisältö vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja hyvin harkitulta. Kehitettävääkin on. Etenkin sivuston käyttöliittymää voisi vielä hieman hioa. Samoin sivuston graafinen ilme on vähän levoton eikä aivan niin arvokas kuin Uuden Suomen brändi edellyttäisi.
sinikka (nimimerkki)
Rakastin Uutta Suomea ennenkaikkea KULTTUURILEHTENÄ. Henkeä pidätellen odotan, millaiseksi tämä uusi, kuolleistanoussut muodostuu. Lupaavalle näyttää, siitä pitävät kyllä huolen Erkki Toivanen, Jukka Relander ja tämä Niklas Herlin, jonka mutkaton olemus on omiaan "koukuttamaan" nuorempaakin lukijakuntaa mukaan. Uskon, että koko tiimi on viisaudella valittu ja lehdestä kehkeytyy yhtä korvaamaton kuin US aikanaan. Tervetuloa! Onnea ja Viisautta! SH
marjaaarnipuro (nimimerkki)
Opettelin nuorena toimittajan ammattia Uuden Suomen kylkeen perustetussa Iltalehdessä. Samalla sain seurata kunnianarvoisan US-julkaisun ja sen arvostettujen tekijöiden työskentelyä, opinkin varmasti paljon. Uusi Suomi kuului työsuhde-etuihin, joten totuin sitä lukemaan. Kaipuu jäi, kun se lopetettiin, ja ilolla tervehdin tätä ylösnousemusta. Hesarin arkiversioiden tilaamisen olen lopettanut, kun aamulla ei muutenkaan ehdi mitään... Ja uutisetkin tuntuvat vanhoilta. Viikonvaihteessa kylläkin kyseisestä aviisista nautiskelen. Uuden Suomen laitan ilman muuta suosikkeihin sekä töissä että kotona, ja alan sitä seurata, monestakin hyvästä syystä. Onnea perustajille ja tekijöille! Ja iso kiitos vaihtoehdosta.
erkkihurtig (nimimerkki)
Onnea yritykselle. Aina on tilaa asialliselle journalistiikalle, vaikkei se siltä lehtikioskissa aina näytäkkään. Alku vaikutta hyvältä, laitoin teidät aloitussivuksi. Palataan asiaan kun tulee enemmän kokemuksia. Terveisiä TornioHaparandasta www.tornio.fi Ps täälläkin rakennetaan uutta suomea, tulkaa tekemään juttuja!
euro (nimimerkki)
Ensivaikutelma - Mielestäni lehden yleisilme on kuin piirtoheittimellä lakanalle heijastettu ja sisältö kuin porvarin povitaskulla! Vanha nimi uusissa kuoseissa ei valitettavasti riitä vakuuttamaan suuren lukijayhteisön rakentamista. Jos lehden sisältöä tehdään tekijäyhteisölle itselleen, niin on myös vaarassa se, että vaiettujen lehtien historia toistaa itseään. Uusi Suomi haluaa välittää tietoa, sivistystä ja oppia! Mielenkiintoinen ja kunnioitettava tavoite, joka kuitenkin alkaa STT:n uutisautomaattina varustettuna ja Niklas Herlinin arvon ja armon määrittämisellä! Lupauksesi tiedon vapaasta käytöstä muistetaan Niklas! Niklaksen mukaan Uutta Suomea voi lukea maapallolla kovin pieni porukka, runsaat viisi miljoonaa ihmistä! Se on totta mutta valitettavasti niin ei tule koskaan tapahtumaan - sen tietänet Niklas itsekin. Kaikkia haaveita ei voi toteuttaa edes euroilla eikä lapsuuden aikaisen naapurini Jari Tervon avulla! Suomen mediamaailmassa ei Uusi Suomi-lehden tekijöiden tarvitse tehdä pioneerityötä sillä ilmaisia suomalaisia verkkolehtiä on ollut jo aiemmin - esimerkiksi riippumaton puskaradiolla tyhjästä noussut Sanomat24.fi ja puolueriippuvainen ja valtiorahoitteinen Verkkouutiset. Työtä pitää silti tehdä, että ilmaista lehteä lukevat muutkin kuin sen tekijät kavereineen! Vilpittömät onnen ja menestyksen toivotukseni Niklaksen rohkealle päätökselle, lupauksien toteuttamiselle ja uudelle Suomelle, joka on nähnyt päivänvalon aidosti euron ja tahdon voimalla! Armollisesti arvostaen Jarmo Juntunen tuottaja, toimittaja
tapanihelin (nimimerkki)
Vaikuttaa hyvältä alulta. Minä olen lukenut Uutta Suomea paperiversiona jo 50. luvulla. Se oli silloinkin poikkeava muusta tiedonvälityksestä. Täällä haikailtiin lukijan palstan perään. Älkää ihmeessä perustako mitään vapaan sanan palstoja. Muissa lehdissä on vaikka minkälaista hömppää lukijan mielipiteenä. Minä en pidä uskonnollisesta kiihotuksesta, enkä mistään yhden ihmisen varmasta mielipiteestä "yksi monien puolesta". On aivan hyvä toimituksellisesti tarkistaa asioiden paikkansa pitävyys, ei joudu raastupaan. terveisin joutomies tapsa
vinbju (nimimerkki)
Hyvä! Muistakaa edesmenneen US:n tinkimätön journalistinen ote ja uskallus julkaista konsensuksen ulkopuoleltakin asiaa. Toivon hyvää jatkoa ja virkeää kannanottoa totuuteen - olkaatteen suomalainen "Pravda" ilman totalitaarista propagandaa! Toivon saavani lukea uusisuomi.fi lopun ikääni! terv Juhani Vinberg Raahe
jaakkojokunen (nimimerkki)
KIITOKSENI PÄIVIENI PIRISTYKSESTÄ Näyttää siltä, että esim. HS on jo ennättänyt uusimaan nettilehteänsä antamalla lukijoille uusia mahdollisuuksia lukijoiden kommentteihin - kilpaili piristää kummasti! N.Herlinin kielen aseman korostamisessa näkyy isoisän ja äidin (suomen kielen opiskeluvuosien tuttavani) henkinen perintö. Onnittelut perustajalle ja toimitukselle
SIMO PERTTULA (nimimerkki)
KIITOS NIKLAS HERLIN !OLET TEHNYT SUUREMMAN TYÖN, KUIN ARVAATKAAN. ELÄMÄN ARVONI AIKANAAN LAPSUUDEN KODISTANI OPITTUNA KUULUI " KOTI , UKONTO , ISÄNMAA " , NYT VOISI SEN HIEMAN MUUTTAA "KOTI,USKONTO,UUSI SUOMI"!
Yks (nimimerkki)
Pitäisikö avoimen lehden kertoa myös aiheet, joita se ei halua käsitellä?
Päivi Olin (nimimerkki)
Upeaa Niklas! Olin aikanaan tosi pahoillaan Uuden Suomen luisumisesta taloudelliseen alamäkeen, vaikka nuori silloin olinkin. Mehän molemmat tiedämme, että jostain syystä tietyt tukijat eivät halunneet auttaa lehteä pois ahdingosta ja vahinko tapahtui. Nyt olet tehnyt miehen työn! Suomi lähti uuteen nousuun. Äitini, joka on nyt 90-kymppinen on myös tosi iloinen, että Uusi Suomi pääsi vauhtiin. Huomenna hän varmaankin kirjautuu lukijaksi. Vanhempiesi kanssa paljon kanssakäymisissä ollut äitini totesikin, että vanhempasikin olisivat olleet tosi ylpeitä aikaansaannoksestasi. Kyllä Usari nyt lähtee kunniaa niittämään uudella tyylillään, uusilla ideoillaan ja rohkeudellaan. Kyllä Usari kirkkaasti peittoaa iltlehden ja iltasanomien nettiversiot ja sitten vain Hesari kimppuun. Kyllä meitä lukijoita tulee komeroista esiin. terv Päivi
eevavasenius (nimimerkki)
Sydämelliset Onnittelut Uusi Suomi julkaisun uudelle tulemiselle uutta kanavaa pitkin! Kaikki perusteet olivat olemassa tämän julkaisun uudelle tulemiselle. Minussa tämä herättää suorastaan suunnatonta intohimoa lukea kirjoituksia ja kirjoittaa itsekin vastineita tänne eri foorumeille. Varsinkin tämä vapaus, jota tämä toteutus nyt noudattaa, kiehtoo mieltä. Suomessa on kuitenkin sananvapaus, mutta käytännössä se on osoittautunut melko hankalaksi saada julkaistua edes muutamaa mielipidekirjoitusta parin "johtavan" ns. iltapäivälehden mielipidepalstalle. Näin ainakin tällaiselle "tavalliselle pulliaiselle". Eri asia olisi, mikäli olisin poliitikko, laulaja, näyttelijä tai muu tunnettu henkilö. Olenkin sitä mieltä, että olisi kenties hyvä idea jakaa mielipidepalstat siten, että ns. "tavikset" saisivat kirjoittaa normaaleille mielipidepalstoille ja sitten tunnetummille henkilöille olisi ihan oma "mielipidepalstansa." Monella heistä tuntuu nimittäin olevan hyvin useinkin tarvetta kirjoittaa mielipiteensä tai vastineensa yleisellä mielipidepalstalla. No, mielipide tämäkin, mutta vielä kerran, suurenmoiset onnittelut Nikolle ja kumppaneille erittäin onnistuneesta julkaisusta! Terveisin, nimimerkki "kolumnistin sielu"
pera50 (nimimerkki)
Minulle tuli Uusi Suomi loppuun asti. Otti päähän aivan suunnattomasti, kun porvareista ei löytynyt pelastajaa lehdelle. Alkoi Hesarin ylimielinen ylivalta. Olen erittäin tyytyväinen, kun Uusi Suomi on noussut uudelleen siivilleen. Mutta... ei ole painetun lehden voittanutta! Olisiko vielä toivoa?
markkuluhta (nimimerkki)
Tuossa joku kaipasi perinteistä yleisön osastoa,jota kaipaan itsekin.Toivottavasti saatte sen tänne ,täysin avoimena vailla toimituksen punakynää,foorumin jossa voidaan käsitellä myös tabuja,arkoja aiheita jota valtamediat eivät käsittele.
niklasherlin (nimimerkki)
Kiitos taas palautteesta, jokainen haukku ja kehu mietitään kyllä. Katsotaan, mitä voidaan tehdä paremmin ja vielä paremmin. Yksi oikaisu: kuten Suomen jääkiekkomaajoukkueen vuoden 1995 kapteeni, Timo Jutila muistutti uudestaan ja uudestaan: tämä on koko joukkueen voitto. Tai koko joukkueen tappio, jos niin käy. Mutta allekirjoittanut ei ole tässä yksin asialla. Itse asiassa työpanokseni uusisuomi.fi:n synnytksessä on aika vähäinen. Mutta hauska tässä on ensimmmäistä kokonaista viikkoa aloitella! Terveisin Nikas Herlin
IlkkaLuoma (nimimerkki)
En epäile ilmaisuasi rehellisyydestä - en usko myöskään, että mikään media ihmeemmin suoraan ja tietoisesti valehtelisi. Kysymys onkin lähteestä, luottamuksesta ja ymmärryksestä - unohtamatta omaa tarkoitusperää, joka tunnetusti vaihtelee - muutoinhan emme mitään oikeuslaitostakaan tarvitsisi :-) ~ Sähköusari voisi olla uranuurtaja ja tiennäyttäjä suorasta kansalaisvaikutteesta "nätisti" ja vapaaehtoisesti ohjattuna ilmiönä - sillä ainakin osa kansalaisista ottaa reippaasti osaa reaaliaikaiseen "toimituksellisuuteen" luoden tavallansa lukuelämyksiä niin hyvässä kuin pahassa - tehkää liitto lukijoiden kanssa, sillä sähköisin menetelmin lukijoidenne määrä saadaan helposti kollektiivisin keinoin Suomen suurimmaksi--- ... [orig 2.9.2007] Ristiriidat syntyvät halutulla tavalla informoidusta tiedosta - ( mihin joko uskotaan tai ymmärretään - / halutaan ymmärtää väärin ) [ ... media pyöritti jo 10 vuotta sitten prinsessa Dianan info-, huhu- ja juorumyllyä mielin määrin synnyttäen sympatisoivassa lukijakunnassa suosioilmiön vailla vertaa. Kuitenkaan juuri kukaan lukijoista ja katselijoista ei tiedä asian totuutta - kaikki oli ja on seuraussuhteessa jaettuun tietoon ... ] Monimutkaistuva ja hermoverkoston lailla säikeistyvä yhteiskunta on yhä riippuvaisempi mediasta yleensä, painetusta sanasta ja kuva-/ filmimateriaalista, mitä tarve-, suuntaamis- ja "totuushakuinen" ammattijournalismi meille syöttää. Luottamus tuotettuun tietoon on saanut lisääntyvästi kysymysmerkkejä. Selvät virheellisyydet ovat jakaneet mediaa uskottaviin ja epäuskottaviin. Silti luemme juorulehtiä siinä toivossa, että saamme jonkin itseämme vahvistavan näkemyksen tai tyydytystä kateustautiimme/ vahingoniloomme Tieto pukkaa sisään sieluumme kaikista ovien ja ikkunoiden raoista. Mieli myllertyy tiedosta sieltä ja täältä. Toinen uutiskanava informoi asian menneen hyvään suuntaan - jo klassinen esimerkki Irakin vapautumisesta diktaattoristaan - ja toinen julistaa Saddamin olleen ainoa keino pitää Irakin valtio liitoksissaan. Silti irakilaisilla itsellään on laaja oma näkemys, mikä on heidän "totuus". Valloittaja toivotettiin tervetulleeksi, mutta vihjaistiin jo sivulauseessa poistuvaksi ja kuitenkin tietäen, että poistuminen suistaa maan sisällissotaan. Painetun sanan johdattelusta käykööt esimerkeiksi Euroopan komission Suomen edustuston lehti europa 5/2007 - s.35 ja osin valtio-omisteisen Kemiran Kemira-lehti 3/2007- s.23 : [suora lainaus - Kemira] "Nykyään noin kaksi miljardia ihmistä kärsii vesipulasta. Hyvin harvassa kehitysmaiden tehtaassa jätevedet puhdistetaan. Useimmiten ne johdetaan sellaisinaan ympäröiviin vesistöihin. Euroopankin uimarannoista peräti 30% luokitellaan käyttökelvottomiksi". [suora lainaus - Europa 1)] "Suomen merien ja järvien uimavedet ovat tasoltaan Euroopan huippuluokkaa. Rannikon uimapaikoista 99% ja sisävesirannoistakin yli 97% täytti EU-uimarantoja koskevat hygieniavaatimukset. Koko unionialueella rannikoiden uimavesistä 96% läpäisi testit ja sisämään rannoista 89%" --- Onko Venäjällä ja niissä harvoissa EU:hun kuulumattomista Euroopan maista sitten tilanne aivan surkea ja näiden kansalaiset uivat saastuneissa jätealtaissa - jääkin lukijan harkintaan. Esimerkki kertoo suoraan tarkoitushakuisuuden ja näihin kirjoitettuihin faktoihin meidän lukijoiden olisi sitten luotettava. Esimerkin lehdet ovat koostettu ammattilaisten voimin, mutta ristiriita on ilmeinen. Uimavesivertailu on sieltä puhtaimmasta päästä. Paljon räikeämpiä esimerkkejä on runsaasti, mm. Kiinaa, kiinalaisuutta ja heidän talouskasvujohdannaisongelmiaan uutisoidaan useasti harhaanjohtavalla tavalla. Kiinassa ympäristöongelmat ovat heidän itsensäkin tietäen faktaa. --- Lukijoiden saamaa informaatiota ovat sumentamassa meidän länsimaalainen tapa informoida kiinalaista kansantuntoa. Lisäksi omistushaluinen "länsimaalainen tapa on se ainoa oikea tapa" -mentaliteetilla sekoitetaan ymmärrystämme miten kiinalainen todellisuudessa ajattelee ja toimii. Epäsuorasti ja suorasti tuotettua tietoa Tietomäärä kasvaa eksponentiaalisesti. Virheiden tai luultujen virheiden määrä lisääntyy vieläkin jyrkemmin. Lääkkeeksi taudille ei ole kuin jalostaa ja vastuullistaa tiedontekijää ja tutkivaa journalismia. Toinen tapa on kansalaisten oma suora tietokanava, jossa piileekin vieläkin suuremmat tavoiteohjatut ja harhaanjohtautumismallit. Huolellinen journalismi vaatii aina koulutuksensa ja vastuunsa neljäntenä valtiomahtina. Kansankanava kehittyy kuitenkin huimaa vauhtia ja mm. kilpailutilanteessa itseohjattu pyrkimys tehdä "hyvää tietoa" lisääntyy. Toisaalta mediassakin ovat tarveohjatut kanavansa, kuten meissä lukijoissakin. Kaikki me olemme tiedontuottajia vilpittömästi, vilpillisesti kuin myös vailla täyttä ymmärrystä Mihin luotat ihminen - jääkin sitten omaan harkintaan, perustietämykseen ja lähteen arvostamiseen. Entä silloin, kun se arvovaltainenkin ja luotettu "pettää" ja päästää tietoisuuteemme virheen, jonka vain lukija/lukijat yksinäisyydessään "tietää" ja keinot eivät riitä korjausta saattamaan laajaan tietämykseen? Luulojen, uskomusten ja väitteiden kivetty polku oli näin luotu yhteiseksi tosiasiaksi. Tositiedollinen elämämme informoituu tänäänkin "hyvän ja pahan tiedon puusta". 1) http://ec.europa.eu/water/water-bathing ... mments.pdf Ilkka Luoma http://ilkkaluoma.blogspot.com .................................................................... Kirjoitukseen liittyvä kuvakertomus ( liitteiden kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma ja Irma Miettinen 2007 ) Kuva 1 --- http://www.facebook.com/photo.php?pid=1 ... =660652363 --- Teksti Harhaa, manipulaatiota vai totuutta? Pisan kalteva torni on oikeasti kallellaan, mutta onko Fortumin talous ja ylijohto kallistamassa omaa norsunluutorniaan epätoivottuun suuntaan. Vanha kansa sanoo, että sateenkaaren päässä on kultaraha-arkku. Onko näin, jää lukijan arvioitavaksi, joka tapauksessa paljon polemiikkia saanut Fortum-Lilius optiokohu oli kultaraha-arkku saajalleen/ saajilleen Kuva 2 --- http://www.facebook.com/photo.php?pid=1 ... =660652363 --- Teksti Kaiken näemme omien "lasiemme" läpi tavallamme. Mitä kuvaaja tässä haluaa tavoitella. Toinen kuvaaja ajatteli näin ja tavoitteli omaa tapaansa. Kiinassa pandalla on oma suuri merkitys lapsille, niin meilläkin? Helsinki, Kontula: kiinalainen kulttuuri esittäytyi 30.-31.8.2007. Kuva 3 --- http://www.facebook.com/photo.php?pid=1 ... =660652363 --- Teksti Tavallinen kiinalainen piirtää galligrafialla suomalaisen henkilön nimeä kiinalaisen ymmärtämään muotoon, mutta kuinka me ymmärrämme kiinalaisen elämäntavan ja filosofian? Johdetaanko meitä harhaan tarkoitushakuisella mediainformaatiolla - onko juuri se meidän tapa ajatella oikein, entä kiinalainen tapa? Kuva 4 --- http://www.facebook.com/photo.php?pid=1 ... =660652363 --- Teksti Harhaa, totuutta vai tarkoitushakuista johdatusta? Suomalainen tavallinen kansa on tietämätön mitä todellisuudessa tässäkin kuvan aiheessa tapahtuu. Me voimme manipuloida ja esittää omia yksisuuntaisia seikkoja ajamaan asiaamme. Onko tämäkin aihe harhaa ja hyvin pienen vähemmistön vääristelyä? Kuka tietää totuuden ja onko sitä? Kuva 5 --- http://www.facebook.com/photo.php?pid=1 ... =660652363 --- Teksti Kuinka puhtaita uimarantamme Euroopassa ovatkaan? Tämä ranta ja vesi ovat taatusti puhtaita - vesi on jopa juomakelpoista, joka on hyvin harvinaista. Kuva Pohjois-Karjalasta: Kesälahti, Ruoke ja Ruokkeen Lomakylä. Koiriahan ei saa uittaa uimarannoilla Kuva 6 --- http://www.facebook.com/photo.php?pid=1 ... =660652363 --- Teksti Harhaa, totuutta vai tarkoitushakuista johdatusta? Suomalainen tavallinen kansa on tietämätön mitä todellisuudessa tässäkin kuvan aiheessa tapahtuu. Me voimme manipuloida ja esittää omia yksisuuntaisia seikkoja ajamaan asiaamme. Onko tämäkin aihe harhaa ja hyvin pienen vähemmistön vääristelyä? Kuka tietää totuuden ja onko sitä?
SIMO PERTTULA (nimimerkki)
Itse olin kirjoittanut 12.10.2007 ensimmäisen kerran?Muistelisin, että kirjoitin jotain, jo ennen tätä kirjoitusta.Tosin vain 2 päivää aikaisemmin oli tämän lehden syntymäpäivä.
Berg, Juha (nimimerkki)
Sanomalehti UUSI SUOMI on osa selkäydintäni, koska isovanhempani ovat olleet aikoinaan sen tilaajia ja lukijoita ja sittemmin itse ja perheeni. Tämän verkkolehden syntyminen oli minulle hyvin positiivisesti merkityksellinen asia, elämääni elähdyttävä. Tästä hetkestä on nyt kulunut jo kaksi vuotta ja koen, että on aika antaa asiasta henkilökohtainen arvio. Edelleen suurkiitos Niklas Herlinille ja kumppaneille! Olette tehneet kansallisen teon. Suurenmoista. Kulunut kaksi vuotta on osoitus todellisesta suuresta kyvykkyydestänne. Oikeastaan tämän palstan ylälaidan kuva Niklas Herlinistä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa; siinä katsoo tosi tomera jätkä, Wäinämöinen tai UUDEN SUOMEN logon " Suomen poika ". Ystävyydellä Juha Berg, Kaakamo.
Lukija (nimimerkki)

"Vapaa sana", se tuntuu utopistiselta tällä hetkellä.Liian monet paikallislehdet ovat nykyisin yksityisten hallinnassa, joten sensuuri on suuri pyrittäessä käymään avointa keskustelua (vielä) nykyisistä politiikoista. Kunnioitan tavoitettasi Niklas vapaan sanan aatteen noudattamisessa. Olisiko kuitenkin tarve sivuille joissa voitaisiin aikuismaisesti keskustella "asmensa väärin käyttäjistä" niin politiikassa kuin liikeyrityksissä kuin valtion omistamissa yrityksissä. Esim. Destia, keskustan polittikot, jne. Sivut joissa kansankielellä "aukaistaisiin" juuri lanseerattu verouudisstus (?).

Haastan sinut miettimään moisen kanavan avaamista. Uskon vahvasti sen tarpeellisuuteen ja sosiaaliseeen tilaukseen. On suuri joukko suomalaisia, joiden kautta vaikuttamiseen saisi uuden ulottuvuuden.

Onnea vuodelle 2011

Muuan kulkumies (nimimerkki)

Niklas Hyvä!
Verkkolehtesi UUSI SUOMI on minulle uusi tuttavuus.
Paperiversio katosi muutama vuosi sitten ja jouduin tyytymään yhä suppenevaan tarjontaan alue- ja paikallislehtien kautta. Lehtialan keskittyminen on vaikeuttanut merkittävästi lukijan vapaan sanan julki tuloa. Valtakunnan päälehteen ei ole ollut juuri asiaa.

Saatuani nyt verkkolehden lukemiseen sopivan työkalun, olen innolla selaillut US:n blogeja ja uutisia. Lehti näyttää saaneen todella hyvän blogistikunnan. Vaaleista johtuen tietysti ilmaisen mainospaikan etsijöitäkin on. Pienen kiertoajelun jälkeen näyttää siltä, että tämä lehti sopii hyvin suomalaisen arvomaailman mukaisen vapaan sanan julkaisuun ja on paras keskusteluareena.

Toivon, että oppisin joskus käyttämään tätä apparaattia myös omaan sanomiseni julkaisuun. Vielä vaatii vaarilla hieman opiskelua.
Lukeminen onnistuu jo melko hyvin.

Kiitokset tästä joululahjasta ja toivotan verkkolehdellenne Hyvää Uutta vuotta 2011 ja pitkää ikää!

M. Kulkumies

Tero Jokinen

Herlin kirjoittaa: "Uusi Suomi ei julkaise mitä tahansa roskaa edes sananvapauden nimissä."

Mutta tosiasiassa taitaa julkaista. Teemu Kammosen "uutisointi" aiheesta "Suomalaisnaisen painajainen sairaalassa - 'Minulle naureskeltiin'" oli nimittäin kammottavan huono. Toimittaja käsitteli naisen tarinaa täysin lähdekritiikittä, tarkastamatta edes helpoimpia yksityiskohtia ja raportoiden koko vuodatuksen ilman mitään suodatinta. Räikeän kritiikittömyytensä lisäksi tämä juttu saa kehitystyöihmiset näyttämään todella kykenemättömältä porukalta.

Miten olisivat esim. seuraavat faktat:

- Matkavakuutukset kattavat moottoripyöräonnettomuudet.
- Suurlähetystöillä on tarkat ohjeet siitä mitä voi ja mitä ei voi tehdä.
- Ko. nainen ei ole maksanut sairaalakulujaan eikä aio niitä ilmeisesti maksaa
- Sairaalahoito oli erittäin huokea (teho-osasto hyvässä sairaalassa)
- Naista ylipäätään hoidettiin vaikkei ollut tietoa maksukyvystä (ei ole mikään itsestäänselvyys Keniassa)

Ja vielä muutamia mielipiteitä jotka vaikuttavat vähintään oudolta:

- Nainen oli tyrmistynyt siitä että lähetystön ihmiset eivät lainaa tuntemattomalle rahaa omasta lompakostaan! (Tämä esitettiin ilman mitään kritiikkiä)
- Nainen ei millään tavalla pitänyt erikoisena sitä että liikkuu ilman matkavakuutusta. (Tämäkin esitettiin ikään kuin normaalina asiana.)

Olisikohan toimittaja voinut vähän yrittää tehdä toimittajan työtä eikä vain toistella haastateltavan sanoja? Joku saattaa Herlinin puheenvuoron jälkeen nimittäin pitää Uutta Suomea vakavasti otettavana julkaisuna. Ikävä kyllä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset