Niklas Herlin

Hyvä lääke

Kauppalehden (11.8. 2008) mukaan 28 prosenttia uusista pientaloista varustetaan maalämpöpumpuilla. Prosenttiosuus näistä ”nurmijärveläisistä” ei ole ainakaan kääntymässä laskuun. Suomalaiset haluavat paitsi oman talon, pihan ja kesämökin, myös oman lämmön. Suomalaisten kaipuu vapauteen on mahtava. Suomalaisella täytyy olla jotakin omaa, jotakin, joka tekee suomalaisesta riippumattoman.

Kylmässä maassa asuvat suomalaiset eivät luota vieraaseen lämpöön. Jos oma talo voidaan lämmittää omalla maalämpöpumpulla, niin tehdään se, piru vie! Meitä eivät muut määräile.

Suomessa lämmittävää sähköä myyvät varsinkin E.on ja Fortum –nimiset yhtiöt. Edellinen on saksalaisjätti – suomalaiselle jonkin näköinen epäilyttävä natsihirviö. Fortumista kukaan ei halua kuullakaan. Fortum tekee kovaa tulosta ja palkitsee siitä johtonsa rapsakasti. Kuluttajalle Fortum on lähinnä kirosana. ”Olla fortumina” –sanontahan juontaa juurensa ylipalkkaisista esimiehistä. Sellaista ei suomalainen siedä.

Haluaako suomalainen lämmittää talonsa öljyllä? Mieluummin ei! Suomalaiset ovat heränneet öljyn hinnan kovaan nousuun. Öljyä myyvät maailmalla ”ryssät” ja ”rättipäät”. Niistä ei talonomistaja halua olla riippuvainen.

Georgian ja Venäjän välinen kriisi saa monen suomalaisen –syystäkin – miettimään lämmön saatavuutta. Maalämpö ja puu tulevat nopeasti mieleen. Ja ne ovat omia, kotimaisia jopa ”nurmijärveläisiä” ratkaisuja. Siis jos on totta, että Suomen itsenäisyys on kaupattu Brysselin herroille, niin totta on myös että suomalaiset ostavat omaa itsenäisyyttään takaisin maalämpöpumppuja poraamalla.

1970-luvun öljykriisi avasi markkinat japanilaisille pikkuautoille. Amerikkalainen autoteollisuus oli helisemässä, ja helisemässä se on tänäänkin. Energiakriisi luo energiainnovaatioita. Jos suomalainen vapaudenkaipuu yhdistettynä öljyn korkeaan hintaan synnyttää maailmaa säästäviä keksintöjä, seison henkisesti ja poliittisesti jokaisen rahoistaan tarkan ja itsenäisyydenhaluisen ”nurmijärveläisen” takana.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Ilkka Luoma (nimimerkki)
Hehkuttelua itsepäisista omalla maalämmöllä lämmittelevistä suomalaisista, epäilemässä velivenäläistä - Tynkä-Karjalan ostajaa, - Natoa, amerikkalaisten juoksupoikaa ja EU:ta - Brysselin poikia, jotka eivät rajallamme realiteetteja ymmärrä. Saksa - tuo sisällissodasta osavapauden tuoja ja kesällä 1944 sen osatakaaja - sen sijaan kelpaa, äärisaksalaisista riippumatta. Jääkärit, SS-vapaaehtoiset ja Lahden vapautus sisällissodassa, --- unohtamatta Kuhlmeytä, panssinyrkkejä, rynnäkkötykkejä, viljaa, polttoaineita ja Wehrmachtin sotilaita - Tali-Ihantalan suomalainen rintamajermu suurimmassa hädässä huusi: " Suursaksan sotakoneet tulivat apuun..." - se oli kaivattua lääkettä se... Stukat syöksyivät venäläisten kimppuun - ja suomalainen jermu sai sisunsa kiinni ja jämähti siilipuolustukseen samalla jääräpäisyydellä kuin Talvisodassa. Fortum on suurelle kansalle kirosana (ei yhtiönä), sillä suurempaa vääryyttä, osin kateudesta linkussa oleva kansa laihtuvalta lompakoltaan, tuskin näkee .... muuta kuin työtä tekemättömänä ja ansaitsemattomana "lilusteluna", minkä sutkauksen savolaiset keksivät rahan ansainnasta, missä ansioilla ei ole mitään tekemistä kottikärrylliseen riihikuivaa - kansahan kirjotti itsensä puhki ja ähkyyn saakka, kun Lilius purjeveneensä hankki (kimppapaatti)--- mutta E.On - saksalaista virtaa ja energiaa mersumiesten maasta - tervetuloa! ~ (saksalainen ekoteknologia teollisuus on huimasti meistä edellä ja kylmänä kansana lämpöä tarvitsemme loiventuvista talvista huolimatta) --- ... [orig 6.5.2007] Sähkönergiaa ydinvoimalasta saksalaisten, kuntien ja Suomen kansalaisten pääomilla [ ... kansalaiset nyppiintyivät Fortum syndroomassa ja tragediassa aiheettomiin ja ansaitsemattomiin palkkioihin, optioihin ja lähes vastikkeettomiin ylipalkkoihin Fortumin ylimmässä johdossa. Valtio pääomistajana ja poliitikkoina ovat olleet miltei voimattomia hampaiden kitkuttelijoita Fortumin ylijohdon yli älyäyräiden optiojunailuissa - ... luvattu mitä luvattu ... ] Saksalainen energiajätti E.On pyörähti Espoosta Loviisaan tontin omistajaksi - haaveena kuudes ydinvoimala suomalaisten yritysten ja kuntien kanssa yhteistyössä. Fortum sai itselleen onnistuneen kaupan espoolaisten kaukolämmön ja sähkön - vähintäänkin - siirtäjänä. E.On yhtiö voisi kirkastaa tavoitteitaan julkaisemalla myös kansalaisosakkeen/ -osuuden uuteen ydinvoimayhtiöön, ... kun tuo tonttikin on jo valmiina. Toisaalta alueellisen tasapainon ja merenpinnan nousun vuoksi sijoituspaikka voisi olla myös Tampereen talousalue. Sähkö on kulutuspisteissään puhtainta energiaa. Loppumetrien siirtäjä on monopolissa, koska tuplajohtoja on vaikea rakentaa taloudellisesti. Sähköä voidaan tuottaa puhtaasti - huomioimatta loppusijoitusta ja terrorihyökkäysten vaaraa - ydinvoimalla. Suomi energianälässään halajaa jo kuudetta yksikköä, kun ei viideskään ole vielä aikataulussaan projekti- ja rakentamisvaikeuksien takia. Teollisuuden Voima Oyj ja Fortum Oyj pitänevät itsestään selvänä, että he jakavat 6. ydinvoimalan toteutuskilpailun - sehän kuuluisi nyt perinteellisesti ajatellen Fortumille. Yllättäen kisaan lyöttäytyivät saksalaiset - he haluavat myös mukaan kuntia ja teollisuutta. Tässä on meille suomalaisille osaratkaisu purkamaan Fortumin ja Teollisuuden Voiman duopolia. Saksalaiset ovat turvallinen ja luotettava ratkaisu ja yhteistyö heidän kanssaan saattaa taitavasti ulko- ja kauppapolitiikkaa hoitaen tuottaa myös Venäjä-Saksa kaasuputkesta haaran pääkaupunkiseudullemme. Fortum ei kuudetta ydinvoimalaa voi saada herkistyneen ja pelitaidoiltaan umpimielisen esiintymiskäyttäytymisen vuoksi. Ei ole temppu tuottaa suuria voittoja pörssiyhtiönä ja puolimonopolina omistajien kirstuihin. Enemmistöltään Suomen valtion omistaman sähköyhtiö Fortumin ei tule jakaa osinkoina kansalaistemme ja kuluttajiemme rahoja mm. ulkomaalaisten omistajien taskuun - poisveto pörssistä saattaisi käydä kuitenkin liian kalliiksi. Voittoja ei tarvitse tehdä omistajahyväilyllä (passiiviset omistajat rahan nälkäisinä) osingonjakoon. Silti Fortumin ei tarvitse tuottaa sähköä "liian halvalla" - vaan sähköä tulee hinnnoittelussa säätää sähköverolla, ei osinkomaksimoinnilla. Nyt Fortum jakaa kansalaisten rahaa kansallisessa energiapolitiikassa osinkoina ulkomaalaisille kasvottomille omistajasijoittajille, toki myös suomalaisille pelureille. Sähkö ei tule olemaan spekuloinnin kohde, kuten ehkä muiden pörssiyhtiöiden tuotteet ja palvelut, jotka ovat vapaassa ja täydessä kilpailutilanteessa. E.On konsortio voisi terästää aikomuksiaan julkistamalla kunta- ja yrityskumppaniensa lisäksi myös ns. kansalaisosakkeen, jossa Suomen kansalaisille suunnataan yksityishenkilöinä osake-/osuussarja houkuttelevaan hintaa kytkemällä siihen sähkön hintatakuu - omistaja-/osuusominaisuutena. Yhtiömuodoksi voitaisiin tehdä myös osuuskunta, jossa suurena sijoittajana olisivat saksalaiset ja suuret suomalaiset yritykset. Kunnat ja kansalaiset tekisivät kokonaisuudesta kansallisen asian, jolle kuluttajat ja tavalliset veronmaksajat suuntaavat sijoituksia esim. osuuspääomina. Kansakunta tuntisi näin ainakin tämän sähköyhtiön omakseen enemmän kuin nyt olevan pörssikierteisen valtioenemmistöisen Fortumin. Pystyykö uusi elinkeinoministeriö junailemaan täysin uuden tilanteen kansalaisillemme palauttaen näin luottamusta valtiovallan järjestelyihin - nythän on kyse toimiluvan myöntämisestä ja siihen uusi hallitus kilpailuorientoituneena luulisi innostuvan. Samalla saisimme mielekkään sijoituskohteen kansalaisillemme, jolloin luotaisiin uskoa koko kansan "osinkoihin". Nämä järjestelyt todennäköisesti tuottaisivat laajaa sähkösopimussiirtoa sähköntuottajilta toisille. Varmaankin moni maakunnan sähköyhtiö olisi mieluusti mukana tässä saksalais-suomalaisessa yhteistoiminnassa. Näihin järjestelyihin voisi yhdistellä myös valtiovallan taholta omistusrakenteiden muutoksia myös itse sähkön runkoverkon omistusjakoina. Pannaan entinen kilpailuasiamies Purasjoki töihin tekemään sen todellisen hyvän työnsä yhteiskunnallemme. Ilkka Luoma ............................................................................... Kuvakokoelma kirjoitusaiheeseen linkkien alta 1-4 : [ Copyright by Ilkka Luoma, 2005, 2006] 1) B0000940.JPG --- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/464097993/ --- Kuvateksti: Suomalainen metsäteollisuus puhtaimmillaan on Metsäliiton M-REAL, tosin saneerauksien ja YT:eiden kourissa, mutta myös suomalaisessa pääomistuksessa. Kiinnostuisiko suomalainen sinivalkoinen pääoma saksalaisen E.On:in syleilystä? Metsäteollisuutemme tarvitsee kilpailukyistä sähköä turvaamaan tuotantoa ja työpaikkoja kotimaassamme. 2) B0000969.JPG --- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/464097997/ --- Kuvateksti: Voisiko Espoon kaupunki olla kiinnostunut olemaan yhteistyökumppani saksalaiselle atomivoimalaponnistelulle kuudennen ydinvoimalan saamiseksi suomalaisille. Espoo, esimerkkinä kilpailumentaliteetille positiivisena, voisi kuntalaistensa kanssa olla yksi merkittävä omistaja/ kumppani uudelle 6. ydinvoimalle - olisiko espoolaisten metrosähkö näin hiukan edullisempaa? 3) DSC_2481.JPG --- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/464098001/ --- Kuvateksti: Pitäisikö juuri nyt, kun 6.:n ydinvoimalan hakuruljanssi käynnistyy, arvioida myös sähkönsiirrossa runkoverkkojen omistusta uudelleen? Olisiko saksalaisten kanssa yhteistyössä oleville kunnillemme ja yhtiöillemme eduksi, jos tämä uusi "osin kansalaisliikeomisteinen" 6.s ydinvoimayhtiö saisi myös haltuun Fingridin osakkeita kompensaatiokaupalla valtiolta? 4) B0000073.JPG --- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/464098007/ --- Kuvateksti: Suuret massat saadaan liikkeelle tapahtumilla, johon on vetoa. Kuvan Ankkarock oli 2005, vetonaulana koko kansan rakastama Tarja Turunen ja The Nightwish [ei kuvassa; ehkä palaavat vielä yhteen?]. Samalla tavalla voisi saksalaisjohteisesta uudesta 6.:n ydinvoimalan yhteisyrityksestä tulla koko kansan yhtiö laskemalla liikkeelle osakkeita/ osuuksia yhtiöön/ osuuskuntaan ns. kansalaisosuuksina. Näin turvaamme kansalaissähköä ja palautetaan luottamusta kansallisiin kysymyksiin - saksalaiset ovat luotettavia, ... todisteena kesällä 1944 käyty maaottelu Neuvostoliittoa vastaan - tuolloin Saksa auttoi ratkaisevasti Suomea saavuttamaan suuren torjuntavoiton - selkä seinää vasten Suomen kansa oli yhtenäisempi kuin koskaan - Kolmas Valtakunta auttoi ratkaisevasti mm. Tali-Ihantalan suurtaisteluissa. Vain hädän hetkellä koemme yhtenäisyyttä, ehkä myös koko kansan energiayhtiö olisi luottamusta ja jopa säästämistä motivoiva yhteenkuuluvuuden aloitusratkaisu.
EdisPearl (nimimerkki)
Mutta on kyllä aika haastavaa tavallisen omakotiasujan tehdä kattavaa selontekoa siitä, mikä olisi halvin ja ennen kaikkea, mikä vaihtoehto tulisi sitä jatkossakin olemaan siinä vaiheessa, kun suunnittelee omakotitalonsa lämmitysjärjestelmää. Kukapa tuohon pystyy? Jos joku pystyy, niin astukoon esiin. Arkijärjellä varustettuna kannattaisin ainakin varaavien takkojen ja leivinuunien rakentamista. Sen verran metsästä varmaan vielä puuta irtoaa poltettavaksikin. Mutta kuka tietää sanoa sähkö- ja öljylämmityksen tulevaisuudesta, ei varmaan kukaan. Itse asiassa olisi aika karmeaa touhua alkaa nyt rakentamaan omakotitaloa ja joutua miettimään näitä tulevia ratkaisuja. Tulee mieleeni myös se, että jos joku jo vanhemman omakotitalon omistaja huomaakin yhtäkkiä, että talossa on aivan väärä ja liian kallis lämmitysjärjestelmä. Taitaa maksaa maltaita sellaisenkin uusiminen kokonaan toiseksi. Lisäksi se tuottaa päänvaivaa, koska korjauskustannukset saattavat tulla yllättävän kalliiksi ja pahin skenaario olisi sitten homman valmistuttua huomata seuraavaksi, että taas juuri sillä hetkellä se alkuperäinen systeemi olisikin nyt taas paljon parempi.....huhhuh mikä dilemma! Tässähän tulee nopeasti sellaiseen johtopäätökseen, että älkää enää rakentako omakotitaloja....... Mökit ovat mitä ovat. Meilläkin on siellä varaava takka, pari lämmittävää Kastoria ja pari kaasulämppäriä. On siellä myös öljykamiina, jota lähinnä edesmennyt isäni käytti käydessään saaressa myös talvipakkasilla. Olenpa sinne joskus itsekin hiihtänyt talvella ne 8 km sellaisissa olosuhteissa, että jään päälle oli tullut vettä, joka ulottui monojen päälle nilkkoihin saakka.......silloin olisi kyllä perille saavuttuamme kelvannut vaikka millainen lämpö. Mökkihän oli vastaanottamassa tasan tarkkaan jääkylmänä, talviolosuhteissa. Huh, mitä kaikkea sitä onkin joutunut kokemaan! -EP-
Juhani Putkinen (nimimerkki)
"Mutta kuka tietää sanoa sähkö- ja öljylämmityksen tulevaisuudesta, ei varmaan kukaan." Öljylämmityksellä ei ole mitään tulevaisuutta, siksi käytännössä kukaan ei enää valitse öljylämmitystä uuteen taloonsa. Sähköä sen sijaan tulee olemaan aina - sitä kun käytetään mm. valaistukseen ja kaikenlaisten vimpaimien voimanlähteenä.
EdisPearl (nimimerkki)
.....tosiaan olla. Suomessa vaan sattuu olemaan varmaan todella paljon öljylämmitteisiä omakotitaloja. Heille sitten saattaa jopa tulla eteen tuo lämmitysjärjestelmän muutos.... Tai mistä minä sen tiedän. Enpä oikeastaan mistään. -EP-
joukoakoskinen (nimimerkki)
"Heille sitten saattaa jopa tulla eteen tuo lämmitysjärjestelmän muutos...." Huomattava osa öljykattiloista ja öljysäiliöistä tulee käyttöikänsä päähän lähivuosina - kollega Vantaalla vaihtoi kaukolämpöön vuosi sitten. Harkitsi myös vakavasti pellettiä mutta vanha kattila oli jo niin heikko ja vanhentunut malli ettei siitä olisi ollut pitkään iloa. Vaikka se teknisesti olisikin toiminut pelletillä. Maahan tontille upotettu öljysäiliö ei läpäissyt tarkastusta. Sama tilanne on useimmissa 60- 70 luvulla rakennetuissa vastaavissa laitteissa. Myös heppous ja mukavuus merkitsi hänelle paljon, tarvittiin vain yksi puhelu niin homma hoitui "avain käteen" periaatteela. Eläkeläisellä kun tuota lentoa piisaa . . . http://koti.mbnet.fi/ka2/ Myös maalämmön saa kuulemma helposti.
Antero Kaarnavako (nimimerkki)
Maalämpö ei toimi ilman sähköenergiaa. Haja-asutusalueella, kuten Nurmijärvellä se voisi olla käyttäkelponen ratkaisu. Suomen urbanisoituessa se on vain marginaalinen ratkaisu. Kataisen vastikäinen ehdotus ydinvoiman lisärakentamiseksi on raskaamman sarjan ehdotus. Tuskin voimme palata aikaan, jolloin kaikissa kerrostaloissa olí huoneistokohtainen puulämmitys ja klapikauppa kivijalassa. Esimerkiksi Helsingin puretut ja osittain muuhun käyttään rakennetut ratapihat ovat liian pieniä halkojen varastoimiseen vanhanajan malliin. On myös huomioitava, että kerrostalon ulkovaippa asuntoneliöä kohden on pienempi kuin vastaavankokoisen omakotitalon.
Henry KisLaulaja (nimimerkki)
"Siis jos on totta, että Suomen itsenäisyys on kaupattu Brysselin herroille, niin.."" Suomi kirjaimellisesti lakkaa olemasta suvereeni valtio heti kun Lissabonin sopimus - Suomen perustuslain mitätöivä uusi orwellilainen perustuslaki - onnistutaan jollakin vippaskonstilla saattamaan voimaan. Nythän Irlannin suorittama pelastus on näennäinen, koska EU -nimisen dystopian pääarkkitehdit kulisseissa eivät hyväksy ei-vastausta. Suomen itsenäisyyden ja valtion suvereniteetin luovuttivat vieraan vallan käsiin älykkäät kansaedustajamme, jotka lukematta sopimusta ratifioivat sen. Suomen itsenäisyys on nyt siis luovutettu kirjaimellisesti ja odottaa vain täytäntöön astumistaan. Myytiinkö se itsenäisyys? En ole nähnyt rahasummia. 'Luovutettiin hyväuskoisesti' lienee oikea ilmaus. Google video: END OF NATIONS "Suomalaisten kaipuu vapauteen on mahtava" Kun historiallisesti orjakansan elämää eläneet kaipaavat vapautta, herättää se helposti hilpeyttä. Vapaus oli kuitenkin se, jota lähtivät Suomen miehet pelastamaan asein 40-luvulla. Hilpeys hyytyy, kun niistä koettelemuksista aletaan puhumaan. Nämä sanotut EU- arkkitehdit vihaavat vapautta ja tekevät kaikkensa saadakseen - etenkin suomalaisen juntin - ahtaalle. Ovat onnistuneet, ja ylläkuvatun vallansiirroon jälkeen ollaan todella kuin neukkulassa. Valitan. Ihmisten käsitys syntyvästä EU:sta on väärä. Jokainen ymmärtää, että kyseessä on valtavan suuri asia. Mutta ei usko sitä, kun media on aivan hiljaa.
mattimayranpaa (nimimerkki)
Takavuosina sanottiin "Härmän jätkät", mutta "nurmijärveläiset" istuvat aika luontevasti suomalaisuuden kokovartalokuvaan. Energiajäteistä E.on todella lämmittää mieltä enemmän kuin suomalainen Fortum. - Kasvoton saksalainen hyväksytään, mutta norsunluutornissaan öykkäröivää Fortumia syljetään silmille. Jossain saaressa tai maan korvessa olevan piilopirtin energiaomavaraisuus on teknisesti helppoa ja järkevää. Tosin "monot vettä lotisten" vaaran uhatessa pitää olla repussa pullo viskiä ja sytykkeet aina mukana. Vanhat rintamamiestalot ovat hintansa väärttejä. Ns. Arava-talot voi kohtuullisesti muuttaa maalämmölle ja varaaville takoille, mutta pahimpia ovat suoralla sähköllä lämpiävät gryndereiden rakentamat rivitalot. - "Onko hallitus tietoinen" näistä susiasunnoista? "Mitä hallitus aikoo tehdä?"
Pekka Kolehmainen (nimimerkki)
Joutavia, sanoi Jyrki säästämiselle. Yhteiskuntahan ei Suomessa säästä ollenkaan tosissaan, sellainen joutavuus on ihan yksittäisten ihmisten varassa. Jokunen tuulivoimala on vain kosmetiikkaa. (Palmuöljydiesel on arkkityperyys.) Esim. maalämpöä voisi hyödyntää paljon isommissa laitoksissa kuin omakotitaloissa. Maalämmöllä voitaisiin tuottaa kaukolämpöä kokonaisille taajamille, kuten esim. säästäväiset saksalaiset tekevät. Meille sakut kauppaavat vain possukallista sähköä ja ranskalaiset kökköä ydinvoimalarakentamista. Neukkulasta saatiin aikanaan kait ihan hyvä ydinkäyttöinen vedenkeitin, saataisiinkö sellainen myös Venäjältä? Nyky-neukkula taitaa vain repiä ja sotia, eikä rakentaa.
Tuula Hölttä (nimimerkki)
Yhteiskunta/ valtio ei ole säästänyt sen jälkeen, kun se keksi itselleen varman voittoa tuottavan ”piiloveropajatson” ja siirtyi valtiokapitalismiin yksityistämällä ja yhtiöittämällä julkisen sektorin kaikille tarpeellisia välttämättömyyshyödykkeitä aiemmin verovaroilla tuottaneet laitokset (mm. sähkö ja vesi). Kun hyödykkeet tuotettiin aiemmin suurin piirtein omakustannushintaan ja luottamushenkilöiden valvonnassa, nyt noiden laitosten taloudellinen päätöksenteko on käytännössä siirretty luottamushenkilöiden ulottumattomiin. Yksittäiset luottamushenkilöistä valitut hallituksen jäsenet eivät käytännössä voi asioihin vaikuttaa, vaikka he niistä jotakin ymmärtäisivätkin. Tämä asia koskee mielestäni myös mm. Sitraa, ja olen hämmästynyt, että julkisen sektorin pääomien puoluepoliittisia yksityistäjiä halutaan vieläkin julkisiin virkoihin kuten vaikkapa pormestareiksi. Kun Euroopan paikallis- ja aluehallinnon luottamushenkilöiden tapasäännöstö sanoo mm., että ”Luottamushenkilöt eivät saa hoitaa tehtäviään tai käyttää toimensa suomia valtaoikeuksia yksittäisten henkilöiden tai ryhmien etujen ajamiseksi tavoitteena suora tai välillinen henkilökohtainen hyöty.”, niin olisi todella mielenkiintoista tietää, kuinka monta ”consulting sitä, tätä tai tuota” -firmaa ja samalla henkilökohtaista hyötyä julkisella sektorilla puuhasteleville tämä yhteisten varojen yhtiöittäminen on mahdollistanut ilmeisen menestyksellisesti hoidettujen ”taidekauppojen” lisäksi.
kultaraha (nimimerkki)
Valtiokapitalismi on valtionomistusta, vrt. Neuvostoliitto. Taidat olla sen verran nuori, ettet muista sitä, että myös julkisen sektorin sähkö- ja vesilaitokset lähettivät laskun kotiin. Se tapahtui siitä huolimatta, että niiden tehotonta toimintaa ylläpidettiin verovaroin. "Kun hyödykkeet tuotettiin aiemmin suurin piirtein omakustannushintaan ja luottamushenkilöiden valvonnassa" Tästä minulla on omakohtaisia kokemuksia. Olen nimittäin ollut kunnan sähkölaitoksella töissä. Tuo omakustannushinta on julkiselle sektorille tyypillisen tehottomuuden takia suurempi, kuin yksityisen hinta voittojen kera.
tha (nimimerkki)
"yksityisen hinta voittojen kera" Nyt olet asian ytimessä, se on tuo kielemme sana "voitto" joka tuntuu olevan ah niin hankala jopa monille ns porvarillisille ihmisille.
Tuula Hölttä (nimimerkki)
Esimerkiksi Fortum ja Neste Oil ovat valtionyhtiöitä ja mitä enemmän ne pystyvät voittonsa maksimoimaan, sitä suuremmat osinkotulot myös valtio saa. Kun julkisen sektorin pääomat yhtiöitetään, ne siirtyvät uuden osakeyhtiö-oikeushenkilön pääomiksi, mikä tarkoittaa mielestäni niiden yksityistämistä tavalla, joka siirtää ne käytännössä luottamushenkilöiden päätöksenteon ulottumattomiin. Tämän jälkeen niiden tärkein tavoite on tuottaa voittoa omistajilleen, eikä turvata esimerkiksi kaikille välttämättömien hyödykkeiden tuotanto mahdollisimman edullisesti kaikille hyödykkeitä tarvitseville. "Tehottomia" nuo aiemmat laitokset olivat nykyisiin kvartaalikapitalistiyrityksiin verrattuna nimenomaan siksi, että niiden pääoma katsottiin "laiskaksi", kun niiden tuottama voitto jäi aina mahdollisimman pieneksi. Fortum on tehnyt Siperian sähköntuotantoon suurimman Suomesta Venäjälle tehdyn investoinnin. Lehtitietojen mukaan investointi on Fortumille Venäjän suurista riskeistä huolimatta edullinen, koska Venäjällä sitä eivät koske päästökauppasäännökset, ja kun suunnitelmissa on, että sähkönhinta on Venäjällä kaksinkertainen nykytasoon verrattuna v. 2011. Mitähän köyhyysrajan alapuolella elävä veli-venäläinen mahtaa näistä hinnankorotusnäkymistä ajatella?
kultaraha (nimimerkki)
Valtionyhtiö ja valtionkapitalismi ovat eri asioita. Valtionkapitalismismissa valtio omistaa "kaikki" yritykset yksin suoraan. Valtionyhtiö taasen on osakeyhtiö, jossa valtiolla on osake-enemmistön turvin määräysvalta. Tehottomuudella tarkoitin yksinomaan työn tuottavuutta, en pääoman tuottavuutta. Julkinen sektori käyttää minkä tahansa asian toteuttamiseen moninkertaisen määrän resursseja verrattuna yksityiseen. Julkisen sektorin työtehoa kuvaa hyvin vanha sanonta: "viisi katsoo, kun yksi ei tee mitään, tai jos jotain tekee, niin tarpeettomia asioita." Tehottomuus on seurausta siitä ettei tulorahoitus ole riippuvainen kysynnästä eikä asiakastyytyväisyydestä. Julkisyhteisö saa rahoituksensa joka tapauksessa väkivaltaisesti veroina. Totta kai valtio saa sitä isommat osinkotulot yhtiöistään, mitä parempaa tulosta ne tekevät. Niin saavat yksityiset omistajatkin. Se on se kuuluisa punainen lanka. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Yritykset virittävät organisaationsa ja koneistonsa mahdollisimman tehokkaaksi, jotta pystyvät vastaamaan kulloisessakin markkinatilanteessa omistajien pääomalleen asettamiin tuottovaatimuksiin. Vapailla markkinoilla kilpailu pitää huolen siitä, että yritykset ovat tehokkaita eivätkä omistajien voitot pääse ylisuuriksi. Ongelmalliseksi tilanne tulee silloin, kun valtio yrittää lainsäädännön turvin kasvattaa yhtiöidensä tulosta. Tämä tapahtuu sääntelemällä markkinoita kilpailun vähentämiseksi tai markkinatilanteen sementoimiseksi. Esimerkkinä Viron merikaapelin estäminen. "... niiden pääoma katsottiin "laiskaksi", kun niiden tuottama voitto jäi aina mahdollisimman pieneksi" Laiska pääoma tarkoittaa oikeasti sitä, että yrityksen kassassa on pääomaa, jolle yrityksen johto ei ole löytänyt tuottavaa investointikohdetta. Tällöin on parempi, että kassaa kevennetään osingoilla ja annetaan omistajien itse etsiä pääomalleen tuottavampi kohde.
Foxbyallmeans (nimimerkki)
... eikö Fortumin johtaja tuomittu jonkinlaisesta talous rikoksesta ? Ja jos miksi ei eroa. CNN: llä valitellaan, että johtajat saavat jäädä ja duunarit pois kun menee päin prinkkalaa...Asiantuntijat vaativat takaisin systeemiä, jossa epäonnistunut tai rikoksesta tuomittu häipyy kun menee huonosti. Asia on nimittäin niin, että duunarit sen duunin tekee. Entinen oil, gas ja heat alalla piipahtanut.
ollisaarinen (nimimerkki)
myivät ponnella omakotitaloihin suoraa sähköä ja öljylämmitystä vielä 80-luvulla. Muistan lukeneeni Insinööriuutisista miten Ruotsissa oltiin vauhdilla rakentamassa maalämpöratkaisuja. Lehden haastattelemat virkamiehet ja asiantuntijat pohtivat pitäisikö tätä mahdollisuutta meilläkin ryhtyä mahdollisesti tutkimaan - ikäänkuin maaperämme olisi muuttunut aivan toiseksi emämaasta erottuamme. Tässä tapauksessa asiantuntijat ymmärsivät, että IVO ja Neste tietävät, mikä on parasta isänmaalle - ja heidän omalle urakehitykselleen. Nyt saamme yli kymmenen vuoden viipeellä soveltaa Ruotsissa koeteltuja ratkaisuja. Asia lienee sukua sille, että tietyillä aloilla - erityisesti rahoitus- ja vakuutussektorilla - virkamiesura tuo erityistä pätevyyttä makoisiin yksityisen puolen työtehtäviin.
Iisakki Vähäpuheinen (nimimerkki)
Ikävä kyllä maalämpöpumppukin toimii sähköllä ja ero suoraan sähkölämmitykseen tulee vain paremmasta hyötysuhteesta. Tämäkin etu syödään rakentamalla järjettömän suuria taloja. Nykyään tyypillisen omakotitalon lämmin pinta-ala on yli 200m2 ja lisäksi huonekorkeuden suurentaminen, sekä kahden kerroksen korkuiset olohuoneet lisäävät lämmitettäviä kuutioita. Kaikkein pahinta tässä "maalämpöhössötyksessä" on se, että öljylämmityksestä maalämpöpumppuun vaihtavat lisäävät Suomen kokonaissähkökulutusta. Tähän ei ole varauduttu rakentamalla voimalaitoskapasiteettia vaan lisäenergiantarve katetaan lisätuonnilla (Norja, Venäjä).
JiiTL (nimimerkki)
Kukapa haluaisi olla riippuvainen "ryssistä" ja "rättipäistä". Ympäristöväki saisi kiittää rr-osastoa siitä, että suomalaisen asenne energiateknologioita kohtaan on lientynyt. 1970-luvun lopulla energiataloille naureskeltiin, aurinkopaneeelit hyväksyttiin hissukseen mökkikäyttöön, mutta nyt tilanne on toinen. Netissä omakotirakentajat kyselevät eri ratkaisujen toimivuutta. Matalaenergiatalot yleistyvät, saavat seurakseen aurinkopaneelit ja maalämpöpumput. Vielä kun taloon rakennetaan lämpöä varastoiva 'keskusmuuri' pelkän savupiipun sijasta (puulämmitteinen saunan kiuas ja keittiöön kunnon leivinuuni), niin taas on talossa yksi sähkölaskua pienentävä tekijä: talvisaikaan saadaan pientä säästöä, kun saunanlämmitystä ja leivinuunin käyttöä rytmittää viikon eri päiville ja muuri luovuttaa siihen varastoitunutta lämpöä seuraavaan päivään asti. Maalämpöpumput ovat toimiva ratkaisu rivitaloissa ja pienkerrostaloissa (pari-kolme porakaivoa mahtuu pienellekin tontille). Kun niiden antia täydennetään käyttöveden lämmitykseen tarkoitetuilla aurinkopaneeleilla, niin sähkö- ja öljylaskujen pieneneminen on selviö: a-paneeleilla käyttöveden lämmityskustannukset puolittuvat ja maalämmöllä lämmityslaskusta saa joitakin kymmeniä prosenttiyksikköjä pois. Investointikustannuksia on, mutta investoinnit maksavat itsensä takaisin. Vuoden 1971 öljynhintoihin ei näes ole paluuta.
Juhani Putkinen (nimimerkki)
"Jos suomalainen vapaudenkaipuu yhdistettynä öljyn korkeaan hintaan synnyttää maailmaa säästäviä keksintöjä, seison henkisesti ja poliittisesti jokaisen rahoistaan tarkan ja itsenäisyydenhaluisen ”nurmijärveläisen” takana." Maalämpöpumppu käyttää huomattavan määrän sähköä. Sähköautokin on ympäristöystävällinen ja kotimaista polttoainetta käyttävä - kunhan rakennetaan runsaasti lisää ydinvoimaa ja luovutaan saastuttavista kivihiiltä, öljyä ja maakaasua polttavista laitoksista. Siten Nikokin kannatat ilmeisesti lisäydinvoiman rakentamista Suomeen?
niklasherlin (nimimerkki)
Totta kai, totta kai (Flegmaatikot: Mutsin luona) Niko H.
Matti O Koskela (nimimerkki)
"Maalämpöpumppu käyttää huomattavan määrän sähköä." Kyllä käyttää, mutta vain 70-40% vähemmän kuin esimerkiksi suora sähkölämmitys. Hyötysuhde taas riippuu pumpun tyypistä. (maa-, ilma-, vesilämpöpumppu) "Sähköautokin on ympäristöystävällinen ja kotimaista polttoainetta käyttävä - kunhan rakennetaan runsaasti lisää ydinvoimaa ja luovutaan saastuttavista kivihiiltä, öljyä ja maakaasua polttavista laitoksista." Lämpöpumput, joista Nikon avauskin puhui, aivan oikein, käyttävät kaikki kamalasti sähköä. Se, millä tavalla sähkö on tuotettu, ei ole merkitystä pumppujen hyötysuhteen kannalta. Toisin sanoen, ne EIVÄT ole ydinenergialle vastakkaisia vaihtoehtoja. Kannatan Teollisuuden Voiman lisäksi 'Osuuskunta Voima' tyyppistä muutamaa miilua rakennettavaksi, jos pumpuille ei muuten sähkö riitä.
RnR (nimimerkki)
...suomalaisesta vapaudenkaipuusta. On totta, että jotkin suomalaiset haluavat vapautta, mutta nähdäkseni ne ovat erittäin harvassa. Todellisuus minun perspektiivistä on, että suomalaiset ovat orjia ja onnellisia siitä. Verotus sitoo meidät käyttämään eliitin hyväksymiä palveluita, koska kukaan muu ei voi tuottaa palveluita halvemmalla ellei valtio armossaan niitä verovaroin tue. Ihmiset naiviudessaan kuvittelevat, että palvelut ovat ilmaisia ja että he vain maksavat oman osansa siitä. Kuitenkin on näyttöä siitä, että mitä varakkaampi henkilö on, sitä vähemmän hänen suhteellinen verotuksensa on. Joten lopputuloksena on, että mitä köyhempi olet, sitä enemmän maksat jokaisesta asiasta tässä maassa. Kun kaikki verot, tuotteista, palveluista ja niiden tuottamisesta ja ostamisesta lasketaan yhteen, huitelee verotus jo lähellä 80%. Mediassa kätevästi tarkastellaan vain, ehkä tuloveroa ja unohdetaan kaikki muut. Ymmärtäähän sen, sillä media ei ole enää vallan vahtikoira, vaan lähinnä vallannännissä roikkuva söpö, helposti höynäytettävissä oleva penikka. Jos 1500e/kk pienipalkkaisen ei tarvitsisi maksaa mistään veroja, niin suhteutettuna nykyiseen hintatasoon hänen tulonsa olisivat 7500e/kk. Sillä rahalla, kuka tahansa voisi maksaa lapsensa koulutuksen haluamassaan laitoksessa, oman eläkkeensä, vakuutukset pahimpia sairauksia vastaan, talonsa ja muun elämän. Helposti. Ainoa vero joka on jossain järkevyydessä, on voitosta perittävä vero. Eli jos toiminnallaan tuotat keskivertokansalaista enemmän rahaa, (oli se sitten mitä tahansa), maksat ylimenevästä osasta esim. 25% veroa. Tämän veron voimme suoraan pumpata köyhemmille. Miksi näin ei ole? Jos näin olisi, valtion pitäisi luopua isosta osasta valtaansa kansalaisiinsa. Jos kaikki olisivat omavaraisia, miksi me kuuntelisimme yhtään mitä päättäjillä olisi sanottavaa? Me olemme riippuvaisia heistä, sen takia me kuuntelemme korva tarkkana jokaisen leivänmurenen tippumista pöydältä. Me vielä maksamme omat kahleemme. Koulutuksesta lähtien, valtio huolehtii siitä, että nykyisen järjestelmän ylläpito on taattu. Kukaan ei varmasti opi kriittiseen ajatteluun yhteiskuntaa kohtaan nykykouluissa, ainakaan oppitunneilla. Joka ikinen koulu, mihin valtio armossaan antaa "tukea" ja oppilaat saavat "opintotukea" valtio päätää mitä, miten ja kuinka kauan sielä opiskellaan. Tämähän tuottaa ainoastaan turhautuneita oppilaita ja elinkeinoelämälle epätahtiin tulevaa työvoimaa. Jos esim. ammattikoulut olisivat täysin yritysten vallassa, niin alat saisivat täsmälleen niin koulutettua väkeä kuin haluavat, silloin kuin tarvitsevat. Tasan niillä tadoilla mitä tehtävissään tarvitsevat. Nyt pitää kituuttaa ja ihmetellä josko valtio armossaan loisi lisää oppilaspaikkoja. Sitten ihmetellään, miten demokraattisesti kaikki koulutus vaatii esim. 3 tai 4 vuotta, ammattiin jonka perusteet voisi apinallekin opettaa kuukaudessa. Valtio on ylettänyt lonkeronsa aivan liian pitkälle. On lakeja jotka eivät minkään moraalin mukaan ole valtion toimivallassa. On viranomaisia joiden pääasiallinen tarkoitus on hankkia lisää rahoitusta, eikä palvella. Mitä nämä sitten haluavat? Lisää valtaa ja valvontaa. Aina vain lisää. Ikinä ei ole tarpeeksi. Nyt pitäisi virkavallan päästä jo kuuntelemaan ihmisten puhelimia, asioista joista saa korkeintaan sakkotuomion. Nykyinen kumileimasin, joka päättää kuuntelusta, on liian iso hidastin myöskin. Olisi mukavampaa kun poliisit suunnattomassa viisaudessaan saavat itse päättää mitä tekevät. Joissain tapauksessa, poliisi on polliisi, syyttäjä ja tuomari samassa kätevässä paketissa. Koska olisi kuulemma "epäloogista" että syyttäjä olisi erimieltä poliisin kanssa. Mutta, poliisin toimia ei voi arvostella, koska hehän tekevät vain mitä käsketään. Joka on lähinnä lapsellinen tekosyy välttää vastuuta. Vähän kuin sotilas pystyisi välttämään vastuunsa siviilejä tappaessaan. Mutta poliisi kyllä pääsee vastuustaan vaikka tuhoaisi 10 ihmisten elämän ja mahdollisuuden eteenpäin. Todennäköisesti saa siitä mitalin. Mutta, he tekevät vain työtänsä. Vaikka heillä on isoon osaan asioista mahdollisuus päästää varoituksella tms. niin naamavärkin mukaan he päättävät miten toimivat. Heillä on se vastuu. Lakien ja säädöksien suunnittelussa ei ole nykyään enää mitään periaatteita. Ne eivät perustu mihinkään, vaan lähinnä laastareita jonkin ongelman piilottamiseen. Tuloksena onkin täysin mielivaltaisia lakeja jo yli 50 vuotta putkeen. Luulisi, olevan länsimaiselle yhteiskunnalle jotekin edes selvää, että ihmisellä on oikeus ja vapaus tehdä aivan mitä tahansa haluaa ja oikeus omaisuuteen, ellei hän toiminnallaan estä toisten oikeuksia vapauteen ja omaisuuteen (sis. koskemattomuuden). Eliitti kuvittelee, että tämä on vain heidän oikeutensa. Meillä ei näitä oikeuksia ole. Tilanne on mennyt aivan liian pitkälle. Suomalaiset eivät nykyään ole kuin mitättömiä orjia jotka tekevät töitä 80% ajastaan, jotta korporatistinen eliitti voisi paremmin, eikä ketään oikeasti kiinnosta asioita muuttaa. Meistä on tehty niin riippuvaisia valtiosta, ettemme huomaa sitä tosia asiaa, että kärsimme valtion/eliitin ahneudesta. Me emme ole onnellisempia valtion johdolla. Me emme varsinkaan vapaita. Kaukana siitä. Me jopa marssimme sotaan ja liittoudumme milloin kenenkin kanssa, ilman, että meiltä kysytään mitään. Mikä valtio on minun puolestani päättämään yhtään mitään? Mikä valtiolle antaa oikeuden puhua minun nimissäni? Ei mikään. Valtio on ottanut tämän vallan itselleen uhkaamalla ja kiristämällä. Sitten hokevat kuin ääliöt, että onhan oikeus äänestää. Kyllä on joo. Niitä joilla on paljon rahaa, poliittisia kontakteja, taloudellisia intressejä jne. Eli minulla on oikeus valita kuka poliittisesta ja taloudellisesta eliitistä minua johtaa. Ei minulla ole mitään mahdollisuuttakaan itse päättä asioista. Kukaan edustaja ei ole pätevämpi minun asioissani, tai intresseissäni kuin minä itse. MIKSEN minä saa päättää??? Jos jotkin ihmiset tarvitsevat isoveljen valvomaan, silloin sillä on markkinat ja varmasti joku yrityksen tekee, mikä huolehtii heistä. Valtio tekee saman asian kysymattä, väkivallan uhkaa käyttäen. Jos et maksa veroa, joudut vankilaan, jos et anna ruumistasi sotilaskoneistolle joudut vankilaan, jos teet vääränlaista työtä joudut vankilaan, jne. Orjia me ollaan ja ylpeitä siitä.
kultaraha (nimimerkki)
mutta kiva huomata, etteivät aivan kaikki ole siitä ylpeitä.
Vieras (nimimerkki)
Että sellaisia orjia. Mutta jotkut jopa haluvat olla niitä työn orjia. Kun vapaa on vain umpihanki.
kultaraha (nimimerkki)
jos ei tiedä, mitä eroa on vapaudella ja vapaudella. Tässä tarkoitettiin vapautta pakkovallasta ja väkivallasta eli negatiivista vapautta.
Vieras (nimimerkki)
Yksi kehitys joka näyttää tapahtuvan, on tämä sähköverkkojen liittäminen toisiinsa. Samalla kun Virosta luotiin linkki Suomeen niin pian meille tulee Keski-Euroopan sähköhinnat. EUn autuaat harmonisoidut hinnat tulee ja tappa kuin russakat pakkaseen. Siinä sitä on naurussa pitelemistä kun sähkön hinta tuplaantuu tai enemmänkin. Vielä on yksi tapa josta ei voi valtio tai EU meitä verottaa. Puun polttaminen omasta metsästä. Varmaankin sillä meidän himoverottajalla, sillä Jyrki boilla, on pelko p...ssä että nyt ne pystyy lämmittämään huushollinsa ilman verotusta. Muistuu piippuvero jonka Ruotsin kuninkaat säätivät. Tulee varmaankin kohta takaisin ja sitten eletään savupirteissä :-)
joukoakoskinen (nimimerkki)
Sähkökatkon varalle aggregaatti joka polttaa kaasua. Kaasun voi kehittää jätteistä. Satelliittipuhelinyhteys - mitähän vielä . . . No ainakin tuulimuuri (eroon eusta, wtosta, natosa,pnstä . . .) torjuu saasteet jo aluevesirajalla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset