Niklas Herlin

Tämä ei käy: Vihreä Lanka

Puolue nimeltä Vihreät r.p. ei valinnut itse nimeään vaalikampanjalleen. Puolue varasti meidän nimemme. Vihreät lähtevät vaalikampanjaansa rekisteröidyn tavaramerkin takaa. Sen tavaramerkin nimi on Uusi Suomi. Lupaa ”Uusi Suomi” –tavaramerkin käyttöön ei puolueesta kysytty, saati heille annettu. Kyseisen tavaramerkin omistuksista on punniskeltu ennenkin. Sillä on enää yksi omistaja, Uusi Suomi Oy, edustajineen.

Vihreiden vaalikampanjan tunnukseksi ei kelpaa sanapari ”Vihreä Lanka”, vaikka se rekisterissä onkin. Mutta auttakaa armiaat, jos minä ja Huusko lanseeraisimme näille Uuden Suomen sivuille Vihreä Lanka –nimisen osion. Sieltä tulisi juristia kimppuun parvissa.

Haluan tässä yhteydessä korostaa, että Vihreä puolue käyttää rekisteröityä nimeä kaikkien lakien vastaisesti. Ja toivottavasti maksaa laskunsa luvattomasta tavaramerkin käytöstä aikanaan. Uusi Suomi ei ole minkään puolueen takana.

Hävetkää edes, varkaat, jos hävetä osaatte.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Sopisi paremmin Piraattipuolueen touhuksi.

Mihinköhän luokkiin Uusi Suomi on rekisteröity?

Hakemus- tai
rekisterinumero Merkin sanat Kuva Luokka
1 141578 UUSI SUOMI X 16
2 141579 UUSI SUOMI X 16
3 206749 UUSI SUOMI 9, 35, 38, 41

9 Magneettiset tietovälineet, tallennelevyt, CD-ROMit. 1
16 Lehdet
35 Mainonta. 1
38 Viestintä, erityisesti multimedia- ja digitaalinen viestintä. 1
41 Koulutus ja ajanviete.

Politiikalla ei ole omaa luokkaa - menisikö mainontaan, viestintään tai lehtiin =)

Jospa asia kääntyykin niin, että siitä on hyötyä teille ja saatte lehdellenne lisää lukijoita?

Käyttäjän Harrir kuva

"Jospa asia kääntyykin niin, että siitä on hyötyä teille ja saatte lehdellenne lisää lukijoita?"

Voi pyhä yksinkertaisuus!

Aika selkeä tavaramerkin loukkaustapaus. Olen alalla eli tilanteen voi tarkistaa www.prh.fi tavaramerkkitietokannasta, joka jäi vihreillä nyt tekemättä. Joutuvat maksamaan erheestään.

Edelleen Varas Varasta varkaaksi haukkuu.

Laki Suomen vaakunasta 26.5.1978/381
http://www.student.oulu.fi/~oraivio/lippulait_1.html#11b

Omaa luokkaa wauh.
Ihminen itse luokkansa määrittää samoin kuin VARKAAT.

Ihmisyys, oikeudenmukaisuus IHMISEN mielestä. Sinun pienen kulkijan mielestä, Sinun joka tätä nyt luet. Oikeudenmukaisuutta jos haet, niin laitan Sinulle pieni kulkija linkin taas.

24 vuotta Ihmisen turvallisuuden takaamiseksi takana. Revi Herlin siitä huumoria.

Pilgrim, tämä Uusi Suomi linkki poistuu tämän jälkeen kirjanmerkeistäni.
En naura, vaan itken Uusi Suomiko?
Kun raavas mies itkee niin Uusi Suomi vapisee.
http://www.youtube.com/watch?v=e-kyXDYBIAE&feature=related

Olisiko niin, etä Niklas Herlin erehtyi. Uusi Suomi Oy omistaa oikeudet Uusi Suomi -kuvamerkkiin.
-
rekisterinumero Merkin sanat Kuva Luokka
1 141578 UUSI SUOMI X 16
2 141579 UUSI SUOMI X 16
3 206749 UUSI SUOMI 9, 35, 38, 41
-
Noin tavallisia sanoja, ei ehkä voikaan sanoina suojata. Vrt. Harwallin Jaffa, siitäkin on rekisteröity ilme, ei jonkun kaupungin nimeä voi rekisteröidä sellaisenaan. Ei Vihreätkään puhtain paperein selviä: tunnuksen leijona on kastroitu, se on todennäköisesti napattu amerikkalaisen grafiikkaohjelman ilmaisesta kuvakirjastosta.

No ainakin molempien organisaatioiden ilme on saanut vähän extrajulkisuutta.

Käyttäjän kunniatohtori kuva

Aika Erikoista.

PRH:n Internetpalvelu ei tunne UUSI SUOMI tavaramerkkiä missään muodossa. Samoin ei löydy esim. hakemusnumeroa 206749.

Siis miten on. Jos ja kun minä nyt olen tarkistamut PRH:n sivuilta tämän uusi suomi tavaramerkin olemassaolon, eikä sitä löydy rekisteristä, niin minulla on lain mukaan oikeus käyttää tuota "uusi suomi".

Kirjaimia US ei myöskään ole rekisteröity. Sen sijaan sen rekisteröintiä ovat hakeneet voimassa olevin hakemuksin mm. Etuovi ja Valio.

No, Suomen onnettomien viranomaisten atk-tekniikka on tietenkin puutteellista ja se saattaa selittää paljon.

Samaten Suomen leijonavaakuna on rekisteröity vain tietyssä muodossa ja tietyllä tunnetuilla väreillä, eli punainen tausta ym. Muut värit ja modifikaatiot ovat sallittuja.

Mielenkiintoista, niin enkä ole vihreä.

Käyttäjän horsmalahti kuva

Piraattipuolue kannattaa tavaramerkkejä, vaikka Herlin jostain syystä väitti toista uutisessa.

Totta: tavaramerkeistä ei löydy mitään. Puolueohjelma kyseenalaistaa vain tekijänoikeuksia ja patentteja.

Onko tämä puolueen virallinen kanta vai sinun henkilökohtainen kantasi?
Mites patenttien laita?
Onko piraattipuolueen keskuudessa ketään vaaliehdokasta kuka haluaisi kokonaan tai lähes romuttaa tekijänoikeudet, patentit ja tavaramerkit?

Olen syvästi pettynyt, jos ei ole.

Käyttäjän horsmalahti kuva

"Onko piraattipuolueen keskuudessa ketään vaaliehdokasta kuka haluaisi kokonaan tai lähes romuttaa tekijänoikeudet, patentit ja tavaramerkit?"

Minä haluan lakkauttaa tekijänoikeudet ja patentit kokonaan. Tavaramerkit voi säilyttää, mutta rajatusti. Niiden rikkominen tulee sallia, kunhan kuluttajille tietoisesti kerrotaan, että nyt rikotaan tavaramerkkiä. Osa ihmisistä haluaa tietoisesti ostaa väärennöksiä.

Jospa siitä onkin vain mainosta lehdellenne ja saatte lisää lukijoita!

Käyttäjän jannemuhonen kuva

Valitan, mutta tämä on vihonviimeinen keino, jolla tekijänoikeuskiistoja ratkaistaan.

Viherpuolue on asettanut Suomen leijonavaakunan islaminvihreään asuun. Se ei kuitenkaan riitänyt, vaan leijonavaakunasta amputoitiin sukupuolielimet.
Sekään ei riittänyt. Varastettiin myös muutakin Suomelta. Säälittävää.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Kerubi,

oletkos vilkkaissut Kokoomuksen sivuja :D http://www.kokoomus.fi/

Kastroituja Suomen leijonia on muillakin.

Itseasiassa logon yleisistä linjoista tulee jopa mieleen silmä, joka niin monen kansainvälisen eliittikerhon logossa näkyy.

Ihmeellinen veto vihreiltä. Uusi Suomi on historiallinen nimike, joka ei edes sovi tuollaiselle punavihreälle taistolaispuolueelle, mikä vihreät nykyään on.

Olisivat voineet valita vaikka nimeksi "Pravda"...

Et ole ilmeisesti tutustunut stallareiden puolueohjelmiin kun tuollaista höpiset.

Anni "keskisormi" Sinne-mäki muistetaan muustakin parlamenttiin heikosti sopivasta käytöksestä.

Tuo viherpimuli muistuttaa liikaakin joitakin provokatoorisia taistolaistyttöjä, jotka aikoinaan tekivät julkista mainosta osallisuuksista terroriattentaaateihin ja murhiin - siis muualla. Tyttö on vain hiukan riutunut ja haalistunut alkeperäismalleihin verrattuna. Mutta myyntikikka on sama kuin joillakin muilla puolueilla aiemmin, kun "isänmaallisuudella" peiteltiin joakin muuta.

Käyttäjän jotu kuva

Tulee tunteella. Tottakai kun on tehnyt ison työn nimen saattamiseksi tunnetuksi tuntuu väärältä jos jokin haluaa ilmaiseksi päästä osille tuotosta. Vihreille sosialisoiminen on hyve.

Eiköhän sanaparin Uusi Suomi ole tehnyt tunnetuksi aika moni muu ennen Herliniä...

Käyttäjän jotu kuva

no korjataan sen verran, että ostanut oikeudet rahalla ja tehnyt jälleen tunnetuksi vanhan brändin. Brändi ei silloin siis ole vihreän liikkeen omaisuutta.

No omenakin on tiettävästi ollut käytössä anglosaksisessa maailmassa ennen erästä Jobsia.

Ei tässä ole mitään ihmeellistä tai tunnepuolen asiaa. Näitä käräjiä on jatkuvaan oikeusistuimissa. Mutta otaksun kyllä vihreiden olevan hitusen heikoilla jos tätä oikeudessa puntaroidaan.

Beatles haastoi - ja voitti - Jobsin Apple nimen käytöstä musiikkiin liittyen. Aiemmin näillä oli sopimus.
Jotta Jobs on kokenut...

Käyttäjän Masa kuva

Huusko oli aluksi myötäkarvaan kunnes omistaja Niklas Herlin huuteli lomaltaan Nizzasta perkeleitä.
Vihreiden munaton Jalopeura Uusi Suomi-tunnuksin oli harkittu veto juuri itsenäisyyspäivän ovella.
Munattomuus korastaa vihreiden naisvaltaa tai intersukupuolisuutta.

Vihreät eivät osaa hävetä.

Tuskin heillä on oikeutta käyttä leijonaakaan, mutta hauskaa sinänsä, että nämä uljaat ylipainoiset kaljupäiset nuoretmiehet, jotka näitä leijonapaitojaan ja leijonakorujaan kaduilla kulkiessa kantavat, edustavat nyt samalla pehmeitä luonnonarvoja;)

Parhaat ovat jopa tatuoineet leijonansa ;) ;)

Käyttäjän riikkasoyring kuva

jummijammi!

Kävin lukemassa Vihreiden manifestin. http://www.vihreat.fi/

Jo sivulla yksi purskahdin nauruun. Sitten alkoi suututtaa!

Kehtaavatkin puhua Suomen itsenäisyydestä ja sen säilyttämisestä, kun aie on ajaa Perustuslain muutosesitys HE 60/2010 läpi heti seuraavien vaalien jälkeen! Hävetkää!

Ja samat sanat Kokoomukselle, Keskustalle, RKP:lle.
Samoin SDP:lle ja Vasemmistolle.

Suomessa on yksipuolue-järjestelmä. Osastoilla vain on eri nimet.

Ihmettelinkin mistä moinen lupa on saatu Uusi Suomi -sanan käyttöön. Myös Suomen leijonaa on perinteisesti suositeltu käytettäväksi eri ministeriöiden logossa. Onkohan Vihreät painaneet paniikkinappia?

Vihreät ovat sekä paniikissa että lähes täysin vastuuntunnottomia.

Käyttäjän kivisto kuva

Tavaramerkit eivät toimi kuten tässä oletetaan. Samaa sanamuotoa saa käyttää, mikäli kyseessä ei ole kilpailija yhteisillä markkinoilla. Käsittääkseni Uusi Suomi ei ole mukana eduskuntavaaleissa. Vihreän Langan kanssa ei tässä liene juuri tekemistä.

Käyttäjän Nettoveronmaksaja kuva

Näin voi tosiaankin olla.

Esimerkiksi yritys ei voi kieltää yrityksen nimen käyttämistä vaikkapa yhdistykseltä, joka ei toimi samalla toimialalla.

Tässä voi olla, että Herlin haukkuu väärää puuta, mutta voihan se toisinkin mennä - tuomarista ja kolikosta se riippuu.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Torsti Virtanen,

mitenkähän lienee maailmanlaajuisesti?

Luin juuri parin viikon sisällä juttu siitä kuinka US Patent and Registry Office on myöntänyt Facebookille monopolioikeuden face-sanan käyttöön.

Piraattipuolueen keskeinen ongelma omasta näkökulmastani on se, ettei teillä ole mitään käsitystä Suomen lainsäädännöstä. Käyttämänne esimerkit tulevat harvinaisen usein common law-käsitysten mukaan ja ovat täysin vieraita suomalaiselle oikeuskäytännölle.

Sinun logiikallasi Suomessa voisi alkaa panna Aamulehti-olutta tai myydä Harri Kivistö-kondomeja.

Käyttäjän Nettoveronmaksaja kuva

Vaikka en edusta piraattipuoluetta, niin vastaan tähän:

"Sinun logiikallasi Suomessa voisi alkaa panna Aamulehti-olutta tai myydä Harri Kivistö-kondomeja."

Aamulehti -olut voisi mennä aivan hyvin läpi, jos sen ei katsota vahingoittavan Aamulehti -nimisen lehden tavaramerkkiä. Oikeudessa voitaisiin toki argumentoida, että Aamulehti -lehden tavaramerkki kärsii siitä, että saman niminen olut tulee markkinoille. Jos Aamulehti ei olisi suurehko paikallislehti, niin voi olla, että saman nimistä olutta saisi myydä etenkin muualla Suomessa. Tuskin torniolainen paikallispanimo esim joutuisi luopumaan tavaramerkistä.

Riippuu kuitenkin tuomarin päätöksestä eikä siita mitä jossain nettipalstoilla spekuloidaan.

Käyttäjän kivisto kuva

Sinun mukaasi nimillä on tavaramerkkisuoja. Ja Piraattipuolueella ei ole käsitystä Suomen lainsäädännöstä?! :D

Harri Kivistö: "Sinun mukaasi nimillä on tavaramerkkisuoja"

Tavaramerkkilaki 10.1.1964/7, 1. luku, 3§:

"Jokainen saa elinkeinotoiminnassa käyttää sukunimeään, osoitettaan tai toiminimeään tavaroittensa tunnusmerkkinä, jollei sen käyttö ole omiaan aiheuttamaan sekaannusvaaraa toisen jo suojattuun tavaramerkkiin tai sellaiseen nimeen, osoitteeseen tai toiminimeen, jota toinen jo oikeutetusti käyttää elinkeinotoiminnassaan"

JA

"Tavaramerkkiin ei saa ottaa toisen nimeä tai toiminimeä"

Käyttäjän kivisto kuva

Niin, tavaramerkkiä pitää hakea. Minun nimelläni ei ole tavaramerkkiä ellen sellaista hae.

Helsingin Sanomat wc-paperi, olisi hienoa.

HK: "Niin, tavaramerkkiä pitää hakea"

Lain 1. luvussa 2§ säädetään ilman rekisteröintiä syntyvästä vakiintumisesta ja yksinoikeudesta tavaramerkkiin. Rekisteröinti ei kaikissa tilanteissa ole pakollista suojan saamiseksi (tai syntymiseksi).

Siksi toisekseen, tavaramerkkiä kohdellaan samoin riippumatta siitä onko siihen yksinoikeus tai ei.

HK: "Minun nimelläni ei ole tavaramerkkiä ellen sellaista hae."

Ei ole ei. Mutta kuten voit laista lukea, en minä voi alkaa valmistaa Harri Kivistö-kondomeja, jollei sitten nimeni ole Harri Kivistö.

Käyttäjän grohn kuva

Höpöt. Uusisuomi.fi:ssä otetaan poliittista kantaa eri suuntiin. Vaaleihin osallistumattomuus on yksi hailea väärinkäytöksen kannalta.

Käyttäjän kivisto kuva

Ei mitään mahdollisuutta ymmärtää, mitä juuri tarkoitit.

"Uusisuomi.fi:ssä otetaan poliittista kantaa eri suuntiin."

Aivan...

"Politiikka, kulttuuri, raha ja ympäristö ovat puolueista riippumattoman Uuden Suomen painopistealueita, mutta käsittelemme luonnollisesti myös viihdettä ja muita vapaa-ajan ilmiöitä.

Nykymuotoisen Uuden Suomen omistaa Niklas Herlin. Päätoimittajana toimii Markku Huusko ja kehittämisestä vastaavana johtajana Joonas Kiminki. Verkkolehden edeltäjä on sanomalehti Uusi Suomi (perustettu 1847), jonka upeaa menneisyyttä tekijät kunnioittavat.

Lue lisää:
Paperisen Uuden Suomen ja sotilaspoika-logon vaiheita 1847-1991
Niklas Herlin: Arvokas Uusi Suomi
Markku Huusko: Syntyy särmikäs uusisuomi.fi"

http://www.uusisuomi.fi/mika-uusi-suomi

Mutta kun ovat yhteisillä markkinoilla.

Vihreä lanka on lehti ja lehteä julkaisee Vihreä Lanka Oy, josta Vihreä liitto omistaa noin 70 prosenttia.

Kun siis Vihreä liitto käyttää enemmistöomistamansa lehden kanssa samalla alalla kilpailevan julkaisun tavaramerkkiä, saattaa hyvinkin tarkoituksena olla kyseisen kilpailijan (Uusi Suomi -lehden) mustamaalaaminen ja häpäisy.

Nyt olet väärässä. Olet unohtanut Kodak-opin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kodak-oppi

Noin tunnettuun vakiintuneeseen tavaramerkkiin voidaan soveltaa Kodak-oppia. Ihan vaan Niklakselle ilmaisena konsultointina.

Käyttäjän harrilehtimaki kuva

Odotinkin jo Herlinin reaktiota selvästä tavaramerkkivarkaudesta! Vihreät ovat linjansa mukaisesti varkaita! Ei riitä, että puolustavat varkaita ja murhamiehiä, vaan varastavat vielä julkisestikin!

Juu, ei leijona ole mikään "ruohon" syöjä, vaikka kettutyttö saattaisi haaveilla.

Ei taida mennä kuin viikko kun A.Sinnemäki korjailee vaaliprosyyrejään ja selittelee valintojaan.

On se hauskaa kun pari kuukautta sitten tämä vasemmalle suuntautunut puolue antoi persuja vastustavia lausuntoja ja nyt ottaa isänmaallisimmista isänmaallisimman leijonan tunnuksekseen ja vieläpä nuorsuomalaisen lehden nimen sloganikseen.

Ai niin: jos tuo leijona + uusi suomi olisi ollut persujen valinta, muut puolueet vaatisivat moisen rasistisen kampanjan lopettamista.

Juuri näin! Persut jos käyttäsivät, niin rasisti keskustelu olisi kiivaimmillaan. Suomenkansa tietää, että meillä on leijonan sydän!

Samaa mieltä. Vihreät ovat käsittämättömän kommareita. Jos luulette äänestävänne viherarvoja, väärin meni.

Jospa katsoisit mitä laki sanoo tavaramerkeistä.

Tavaramerkin rekisteröinnillä ei voi suojata yhtään mitään nimeä tai lausetta muuten kuin sen käyttämiseltä elinkeinotoiminnassa. Ja siltäkin osin vain myytävien tavaroiden tai palveluiden nimenä.

Vihreiden vaalikampanja tuskin täyttää mitenkään elinkeinotoiminnan tunnusmerkkejä, elleivät he myy Uusi Suomi -nimisiä palveluita tai tavaroita.

Ei tästä saa oikeuscasea sitten millään.

Onpas ristiriitaista. Politiikka on vihreille elinkeinotoimintaa ja he pakkomyyvät aatteitaan ja keräävät maksun verotuksen kautta eivätkä tarjoa itse mitään palveluja, mutta kuitenkin vaativat niitä itselleen.

Puhut paskaa - vihreille eduskuntavaalit ovat elinkeinotoimintaa, koska puolueen saama tuki valtiolta on suoraan yhteydessä kansanedustajien määrään! Vihreiden törkeydellä ei ole mitään rajaa ja mitään uutta ei puolueelta ole koskaan tullutkaan. Leijonakin oli kastroitu ja islamilainen terrorismi ja naisia alentava väri on yhdistetty Suomen leijonaan. Tämä on kokoomuksen ja vihreiden tapa kotouttaa maahanmuuttajat.

Miten ihmeessä vihreä väri alentaisi naisia?

Eeh, toivotan hauskoja hetkiä metsässä ja puistoissa vihreyden keskellä, Suomen luonnossa. Ehkä tänne siksi tulee maahanmuuttajia, kun jotkin puistakin on ikivihreitä.

Armeijan maastopuvuissakin vihreää, pitäisiköhän se muuttaa neonkeltaiseksi? Ainiin, mutta Aurinko paistaa Lähi-Idässäkin. Entäpä musta. Mutta nehän on mustia! Valkoinen? Valkoisia pilviä on Lähi-Idässäkin ja miehet pukeutuvat valkoiseen!

Argh typeryyttä.

Entäs jos he myyvät jotainen rihkamaa tuolla logolla?

Et sitten kai ole tietoinen, että värisävytkin voidaan rekisteröidä. Suomen ensimmäinen oli muistaakseni Fazerin sininen. Vihreiden vihreän sävy näyttää lipun vihreästä suoraan kopioidulta. Kuvankäsittelyohjelmalla sen voisi tarkistaa.

Käyttäjän Harrir kuva

"Vihreiden vaalikampanja tuskin täyttää mitenkään elinkeinotoiminnan tunnusmerkkejä, elleivät he myy Uusi Suomi -nimisiä palveluita tai tavaroita."

Eli eivät saa myydä viherleijonalogollaan painettuja T-paitoja vaalikampanjansa rahoittamiseksi.

Käyttäjän ristoaallonharja kuva

Leijonan ottaminen logoksi ei liene mistään muusta syystä kuin siitä, että ainakaan persut _ei_ sitä voisi ottaa. Ei mitenkään edes unissaan, ilman että jokainen rivissä marssiva Vihreä ei vetäisi volttia asiasta ja tekisi kansainvälistä selkkausta ku klux klaanin ja hitlerin uudestisyntymästä Suomessa.

Vihreillä on nyt kyllä keskisormi vahvasti tanassa.

Käyttäjän kivisto kuva

"Vihreillä on nyt kyllä keskisormi vahvasti tanassa."

Mielestäni fiksu veto kyllä.

Ehkei aivan fiksu, jellonaltahan puuttuu pallit ;-)

"- Heraldinen leijona on voimakas ja vaikuttava genitaaliensa kanssa...

Aikanaan peniksettömällä leijonalla varustettuja takkeja annettiin niille, jotka olivat pettäneet kruunun, Sagerlund sanoi."

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Naissotilaiden%20painostus%20poisti%2...

no voihan persut vaakunaleijonaa kayttaa ja jopa miksi ei. Persuille ehdotus Pirkanmaan vaalikampanjaan siniselle pohjalle vaakunaleijon ja tekstiksi Perus Suomi ihmisen asialla, etta kopioimaan

Uuden Suomen omiminen samaa luokkaa ku heebo joka yritti omia hymiön
itelleen!:-)

Suksi sinä syntyrikas pitkätukka suolle1

Käyttäjän jaripetri kuva

En ole katkera, mutta.....

MIkä luonnehdissani oli väärin? Suolle?

Käyttäjän jaripetri kuva

Vai se, ettei tukka kasva....? ;)

Jotkut ovat myös syntyrikkaita, mutta harva pystyy hillot kotona pitämään.

Me punkkarit opittiin jo seiskytluvulla että pitkätukat on epäilyttävää sakkia. "Never trust a hippie".

"Vihreä leijona" ei suinkaan ole vihreä vaan valkoinen, albino kenties ja lisäksi kuohittu! Homepäiltä on selvästi pallo hukassa, taas kerran.

Käyttäjän Nettoveronmaksaja kuva

Mitäpä voi Vihreiltä odottaa kuin varastamista ja korruptiota?

Logonahan Vihreillä on kampanjassaan Suomen leijona, tosin kuohittuna. Tämän symbolin käytöstä laki sanoo näin: "Suomen lipun tai Suomen vaakunan käyttämistä tavaramerkissä koskevaa lupaa haetaan sisäasiainministeriöltä."

Lieköhän haettu?

Muuten ihan hyvä teoria, mutta mikä tahansa kahta miekkaa tutulla tavalla käsittelevä leijona ei ole Suomen vaakuna. Suomen vaakuna on erikseen määritelty laissa http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1978/19780381 ja siihen kuuluu leijonan ja miekkojen lisäksi myös tietyt värit ja ruusuja.

Pelkästä tuommoisessa asennossa miekkojen kera heiluvan leijonan käytöstä ei ole määräyksiä.

Muistelepa mitä poliisin miekkaleijonan tunnusta parodioivan krokotiilin ja sian pään risteytyksen ja miekan käytöstä tunnuksessa seurasi viime kesänä. Se on rikos sillä se muistuttaa läheisesti poliisin tunnusta. Vaikka Suomen vaakunan ruusukkeet ja värit yms. on erikseen mainittu, ovat ne vain lisärajoitteita.

Muistelepa mitä poliisin miekkaleijonan tunnusta parodioivan krokotiilin ja sian pään risteytyksen ja miekan käytöstä tunnuksessa seurasi viime kesänä. Se on rikos sillä se muistuttaa läheisesti poliisin tunnusta. Vaikka Suomen vaakunan ruusukkeet ja värit yms. on erikseen mainittu, ovat ne vain lisärajoitteita.

Muista, että vihreiden räpellyksestä puuttuu Suomen vaakunaan oleellisesti kuuluvat ruusukkeet. Muoto ja väritys ovat myöskin vääränlaiset.

Ei ole merkitystä. Leijona muistuttaa erehdyttävästi Suomen valtion vaakunan leijonaa.

Ei ole merkitystä. Leijona muistuttaa erehdyttävästi Suomen valtion vaakunan leijonaa.

Turha Vihreiden vaalikampanjasta on vaahdota. Ilmaisulla "uusi Suomi" on merkitys suomen kielessä kokonaan riippumatta julkaisustasi, eikä laki estä ilmaisun käyttöä muilla toimialoilla saati muussa kuin liiketoiminnassa. Mutta tämän toki fiksuna miehenä jo tiesitkin. Halusit nostaa aiheesta metelin vain saadaksesi ilmaista mainosta. Sanoisin, että jos jonkun on aihetta hävetä, niin se joku olet sinä.

Käyttäjän kivisto kuva

Mutta ainakin tämä on hyvä esimerkki siitä miten kujalla porukka on imaginäärioikeuksista (tekijänoikeudet, patentit, tavaramerkit). Jos Niklas Herlinin kaltainen hyvin fiksu kaveri voi tajuta asian pieleen näin kriittisesti, se kyllä mielestäni osoittaa, etteivät ainakaan tavaramerkit ole lainkaan intuitiivisia saati luonnollisia oikeuksia.

Tässä tosin pitää myöntää, että Vihreiden kampanja on monella tavoin harhaanjohtava. Vaikeita nämä asiat ovat. Kuitenkin tällaisen hyvin yleisen sanaparin "tavaramerkitsijä" ottaa itse riskin. Voihan Elimäen Sanomatkin teoriassa sekoittua listaan asioista, joita P.Elimäki on sanonut.

No eiköhän se Herlin saa tästä ihan kivasti julkisuutta. Ei ehkä kannata heti ruveta vetämänä mitään alykkyyteen liittyviä johtopäätöksiä

Käyttäjän kivisto kuva

Käsitykseni Herlinin älykkyyden korkeasta tasosta perustuu hänen aiempiin kirjoituksiinsa. Yksi juttu ei käsitystäni kauheasti heivauta.

Tarkoittanet immateriaalioikeuksia. Imaginäärioikeudet olisivat kuvitteellisia oikeuksia. Ja kai se voi olla hyvinkin harhaanjohtavaa, jos ei esim. osaa suomea, mutta ainakin itselleni slogani "uusi Suomi" on aika itseselitteinen.

Mun mielestä yksikin juttu voi heilauttaa käsitystä ihmisestä, mutta vaikka Herlin ymmärtäisi lainkohtaa tässä asiassa väärin, on hän varmasti yleisen mielipiteen mukaan oikeassa ja se merkkaa huonoa lainkohtaa enemmän.

Olen aiemminkin sanonut Vihreitä tuuliviiripuolueeksi ja tää Leijona sekä Uusi Suomi slogan vahvisti mun näkemyksen täsmällisen oikeaksi, kyllä toi poikkesi Vihreiden totutusta tyylistä niin paljon eli oli ihan linjassa itseasiassa :D

Ymmärrän Herlinin närkästyksen, tuntisin samanlaiseen tunteen vastaavassa tilanteessa.

Käyttäjän kivisto kuva

Puhun aina imaginäärioikeuksista, koska se kuvaa paremmin ilmiötä. Viittaus on toki samaan asiaan.

Käyttäjän JoannaKurki kuva

Aiemmin vihreillähän oli linjana "Ei ydinvoimaa" ja mitä tapahtuikaan? Ovat hallituksessa joka päätti kahdesta uudesta luvasta. Alkaa pelottaa että seuraavalla kaudella menee loppukin itsenäisyys jos vihreät on hallituksessa.

Jotenkin tuntuu nololta katsoa tuommoista vierestä ja ajatella että on itse joskus heitä äänestänyt (no ei ihan viime vuosina onneksi).

Vihreät olivat ainoa puolue, joka äänesti kokonaisuudessaan ydinvoimalupia vastaan. Kaikilla muilla puolueilla oli myös ydinvoiman kannattajia. Joten ydinvoiman kannattamisesta ei ainakaan vihreitä voi syyttää. Kaikkia muita voi.

Käyttäjän JoannaKurki kuva

On itsestään selvää että heille oli ylemmältä taholta annettu lupa äänestää vastaan, kun oli ensin varmistettu että kannatus tulee taatusti riittämään.

Jos äänestys olisi ollut tiukempi, olisi heidät pakotettu ruotuun väkisin. Vihreitten onneksi heidän ei tarvinnut nöyrtyä niin pahoin.

Käyttäjän petrilagus kuva

Vihreät äänestivät ryhmäkurilla ydinjätteiden sijoittamisen puolesta, vaikka sillä päätöksellä olisivat vihreät voineet vakavasti hidastaa ydinvoimaa. Toisin sanoen vihreille kelpaa ydinjäte, mutta ei energia. Logiikka pettää pahasti.

Käyttäjän toukoapajalahti kuva

Kaikki kansanedustajat, joilla oli linjana "ei ydinvoimaa" olivat eduskunnassa, joka päätti kahdesta uudesta luvasta. Kenties ydinvoiman vastustajien pitäisi erota eduskunnasta?

Vasuri on vasuri. Onhan maailma katsonut vasureiden toilailua jo yli vuosisadan. Varastelu on pientä verrattuna poliittisiin vainoihin, kansanmurhiin tai 2. maailmansotaan. Mutta varastelusta se pahanteko alkaa.

Kokoomuksen puisto-osastoko vasureita ;-) Olet pihalla kuin lumiukko.

Nyt paljastui vihreiden suurin hätä, tahtovat perussuomalaisiksi

Käyttäjän hilkkalaronia kuva

Mielleyhtymä oli ihan selkeä heti, heti ihmetytti, mihin vihreät pyrkivät tällä liikulla. Uusi Suomi oli aikahnaan jo merkittävä ja nyt tämäki Uusi Suomi on varmaan heän tiossa. Vihreät teki nolosti. Taas.

Eunukkileijona ja lehden nimi sloganina. Hurraa vihreät, olette moterneja!

Voi että on karmeaa! Oi voi oi!

Vihreät olisivat voineet käyttää vaikka... Vanha Suomi ja uudet perunat. Uusi Suomi heidän käytössä kuullostaa ihan kolmekymmentä luvun Saksa propagandalta.

LOL @ Vihreät

Onnittelut Niklakselle etukäteen koska juttu sataa US:n laariin vaan hyvää mainosta, ja lopulta vihreät joutuvat vetämään ainakin nimen osalta vaalilogonsa pois. Lakisääteinen juttu. Ja tämähän sataa vihervassareilta mojovasti sitten persuille ääniä kans..

Et sää viitsisi kertoa, mistä laista puhut, että miksi kahta suomen yleiskielen sanaa ei saisi käyttää sloganina (kyseessähän ei ole tavaramerkkikäytöstä).

Kyse ei ole VAIN kahdesta sanasta, vaan myös vakiintuneesta, rekistöröidystä tavaramerkistä.

Vastaavalla logiikalla ydinvoimyhtiö TVO voi ottaa sloganin: "Vihreä Liitto" ydinvoimaloittensa tunnukseksi. Olisiko se OK?

Käyttäjän markuslehtipuu kuva

Arvelinkin, että tässä on kyse varkaudesta.

Vihreät saavat mennä. Ei niitä tarvitse enää edes mustamaalata,

ne tekevät sen itse.

Käyttäjän petrilagus kuva

Vaikka eri puoluetta edustankin ei kyse ole varkaudesta. Toisaalta olen erittäin tyytyväinen, että vihdoinkin keskustellaan immateriaalioikeuksien kuplasta. Kun näin moni ihminen on totaalisen pihalla lakien sisällöstä, niin voimme vain todeta, että immateriaalilakeja on selvennettävä tai poistettava haitallisina kokonaan.

Eiköhän kyse ole Maan tapa. Siis maan vihreä tapa. Kenen tahansa omaisuutta saa ottaa käyttöönsä tai tärvellä, jos katsoo vihreän asian etenevän. Kettutytöt ovat kyllä saaneet tuomioitakin. Uusi Suomi ei ole lause tai ilmaisu, vaan selvä nimitys, vaikka sitä ei olisi rekisteröity. Vihreiden nettisivut eivät käytä sitä etusivullaan missään lauseessa, vaan juuri tuossa nimimuodossa. Ehkä Vihreä kielioppi vaatii vielä hieman kehittymistä.

Virheät tais kuvallaankin kerjätä verta nenästään:
http://img220.imageshack.us/img220/2474/uusisuomivihreat.png

Tämä alkaa olla jo rankkaa infosotaa.
Vastaan, valitettavasti vanhalla kuvalla:
http://haapavaara.wordpress.com/2010/06/15/vihrea-tulevaisuus/
Mutta ei siitä asia mihinkään ole muuttunut. Totuus on totta.

Käyttäjän jaripetri kuva

Mitenkään puuttumatta kenenkin oikeuksiin käyttää nimiä tai vaakunaa, on Niklaksen artikkeli paikallaan.

Tuo kyseinen vihreällä alustalla oleva Suomen symboli käytettynä yhdessä sanojen Uusi Suomi kanssa, on törkeää itsensä jalustalle laittamista ja suorastaan halveksuntaa niitä kohtaan, jotka ovat Suomen puolesta antaneet kaikkein kalleimman, eli elämänsä.

Kiitos Niklakselle, että tuot näkyvyyttä asiassa. Vihreät ovat turmion tie.
Sääli vain niitä oikeita vihreitä.

Miten siinä halveksutaan niitä jotka ovat antaneet elämänsä Suomen puolesta?

En osaa sanoa, miten niitä halveksutaan, mutta tuntuisi olevan melko yleinen tunne tossa asiassa. Mutta jos tota ei tajua, on sitä täysin turha selittää. Vähän sama kuin koittaisi jäsentää sarjamurhaajalle omaatuntoa tai empatiaa.

myrkynvihreä kalma leijona vaakunan ja uuden suomen ylle. Hyi

No, eikö yhtään hävetä omia Suomea. Liian pyhä tavaramerkiksi.

Vihreät on törkypuolue joka myy vaikka isoäitinsä kunhan vallan ytimeen vain pääsee. Nimen Uusi Suomi käyttö kertoo täydellisestä ylimielisyydestä varastaa omaan vaalikampanjaan rekisteröity tavaramerkki.
Klerkin tapaiset kommentoijat ovat vihreyttä tyypillisimmillään.

Siellä sitä nyt julkisesti esitellään, Ylen tv-uutisia myöten! Olminvalkoinen vaakunaleijona vihreällä pohjalla, ja kaksi sanaa. Maailmaasyleilevät vihreät perääntymässä korostetusti kotimaahan - jopas jotakin. Joko globaali paska reissu tuli tehtyä, Anni, Ode ja kumppanit?

Ulkoisesti tunnus tuo mieleen hätäisesti piirretyn siniristilipun, jota heilutellaan urheilukatsomossa. Mittasuhteet ja värit ovat mitä ovat, ja ehkä hyvinkin vilpitön ajatus hautautuu tökerön toteutuksen alle.

Tavaramerkkijuttuja en osaa arvioida. Ihme on, jos vihreät eivät ole ymmärtäneet varmistaa selustaansa tällaisessa kysymyksessä.

Pitäisiko Nokian kaupungin nyt vaihtaa nimensä tai toisin päin.

Nokia lähti Nokian kaupungista, siellä on vieläkin iso tehdas nimeltä Nokia.

Kaupparekisteri on vuosien mittaan kiristänyt vaatimuksiaan. Enää Nokia Oy ei menisi nimikäsittelystä läpi, ei myöskään mikään yleisnimi tyyliin Kirjekuori Oy.

Tämä case myös vahvistaa sitä käsitystä, että Vihreät ovat täysin kuutamolla siitä, mistä tekijänoikeuksissa pohjimmiltaan on kyse. Ne ovat moraalisia oikeuksia, joilla on tarkoitus kunnioittaa sitä, joka on teoksen tai merkin ensimmäisenä kehittänyt/vakiinnuttanut. Uusi Suomi on brändinä yli satavuotias ja Herlinin kustannusyhtiö on rekisteröinyt sen 'uuden elämän' jo 90-luvun puolivälissä. Kun tavaramerkki on rekisteröity lehden lisäksi luokkiin 'viestintä' ja 'mainonta' on aika ihmeellistä että tämä on yhdenkään asiansa osaavan lakimiehen seulasta voinut mennä läpi. Tai sitten on käytetty halvinta mahdollisinta lakimiestä, joka ammattipiireissä tunnetaan nimellä siskonmies.

kynämies kirjoitit: "Kaupparekisteri on vuosien mittaan kiristänyt vaatimuksiaan. Enää Nokia Oy ei menisi nimikäsittelystä läpi, ei myöskään mikään yleisnimi tyyliin Kirjekuori Oy."

Mitä mieltä olet Eräpäivä Oy nimestä? Mitä PRH:n kanssa joutunut asioimaan niin se on vain tuurista kiinni, kuka hakemuksesi käsittelee, toiset ovat erittäin pedantteja ja toiset eivät joko osaa tai heitä ei kiinnosta.

Tänään, kun huomasin vihreiden mainonnan, niin tuli heti itsellekin mieleen, että miten lie tuo "Uusi Suomi" - siis etenkin kun uusi suomi -sanomalehtenä on historiallisesti hyvin oikeistolainen ja lisäksi leijonatunnusta käyttävät monet äärioikeistolaiset. Vahinko ei siis voi olla kyseessä.

Tosiaan en itse keksinyt mitään syytä miksi tuo olisi laitonta, mutta epäkohteliasta tuo on. Leijonamerkin käyttö taasen saattaa olla jopa laitontakin, tosin tähänkään mennessä oikeuksista siihen ei ole kovin suuresti valtion toimesta puolustettukaan.

Mitä sitten tuohon vihreiden mainoksen "pilakuvaan" tulee niin se on jo hyvin mauton enkä usko, että ainakaan suopeasti katsottaisiin vastaavia pilakuvia esimerkiksi muutos-puolueen mainoksista tms.

En usko vihreän aatteen pilakuvasta suuttuvan, koska he jatkuvasti järjestävät vastamainos kilpailuja, joissa mollataan yritysten mainoksia.

Miksi isänmaallisuus ja isänmaalliset tunnukset olisivat vain (ääri)oikeistolaisten yksinoikeus? Tutustu kampanjaan niin ymmärtänet, mitä on vihreä isänmaallisuus. Se on suomalaisuuden, suomalaisten erityispiirteiden, tapojen, luonnon ja muun tärkeän korostamista, mutta Vihreät eivät pidä tätä maata eksklusiivisesti Suomessa syntyneiden oikeutena.

"Vihreät eivät pidä tätä maata eksklusiivisesti Suomessa syntyneiden oikeutena."

Aivan, olisivat ehkä 40-luvulla hallituksessa olleena toivottaneet venäläiset tervetulleiksi, Suomihan kuuluu kaikille ;-) Isänmalliset sitten vähän laittoivat venäläisille vastaan, kun maahan pyrkivät.

Vastasit hieman aiheen vierestä; eikä tietenkään isänmaallisuus saa olle pelkästään äärioikeistolaisten yksinoikeus. Isänmaallisuutta on monenlaista. Mutta leijonasymbolilla on lainsäädännössä käyttörajoituksia sellaisenaan - tuskin se t-paidassakaan tai kaulaketjussakaan välttämättä laillinen on, mutta valtio ei ole sen käyttöä kovinkaan aktiivisesti kontrolloinut.

Omasta mielestäni vihreiden vaalikamppanja ja -ohjelma vaikuttavat varsin hyvältä ja mielenkiintoiselta.

Vihreät voivat ylpeillä näin Itsenäisyyspäivän alla ja vaalikampanjan alettua omasta aikaansaannoksestaan, noin miljardin vihreäenergiaverosta.

Tällä viikolla kun oli kovat pakkaset jouduttiin tuomaan sähköä ulkomailta kahden ydinvoimalan tehon verran. Miksei meillä ole omia ydinvoimaloita, jotka tuottaisivat tuon sähkön, ja ylijäämän veisimme muualla. Tuulivoimaloista ei ollut mitään iloa kun tuulen voimakkuus oli 0.

Kun joudutaan tuomaan sähkö esim. Venäjältä, onko se jotenkin vihreämpää siellä? Taitaa olla vihreiltä silmänkääntötemppu!

Käyttäjän Rosenrot kuva

Imitaatio on kehuista suurin:) Hiukan kyllä meni silmät vinoon tuota uutisista katsoessa, eihän tuossa Vihreiden touhussa ole enää mitään tolkkua. Aivan tuuliviirejä.
Tuo on vähän sama kuin Tokai Les Pauliin kirjoittaisi päälle"Gibson". Jotkut ovat tehneet niin mutta ei sillä suurta suosiota saa.

Verratkaas vihreiden vihreää leijonaa Saudi-Arabian lippuun.

Käyttäjän Ruuhijarvi kuva

Uusi Suomi sanaparina tavaramerkissä on aika riski sen rekisteröijälle. Tässä vihreiden kanmpanjassa on kuitenkin varmaan enempi tarkoitettu sanaparia "uusi Suomi" kuin "Uusi Suomi", eli siis kokonaisuutta ei olla tarkoitettu erisnimenä. Jos tavaramerkkirikkomukset niin paljon häiritsevät, niin olisi ehkä kannattanut valita sellainen nimi lehdelle, jota ei missään järkevässä yhteydessä voi esiintyä muutoin.

Tämän asian tiimoilta on muutenkin saanut huomata, miten ulkona ihmiset ovat immateriaaliasioista. Helsingin Sanomat esimerkiksi väitti, että Suomen valtio omistaisi Suomen Leijonan tavaramerkit, vaikka Suomen laissa erikseen mainitaan, etteivät vaakunat nauti immeteriaalioikeuksista, jokseenkin niiden käyttöä toki rajoittavat muut lait. En tunne niin tarkkaan lakia, että tietäisin, voiko vaakunan osaa käyttää vaakunan ulkopuolella ilman muokkaamista, mutta tavaramerkkisuojasta kyse ei ole.

Lisäksi Piraattipuolueen on väitetty olevan tavaramerkkisuojaa vastaan, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Tavaramerkit ovat tuikitarpeellisia, jotta kuluttaja tietää kenen tuotetta ostaa, eikä Piraattipuolue missään nimessä ole ajamassa niitä nurin.

Sehän selviää vilkaisemalla lakia Suomen vaakunasta. Mitään sen osaa ei saa käyttää missään ilman lupaa ja luvasta päättää sisäministeriö. Minä en olisi lupaa antanut tuollaiseen tarkoitukseen!

Käyttäjän kivisto kuva

Laki Suomen vaakunasta 26.5.1978/381


"Joka pitää Suomen vaakunana kaupan vaakunaa, joka olennaisesti poikkeaa 1 §:n Suomen vaakunan selityksestä, on tuomittava säännösten vastaisen Suomen vaakunan pitämisestä kaupan sakkoon."

vai oliko se jokin muu kohta?

Me, jotka tunnemme Uuden Suomen historian, järkytyimme.
Toin sen esiin jo aiemmin.

Jokin roti sentään.

Mutta minun on silti vaikea ymmärtää, että puolue tekee tällaista, jollei sillä ole valtuuksia. Vai onko johto oikeasti pihalla?

Onko Braxilla tietoja, joita Herlinilläkään ei ole?

Joka tapauksessa älytön liike vihreiltä, tarkoituksellinen tai tahaton!

Kaikesta tästä huolimatta:

Kustantaja Herlin: te ostitte oikeudet Uuteen Suomeen, jota moni kaipaa.
Se haipui.

Nyt on näköjään aika ihmetellä, onko nimi yleisessä jaossa.

Onpa kummallista.

Epäonnistunut tarkoituksellinen moka vihreiltä, ja persujen laari nitkuaa lisää tämän onnellisen tapahtuman jälkeen.

Käyttäjän sakaribehm kuva

Villasukat ja vihreä lanka

Jos minulla olisi vihreästä langasta kudotut villasukat, joilla tepastelen kaupungilla jonka nimi on Uusi Suomi. Voidaanko minua syyttää mistään, jos olen ostanut vihreät langat kaupasta ja teetättänyt nuo kyseiset villasukat jollakin villasukkaspesialistilla, joka näyttää sormiaan ja puikkojaan McLaren tahtiin, kysymättä edes talliltaan mitään neuvoa, koska hänellä kaikki tuo tietotaito on veressään.

Rintarottingilla ja sukkani jaloissa ylväänä astelen Uuden Suomen kaduilla. Mummot jotka ymmärtävät villasukkien tärkeyden, nyökyttelevät ymmärtäväisen näköisenä, ihan kuin heilläkin olisi joskus ollut sormet langoissa. Uusi Suomi jonka liepeillä kasvaa vihreää kultaa ja joka sinällään on antanut sen maan kansalle sen metsäläismiehen kasvatuksen ja elämän.

Ei tuo nappiin kuitenkaan mennyt tuo avauskampanja tuon leijonan ja uuden suomen osalta.

Jotkut joutuvat selittelemään vielä. Esim. millä perusteella tuo lupa leijonan käyttämiseen on haettu ja lupa myönnetty. Se ei ole missään tapauksessa jokamiehenoikeus kuten ei myöskään tuon "Uusi Suomi" -teeman käyttö!

Et taida ole poika parka muuaalla kulkea maailmassa kuin Suomessa.

Vihreiden kohdalla Suomen leijona on sovellettuun politiikkaan nähden aika kaukainen arvo. Jos sen tilalla olisi ollut väreihin kyllä sopiva valkoinen puolikuu, niin ehkä sitten.

M.C.I. on tukena.

Onpa kummallisen agressiivinen reaktio.

Ei minulla kyllä tuosta nimestä tämä nettilehti tullut mieleen.

Vihreiden teksti, on suoraan kuin kopio Usarin logosta, ota "silmä käteen" ja katso.

Johan pomppas! Rekisteröimällä kaikenlaisia sanapareja voisi siis kokonaan estää muita käyttämästä niitä? Eihän tuollaisessa ajattelussa ole mitään järkeä, sellainen johtaisi melkoiseen kielen köyhyyteen. Rekisteröisin vaikkapa tästäkin "johan pomppas!", "Järjen köyhyys" ja "sanaparin", jonka jälkeen meuhkaisin aina, kun joku käyttäisi niitä.

Pitää ymmärtää, mitä tavaramerkkilaki tarkoittaa. Sehän lukee niissä papereissakin,mitkä saa PRH:lta kun rekistöröi tavaramerkin, ehkä kannattaisi lukea ne.

Ei tavaramerkin rekisteröinti ole mikään itsestään selvyys. Se tutkii tarkasti voidaanko suoja myöntää. Esimerkiksi takavuosi Ellenin kakun -leipomon lopetettua toimintansa, eräs leipomo ajatteli ruveta käyttämään tuota nimeä ja tehdä sillä kunnon rahat. Investoi vielä rutkasti leipomotoimintaansa. Kun lupaa tavaramerkin käyttöön ei ollut, oikeus kielsi sen käyttämisen ja leipomo teki konkurssin. Voi kyynel, mitä vääryyttä sille olikaan tehty. Nyt sitä kakkua valmistaa Billnäsin ruukki ja oikein luvan kanssa!

Kysymys on hyvien tapojen rikkomisesta.

Juuri näin!

Jep, Just Do It (tm)

Vaalilogo on moraalisesti ja esteettisesti yhtä epäonnistunut kuin puolueen politiikka.

Uusi Suomi on kokoomuksen äänenkannattaja 70- ja 80-luvulla.
Vihreä liitto paljastaa karvansa: Kokoomuksen puisto-osastona.
Hyvä Niklas Herlin! Vihreä liitto on varastanut tuotemerkin.
Mahtaakohan pelkkä anteeksipyyntö enää riittää??

Olisi luullut, että Brax olisi ymmärtänyt, ettei Uusi Suomi ja Suomen Leijona käy mainokseen, koska Uusi Suomi on jo käytössä oleva merkki,
ja pitäisi keksiä omintakeisempaa, eikä säälittävällä tavalla matkia muita ja vielä hyvän maun ja jopa lain vastaisesti.
Säälittävää Vihreät! Kyllä nyt pitää vähän nostaa profiilia ja lopettaa muiden matkiminen ja keksiä jotakin omaa, viimeinkin.
Lakitupa-asia tämä. Varma keino häätää äänestäjät tipotiehensä tällä mainoksella.

Ja mikähän oikeasti on säälittävää? Se, että joku kuvittelee omistavansa sanaparin Uusi Suomi - ja se, että joku uskoo tämän ja syyttää sanaparin käyttäjää lainrikkojaksi! Hellanlettas sentään...

Käyttäjän htuh kuva

Tänään uutisissa: Vihreät löytävät ennen löytämättömän maantilkun ja nimeävät sen 'uudeksi suomeksi'.

Jossa on valmiiksi 5 ydinvoimalaa; rekisteröi sen vaikka nimellä uusi suomi, ja eikun sähköä myyntiin!

Ei jumalauta. Mitä sitä ajatellaan siellä virheessä maailmassa.

No, minä ajattelen tänään näin,
http://haapavaara.wordpress.com/2010/12/05/kunnan-jauhot/
On tainnut mennä virheillä vähän liikaa jauhoja nenään.

Ihan suomessa tehtyä Serranoa.

Voin tarvittaessa todistaa tutkiville poliiseille, mikä on Uusi Suomi.

Tosin M.C.I. nimimerkilläni.

**********************
Jotenkin tuntuu pahalta kun Nikke on järkännyt kivan nettiforumin niin sitten jotkut viherpaskat tekee tepposiaan.

Jos Jürgen Kasvi lukee tämän, niin ehdottaisin sovintoratkaisua:

A) Vihreät ostavat Nikeltä puoluerahoilla mainoksia, ihan jonkin verran

B) Vihreiden teemaksi otatte: "Uudempi Suomi"

Onkohan tämä vihreitten vaalilogo Pekka Siikalan ( vihr.) ideapankista ? Mieshän kirjoittaa US:n puheenvuoropalstalle useita blogeja päivittäin.

Käyttäjän MikkoARatia kuva

Toivottavasti kaikki menee niinkuin pitää ja rapsut tulee maksatuksi! Häpeisivät edes...

yyrjöttääää! vihreä, sukupuolineutraali! sairas leijona Munaton just niin sairas leijona kuin siitä tulee sairaitten kaupunkiviherkommarien käsissä!

oksettava juttu

Ei se ole sukupuolineutraali. Sillä on harja. Vain urosleijonilla on harja.

Ehkä sillä on vain hyvin pienet vehkeet. Eivät ne isot ole virallisella vaakunaleijonallakaan.

Ei riitä, että on saanut hillittömän omaisuuden tekemättä mitään, vaan vielä itkee tällaisista asioista.

Iso mies, häpeäisit.

Vihreät-De Gröna ovat Kokoomuksen puisto-osasto ja Kokoomus on RKP:n apupuolue, hyvin on marssijärjestys poliittisessa kentässä rahan avulla järjestetty.

Käyttäjän vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin kuva

Ymmärtääkseni poliittisella toimijalla on oikeus käyttää rekisteröityä tavaramerkkiä, jos se ei kilpaile samalla toimialalla. Vihreissä luultavasti asiaa on ajateltu jonkin ennakkotapauksen kautta. Se mitä ei ole ehkä mietitty loppuun saakka on se, että luultavasti he ovat lainanneet tavaramerkin suunnilleen ainoalta toimialalta, jolta sitä ei voi lainata. Siis ei voi lainata, jos aikoo "Uusi Suomi" otsikolla julkaista yhtään mitään.

Kustannustoimintaa ei määrittele sen tuloksellisuus tai voiton tekeminen, vaan se, että kyseessä on tietynlainen informaatiokanavien hyödyntämisen bisnes. Jokainen Vihreiden painattama vaalilehdykkä, jossa esiintyy otsikkona sanapari "Uusi Suomi" on kilpailuasemassa NIMENOMAAN kustannustoimintaa harjoittavan Uuden Suomen kanssa.

Vihreiden vaalikampanjassa käytetään sanoja "uusi" ja "Suomi", et sinä omista näitä sanoja. Kun kirjoitetaan "Uusi Suomi" lauseen keskeellä se on uusi Suomi, ja se ei ole sama asia kuin "sinun Uusi Suomi -slogan.

Kysymys on hyvästä tavasta, ja tätä tapaa ovat vihreät nyt rikkoneet.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Pitäisiköhän meän demareiden ottaa sloganiksemme "Suomen valkoinen ruusu", mutta värjätä se punaiseksi?

Sekä Suomen Valkoisen ruusun että Suomen leijonan ritarikuntien suurmestari on Tarja Halonen.

Hei Antti,

Understatement Sinulta. Jään toivomaan osuvampaa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

PS. Kai luit HS:sta puoluesihteerisi avec kommmentoinnit Suomen lähihistoriasta.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Ymmärrän kantasi (understatement), vaikken olekaan samaa mieltä.

Kun liität kannanottoosi viittauksen HS:n Majander-helvettiin, ymmärrän senkin, mutta samalla tulet näyttäneeksi ketunhännän kainalossasi.

Niin...en ole koskaan ymmärtänyt miksi Suomen Valkoinen Ruusu myönnetään jollekin sosdemille koska sen alkuperäinen tarkoitus oli muistuttaa valkoisten voittoa punaisista.

Nykyään demareiden vaaleanpuna on vain camel flash ;-)

Käyttäjän harrilehtimaki kuva

Ei, vaan näiden suurmestari on Tasavallan Presidentti, joka valitettavasti sattuu olemaan Tarja Halonen, mutta onneksemme, on viimeistä kauttaan ko. virassa!

http://www.ritarikunnat.fi/ritarikunnat.asp

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Näin se on, kun pilkkua viilataan, jos kohta näyttäisi olevan "Suomen tasavallan presidentti".

Jos kirjoittaa "valitettavasti", "sattuu", "onneksemme" ja "viimeistä", kertoo se hivenen sivistymättömästä demokratian halventamisesta enemmän kuin sovittujen pelisääntöjen kunnioittamisesta.

Käyttäjän harrilehtimaki kuva

"SVR:n ja SL:n kunniamerkkejä voidaan antaa myös ulkomaalaisille. SVR:n ja SL:n ritarikuntien suurmestarina on Tasavallan Presidentti, jolla yksin on oikeus kunniamerkkien antamisee"

Näyttäisi kyllä olevan muodossa "Tasavallan Presidentti"! Kunnioitan presidentin virkaa, sikäli, kun se on demokraattisesti täytetty, mutta en kunnioita millään muotoa Tarja Halosta Tasavallan Presidenttinä!

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

En voi mitään sille, että käyt "väärillä sivuilla" etkä tiedä, missä ne "oikeat sivut" ovat, mutta se tuli selväksi, että suhtautumisesi voittajiin ja voitettuihin on mitä se on.

Jatketaan erimielisyyttä!

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!

Kummallisia kommentteja.

Mikäli on tiedotettu oikein, Herlinin yritys osti edesmenneen painetun lehden oikeudet. Sittemmin hän perusti nettilehden, jonka tyylilaji oli mahdollisimman kaukana alkuperäisestä. Mutta oikeudet olivat ja ovat hänellä.

Se on käsittääkseni tosiasia, oli alkuasetelmasta mitä mieltä hyvänsä.

Uskon, että N. Herlinillä on oikeus ihmetellä.

Vai onko hän varmistanut taustansa? Aamulehtikö ne oikeudet möi? Vai mikä taho? Onko siellä ehkä unohdettu joitain juridisia seikkoja?

Eikö enemmän pitäisi ihmetellä sitä, miten Herlin katsoo oikeudekseen käyttää piskuisen nettilehtensä nimenä vanhasuomalaisen puolueen ja sittemmin Kokoomuksen maineikasta äänenkannattajaa?!

Oli asia niin tai näin,niin niijajia täällä näkyy riittävän.

Kuten moni on jo yllä sanonut, Niko Herlin vaahtoaa tyhjästä - ei sanaparia "uusi" ja "Suomi" voi kaikissa yhteyksissä omistaa.

Vihreät puhuvat uudesta, uudenlaisesta Suomesta, malliin "Vihreiden tavoite on uusi Suomi, joka on suvaitsevainen, joka rakastaa ympäristöä ja jossa talous on vihreää".

Moisessa yhteydessä ei verkkolehti Uuden Suomen tavaramerkkiä rikota, semminkin kun verkkolehti Uusi Suomi ei ole poliittinen toimija ja toisaalta Vihreät tai Vihreiden vaalikampanja ei ole lehti. Toisin sanoen, eivät ole edes samalla toimialalla.

Taannoin ilmaisjakelulehti Voima koetti selvitellä, onko radio nimeltä Lahden Voima ko. ilmaisjakelulehden tavaramerkin rikkomus. Ei ollut, koska oikeuslaitoksessa päätettiin, että edes lehti ja radio eivät ole samalla toimialalla.

No, Niko Herlinin raivonpuuska saa ihmiset tsekkaamaan Vihreiden vaalikampanjan, mikä on näin vihreästä näkökulmasta vaan hyvä juttu, joten tattista vaan!

Kysymys on hyvän tavan rikkomisesta.

Uudenlainen suomi, poliisivaltiota se enemmänkin muistuttaa Vhreiden jäljiltä.

Teidän vihreiden huoraamisen toteaminen on aivan sama asia kuin professorin ehdotus sallia lapsi-porno!

Oletko sokea, he kirjoittavat isoilla kirjaimilla Uusi Suomi. Miksi vääristelette puolustajat, kirjottamalla uusi Suomi. Juttu on niin jos esim. perustaa yritystäkin, pitää tutkia tosi tarkkaan, ettei kyseinen nimi ole jo käytössä. Ystäväni perusti vasta firman ja sai hakea todella kauan,että löytyi käyttämätön nimi, kun samantyylisiä tuntui olevan pilvin pimein.
Laki, se on sama kaikille, jos ette tienneet. Lisäksi kuvastaa mielikuvituksen puutetta käyttää toisten tavaramerkkejä vaalimainoksessa,jonka tarkoitus olisi houkutella uusia ja vanhoja äänestäjiä. Itse en ainakaan äänestäisi rikollisia. On rikos varastaa Uuden Suomen tavaramerkki ja raiskata Suomen Leijonaa.
Jos ihmisten älykkyysosamäärä on näin alhainen, niin ei voi muuta kuin sääliä.
On oikein viedä asia lukitupaan ja vaatia korvauksia. Jos esim. minulla olisi oma liikeyritys, en antaisi kenenkään käyttää yritykseni nimeä omiin tarkoituksiinsa ainakaan lupaa kysymättä.
On hyvien tapojen vastaista varastaa toisen tavaramerkki ja sen lisäksi vielä todella typerää.Säälittävää touhua!

Tutustu tuotemerkkilainsäädäntöön ensin.

Kyse ei ole tuotemerkkiloukkauksesta, koska kyseessä ei ole kilpailuasema samalla toimialalla.

Myöskään tuo vaakunaleijonaa muistuttava leijona EI ole samanlainen kuin vaakunaleijona. Se on uusiksi piirretty ja erilainen.

Huom. Myös kansallisen kokoomuksen tunnuksessa on sininen vaakunaleijonaa muistuttava leijona, jonka sukupuolielimet ovat näkymättömissä. Siinäkin siis "raiskataan Suomen leijonaa"... :)

Miksei se voinut olla Varsinais-Suomi - Egentliga Finland tai Vapaa Suomi?

Luuletko Herlin että omistat sanat "uusi" ja "Suomi"? Jos kirjoitat ne peräkkäin, tulee "uusi Suomi" tai lauseen alussa kirjoitettuna "Uusi Suomi", joka on aivan eriasia kuin sinun "Uusi Suomi".

Kyllä se Niklas nyt vaan on laillista. Mausta, toimivuudesta
tai muusta en sano mitään.

-potentiaalinen vihreiden äänestäjä ja Uuden Suomen satunnainen lukija.

Jos kadulla kysyttäisiin ihmisiltä, mikä on Uusi Suomi, satavarmasti vastaus on että entinen sanomalehti. Ei mikään vihreiden slogaani. Tietysti jos haastateltava on huomenna vihreä, hän vastaa toisin.

Käyttäjän miljasaresvaara kuva

Varmasti on Vihreät kysyneet lakikonsultointia asiassa, aika ihmeellistä jos eivät olisi, tuollaisen kuvan kanssa.
Sinänsä hauskaa että juuri kun Vihreät ovat kuulleet gallupeista, "kansallistunteen noususta" Eurooppaa myöden ynnä muusta, he tekevät tällaisen profiloinnin itsestään, eli vetelevät juuri siitä kuvittelemastaan narusta mitä ilmeisimmän ja läpinäkyvimmän saattaa. Suomen leijona, UUSI Suomi ja Suomen "manifesti". Ymmärrän hyvin että Uuden Suomen ylläpitäjiä pistää silmään moinen.
Toisaalla Kokoomus taas pehmentää imagoaan Vihreiden suuntaan http://www.kokoomus.fi/vihreattoivotalkoot/ :D Aika hupaisaa. Ja kaunista.

Katsotaan, mitä ministeriön edustajat sanovat tuosta leijonasta. Assosiaatioyhteys on mitä ilmeisin, sillä kuva on omiaan sekoittamaan nuo leijonat toisiinsa.

Mitäs vihreiden nörtit siihen sanoo?

Onpas pahat lainaukset tehty

kas kun kukaan ei keksinyt sanoja Vihreä Suomi

piti napata Niklaksen lehden nimi ja
pöhniä Suomen leijona

vihreillä pötkii heikosti

siellä on ajatukset loppunut
tämän vuoden päätökset ajavat Suomen sisäiseen lamaan
heti ensi vuoden alusta suurilla energiaveroilla

Mitä nyt voi odottaa puolueelta, jolta on tulossa homo-presidentti ehdokas ja jolla on lepakko-ministeri, joka asuu kommuunissa :) Ainoa järkevä vihreä koskaan on ollut Osmo Soininvaara joka on Persujen galluppien takia kaivettu haudastaan pyöräilemään vihreät uuteen nousuun ...

Käyttäjän marttimunne kuva

Järkevien vihreiden joukkoon kuuluu myös tohtori Eero Paloheimo. Hän on niin järkevä, että älysi erota puolueesta, joka on vain haitaksi alkuperäiselle, luontoystävälliselle vihreydelle.

Kysymys on hyvän tavan rikkomisesta, ja sitä vihreät nyt tekevät.

Pässit, ei kahta sanaa kuten "uusi" ja "Suomi" erikseen tai yhdistettynä voi mitenkään omia itsellensä!... Varsinkin kun on noin abstrakti tarkoitus. Iskulause voisi yhtä hyvin olla esim. Uudenlainen Suomi tai jotain sinne päin. Samoilla linjoilla olen kuin muutkin edellä kirjoittaneet: "Pitäisiko Nokian kaupungin nyt vaihtaa nimensä tai toisin päin." Miettikää nyt vähän!!!

Kysymys on hyvän tavan rikkomisesta.

Vihreiden kampeamisen kokonaan ulos politiikan päättäviltä palleilta olisi enemmän kuin ajankohtaista. Mitäs jos Herlinin poika vähän jeesaisit siinä?
.

Copy-paste -mainos.Hienoa.

Vielä tuli yksi hauska? variaatio mieleen:

--karhulogo--
Suur-Suomi
Vihreät De Grrrr

Käyttäjän andres kuva

Heheh, van Helsing. Tuo olisi mainio. ...De grrr...:)

Herlin ei omista Suomea, Eikä Suomen nimiä.Todella lapsellista touhua Uudelta Suomelta.Eihän Niinistökään kysynyt lupaa työväeltä kun rupesi työväen pressaksi.jos muistan oikein.Vihreät olisivat voineet keksiä paremmankin nimen uusi suomi nimi jotenkin kuulostaa aikaansa eläneeltä.

Juu on "lapsellista" Uuden Suomen omistajalta puuttua sanapari "Uusi Suomi" luvattomaan käyttöön. Ei muuta kuin nahkapäät ottamaan "Vihreä Liitto" sanaparin käyttöön omiin t-paitoihinsa. Lapsellista jos joku ituhippi moiseen pikkuasiaan puuttuu. Kuoleva, pörssitalossa kampanjoiva entisten aikojen puolue!

Käyttäjän joniV kuva

Uusi Suomi voisi mielestäni ryhtyä jonkinlaisiin, esim. oikeudellisiin toimenpiteisiin tästä tavaramerkin ryöstöstä. Lisäksi tuossa vaalimainoksessa on käytetty suomen vaakunaa, jota ei saa käyttää ilman lupaa. Lieneekö vihreät jaksaneet sinkään käytölle mitään lupia hakea.

Muutenkin tuo on naurettava vaalilogo tuolle puolueelle.

Suomileijona ei sovi mitenkään de virheille, ei sitten mitenkään.

Paljon osuvampi tunnus tälle tuholaispuolueelle olisi Citykani

http://kuvajako.net/images/43454445226625591467.jpg

Uutisissa vihreiden puheenjohtaja mainitsi heidän puolueensa erityisesti ajavan homojen asiaa ja myös muiden vähemmistöjen asioita.Minusta leijona vaakuna ei sovi vihreille koska leijona on uljas eläin mutta vihreät eivät ole uljaita ihmisiä mutta homoja ja lesboja siinä puolueessa riittää..sano siirakki.Vihreiden logo olisi heidän puheidensa mukaisesti julkistettava ja kun homot ja seksuaalisesti poikkeavat ovat heille niin tärkeita, olisi ryhmäkuva sopiva logoksi vihreille. Homo, lesbo, pedofiili nukke kainalossa, runkkari itse teossa ja kirkon pappi vaikka ilman piliä tai vaihtohtoisesti,"jorma" kourassa ja kaikki alastomina ryhmäkuvassa ja siinä olisi vihreiden "leijona" kansan nähtävänä.

:D:D:D:D pisteet ja sukupuolineutraalipapukaijamerkki tälle kirjoitukselle!
Hauska ja osuva!

Joo Leijonalla pitäisi myös olla harppi ja leka ihan vain vihreitten keksijän Marcus Wolffin kunniaksi, vai mikä helvetin pajavasara niillä osseilla nyt olikaan omassa logossaan.

Joo Leijonalla pitäisi myös olla harppi ja leka ihan vain vihreitten keksijän Marcus Wolffin kunniaksi, vai mikä helvetin pajavasara niillä osseilla nyt olikaan omassa logossaan.

Kastroitu albiino urosleijona vihreällä pohjalla.

Hyvää on se, että kotoutumaton leijona on palautettu takaisin Afrikan vihreille kunnaille.
Onko tämä jokin piiloviesti Vihreiltä, että puolueen mamu-politiikka on radikaalisti muuttumassa ?

Höh... Uusi Suomi on rekisteröity nettilehti, totta, ja kaikkien lakien mukaisesti kenenkään muun ei pidä harrastaa tiedonvälitystä tai kustannustoimintaa saman nimen alta.

Mutta eihän nettilehden nimen rekisteröiminen sitä tarkoita, että käsite tai ilmaisu "uusi suomi" olisi Herlinin yksityisomaisuutta joka ikisessä mahdollisessa asiayhteydessä.

Fazer on esimerkiksi rekisteröinyt sinisen värin. Nettilehti Uusi Suomen tunnusväri on sininen. Onko Herlin siis varas, ja tulisiko hänen hävetä (sinisen värin käyttämistä)?

JANKUTIJANKUTI, mistä tämmösiä typeryksiä sikiää?

Suora lainaus Tavaramerkkilaista: "Tunnusmerkkien katsotaan tämän lain mukaan olevan toisiinsa sekoitettavissa vain, jos ne tarkoittavat samoja tai samankaltaisia tavaralajeja."

Rekisteröity puolue versus nettilehti... Minusta hyvinkin _erilaisia_ tavaralajeja, eikä sekoittamisen vaaraa pitäisi olla.

Niin tosissaan. Mutta eihän Kokoomuksen koti,uskonta ja isänmaa ollu mikään varattu slougani. Toisaalta, täällä puheenvuoro osiossa on aika paljon juuri poliitikkojen blogeja.

Kiitos tästä loistavasta mahdollisuudesta. Kiva, että voi yhdeltä sivustolta löytää eri puolueiden ehdokkaita. Luen nykyään melkein Usaria enemmän kuin Hesaria.

Fazer ei ole rekisteröinyt sinistä väriä, vaan Fazerin sinisen värin, joka on tietty sinisen värisävy. Ko. sinisen sävyä ei esiinny tämän verkkolehden sivuilla. Sinisestä väristä saa lukemattomia eri sävyjä aikaan, joten rekisteröimätöntä sinistä on runsaasti tarjolla.

Ko. sinistä sävyä saa käyttää vaikka sisärenkaiden myymiseen, jos niin haluaa. Ainoastaan kukaan suklaakauppias ei ko. sinistä sävyä voi käyttää, kuten ei kukaan toinen nettiblogikaan saa ottaa nimekseen Uutta Suomea.

Muu käyttö taas on kohtalaisen vapaata.

Minun mielestäni kyrvätön leijona on eri asia kuin kyrvällinen. Siinä mielessä kysymyksessä on koko lailla uusi konsepti, jota on nyt sitten käytetty äänien keräämiseen. Missä määrin kyrvättömiä miesäänestäjiä ja kyrpää vieroksuvia naisäänestäjiä sitten hakeutuu vaakunaa kannattamaan, nähdään tuloksista.

Ja miekkaa pitelevä leijona ei ole sinusta epäluonnollinen?

No, koko vaakuna on alkujaan Ruotsista, joten se on maahanmuuttajaleijona kaiken muun lisäksi. Olisiko Lion in Zion? Eli Etiopiasta (jonka lipussa on muuten myös kauhistuttavaa vihreää).

Minusta on käsittämätöntä, että vaakunaa ei ole vielä vaadittu muutettavaksi eli tehtäisiin jokin oma vaakuna eikä käytettäisi vanhojen siirtokuntavaltojen symboliikkaa.

Ehkä ironisinta on Suomen jääkiekkojoukkueen kutsuminen leijoniksi. Ei mikään ihme, että Ruotsille yleensä hävitään, kun olemme ikuisesti heidän brändiään.

Kirjanpitäjä sanoi että US-mediasta saisi ilmaista mainostilaa.

Ihanaa, että US on vihreä media. Nyt voimme jo mainosesta maksaa, jos päädymme mainoskampanjaan.

Mielenkiintoisinta on, että Vihreät eivät varmaankaan ole kysyneet lupaa Suomen leijonan käyttämisestä. Lupa pitää kysyä sisäasiainministeriöstä ja tätä ei ole kukaan tainnut huomata?

AHAA!

Ei ole sama leijona, vihreiden leijonalla ei ole munia.

Tässäpä toinen leijona:

http://www.kokoomus.fi/mediapankki/leijona/

Käyttäjän petrilagus kuva

Sopivat sievästi isännän ja puutarhurin merkit toisiinsa :)

Vireät ovat olleet varkaissa ja sehän kuvaa taas hyvin tätä puoluetta, ei tulla omilla toimeen vaan lusmutaan toisten siivillä.

"Uusi Suomi" -lehden ja Vihreiden kampanjan tavaramerkkiasioista täällä on puhuttu.

Varmaan nyt jo tässä vaiheessa, jos kommentteja on jaksanut lukea, aika monelle on käynyt selväksi, että ei tässä mistään tavaramerkkirikkeestä ole kyse. Niko Herlin voi toki haastaa vaikka Vihreät oikeuteen ja saada siitä vähän julkisuutta, mutta varmasti - hyvät juristikontaktit kun omistaa - tietää, että ei skabaa tule voittamaan. Julkisuutta toki tulee, mikä tietty on Uusi Suomi -nettilehden kaltaiselle ilmiölle ihan elinehto.

Ja mitä leijonaan tulee, eipä sekään ole tavaramerkkirike - tai jos olisi, niin samassa lirissä olisivat ainakin Helsingin Sanomat ja Kansallinen Kokoomus rp (Googlen kuvahaulla etsikää vaikka "kokoomus leijona" -hakusanoilla). Kastroitu se kokkarijellonakin on, muuten.

Se, että onko uusi Suomi ja vihreä leijona sitten hyvän maun mukaista, on jokaisen oma asia, mutta mitään lainvastaistahan ei niiden käytössä ole.

Mun mielestä Vihreiltä onnistunut lanseeraus, minkä jo kohunkin määrästä huomaa oikein hyvin. Tykkään.

Luvan kanssa se on laillista ja HS sekä Kokoomus ovat taatusti saaneet luvan tuon kuvion käyttämiseen.

Ilman lupaa se on laitonta kuten laissa sanotaan, ja viranomainen joutuu virkansa puolesta sen käytön kieltämään.

Voihan olla että lupa on kunnossa leijonan osalta, mutta vähän ihmettelen, miksi Holmlund sen luvan olisi myöntänyt!

Sun tulee tässä muistaa, että Vihreät ei käytä vaakunaleijonaa. Kuten ei Hesari tai Kokoomuskaan. Kaikilla on siitä modattu versionsa. Ja siihen on kaikilla syynsä: yksikään puolue tai lehti ei saisi käyttää vaakunaleijonaa.

Vaakunaleijona on vaakunaleijona, ja sen käyttöön tarvitaan lupa.

Vaakunaleijonaa muistuttava, mutta modattu ja hipsteröity ja kastroitu leijona ei ole vaakunaleijona. Sen käyttöön ei tarvita lupaa. Sen tietävät Kokoomus ja Hesari ja Vihreät.

Edelleen: jos joku pitää Vihreiden kampanjaslogania tai -leijonaa jotensakin mauttomana, se on ihan eri asia kuin pitää asiaa laittomana. Mauttomuudesta mun mielestä Vihreitä voi syyttää, se kun on makuasia, mutta laittomuuksista syyttäminen nyt vaan osoittaa, että syyttäjä ei oikein tiedä mistä puhuu - ja on vetänyt herneen nenään.

Näin lyhyeesti Uusi Suomi vihreille...
ROSIKSESSA (eli oikeudessa) TAVATAAN!
Sitä paitsi vihreille sopii nimeksi ennemmin Suomen myrkyttäjät.

Siis henkiset, HENKISET myrkyttäjät.

Käyttäjän gagarin kuva

Ruotsalainen Absolut Vodkan tuottaja haastoi kerran oikeuteen jonkun toisen toimialan yhtiön, joka oli käyttänyt "absolut" -sanaa mainoksessaan ylistäen tuotteen erinomaisuutta. Muistaakseni se juttu hävittiin.

Uusi Suomi on siinä rajoilla - kiikun kaakun. Mielenkiintoinen keissi, jos menee raastupaan. Kyllä mielleyhtymä tulee välittömästi tähän lehteen, joka sentään jo nykyisellään nettiversionakin omaa laajaa tunnettuutta.

Koska kyse on kuitenkin valtakunnan politiikan parissa toimivasta poliittisesta liikkeestä ja lehti puolestaan on kaupallinen julkaisu, niin voi olla, ettei sanaparia "uusi Suomi" pysty Herlinin toivomalla tavalla rajoittamaan tässä yhteydessä. Olen varma, että juristienkin piirissä asiasta tulee vallitsemaan monia mielipiteitä.

Vihreä jellona suorastaan syytää lisää ääniä persujen laariin. Vaalien jälkeen vihreistä voidaan tehdä persujen puisto-osasto. Mikä ettei!

Käyttäjän malva kuva

Koko logo on harvinaisen mauton, eikä kuvasta Vihreitä millään tavalla. Se ei istu heille lainkaan.

On törkeää varastaa toisen nimi, eikä se leijonakaan siihen logoon kyllä sovi sitten yhtään.

Tuosta saa sellaisen kuvan, että vihreät ovat ihan sekaisin identiteettinsä kanssa ja yrittävät epätoivoissaan tuollaista temppua.

Uskomatonta!

terv. Eeva

Käyttäjän JoannaKurki kuva

Siis tuossa on semmoista poliisivaltio-meininkiä .. Mikä sinällään sopii hyvin Vihreitten ajatteluun. Ovat vapaamielisiä niin kauan kun kaikki ajattelevat kuten he. Sen pidemmälle eivät ajattelun tai sananvapaus saa yltää.

Onhan vihreillä varaa oikeudenkäynteihin? Mitähän kansa sanoo tuosta 1 miljardin vihreäenergiapaketista, johon kaikkien kansalaisten on osallistuttava, maksaa sitten tuloveroa tai ei. Lasku näkyy energian hinnassa, ja sitten meuhkataan, että ollaan menossa tasaveron suuntaan. Energiavero sen kaikissa muodoissaan näkyy lisäksi hyödykkeiden hinnoissa, ja taas kansa maksaa.

Sellaista on vihreiden ekologinen energiapolitiikka!

Ehkäpä Uusi Suomi jatkossa katsoo tukeeko Vihreän puolueen ehdokkaita ilmaisella julkisuudella blogipalvelussaan, kunnes vaalit on loppuun katsottu. Kukapa nyt varkaita kotiinsa kutsuu ja tahtoo.

Enpäs muuten muistanut koko Uusi Suomen olemassaoloa, ennen kuin luin Iltalehden sivuilta Herlinin itkukohtauksesta.

Kiittää Herlin Vihreitä saisi. Eiköhän tuo potkuraivari näy alkuviikosta mukavana piikkinä kävijämäärissä.

Uskomattoman röyhkeätä henkilökohtaisuuksiin
menevää tekstiä ylläolevalla!

Näin on. Tyypillistä tekstiä vihreiden kannattajalta.

Mihin vihreiden uskomaton ylimielinen röyhkeys perustuu?
Olisiko heillä harhaluulo siitä että toimittajakunta on
heidän puolellaan ja että heidän 'misseillään' on ylivertainen mediaseksikkyys?

Ensivilkaisulla vihreiden logo näyttää Suomen heraldiselta leijonalta, mutta lähemmin tarkasteltuna on havaittavissa eroja:
-vihreiden leijona on hampaaton ja kuohittu
-vihreiden leijonalla on turvonnut kieli
-hännän alla sulkijalihaksen alueella on jotain erilaista... kramppi tai jotain...
-muitakin pieniä eroja löytyy, joilla lienee kullakin oma merkityksensä.

Kuvaviestinnässä tämä on selvä viesti, tällaisen Suomen nämä vihervassarit meille haluavat keittää.

Tämä on vihreiden Uusi Suomi.

ps. Kasvi taisi poistaa blogistaan kommentin, laitan sen tänne.

Vihreiden leijona ja "uusi suomi" evät ole sinivalkoisia.

"Tämä on vihreiden Uusi Suomi."

Tai tämä -> http://img220.imageshack.us/img220/2474/uusisuomivihreat.png

Vihreiden uusi Suomalia.

Onpa hieno - ironia 1950-luvun Suomea haikailevaa lakupekka-rasismia kohtaan tulee tyylikkäästi esiin! Tämä näkyy olevan jo nyt netissä joillain Vihreillä käytössä - kiitos tekijälle tästä.

No jo on kumma kun tämä näyttää niin monella jo unohtuneen:

http://www.kokoomus.fi/mediapankki/leijona/

Jäitä hattuun. Vaikka se ei ole Niklas Herlinin vika, Uusi Suomi on aina ollut aika huono lehden nimi. Suometarkin oli parempi. No, nykypäivän Uusi Suomihan on "lehti" enää sanan laajennetussa merkityksessä mutta ihan kelpo media sinänsä. Mutta vaikka Niklas olisikin, enkä asiaa epäile, rekisteröinyt nimen "Uusi Suomi", se ei voi eikä se saa voida tarkoittaa, että Niklas "omistaisi" sanaparin "Uusi Suomi" -- saati "uusi Suomi" muussa mielessä kuin julkaisun nimenä. Jos Vihreät - De Grönä haluavat visioida "uudesta Suomesta" - "det nya Finland", olisihan se hirmuista sananvapauden rajoitusta, että joku miljonääri tulisi sanomaan, että ei käy, koska minä omistan käsitteen.

Uusi Suomi on mainio lehden nimi. Kerrassaan mainio!

Vihreiden vaalilogossa pitää olla

Lauma sukupuolineutraaleja(ihmisiä???)syleilemässä toisiaan
Hampaattomia leijonia
Karvattomia miehiä
Vihreitä menninkäisiä
Lesboja toki
Homolauma rynnimässä alttarille
Viherpeipposia
Harmaita nylettyjä varpusia
Kaikkea sekoa jatkuu pervoa pervoa ym kivaa

Ja vain isättömiä lapsia.

DRAAMA, kaksiosainen

Ville vihervarpunen tepasteli eduskuntatalon käytävää pitkin.

Tulipa hampaaton jellona vastaan.

Jatkuu..

JELLONA

- Varastit hampaani!

Jatkuu edelleen, vaikka Ville ei sitä ymmärrä...

VÄLIAIKA

Tarjolla Itsenäisyys-Päivä. Ja paljon pikku purtavaa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kas siinähän se on kansakuntaa kehittävää toimintaa, kun haastellaan korvauksiin porukoita, jotka käyttävät sanoja "uusi" ja "Suomi". Herra Herlin ei omista kumpaakaan.

Kannattaisi muuten toisen kerran pohtia ennen kuin ryhtyy syyttämään jotain "varkaaksi". Sellaisellakin toiminnalla voi olla hintansa.

Pelleilyä koko touhu. Kaikilta.

Muuten. Ilmeisesti herra Herlin ei ole lukenut omaa ohjettaan: "Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi."

Kysymys on hyvän tavan rikkomisesta, ja sen ovat vihreät tehneet. Anteeksipyyntö olisi nyt todella paikallaan!

Käyttäjän andres kuva

Vieras: hyvin on keskustelu edistynyt tähän mennessä: 165 kommenttia. :)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kodak-oppi

Niin tunnettuun vakiintuneeseen tavaramerkkiin kuin Uusi Suomi, voidaan soveltaa Kodak-oppia.

Käyttäjän markosihvonen kuva

Älä jumalauta Niklas anna vihreiden hoitaa Uuden Suomen taloutta, olette velkakierteessä kohta :)

http://www.youtube.com/watch?v=A8nXjm-wfFE

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Mainontaa suhteellisen paljon miettineenä ja käytännössä toteuttaneena joudun toteamaan, että en ymmärrä kuinka tällainen mainos voisi purra. Tuntuu jotenkin siltä, että idea on keksitty Vihreiden omassa tyttöporukassa ja mainostoimiston tytöt ovat sitten sen toteuttaneet. Ei näin tyhmää mainosta mikään mainostoimisto lähde ehdottamaan ja toteuttamaan oma-aloitteisesti.

Käyttäjän gagarin kuva

Mitähän vihreiden femakot tuumaavat tuosta "tyttöporukka"-olettamuksesta?

Tekijöillä on ollut jalat tukevasti ainakin metrin ilmassa.

Käyttäjän raukko kuva

Pappa ei taida olla oikein perillä siitä, että mainosalalla on tapahtunut yhtä ja toista sen jälkeen, kun hän itse sai viimeisen kalliomaalauksensa valmiiksi... ;)

Kokkareita korpeaa. No onhan heillä vielä Bobin ideoima punatulkku.

Nälkiintynyt lumileijona Libyan lipussa = Uusi Suomi?

Niklaksena olisin todella vihainen.

Vihreänä surullinen.

N2:sen asiakkaana järkyttynyt.

Perussuomalaisena riemukas.

Noh, floppaapahan noi muutkin mainostoimistot kun politiikkaan sotkeutuvat.

Vihreät kokoomusnaiset puolustelevat tietenkin omia munattomia leijoniaan.

Uusi Iiihana Vihreä Suomi. Kosketelkaa toisianne !

HYVÄ NIKKE. ota puisto-osastolta oikeudessa manit pois.

Onpa täällä löylyä lyöty. Mahtaa kohta kiuas kylmetä. Sitten tuuletetaan ja huomenna taas klapia pesään. Meinaan, notta kuivataan välillä kuontalo ja jatketaan huomenna. :-)

Käyttäjän Harrir kuva

Puuttumatta Herlininin omistusoikeuksiin totesin heti Vihreiden vaalilogon nähtyäni, että siinä menevät mainostoimistolle maksetut eurot aivan hukkaan. Leijonavaakuna T-paidassa on viime aikoina liitetty isänmaallisuuteen, nationalisteihin ja jopa skineihin.

En rupea väittelemään, mikä on Vihreiden isänmaallisuuden aste; kyse on siitä, miten suuri yleisö sen mieltää. Ja minkävärisellä pohjalla Suomen leijona on totuttu näkemään. Mikään määrä mainosrahaa ei muuta mustaa valkoiseksi, eikä punaista vihreäksi. Ja sitten niillä oli vielä otsaa piirtää leijona sukupuolineutraaliksi.

Jo on aikoihin eletty. Eivätkö nuo viherpiipertäjät nyt ymmärrä, että 'Uusi Suomi' on tavaramerkki -johon ei kajota noin vain. Olen täydellisesti samaa mieltä koko blogi kirjoituksen kanssa ja erityisesti varkaille: - Hävetkää, jos edes osaatte!

Kannattaisi tutustua tuomerkkilakiin ennen kuin syyttää varkaudesta.

Tuskin auttaisi asiaa vaikka lanseeraisitte nimeksenne Punainen Lanka, koska se näyttää olevan auttamattomasti hukassa.

Käyttäjän Omena kuva

Jospas puolue ajatteli niin kertakaikkisen näppärästi tämän asian, että tiesivät/arvasivat lehden nimeltä Uusi Suomi reagoivan suurella närkästyksellä heidän lanseeraamaansa nimeen - nimeen jonka he aivoriihessä lopulta päättivät vaalikamppanjansa nimeksi! Tällä keinolla he - jos jollain - ylittävät uutiskynnyksen; nimi on sama kuin tunnetulla sanomalehdella joka on ollut iso yhteiskunnallinen vaikuttaja vuosikymmente ajan. Nyt lehti on toki toinen, nettilehti ja sisällöltään ihan eri kuin samanniminen edeltäjänsä - tunnettu, yhtäkaikki.

Sitten kun N. Herlin reagoi - arvattavasti nopeasti, kiukkuisesti ja näkyvästi - voi puolue olla "hämmästynyt" siitä, kuinka kukaan voi omistaa suomenkielen perussanoja, kuinka kukaan voi ylipäätään väittää omistavansa sanaparia joiden varaan he nyt kampanjansa ovat rakentaneet...

Varmasti puolueessa on aiheen tiimoilta keskusteltu kunnolla, riskit hyvin tiedostaen ja ne kartoittaen - keskenään ja mainostoimiston kanssa, juristeja on konsultointu... Politiikka on aina politiikkaa; siihen liittyy tietty härskiys ja oman edun tavoittelu ja ennenkaikkea pelaaminen. Nyt sitten seurataan miten pelissä käy! Saamme varmasti nähdä keskustelua pian lehtien palstoilla ja uutis-studioissa. Julkisus on taattu. Mitä tällä haetaaankaan - julkisuutta, ehkäpä juu!

A. Sinnmäki pääsee aivan pian olemaan rauhallisella tavallaan "hämmästynyt" N. Herlinin reaktiosta - katsotkaa vain! Ja kas, meille tuleekin pian puolueen hieno vaaliohjelma tutuksi - ja a vot, sitten äänestämmekin heitä!

Nyt sitten vaan tosiaan seuraamaan alkavaa keskustelua mediaan - Niklas, sait reaktiollasi aikaan puolueen vaalikampanjan räväkän aloituksen; itsenäisyyspäivä ihan tässä, kaiken kukkuraksi! Herkullista!

Käyttäjän Harrir kuva

"Varmasti puolueessa on aiheen tiimoilta keskusteltu kunnolla, riskit hyvin tiedostaen ja ne kartoittaen - keskenään ja mainostoimiston kanssa, juristeja on konsultointu..."

Niinhän voisi tietysti kuvitella. Mutta toisaalta, vihreän juristin aikana on hallituksestakin lähtenyt luvattoman paljon torsoja lakiesityksiä.
Mulla itselläni ei ole kovin korkeita kuvitelmia vihreiden liike-elämän lakien ymmärtämisestä.

Vihreiden ymmärtämys kansantalouteen rajoittuu siihen tietoon, kenen taskuun kulloinkin kannattaa käsi työntää...
Pahempia kuin kommunistit, heillä sentaän on joku linja, vihreä kameleontti vaihtaa todellisuudessa suojaväriään tarpeen tullen.

"Vihreiden ymmärtämys kansantalouteen rajoittuu siihen tietoon, kenen taskuun kulloinkin kannattaa käsi työntää..."

Ei lainkaan yllättävä veto taskuvarkaiden puolueelta.

Käyttäjän sakaribehm kuva

Tutustuin tarkemmin tuohon logoon ja pysähdyin miettimään vihreiden mietteisiin. Mielestäni leijonan voisi mainiosti vaihtaa tötsyjä polttavaksi ja rillit vinossa istuvaksi hämyksi ja tekstin tilalle vaikka pössyttelevä suomi.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva

Joo, tällä menolla Suomi-neito ja Jellona joutuu boostaa niitä tötsyjä saksalaisopeilla valmistetulla keskarilla, kun ei ole Leijonalogo - viinaan varaa.

Mitäs tekemistä mainoksella on Uuden Suomen kanssa? Jos puhutaan uudesta Suomesta kontekstissa vihreät, ei helpolla tule Uusi Suomi verkkolehti siitä mieleen. Ymmärrän kyllä suuttumuksen, mutta taitaa tulla pisteet tästä vihreille.

Kuinka huono ja mielikuvitukseton voi vaalikampanja olla?
Miten ihmeessä kukaan voi olettaa saavansa positiivista henkeä kampanjaansa tällaisilla teeseillä? Uusi suomi ja vihreä leijona?

Vihrealanka.fi sitellä sanotaan seuraavaa:
"Puolueen puheenjohtajan Anni Sinnemäen mukaan kampanjalla halutaan määritellä leijonan merkitys uudelleen."

..ja mitä vielä? Tosiaan toivon, että edes joku tuolla vihreässä puolueessa tajuaa (ennen äänestyksien alkua) että kuinka metsään tämänkin kamppis on menossa. Joskin, eikö se tuo metsä ole ihan oikea suunta vihreille?

Terveisiä hyvinkäältä.

"eikö se tuo metsä ole ihan oikea suunta vihreille?"

No ei oo, eihän Citykanitkaan pärjää kuin Helsingissä.

http://kuvajako.net/images/43454445226625591467.jpg

Rohkea veto vihreiltä. Sekä sloganin että logon osalta. Tervetuloa Suomea puolustamaan! Toivotaan, että täytätte odotukset.

Toivon, että teet Niko kaikkesi, estääksi viherpiipertäjien touhut. Liittyivätpä ne tuotemerkin varastamiseen tai ei.

Tulee mieleen se yksi muutaman vuoden takainen "työväenpuolue"...

Ehkä suuttumukselle voisi olla perusteita määrittemällä uuden Suomen vastakohta vanha Suomi. Ettei se olisi vain täällä palstalla läsnä?

Missäs kohtaa Suomen vaakunaleijonaa te arvon kommentattorit näette kikkelin?

Se lienee sitä ns. likaista mielikuvitusta!:)

Lienee sitä ns. likaista mielikuvitusta!;)

kai toi pikkupili on tuosta havaittavissa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Coat_of_arms_of_Finland.svg

Leijona vihreällä pohjalla esiintyy myös Sigurd Wetterholm-Asp´n julkaisussa DIKTER Pro Patria. Katso Boktid 5.12. tv5!

Kivastipa on kolahtanut... :) Ja että oikein itse Herlin hermostui? Osui ja uppos.

Vaalimainosten (ja muidenkin mainosten) ideahan on tunnetusti aiheuttaa mahdollisimman paljon ärsyyntymistä ja halveksintaa ko. mainostajaa kohtaan?

Käyttäjän ristoi kuva

Itselleni tuli mieleen Vihreiden vaalitunnuksesta Uusi Suomi -lehden mainos. Ts. assosiaatio syntyi tuosta tekstistä, vaikkei kirjainten muoto (kirjainleikkaus, fontti) olleetkaan ihan samat. Ja tämä ilman, että olin nähnyt aiheeseen liittyvää keskustelua.

Se, että mielestäni "Uudempi Suomi" olisi ollut Vihreille paremmin sopiva tunnuslause on sitten ihan toinen asia. Siinäkin olisi joillekin varmaan syntynyt assosiaatio Uusi Suomi -lehteen, mutta eipä kustantaja Herlin olisi varmaankaan siitä tuohtunut.

Aikamoista saivartelua tämä keskustelu täällä on ollut.
Yhtäkaikki ei ollut vihreiltä sivistynyttä käyttää tunnettua
tavaramerkkiä. Yritysmailmassa lienee selkeämmät
toimintatavat. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille väreille ja
ihmisille, myös vihreille.

Poliitikkohan valehtelee kategorisesti aina ja kaikkialla, niinpä tässä vihreiden tilaustyössä ei ole totuuden häntääkään, vihreiden hallitsema suomi tulee olemaan kaikkea muuta kuin "uusi" ja vihreät edustavat aivan muita tahoja kuin sohjoa kyntäviä suomalaisia. Herlinin asemassa antaisin järeän lakimiestykistön jauhaa tämän vallatun sillanpään tohjoksi ennenkuin läpimurto syvenee huomattaviin mittoihin.

Ihmettelin minäkin Uuden Suomen käyttöä. Myös leijonatunnuksen käyttöönotto on aika tökeröä Vihreät kun eivät välitä suomalaisista pätkääkään ja ovat aivan erityisen välinpitämättömiä suomalaisten työttömien ja köyhien suhteen. Viimeisen Vihreän Langan etusivuilla ja neljällä sisäsivulla riekutaan suurin värikuvin kuinka 6 romanikerjäläistä on saatu työllistettyä. Tuntuu varmaan mukavalta lukea juttua jos on vaikkapa suomalainen nuori pitkäaikaistyötön. Luulisi, että puolue, jonka puheenjohtaja on työministeri olisi kiinnostuneempi 250000 suomalaisten työllistämisestä. Hävytöntä porukkaa.

Niklas Herlin,

Reagoit parhaalla mahdollisella tavalla. Vihreiden epätoivo käy viimeistään nyt ilmi ja ainoa oikea Uusi Suomi saa myönteistä julkisutta. Lisäksi on aivan mahtavaa, kun joku hymistelykulttuurissamme ottaa kierroksia noin tyylikkäästi, s-tana. Ethän luovuta ja salli suosiolla edes suursta rahasta Vihreiden käyttää Uutta Suomea?

Ota Herlin rauhassa ja nauti miljoonistas.

Käyttäjän gagarin kuva

Ei se mene noin.

Sinullakin on joskus ollut elämässäsi syytä suivaantua johonkin asiaan etkä silloin kovin paljoa painoa olisi pannut Kalkutan slummikerjäläisen toteamukselle, että "mitä siinä pauhaat, onhan sinulla täysi vatsa!"

Ne asiat, jotka ovat sinulle itsestäänselvyyksiä eivät suurelle osalle maailman kansalaisia ole eivätkä he voisi ymmärtää mitä ihmeen ongelmia sinulla voi elämässäsi olla, jos olet varma siitä, ettet koskaan joudu näkemään nälkää pitkäksi ajaksi.

Ei Niklas miljoonistaan osaa nauttia, koska ne ovat hänelle olleet itsestään selvyyttä koko elämän ajan - fact of life.

Vihreiden vaalitunnus ja vaalilause olivat eittämättä yllättävät siihen puolueeseen liitettyinä.

Jotakin luontevaa vaalilauseessa tosin oli: Saksassa ilmestyy lehti nimeltä Neues Deutschland (=Uusi Saksa), jonka perusti alunperin Neuvostoliiton sotilashallinto Saksan itäisissä osissa ja joka oli sittemmin DDR:n sosialistipuolueen propagandaväline. Nykyään lehteä julkaisee kustannusyhtiö, josta puolet omistaa vasemmistopuolue Die Linke. Siksi sanat "uusi Suomi" vaikuttavat iskulauseena varmaan hyvinkin tutulta monen Vihreän liiton punaisen jäsenen mielessä.

Mitä tulee Vihreiden jämäkän lyhyen vaalilauseen ja Kustannusosakeyhtiö Uuden Suomen omistaman tavaramerkin näennäiseen yhtäläisyyteen, en usko tavaramerkkioikeutta loukatun.

Kuten monet kommentoijat ovat yllä kirjoittaneet, tavaramerkki ja toiminimi Uusi Suomi ovat suojattuja lehtialalla ja yhtiön nimenä, mutta nythän on kyse puolueen vaalilauseesta, joka on aivan eri asia. Kustannusosakeyhtiö Uusi Suomi ei voi estää uudesta Suomesta kirjoittamista sen kummemmin kuin Kone Oyj voi estää jokaisen koneen käyttöohjekirjan julkaisemista.

Kustannusosakeyhtiö Uusi Suomi, Markku Huusko ja Niklas Herlin eivät voi edes vedota monien mainitsemaan hyvän tavan vastaisuuteen, koska he itse rikkoivat pahemmin hyvää tapaa vastaan raiskaamalla juridisen oikeuden saatuaan Uuden Suomen ulkoasun siten, että poistivat nimen vieressä olleen Akseli Gallen-Kallelan suunnitteleman sotilaspoikalogon kokonaan.

Logo näytti liikaa Pekka-Ericiltä.

Muistakaa aina, mistä vihreät ovat lähtöisin: DDR:stä ja niiden tukemista terroristiryhmistä.

Niko H. pidä pää kylmänä. Kirjoita vastine kylmiin faktoihin perustuen ja niistä toimittaen. Kirjoita historiasta ja faktoista niiden oikeilla nimillä ja vahvoilla sanoilla.

Totuus selkeästi kerrottuna tulee upottamaan sinnemäkiläisten utopian, ja samalla tämän tapahtuneen nimivarkauden. Jo on aikakin että eloajarruttavat siipelijät kohtaavat realismin ja elon totuuden.

Sivu 1 | 2 | »

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja