Pelataan varmaa tietoa
Todennäköisesti, kuluvan hetken perusteella, Sauli Niinistö on Suomen tasavallan seuraava presidentti. Jos vetoa lyötäisiin, jokainen tekisi petsinsä Sauli Niinistölle.
Mutta kappas hei: ihan varmaa se ei ole.
Bill Clinton valittiin Yhdysvaltain presidentiksi marraskuussa 1992; hänen ensimmäinen virkakautensa alkoi tammikuussa 1993. Vielä vähän yli vuotta ennen vaaleja Yhdysvalloissa pohdittiin sitä, löytääkö demokraattinen puolue itselleen edes kunnollista ehdokasta. George Bushin (vanhempi) läpimenoa toiselle kaudelle pidettiin varmana.
No miten on käynyt meillä Suomessa? Paljon politiikkaa seuraavat tiesivät jo hyvissä ajoin ettei Suomen presidentiksi voida valita kirkosta eronnutta helsinkiläistä naista, koska viime kädessä näistä asioista päättävät kirkkoon kuuluvat kokolihaa syövät maakuntien miehet. Ja Tarja Halosesta tuli presidentti.
Tarja Halosen uudelleenvalinta oli puolestaan niin varma juttu, että hän itsekin piti presidentinvaalien toista kierrosta lähinnä ajan ja vaivan hukkaamisena. Ja ihan hilkulle meni kuitenkin.
Jos siis Tarja Halonen oli mahdoton vaihtoehto, niin tuskin kukaan älypää kuvittelee, että presidentinvaalien suoran kansanvaalin toisella kierroksella voi ehdokkaana olla RKP:n ehdokas ja nainen samaan aikaan? Ja Elisabeth Rehn oli hyvin lähellä presidenttiyttä, vaikka kenties yhtä mahdottomana vaihtoehtona pidettiin kaiken tietävien mukaan ”saamatonta YK-nahjusta” Martti Ahtisaarta. Silloin viisastelijat pitivät selvänä, että presidentti on tunnettu poliittinen valtiomies, paino sanalla mies. Vaihtoehtoina olivat Paavo Väyrynen ja Raimo Ilaskivi. Kumpaakaan ei ole vielä Nobel-palkinnolla muistettu.
Vuosi sitten veikkailin, että kevään eduskuntavaaleissa perussuomalaiset saavat viidenneksen äänistä ja lähes 40 kansanedustajaa eduskuntaan! No en veikannut, eikä muuten veikannut kukaan muukaan. Mutta näin kävi.
Siksi en veikkaakaan, että ensi keväänä presidentinvaalien toisella kierroksella Sauli Niinistö ottaa mittaa vihreästä homosta. Ja jos ottaa, niin ei tosissaan. Nimittäin, kaiken järjen mukaan näin ei pitäisi tapahtua.
Hyvät presidentinvaalit Suomeen saadaan varmasti. Jo siksi, että suomalaiset suhtautuvat vakavissaan asiaan. Ja mikä parasta: yllätyksiä on luvassa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
"Ja mikä parasta: yllätyksiä on luvassa"
Kenenkään ei kannata toista kertaa pyrkiä presidentiksi jos ei
ensimmäisellä kerralla tullut valituksi. Nyt tarvitaan uusia,
tuoreita kasvoja eikä ryvettyneitä poligarkkeja.
Mistäs revit niitä tuoreita kasvoja?
Samaa ihmetellään myös muissa puolueissa paitsi vihreissä ja kokoomuksessa.
Vedonlyöntikertoimia en tiedä, mutta lyön vetoa siitä, että Sauli Niinistö tulee valituksi jo ensimmäisellä kierroksella ellei Timo Soini tai Paavo Väyrynen (ps+kepu allianssi) asetu ehdokkaaksi.
Soini/Väyrynen imuroi tehokkaasti Niinistön ääniä mikä mutkistaa asiaa.
Demareilla ei nähtävästi ole muita vaihtoehtoja kuin höyhensarjalaiset Heinäluoma, Lasse Lehtinen ja Isä Mitro tms.
Muille puolueille oma presidenttiehdokas on enemminkin symbolikkaa.
Minkälaisia yllätyksiä Niklas sinun mielestäsi Niinistössä ja koko vaaleilla ylipäätään on?
Minä kun luulen, että se yllätyskin on jo aika hukkaan käytetty ja Sauli Niinistö valitaan oikeutetusti presidentiksi ekalla kierroksella.
En näe tuohon enää edes mitään muuta vaihtoehtoa....Paitsi, jos presidentintekijät siirtyvät Palacen saunan tiloihin saunomaan ja tekemään siellä päätöksiä....?
No joo...kunhan tässä kesäillassa aikaani vietän:):)
Terkuin, Eeva
Parhaiten Niinistön vastaehdokkaana voisi menestyä valovoimainen SDP:n naisehdokas. Tällaista ei kuitenkaan ole näköpiirissä, joten toinen kakkoskierroksen ehdokas on edelleen hakusessa. Niinistön pääsyä kakkoskierrokselle pidän varmana.
Niinistön putoamista toiselta kierrokselta pidän varmana. Perustelut: Niinistön tähti on sammunut, henkilökohtainen karisma on karissut miehen leimauduttua viimeksi tänään kokoomuksen pelinappulaksi ajoittamalla ilmoituksensa samalle päivälle, jona eduskunta käsitteli Kataisen hallituksen hallitusohjelmaa. Toinen moka samana päivänä oli tunnustautua Naton "kotiryssäksi" Suomessa. Me emme tarvitse Niinistöä viesti tulee kaikumaan kautta Suomenmaan. Kokoomus on jäänyt yksin, Niinistö tulee jäämään yksin.
Naisehdokasta SDP ei aseta. Sen vannon kautta kiven ja kannon. Keskustan vaihtoehdot ovat joko Väyrynen tai politiikan ulkopuolelta tuleva ehdokas; samoin PerusSuomalaisilla Soini tai ulkopuolelta tuleva ehdokas. Vasemmistoliitto on mielenkiintoinen - onko Vasemmistoliitto sitoutunut tukemaan SDP:n ehdokasta kiitokseksi hallituspaikasta?
Heinäluoman ehdokkuuteen en usko. Jos Ihalainen lähtee mukaan, hän on kova sana. Kantolalla ei ole nostetta - ehkä demarien kisa käydään Lehtisen ja Liikasen välillä. Toistaiseksi joutuu vielä liikaa jossittelemaan.
RKP asettanee oman ehdokkaan, eiköhän kristillisetkin. Katotaan ny.
"henkilökohtainen karisma on karissut miehen leimauduttua viimeksi tänään kokoomuksen pelinappulaksi"
Tietysti Niinistö edustaa Kokoomusta. Kaikki muutkin ehdokkaat edustavat omaa puoluettaan.
Aika typerä kommentti! Kokoomus on Suomen suosituin puolue eikä sen edustaminen ole mikään handicap pressavaaaleissa.
Eduskuntavaalien jälkeisten mielipidetiedustelujen perusteella PerusSuomalaiset ovat Suomen suosituin puolue.
Kaikki ehdokkaat ovat puolueidensa ehdokkaita tietty, mutta kaikki ehdokkaat eivät yritä näytellä ja leikkiä "koko kansan ehdokasta".
Mitäpä se sinä olet tuollaisen jutun keksinytkin?? Niinistön kirkas tähti on vasta nousemassa taivaalle.....
On se kumma, etteivät ihmiset tajua sitä, että näitä "kaiken kansan" juttuja kyllä menee ja tulee...Mutta kun Sauli nyt sitten lähtee kisaan mukaan, niin olen täysin varma, että hän on siinä vasta aloittelemassa oikeaa uraansa:):)
terv. Eeva
Ne hilkut johtuivat siitä, että niin moni äänesti voittanutta vastaan, muita vastaehdokkaita kun ei ollut tarjolla 2. rundilla.
Onpas Herlinin patun vaikea lausua Pekka Haaviston nimeä, sanavalinta näyttää siltä kuin hän ei haluaisi kajota tähän tikullakaan. Olisko ehken kyseessä niin sanottu homofobia tai muu sairaus?
Sen sijaan sen rullaluistelevan, lapsen kanssa avioituneen, taloususkovaisen ja lihaa syövän heteroäijän nimen tuo ökyrikas mesenaattikin jaksaa mainita.
MA
Edistääkö yli kolmekymppisen, akateemisen naisen kutsuminen lapseksi sukupuolten välistä tasa-arvoa?
Kun tuo vouhkaamisesi viittaa siihen, että olet närkästynyt homoihin kohdistuvasta epätasa-arvoisesta suhtautumisesta, ei toimintasi vaikuta kovin loogiselta.
Antero hyvä,
oletko koskaan kuullut "omasta lääkkeestä". Se jos mikä on loogista.
Ei mitään Niinistöä eikä varsinkaan hänen avioliittoaan vastaan.
Mark!
"Ei mitään Niinistöä eikä varsinkaan hänen avioliittoaan vastaan"
Luulenpa, että tämä lisäyksesi aukaisi Bandoran lippaan!
Pienen mielistelyn jälkeen kitkerätkin lääkkeet on helpompi niellä.
Kirjoitin jo aikaisemmin, ettei Sauli Niinistön (sikäli kun hänet nimetään Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi) valinta ole kirkossa kuulutettu.
Kokoomus kohteli Keskustaa taannoisissa hallitusneuvotteluissa siihen malliin, ettei Keskustan tuki Niinistölle ole toisella kierroksella itsestään selvyys. Myös Perussuomalaiset saattavat antaa kannattajilleen "vapaat kädet" toisella kierroksella.
On täysin mahdollista, että vielä seuraavakin presidenttimme on sosialidemokraatti.
Homoliitossa elävää henkilöä ei Suomen kansa ole ainakaan vielä valmis hyväksymään tasavallan presidentiksi. Ei, vaikka kyseessä olisi kuinka ansioitunut kansalainen.
Kyllä sillä on.
Jos Kokoomus ja Sauli Niinistö olisivat aikoinaan antaneet avoimesti tukensa Esko Aholle vaalien toisella kierroksella, ei Suomen olisi koskaan tarvinnut sietää kahtatoista vuotta presidenttiyden alennustilaa.
Edellisissä presidentinvaaleissa keskustalaisten tuki Sauli Niinistölle teki vaaleista lopulta varsin tasaväkiset. Keskusta on nimenomaan puolue, joka saa väkensä liikkeelle. Äskeisten eduskuntavaalien moka ei enää toistu.
Ahtisaari oli hyvä pressa.
Siksi toisekseen luuletko, että KEPU antaisi tukensa mieluummin Soinille tai Heinäluomalle?
"Jos vetoa lyötäisiin, jokainen tekisi petsinsä Sauli Niinistölle." Eihän sitä tiedä, vaikka joku saisi asiakseen tehdä bisnestä tästäkin asiasta. Nythän joka lehti hehkuttaa Sauli Niinistöä.
En ole ikinä pelannut totoa, mutta joskus katson televisiosta raveja. Hevosten juoksua on mielenkiintoista seurata. Hevoset ovat niin uljaan näköisiä juostessaan, kun niiden harjat liehuvat ja muutenkin ovat innostuneen oloisia. Siinä sohvalla istuessani yleensä kannustan ääneen niitä viimeisimpiä. Ja joskus joku hännänhuippu saattaa yllättää.
Luulen, että voittaja näissä presidenttikisoissa on Mustahevonen.
Kekkosen ja Koiviston ajan poliitikkojen "valittavuus" riippuu aika paljon siitä, mitä lehdistö tai bloggaajat viitsivät tai uskaltavat heistä kirjoittaa. Niinistö on riippuvainen HeSarin suosiosta, jota ei välttämättä ole etu. Niklas voisi ehkä ajatella Väyrystä vastaavana - omana - presidenttinään. Hänen rasitteenaan ovat Urkin loppuvuosien touhut, joiden määrittely maanpetoksina olisi jossakin muualla jo päättänyt miehen uran. On aika outoa, että hän on yhä mukana, kun toinen vastaava, eli "Imelä Eikka" sentään osasi häipyä politiikasta, kun aika se tehdä tuli. Hänellä on oikeakin nimi, mutten muista oliko se Uusi- vai Vanhatalo. Jotakin uutta kyllä tarvittaisiin tuon tyhmän vanhan roskajoukon tilalle.
PJJ
Tämä Eino "Imelä-Eikka" Uusitalo oli liikaa keskustalaisillekin. Hän kun ehdotti tosissaan, että Suomen itsenäisyyspäivän sijasta ryhdyttäisiin viettämään YYA-sopimuksen vuosipäivää kansallisena juhlapäivänä!
Pave Väyrynen on ihan hyvä jäbä, mutta PerSuilla ei ole mitään järkeä lähteä Väyrysen taakse:
1) PerSuilla on oma kova ehdokas
2) PerSuilla on talous kunnossa toisin kuin Keskustalla
3) PerSut ovat Keskustaa isompi puolue
4) Kuntavaalit ovat syksyllä edessä; apupuolueiden asema kostautuu silloin; tämä pistää puolueet laskelmoimaan tarkkaan; myös onnettomasti menneet pressanvaalit voivat heikentää kannatusta kuntavaaleissa
Eihän Sahtibaarenkaan tarvinnut olla mikään ministeri yms. 1994.
Soijni on ollut euroedustaja ja kansanedustaja.
PJJ, kuinka voit unohtaa "imelän Eikan" sukunimen? Joskus Eikan ministeriaikana Köpiksessä järjestettiin naisten tasa-arvoa edistävä maailmanlaajuinen foorumi. Suomen viralliseksi edustajaksi lähetettiin ministeri Eino Uusitalo. Ihmeteltiin, miksei naisminsteriä, kunnes huomattiin, mitä Uusitalo on italiaksi
Mitäs se presidentti tekee ? tämähän on kuin lottoa yksi henkilö voittaa ja 5 miljoonaa muuta saa katsoa kun yksi voittaa, eikös olekkin hienoa,
tosin tällä 1 miehellä taikka naisella ei ole käytännössä roolia niinkään kuin kekkos aikoina, joten mielestäni turha seurata vaaleja (ainekin meille tavallisille pulliasille)
Taidan päätyä Viljon kannelle uusia henkilöitä tosiaan kaivataan politiikkaan =)
suomen poliitikoilla on ollut yksi juoni tässä viime aikoina, juottaa kansa känniin ja sitä kautta poliitikot voivat tehdä mitä lystää tässä maassa.
Ja hyvinhänhän ne ovat onnistuneet, kansa on kännissä.
Paavo vanhempi taitaa vaihtaa puoluetta ja rupeaa suomujen ehdokkaksi. Ja Rkp laittaa Biaudeen, jota me "suvaitsevaiston" naiset sitten kuuliaasti äänestämme koska olemme hänen puolestaan loukkaantuneita kaikesta nettikirjoittelusta. Heh heh.
Korjaus: Bill Clinton valittiin Yhdysvaltain presidentiksi marraskuussa 1992; hänen ensimmäinen virkakautensa alkoi tammikuussa 1993.
Totta, Saulin läpimeno ei ole ihan 200% varmaa, vaikka kova nimi onkin. Riippuu vähän hänen vastaehdokkaistaan. Joku yllättävä ehdokas olisi hyvä.
Vaikkei Salekaan hullumpi olisi, hänellä on ollut tapana ottaa asioita esiin, kritisoida ja kommentoida ilmiöitä, ja siitä ominaisuudesta pidän. Toivottavasti ja tod.näk. tuo jatkuisi jos tullee valituksi.
Mitä tahansa voi tapahtua, kun Hesari ei enää voi päättää kuka nostetaan presidentiksi. Netti selätti Hesarin.
Timo Soinista tulee hyvä pressa, joka kelpaa kehäkolmosen ulkopuolellekin, tai ainakin sinne.
Soinissa on ainesta ja sopivaa nostettakin,kepulaisetkin tulevat Soinin taakse saadakseen hänet pois päivänpolitiikasta kullattuun häkkiin.
Keskustalaiset eivät voittaisi mitään äänestämällä hallituspuolueiden ehdokkaita, vain syventäisivät omaa hautaansa.
J. Tuokko;
"Soini on kuin luotu presidentiksi."
En tiedä haluaisinko Soinia presidentiksi vaikka hyvä se on (ja PS:lainen olenkin), koska presidenttiys on nykyään vähän sellainen uuninpankko homma, enkä sellaisessa Soinia ehkä kaikista mieluiten näkisi.
Silti presidentinvaaleissa on korkein äänestysprosentti..
Milja, presidentin virka on edelleen tärkein poliittinen virka Suomessa - mikään uuninpankkovirka. Virkakausi on kuusi vuotta, siinä ajassa hallitukset tulevat ja menevät. Kun Soini valitaan presidentiksi PerusSuomalaisissa alkaa puolueen sisäinen "herrahissi" ja varmana voidaan pitää, että PerusSuomalaisten merkitys realisoituu kunnallisella ja valtiollisella tasolla viimeistään seuraavissa vaaleissa. Presidentinvaali on yksi tärkeä välitavoite.
Olen tänään liittynyt myös Sauli Niinistön facebook-tykkääjiin. Aloitin Sauli Niinistön "tykkäyksen", ennen hänen kirjallisen uransa alkua.
Mitä mieltä Niklas olet minun tänään tekemästä ehdotuksesta? Kannattaisiko lähteä NY:n kokeilemaan "fyrkan" tekemistä?
Vihreät ja demarit ovat laskuista pois. Vihreät siksi, että ovat vihreitä, ja demarit siksi, ettei heillä ole ketään...
Vasemiston edustajista harva äänestää Haavistoa, koska hän on Nato-mies.
Vasemiston äänestäjistä harva äänestää Niinistöä, koska hänkin on Nato-mies. Viimeksi näin jotkut tekivät, koska olivat kyllästyneitä Halosen henkilöön.
Kepulaista pressaa Suomi tuskin tällä erää tulee saamaan, tai se tietysti riippuu ehdokkaastakin.
Mikäli ehdokas on Rehn, ei saa. Hän on liian EU-mies, joten häntä eivät omatkaan äänestäisi. Kepulaiset jakavat ehkä äänensä kolmeen pottiin: Rehnille, Soinille ja Niinistölle...mikäli ko. hlöt ovat ehdolla.
Veikkaisin, että Suomen seuraava presidentti voi ollakin ylläri. Jännäksi se kumminkin varmasti menee, mikäli nyt sellaista peliä jännittää.
Kepulaiset varmaan harottavat eniten, ja ratkaisevat koko ottelun. Kyllä minusta tuntuu, että Soini pesee kepulaisten mielissä Niinistön. Perussuomalaisethan ovat maaseutuystävällinen puolue, Vennamon perillinen. Kyllä he sisarenpoikaansa äänestävät mieluummin kuin euroatlanttista kokoomuslaista. Niinistön charmi ei voita faktoja. Sitäpaitsi Soinikin on henkilönä karismaattinen, hän on oikea "kansanmies".
Demareista osa äänestää Niinistöä, mutta tuskin edes puolet...toisella kierroksella.
Jos viimeisessä äänestyksessä ovat vastakkain Niinistö ja Soini tai Niinistö ja Heinäluoma, niin Sale voittaa saletin varmasti.
Jos joku puolue löytää jonkun yllättävän populaaarin mustan hevosen, jota ei nyt ole näköpiirissä, niin vasta sitten tilanne voisi mennä jännittäväksi.
Aimo Remes: (-; Tuo voisikin olla Soinin voiton salaisuus, mutta arvelisin kumminkin, että idean taakse saadaan parhaasta päästä vain puolueaktiiveja, ei koko Keskustan äänestäjäkuntaa.
Sauli Niinistöä pidän toistaiseksi mieleisenäni ehdokkaista, vaikkei muutkaan huonoja olisi.
Kustantaja Herlin onkin kiero mies: kommentissa paistaa, että Perussuomalaiset voisivat yllättää Väyrysellä. Tässä olisi ehkä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Soinille jäisi puoluepoltiikkaa ja silti olisi "oma" mies presidenttinä. Toisaalta Keskustakin voisi ajatella, että on sentään oma mies presidenttinä. Yksistään Keskustan ja Väyrysen kannatus ei riittäisikään kärkeen, hyvä jos mitalipallille. Vasemmistosta voisi Väyryselle tulla enempi ääniä kuin Niinistölle, jos nämä kaksi herraa olisivat loppukilpailussa? Siis Keskusta 15%, PS 15%, pvvasen 15% = 45%. Vähän puuttuisi, kun arvioi, ettei Väyrynen saisi ihan kaikkia PS-äänestäjiä liikkeelle.
Enpäs jaksa heti ulkomuistista muistaa kuinka Suomessa presidentin vaali toimitetaan ja millä matemaattisella tavalla äänet lasketaan ja muodostetaan jaukaumat.
Mutta muistaakseni aikoinaan USAn presidentin vaalit olivat aika tasaväkiset, kun eräs ehdokas voitti presidenttiyden n. 2000 äänellä. Enkä jaksa muistaa sitäkään, kuinka kauan Niinistö on pelannut sellaista peliä, että Sauli ei oikein tiedä, ollako sitten joskus presidenttiehdokas tai ei.
Muuten unessani näin tapauksen, että hyviksi todetut pahvi-saulit alkavat matkustamaan julkisissa kulkuneuvoissa sopivasti presidentin vaalin alla.
Pressan vaaleissa lasketaan koko valtakunnan äänet jokaiselle ehdokkaalle ilman kommervenkkejä. Eniten ääniä saaanut voittaa. Jenkeissä oli se osavaltiotaisto, jonka johdosta eniten ääniä saanut ei tullut valituksi. Tätä ongelmaaa ei ole Suomessa.
Tähän mennessä ennustukseni ovat menneet politiikassa järjestään metsään, mutta niin ovat onneksi poliitikotkin vaalilupauksissaan, joten heihin nähden ei mitään hävettävää...
Täältä pesee. Toiselle kierrokselle Niinistö ja toisesta paikasta tulee kova vääntö Soinin ja TV:stä tutun "Haluatko miljönääriksi" Lehtisen kanssa.
Lehtinen tietää miten presidentiksi tullaan, hänhän keksi Ahtisaaren aikoinaan ja kysyi ilmeisesti häneltä, haluatko presidentiksi. No Marahan halusi ja loput tiedämmekin.
En mene nyt veikkaamaan, kumpi, Soini vai Lehtinen menee Niinistöä vastaan toiselle kierrokselle, mutta uskoisin, että se on Lehtinen. Kyllä niin moni mummo katsoi sitä "Haluatko miljönääriksi"-ohjelmaa.
Toisesta kierroksesta tuleekin sitten tiukka, mutta suomalaiset äänestäjät ajattelevat nyt, että 30-vuoden sosialistipressan jälkeen voitais kokeilla välillä porvaripressaa.
Ps.Väyrysen aika ei ole vielä, vasta Saulin valtakauden jälkeen.
Itse asiassa Niinistö tai Lehtinen olisivat kumpikin yhtä hyviä vaihtoehtoja. Heillä on terve näkemys ulkopolitiikasta ja Suomen asemasta maailmassa.
L.L. on samalla tavoin puoluepolitiikan ulkopuolella kuin S.N.:kin.
Todella hyvä skenaario viimeiselle kalkkiviivalle!
Veikkaan, että toisella kierroksella Soini lyö demarien Ihalaisen/Liikasen niukasti mutta täpärästi. Soinin valtakauden jälkeen on Niinistön vuoro, nimittäin PerusSuomalaisten Jussi Niinistön aikakausi.
Sauli on uusi Lama-Manu, joka tekee koko ajan tasan päinvastaista kuin sanoo tekevänsä. Jos hän nyt todella pyrkii toisissaan presidentiksi, häneltä menee jotenkin pasmat sekaisin (esimerkiksi Kokoomuksen naiset vetävät maton alta vuorostaan, sitähän tapahtui jo viime kerrallala, mutta se ei silloin haitannut...) eikä häntä sitä paitsi oikein uskotakaan! Niinistö on jatko-Manuna myös jatko-Tarja... Enkä tarkoita nyt bileitä...
Kokoomuksen nousu alkoi nato-niinistön avittamana kuusi vuotta sitten. Nyt nato-niinistö toimii kokoomuksen romahduksen takuumiehenä.
Nyt kenellä on jotakin osuuksia kokoomukselaisittain aatteellisesti väritteisissä pisneksissä, niin kannattaa tiukasti pitä rahapussinsa suuta kiinni ja harkita uudemman kerran, ja muistella, miten sen Punapääoman kävi Manun komennossa...
Ensin matkittiin kieli vyön alla isompia ja tehtiin omasta identiteetistä kirosana, ja sitten...
En mie kyllä Soinia toivo presidentiksi, vaan pääministeriksi. Presidentillä kun ei ole muuta valtaa kuin arvovaltaa, ja tietysti hän hoitaa osaltaan suhteita ulkovaltoihin.
Mikäli itse saisin valita, ottaisin riskin ja valitsisin Väyrysen pressaksi. Vaan niin ei käy, varsinkin jos Soini on ehdolla.
Väyrynenhän se tosiasiassa paras olisi. Hänellä on kokemusta ja hän kannattaa itsenäistä Suomea.
Mutta eivät suomalaiset niin fiksuja ole, että äänestäisivät häntä. He ovat rasisteja, eivät hyväksy pohjoisen miestä.
Ei Väyrynen minustakaan huonolta kuulosta. Johtuneeko siitä, että olen Paasikiven aikuisisia suomalaisia?
Ai, sinä olet hyvin säilynyt "Paasikiven aikuiseksi" mieheksi. Mie olen niitä Kekkosen aikuisia naisia. Olen aiemmin inhonnut Väyrystä. Väyrysen naamoja oli pohjoisen lehden joka sivulla nuoruuteni päivinä. Kyseessä on kumminkin nyt isänmaan etu :). Nämä ovat aidostinyt kohtalon hetkiä Suomen vapauden ja itsenäisyyden rintamalla. kokoomus vie meidät kavalasti liittovaltion orjiksi.
Aika pitkälti olen teikäläisten kanssa samoilla linjoilla. Isänmaan etu ensin. Ja olkoon vaikka piru mieheksi kunhan hoitaa asiat Suomen eduksi ja maamme itsenäisyyden ja vapauden hyväksi.
Nimimerkki "Viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen Väyrysestä".
Niin, Soinia tarvitaan enemmän puolue/pääministeri-politiikassa tässä lumedemokratian maassa.
Mutta, mutta. Muttia on matkassa…
Niinistö saa tietty kokoomuksen kannattajien äänet. Harrastanut eu-kritiikkiä ja saa ääniä muualtakin.
Mutta on kokoomuksen ehdokas, miten nato-jäsenyys?
Kokoomus joutui hallitusohjelmassa lähentymisajatuksiensa lisäksi myöntymään ettei jäsenyyttä haeta tämän hallituksen aikana. Mutta eu:n liittovaltio-ajatuksella tämä menisi eu:n sanelun mukaan.
Haluaako Niinistöstä puolestapuhujan seuraavaksi 6 vuodeksi?
Muistaakseni Niinistö oli edellisellä kerralla neuvoa-antavan kansanäänestyksen puolella. Mihin se sitten riittää/sitoo päättäjiä?
Selkeä kannanotto maan puolueettomuudesta tai sitoutumisesta.
Lehtinen: nato-jäsenyydelle kyllä…. ja haluatteko jotain muuta? Kilautetaan kavereille.
Ei kiitos.
Jos Keskusta päättää valita Väyrysen ehdokkaakseen, ehkä meillä toisella kierroksella on vastakkain kaksi parasta miestä, Soini ja Väyrynen. Hyvä heppu osaa hyödyntää pressan homman siten, että vaikutusvalta lisääntyy. Molemmilla on nimen omaan näyttöä siitä, että osaavat ottaa valtaa ja hyödyntää tilanteita. Se on mannaa Suomelle - ja se on tärkeintä. Muut kuvittelevat, että vaikutusvaltaa saa nöyristemällä; mutta mikä pätee suomalaisessa politiikassa, ei päde ulkopolitiikassa. Tämä ei tarkoita räksyttämistä ja turhaa puuttumista muiden maiden sisäisiin asioihin.
Jokainen ihminen on yhden hengen vähemmistö, joka tarkoitushakuisesti esiteltynä vaikuttaa aivan mahdottomalta presidentiksi:
- vihreä kuplavolkkareita harrastava homo
- bostoninterrieriä ulkoiluttava rullaluistelija, joka taannoin kiipesi sähköpylvääseen tsunamia pakoon
- katolinen, rankasti ylipainoinen Milwall-fani, joka työkseen latelee äijämäisiä autotallissa mietittyjä aforismeja
Paavo on tietysti vuosikymmenien varrella antanut aihetta jos jonkinlaiseen nälvimiseen. "Kerran uskoin jo erehtyneeni, mutta käsitys osoittautui virheelliseksi" oli tosi hyvä heitto viime huhtikuuhun asti. Sitten paljastui, että Väyrynen oli valinnut vaalipiirinsä aivan väärin. Virhe numero kaksi!
Voisiko Paavo todellakin päätyä puolueensa ehdokkaaksi presidentinvaaleissa? Oikeastaan ajatuksessa ei ole mitään nauramista.
Keskustasta en ole vielä löytänyt Väyrysen ohittavaa ehdokasta. Rehn on liiaksi samaistunut EU:hun ja kaiken lisäksi erehtyi painostamaan Suomea Portugalin tukipaketti ja Euroopan vakuusrahasto sotkuissa. Kiviniemet sun muut eivät ole tarpeeksi voimakkaita persoonallisuuksia.
Keskustan Virolainen kohautti ilmoittaessaan "pyrkivänsä presidentiksi niin pirusti" Kekkosen jälkeisissä vaaleissa. Samaa asennetta toivon kaikilta nyt alkaneeseen presidenttipeliin osallistuvilta ehdokkailta. Välillä ehdokkaat tuntuvat melko nynnyiltä verratuna meihin täällä palstoilla kirjoitteleviin, jotka teemme presidenttiä niin pirusti että oksat pois. Kun ehdokasasetelma lopulta selviää, varmaan taisto sen jälkeen piristyy.
Lehtinen! Se etelän knapsuherrako? Hälyätkö mähdöllllisesti miljunääriksi...voi elämän kevät.
1,10 näyttäisi olevan Niinistön kerroin nyt. Tuskin jokainen sillä Saulin puolesta vetoa löisi...
Siis kun toisella kierroksella ovat vastakkain Lasse Lehtinen ja Sauli Niinistö, niin kirjotat äänesstyslippuun Belsebub?
Kun olen olettanut, että Jussi Lähde ja tämän keskustelun avaaja (Herlin) istuvat samalla pursiseuran terassilla, tiedän, että he tietävät kantani.
Lähteen kanta tänään Aamulehdessä on, että Kokoomus sai aika kovasti etumatkaa.
Lehtinen ei Ahtisaarta valinnut - käsittääkseni - vaan oli Lähteen tärkeä astalo Ahtisaaren valinnassa.
En tällä hetkellä - enkä vuosi sitten, kun Saulin vaimo epäili Saulin hanketta - ole vielä lyömässä vetoa 1944 syntyneen puolesta. Tai vastaan.
Suomelle olisi siunaukseksi, jos tuleva presidentti olisi syntynyt aika äsken, koska me suuret ikäluokat emme ole kovin laadukkaita "palavia pensaita" siinä erämaavaelluksessa, joka vanhentuvaa Eurooppaa odottaa.
Älä halveeraa ikääsi!
Mitä kauemmin ihminen elää ilman senilöitymistä, sitä viisaampi hän on ja sitä paremmin hän osaa erottaa tärkeät asiat vähemmän tärkeistä.
Presidentiltä vaaditaan nimenomaan laajakatseista ymmärrystä.
Kiitos kovasti, Antti hyvä! Kuiteski tuppaan vai pitäisikö rehellisesti myöntää: tupeksin olemaan laiskan sorttinen. Kaiken lisäksi tällaisena vajavaisena puolipersuna jonka housut lököttävät puoliperseessä surulisena kuin Suomen lippu hautajaispäivänä, lukutaidon ja luetun ymmärtämisen laita on vähän niin ja näin; Näin ovat korkeakylttyyriset tahot ihan eduskunnan pöntöstä todenneet. Niin, että voisitko lukutiploomin suorittaneena miehenä lukaista aikakirjat puolestani ja reveroida sitten kaiken sekokielisenä mulle?
Tiplomaattisesti Teidän
Tuokko: on yleisesti tunnettua ja oli laajasti uutisoitua, että Lasse Lehtinen ja Jussi Lähde olivat sen kampanjan ytimessä, jonka seurauksena Ahtisaari valittiin presidentiksi.
Jussi Lähde jatkoi sitten Ahtisaaren esikunnassa (lehdistöavustajana?) jonkin aikaa.
Saskia: merkittävin senioriteetin (jossa ei vielä ole seniliteettiä) antama viisaus minulle on omien voimavarojen oivaltaminen rajallisiksi sellaisissa tilanteissa, joissa keski-iässä vielä sen enemmin pohtimatta mentiin syyhyttä saunaan.
Sellaisia senioreja arvostan eikä sellaisia ole taajassa.
Enemmänkin on taitetusta indeksistä huolestuneita eläkeläisiä, joilla onneksi on erittäin usein lämpimät suhteet lastenlapsiinsa ja lastenlastenlapsiinsa: siinä senioriteetissa on vahvuus.
Iän myötä tulevan erityisen voiman ja viisauden (kts Talmud) paras käyttö ei ole johtamisessa vaan harkitussa ja malttavaisessa mentoroinnissa, koutsauksessa ja viisaan vaikenemisessa.
Poikkeukset vahvistavat säännön.
Olen samaa mieltä kuin Antti ko. asiasta. Tuo vaikeneminen on mielestäni juurikin ylin viisauden aste. Ihailen suuresti heitä, jotka tajuavat pitää turpansa kiinni.
Sekin on kumminkin viisauden alku, että tajuaa hautausmailla olevan korvaamattomia ihmisiä jonkin verran. Se antaa niinsanotusti hieman perspektiiviä asiolle.
Antille. Uskotaan. En tarkoittanut väheksyä tietojasi, jos niin kuvittelet. Välillä haluaa kerätä tiedon siruja sieltä täältä, välillä vaan möläytellä, joskus jotain muuta. Se, mitä sanoit vaikemisesta pitänee aina väliin paikkansa, mutta kuten itsekin tiedät mitalilla on kahdet kasvot. Joskus suomalaisten ongelma on se, etteivät saa suutaan auki oikeassa paikassa. Ymmärrän, ettet suoranaisesti puhunut lainkaan viimeksi mainitusta vaan "viisaasta vaikenemisesta", mikä voitaisiin määritellä mentorointiin liitettynä ohjaavaksi oppimiseksi. Ne, jotka opettelevat ulkoisesti helposti oppivat vain dogmeja, siksi on parempi antaa heidän itsensä keksiä ne viisaudet, joita sinulla lienee varastossa. Olenko lainkaan oikeilla jäljillä?
Kuka tässä tapauksessa on se 1944 syntynyt?
"..ottaa mittaa vihreästä homosta"
Siinähän se on taas pressapeli avattu tyylillä.
Kiitos, kahdelta köyhältä romanilta ennakkoon opetuksen saanut keski-ikäinen suurnalistinretku.
Minun on aika vaikea kuvitella, että tuleviin presidentinvaaleihin sisältyisi mitään yllätyksellistä. En osaa esimerkiksi ajatella, että Sauli Niinistö tulisi koskaan päästämään suustaan mitään mikä minusta olisi kiinnostavaa.
On yksi tapa, jolla vaali voisi muuttua mielenkiintoiseksi. Se olisi se, että vaalin toisella kierroksella valituksi tulisikin joku muu kuin tiedotusvälineiden suitsuttama suosikkiehdokas.
Suoran kansanvaalin toisella kierroksella toteutuu aivan erityinen politiikan laji -- sellainen joka on tyypillinen kaikille kaksipuoluejärjestelmille. Se mahdollistaa myöskin sen että vaalin voisi voittaa jäljellejäävistä se toinen, joka ensimmäisellä kierroksella ohitti juuri ja juuri muut kilpailijat ja selvisi nippanappa finaaliin. Vaalien toinen kierroshan on aina ollut yllättävän tiukka.
Sanoinko yllättävän? No ei. Itse asiassa toisen kierroksen pienet erot kuuluvat systeemiin. Selitän hieman tuota kaksipuoluesysteemin toimintatapaa.
Politiikassa ja edunvalvonnassa vahvoilla ovat ne, joiden kielellä kysymykset alunperin asetetaan. Siksi ammattilaisten täytyy olla nopeita ja kiiruhtaa aina sinne missä ongelmia syntyy -- se ken ehtii määritellä tilanteen omalla käsitteenmuodostuksellaan, sillä on myös parhaat vastaukset ongemien ratkaismiseksi.
Poliitikolla ei oikeastaan ole muuta ammattitaitoa kuin kiertoilmaisuja kehittävän käsitteenmuodostuksen taito. On turhaa puhua kansalaiskeskustelusta tai yleensäkään "demokratiasta", kun kaikki yhteiskuntapoliittinen keskustelu alusta alkaen tapahtuu poliittis-ideologisten fraseolgioiden ehdoilla.
Juuri tällaisista syistä kaksipuoluejärjestelmä on kaikista poliittisista järjestelmistä toivottomin ja epädemokraattisin. Demokratia edellyttäisi nimittäin yhteiskunnallista läpinäkyvyyttä, ja läpinäkyvyys on ratkaisevasti juuri poliittisen kielenkäytön ongelma. Demokratiassa kansalaisten pitäisi tietää mistä missäkin asiassa oikeasti on kyse, mutta tällaista tietoa ei ole olemassakaan kun asioista ei politiikassa puhuta niiden oikeilla nimillä.
Siellä missä vallassa olisi vain kaksi suurta puoluetta, niiden piirissä kehittyisi nykyistäkin enemmän tosiasioita häivyttävä puhetapa, jossa yleiskäsitteillä luotaisiin vielä paljon nykyistäkin paksumpi sumuverho politiikan ja todellisuuden väliin. Näin siksi, että kun tarjolla on vain kaksi vaihtoehtoa, niiden keskinäiset voimasuhteet voivat muuttua vain jos rajoja niiden edustamien etujen väliltä vahvasti häivytetään -- ja vedotessaan samaan liikkuvaan äänestäjäkuntaan puolueet yhdenmukaistavat kielimuotojaan.
Tavallaan kaksipuoluesysteemissä konsensuspolitiikan kaikkein pahin ominaisuus toteutuu kaikkein totaalisimmin. Silloin kummankin puolueen poliitiikasta tulee yleiskäsitteellisen mössön retoriikkaa, politiikasta päällystason spesialiteettia, poliitikoista ammattipoliitikkoja, ja kansa kuten myös reaalitodellisuus putoavat omalle tasolleen, "kannattajiksi", "äänestäjiksi", x-identiteetin tai y-identiteetin "vapaiksi" valitsijoiksi.
Kahden vaihtoehdon sijasta kaikki todellinen vaihtoehtoisuus katoaa kuvasta. Näinhän juuri on tapahtunut siellä missä kaksipuoluejärjestelmä on de facto käytössä. Sama seikka vaikuttaa suoran kansanäänestyksen toisella kierroksella niin, että se tasaa valittavissa olevien vaihtoehtojen kannatusta. Yllätykset ovat mahdollisia, mutta kenenkään etu ne eivät ole.
Kaikkein viimeiseksi ne ovat demokratian etu.
Kyllä silloin astuu kuvaan viimeistään vaalivilppi. Jos ei galluppi- ja mediapeli ole estänyt jo esim. Soinin tai muun yllättäjän nousua 2. kierrokselle, vaalivilpillä se saatetaan estää. Ainakin eliitin suosikin putoaminen estetään.
Pressa on kuitenkin perillä monista asioista vielä ja voi aukoa päätään. Jos väärä mies pääsisi pressaksi, hänet olisi eliminoitava.
Antilla nimenomaan on laajakaistaista ymmärrystä, koska hän tunnustaa tosiasiat. Me emme elä vielä paratiisimaassa, missä eletään ikuisesti, vai oliko se vain tuhat vuotta...ja aina vain nuorrutaan. Houkutteleva ajatus sinänsä.
Antti, son näitä lapin psykolookeja.
Kyllä Sauli voittaa, voi viedä gamen jo ekalla kierroksella.
Kepulit eivät äänestä Persua tai sossua, sossut eivät äänestä kepulia tai Persua.
En lähtisi vertaamaan Suomen ja USA:n presidentinvaaleja keskenään. En myöskään usko, että kaikki vetäisivät vetonsa Niinistön taakse, vaikka niin kyllä itse tekisin....Uskon vakaasti siihen, että Sauli Niinistö valitaan heti kättelyssä presidentiksi..:)
Hän ja vaimonsa sen pestin ansitsevat, jos ketkään...:):)
terv. Eeva
Herlin on valitettavasti jämähtänyt kokolihaheteroihinsa. Hän kirjoittaa usein sellaisista kansallisen ja kansainvälisen tason ilmiöistä, joiden tarkastelu edellyttäisi laajempaa näkemystä ja ymmärrystä kuin Niklakselle on siunaantunut. Liika yksinkertaistaminen ja tarkoitus- sekä sensaatiohakuisuus ovat pahasta - tämä on paitsi Niklaksen, myös US:n ongelma. Mainitussa verkkolehdessä tämä näkyy huonosti kirjoitettuina artikkeleina ja sekavana otsikointina.
Hahahaa...VP Tiusanen ei ole tainnut kovin kauan lukea Herliinin juttuja.
Mie olen kyllä yrittäny omalta vaatimattomalta osaltani vähän vihjata, että pappas oli viisas mies. Hän kun kannatti kansallisvaltion olemassaoloa, piti sitä tärkeänä ja olennaisena juttuna.
En kyllä usko, että tuo olis tullu järkiinsä, sen verran vain ällinpoikasta että tajuaa, ettei edes Haaviston nimea kannate mainita resiteenttipekulaatioissa. Ei niinkhään siksi, että sillon toinen ukko puolisona, vaan siksi että son vihiriä, käpykaartilainen, eurofanaatikko, ja böndet pois Suomesta -miehiä.
Se on multa kyllä harvinaisen paljon vaadittu, että kehun kepulaisia. Tämä maailmanjärjestys on vain mennyt niin kammottavaksi, että meän häätyy kerätä kaikki normaalipäiset yhelekoole. Son nieltävä ylpeytesä. Tämon ko Talvisota ny!
Pyh, Sale voittaa vaalit pystyyn oli vastassa ketä hyvänsä koska kiipesi tolppaan zunamimaassa, jäi leskeksi ja meni naimisiin sekä vielä rullaluisteleekin. Pelkästään nämä meriitit riittävät Suomessa mainiosti pefitentin virkaan. Sille pienelle vähemmistölle joka jotain ajatteleekin miellyttää taas se että Sale on kritisoinut kokoomuksen mätää nykypolitiikkaa varsin selkeästi.
Koska presidentti on kaiken muun lisäksi ulkomaailmaan esiintyvä instanssi, olisi minusta parasta, jos siihen hommaan valittaisiin parhaiten (tärkeysjärjestyksessä) englantia, ranskaa, saksaa, espanjaa, italiaa puhuva.
En tiedä kuka se on, mutta toivottavasti media osaa ottaa siitä selvää.
Ainoa kieli, jota Suomen presidentin tulee osata on suomi, jota hänen tulee rohkeasti ja tinkimättömästi käyttää, erityisesti ulkomailla ja kansaivälisissä yhteyksissä.
Se lienee itsestäänselvää, että suomea tuleva presidentti osaa.
En tiedä sinusta, mutta minä ainakin haluaisin sellaisen ihmisen edustamaan maatani, joka ei pelkästään rimaa hipoen täytä minimivaatimuksia. Tuon kielivaatimuksen lisäksi saisi tämä henkilö olla myös komea/kaunis ja teräväsanainen, taitava rahan kanssa toimija, avarakatseinen, älykäs ja oppinut sekä rohkea. Ja tietysti nöyrä.
Jos vaalit ovat rehelliset, kansa saattaa herätä oivaltamaan kokarien todellisen luonteen ennen vaaleja ja Sauli ei voitakaan:
http://jugement.puheenvuoro.uusisuomi.fi/76925-bil...
Silloin saattaa esim. Soinille käydä kalpaten: hän pääseekin pressaksi, vaikka oli vain mainostamassa itseään. Pääministeriys jäisi silloin haaveeksi.
Meniskö se maailmankuva keltään sekaisin, vaikka ei valittaisi ketään presidentiksi. Euroopassakin on kuninkaita ja kuningattaria vallan huipulla istuviksi syntyneinä. Heidän valtansa on kuitenkin olematon, onneksi. Joillakin on poliittiset lausahdukset tyystin kielletty tai ainakin niitä pidetään sopimattomina. Ehkä siksi, että paikka huipulla peritään, eikä asiasta äänestetä, eikä lotota. Näin saattaa olla täysin kykenemätön ja epäpätevä koko ikänsä vallassa ja kansa senkun tykkää, kun ei muutakaan voi.
Nyt vietiin Pressaltamme valta sekoilla EU:ssa, niin eikö se ole yksi ja hailee, vaikka ei valita ketään.
Näin taas säästyisi rahaa johonkin tärkeämpään. Sale voisi koota kirjan Persujen vertauksista ja nokkeluuksista, joilla maamme asiaa ryhdikkäästi ajetaan eteenpäin. Jo Puhemiesaikojen pöytäkirjat riittäisivät ensimmäiseen osaan.
Who cares?
Presidentistä on vain avaamaan pietarilaista jätevesilaitosta, ja ainoastaan silloin kun olemme sen sinne itse lahjoittaneet. Joten annetaan seuraavaksi kanankakankäsittelylaitos, jotta Saulikin saa töitä ja media-aikaa.
Muutoin olen sitä mieltä, että presidentinvirka on lakkautettava. Ruotsi, Norja ja Tanska tulevat jotenkin toimeen ilman.
Tämä EU:n liittovaltion pätkä on ehdottomasti ansainnut homon presidentin (rouvineen). Se on ihan oikein tälle valtion rauniolle, ollaan taas sitten maailman lehdistömissi. Juu sellaista minä äänestä, koska minulla ei enää ole isänmaata.
Niin kauan kuin isänmaa elää sydämissämme, se on olemassa ja tulevaisuudessa se tulee olemaan taas täyttä totta kaikessa kauneudessaan.
JK. Vihreille tärkeintä ei ole, kenen joukossa seisot, vaan se, kenen joukossa seisoo.
Kiitoksia tasta kirjoituksesta, tassa tuli monia omiakin ajatuksia puettua sanoiksi.
Nostit Haaviston esille ja hanella varmasti on mahdollisuus kerata yllattavankin paljon aania taakseen, siis ehka. Tiukka kisasta tulee varmasti ja sehan taman demokratian eras parhaimmista puolista onkin. Talloin saataisiin myos enemman keskustelua vaalikentille, mika on hyvin tarkeaa.
Nyt monet saattavat pettya kokoomuslaisten ja demareiden vetamaan hallitukseen. On muistettava, etta toki meilla on nyt muitakin puolueita hallituksessa, mutta nama kaksi edella mainittua siella nyt isoimpina. Tama osaltaan saattaa syoda myos aania heilta presidentinvaaleissa. Tosin tarkeaa olisi mielestani muistaa, etta Niinisto on tietyssa mielessa oman tiensa kulkija, mielestani usein positiivisessa mielessa.
Kirjoittelen pienessa kiireessa ulkomailta, joten teksti on hieman omaperaista, kuten monet varmasti huomaavat.

Kommentoi 131 kommenttia