Niklas Herlin

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 50 min 41 s sitten

Suomalaishiihtäjän tuskainen Tour de Ski ohi

1.1.2018 16:53

Pyeongchangin olympiakisoihin jo valituista suomalaishiihtäjistä Krista Pärmäkoski sijoittui uudenvuodenpäivänä Tour de Skin 10 kilometrin vapaan tyylin takaa-ajokisassa Lenzerheidessa neljänneksi ja Kerttu Niskanen kuudenneksi.

Tourin kokonaistilanteessa Pärmäkoski on neljäntenä ja Niskanen kuudentena. Eroa kärjessä olevaan Norjan Ingvild Flugstad Östbergiin on kaksi minuuttia.

Sauli Niinistö: ”Elämme koko ihmiskunnalle ratkaisevia aikoja”

1.1.2018 13:13

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö varoitti uudenvuoden puheessaan velkaantumisesta. Lisäksi presidentti kommentoi ulko- ja turvallisuuspoliittista tilannetta sekä ilmastonmuutosta.

Niinistö huomautti, että julkinen ja yksityinen kulutus lisääntyivät Suomessa myös ilman talouskasvua, koska runsas velkaantuminen mahdollisti tämän.

–Velkaa taas on ollut tarjolla keskuspankkien valtavien elvytystoimien myötä. Tunnettu tosiasia on, että vientimaana taloutemme on kovasti riippuvainen kysynnästä maailmalla, presidentti sanoi.

Näin jatkuu nuorten MM-kiekko, Suomelle sopiva vastustaja tiistaiksi

1.1.2018 13:00

Nuoret Leijonat päästi Yhdysvallat maalintekoon alkusarjan viimeisessä ottelussaan uudenvuodenaattona Buffalossa ja turnausisäntä voitti suomalaiset 5-4. Jatkopelien kannalta Yhdysvaltojen maali saattoi olla Suomelle kuitenkin hyvä asia, koska se merkitsi Tshekin tuloa Suomen vastustajaksi puolivälierissä tiistaina.

Tshekki sijoittui alkulohkossaan toiseksi ja Suomi kolmanneksi. Lohkossaan toiseksi sijoittunut Yhdysvallat kohtaa puolivälierissä lohkokolmosen Venäjän, joka avausottelussaan hieman yllättäen hävisi Tshekille 4-5.

Palkka Bitcoineina? ”Sama kuin sen saisi lottokuponkeina”

1.1.2018 12:08

Bitcoinin kurssi on heilunut jälleen voimakkaasti. Yhä useammat luottavat kryptovaluuttaan kuitenkin siinä määrin, että haluavat osan palkastaan bitcoineina.

Palkkoja Bitcoineina ovat maksaneet viime aikoihin asti pääasiassa kryptovaluutta-alalla toimivat startupit. Bitcoin-palkat vaikuttavat kuitenkin olevan yleistymään päin.

Joulukuun alkupuolella suuri japanilainen internetyhtiö GMO Group ilmoitti maksavansa palkkoja Bitcoineina.

Merkittävä muutos kalliita lääkkeitä tarvitseville: Vuosiomavastuu voi ylittyä jo ensimmäisellä kerralla

1.1.2018 11:28

Vuonna 2018 erityisen kallista lääkettä voi ostaa yhdellä kerralla määrän, jolla lääkekustannusten vuosiomavastuu ylittyy. Aikaisemmin yli 1 000 euroa maksavasta lääkkeestä sai korvauksen vain, jos sitä ostaa enintään kuukauden tarvetta vastaavan määrän, kertoo Kela.

Muutos on Kelan mukaan merkittävä monen säännöllisesti kallista lääkitystä tarvitsevan taloudelle. Kun vuosiomavastuu on mahdollista täyttää jo vuoden ensimmäisessä lääkeostossa, ei lääkekuluihin sitoudu suuria rahasummia pitkäksi aikaa.

Teitkö tämän yleisen uudenvuoden lupauksen? Asiantuntija: ”Luonnollista”

1.1.2018 11:07

Valtaosa uudenvuodenlupauksista koskee elämäntapoja, liikuntaa tai ravintoa. Innokkaimmin lupauksia vuodenvaihteessa tekevät nuoret.

LähiTapiolan toteuttaman tutkimuksen mukaan 23 prosenttia eli 943 000 suomalaista lupaa elämäntapoihinsa, liikuntaan tai ravintoon liittyviä asioista vuodenvaihteessa.

Pohjois-Korealta suora uhkaus USA:lle: ”Tämä on todellisuutta”

1.1.2018 10:49

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on varoittanut Yhdysvaltoja uudenvuodenpuheessaan.

–Koko Yhdysvaltain maanosa on ydinaseidemme kantaman päässä ja niiden laukaisupainike on aina pöydälläni. Heidän pitäisi olla tietoisia siitä, että tämä ei ole uhkaus, vaan todellisuutta”, hän sanoi puheessaan CNN:n mukaan.

Amerikkalaisen Lowy-instituutin turvallisuustutkija Euan Graham kommentoi Kim Jong-unin puhetta CNN:lle toteamalla, ettei siinä oikeastaan ollut mitään uutta.

”Vuosi vaihtui odotetun vilkkaasti - tänäkin uutenavuotena unohtui sama asia kuin aikaisempinakin”

1.1.2018 10:24

Vuoden vaihtuminen on työllistänyt poliiseja ja pelastuslaitoksia Suomessa. Hätäkeskuslaitos kertoo, että iltakuuden ja aamukuuden välisenä aikana otettiin vastaan kaikkiaan 7 555 hätäpuhelua.

Helsingin pelastuslaitoksen mukaan sen tehtävien määrä oli suunnilleen samaa luokkaa kuin hieman normaalia kiireisempi viikonlopun vuorokausi. 

Nuoret Leijonat ei kestänyt, Yhdysvallat juhli yleisökadon keskellä

1.1.2018 02:54

Nuoret Leijonat jäi MM-kisojen alkulohkossaan kolmanneksi hävittyään alkusarjan päätöspelissään Yhdysvalloille 4-5. Kolmannessa erässä Suomi oli noussut kahden maalin tappioasemasta 4-4 -tasatilanteeseen, mutta toiseksi viimeisellä minuutilla Adam Fox päästettiin maalintekoon ja Suomen saldoksi matsista jäi nolla pistettä.

Ensimmäisen erän jälkeen Yhdysvallat johti 2-0. Suomen puolustus tyri molemmissa tilanteissa ja taitavat vastustajat rankaisivat armotta.

Uudenvuodenyönä Suomen ilmassa on 10 000 kiloa metallia

31.12.2017 20:17

Hengitysilman hiukkaspitoisuudet ovat uudenvuodenyönä monikymmenkertaisia normaaliin verrattuna. Ilmassa on muun muassa 10 000 kiloa metallia.

Ilotulitteet heikentävät ilmanlaatua uudenvuodenaattona etenkin tyynellä säällä ja erityisesti keskiyön molemmin puolin, jolloin ilotulitteita ammutaan paljon. Tyynellä säällä ilmanlaatu voi olla huono tai jopa erittäin huono, varoittaa Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tukes.

Tuulisella säällä savut laimenevat kohtalaisen hyvin ja pienhiukkasten pitoisuudet ovat pienempiä.

Tutkijan huomio aktiivimallikeskustelusta: ”Peilaa vasemmiston ja oikeiston peruseroa”

31.12.2017 19:54

Åbo Akademin valtiotieteen professori Kimmo Grönlund sanoo, että Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aktiivimallista käynnissä oleva kiivas keskustelu peilaa vasemmiston ja oikeiston peruseroa.

– Aktiivimallikeskustelu peilaa vasemmiston ja oikeiston peruseroa. Kenen on vastuu työllistymisestä: yhteiskunnan vai yksilön? Eli onko ihminen objekti vai subjekti, hän kommentoi Twitterissä.

Ristomatti Hakola hiihtokauden valopilkku

31.12.2017 19:36

Suomen miesten maastohiihdon menestys ei ole pelkästään Iivo Niskasen ja Matti Heikkisen varassa. Ristomatti Hakola on tällä kaudella tehnyt harppauksen maailman kärkinimien tasapäiseksi haastajaksi.

Sprintissä Hakola on saavuttanut tällä kaudella maailmancupissa jo kolme neljättä tilaa. Tour de Skillä Hakolalla kulki mukavasti pidemmällä matkallakin. Hän oli Sveitsin Lenzerheidessa perinteisen 15 kilometrin kisassa 12:s hävittyään kisan voittajalle Dario Colognalle 48,4 sekunnilla.

Vuosi vaihtuu: 1,6 miljoonaa ihmistä seurasi ilotulitusta Australiassa – Euroopassa juhlitaan äärimmäisten turvatoimien alla

31.12.2017 19:33

Vuosi on vaihtunut jo Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja suuressa osassa Aasiaa. Euroopassa vuoden vaihtumiseen on varauduttu järein turvatoimin.

Nyt varoitetaan alkoholittomien juojia: ”Jäätyvät jo muutamassa pakkasasteessa”

31.12.2017 13:30

Uudenvuoden rakettien lähettäjälle sopii parhaiten alkoholiton juoma, mutta ilman lämpötila kannattaa ottaa huomioon.

–Alkoholittomista tuotteista on hyvä muistaa, että ne jäätyvät jo muutamassa pakkasasteessa, toteaa tiedotteessa Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna.

Kuohuviini jäätyy noin 4–5 pakkasasteessa.

Alkossa vuoden vaihtuminen näkyy samppanjan ja kuohuviinien myyntipiikkinä. Molempia maljajuomia myydään arviolta 400 prosenttia tavallista arkiviikkoa enemmän.

Tinat kielletään: Näin valat mehiläisvahasta uuden vuoden ennusteen

31.12.2017 13:04

Perinteinen uuden vuoden tina kielletään maaliskuussa, kun EU kieltää lyijyn myynnin kuluttajatuotteissa. Tinan voi korvata esimerkiksi mehiläisvahalla, jota myydään muun muassa askartelukaupoissa. Mehiläisvahaa käytetään muun muassa kynttilöihin ja käsitöihin. Se on valamisen jälkeen uudelleenkäytettävää.

Mehiläisvaha on turvallisinta sulattaa vesihauteessa. Lämpötila ei pääse nousemaan liian korkeaksi.

Myös mikrossa sulattaminen onnistuu, mutta muista tarkkailla sulamista. Mehiläisvaha sulaa noin 60 asteessa ja leimahtaa 200 asteessa.

Keskustalainen ryöpyttää aktiivimallia puolustanutta: ”Tässä ministeri erehtyy”

31.12.2017 12:24

Keskustan kansanedustajan Mikko Kärnän mukaan eduskunnan hyväksymällä ja paljon keskustelua herättäneellä työttömien aktiivimallilla ei ole tarkoitus rangaista ketään, joka on työttömänä vasten tahtoaan. Hän huomauttaa samalla, että lauantaina Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa aktiivimallia kommentoinut ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) tuntuu olevan toista mieltä. 

Poliisi neuvoo tarkkuuteen maksupäätelaitteiden kanssa: ”Voidaan saada paljon vahinkoa aikaan lyhyessä ajassa”

31.12.2017 11:46

Poliisi kehottaa ravintoloiden henkilökuntaa ja uudenvuoden juhlijoita tarkkuuteen maksupäätelaitteiden kanssa.

–Tampereella tuli ilmi tuore teko, jossa rikoksesta epäillyt henkilöt olivat saaneet ruokaravintolan korttimaksulaitteen hetkeksi valvomatta haltuunsa ja käyttäneet laitetta siten, että käyttämälleen kortille oli tehty hyvitysmaksu, Sisä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan.

Poliisin mukaan vastaavanlaisista teoista on tiedotettu julkisuuteen ja varoitettu myös aiemmin tässä kuussa.

Joka neljäs ampuu ilotulitteita tänään – muista nämä asiat

31.12.2017 11:37

Joka neljäs suomalainen aikoo juhlistaa uuttavuotta ilotulitteita ampumalla. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin kyselyn mukaan 16 prosenttia ilotulitteiden ampujista ei kuitenkaan aio käyttää suojalaseja, ja käyttöohjeisiin tutustuu vain kaksi kolmesta ilotulittajasta.

Tukes muistuttaa, että suojalasien käyttö on lain mukaan pakollista ilotulitteiden ampujille ja niiden käyttöä suositellaan myös ilotulitusten katsojille.

Osmo Soininvaara työttömien patistelusta: ”Juuri nyt siinä on järkeä, jos koskaan”

31.12.2017 10:58

Vihreiden entinen puheenjohtaja ja kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu Osmo Soinivaara sanoo, että pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus toimisi viisaasti, jos peruuttaisi paljon keskustelua herättäneen aktiivimallin ja ryhtyisi vanhan lain pohjalta aktivoimaan työttömiä ja osoittamaan heille työpaikkoja.

Juha Sipilä: ”Muutos on ollut jopa nopeampi kuin kukaan osasi ennustaa vielä vuosi sitten”

31.12.2017 10:08

–Vuosien näivettymisen jälkeen Suomen talous on kääntynyt reippaaseen kasvuun. Tuoreimpien arvioiden mukaan kansantuote kasvaa tänä vuonna yli kolmen prosentin vauhtia. Muutos on ollut jopa nopeampi kuin kukaan osasi ennustaa vielä vuosi sitten, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo uudenvuoden tervehdyksessään.

Sipilän mielestä tärkeintä on, että työpaikkojen määrä kasvaa.

Sivu « 84 | 85 | 86 | 87 | 88 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset