Rappaus niskaan
Puolisentoista vuotta sitten muutin hyvään kämppään Helsingin Töölöntorin kupeeseen. Hyvä yhtiö, hyvän kokoinen kämppä: sata neliötä, jossa asuintilat, työtilat, makkari, kyökki ja pieni vierashuone. Ei varsinainen ökykämppä, eikä köyhäilykämppä. Ystäväni sisusti asunnon täydelliseksi.
Vielä kaksi viikkoa sitten kaikki oli hyvin. Mutta sitten sunnuntaiaamun rauhallisen hetken katkaisi olohuoneesta tullut ”pieni” paukahdus. Katosta putosi tuuman paksuista rappausta parin neliön alueelta olohuoneen lattialle. Onneksi ketään ei ollut alla.
Ei ollut vesivahinko, ei. Olipa vaan huono rappaus alla, enkä tiedä kuka sen teki tai tilasi (ei ainakaan asunnon minulle myynyt taho). Parikin asiantuntijaa piipahti kämpässä ja sanoi, että syy on selvä. Rappaus on vedetty suoraan kattoon ilman mitään välittäjäainetta. Rappaus on tehty väärin, kiireellä ja halvalla. Kun kesä oli ensin kuuma ja kuiva ja sitten kuuma ja kostea, rappaus on elänyt ja lopulta romahti.
Kerroin tästä tutulle pitkän linjan raksa- ja remonttimiehelle Mällille, joka naurahti, että noitahan silloin 1980-luvun lopulla tehtiin. Mälli ei ollut ylpeä tekemistään huonoista remonteista, mutta kun työnantaja (iso rakennusyhtiö) käski tehdä kiireellä ja halvalla, niin tehtiin kiireellä, halvalla – ja huonosti.
Vanha kaverini Reiska muisteli sitten rakennushommiaan 1980-luvun pääkaupunkiseudulla. Kerrostaloon vedettiin vuorivillaa sadekelillä. Reiska kyseli mestarilta, että missä pressut ovat, ei vuorivillaa märkänä saa rakenteisiin pistää. Mestari sanoi, että pressujen vetämiseen ei ole aikaa. Eli niissä taloissa on märkää villaa rakenteiden sisällä. Niistä tulee hometaloja, jollei ole vielä tullut.
Vaikka yksi töölöläinen kämppä on minulle suuri asia, yhteiskunnalle se on pieni. Mutta ei se tähän jää. Suomalaisen rakentamisen surkea laatu varmistaa korjausrakentamisen tulevaisuuden. Helsingin tärkein metroasema piti panna kiinni laiminlyönneistä johtuneen tuhon takia. Samaan aikaan Turun tärkein silta suljettiin liikenteeltä, koska se oli vaarallisen huonolaatuinen. Kuin pisteenä iin päälle näitä kahta kaupunkia yhdistävä tuore moottoritie suljetaan noin kerran viikossa, koska se on tehty halvalla ja huonosti. Korjausrakentajat kiittävät.
Kannattaa tehdä halvalla kun voi myydä kalliilla. Sain kahdelta täysin toisista poikkeavilta taholta pahat lausunnot Helsingin kalleimmista asumisen uuskohteista. Toinen on duunaritaustainen maahantuoja, toinen korkeasti akateemisesti sivistynyt rakennusalan tuntija. Viesti oli sama: tolkuttoman kalliita asuntoja tehdään halvoista raaka-aineista kiireellä. Mutta kun joku niistä huonoista neliöistä maksaa, jos vain neliöitä on paljon ja osoite on komea, niin huonoja neliöitä tehdään.
Vanha kaverini Rane, tuo Keravan Korkki-Willienäkin tunnettu, kertoi hyvän jutun kouluremontista pääkaupunkiseudulla. Kunta halusi homekouluun remontin. Halvimman tarjouksen tehneen remonttifirman ottivat, kuinkas muuten. Ranen edustama firma oli mukana projektin valvonnassa. No, halpa firma saapuu paikalle ja ryhtyy tekemään halpaa remonttiaan. Mutta sitten halpa firma ”löytää” uusia kohteita homekoulusta, ja hinta nousee. Ja nousee. Ja lopulta nousee korkeammaksi kuin alun perin tehdyt asiallisemmat tarjoukset.
Jonkinlainen huippu on se, että rakennusalan liitot, lahtariliitto ja punikkiliitto yhteen ääneen, möyhkäävät jotakin kotimaisen rakentamisen korkeasta laadusta! Kuinka ne tämän jälkeen kehtaavat! Onneksi melkein kaikki tietävät, että Virosta saa laaturakentamista halvalla, kun taas Suomesta falskia rakentamista kalliilla. Se on häpeällistä suomalaisen rakentamisen perinteelle.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Olen jo pitkään toitottanut samaa: suomessa tehdään todennäköisesti hinta/laatu suhteeltaan mailman surkeimpia asuntoja.
Tuntemani rakennusmiehet sanovat etteivät ikinä ostaisi asuntoa yhdestäkään talosta joita ovat olleet rakentamassa!
Jotenkin tuntuu että raksoilla on oikein kunnia-asia tehdä hommat mahdollisimman huonosti.
Tämä kaikki on poliitikkojen syytä. Jossakin siirtyy rahaa liituraitapuvun povitaskuun usein ja paljon. Muuten ei voi olla mahdollista että tälläinen kysetus jatkuu jatkumistaan ilman että mitään älämölöä syntyy. Rakennusyhtiöt saavat tehdä tässä maassa ihan mitä lystäävät joutumatta mistään vastuuseen ikinä.

Kommentoi 126 kommenttia