Niklas Herlin

Vähän kunnioitusta

Minulla oli kunnia pari viikkoa sitten nähdä kesäkuussa ensi-iltansa saava kotimainen kokoillan elokuva Vähän kunnioitusta. Elokuva oli vaikuttava taideteos. Olin paikalla jonkinlaisena median tuntijana, elokuvien ystävänä ja kehitysvammaisen lapsen isänä.

Vähän kunnioitusta on nuorisoelokuvan kriteerit täyttävä pätkä. Elokuva kertoo kehitysvammaisista nuorista ja aikuisista pääosin kehitysvammaisten näyttelemänä. Ennakkonäytäntöön minut kutsunut elokuvan levittäjä halusi kuulla fiiliksiäni siitä miten elokuva tavoittaa yleisen keskustelun tai katsojat.

Vastaukseni oli yksinkertainen: jotakin keskustelua syntyy varmasti, mutta edes provosointiveteraanina en uskalla arvata millaista. Ja katsojamäärä? Ammattilaisetkin veikkaavat katsojamäärät yleensä väärin. Vammaisten nuorten elokuva? Nuorten elokuva vammaisista? Oli parempi olla turpa visusti kiinni.

Oli miten oli, elokuvassa on rankkaa kamaa. Kehitysvammaisten seksuaalisuus on joka tapauksessa vaiettu yksityiskohta. Ja on sellaisia asioita kuin kehitysvammaisen seksuaalinen hyväksikäyttö ja kehitysvammaisen ja terveen välinen seksisuhde, joista ei kai paranisi mainita. Mutta Vähän kunnioitusta tuo nämäkin asiat suorasukaisesti esiin.

Istuskelen lähes viikoittain baareissa 23-vuotiaan kehitysvammaisen tyttäreni kanssa. Isä juo kaljaa ja tytär light-colaa. Joskus ollaan paremmalla tuulella, joskus huonommalla, mutta hobby on hauska varsinkin kun asumme nykyään eri päissä kaupunkia.

Joskus baarihetkiä seuraavana päivänä joku on tullut kertomaan, mikä ihana suloisuus tyttäreni on. Siis täh? Edellisenä iltana kireä ja hapannaamainen tyttäreni olikin ollut joku ihana suloisuus? Yleensä tyttäreni on sosiaalinen ja miellyttävä, mutta ei aina. Korneinta oli joulun alla, kun joku urpo leperteli 23-vuotiaalle tyttärelleni joulupukille lähetettävistä kirjeistä. Aikuisen, hyvin vähäpuheisen tyttäreni suu oli sinänsä hyväntahtoisen keskustelunavauksen jälkeen entistä tiukemmin supussa.

Uskokaa tai älkää, mutta kehitysvammaiset ovat vähän niin kuin muutkin, joskus huonolla tuulella, joskus paremmalla. Kehitysvammaiset ovat mukavia ja ihania. Ja kusipäisiä ja seksuaalisia.

Lähes 20 vuotta kehitysvammatyötä tehnyt 19-vuotias elokuvafriikki poikani (varmaankin ihana ja söpö suloisuus) oli mukana Vähän kunnioitusta –elokuvan pienessä ennakkonäytännössä. Poika arveli, että elokuvasta jää elämään ainakin pari kovaa one-lineria. Kohtauksessa, jossa kehitysvammainen ajaa autoa ja toinen on kyydissä, jälkimmäinen kuittaa ”vittu ei keharit saa ajaa autoa”. Tuota voisi käyttää joskus huonon taksikuskin kyydissä ollessa.

Elokuvassa on mukana päivän kovin punkrockbändi Pertti Kurikan nimipäivät, 53-vuotiaan ikipunkkari Pertti Kurikan vetämä pumppu. Elokuvassa kuultava rämeä ”Kallioon” on jo kohtuullinen punkklassikko: yli 16 000 youtube-latausta. Oletan, että rankan elokuvan nimi on peräisin biisin kertosäkeestä. Bändi veti äskettäin livekeikan Helsingissä, Semifinal-klubilla. Sieltä on peräisin armoton livetaltionti ”Läski-Kari”, jonka itseironisesta sanoituksesta, kuten bändin muustakin lyriikasta vastaa vanha kaverini Kari ”Kartsa” Aalto. Punk elää.

Kari Aalto selvitti aikanaan asiaa myös Yleisdion tv-uutisissa. Sitä myöten selvä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (83 kommenttia)

Vieras (nimimerkki)
Linkit vievät johonkin outlook web accessiin, eivät youtubeen. vika siellä vai täällä?
jennitamminen (nimimerkki)
Kiitos huomautuksesta. Toimiiko nyt? t. Jenni / US
JanneGPirinen (nimimerkki)
Upphew (nimimerkki)
Hyvä kirjoitus. Punkit meinasivat jäädä kuulematta, joten tässä muille lukijoille toimivat linkit:
MerjaH (nimimerkki)
Kuuntelin moneen kertaan tuon ensimmäisen youtuben: Nimipäivät Kallioon. Itse Herlinin kirjoituksesta en sano mitään, koska olisi vaikea ilmaista ajatustaan tekemättä väärää vaikutelmaa. Suoraanhan se kumminkin suoneen iskee rehellisyydellään ja avoimuudellaan, niinkuin aina. Sellaisena se on hämmentävääkin.
Mösjöö (nimimerkki)
Hienoa, kerrankin herra Herlin kirjoittaa asioista joita oikeasti jaksaa lukea. En siis tarkoita, että kehitysvammaisista lukeminen olisi jotenkin kiinnostavaa, vaan se, että nyt tuli tarinaa omasta kokemuksesta, eikä pelkästään sillä silmällä millä saa eniten klikkejä amppareista. Saatanpa harkita palaavani siinä toivossa, että kolumneissa on oikeasti jotain omakohtaista ja mielenkiintoista.
niklasherlin (nimimerkki)
Yritän olla mielenkiintoinen jatkossakin. Tervetuloa lukijakuntaan! Ja kyllä tuo näyttää Amppareissakin vetävän, olen pahoillani. ; ) Niko H.
MURSU (nimimerkki)
No just, menin vietäväks! Eli noi otsikot ja toi toinen juttu toisaalla oli ihan provoa, ja jumakaut tehokas kun oisin melkein noilla iskuilla jo ostanu vaikka kirjan tai leffan (toivottavasti pääsen näkeen sen, mielenkiintoin arka aihe). Mutta nyt kun luin tän kirjotuksen, niin asia (ensishokki) muuttui täysin, mutta mielenkiinto asiaan säilyin silti. Ootte te super ammattilaisia alallanne, ei voi kieltää! Niklas kyllä saa kunnioitus-kumarruksen (hattua ei ole,pipo kyllä), olet tosi suora uskalias, puhut asioista joista muut hyssyttelisivät.
Vieras (nimimerkki)
Olipa hyvä kirjoitus! Täytyy katsoa elokuva. Tietää hieman, mitä tulevaisuus meidänkin perheelle tarjoaa;)
Vie rahat (nimimerkki)
rajalla ollaan taas. Epäilen, että moni pysähtyi sille rajalle miettimään, että jos kommentoin, voin loukata, voin siis ylittää loukkaamisen kipurajan. Siksi taidan vaan olla monttu kiinni... Konkrettinen esimerkki loukkaamisen rajasta voisi lievänäkin olla tämä: Kehitysvammaiset eivät ole kusipäitä vaan vesipäitä. Jokaiselle rakastavalle vanhemalle juuri hänen omat lapsensa ovat ylivertaisen söpöjä ja suloisia. Eikä useimmille kehareiden kanssa työskenteleville kehitysvammaisen seksuaalisuus ole tabu. Ammattitaitoista väkeä, onneksi.
Ahti Heyno (nimimerkki)
Joka tuli todella luettua ajatuksen kanssa! Äijä on kirjoittanut asiaa ja tietää mistä puhuu! Vaikka varmasti vaikeampaa niin aina myös uskottavampaa kun kertoo omakohtaisista kokemuksista.
Raamisaha (nimimerkki)
dyny kirjoitus etten viitsi edes kehua...
ei nimeä (nimimerkki)
oli muutama vuosi sitten vielä esim lyhytfilmituotoksia kehitysvammaisilta ihmisiltä (Tähdenlento, nyt taitaa olla vaiheessa, jossain...) Kameran takana ja näyttelijöinä olivat he itse (meidänkin työpaikalta oli yksi likka osallisena siinä.
semi (nimimerkki)
Asiallinen kirjoitus asiallisesta aiheesta.
siviilitarkkailija (nimimerkki)
SES 292 000 €...ei lainkaan huonosti. Rahoittava TV-yhtiö: YLE [lainaus] Siiri muuttaa viimein pois kotoa. Hänen tavoitteensa on itsenäistyminen, unelmansa RAKKAUS. Kuten aika monella nuorella naisella. Ainakin yksi erottava tekijä kuitenkin on : Siiri on kehitysvammainen. Siirin itsenäistymispyrkimykset etenevät niin rahan kuin rakkauden saralla. Hän asuu uudistusmielisessä asuntolassa, eikä suostu enää elämään kansaneläkkeen turvin vaan hakeutuu töihin. Siiri uskaltaa jopa rakastua SANTERIIN, joka ei ole kehitysvammainen. Hetken onni kukoistaa. Siirin ystävä, samassa asuntolassa asuva SUSKI haaveilee epätoivoisesti avioliitosta ja joutuu varomattomuuttaan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Tämä sekä Siirin ja Santerin ennakkoluuloton rakkaus räjäyttävät ympäristön pinnan alle piilotetut asenteet näkyville. [/lainaus] Muuten ihan hyvä elokuva mutta käsikirjoitus puuttuu.
niklasherlin (nimimerkki)
Ensi-ilta on siis kesällä, voit hakkua stoorin heti miten kun olet elokuvan nähnyt. Pitäisi tämä puffaaminen kohta lopettaa, mutta ensi-iltaan on tulossa hyvä elokuva. Niko H.
Tiuskea Rakki (nimimerkki)
Olisi mielenkiintoista tietää, mikä Usarin keskimääräisen lukijan/kommentoijan/blogistin asenne kehariuteen oikeasti on; silloin kun siitä kirjoittaa juuri Herlin, otteen pitää tietysti olla positiivinen :-)
semi (nimimerkki)
Poiketa siitä miten suhtaudutaan normaaliin ihmiseen, minusta kehitysvammainnen on normaali ihminen jolla nyt vain sattuu olemaan kehitysvamma ja toisilla vaikkapa terveilla ei kehitysvammaisilla jokin muu joka voi haitata elämää.
anonanon (nimimerkki)
Et vain osaa, sori. Miten olisi: Jokainen "normaali-ihminen" on vain kehitysvammainen, joka sattuu olemaan "normaali". Tai: Jokainen ihminen on kehitysvammainen, joka vain sattuu olemaan epänormaalisti normaali. Sinussa on poliitikon ainesta, ei voi muuta sanoa.
pirjo-maarit liflander (nimimerkki)
ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin iloineen ja suruineen ja välillä hyvällä ja välillä pahalla päällä. Tämän sain todeta nuorena likkana kun olin tuuraamassa eräässä kehitysvammaisia hoitavassa oppilaskodissa. Lapset ja vähän vanhemmatkin kehitysvammaiset olivat mukavia, mutta vaativia ihmisiä. Ala on todella antoisa, vaikka hyvin raskas. Nuorena kun etsin itseäni ja pohdin mille alalle tästä lähtisin, kokeilin tätäkin alaa, mutta koin alan liian raskaaksi sekä henkisesti että fyysisesti. Myös fyysistä voimaa tarvitaan kovasti kun joutuu nostelemaan aikuisia kehitysvammaisia, jotka kenties muutenkin vammaisia, pyörätuoleihin ja pukemaan ja syöttämään ja käyttämään tarpeillaan. Hentoisena ja pienikokoisena olin liian heiveröinen alalle silloin. Varmasti mielenkiintoinen ja antoisa ala sellaiselle, jolle se sopii ja kunnioitettavaa työtä tekevät, kaikki kunnia heille, jotka ovat alalle jääneet. Ja jos joku tietää mistä on kysymys niin varmasti kehitysvammaisten omat vanhemmat sen tietävät.Voimia kaikille jatkossakin.
Vie rahat (nimimerkki)
mitenkäs meillä menee tänään? Mitäpä jos kirjoittaisimme joulupukille? Käsi sydämelle kaikki lepertelijät. Olen ollut täysissä sielun ja ruumiin voimissa myös erään byrokraatin luona, joka puhutteli minua kolmannessa persoonassa. Näin: Kertoisiko HÄN nyt, mikä oli asia? Ja vielä ihmeellisempää oli, kun eräs Balkanilla diplomaatiksi koulutettava nuori mies meni nimenomaan joulupukin luokse Napapiirillä, istui pukin polvelle ja kertoi mönkään menneistä treffeistään. Myöhemmin nuori mies häpeili itseään ja käytöstään kertoen minulle, miten typerän teon oli tehnyt. Mitä pahaa joulupukissa? Terapiaa,jos niikseen tulee ja kunhan ei leperrellä. Siitäkin "palvelusta" on ilo ottaa kaikki irti ja koko rahalla.
tuomokokko (nimimerkki)
Olenko käsittänyt 2000-luvun tavoitteet aivan väärin? Luulin, että vähemmistöt ja erityisryhmät liittyvät yhteiskuntaan parhaiten silloin, kun heidän ominaisuuksiaan ei alleviivata. Ihonväri, uskonto, seksuaalinen minuus, invaliditeetti ja niin edelleen. Eihän tästä ole kuin viikon päivät, kun Iivi Anna Masso osoitti tyypittelyn heikkoja kohtia painavassa kirjoituksessaan! Pitääkö nyt ryhtyä kehitysvammaisiksi kutsuttuja veljiämme ja sisariamme jotenkin "ymmärtämään", "ottamaan huomioon" tai "tukemaan", tai elokuvan otsikon mukaan tarjoamaan heille "vähän kunnioitusta"? Tulos voi olla joulupukkitarinaa aikuiselle ihmiselle, kuten Herlinin esimerkkitapauksessa. Siinä sitä kunnioitusta oli - vähän. Ja asiasta toiseen. Median ammattilaiset, arvokkaan Uusi Suomi -otsikon alla esiintyvät Niklas Herlin ja Jenni Tamminen: älkää maustako tekstejänne hymiöksi kutsutulla välimerkkien väärinkäytöllä. Sellainen kirvelee liikaanähneitä silmiäni! Pahaa pelkään, että uusi perustuslakiluonnoskin ottaa käyttöön sulkumerkin ja kaksoispisteen tökerön yhdistelmän.
Vieras yksilö (nimimerkki)
yleistää liikaa. meillä kaikilla on hyviä, huonoja ja rasittavia päiviä sekä tapoja. toisaalta kannattaa muistaa, etteivät kaikki vammaiset ole kehitysvammaisia. eikä invaparkkien väärinkäyttäjien järkivammoja diagnosoida...
jennitamminen (nimimerkki)
Hymiöt kuuluvat nettiaikaan (joidenkin mielestä ikävä kyllä). Mielestäni ovat hyvä asia siksi, että näin internetissä ei oikein kuule kommentoijan äänensävyä eikä näe ilmeitä. Jotkut niitä käyttävät, toiset eivät. Sama pätee myös Uuden Suomen väkeen. Kukin tyylillään. t. Jenni / US
niklasherlin (nimimerkki)
Terve. Olisi raskas reissu lukea linkit läpi. Siksi kopioin tähän Kari "Kartsa" Aallon yhden kommentin Yleisradion haastattelusta. "- Me ollaan vammaisia, me hoidetaan hommamme niin kuin normaalit ihmiset hoitaa, ei me olla sen huonompia kuin normaalit ihmiset, me osataan polttaa tupakkaa, juoda viinaa, käydä töissä ja pitää hauskaa." Ei Kartsa olisi tuota hatusta vetänyt. Jos tuollaisen lausunnon antaa siihen on syy. Terv. Niko H.
tuomokokko (nimimerkki)
Kotimainen elokuva on hieno juttu. Yhden olen jo tänä vuonna teatteriesityksenä katsonutkin. Mahdollisimman monen leffalipun ostaminen on varmasti parasta mitä elokuvaväki voi yleisöltä toivoa. Tämä 'Vähän kunnioitusta' on selvästikin erityisryhmää kuvaava erityisryhmän tekemä filmi. Siksi se tullaan joka käänteessä esittelemään erityisryhmän omana työnä, siltä kannalta sitä katsotaan ja arvioidaan. Ja tämä asia häiritsee minua! Luulen, että kehitysvammaisia tullaan tällaisten taideteosten kautta joko pyhittämään, rauhoittamaan, ylentämään, tai mollaamaan, säälittelemään, alentamaan - joka tapauksessa jollain tavoin niputtamaan ja luokittelemaan. Miten silloin käy yhteiskuntaan integroitumisen, jota kaikki vähemmistöt kuitenkin tavoittelevat, ja jota Kari Aaltokin kommentillaan hakee? Näiden kahden näkökulman välillä teen ratkaisun, tahdonko katsoa filmin vai en. Hymiö-vetoomukseni meni näköjään kerrasta läpi peräti kahdelle usarilaiselle. Kiitos vastauksista ja nopeasta reagoinnista palautteeseen!
Vieras (nimimerkki)
hymiöt eivät kuulu asiateksteihin. niiden käytöstä on tullut keino olla ottamatta vastuuta omasta tekstistä, omista sanomisista. kirjoitetaan pikaisesti jotain, sanoja tarkemmin ajattelematta, herja-hymiö perään, niin ei joudu vastuuseen... tekstiviesteihin, pikaviesteihin ja epäviralliseen sähköpostailuun ne käyvät. sanomalehteen ne eivät kuulu. asiateksti voi olla asiallista olematta kuivaa, aiheesta riippuen. kaupallisten radioiden ja nuorison lehdet ym lässytykset ovat erikseen.
Mila F (nimimerkki)
Tämä on nettilehti ja hymiöt elävät digitaalisessa mediassa. Niiden tarkoitus ei ole irrottaa sanojaa vastuusta, vaan ilmaista mielentila, joka ei muutoin käy ilmi viestistä. Eli hymiö antaa viesteille lisäulottuvuuden. :( sinulle, koska olen surullinen, ettet koe hymiön tunneilmaisua.
Aku (nimimerkki)
”Kehitysvammaiset ovat muun muassa kusipäisiä ja seksuaalisia.” Jos joku väittäisi etteivät ko. ominaisuudet johonkin ihmisryhmään kuulu, sanoisin ko. henkilön epäinhimillistävän koko ryhmän!
EdisPearl (nimimerkki)
Nyt vasta tajusin erään pointin; Kuuntelin FB:ssa tuon sinne laittamasi musalinkin ja pidin siitä, kuten sanoinkin kommentissani siellä. Minulle ei tullut mieleeni pienintäkään häivähdystä siitä, että bändi oli kehitysvammaisten tuotantoa. Kuuntelin sitä ihan ilman mitään ennakkonäkemyksiä. Eli musa oli tosi hyvää ja ilmeisesti samaa voi odottaa koko elokuvalta:):) Parhain terveisin, EdisPearl
kehityskelpoinen? (nimimerkki)
Forrest Gump on yksi parhaista...kaikista ylilyönneistään huolimatta...
SariLa (nimimerkki)
Tuosta biisistä ei kuule että tekijät ovat kehitysvammaisia. Toivottavasti kuullaan lisää bändistä. Itsekin joskus kehitysvammaista lasta hoitaneena sanoisin että muutenkin hyvä kirjoitus.
Kehitysvammaisen äiti (nimimerkki)
Niklas Herlinillä on ihastuttavan reilu asenne kehitysvammaisia ihmisiä kohtaan, sellainen asenne, että tavallisia ihmisiä tässä ollaan kaikki, kellä mikäkin vika ja vamma, se ei alenna arvoa. Ensiksi ajattelin näin, mutta sitten elokuvan puhuttelevaan kommenttiin ”vittu ei keharit saa ajaa autoa” hän yllättäen toteaakin: Tuota voisi käyttää joskus huonon taksikuskin kyydissä ollessa. Tuolla heitolla Herlin todistaa, että kehitysvammaiset ovat sittenkin alempaa rotua, halveksittavia otuksia, joihin viittaamalla voi nälväistä ns. normaalia ihmistä. Tällaista haukuntaa kuulee tavallisten teini-ikäisten suusta jatkuvasti, mutta että tärkeän lehden arvostetulta päätoimittajaltakin...
niklasherlin (nimimerkki)
Siinä lauseessa oli vain hyvä klangi. Kyllä tavallista ihmistä voi nälväistä heittämällä keharivitsin ja keharia heittämällä tavallisvitsin - jos osaa tehdä sen oikein. Muuten, en ole päätoimittaja. Hyvää viikonloppua. Niko H.
Kehitysvammaisen äiti (nimimerkki)
Hyvä Niklas ei-päätoimittaja, kiitos kommenttini kommentoinnista! Et loukannut. Minua ei oikeastaan loukkaa mikään muu kuin salailu ja sellaiseen sinä et ole syyllistynyt, päinvastoin. Sitä arvostan! Mutta ajatustasi kehitysvammaisuudella nälvimisestä en edelleenkään sulata. Ehkä olen yletön uneksija, mutta lähtökohtani elämässä on aina toisen ihmisen kunnioittaminen, enkä saa siihen mitenkään sovitettua yleensäkään nälvimistä, saatika että tekee sen jonkun ihmisryhmän syntymäominaisuudella. Hyvää viikonloppua myös sinulle! :-)
semi (nimimerkki)
Suhteuttaa oikein ja oikeisiin mittakaavoihin, tänään tulin heittäneeksi Oslon kadulla muslimi mielenosoituksen läpi kävellesäni että kehitysvammaiset likeenteessä. Sillä tarkoitin että sananvapauden saralla ja sen ymmärtämisessä he ovat sitä, en mielestäni herjannut kehitysvammaisia ryhmänä mitenkään enkä edes heidän uskontoaan. Mutta asiathan voidaan ymmärtää monella tavalla.
SIMO PERTTULA (nimimerkki)
Kehitysvammaisten Onkiniemen Kodit. Sieltä olen saanut paljon kokemuksia heidän elämästään. Musikaalisuus on heille miltein yhteinen ominaisuus. Olen vienyt yhtä heistä Tampere-talolle konsertteihin, ja hän ollut meillä syömässäkin jne. Hempan Pumppu on nokialainen kehitysvammaisten erinomainen yhtye. On mieltä herkistävää, kun katselen 47 vuotiaan kehitysvammaisen Riston ilmettä, kun hän keskittyy kuuntelemaan musiikia! Näyttää kuin hän ei kuule eikä näe muuta kuin musiikin sävelet.
MerjaH (nimimerkki)
etten ole koskaan tuntenut tai kohdannut ketään kehitysvammaista henkilöä. Näin kun asiaa ajattelen, se on aika omituista. Minä olen kuvitellut, että kehitysvammaiset ovat jotenkin enkelimäisiä. Se johtuu ehkä siitä, että olen kuullut tarinoita lähiseudulla asuneesta pojasta. Minä en häntä muista, hän ilmeisesti kuoli ollessani lapsi. Omituista vaan, että häntä muistetaan 50 vuoden takaa. Hän on tehnyt minua 10 vuotta vanhempiin sisariin ja serkkuihin vaikutuksen, koska hän "elää" vieläkin puheissa. Joskus aina joku kysyy, että muistatko häntä? Kukaan ei kysy, että muistatko naapurin Alinaa tai Tyyneä tai Hilmaa. Hilman varsinkin muistan, hän oli niin ruma, että luulin noita-akaksi, ja pötkin pakoon pitkin pottumaata.
pirjo-maarit liflander (nimimerkki)
on Down-syndroomainen poika, joten olen tutustunut kehitysvammaisiin tätä kautta ja kävin joskus tapahtumissa, missä kehitysvammaiset esittivät lauluja ja näytelmiä ym. Ehkä siksikin kokeilin nuorena lyhyen aikaa kyseistä alaa. Lisäksi ystävälläni on myös Down-lapsi. Kyllä kehitysvammainen lapsi on enkeli siinä missä normaalikin. Meidän sukumme pikkuinen oli hyvin vilkas ja energinen ja kaikin tavoin erittäin omatoiminen ja fiksu. Lähetän tässä lämpimiä terveisiä nyt jo aikuistuneelle Jannelle. Elokuva pitää luonnollisesti käydä katsomassa.
Nimby (nimimerkki)
Asutko kenties Marjaniemessä?
pekkatoivonen (nimimerkki)
Väinö Linnan ja ehkä koko sen ajan yhteiskunnan suhtautumista kehitysvammaisiin kuvaa ote kirjasta Täällä Pohjantähden alla( I-osa v.1959). Kyseessä on Anttoo Laurilan häätö torpastaan vapaussodan alla . Antti on hänen kehitysvammainen poikansa. Häätökohtaus on traaginen, mutta kevennyksenä tummiin sävyihin kansalliskirjailijamme tarjoaa huvia kehitysvammaisen kustannuksella. " Samalla tulla töytäisi paikalle Laurilan sonni, puhahti ja heitti takapuoltaan. Anttia tuova poliisi kääntyi vaistomaisesti päin sonnia ja hellitti hetkeksi otteensa. Mielipuoli päästi mölisevän riemuhuudon ja lähti juoksemaan sonnin jäljessä. Kesäisin hänen suurimpia huvejaan olivatkin olleet pihan piirissä liikehtivät eläimet. Niitä hän oli ikkunasta katsellut ja osoittanut mölisten intoaan. Ja kahleet maata viistäen hän juoksi hurjasti sonnin perään. Raskasliikkeinen poliisi ei saavuttanut uskomattoman nopeasti juoksevaa mielipuolta, joka turkin niskastaan heitettyään pinkaisi rohdinmekossaan tukka liehuen ja huutaen riemusta sonnille.." Jne.
Ulla Lahdes (nimimerkki)
Olen lukenut suurennuslasi kourassa kaikki jutut, joissa olet puhunut kehareista, sillä minulla on juuri 5-vuotta täyttänyt down-tyttö. Ihana ja kamala. Oksennan välittömästi, jos ja kun joku aloittaa jutun aurinkolapsesta tai aina iloisesta down-tenavasta. Meillä sellaista ei ole koskaan näkynyt. Jotenkin minulla on kuitenkin sellainen olo, että suhtautuminen kehareihin on muuttunut viimeisten vuosien kuluessa. Voi tietysti olla, että ihmiset esittävät tässäkin asiassa suvaitsevaista, mutta ei sellaista omaan perhepiiriin tietenkään haluttaisi. Voi myös olla, että kun nyt en itse enää pelkää kehitysvammaisia, niin näkökulmani on sillä tavoin vinksahtanut, että kuvittelen, etteivät muutkaan enää pelkää. En tiedä, oletko lukenut Ilona Pasasen ja hänen äitinsä kirjoittaman kirjan Ilonsäteitä ja Surenkorento. Siellä on muutamia loistojuttuja: "Elämässä pitää olla lommoa." "Unohdetaan eilinen. Eletään tämä päivä runsaasti." "Tämä viikonloppu on ollut turvallinen, ei mennyt turvalleen." "Niitten ihmisten kanssa on vaikea tulla toimeen. Pitää hakea toimeentulotukea." "Puhu, puhu vaan. Kyllä minulla korvakäytävään puhetta mahtuu." Juu, Facebookissa on myös down-lasten vanhempien ryhmä Mistä näitä ylimääräisiä kromosomeja tulee?" Siellä on aika mustaa, mutta rakastavaa huumoria downeista.
Vieras (nimimerkki)
Tavallisen ihmisen kosketuspinta kehitysvammaisiin on usein kovin pieni. Joillakin ihmisillä sitä ei ole lainkaan. Minulla on lievästi kehitysvammainen lähisukulainen. Hän on elänyt elämäänsä iloineen ja suruineen, vähän kuten Herlin alleviivaa, ja kuten ilmeisesti elokuvakin tulee alleviivaamaan. Kehitysvammaisuutta voi kuitenkin olla myös hyvin, hyvin vaikeissa muodoissa. Vammaisuus voi olla niin täydellistä, ettei siitä saa väännettyä edes mustaa huumoria. Seksuaalikysymyksistä puhumattakaan. Mielestäni ei olisi pahitteeksi jos koululaisia tutustutettaisiin hyvin vaikeasti vammaisten oloihin. Kokemus on pysäyttävä, antaa kummasti perspektiiviä elämään ja herättää pohtimaan moraalisestikin erittäin vaikeita kysymyksiä.
Matti O Koskela (nimimerkki)
Kunnioitan ihmistä, joka ymmärtää elämisen kaikkien rosoisimpienkin puolien päälle. Nöyrä, vaan ei nöyristelevä, omissa nahoissaan viihtyvä ja itsensä uniikkina hyväksyvä ihminen, kuten Sinä Niklas, on laaja sydäminen myös meidän muidenkin erilaisten tallaajien suhteen. Kiitoksin tekstistäsi! Toisin'aan ajatteleva tyyppi periferiasta. Matti
Raseborgs magistrat (nimimerkki)
Hyvä kirjoitus jossa Niklas Herlin antaa aiheen ihmetellä onko kukaan normaali. Samoin voisiko koskaan tulla valittua kehitysvammainen? Edustaako rajoittunut tynnyrissä kasvanut henkilö aivopestyjä. Onneksi meillä ei eletä tynnyrissä avuttomina keskellä Hakaniemen toria. Keharin käytöstä häpesimme vaikenemalla läheltä katsoen. Harhaanjohtajan aivoissa onkin koliseva tyhjä tynnyri. Pahoinvointi lisääntyi ahtaudessa myrkyllisen kyykäärmeen valheenpesässä. Kehitysvammako toi mahdollisuuksia vastakkaiseen sukupuoleen. "Oli miten oli, elokuvassa on rankkaa kamaa. Kehitysvammaisten seksuaalisuus on joka tapauksessa vaiettu yksityiskohta. Ja on sellaisia asioita kuin kehitysvammaisen seksuaalinen hyväksikäyttö ja kehitysvammaisen ja terveen välinen seksisuhde, joista ei kai paranisi mainita. Mutta Vähän kunnioitusta tuo nämäkin asiat suorasukaisesti esiin."
Vie rahat (nimimerkki)
kanssa on tietysti satoja tapoja. Ja varmasti on hyvä olla rehellinen lapselleen. Mutta kyllä minulla riepoisi tavata isä jutellakseni hänen kanssaan niitä näitä ja hän olisi siinä koura kiinni tuopissa ja jo viidettä kittaamassa... Alkoholistien aikuiset lapset tietävät kyllä tunteen; "isä oli siinä niin rakastavana kuin on, mutta viina vei, se on ykkönen, kuningas. Mikäpä siinä, että baarissakin tapasitte. Et kai nyt erityisesti pröystäile paikalla? Jos nappasit vain yhden niin... All right. Lapsilla on myös huoli vanhemmistaan. Olen ohjannut 40-50-vuotiaiden keharimiesten Elvisesityksen Piipappaluulan tahdissa. Sähköä oli, lanteet pyöri ja katseet...ne katseet pitäisi kunkin itse nähdä.
JanneGPirinen (nimimerkki)
Keharit on vähän kuin mamuja. Vihernillittäjät kuten Niko hyysäilee niitä. Mamutkin ovat mukavia ja ihania. Ja kusipäisiä ja seksuaalisia. hymiö
Ransun (nimimerkki)
Kyllä Niklaksella on kehitysvammaisen lapsen vanhempana kokemusta ja näkemystä, joka lyö läpi jo muutamista lauseista, se on sitä elämän tuomaa realismia. Pitäis muistaa että vammaisia on monenasteisia, joka vaikuttaa niin vammaisen, vanhempien, perheenjäsenten ja ns. ulkopulisten asennoitumiseen eritavalla.Nyt liikumme yleisluonteisella tasolla. Kyllä ihmisten asenne kehariasian suhteen on mielestäni vähintäänkin kaksijakoinen.Toisenpuolen kommenteista paistaa läpi "osaaottava" sävy,ja lässytyyli, joka herättää kiusaantuneen ja myötähäpeän ilmapiirin. Toisesta ryhmästä tunkee läpi välttelevä ja jopa pelokas suhtautuminen kyseessä oleviin ihmisiin.Olettaisin että valtaosalla näistä ihmisistä ei ole henkilökohtaista kokemusta arjesta, jossa eletään vammaisen läheisen kanssa. Olen henkilökohtaisesti kokenut jo 60-luvulla mitä vaikeavammaisen kanssa eläminen oli ja miten se löi leimansa ko.vammaisen vanhempiin kuin meihin toisiin perheenjäseniin.Kyllä se kuormitti henkisesti ja fyysisesti,muistan Äidin monet itkut,ja kommentit siitä kuinka paljon vammaisen hoito kuormittaa.Jonkin asteinen henkilökohtainen trauma siitä ajasta on minulle jäänyt, jota olen tässä vuosikymmenien saatossa tietoisesti tai tiedostamatta yrittänyt käsitellä ja purkaa. Kyllä siihen aikaan ilmapiiri vammaisperheen jäsenenä koettuna oli lievästisanottuna raskas. Onneksi tänäpäivänä asenteet ovat muuttuneet/muuttumassa ja ihmiset ovat verkostoituneet, ja tätäkautta saavat tukea toisistaan arjessa elämiseen.
LT (nimimerkki)
Kyllä se niin on, että jos ei ole ollut kehitysvammaisten kanssa tekemisissä on ensitapaainen aika outo kokemus. Ei oikein tiedä minkälainen ilme naamalle pitäisi ottaa ja mihin kohdistaa katseensa. Kokemus on kuitenkin kiinnostava. Siinä joutuu väkisinkin laajentamaan omia rajojaan. Vähitellen alkaa tajuta kehitysvammaisen erilaisuuden arvon. Suorasukaisuus ja kaikenlaisen sisäänrakennetun itsepetoksen ja teeskentelyn poissaolo on jotain ennenkokematonta. Toisaalta kehitysvammaiset eivät ole mitään pyhimyksiä. He ovat virkistävällä tavalla toisenlaisia ihmisiä, vastaansanomattomia. Pidän särmikkyydestä ja sitä kehitysvammaisista löytyy.
M-S (nimimerkki)
...olemme joskus vähän pahantuulisia. Haluaisin tietää, millainen se normaali, vammaton, tavallinen aikuinen ihminen on? Sellaista kun en ole vielä tavannut.
Vieras (nimimerkki)
olemme jokainen erilainen yhdistelmä eri tekijöitä.
Wulle (nimimerkki)
hyvä niklas. sinulla on rohkeutta sanoa ja kirjoittaa kipeistäkin asioista. arvostan sitä.
Vilppi (nimimerkki)
Taksit rikastuvat kehitysvammaisilla. Eräät jopa keräävät vammaisia ympärilleen mahdollisimman paljon, joiden avulla he tienaavat erittäin hyvin. Usein kunnat erilaisten suhteiden välityksellä järjestävät keinotekoista toimintaa vammaisille. Erityisen yleistä toiminta on taksipuolella, koska vammaiset täytyy siirtää paikasta toiseen. Vammaistakseissa on korkeammat maksutariffit ja vammaiset ovat helppo rahastuksen kohde, jonka luonnollisesti veronmaksaja kustantaa Kelan välityksellä. Kunta ja yrittäjä ovat järjestäneet toiminnan usein säännölliseksi, jolloin taksiyrittäjän tulonmuodostus ei ole kaiken aikaa katkolla. Kutsun tämän alan harrastajia hyeenayrittäjiksi.
JanneGPirinen (nimimerkki)
pannaaks keharit kävelee, vai kyysätäänkö mopolla?
Htalk (nimimerkki)
Hyvä kirjoitus.
Ransun (nimimerkki)
Kyllä yhteiskunnan varoilla tapahtuvista henkilökuljetuksista kritisoitavaa löytyy. Tämä on monesti asennekysymys.Palvelua jonka yhteiskunta kustantaa käytetään usein tarpeettomasti,"kun se ei ole omastakukkarosta pois". Uskon myöskin että kuljetuspalvelun tarjoajat/ järjestäjät asennoituvat samalla tavoin. Mielestäni kaikki tällainen juontaa poliittisiin päätöksiin, ja valitsemiemme poliitikkojen kokonaisvaltaiseen asioiden ymmätämiseen päätöksiä tehtäessä.
Onnentyttö (nimimerkki)
Kuka tahansa meistä voisi olle kehitysvammainen - elämän synty on pelottavaa kohtaloiden arpapeliä, elämän kulku on arpapeliä. Ohjaako tuota kulkua mikään muu kuin tilastotiede? Kehitysvammaisuus on pelottavaa, koska se on vierasta, sitä on vaikea ymmärtää ja se voisin olla minä.
Vieras (nimimerkki)
pärjäisinkö minä kehitysvammaisuuden arjessa? jaksaisinko, osaisinko olla hyvä ja rakastava äiti, isä? ehkä tuo pelko on nyky-yhteiskunnassa myös lisääntynyt. kuoleman olemme ulkoistaneet ja kaikkea muuta voimme hallita. tai ainakin niin on hyvä kuvitella ja itselleen uskotella. kuten sanoit se voi osua koska vaan, kenenkä vaan kohdalle. (tosin on myös niin vaikeavammaisia, että heitä ei voi kotona hoitaa.)
Ulla Lahdes (nimimerkki)
Onnentyttö (nimimerkki)
Ei se tartu, mutta silti se voisin olla minä. Sekunti, minimaalinen solun mutaatio, ja kuka tahansa meistä voisi olla kehari. Kehitysvammaiset pääsääntöisesti eivät ole pelottavia, kehitysvammaisuus on pelottavaa. Toivottavasti saan kuitenkin krediittiä edes siitä, että myönnän asian olevan minulle pelottava, sortumatta kiihkoilevaan fobiaan.
Ulla Lahdes (nimimerkki)
Toki Onnentyttö, rehellisyyttäsi arvostan kovasti. Minäkin olen pelännyt kehytysvammaisuutta, ennen kuin meille syntyi down-tyttö. Ja täytyypä myöntää, että hyin hyvin vaikea kehitysvammaisuus näyttäytyy minulle edelleen liki pelottavana erityisesti vanhempien jaksamisen näkökulmasta. Se, mitä minä taas en osaa pelätä, on se, että minä itse voisin olla kehari. Tuntemani keharit ovat pääsääntöisesti yhtä onnellisia elämäänsä kuin ns. taviksetkin. Pitäisikö tässä sortua jopa sanomaan, että joskus keharit voivat olla jopa onnellisempiakin kuin me tavikset. Sinulle tärkeitä ja tavoiteltavia asioita voivat olla esimerkiksi akateeminen loppututkinto, haastava työ tai taloudellinen hyvinvointi. Kehareiden (ja joidenkuiden tavistenkin) kannalta nämä voivat olla yhdentekeviä asioita elämän onnellisuuden kannalta. Down-lapsi ei ole tuonut minusta esille pelkästään kaikkein upeimpia luonteenpiirteitäni, enkä todellakaan voi mitään sädekehää sovitella pääni päälle, mutta jokin ymmärrys elämän olennaisimmista asioista on ehkä lisääntynyt. En tietenkään tarkoita, etteikö tällaista ymmärrystä voisi muutenkin saavuttaa, mutta minun kohdallani on käynyt näin. Joudun opettamaan lapselleni monia asioita, joita ns. tavislapseni oppii itsekseen, mutta silti olen sitä mieltä, että kyllä tässä saamapuolelle jää. Pelkoa päin vaan, niin elämästä tulee vapaampaa.
Onnentyttö (nimimerkki)
Minä luulen, että 'minun' keharini ei ole onnellinen. Hän asuu yksin itsensä sisällä, eikä valtaosa ihmisistä tiedä mitä hän haluaa tai mitä hän tuntee. Hän hakkaa päätään seinään ja puree ranteensa verille. Hänet ymmärretään väärin, häntä ei ymmärretä. Hän on äitinsä päivänpaiste ja elämäntehtävä - silloin kun hän ei revi äidiltään hiuksia päästä ja pure häntä verille. Hän on kaunis lapsi, paitsi pakkopaidassa lastenklinikalla. Hän on kaunis lapsi, mutta pieniä lapsia ei voi enää kutsua kylään, hän saattaa varoittamatta hyökätä kimppuun. Hän ei ole kymmentäkään, mutta silti se päivä, jolloin rakkaus ei enää riitä, kun fyysiset voimat eivät enää riitä, on pelottavan lähellä. Sinä päivänä äidin keho vapautuu, mutta sielu joutuu entistä tiukemmin henkisen syyllisyyden vankilaan - hänen rittämättömyytensä kulminoituu 'lapsen hylkäämiseen', voiko äitiydessä se pahemmin 'epäonnistua'? 'Minun' keharini kanssa on hyviä hetkiä, hän ilahduttaa uusilla taidoillaan ja satunnaisella hellyydellään. 'Minun' keharini on äitinsä koko elämä - muuta elämää ei enää ole. Keharitkin ovat yksilöitä, eivät yhtä onnellista elämäänsä tyytyväistä massaa.
Vieras (nimimerkki)
kaikille vammaisille koti ei aina ole se "oikea" paikka. joillekin ei koskaan, ja toisille määrättyyn rajaan asti. se ei tarkoita sitä, että vanhempi olisi epäonnistunut. tiedän vammaisen, jota ei edes koskaan tuotu sairaalasta kotiin. elää omaa onnellista elämäänsä hoitolaitoksessa. tarvitsemaansa hoitoa ei olisi koskaan voinut kotona saada. kaikille ja aina se meidän muiden maailma ei sittenkään ole se oma maailma. muista, että olemme kaikki ihmisiä, sinäkin. sinun ei tarvitse jaksaa kaikkea. sinullakin on oikeus elää, samoin muillakin lapsilla. -- aikuisista kehitysvammaisista erityisesti vanhojen vanhempien kohdalla on valitettavasti aika yleistä, että äiti omistaa koko elämänsä, kaiken aikansa lapselleen. lapsella ei ole mahdollisuutta itsenäisyyteen, omaan elämään, maailmaan. entä sitten kun äiti kuolee tai joutuu itse hoitolaitokseen. miten pärjää "ansarissa kasvatettu" kehitysvammainen siinä tilanteessa?
Tarzan.Kuusela (nimimerkki)
Kävin lapsena usein Lahden Sylvia-kodissa ja totuin silloin "separeiksi" tai "sepoiksi" kutsuttuihin CP-vammaisiin. Aluksi erilaisuus pelotti, joskus nauratti ja rasitti. Varttuneempana ymmärsin meidän kaikkien olevan jollakin tavalla vammautuneita. Normi-ihmistä ei ole olemassa, pelkoa, säälimistä ja alentuvaa käyttäytymistä kehitysvammaisia kohtaan näkee liian usein. Eikö ole oikein viedä kehitysvammaista tytärtä ihmisten pariin, vaikka kädessä olisikin tuoppi? Tuttu ympäristö ja ystävälliset ihmiset ympärillä luovat turvallisuutta, joka rikkoo erityisyksilöön istutetun varautuneisuuden. Tuskin Niklas Herlinin poikakaan kohtelee sisartaan erityisin silkkihanskoin. Uskoisin hänen suhtautuvan siskoonsa kuin kuka tahansa veli. Tietyissä asioissa täytyy vähän auttaa, joskus voi suuttua; ihmissuhteet eivät ole rakettitiedettä. Täytyy käydä katsomassa elokuva. Olen huomannut ainakin naapurin Kartsan miehistyneen huomattavasti hänen tultua Töölön tunnetuimmaksi punk-rock staraksi. Pummatut röökit ovat vaihtuneet sikareihin. Meillä kaikilla on paikkamme, kunhan onnistumme sen löytämään.
Vieras (nimimerkki)
hyvä juttu/uutinen reaktiosta piirrettyyn komedia-sarjaan.
niklasherlin (nimimerkki)
Johonkin oli pakko kirjoittaa lisää kehitysvamma-aiheesta, joten pantakoon se tähän nyt. Kuten alkuperäisessä näkökulmassani kirjoitin, olen vuosikymmeniä käynyt baareissa ja ravintoloissa kehitysvammaisen kanssa. Viime lauantaina baariin oli menossa kehitysvammainen Kalle ”Koo” Havumäki, rap-artisti ja Vähän kunnioitusta –elokuvan avustaja. Kalle ei päässyt Hemingways-ravintolaan koska on kehitysvammainen. Tätä, ystävät, kutsutaan syrjinnäksi. Kalle sai molemmissa iltapäivälehdissä näyttävän julkisuuden tapaukselle, joka oli niin törkeä, että mikään julkisuus ei riitä. Omasta puolestani olen ilmoittanut Hemingways-baarin omistavalle Restel-konsernille, etten käytä koko konsernin palveluja ennen kuin asia on pohjamutia myöten selvitetty. Kaikki kehitysvammaiset eivät pärjää ravintolaympäristössä. Jos joku haluaa tavata koko yllä olevan viestiketjun, ymmärtää mitä tarkoitan. Kalle Havumäen kanssa en ole baareissa tsittaillut, mutta tiedän, että hänellä ei ole mitään vaikeuksia ravintolassa käyttäytymisessä. Nyt kyse ei ole yksittäistapauksesta tai yhdestä arrogantista nilkkipomosta. Jos Restel ei palveluyhtiönä lyö selviä pumaskoja pöytään siitä, ettei tällaista enää tapahdu, olemme vaarallisilla vesillä. Jos ketju käyttäytyy huonosti yhtä asiakasryhmää kohtaan ja on välinpitämätön pahoittelunsa suhteen, monilla on syytä huoleen. Onko ketju välinpitämätön myös alihankkijoita, henkilöstöä ja muita sidosryhmiä kohtaan? Joku voi salassa miettiä, olisiko Koon huono kohtelu saanut vastaavaa julkisuutta, jos hänen äitinsä ei olisi kaikkien suomalaisten tuntema ystäväni, YLE-uutisten uutisankkuri Marjukka Havumäki. Ei olisi. Uutisjuttuja ripustetaan julkisuuden henkilöihin, koska he kiinnostavat ihmisiä. Marjukka ja Kalle eivät ole monta kertaa yhdessä julkisuudessa esiintyneet. Mutta nyt tilanne oli selvästi niin kriittinen, että julkisuus tuli tarpeeseen ja oli täysin välttämätöntä. Ensimmäisen kerran kaksikko oli muuten yhdessä julkisuudessa pyynnöstäni, kun tärkeää helsinkiläistä tukiasuntoa oltiin lopettamassa. Ei lopetettu. Tyttäreni, Koon koulukaveri asuu siellä nykyään. Tätä asiaa ei kerta kaikkiaan saa ohittaa olankohautuksella. Jos näin käy, olankohautukset ja inhottavat syrjinnät ainoastaan lisääntyvät. Terveisin, Niko H.
Mike009 (nimimerkki)
Yhtään alkuperäistä tapausta vähättelemättä, tulee mieleen kysymys onko oikein syrjiä koko Hemmingways-ketjua. Ja kyllä käytän sanaa syrjiä, koska yhden ihmisen hetkessä tekemä ratakisu vaikuttaa satojen muiden ihmisten työhön. Ei kukaan voi leimata sairastavia, terveitä, rotua, sukupuolta, ammattiryhmää tai sukupuoltakaan yhden tapauksen perusteella. Miksi siis on syytä boikotoida koko ketjua? Restel, tai Hemmingways-ketju ei ole päätöstä Kallen sisäänpääsystä tehnyt. Päätöksen teki yksi tarjoilija. Muita ketjussa tai ravintoloissa työskenteleviä ei ole tästä syyttäminen. Tämä kyseinen työntekijä on tietääkseni katunut ja pyytänyt anteeksi Uutinen sinänsä on tärkeä ja aina ajankohtainen. Kehitysvammaisen tulee saada samat palvelut aina ja kaikkialla. Sitä ei kenenkään käy kiistäminen. Ikävä kyllä fakta vain on se, että ihminen joka ei ole kehitysvammaisen kanssa puhunut tai muuten ollut tekemisissä, ei välttämättä tunnista olevansa kehitysvammaisen kanssa tekemissä. Voiko siis ihmistä siitä syyttää, jos kerran väärin toimii? Tapausta tarkemmin tuntematta, en voi kuin pahoitella tapahtunutta. Se ei silti oikeuta syyttämään ketjua, ravintoloita, eikä missään nimessä ketjussa työskenteleviä ihmisiä yksittäisen tapauksen perusteella. Meille opetetaan koulussa, että jos yksi värillinen ihminen on teille väärin, niin kaikki värilliset eivät sitä tee. Miksi siis yksi väärin tehnyt työntekijä, saa aikaan tilantateen missä kaikki työntekijät siitä kärsivät? Suvaitkaa hyvät ihmiset. Myös meitä suomalaisia.
Lempi (nimimerkki)
luulen, että monet ihmiset suhtautuvat erilaisiin ilmiöihin elämässä omituisesti, koska ovat hämmentyneitä. Useimmat ihmiset tietävät miten olla osassa erilaisista tilanteista ja osassa eivät. Ihan jokaisella on omat vahvuutensa ja kehityskohteensa. Syrjintää ei luonnollisestikaan kenenkään tarvitse hyväksyä. Eli, kuten kommenteista voi päätellä ihmiset jotka ovat olleet paljon vuorovaikutuksessa kehitysvammaisten ihmisten kanssa ajattelevat kehitysvamman olevan osa arkielämää, ja ihmiset jotka eivät esimerkiksi tunne kehitysvammaisia ihmisiä eivät myöskään tiedä mitä kehitysvammaisuus tarkoittaa ja osaa siten suhtautua kehitysvammaisuuteen. Sama ilmiö on vaikka kuinka monessa muussakin asiassa. Jokaisella ihmisellä on elämässä arkisten asioiden lisäksi paljon elämään liittyviä ihmetyksiä. Mutta kuinka moni itseasiassa tietää mikä kehitysvamma oikeastaan on? Itselleni kehitysvammaisuus on ihan vieras asia. Luin vähän lisätietoa aiheesta ja mielestäni mm. nuo www.verneri.net -sivut olivat aika kivat. Tarinat-linkissä on blogejakin.
Lempi (nimimerkki)
Laajemmin ajateltuna kouluissa voisi myös olla opintosuunnitelmassa kaikille mielenterveysoppia ihan arkisena asiana ja myönteisenä osaamisvahvuutena. Ihmiset ymmärtäisivät siten paremmin itseään ja toisiaan sekä osaisivat suhtautua esimerkiksi kehitysvamman lisäksi arkisiin asioihin, kuten masennus, ahdistus, uupumus, kasvaminen, nuoruuteen ja aikuisuuteen liittyvät uudet asiat yms. kun itsellä, ystävillä, koulussa, kotona on erilaisia vaiheita, joista kaikki ovat hyvin yleisiä ilmiöitä ihmisillä erilaisissa elämänvaiheissa. Kyseinen osaaminen voisi myös vähentää ilmiöitä, kuten koulukiusaaminen ja lisätä myönteistä suhtautumista kasvamiseen, kehittymiseen, erilaisuuteen yms. Mitä varhaisemmassa vaiheessa esimerkiksi nuorilla on rakentavia välineitä käsitellä erilaisia asioita ja suhtautua erilaisiin ihmisiin ja ilmiöihin elämässä, sen helpompaa kasvaminen on sekä itselle että ympäristölle. Mielipiteitä?
Htalk (nimimerkki)
"...kouluissa voisi myös olla opintosuunnitelmassa kaikille mielenterveysoppia ihan arkisena asiana ja myönteisenä osaamisvahvuutena." No vastuu on silti ensisijassa vanhemmilla lastensa arvomaailman kehittämisestä.
Lempi (nimimerkki)
Jotain aineita opintosuunnitelmaan kuitenkin päätyy. Mielenterveysoppi voisi siis olla juuri ihan arkista osaamista, joka on kaikkien ihmisten hyvinvointia vahvistavaa. Siinä, että ihminen tuntee itseään, muita ihmisiä ja erilaisia ilmiöitä elämässä sekä ominaisuuksia lienee ihan mielekäs asia useimmille. Nuoruuteen esimerkiksi kuuluu usein ahdistusta kasvuasioista kaikkien erilaisten nuorten osalta ja osaaminen voisi edistää nuoren hyvinvointia sekä nuoruudessa, että myöhemmin elämässä useissa asioissa. Ymmärryksen seurauksena usein ilmenevä myönteinen ja neutraali suhtautuminen sekä omiin eroavaisuuksiin, että samankaltaisuuksiin eri ihmisten kanssa vain luonnostaan helpottaa kaikkien vuorovaikutusta. Joka siis ehkä sitten vaikuttaa myös arvomaailmaan, jos sitä tarkoitit?
Htalk (nimimerkki)
"Nuoruuteen esimerkiksi kuuluu usein ahdistusta" Varmasti olisi hyvä että kouluissa lisättäisiin terveystietoon, mielenterveysoppi yhtä voimakkaasti kuin nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet.
Tom B (nimimerkki)
Kuules Nikke, Hemingwayssä on 20 vuoden ikäraja! Joten turhaan valitat. Vai esitätkö, että alaikäinen kehitysvammainen tulisi silti päästää sisään?
EdisPearl (nimimerkki)
Hienoa Niko, että otit heti kantaa tuollaiseen käytökseen ravintolan osalta. Kyllä luulisi ravintolan henkilökunnan olevan sen verran kouliintuneita, että osaavat erottaa kehitysvammaisen ja humalaisen. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu, mutta näköjään kuitenkin on näin. Mitä sinä Tom B siinä kuittailet Nikolle? Tässä on nyt aivan muut lähtökohdat pelissä, kun tuollainen helvetinmoinen näsäviisastelu. Mene nukkumaan, jos olet noin kypsynyt kaikkeen. -EP-
Tom B (nimimerkki)
Kundilta olisi estetty sisäänpääsy kaksi metriä myöhemmin kun poke olisi katsonut paperit. Vai etkö ymmärrä? Kirjoitusten perusteella kundilla oli ikää 19:ta ja ikäraja Hemingwayssä on 20.
niklasherlin (nimimerkki)
Puhutaan ihan eri asioista. Olen muuten ollut ketjuun kuuluvassa baarissa kahden 19-vuotiaan kanssa; häiden jatkoilla ja puvut päällä. Ikäraja venyy. Osta aivot. N.
Päivikki Helinheimo (nimimerkki)
Olisi hienoa, että tällainen henki nousisi esiin muissakin erityistä tukea tarvitsevien ihmisten asioissa. Meidän maastamme löytyy niin monia päivätoimintayksiköitä, asumisyksiköitä, työkeskuksia, oppilaitoksia yms. joissa suhtautuminen ja kohtelu kehitysvammaiseen tai erityistä tukea tarvitsevaan henkilöön on ala-arvoista. Ja taas toisinpäin, on olemassa myös aivan loistavia toimintayksiköitä (nämä ovat ikävä kyllä vähemmistönä). Maastamme löytyy myös monta RAY:n tukea saavaa nk. vammaisjärjestöä, joiden tehvänä olisi ajaa jäseniensä etuja. En ole vain huomannut minkään järjestön ottavan kantaa esim. tähän asiaan. Tasa-arvoinen kohtelu yhteiskunnassamme ei taida olla asialistalla. Kenen elämästä se on pois, jos me kaikki olisimme ihmisiä, ilman sormella osoittavaa lisämäärettä? Meillä kaikilla on varmaankin omat omituisuutemme, mutta kuka meistä haluaisi, että meidät määriteltäisiin vain sen perusteella? Keiden muiden tavallista elämää rajoitetaan niin voimakkaasti kuin erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden? Ja sitten ihmetellään, kun he käyttäytyvät niin "haastavasti". Toisaalta, jos asenne ei muutu, riittää minullakin terapeuttina asiakkaita. Sen ei mielestäni kuitenkaan tulisi olla tavoiteltava päämäärä. Olisiko tässä paikka hieman laajemmallekin keskustelulle, kuin vain ravintolapalvelulle? Tämä tapaushan kuvaa koko yhteiskuntamme asennetta.
Lempi (nimimerkki)
mielestäni laajemmin ajateltuna kouluissa voisi myös olla opintosuunnitelmassa kaikille mielenterveysoppia ihan arkisena asiana ja myönteisenä osaamisvahvuutena. Ihmiset ymmärtäisivät siten paremmin itseään ja toisiaan sekä osaisivat suhtautua esimerkiksi kehitysvamman lisäksi arkisiin asioihin, kuten masennus, ahdistus, uupumus, kasvaminen, nuoruuteen ja aikuisuuteen liittyvät uudet asiat yms. kun itsellä, ystävillä, koulussa, kotona on erilaisia vaiheita, joista kaikki ovat hyvin yleisiä ilmiöitä ihmisillä erilaisissa elämänvaiheissa. Kyseinen osaaminen voisi myös vähentää ilmiöitä, kuten koulukiusaaminen ja lisätä myönteistä suhtautumista kasvamiseen, kehittymiseen, erilaisuuteen yms. Mitä varhaisemmassa vaiheessa esimerkiksi nuorilla on rakentavia välineitä käsitellä erilaisia asioita ja suhtautua erilaisiin ihmisiin ja ilmiöihin elämässä, sen helpompaa kasvaminen on sekä itselle että ympäristölle.
Päivikki Helinheimo (nimimerkki)
Ei se asenne oppiainevalikoimalla muutu. Niin kauan kun kehitysvammaiset ja erityistä tukea tarvitsevat henkilöt viedään omiin, nk. normaaleista ihmisistä erillisiin karsinoihin joka paikassa, kukaan ei muuta suhtautumistaan. Me olemme ihmisiä kaikki, suhtaudutaan siis kaikkiin normaalisti. Kaikkein parasta olisi, jos kotona vanhemmat kasvattaisivat lapset suvaitseviksi ja toiset huomioonottaviksi ihmisiksi sekä antaisivat lapsilleen hieman omaa aikaansa.
Lempi (nimimerkki)
tässä tapauksessa en kyllä ajatellut, että pelkästään kehitysvamma -näkökulmasta olisi mielenterveysoppia vaan lähinnä siitä näkökulmasta, että kaikki ihmiset ymmärtäisivät sekä itseään, että muita ihmisiä paremmin useissa erilaisissa asioissa. Suvaitsevaisuus on ihan eri asia kuin, että ihminen esimerkiksi ylipäätään tietää mitä vaikka kehitysvamma tarkoittaa?, kuinka kuka tahansa nuori suhtautuu ahdistukseen?, miten työuupumus vaikuttaa ihmiseen?, miksi joku ihminen kiusaa päteäkseen? tms. hyvin arkisia asioita useille ihmisille. Vaikka eri ihmisillä yhtenevät ja eriävät asiat, ominaisuudet ja elämän käänteet vaihtelevat. Ja kun on lisätietoa kyseinen myös vaikuttaa asenteisiin. Tuota mielenterveysoppia ehdotin siis suomalaisiin peruskouluihin ja erityisesti lukioihin enkä ollut lokeroimassa ketään vaan painotin nimenomaan, että kaikilla ihmisillä on omat kehityskohteensa ja vahvuutensa sekä nuoruuteen useimmiten kuuluu paljon kasvamista, jossa tuki ja mielenterveysosaaminen voisivat erityisesti olla avuksi. "Kaikkein parasta olisi, jos kotona vanhemmat kasvattaisivat lapset suvaitseviksi ja toiset huomioonottaviksi ihmisiksi sekä antaisivat lapsilleen hieman omaa aikaansa." Varmasti tärkeää, mutta ei lisää ihmisten osaamista esimerkiksi kehitysvamma-aiheen, kuten mielenterveysopinkaan osalta.
MerjaH (nimimerkki)
Luin jutun. Minusta siinä oli joku sak:n nainen kommentoinut aika hyvin asiaa. Portsarit jos ketkä tarvisisivat koulutusta erilaisten asiakkaiden kohtaamiseen. Minulle tuli mieleeni serkkuni, joka sairastaa parkinsonin tautia, ja joskus horjahtelee sen vuoksi. Tuollaista ei saisi tapahtua, oli syy mikä tahansa. Minun on vaikea uskoa sitä, että kukaan ihminen olisi niin paha, että ymmärtäen olisi sulkenut tien. Asiassa on sekin puoli, että nuorena sitä on herkempi. Hienoa, että äiti ja poika ovat tuoneet asian julkisuuteen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset