Lötkö, timanttisormus ja korvakoru
Olin jo päättänyt – ikinä ei pidä päättää – että näissä vaaleissa en vetoja löisi.
Pahin tappioni oli ammoin se, etten saanut viikkoon ajaa viiksiäni, mutta parta oli ajettava joka aamu. Tämän lisäksi vedon voittaja sai kuusi puolen litran pulloa koskenkorvaa. Sen viiksi ja viina –vedon voitti silloinen duunikaverini, nykyinen Uuden Suomen päätoimittaja ”Mukava-Markku” Huusko. Ja Martti Ahtisaaresta tuli presidentti.
Kuitenkin löin muutama tunti sitten vedon. Olen aina halunnut kunnollisen kultaisen korvarenkaan! Vedon toisena osapuolena oli ystäväni, joka on aina halunnut kunnollisen timanttisormuksen koristamaan kättään. Vaikka käsi on mielestäni muutenkin kaunis. Tiettävästi hän jo nyt seikkailee maailman kalliimpien korukauppojen sivuilla odottaen Pekka Haaviston matkaa Suomen presidentinvaalien toiselle kierrokselle.
Minä jo suunnittelin pelkän korvakorun saadakseni lyhyttä pestiä Paavo Väyrysen kampanjaorganisaatioon. Lisäksi korun saadakseni päätin, että Väyrynen saa sunnuntaina paitsi minun, myös vajaavaltaisen tyttäreni äänet. No ei nyt sentään, mutta mene Pave, toinen kierros, minä tarvitsen uuden korvakorun! Ja jos Haavisto selviää toiselle kierrokselle, joudun ostamaan sairaan kalliin sormuksen. Kestä Paavo!
Timo Soini toisella kierroksella laukaisisi vedon. Ei korvakorua, ei sormusta. Olimme vedonlyöntikumppanini kanssa täysin yhtä mieltä siitä, että jytkyä seuraa lötkö. Siis täysi lötko. Soini saa ensimmäisellä kierroksella pienpuolueelle kuuluvan äänimäärän, osastoa viisi prosenttia (nyt kaikki maailman korukauppiaatkin on valjastettu Soinia vastaan!). Siis timanttisormus tai kultainen korvakoru. Ja Soini jää lötköineen kauas kärkikolmikosta.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Sinua pukisikin kultainen korvarengas. Oli tulos mikä vaan, niin mene ihmeessä kultaliikkeeseen.....
Heräsi uteliaisuus....olisiko se timanttisormus kenties kihlasormus?
No joo, en utele yhtään enempää:) Mutta vaaleihin; Luulen, että kannattaa alkaa jo katsella niitä timanttisormuksia, sillä uskon vakaasti, että Haavisto menee toiselle kierrokselle.
Mukavaa viikonvaihdetta ja historiallista sunnuntain vaalipäivää.
terv. Eeva
Miten käy, kun toiselle kierrokselle menee Haavisto ja Väyrynen?
Eikös se ole WIN-WIN ja korukauppias voi hyvin.
Veikkaan, että Soini saa paljon enemmän kannatusta mitä mielipidemittauksissa. Eli ei ihan lötköksi jää, mutta ei mene toiselle kierrokselle.
Äänestin Haavistoa, joten toivon että Haavisto menee toiselle kierrokselle. Joten pistän rahani Haaviston puolesta. Enemmän odottelen josko vakiosta tulisi rahaa.
Ei muistella pahalla jos Haavisto menee toiselle kierrokselle. Tiukka vääntö tulee, nyt jos koskaan pitää mennä äänestämään. Voi mennä tosi kiperäksi ketä tulee toiseksi näissä vaaleissa.
Haavistolla ei ole todellisia mahdollisuuksia kakkoselle gallupsaasteesta huolimatta. Soinilla on, ja Väyrysellä. Jompi kumpi.
Nyt on ovela veto kyllä päällä. Mikäli käy niin, että kultavarannot kasvavat niin joko on vedonlyönnin kiehtova maailma valinnut jo seuraavan kohteen: Hollande vai Le Pen?
Haavisto menee toiselle kiekalle. Saat alkaa jo Kultajousen esitettä selaamaan.
Moni on seurattuaan vaalipaneleita sanonut minulle, että heidän sympatiansa on Haaviston puolella, mutta ääni menee Väyryselle.
Ja sympatiapisteitä ei lasketa, ainoastaan annetut äänet.
Säästyt kyllä tuolta sormuksen ostolta, vaikka ei se sinua taloudellisesti heilauttaisi vaikka ystävättäresi ostaisi minkälaisen sormuksen hyvänsä. Ei yksi sormus kuitenkaan satoja miljoonia maksa.
Tulee jostain syystä joskus tuplana nämä minun kommentit ja poistaakaan niitä ei sitten enää pysty, onneksi sentään muokkaamaan.
Aivan eli siis et saa itse valita sitä sormusta? No hei, sit sä oot kusessa =P Haavisto nimittäin MENEE tokalle kierrokselle, lyödäänkö vetoa? =P (Sormuksia en käytä mutta joku kiva kaulaketju ois kyllä paikallaan).
Taitaa Niklas viedä tämän vedon, Haavisto on sitten kolmantena ja lötkö neljäntenä.
Väyrynen veikkasi olevansa varma, että on ennakkoäänissä toinen. Laski sen varaan, että kepulaiset ovat innokkaimpia ennakkoäänestäjiä.
Kenties mielenkiintoisin hetki tulee, kun ennakkoäänien tulos julkaistaan, ja jos siinä Väyrynen on kakkonen. Väyrysen ilme on priceless. Mutta onko ero kolmanteen riittävä? Nähdäkseni sen pitäisi olla alle neljä prosenttia, jotta ero ei olisi kurottavissa umpeen.
Priceless on myös Väyrysen ilme, jos tulee myöhemmän ääntenlaskun aikana ilmi, että Väyrynen ei ole toisella kierroksella.
Osta nyt aikasi kuluksi joku kultakaivos pois kuleksimasta ja teetätä sitten ihan sellainen korvakoru kuin mielesi tekee ja onhan oma kultakaivos muutenkin ihan mukava ja nykyhinnoillla myös hyvin kannattava ostos.
Minua ovat viime vuosina huvittaneet eniten itkua tuhertavat vihreiden taustaryhmät.
Muistan tv:stä jutun 1980-luvulta, jossa kuvattiin prsessanvaalit hävinnyttä Väyrystä kotonaan Keminmaassa. Heti kotiin päästyään Väykkä käveli jääkaapille, otti pätkän lenkkimakkaraa, veti sen naamaansa ja ryyppäsi lasista maitoa päälle. Siinä oli mies eikä hiiri.
Näin on erilaisia muistot. Itse muistan Väyrysen katkerat syytökset mediapelistä ja myös toteamuksen "voiko vitutukseen kuolla".
Nyt odotan innolla, löytäkö Väyrynen uusia syytöksiä. Äänestäjien luottamuksen saaminen ei taida kuulua repertuaariin.
Varhain sunnuntaiaamuna kaatuu Hesarin toimesta saavillinen sitä itseään Väyrysen niskaan. Juttu on varmaankin jo tehty, ja "holdilla" äänestyspäivän "pääuutiseksi", ellei sitten Helsingin metrossa räjähdä lauantaina, tms. Hesari luottaa galluppeihinsa, eli että Soini olisi muka jo pelattu pois sotkemasta EU-myönteisen pressan valintaa, joten Väykkä saa tuntea Pravdan koko voiman nahoissaan.
Hesari tekee kaikkensa, että pakolliselle toiselle kierrokselle menisi helposti kaatuva Haavisto - mutta yritykseksi jää.
Sen lötkön ennustamisesta kyllä ansaitsisitte molemmat korunne!
"Siis timanttisormus tai kultainen korvakoru."
****
Vai - timanttisormus tai Väyrynen.
Olsiko kuitenkin niin, että kirjoittaja mieluimmin antaisi timattisormuksen, täysin riippumatta siitä miten Väyryselle käy.
Älkää ainakaan Haavistoa äänestäkö! Minulla on satasen veto Billnäsin neopatruunan kanssa.
Peruskorviksia saa ihan mistä vaan. Mutta onko kukkakaalikorville kukkakaalikorviksia?
Minulla on oikean käden nimettömässä itse huuhdotusta kullasta itse tehty sormus, jossa on käärme, sauva ja lukee kiinaksi
"mielen tasapaino".
Sellaisen voitin, kun 1968 ennustin presidentinvaalin tuloksen oikein enkä äänestänyt voittajan valitsijamiestä.
Aiemmat vaalit kuvaa erinomaisesti kaikki Timo J. Tuikka kirjassaan "Kekkosen takapiru".
Odottelen jytkyä Lipposelta.
Turhaanko?
Koskaan ei odota turhaan.
Lipposen jytky tulee siinä, kun paiskaa oven (kotioven) takanaan kiinni ja jää viettämään eläkepäiviään Päivi Lipposen lämpimässä seurassa.
Lipposen jytky kuuluu oven takalukituksesta, Antti Liikkanen.
Sain vaikutelman, että ystäväsi on nainen. Naisten solidarisuuden nimissä äänestän Haavistoa.
Minä kyllä haluan nähdä Niklaksella pullean ja leveän kultaisen renkaan korvassa. Solidaarisuudesta nyt ei välitetä. Kaunis nainen saa sormuksia ilman vaalivetojakin. Näin on marjat!
"paitsi minun, myös vajaavaltaisen tyttäreni äänet"
Noinkos se onkin? Täysi-ikäisen mutta vajaavaltaiseksi määritellyn henkilön äänioikeus on olemassa, edunvalvojan (tai vastaavan) käytössä. Enpä ole milloinkaan tullut ajatelleeksi asiaa.
Ei vajaavaltaisen ääni ole edunvalvojan käytössä, kyllä se on henkilöllä itsellään.
""vieras";23539226]No tottahan toki äänioikeus on myös kehitysvammaisilla. Itse työskentelen kehitysvammaisten asumisyksikössä ja käymme äänetyspäivänä äänestämässä ihan niinkuin kuka tahansa. Tietenkään kaikki, jolla äänioikeus on ei kykyne tai halua äänestää, mutta mahdollisuus on. Äänestyspaikoillahan saa tarvittaessa avustajan kaveriksi."
Siis (todellinen) ikä on se peruste jolla Suomen kansalainen saa äänioikeuden, ja pulinat pois. Muistaakseni muutamia vuosia sitten äänioikeutta vieläpä laajennettiin niin, että vaalipäivän ajoittuminen henkilön syntymäpäiväksi tai sen jälkeen riittää. Aikaisemman lainsäädännön mukaan oli täysi-ikäisyys pitänyt saavuttaa edellisenä kalenterivuonna.
No niin. Saatan muistaa väärin, mutta vetoa en lyö!
Tuomo, muistat aivan oikein. Juuri tämän takia yksi lapsistani on äänestänyt alaikäisenä ennakkoon, kun varsinainen vaalipäivä osui hänen syntymäpäiväkseen!
Hauska kuriositeetti Pekan perheestä! Todella lentävä lähtö äänioikeuden piiriin. Minun kuopukseni täyttää vuodet ensi toukokuussa, joten hän joutuu odottamaan syksyisiä kuntavaaleja.
Asia on sinänsä mielenkiintoinen. Ääni ensin itseltä ja samaan syssyyn vajaavaltaiselta omaiselta kaksinkertaistaisi tietyn henkilön (sinä tai minä tai kuka tahansa) poliittisen voiman. Tätähän voisi fundeerata vaikka kuinka kauan - no, teidän huushollissa ratkaisut on jo tehty.
"Vaaliavustaja" on muuten sen sortin titteli, joka vie ajatukseni suorinta tietä epärehellisyyteen ja vilunkipeliin: viekkaan näköinen avustaja saattelemassa äänestäjää sermin taakse, ja kohta pokkaansa varjellen vaaliuurnan ääreen. Kuka todella teki päätöksen, joka lippuun kirjattiin?
Olen muuten ihan puhki tästä presidenttikampanjoinnin seuraamisesta ja kantani muodostamisesta! Ja mikä pahinta: valinta on edelleen tekemättä.
Ei se ole paha, vaikka neuvoisit tytärtäsi, kuinka hänen on hyvä äänestää, sillä sinä vastuullisena isänä rakennat myös tyttäresi tulevaisuutta ja kai haluat hänelle sen presidentin, mitä itse pidät parhaana.
Soini saa kaksi kertaa suuremman kannatuksen kuin Herlin veikkaa.
Perinteinen suomalainen parlamentarismi taisi nitkahtaa pois normaalilta kiertoradaltaan viime eduskuntavaalien jälkeen. Ihan mutu-tuntumalla luulisin, että jos hallitus olisi muodostettu demareiden, persujen ja kepun muodostaman ytimen ympärille, "normimenettelyllä" Niinistö olisi valittu nyt viimeistään toisella kierroksella kirkkaasti presidentiksi.
Mutta koska meillä on nyt "väärä" pääministeri, presidentiksi ei voisi oikeastaan valita Niinistöä koska se vahvistaisi yksipuolisesti länteen suuntautunutta kokkari-hegemoniaa.
Eli Väyrynen on laskenut aivan oikein: kovapäisellä kepulaisella eu-kriitikolla ja perinteisellä yya-miehellä on iskun paikka.
Äänestän silti itse lötköä, mutta pitäisin todennäköisenä että ostat timanttisormuksen muista syistä kuin Haaviston toisen kierroksen johdosta: Haavistolla voi olla hyvät mahdollisuudet v. 2018, mutta nyt ei kuitenkaan ole kyse pelkästä presidentin viran täyttämisestä vaan poliittisista asetelmista kokonaisuudessaan.
Eli veikkaan korvakorua - vastentahtoisesti.
Soini eduskuntavaalien jälkeen innokkaasti: "Tuli... iso... Jytky!"
Soini presidentinvaalien jälkeen apeaa näytellen: "Tuli enää lötkö."
Ei se sentään noin mene. Soini ehti jo kehaista Haaviston "operaatio Hakkaraista", josta vihreän ehdokkaan kannatusnousu alkoi. Sille pohjalle voi hyvin kirjoittaa puheen, joka pidetään vaalitappion jälkeen. On sitä paitsi miellyttävää esiintyä hyvänä häviäjänä, koska paikka opposition ykkösmiehenä on taattu seuraaviin eduskuntavaaleihin asti - milloin ne sitten pidetäänkään.
Timo Soinin kootut selitykset alkoivat jo ennen vaaleja
http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94825-timo-soinin-selitykset
Usarin tänään päättyneen kyselyn mukaan Niko saa ystävältään korviksen.
Väyrynen voitti niukasti Haaviston (ääniä annettiin kaikkiaan 7 600!):
http://www.uusisuomi.fi/kysely/kuka-menee-toiselle-kierrokselle-sauli-ni...
Tämä oli itsestään selvyys, jos lasket vielä epävarmat äänestäjät, jotka tulevat järkiinsä, voitto on vielä suurempi.
Olis se aika käsittämätöntä jos Haavisto voittaisi Väyrysen. Mut on siellä Hesan suunnalla niitä jytkyjä ennenkin tehty.
Lötkö siis tulee ainakin. Tässä on kuitenkin se pointti, että Usarin lukijat ovat voimakkaasti vinoutuneet Soinin suuntaan. Joten koko väestön kantaa tulos vastaa huonosti. Kyllä on helpompi voittaa tänä iltana vakioveikkauksessa kuin korvakoru/timanttisormus -kisassa. Eikä edes Millwall ole kupongilla.
Niklas. Jo pelkkä nimen lausuma - Niklas (necklace) viittaa nyt selvästi koruun.
Voisit toki tuollaisen korvaan nipistyttää.
Eikun aikaa varaamaan.
Voisin lyödä vetoa jonkun kanssa Koskisen korvapullosta, että Soinin kannatus on paljon isompi mitä mielipidemittaukset antaa ymmärtää. Eli Haavisto, Väyrynen, Soini ovat melkeinpä tasoissa ja erot ovat tosi pieniä.
Väyrynen jää neljänneksi. Soini kolmas ja Haavisto toinen. Lipposen fiasko on näiden vaalien isoin tarina ja osoittaa vain sen, että suomalaiset eivät ole lyhytmuistista kansaa. Onhan se aikamoinen juttu, kun veikkaan että Arhinmäki tulee voittamaan Lipposen näissä vaaleissa.
Lipposen flopista voisi media kirjoitella enemmän, mielenkiintoinen juttu.
Ehei, ei se niin mene! Väyrysen jälkeen tulee Soini ja sitten Haavisto,
joten Niklas voi mennä jo Stokkalle valitsemaan valmiiksi sen pullean ja painavan renkaan. Äänestyskopissa tulee liian monelle Haaviston kannattajalle pupu pöksyyn.
Ja Arhinmäki voittaa minunkin mielestäni Lipposen ihan keveästi. Syitä kannattaisi ruotia ainakin jälkeenpäin, sillä ihmeenä Lipposen huonoa menestystä voi pitää.
Enpä usko, että suomalaisilla tulee pupu pöksyyn. Soinin kannatus on laitettu monien taholta liian alakanttiin, siitä olen ihan satavarma, että missään 5 prosentissa Soinin kannatus ei oikeasti ole. Nykyään näillä mielipidemittauksilla voi pyyhkiä perseensä ja se niistä, sillä en millään usko Soinin jäävän 5 prosenttiin. Joten turha niille mitään kovin suurta painoarvoa on antaa.
Vetojen lyöminen tunnepohjalta on luuserihommaa!
Ei kannata vielä antautua toivottomuuden valtaan! Ehkä Paavolle ei käykään Pekan kanssa kuten niin monesti Suomen jääkiekkojoukkueelle on käynyt Ruotsia vastaan että turvallisen tuntuinen johto hukataan ennen loppuvihellystä.
Soinin ja Essayahin pääkaupunkilaisista taktikoivista kannattajista saattaa löytyä juuri oikeanlaista masokismia jota Väyrysen äänestäminen tammikuun lopun talvisäässä vaatii :)
Kiinalaisten johtajien käyttämä ennustaja povasi toisin kuin te:
http://areena.yle.fi/video/1326953335161
Tälle tulokselle ei taida moni uskaltaa rahojaan laittaa pantiksi.
Minä ennustan että tuo ennustuksen tilaaja on umpikiero toimittaja joka on tavalla tai toisella osoittanut ennustajalle minkälaisia ennustuksia hän haluaa.
Mielenkiintoista, käynkin itse Kiinassa omia asioitani kyselemässä, jos tuo hyväotsainen mies, loistavine sädekehineen myös voittaa vaalit. Tämän jälkeen uskon jopa ennustajiin:)
Hei Niklas, toivon että saisit korvakorusi. Kun olen katsonut, millaiselle "eheytymisretkelle" perussuomalaisia kohtaan Pekka Haavisto ja vihreät ovat lähteneet, en voi muuta kuin toivoa, että noista kahdesta Väyrynen menisi kirkkaasti toiselle kierrokselle. Väyrynen ei peittele mielipiteitään maahanmuutosta.
Where is this coming from ? Dunno. Jaa, Kari Ahlberg ei ole rasisti, mutta antaa ymmärtää millä tasolla afgaanien ajattelu on suhtautumisessa älykkyyteen - siis heidän omansa ja muiden.
Tässä naiset puuttuu, ikävää, mutta määritelmät otsasta ovat tulleet Suomesta.
Näin ompi, jalkapallon sopupelien 12-0 ratkaisumaalien molarien edesottamuksethan saavat kyllä koomisia piirteitä, mutta Presidentinvaaleissa on kyse koko urheilulajin uskottavuudesta. Naurettavaa kyllä, muttei sentään ihan 12-0. Niinistö on ollut vapaamatkustaja tähän saakka, saatan häntä 2. kierroksella äänestää, mutta hyvä olisi kuiteskin tietää, ketä äänestää. Väyrynen saattaisi tuon esiin tonkia. Haaviston kanssa saatetaisiin mennä edeltä sovittua reittiä.
Olen aina otaksunut vaalitoimituksen olevan yksinkertainen ja selvä toimenpide maassamme.
En ole tullut ajatelleeksi kehitysvammaisten asemaa.
Kuka määrittää heidän äänestysoikeutensa? Siiskö vanhemmat?
Entä tilanne vankiloissa? Tai mielisairaaloissa, vaikkapa neuroottisten osastolla, jos sellaisia on?
Kaikki tietänemme, että mieli horjuu eriasteisesti ja eri tavoin.
Siis: missä kulkee äänestysoikeuden raja?
Juristi osaa vastata.
Kenties hän vastaa.
Äänioikeus on kaikilla 18-vuotiailla Suomen kansalaisilla ja myös muilla tietyin edellytyksin.
" Kunnallisvaalit: Äänioikeutettu on jokainen Suomen ja muun Euroopan unionin jäsenvaltion kansalainen sekä Islannin ja Norjan kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta ja jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä ennen vaalipäivää. Myös muiden maiden kansalaiset, jotka täyttävät nämä ehdot, ovat äänioikeutettuja, jos he ovat asuneet Suomessa vähintään kaksi vuotta.[1]
Eduskuntavaalit: Asuinpaikasta riippumatta äänioikeutettu on jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta.[2]
Europarlamenttivaalit: Asuinpaikasta riippumatta äänioikeutettu on jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta. Suomessa on äänioikeutettu myös muun EU-maan kansalainen, jonka kotikunta on Suomessa 51. päivänä ennen vaalipäivää.[2]
Presidentinvaali: Asuinpaikasta riippumatta äänioikeutettu on jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään ensimmäisen vaalin vaalipäivänä täyttää 18 vuotta.[2]"
Vangit, psyykkisesti sairaat sekä vaikkapa muistisairaat vanhukset ovat ehdottomasti äänioikeutettuja ihan siinä missä Saskia, Herlin ja Kokkokin. Niklaksen vastauksesta päättelin, ettei myöskään kehitysvamma vie äänioikeutta, mutta käytännön kysymykset kunkin kansalaisen tapauksessa ratkaisevat varmasti paljon. Jos liikuntakyky ja kaikenlainen kommunikaatio puuttuvat, jäänee ääni antamatta.
Juuri näin. On minun kaverillani aikuinen poika joka ei kykene kommunikoimaan millään tasolla, eli on lapsesta asti ollut vaikeasti kehitysvammainen. Mutta silti hänellä on äänioikeus.
Joku eräällä palstalla kommentoi perin ilkeämielisesti, että jos vaikka ÄO olisi rajana äänioikeudelle, niin päästäisiin kertaheitolla eroon KD:sta ja Persuista. Ilkeää, ilkeää...
Minun veikkaukseni on, ettei toista kierrosta tule, ja voiton vie Suomen Nicolas Sarkozy & Carla Bruni, tsadaaa..
Väyrynen meinaa kuolla v**tukseen, ja saamme jälleen kuulla kootut selitykset, kuka oli tällä kertaa syyllinen siihen, ettei Väykästä tullut presidenttiä, vaikka hän oli paras, pätevin ja kokenein ehdokas.
Puoli kansaa tietysti on pettyneitä, ettei toista kierrosta nähty. Mutta kaikkein happamimpia Väyrysen lisäksi ovat Lipponen ja Biaudet, jotka jäivät Essayahinkin taakse, joka kiertää kävellen, Suomen lippua liehuttaen, kunniakierrostaan musiikkitalon lavalla.
Muita voittajia ovat Jenni, joka kirjoittaa voittovärssyn; sekä Nexar Antonio, joka saa jatkaa elämäänsä vapaan kansalaisena.
OK,
mutta kysynkin: kuka ei siis ehkä ole äänioikeutettu?
Ja kuka sen määrittää?
Olen seuraillut sympaattista " Toisenlaiset frendit" tv-sarjaa ja todennut, että he edustavat monessa suhteessa osaamista ja ajattelua,joka ylittää normimme.
Saavatko he tai jotkut äänestää?
OK,
mutta kysynkin: kuka ei siis ehkä ole äänioikeutettu?
Ja kuka sen määrittää?
Olen seuraillut sympaattista " Toisenlaiset frendit" tv-sarjaa ja todennut, että he edustavat monessa suhteessa osaamista ja ajattelua,joka ylittää normimme.
Saavatko he tai jotkut äänestää?
Naiset nyt tietysti pitävät korvakoruja, mutta tietääkö kukaan, miksi miehet pitävät yhtä korvakorua?
Merimiehet aikanaan totesivat, että sillä kultamäärällä, mikä on yhdessä korvakorussa, saa maksettua itsensä kunnialliseen hautaan vieraissakin satamissa...
Hyvä Herlin,
esitin siis vääriä kysymyksiä mielestäni oikeasta asiasta.
Reaktio ei ole reilu.
Kyllä veto taitaa raueta, on nimittäin niin, että uurnassa muhii yllätys. Kyllä kansa tietää, vaikka ei uskalla sitä gallupeissa sanoa.
Lötkö tuli, mutta Haaviston kommentit TV:ssä olivat valtiomiesmäisiä; antijytky-vihanlietsontaan ei lähdetty mukaan. EU-liittovaltiokehitystä kritisoiva linja purkautui tällä kertaa Väyrysen kannatuksena, mielenkiintoista seurata missä määrin se realisoituu puolueen kannatuksena Kiviniemen heiluttaessa edelleen liittovaltiopiiskaa Rehnin jalanjäljissä.
Tämä l´ötkö taitaa olla oikea Troll Druid? Tietokonepelin kamala hahmo siis? Mutta leikki sikseen. On lyöty vetoa siitä, että perussuomalainen kansanliike syö jäsenensä. Jos tällaisen tyhmyyden menevät jälleen (sic!) tekemään, niin eipä tavinne kauan odottaa, että saavat sitä, mitä tilasivat. Rahan mahti lakaisee kutistuneen liikkeen syrjään. Lyhytnäköiset äänestäjät jättävät jäähyväisensä omille laillisille vaikutusmahdollisuuksilleen. Ve victis!
Onneksi olkoon, Niko. Saavutit tavoitteesi. :)
Juu, Niko saa ostaa sen haluamansa timanttisormuksen valitulleen. Onnea vaan Nikolle ;-)
Olen pahoillani Niklas, mutta ehkä voit ostaa sen kultaisen korviksen nyt ihan itse omilla rahoilla... noin niin kuin lohdutukseksi.

Kommentoi 106 kommenttia