Niklas Herlin

Vihreiden mainostoimisto kusee Uuteen Suomeen

Vihreä puolue saa käyttää Uusi Suomi –sanaparia mainonnassa ilman että Uusi Suomi –niminen verkkolehti voi sitä kieltää. Näin on Helsingissä käräjillä tänään päätetty. Mielestäni päätös on ikävä ja epäoikeudenmukainen, mutta tuomari tuomitsee. Mielipiteeni on entisensä, mielestäni tavaramerkin käyttö poliittisessa markkinoinnissa on harkittua varkautta. Ja varkaat hävetkööt. Olen tästä aiemminkin kirjoittanut (http://niklasherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54066-tama-ei-kay-vihrea-lanka)

Jos olen oikein oikeuden päätöstä tulkinnut, puolueella Vihreät rp. on oikeus sanapari Uusi Suomi käyttämiseen, koska puolue ei harjoita elinkeinotoimintaa. Nettilehti Uusi Suomi harjoittaa.

Alun alkaen (siis viime joulukuusta) olen jupakassa ollut sitä mieltä, että tähän on saatava oikeuden päätös. Jos me Uudessa Suomessa olisimme jättäneet puuttumatta asiaan, olisimme vapauttaneet sanaparin käyttöön ihan kaikille. Ja nyt se kai sitten on vapaassa käytössä. Tosin luulin, siis ilmeisen erheellisesti, että yhteiskunnallisiin asioihin liittyvän viestimen ja poliittisen mainoskampanjan välillä voisi olla ristiriita, mutta ei ole.

Vihreä puolue siis saa käyttää Uusi Suomi –sanaparia politiikkaa tehdessään. Muistuttaisin täten ainakin Suomen Sisu ry:tä (http://www.suomensisu.fi/cms/) sekä Suomen antifasistista komiteaa Safkaa (http://antifasistit.blogspot.com/) siitä, että sanapari uusi Suomi on laillisesti käytettävissänne, kiitos vihreiden mainostoimistolle. Ja tietysti myös sanapari vihreä lanka on ok, jos et satu harjoittamaan elinkeinotoimintaa. Uusi Suomi voisi sopia vaikka kuvitteelliselle uskonnonvapauden kieltämistä vaativalle ryhmälle. Vihreä lanka on kuin tehty militanttimuslimeille; vihreä on siinä uskonnossa aika tärkeä väri.

Elinkeinotoimintaa harjoittamaton yhdistys saa ottaa näitä sanapareja käyttöön niin paljon kuin huvittaa. Pikku täkynä vihreiden tuleville vaalikampanjoille tarjoan muutamia. Maaseudun tulevaisuus, Helsingin energia ja Lapin kansa ovat nyt vapaata riistaa ja jokaisen vihreän ja muunkin yhdistyksen käytettävissä. Lukijoilta toivon tähän lisävinkkejä.

Pistetään tähän lopuksi muutama päivän selvä fakta (haastakaa vaikka oikeuteen, minä en välitä). Mainostoimisto, jota vihreä puolue käyttää, halusi tietoisesti sekaannusta. Mainostoimisto halusi häiriköidä napsaamalla kokoomuslaisia aiheita eli kopioida kokoomuksen vanhaa vaalikampanjaa, jossa Sauli Niinistöstä tehtiin työväen presidenttiä.

Mainostoimisto salvasi Suomen vaakunaleijonan ja varasti käyttöön Uusi Suomi –sanaparin, koska mainostoimistossa  ajateltiin sanaparin liittyvän kokoomukseen.

Uusi Suomi painettuna sanomalehtenä oli porvarillinen ja vuosikaudet myös kokoomuspuolueen pää-äänenkannattaja. Ostin Uuden Suomen julkaisuoikeudet neljä vuotta sitten ja luulin ne myös saaneeni. Neljä vuotta olemme julkaisseet vanhalla nimellä uutta lehteä ja rasittavuuteen saakka joutuneet vakuuttamaan muita siitä, ettemme julkaise kokoomuslaista lehteä. Valehtelematta, Suomen mediamaailmasta ei löydy mitään Uuden Suomen kaltaista. Olen ylpeä lehdestä, sen toteutuksesta ja henkilökunnasta.

Nyt yksi puolue mainostoimistoineen saa kusta päällemme ja valtakunnallisella mainoskampanjalla yrittää hukata neljän vuoden työmme. Edelleen: hävetkää varkaat, jos hävetä osaatte.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (154 kommenttia)

M-T Heikka

Halpamainen temppu.

Kaikkea se vallanhalu teettää.

Sitä ollaan niin olevinaan vain pehmoja vihreen teen juojia, mutta konstit ovat kovat.

Käyttäjän mikkolahti kuva
Mikko Lahti

Osanottoni Niklas.

Elämä lyhyt. Taistelu pitkä.
Pitäisiköhän sinun alkaa kysyä elävän Herran apua vihreää ulkokultaisuutta vastaan?

Ja kaikkea meidän täytyy kestää.Jopa vihreiden aloittamaa naimalakkoa.
Ja kokoomuksen kannattamaa sukupuolineutraalia avioliittoa.

http://mikkolahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/67099-n...

Ja kohta homot ja lesbot vinkuvat JP Heinon lailla:"Heittäkää Mikko ulos."

Mikko Lahti
saarnaaja
http://ww.pp.kpnet.fi/mila

kaija kuopila

Kaikkea se homeenvihreä politiikka teettää !

Tuomas Taivasaho

Tuskin saamme koskaan tietää montako oikeusministeriön virkanaista on Braxin toimesta valjastettu tämänkin tapauksen tiimoilta. Kuinka puolueetonta ratkaisua voi odottaa oikeuslaitoksesta tilanteessa jossa vihreä mafiapäällikkö istuu oikeuslaitoksen rahakirstun vartijana.

Käyttäjän lakosi kuva
Mika Lako

"Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan Helsingin tämänpäiväisestä käräjäoikeuden päätöksestä, jossa hylättiin Uuden Suomen tekemä turvaamistoimihakemus koskien vihreiden vaalikampanjaa."

Duoda, duoda, turvaamistoimi ei ole käsittääkseni "lopullinen" oikeudellinen ratkaisu. Eikö nyt ole ratkaistu vain se oikeustosiseikka, että sanaparin "Uusi Suomi" käyttäminen ei ole ilmeisen yksiselitteisesti loukannut kustannusosakeyhtiön yksinoikeutta.

Tämä ei tietenkään estä kustantajaa nostamasta myöhemmin tavallista vahingonkorvauskannetta Vihreä Liittoa vastaan.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Vihreät ovat munanneet koko vaalikampanjansa. Taitaa vaalien jälkeen eduskunnassa muutenkin olla jokunen vihreä vähemmän. Se sakki on menettänyt uskottavuutensa jo aikoja sitten.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Vai tällainen opetus aiheesta "bisnes ja tavaramerkki". Siis liiketoimintaa saa tietyn tunnuksen alla harjoittaa vain yksi osapuoli, mutta muunlaisiin tarkoituksiin saa nimeä lainata tuosta vain. Palauttaakohan puolue "Uuden Suomen" vaalien jälkeen, vai ottiko se sanat käyttöönsä pysyvästi?

Jutun hyvä puoli saattaa verkkolehden kannalta olla aivan yksinkertaisesti mainosarvo. Kansa surffaa US:n sivuille bongattuaan idean ympäristöpuolueen vaalijulisteesta - eihän sitä koskaan tiedä!

Onko muuten hoviin valittaminen ihan poissa laskuista?

Harri Rautiainen

Niklas, itse asiasta samaa mieltä kanssasi.
Korjaa kuitenkin tuo linkki 1. kappaleen lopussa. Nyt ei klikkaamalla vie aikaisempaan blogiisi.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Kiitos. Yritetään huoltaa. Mä olen aika kädetön näissä.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Nyt yksi puolue mainostoimistoineen saa kusta päällemme ja valtakunnallisella mainoskampanjalla yrittää hukata neljän vuoden työmme. Edelleen: hävetkää varkaat, jos hävetä osaatte."

Niklas on tuohtunut- ja tietyllä tavalla oikeassakin.
Ulkopuolisena ymmärrän oikeuden päätöksenkin.

Se on todellakin niin, että emme me voi lähteä adjektiiveja omimaan,- ja Suomi on meille jokaiselle isänmaan nimi.

Tuntuisi hassulta, jos minä, vasuri perustaisin Kurja Suomi- nimisen silakkalaatikkobaarin vastavetona joka kulmassa oleville kebab-baareille.

Sitten tulisi joku, joka alkaisi käyttämään myöskin "Kurja Suomi"- nimitystä jossain yhteydessä. Suomi- erisnimeen minulla ei ole yksityisoikeutta, kuinka siis, kurja- adjektiiviin.

Käyttäjän artsime kuva
Arto Merisalo

loistava kirjoitus Niklas. Ja surullinen päätös. Suomalainen oikeusjärjestelmä on kuin lottoarvontakone tai tehosekoitin. Lopputulos on arvailun varassa. Nyt se taas nähtiin. Surullista toimintaa !

Pekka Raukko

Oikeusjärjestelmä on lottokone niille, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä Suomen laissa on säädetty ja mitä voi lain puitteissa tehdä.
Vihreät ottivat etukäteen selvää, mitä laissa sanotaan, joten päätöksessä ei ole vihreille mitään yllättävää.

Samuel Virkiö

"... ja mitä voi lain puitteissa tehdä."
Vihreät eivät tietenkään tunne sanaa moraali. On varmaan kompostoitu.

Pekka Raukko

Kyllä vihreät tuntevat sanan moraali, mutta ei samassa merkityksessä kuin Samuli, eli Suomen lain vastaisena toimintana.

Pekka Raukko

Ja Aimoko on sitä mieltä, että tässä asiassa kyse on perustuslain rikkomisesta? :D :D

Samuel Virkiö

Olaus Petrin tuomarinohjeissa on muunmuassa

"Se tekee lakia vastaan, joka tekee lain tarkoitusta vastaan, vaikka hän näyttäisikin tekevän lain sanain mukaan."

Tätäkin minä tarkoitan moraalilla.

Pekka Raukko

Eli sinä ole ylentänyt itsesi kertomaan maallisille tuomioistuimelle ja meille tavallisille kansalaisille lain tarkoituksen.

Joka itsensä ylentää, alennetaan...

Samuel Virkiö

En tällä kertaa tyrkytä tapojani. Kerron vain mielipiteeni.

Ilari Kerttuoja

Herra Raukko antaa loistavan esimerkin Vihreiden moraalista tässä ketjussa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

En minäkään Raukko neuvo sinua itujen kasvatuksessa.

Pekka Raukko

Ilari on aivan oikeassa. Vihreiden moraalikäsityksiin kuuluu, että yhteisesti sovittuja sääntöjä, eli Suomen lakia, noudatetaan.

Nyt olisi mukava saada vielä edustava esimerkki Ilarin edustaman "vihreiden vastavoiman" moraalista.

Pekka Raukko

Jouni.
Kukaan ei vaadi sinua paljastamaan kaikkia salojasi. :)

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Eli Raukko, Brax ei tehnyt mitään esitystä lain muuttamiseksi, siten, että murhan suunnittelu olisi rangaistavaa. Sehän se vasta erityisen korkeaa moraalia ilmentää. Ei saanut uutta eläinsuojelulakia, puhumattakaan useampiin henkirikoksiin syyllistyneiden rangaistusasteikon koventamisesta. Nyt siis jos joku psykopaatti suunnittelee Brax in tai minun murhaa ei saa mitään rangaistusta. Esimerkiksi USA:ssa se on noin 7 - 13 vuoden kakun arvoinen suunnitelma. Ja siellä lusitaan ihan joka päivä tuomioista.

Pekka Raukko

Tämän saman muutoksen ovat toki jättäneet tekemättä kaikki muutkin oikeusministerit ja eduskunnat.

Tavoitetta samoista vankiluvuista, kuin mihin on päästy Usassa, en pidä järkevänä.

Ilari Kerttuoja

"Ilari on aivan oikeassa. Vihreiden moraalikäsityksiin kuuluu, että yhteisesti sovittuja sääntöjä, eli Suomen lakia, noudatetaan."

Totta kai minä olen oikeassa - minulla on sentään normaali ja homehtumaton moraali.

Kyse on laintulkinnasta. Omaisuudensuoja on ainakin tässä tapauksessa jäänyt raastuvanoikeuden lattialle, mutta vihreäthän tunnetusti viis veisaavat omaisuudensuojasta ("voiko maata omistaa?").

Olisi ihan toivottavaa, että Uusi Suomi valittaisi tästä päätöksestä seuraavaan oikeusasteeseen.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Siis Raukko halunnee myös henkirikoksien tekijät, kuten surullinen Porvoon tapaus, vapaalle noin 15 vuoden välein, jotta voivat taas tappaa vaikka useampia. Brax in olisi tästä syystä pitänyt heti ja johdonmukaisesti käynnistää prosessi ja ajaa murhien/henkirikosten rangaistusasteikon kiristystä, arvionti noin 12 vuoden jälkeen ei riitä. Keskiarvohan on Halosen kaudella ollut kait 13,4 vai 13,7 vuotta. Vedoten vankilukumäärän liialliseen kasvuun. Loogista. No, jotkut yksityiset vankilat sentään USA:ssa tuottavat sen verran, että ei tule yhteiskunnalle kustannuksia. Meille se on liian kallista.

Pieta Leonardo

Kyllähän ne vihervarkaat varmaan sisimmässään häpeävätkin typerää mokaansa, mutta perisuomalaiseen tunnustamattomaan tapaansa muikenevat kuin vaari - ja tietysti väärällä hetkellä.. surkean huonoa vaalityötä ja siitäpä vihreät sitä saavat lisää kintuilleen vaan.

Anni Loren

Kyl on suuret huolenaiheet Herlinillä.

fabu land

Joo, kohta on vaalit ohi, ja kukaan enää muistakaan kenenkään kampanjatunnuksia.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Hyvä kirjotus ja vihreät teki tosi sopimattomasti! Kyllä ihmetyttää nuot oikeuvven perustelukki!

Pekka Raukko

Totta!
Perustelevat hävyttömät Suomen lailla päätöksensä, vaikka täältä US-Puheenvuorosta löytyisi paaaaljon paaaljon perempia perusteluja.

M-T Heikka

Niinpä löytyy. Se on SYDÄN mikä täältä löytyy.

Rehellisyys ei ole ilmeisesti arvo, millä teikäläiset tahtovat ratsastaa.

Ratsastuksesta tulikin mieleeni..Miksi te muuten otitte siltä leijonalta munatkin pois? Onko se transuleijona?

Onko se sitä postmodernismia, kerro nyt tyhmälle peräpohjolan juntille?

Pekka Raukko

Jos totta puhutan, niin olen jotenkin orejentoitunut niin, että lakia pitää kunnioittaa. Jos se koetaan siellä teidän kulmilla epärehellisyytenä, niin yritän pysyä pois niiltä kulmilta.

Ja ihan ystävän neuvona sanoisin, että minusta tämä foorumi ei ole oikea paikka mouruta munan perään. Joku senssipalsta voisi olla tuloksekkaampi.

M-T Heikka

Mitä mie mourusin, esitin vain kysymyksen. On sillä leijonalla jossain vaiheessa munatkin olleet. Minua vain kiinnostaa, missä vaiheessa ne on poistettu kuvioista. Onko Vihreät olleet asialla...vai onko jo aiemmassa historiassa tapahtunut muutos. Vanhemmissa leijonavaakunoissa on munallinen jellona. Se on aivan totta.

Oletteko te Vihreät noin neutreja, että heti paheksutaan...jos sanoo, että muna...mynä, mynä...

Pahahan tuota on muutenkin mouruta, kun ei edes kuvaa ole netissä. Eipä voi syytekirjelmää laatia.

On tuo potretin jäinen Perämeri kyllä joitaki saanut pois tolaltaan, mutta en mie usko, että sillai...

Pekka Raukko

Enhän minä sitä munan perään haikailua mitenkään paheksunut, vaan koitin ystävällisesti ohjata ottavammille apajille.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Vihreät ei tiä ittekhään kans missä joukoissa seisosivat, että onko vaikka ydinvoiman takana vai ei ja siittähän tuo kertoo ja leijonan neutraloiminen on siis sitä epätoellisuuen kuvvaa kans. Oikeuen perustelut on minusta kummalliset. Niinko siekhän Pekka et tiä millä foorumilla olhaan.

Pekka Raukko

Hilikka.

Ekkö sie vois kuvitella, että sillä jellonalla on vihiriät trikoot, joihin on sullottu aivan järjetön jorma.
Vähän mielikuvitusta peliin. Aivot ne on sullakin se tärkein sukupuolielin.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Puhutpa sie rumia ja onko tämä sulle sopiva foorumi ollenkaan pekka Raukko!

Mie kannatan luonnollista ja luontevvaa ja luulis sen olevan just vihreitten ideana, mutta ei! Siittä leijonasta tullee se sukupuolen riisto miehleen vain, koska se on niin tehty nyt. (Jos ois joku uus kuva, sehän ois eri asia!!)

M-T Heikka

Pekka Raukko ei siedä, eikä tiedä meän "wanhasuomalaisten" kulttuurista oikein mitään. Se ei edusta hänelle muuta kuin ala(pään) kulttuuria.

Aika säälittävää sinänsä.

Met olhaan rikhaita Hilkka! Sanoma rohki niinko asiat oova. Muna on muna vaikka voissa paistais! :) Ja munaton on munaton.

Mitäs tuota kiertelemhään. Meiläki on oikeus olla.

Ja Aimo on kans jämerä pohjosen mies. Meilä kulkee piuhat samhaan suunthaan.

Ja Herliinilläki on hommat hanskassa.

Juntusen Ville se tuola motkotti, että jos oon rikas, sitä kehuthaan. Voihan se niinki olla, että siittä saa lisäpistheitä, mutta ei sole kokotottuus kuitenkhaan.

Tämä US on niin mainio vempele, että ei sitä voi aivan heltymättä aatela tätäki asiaa.

Tämon siittä vaphaus, veljeys ja tasa-arvosuus -sloganista se totteutusosa. Se mikä sillä leeninillä jäi kesken, sen meän Niklas hoitaa etheenpäin, Ville kuule.

Sitäkö ei aina tiiä, missä puussa se piru istuu. Son vanha sana.

http://www.youtube.com/watch?v=fJu6Up9w2Hc&feature...

Niin että häverkää jos ossaatta Vihreät rouva ministerit ja muut tyihäntoimittajat ko kusetta Uuthen Suomheen. Lirinä vain kuuluu, päänupista. Eihän teilä Vihreilä vissimästi ole muuta, millä kusta ees. Pissausvehkheetki oova teile synti. Kaksnaamasta porukkaa! Tekovanhurskaita, sannois Lars Levi. Son just oikea sana kuvvaamhaan Vihreitä. Helevethiin joutava!

http://www.youtube.com/watch?v=A4XfpOUeoqo

Pekka Raukko

Hilkka
Kyllä tämä tarrautuminen jellonan pippeliin on kokonaan lähtöisin sieltä frouvien puolelta. Alunperin siihen toki täälläkin tarttuivat homoerotiikkaan erikoistuneet keski-ikäiset ja sitä vanhemmat miespuoliset persut ja kristilliset.

Itselleni ei olisi koskaan tullut edes mieleen ryhtyä kuurnimaan leijonan genitaaleja.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Niin Merja, met tiämä ittemmä ja ossaama antaa arvon toiselekki ja valheet ei meän kans toimi! Pekka kultapieni, et sie ämmin päätä käännä, falskia vihreiltä vaikka net munanne voissa paistas ja hyvhiin suihin söis!

Paha vaanii joka kulman takana:
http://www.youtube.com/watch?v=lG_rramtcvA

Pekka Raukko

Miksi minä, Hilkkamuoriseni, teidän päitä lähtisin kääntelemään.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Älä sie minua muorittele, molen ämmi, son ihan arvonimi! Niin ja sie siis et yritä päätä multa kääntää, ko vain puolustelet?

Pekka Raukko

Jos täti katsoo voivansa muita kullitella, niin kyllä muut saa tätiä muoritella. :)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Ai Pekka, mie en ole kovin hyvä hoksaahmaan, se tuli siis siittä, mie luulin, että sie et antanu arvoa ämmiyelle! Ole hyvä vain, muorittele vaphaasti kulta siittä hyvästä, mie sanoin sopimattomasti, antheeksi!

jukka taskinen

ei suomessa ole oikeutta, vain satunnaisia tulkintoja satunnaisesti valittujen sanojen seasta taiteilevia ns tuomareita. ei tarvitse lukea kuin päivän lehdet, se riittää perusteluksi. ikävää on, kun sen sitten omalle kohdalle osuu. mutta yksi juttu on varma. nopeusvalvonta. satunnaisesti valittua numeroa ei saa ylittää, tai on rikollinen ja saa kuulla kivalta, sinun parhaaksesi toimivalta poliisisedältä moraalisaarnan.
milloin täällä tajutaan nykyinen meno? oikesjärjestelmä on vitsi, miksi sitten kenenkään voidaan olettaa kunnioittavan käsittämätöntä juridiikkaa, jota laiksi kutsutaan, varsinkin kun oikeusjärjestelmä toimii täysin satunnaisesti. rikos on oikeus ja oikeus rikos, kysy vaikka ex-pääministeriltä. mutta älä syö suolakurkkua kaupassa, silloin olet tosi pahassa liemessä ja rikosrekisterisi tahraa maineesi pitkään, jos ei ikuisesti. ehkä tämä on juuri se strategia, jolla poliisivaltio ajetaan sisään. mene ja tiedä.

Tuula Saskia

Kustantaja Herlin on täysin oikeassa. Vihreiden temppu on törkeä.

Mutta ovatko jauhot hänen pussissaan täysin puhtaat?

Juridisesti ne sitä ovat täysin varmasti. Tietääkseni hän osti oikeudet tähän nimeen ja kaiketi samalla julkaisutoimintaan.

Kokonaan toinen asia on se seikka, mitä hän teki tälle arvostetulle käsitteelle.

Sen hän tuhosi ilman muuta, mutta ei kukaan voine kieltää, että näiltä raunioilta on noussut jotain ajassamme olevaa. US on tärkeä väylä. Sehän ilmenee siitäkin, että monet arvostetut kirjoittajat esiintyvät bloggaajina.Perinteisen Uuden Suomen henkisen virityksen kanssa tällä väylällä ei ole mitään tekemistä.

Sallittakoon meille paperiversion lukijoille hiukkasen haikeutta.

Muutahan meille tuskin suodaan: pilkkalausuntoja ehkä, kun rohkenemme toivoa asiallisuutta.

Ja omistajakin: onko niin, että " kusee" tuo tuntosi esiin?
Sinä osaisit löytää paremmankin sanan.

Vilho Juntunen

Käräjäoikeudelta aivan oikea päätös. Kukaan ei voi omia sanoja uusi
ja Suomi ei leijonaa eikä vihreätä väriä. Onhan leijona puolueesi logossakin.

Jouni Haimi

Mutta uusi suomi on jo vanha ja vakiintunut tavara merkki joten niklas sen nykyisenä haltiana voi ja pitää päättää siitä mihin sitä käytetään.

Anu Palosaari

"Mielestäni päätös on ikävä ja epäoikeudenmukainen..."

niinpä niin, vihreät kunnon kommareina ovat saaneet oikeudet sosialisoida uuden suomen tavaramerkin.
Tämä oikeuden päätös osoittaa paljon sitä suuntaa, mitä oikeusistuimet Suomessa osoittavat - marxilaisuuden perintöä.

A

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

"Vihreä puolue siis saa käyttää Uusi Suomi –sanaparia politiikkaa tehdessään."

Kun nyt sanoilla viilataan niin Vihreä Puolue on se ryhmä joka erosi Vihreästä Liitosta.

Sattuuhan se kun osuu omalle kohdalle. Minulta vietiin tavaramerkki ja yhtiön nimi vastoin kaikkia PRH.n "suojelemia" säädöksiä kun vastassa oli Enso G. Minulta meni sana, jonka olin itse keksinyt ja jopa logo kirjasimineen ja väreineen siinä ohella.

Kaikki tämä kertoo vain immateriaalioikeuksien toimimattomuudesta, joten onkin järkevää romuttaa toimimattomat lakipykälät, joita soveltavat juristien vedätykset ja tuomitsevat kykenemättömät tuomioistuimet.

Pekka Raukko

No nyt se on tämäkin nähty - piraatti vinkuu omien immateriaalioikeuksien perään, kun toinen piraatti kertoo koko immateriaalioikeuden olevan käsitteellisesti mahdoton. :D

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

Eipä ollut Piraattipuoluetta vielä silloin perustettu ja Teoston kanssakin olen jo 80 luvulla vääntänyt kotimaisen artistin etuja aiheessa. Kun on tarpeeksi nähnyt niin oppii huomaamaan mikä vaan ei toimi.

Sinua on Pekkis niin helppoa viihdyttää:)

Pekka Raukko

Piraateilla on kieltämättä taito hyppysissä sen suhteen, että tekevät itsestään naurettavia ja ilahduttava näin kanssaihmisiään. :D

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

Taitoja riittää, se on totta ja ilahduttaminen tulee ihan luonnostaan.

Vihreiden copypastet ovatkin oikein hienoa mainosta Piraattipuolueen agendalle. Rötösherroja ja leijonavaakunoita uuteensuomeen. hmm ... kun ei itseltä löydy luovuutta niin onneksi sitä voi lainata.

Vielä kun vihreät antaisivat samat oikeudet muillekin kuin itselleen, niin tasarvoisuus kasvaisi huimasti. Ehkäpä virheiden ensin pitää kokea kipeä tappio vaaleissa jotta kykenevät sitten lusikoimaan sillä kauniimmalla kädellä.

Pekka Raukko

Minulle on hieman epäselvää, kenellä on "jellonan" tekijänoikeudet.
Sanojen tekijänoikeuksistahan me aikuiset emme kai ryhdy kinaamaan, vaikka sitä pikkupiraatit kilvan harrastavatkin.

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

Sen sijaan voimmekin tarkkailla tekijänoikeus sanaa, joka on yhtä pöljä kuin sen alle kirjoitetut sekasotkutkin. Kääntäjällä kävi jo alkuunsa huima lipsahdus kun copy right eli kopiointi oikeus sai suomlaisen sanahirviökäänteen "tekijän"oikeus. Tuolloin tosin pallo-sanaakin pidettiin liaan anglistisena ja nationalistit kannattivat sanaa umpiympyrä.

Sanat uusi ja suomi olivat yleisessä käytössä yhdessä ja erikseen, kunnes umpiympyrän kannattajat antoivat sen julkaisulleen nimeksi.

Pikkupiraatit ovatin väkevä osasto ja neljän vuoden kuluttua kasvaneet jo isoiksi ja kokeneiksi haastajiksi :)

Pekka Raukko

Edelleenkin minulle jäi epäselväksi, kenelle kuuluvat sen leijonan tekijänoikeudet.

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

No mutta etkös ole seurannut mediaa? Kokoomuksen mielestä ne jellonakuvat kuuluivat isänmaan kauppiaille, mutta eivät sitten vieneet oikeuteen asti, sillä tietävät että vihreillä ei ole heidän kanssaan muuta eroa kuin logon väri, joka sekin elää tarpeiden mukaan.

Minun mielestä moiset aineettomat aivosprägärit taas ovat ennen kaikkea noloja ja omistusoikeutta hamuilevan mielenterveyttä tulisi tarkkailla vakavasti.

Jellonan kopioiminen ja vielä samassa käytössä on ilmiselvää kaikille muille paitsi ehkä virheiden julkiselle kannalle ja kannattajille, joille puheet ja teot eivät helposti taas kopioidukaan.

Pekka Raukko

Sinustahan alkaa kasvaa pesunkestävä poliitikko, kun vastausta yksinkertaiseen kysymykseen ei saa ulos hohtimillakaan. :)

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Niklas Herlin, olen Sinusta kovin ylpeä ;-)

Käyttäjän TommX kuva
Tomm Jakob

Tärkeintä ei ole voitto, vaan jalo kilpa.

Jaakko Mäntyranta

Tapaus on siitä koominen, että Vihreä liitto itse on ilmeisesti nostanut kanteen uutta puoluekentän haastajaa Vihreää puoluetta (http://www.vihreapuolue.fi/) vastaan. Vihreä liitto siis pyrkii kieltämään Vihreän puolueen oikeuden rekisteröityä kyseisellä nimellä. Vihreän puolueen aktiivi Ville Rantanen kommentoi tapausta Elonkehän nettijulkaisussa seuraavasti:

---
"Vihreät – De Gröna haastoi taannoin Vihreän puolueen käräjille nimikysymyksen takia. Missä vaiheessa asia on tällä hetkellä?

[Rantanen:] He nostivat jonkin kanteentapaisen, lähettivät jonkin monisivuisen lausunnon siitä. Kyse oli paljolti siitä että he halusivat omia vihreyden käsitteen. Me rekisteröidyimme toistaiseksi eri nimellä, mutta käytämme nimeä Vihreä puolue joka tapauksessa.

Katsotaan sitten uudestaan jos huvittaa noita virallisia asiakirjoja rääpiä, jos semmoiseen on aikaa tärkeämmiltä hommilta, jahka oikeusministeriön hallinta on vaihtunut. Eipä tuommoisilla virallisilla lappusilla meille paljon väliä ole. Olemme Vihreä puolue, olemme osoittaneet sen jo. Emme me tarvitse siihen jonkun ukulin lyömää leimaa. Kyse oli valtavihreiden paniikkireaktiosta, joka muutoinkin mennee pian ohi. On ilmiselvää ettemme "kalastele samoilla vesillä". Me haemme aktiivitoimijoita, he ääniä vaaleissa…"
---
http://www.elonkeha.fi/jutut/”valoa-tunnelin-paassa-ja-muutos-kaynnissa”

Pekka Raukko

Minusta Vihreään Puolueeseen puuttuminen oli turhaa. Vaikka mitä ilmeisimmin tässä tapauksessa näillä on yhteinen toimiala, eli poliittinen vaikuttaminen, niin Rantasen, ja mikä se toinen kaveri nyt olikaan, rekisteröimätön yhdistys ei ole vihreille mikään uhka.
Olisiko haaste siinäkin tapauksessa heitetty ilmaisen näkyvyyden saamiseksi...

Samuel Virkiö

"Minusta Vihreään Puolueeseen puuttuminen oli turhaa."
Ehkä heillä ei ollut mitään varastamisen arvoista. Vielä.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Minä puolestani olen ajatellut perustaa uuden puolueen.
Olen ajatellut sopiviksi nimiksi mm.
Kansalaisten Kokoomus
Suomalaisten Keskusta.
Vihreä lööppi.
Demokraattiset kristilliset.
Perushärmäläiset.
Jne.

Saisiko kannatusta meinaan.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Markku Tyry, perusta puolue Sohvaperunat, niin liityn!

Samuel Virkiö

Kunhan ei oteta City-Chipsejä mukaan. Niillä on aina niin rasvaiset jutut.

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

Kannatan jo pelkästään kehityksen nimissä, sillä kaikki ovat varmasti inspiraation lähdettään enemmän ajan hengessä mukana.

Rug Head

Lisää:

Suomen Semikraattinen Puolue
Kansallista Kokoomus
Vihreä Piikkilanka
Sicko Seppälä
Helsingin Pravda

tuosta viimeisestä saisi todennäköisesti kuolemantuomion.

Matias Härkönen

"Nyt yksi puolue mainostoimistoineen saa kusta päällemme ja valtakunnallisella mainoskampanjalla yrittää hukata neljän vuoden työmme. Edelleen: hävetkää varkaat, jos hävetä osaatte."

Neljä puoluetta mainostoimistoineneen on kussut koko kansan päälle viimeiset 8 vuotta. Heitä ei edes hävetä, ja haluavat jatkaa tätä kusetusta. Valitettevasti iso osa tähän kusetukseen jopa menee! Koitetaan kestää!

Petri Sakkinen

No voi ressukkaa! Mutta kai Sinulle, Niklas, jää sentään se kuuluisan perussuomalaisen käsinmaalattujen seinätaulujen tekijän Akseli von und zu Kallen-Kallelan ehdottomasti epäpostmoderni suojeluskuntalaislogo?

Surkeaa, surkeaa! Seuraavaksi tämä paronimme vaatii, että sanaa "kone" ei saa käyttää maksamatta hänelle!

Rug Head

Sanaa Kone ei saa käyttää elinkeinoharjoittamisen yhteydessä, ei.

Sakari Behm

Eli; taidan perustaa yhdistyksen, jonka nimeksi tulee Iltasanomat, Helsinginsanomat tai jopa Yleisradio tai miten olisi suojelupoliisi?

Samuel Virkiö

Pääseekö mukaan? Olen aina halunnut työskennellä suojelupoliisille mutta kun vasikointi ei ole minun alaani, niin asia on toistaiseksi jäänyt sikseen.

Petri Sakkinen

Suomenkielisen kansanosan puolesta vaadin, että kaikki sanan "kone" käyttämisestä saadut voitot otetaan pois Herlinien perheeltä korkojen kera ja että (varsinkin) sanan käyttö Herlinien suvun markkinoinnissa kielletään.

Missään Herlinin suvun yhtiöiden tuottamissa asiakirjoissa ei saa käyttää sanaa "kone", ellei siitä makseta; esim. Herlinien hisseissä ei siis enää saa olla koneita. Jokainen herlinistinen viittaus sanaan "kone" on korvattava, on se ekspllisiittinen sana tai tavuyhdistelmä (sanaväillä tai ilman), miljoona euroa per kerta, sakkona.

Mika. H

Vihreät ry.

Vihreä Liito.

Vihertävä Liitto.

Ydinenergiavihreät.

Vihreät homot/heterot/jotain siltä väliltä.

Onhan noita vapaanakin vaikka kuinka. Siitä vaan varailemaan sopivia viherryksiä.

ps. olishan hienoa mm. antaa ydinvoimalausuntoja viherpohjaisten liittojen nimissä..;)

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

Sellaisia lausuntoja on jo annettu oikein lehtimainoksin nimellä "totuus tuulivoimasta" jonka taustahenkilöitä voi kaikki googlata.

Kappas kun "totuus biopolttoaineista" .kin löytyy jo :)

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

Se että joku käyttää jotain aineetonta, jonka kokee omakseen on harmillista, mutta kun ei edes käytä ja joutuu maksamaan veroa yksityiselle lobbausjärjestölle siitä, että omistaa laitteen jossa on ominaisuuksia kuulla jotain potaskaa, josta kanavan lähettäjä on jo kerran aineettoman omistajille maksanut on kohtuutonta.

http://petrilagus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/67055-t...

J. Gagarin

"Tosin luulin, siis ilmeisen erheellisesti, että yhteiskunnallisiin asioihin liittyvän viestimen ja poliittisen mainoskampanjan välillä voisi olla ristiriita, mutta ei ole."

Tuo on kaikkein oleeellisin lause blogissasi. Jos viet asian hovioikeuteen, niin tuo kannattaa ottaa kantavaksi näkökohdaksi, sillä se on ainoa vipu, jolla sanapari "uusi Suomi" voitaisiin evätä muilta. Sana "uusi" ja sana "Suomi" ovat suomen kielessä niin triviaaleja sanoja, että niiden kieltäminen on juridisesti hankalaa. Mutta jos voit osoittaa, että yhteiskunnallinen vaikuttaja (=vihreät) pyrkii hyödyntämään toisen yhteiskunnallisen vaikuttajan (=Uusi Suomi) tavaramerkkiä, niin päätös voisi olla toinen. Silloin kyse ei ole toisiinsa liittymättömistä asioista, vaan klassiseen tyyliin saman alan "kilpailijoista".

Hovioikeus tekee hyvin usein käräjäoikeuden päätöksistä poikkeavia lain tulkintoja.

Samuel Virkiö

"Hovioikeus tekee hyvin usein käräjäoikeuden päätöksistä poikkeavia lain tulkintoja."
Niin, koska niillä on paremmat lakikirjat.

Jouni Haimi

toota tuokin ..välillä nimiitäin tunttuu että käräoikeudet tieten tahtoen eivät perehdy asiaan vaansiirtävät pallon hovioikeudelle jostain syystä.

Käyttäjän aarnimaa kuva
A V

Niklas. Sympatiani ovat Sinun ja perustamasi uuden lehden puolella. Koska tähän ironiseen lauluun minulla on kaikki oikeudet, voit vitutuksessasi kuunnella ajatusmaailmaa, jonka Vihreiden mainostoimisto on hyvin sisäistänyt: http://www.aarnivarjonen.com/kovanlinjankommunisti...

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

UusiSuomi ei tietääkseni ilmesty lehtenä, tai sitten lehti-sanakin on saanut uusia rekisteröimättömiä käsitteitä.

Petri Sakkinen

Paroni von, zu, über, ohne, weil und zurück Herlin on juuri muodostanut ennakkotapauksen, jonka mukaan sanaa "lehti" ei saa käyttää ilman hänen lupaansa. Eikä mitään sanaa, jota yksikään Herlin on käyttänyt.

Käyttäjän aarnimaa kuva
A V

"UusiSuomi ei tietääkseni ilmesty lehtenä, tai sitten lehti-sanakin on saanut uusia rekisteröimättömiä käsitteitä."

Tätä uutta käsitettä tarkoitinkin. Okei, kirjoitetaan se sitten uusiksi:
Niklas. Sympatiani ovat Sinun ja perustamasi Uuden Lehden puolella.
Kyllä Uusi Suomi on suurin vaikuttaja Suomessa nettilehtenä siihen muutokseen, johon paperilehdet ovat lähteneet mukaan.
Nojoo...Saivartelu sikseen. Muuten, myös tuotemerkkien ja yhtiöiden versus domainien hallintaoikeuskin on sellainen, että kuka ensiksi ehtii rekisteröimään domainin - saa sen eikä firma voi mitään. Vaikka sellainen firma olisi kaupparekisterissä ollut 100 vuotta. Näin se menee Viestintävirastossa.

En kuitenkaan usko, että Niklas olisi ottanut hernettä nenään, mikäli kyse olisi ollut jostain muusta kuin poliittisesta leimautumisesta. Siinä mielessä ymmärrän hyvin, että asia ei tunnu mukavalta.

Jos 2014 tulee vaaleihin Muutos 2011 vastustava "Nopea Puolue" ja sen kampanjamainos olisi: "Nopeat voittavat - parannamme myös hitaasti laagustavat", ja joka tienvarrella niitä katselisi pari kuukautta, voisi tuleva kansanedustaja Laguskin miettiä, sanoako asiasta "Nopeille" muutaman sanan - vaikka Uudessa Lehdessä.

Loppujen lopuksi, maailmaa ja huumoria yhdistää yksi asia - tämä kaikki on absurdia.
Ei siksi, että ongelma olisi maailma. Ongelma on sinä ja minä. Me luomme sanoilla maailmaa, yritämme muuttaa sitä - se on vain projektio meistä.

Siksi irrottaudumme nyt tästä aihepiiristä. Ja kas, tätä aihetta ei enää maailmassa ole. Vaikka sen kommentointi ja oikeusprosessit jatkuvat, me emme ole enää alusta, johon tämä Uusi Suomi-ongelma pystyy kiinnittäytymään.

Hitto, tyynyä pitää kohentaa ja käydä puuceessä. Let it bleed.

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

"...kuka ensiksi ehtii rekisteröimään domainin - saa sen eikä firma voi mitään. Vaikka sellainen firma olisi kaupparekisterissä ollut 100 vuotta. Näin se menee Viestintävirastossa."

Justiinsa niin.

"Jos 2014 tulee vaaleihin Muutos 2011 vastustava "Nopea Puolue" ja sen kampanjamainos olisi: "Nopeat voittavat - parannamme myös hitaasti laagustavat", ja joka tienvarrella niitä katselisi pari kuukautta, voisi tuleva kansanedustaja Laguskin miettiä, sanoako asiasta "Nopeille" muutaman sanan - vaikka Uudessa Lehdessä."

Oi kiitos kannustavasta tulevaisuusnäkymästä. Voin jopa antaa lausunnon näin etukäteen lagustelijoille. Menisikö näin...

"Hitaasti hyvää tulee ja muistakaa laagustaa mutkissa, sillä nopeat tyydyttävät vain itsensä ja unohtavat kumppaneidensa tarpeet"... ja vielä " Jos aiot laagustaa, tee se kunnolla, sillä huonot kopiot eivät toimi".

Pakko lopetta tähänhän voi jäädä koukkuun :)

"Siksi irrottaudumme nyt tästä aihepiiristä. Ja kas, tätä aihetta ei enää maailmassa ole. Vaikka sen kommentointi ja oikeusprosessit jatkuvat, me emme ole enää alusta, johon tämä Uusi Suomi-ongelma pystyy kiinnittäytymään."

Juuri niin, sillä immateriaa ei ollut alun alkaenkaan, joten "paljon melua tyhjästä". Ongelmalliseksi tyhjän "omistamisen" tekeekin esim se, että veroparatiiseihih kotiutetaan vero- ja tukiaisrahoja kymmenien miljardien vuosivauhdilla talousrikollisten tileille tavaramerkkejä apuvälineinä käyttäen. Veronmaksajat maksavat vielä pankkien huijaukset optioineen.

siviili tarkkailija

Minä olen hirveän ylpeä puheenvuoron kirjoittajista jotka voivat kommentoida ja keskustella tällaisesta vääryydestä.

Tapahtumalla on tietty julkisuusristinsä joka tulee näkymään uuden suomen maineessa. Ottaen huomioon tilanteen ja ajan, vaalit (yhdet) tulee ja menee. Olennaista on se että uuden suomen toimitus ymmärtää millaisia roistoja ja valtamedian käskyläisiä vihreissä toimii.

Niklas ja kumppanit ovat väärässä syyttäessään pelkästään mainostoimistoa. Se on vain yksi osa pelissä jossa pyritään raivaamaan entiselle valtamedialle hankala toimija pois pelistä.

Älkää hyvät ihmiset kuvitelko että vihreiden tarkoitusperät olisvat yksinkertaiset. Ehei. He haluavat varmistaa oman mediahuomionsa tukemalla niitä medioita jotka he ovat jo vallanneet ja haittaamalla tai tuhoamalla ne joita he eivät ole vallanneet.

Peter Hallberg

Joitakin oikeudenaloja on helpompi ymmärtää yleissivistyksellä kuin toisia. Immateriaalioikeus on kokonaisuudessaan sieltä abstraktimmasta ja hankalammasta päästä.

Kuten tuossa ylhäällä jo viitattiinkin, asia on pyrittävä ymmärtämään kokonaisuutena. Ei ole loogista vaatia yhtäältä nettipiratismin sallimista (=tekijänoikeuden rajoittamista) ja toisaalta tuntea tuohtumusta siitä, että tavaramerkin tarjoama suoja on rajallinen.

Vaikka en ole tuomioistuimen päätökseen perehtynyt, tuntuu ratkaisu järkevältä ja ennen kaikkea lainmukaiselta. Tavaramerkki rekisteröidään aina tiettyyn tavaramerkkiluokkaan. Jokainen voi käydä katsomassa patentti- ja rekisterihalituksen sivulta, mihin luokkiin Uusi Suomi on rekisteröity.

Luonnollisesti ymmärrän, että tässä tapauksessa tavaramerkin omistaja näkee asian toisin.

Käyttäjän JoannaKurki kuva
Joanna Kurki

Semmoista se on näitten 'oikeuksien' kanssa. Onneksi sinulla (et kai loukkaannu, olen niin avuton teitittelemään) on rahaa käydä tämmöisiä oikeusjuttuja vaikka kuinka monesti. Tavallinen yksityisyrittäjä tai keksijä olisi konkurssissa ja ikiveloissa hyvin äkkiä jos yrittäisi oikeuksiaan lakiteitse periä.

Henri Tuhola

Tämä huvittaa minuakin. Ihmiset ovat tasa-arvoisia lain edessä, lain mukaan. Sitten on rikkaat, jotka ovat vähän tasa-arvoisempia kun vähän maksavat lisää.

Herlinillä tässä on ny sentään melkein pointtia. Moni monikansallinen firma kun harrastaa kaikenlaista lakikeinottelua vain hävittääkseen pieniä kilpailijoitaan.

Herlin: Piraateille on myös eduksi jos vedät immateriaalioikeudet vaalikysymykseksi! Se olisi parempi asia kuin mikään lahjoitus minkä voisit tehdä.

Käyttäjän JoannaKurki kuva
Joanna Kurki

Tottajuu.. Herlinillä on pointtia ja massia niin paljon että Uusi Suomi voisi jopa käydäkkin kokeilemassa hovit ja korkeimmat.

Samuel Virkiö

Jospa haastaisitkin sen mainostoimiston (ellet ole sitä jo tehnyt).
Se ainakin harjoittaa elinkeinotoimintaa.

M-T Heikka

Olisihan niitä tietysti poliittiseen toimintaan soveltuvia yritysten nimiä muitakin. Minulla tuli jostain kumman syystä mieleeni Pohjolan Voima, se on kait jokin energiayhtiö. Sitten on pohjoisen sanomalehtiä: Pohjolan Työ ja Kansan Tahtokin kulostaisi aika upeelta.

Lapin Kansa olisi hyvä tosiaankin Vihreiden logoksi, koska heillä ei oikein ole lapin kanssa mitään yhteistä Helsingin elävinä.

Voisvivathan nuo ottaa Meänmaan flakunkin/ lipun symbolikseen...aina vaan paranis...

Mitäs muita...Alibi istuisi monen puolueen pirtaan oivasti.

"Maaseudun tulevaisuus"...heh.

KONE ei taitaisi olla kovin kysytty puolueimagona. Hätä ei kait ihan tämän näköinen.

Samuel Virkiö

Entäs uusi slogan:
"Vihreä KONE. On se vaan kone."

Pekka Raukko

Etenkin Ranskassa tämä voisi puraista...

Samuel Virkiö

Tarkoittanet sitä naisen navan alla (muistaakseni) olevaa?

Jari Vuorinen

Vihreiltä nyt voi odottaa mitä vaan.Ei kyllä taida kantimet riittää Suomi Leijonaankaan.

Samuel Virkiö

Päästivät, ruojat, sen homehtumaan.

Käyttäjän JoannaKurki kuva
Joanna Kurki

Olihan se jellona kastroitukin oikein sutjakasti.. En vihjaa mitään vihreitten miesten suuntaan :-)

Pekka Raukko

Juuri kun meinasin kirjoittaa, että en voisi kuvitella aikuisten naisten käyvän tällaista keskustelua, ilmestyy tänne jo toinen "munahaukka". ;)

Samuel Virkiö

vihreat miehet... ei tule mieleen muita kuin Robin Hood ja hänen iloiset veikkonsa.

Tai sitten pitää miehen käsitettä laajentaa.

Samuel Virkiö

Pekka, kysyn sinulta, lintuharrastajalta, oletko päässyt rengastamaan munahaukkoja.

Samuel Virkiö

Eikä sitä leijonaa kastroitu ole. Vihreät ovat vaan hieroneet siihen niin paljon pallivahaa.

Pekka Raukko

Olisin tuota saattanut päästäkin, mutta nämä vähemmän haasteelliset lajit olen jättänyt suosiolla teille aloittelijoille.

Harri Räsänen

Telkkarista kakkoskanavalta tuli juuri aiheeseen liittynyt uutinen. Onneksi olkoon Uuden Suomen väelle ilmaisesta mainoksesta parhaaseen katseluaikaan!
Nyt kannattaa valittaa seuraavaan asteeseen julkisuuden maksimoimiseksi ja asian pitämiseksi lööpeissä. Näin hyvää tilaisuutta ilmaisen mainosajan saamiseksi ei kannata hukata.

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

Immateriaa eli tyhjyyttä... ja sitten sanotaan että tyhjästä on muka vaikeaa nyhjästä. No se oli ennen tekijänoikeuslakeja.

Samuel Virkiö

Ja samalla pidetään ylimielisten Vihreiden törkeää tekoakin esillä.

Vilho Juntunen

Miksi Oikeuslaitos ei enää yksioikoisesti tue superrikkaita vaikka
monet tavalliset kansalaiset, kuten täälläkin, koettavat olla hyviä
ja ymmärtäväisiä rikkaita kohtaan.

Jouni Haimi

Eli vilhon meilestä nilas herliniä vastaan voidaan rikkoa siksi kun hän on rikas? hölmö ajatus.

Jouni Haimi

pekka Raukko:

Pekka Raukko .Piraateilla on kieltämättä taito hyppysissä sen suhteen, että tekevät itsestään naurettavia ja ilahduttava näin kanssaihmisiään

Missä vuhreät siellä nauru he heh

Siis mitä pöljin aloite sitä varmemmin sieltä takaa löytyy vihreä

Käyttäjän jarmonieminen kuva
Jarmo Nieminen

Erinomainen kirjoitus. Ryöstä mikä ryöstö ja palkan päälle vielä palliton leijona.

M-T Heikka

No niin, sitä mieki!

Ajattelin jo että olenko mie vain kuvitellut, että sillä on ne pallit.

Ryöstö mikä ryöstö ja kaiken päälle vielä palliton leijona!

Näin on. Ja jos joku sen tietää niin everstiluutnantti Nieminen!

Mika. H

Älä unohda sitä, että tuo nälkiintynyt palliton leijona on vielä istutettu Libyan lipun päälle.

Kovin on tietysti ajankohtaista, mutta tyylistä voidaan olla montaa mieltä.

Vilho Juntunen

Huom ehdokkaat!
Täällä kannattaa olla mielin kielin. Ei tiedä vaikka tippuisi muutama
kymppitonni vaalitukea.

M-T Heikka

Safkallehan annettiin lupa käyttää Uusi Suomi -imagoa. Niin, että älä sie Ville valita. Punanen leijona näyttäis komeammalta ko vihreän äitelä.

Käyttäjän talvitie kuva
Pauli Talvitie

Oikeuden mielestä siis saa käyttää Coca Colaa, Pepsiä, Nokiaa, Windowsia jne... poliittiseen toimintaan vapaasti, kuhan ei tee sitä elinkeinonharjoittamismielessä. Ei voi olla totta. Onkohan meidän oikeuslaitoksessa kaikki kohdallaan?

Käyttäjän JoannaKurki kuva
Joanna Kurki

Se oli vasta ensimmäinen erä. Katsotaan jatkuuko ottelu täydet kolme erää vai tuleeko tyrmäys.

Käyttäjän talvitie kuva
Pauli Talvitie

Odottaisi kyllä tuollaisen tulkinnan kaatuvan seuraavassa asteessa.

Pekka Raukko

Oikeuslaitos on kyllä narinallesi väärä kohde. Lain säätää eduskunta. Lain tulkinta on kai tässä kohdassa varsin yksiselitteinen ja jos tilanne halutaan muuttaa, tulee muutta lakia.

Enni Kulovaara

Eduskunta säätää lait, mutta tuomioistuimet, oikeuslaitos tai miksi sitä nyt halutaankaan kutsua, tulkitsee ne.

Jokseenkin kummallista että eri oikeusasteissa samasta jutusta saattaa tulla täysin päinvastaiset päätökset.

Pekka Raukko

Ei siinä minusta mitään omituista ole, että tulkinnat vaihtelevat. Ei tilanne aina ole kovinkaan yksiselitteinen ja vain tulkinnanvaraisia juttuja yleensä viedään seuraaviin oikeusasteisiin. Eihän olisi mitään mieltä pitää moniportaista järjestelmää, jos tulkinta ei voisi muuttua.

Tosin esimerkiksi tämä saattaa päätyä seuraavaan oikeusasteeseen ihan vain saadakseen lisää julkisuutta, mutta tämä ei olekaan tyypillinen oikeusjuttu.

Peter Hallberg

Kyllä Nokiaa ja Windowsia saa käyttää poliittiseen toimintaan vapaasti. Näin toimii jopa moni Nokian kunnavaltuuston jäsen. Elinkeinotoimintan soveltaminen on tässä tapauksessa hieman rajatumpaa, koska kysessä ovat ns. laajalti tunnetut tavaramerkit. Uusi Suomi ei ole tällainen.

Aiheesta lisää: http://www.prh.fi/fi/tavaramerkit/useinkysyttya.html

turunen (nimimerkki)

Kannattaisi maksaa potut pottuina ja tarjota vihreiden pahimmille vihollisille ilmaista mainosalustaa Uudessa Suomessa.

Vilho Juntunen

Sehän olisi jalo teko köyhälle puolueelle. Kannatan Sepon ajatusta.

Seppo Hildén

Käräjäoikeudet ovat Suomessa arvausoikeuksia, joiden päätökset hyvin monesti vaihtuvat aivan päinvastaiseksi Hovissa.

Minusta Uuden Suomen kannattaisi lähteä katsomaan asiaa Hoviin ja tarvittaessa Korkeimpaan Oikeuteen. Tässä riitatapauksessa on sellaisia perustavanlaatuisia aineksia, että Korkein Oikeus varmaan ottaisi myös keissin pohdittavakseen.

Lainvoimaahan päätös ei ole vielä saanut ja Uudella Suomella on seitsemän päivää aikaa ilmoittaa tyytymättömyytensä käräjäoikeuden päätökseen.

Ei kannata jättää asiaa alioikeuden päätöksen varaan.

turunen (nimimerkki)

Olen samaa mieltä Sepon kanssa. Ei kannata antaa periksi.

Pekka Raukko

Se on Jukkakin itseään täynnä kuin ilmapallo. :D

fabu land

Vaikeat on ajat Antillakin. On.

Mika. H

Muistutetaan siis vielä, että N2 on vihreiden käyttämä mediatoimisto.
http://www.n2.fi/

Äskeisessä A2 teemassa yhtiön toimitusjohtaja Alex Nieminen oli kertoilemassa mielipiteitään netistä ja sen keskustelukulttuurista.
Jokainen voi itse katsoa mitä mieltä Alex oli asioista...

""Vastoin yleistä käsitystä Elisa ei ole suurin asiakkaamme, eikä se ole myöskään eräs tunnettu puhelinvalmistaja.”"

Sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jussi Nurmio.

Mainos/mediatoimisto on nyt varmasti kovin onnellinen siitä, että pulinaa käydään yhtiön keksimistä jutuista. Toivottavasti asiakaskuntakin on tyytyväinen siitä, että vihreät ovat nyt leimaantuneet myös varkaiksi.

Hävetä nuo rahastavat "asiantuntijat" eivät osaa, tietenkään.

Käyttäjän sirpaleita kuva
Sirpa Rikkinen

Ilmeisesti löytyi aihe joka yhdistää Suomalaisia (palautteen perusteella).. Nyt koko puhvelilauma rymistää kohti yhteistä vihollista.. varokaa kuitenkin kurveissa, siellä on myös rotkoja.

Mutta vakavammin tarkasteltuna.. tämä vaan todistaa sen, että Suomalaisten rappiotila syvenee. Mikään ei ole enää turvassa, mitään arvoja ei tarvitse enää kunnioittaa.

Nimi- ja tavaramerkkilaki muistaakseni koskee sitäkin, että jos on nimennyt yrityksen tms. jollain nimellä joka on sitemmin "vakiintunut" tunnetuksi nimeksi, vaikka sitä ei olisi edes välttämättä rekisteröity missään, voidaan se katsoa sen omistajan omaksi, jolle nimi on vakiintunut ja tullut tunnetuksi. Muistelen lukeneeni jostain.. kannattaa tarkistaa, ja jos mahdollista, tehdä vielä valitus.

Ps. Laittakaa näihin kommentteihin "poista" nappula. Jos on sananvapaus niin täytyy myös olla vapaus poistaa puheensa. Kiitos.

Pekka Raukko

Tarkoittaako Sirpa "rappiolla" sitä, että noudatetaan lakia, vai sitä että isolla rahalla ei voi lakia ohittaa?

Niklaksen ongelmahan ei ole se, että laki ei koskisi hänen tavaramerkkiään. Niklaksen ongelma on juuri se, että laki sitä koskee, ja että on toimittu lain mukaan.

Risto Koivula

TV2:lla oli oikein "Virheiden netti(ym.)terroristi-ilta: pääroolissa Haidi Hautahourulan oikea käsi talebanivirheä Mikael Storsjö, Kavkaz Center... Hänen naamaansa mm. tavan takaa näytettiin silloikin, kun joku ihan muu puhui.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Katsotaan nyt vielä, säilyvätkö väärät uudet Suomet kaduilla ehjinä. Tästä lehdestä ne toivottavasti siivotaan silmänräpäyksessä.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Minusta Suomeen pitäisi perustaa kaksi oikeuslaitosta.

Rikkaitten oikeus, josta saisi mieluisia päätöksiä ostamalla, kuten nytkin on laita.

Köyhien oikeus, jossa juttu käsiteltäisiin halvalla, mutta
päätös perustuisi arvontaan, kuten nytkin on laita.

Rikkaat saisivat haluamansa- ja köyhätkin 50% mahdollisuudella.

Kuten, nytkin on laita...

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

Niinpä. Oikeus ja kohtuus ovat kovin vieraita toisilleen. Jos ihan tavallinen kansalainen joutuu vaikka perintätoimiston virheellisen laskutuksen uhriksi, niin halvemmaksi tulee maksaa epäoikudenmukaisuudesta kuin hakea oikeutta.

Jari Vuorinen

Vihreethän kuseksii muutenkin pitkin nurkkia.Sehän on luomua.

M-T Heikka

Vihreät todistivat tällä teollaan olevansa roska joukkoa. He eivät edes ymmärrä mistä kikastaa, vaikka rautalangasta vääntäisi.

Politiikassa kyse on kumminkin moraalistakin, ainkin jos aikoo ääniä haalia.

Peter Hallberg

"Joku kauppaketju ryhtyi sutaisemaan mainoksiinsa samanlaisen HUOM! tekstin vinoon samalla tavalla..."

Oleellista kertomuksessa on nimenomaan se, että tavaramerkin omistaja sain suojaa merkilleen kuvana. Tällainen tavaramerkki ei estä sitä, että joku toinen laittaa mainokseen saman sanan, mutta erilaisessa visuaalisessa asussa. Myös Uuden Suomen logo on tavaramerkkinä suojattu. Sen suoja on luonnollisesti paljon varmempi kuin kahdesta yleiskielisestä sanasta (uusi + Suomi) koostuva sanamerkki - mikä on myös suojattu.

Liiketoiminnassa suojaa voi saada myös ns. "sopimatonta menettelyä" vastaan. Siinäkin tapauksessa, että Uusi Suomi ei olisi rekisteröity tavaramerkki, oikeuden turvaamistoimipäätös olisi ollut toinen, mikäli jokin toinen julkaisu olisi alkanut käyttää samaa nimeä. Edellytyksenä on, että kuluttajaa johdetaan harhaan. Muistan nuoruudessani, että eräs koneliike nimeltään "Hassisen kone" oli kovn käärmeissään saman nimisestä rock-yhtyeestä. Mutta koska sekaannusvaaraa ei ollut, koneliike joutui tyytymään kohtaloonsa.

Toni Lehtonen

Kertoo jo melko paljon Vihreistä, että ottavat kampanjansa visuaaliseksi ilmeeksi suomalaisuuden keskeisen symbolin - jota sitten ryhtyvät värittämään omanlaisekseen ja kastroimaan. "Uusi Suomi" tässä tapauksessa tietenkin viittaa Vihreään, sukupuolineutraaliin Suomeen joka ilmeisesti kansoitetaan marsilaisilla.

Sielun veljet teki aikoinaan asian paljon tyylikkäämmin On mulla unelma -kappaleessaan, jossa Suomenleijonalle syötettiin LSD:tä. Vihreät syöttävät puppua, josta saa pahat vibat jokainen. Unelmahöttöä ja valheita vailla minkäänlaista kosketusta ihmis- ja yhteiskuntien todellisuuteen. Mielikuvia, joiden ristiriitaisuutta käytännön elämässä he eivät ehkä itse huomaa tai kohtaa.

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

Tarinoita tavaramerkkien, patenttien ja muiden immateriaalioikeuksiin liittyvien oikeustapausten ympäriltä löytyy hamaan hämärään asti ja kaikkia niitä yhdistää äärimmäinen tulkinnallisuus ja yksittäiset toisistaan poikkeavat tuomioistuimien päätökset. Siitä tämä nimi/sana/vai logo tapauskin on oivallinen esimerkki.

Kun lait menevät liian tulkinnanvaraisiksi on niissä jotain vikaa ja niitä tulisi korjata, mutta immateriaalioikeuslakeihin mieluumin lisätään mutkia, kuin selvennettäisiin niitä.

Linkistä voi verrata kaaviona tekijänoikeuslakia tieliikennelakiin.
http://tkvk.org/tekol.html

Aalto-yliopiston Matti Pohjola vaatii julkista tietoa maksutta saataville verkkoon uusien palveluiden pohjaksi sekä tekijänoikeuslain isoa remonttia.
http://www.tietokone.fi/uutiset/professori_tekijan...

Peter Hallberg

Olen samaa mieltä, että tekijänoikeus on sangen vaikeasti ymmärrettävä kokonaisuus. Kehittämisen varaa olisi. Eräs ongelma on siinä, että yli sata vuotta sitten alunperin puhtaasti taiteen suojaksi tarkoitettu järjestelmä on venytetty kattamaan mitä moninaisimpia teollisia sovelluksia. Näin ollen tekijänoikeudesta on tullut eräänlainen immateriaalioikeuksien ilmainen veroparatiisi.

Vaikka tekijänoikeus ei liitykään suoranaisesti Uuden Suomen asiaan, on rinnastus hyvä pitää mielessä. Kaikilla immateriaalioikeuksilla rajoitetaan kansalaisten vapauspiiriä. Immateriaalioikeus antaa jollekin yksinoikeuden sellaiseen, mikä muuten olisi kaikkien käytettävissä. Tekijänoikeuden takia en saa ladata vapaasti musiikkia verkosta. Tavaramerkin takia en saa käyttää vapaasti jotakin tiettyä sanaa tai kuvaa (nykyään jopa väriä, ääntä tai hajua).

Vaikka kaikki tämän blogin kirjoittajat näyttävätkin ajattelevan, että oikeus ei ole toteutunut, kannattaa pysähtyä miettimään asiaa henkilökohtaisen vapauden kannalta. Tavaramerkki on vapaan yritystoiminnan kannalta erittäin tärkeä, mutta samalla jokainen tavaramerkki kaventaa meidän kansalaisten vapauspiiriä. Vastakkain asettuvat siis aina yrityksen ja kansalaisten etu. Molempien tarpeet tulee ottaa huomioon. On lainsäädännön ja tuomioistuimen tehtävä huolehtia, että intressien tasapaino säilyy. Tuomioistuin on tehnyt tällä kertaa ymmärrettävän ratkaisun. Vapauttani ei ole liikaa rajoitettu. Voin edelleen perustaa lankakaupan nimeltään "Vihreä lanka".

Tuomas Taivasaho

Tyypillistä kommunistivihreiden toimintaa. Vaativat muiden tekemien kampanjoiden lopettamista ja vieläpä kampanjaan osallistuneiden tahojen tukemisen lopettamista, vaikka kampanja kertoi täysi-ikäisen naisen kauniin tarinan. Mielestäni vihreämafia voisi palauttaa puoluetukensa paljon perustellummista syistä. Varkaita ei pidä tukea, vaan rangaista.

Dari-anne Suomalainen

Kaikki ovat saaneet purkautua, eikä luonto ole hievahtanutkaan.

M-T Heikka

Etkö uskalla edes mulle sanoa, että ymmärtäisi olla edes hiljaa, kuten meppi-rouvan blogissa. Pelkääksää Herliiniä?

Täällä on sananvapaus, ei mikään braxin laki. Harmi vaan, kun teille Vihreille ei taida kovin suurta äänipottia tulla ensi vaaleissa, vinkeistä päätellen. No, ei hätää...ei ne varekset lakkaa kraakkumasta senkään katastrofin jälkeen.

Täälä saa "pölöttää" ihan vaphaasti, eikä ees paperi lopu eikä kynä kulu. On se niin soma.

Tämon oikea työväennaisen unelma. Semmonen paratiisi.

http://www.youtube.com/watch?v=GcxXSzEXyvU

Dari-anne Suomalainen

Et sinä ymmärrä kuitenkaan.

Tämä on todella hännänhuippu ketju aikoihin.

M-T Heikka

Minusta taas on idioottimaista nimetä joku ihminen, ja sanoa että toi ei saa kirjoittaa.

Se on jotenkin niin akkamaista!

Mikäli kirjoituksissani on jotain arveluttavaa, kehoitan painamaan sitä nappulaa...että valivali, ja kirjoittamaan toimitukseen. Ite en ole sitä koskaan painanut...tai kerran, se oli jokin eläimiinsekaantumisjuttu...eikä sekään ollut US:ssa.

Käyttäjän elukka kuva
elukka elukka

Brax on siellä johdossa ja oikeutta on koetettu muuttaa Braxin mielen mukaiseksi, sellaisella meloonimetodilla. (ulkoa vihreä, sisältä punainen).

Käyttäjän elukka kuva
elukka elukka

Brax on siellä johdossa ja oikeutta on koetettu muuttaa Braxin mielen mukaiseksi, sellaisella meloonimetodilla. (ulkoa vihreä, sisältä punainen).

M-T Heikka

Herliinissäki on jotaki työmiestä, se uskaltaa kirjottaa suomeksi, että Vihreät KUSEE Uuteen Suomeen. Aika mahevasti ilmastu.

Herliini on minun lempparikapitalisti, olenko maininu.

http://www.youtube.com/watch?v=8n7dpK1KWRw&feature...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset