Kirottu viestintäjohtaja
Toimittajat ovat jälleen purkaneet harmiaan Fortumin johtajien korkeisiin palkkoihin. Erityisellä innolla toimittajat, varsinkin yksityisissä keskusteluissa, hyökkäävät Fortumin entisen viestintäjohtajan Carola Teir-Lehtisen kimppuun. Hän oli viime vuonna palkka- ja optiotuloilla mitattuna Suomen kymmenenneksi eniten ansainnut henkilö yli kymmenen miljoonan tienesteillä.
Teir-Lehtisen palkat herättävät närää varsinkin miestoimittajissa kahdesta syystä. Hän on tiedotusjohtaja ja hän on nainen.
Miestoimittajien mielestä naiset eivät ylipäätään saisi tienata ainakaan teollisuudessa isoja summia. Lisäksi vanhat toimittajan käävät pitävät edelleen tiedotusjohtajia hovinarreina ja/tai seremoniamestareina. Näin asiat ovat saattaneet 1970-luvulla olla. Lisäksi moni toimittaja on ollut joskus tiedotusjohtajana jossakin mitättömässä firmassa ja siksi luulee tietävänsä jotakin Teir-Lehtisen töistä.
Fortumin tiedotusjohtajalla on valtavan stressaava ja vaikea työ. Osapuilleen kaikki inhoavat Fortumia, koska siihen mielletään kallis sähkö, ympäristön saastuminen, sähkökatkot ja melkein kaikki muukin paha Irakin sodasta päänahan hilseilyyn. Viestintäjohtaja on filtterinä kaikissa näissä ongelmissa, puhumattakaan, että hän on päävastuussa pörssiyhtiön monimutkaisesta tiedottamistyössä, joka on lakeihin säädetty.
Todella huutava vääryys olisi ollut Teir-Lehtisen tulotason laskeminen alhaisemmalle tasolle muihin Fortumin keskeisiin johtajiin verrattuna. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Fortumin palkanmaksu johtajilleen ole suhteettoman korkealla tasolla.

Kommentoi 27 kommenttia