Niklas Herlin

Kaikki blogit puheenaiheesta Aineettomat palvelut

Saako edes rahalla?

Leppoisaa ulkoilua pikkupakkasessa ja lopulta ihan hyvillä mielinkin. Vaihdoin juuri omin pikku kätösin autooni akun. Mikään mekaanikko en ole, mutta jos osaan sähköllä korjailla ihmisten sydänten rytmejä, niin kaipa minä yhdestä akustakin suoriudun. Niin kävikin. Oli pakko käydä, kun raha ei kelvannut kenellekään.

Suomalaisia moititaan usein siitä, ettemme osaa kuluttaa palveluja. Harvemmin kysytään, mistä niitä palveluita mahtaisi saada kulutettavaksi asti. Niin kuin nyt tämä akkukin.

Palvelutuotannon ja tarjonnan rakennetta pitäisi uudelleentarkastella.

Tällä hetkellä tarjottujen palveluiden vaakakuppi näyttäisi olevan painumassa enemmän niinsanotusti ylituotannon kapasiteetin puolelle. Tällä tarkoitan sitä, että valtaosa palveluistamme, kulutushyödykkeistämme ja arjen tarpeiden tyydyttäjistä tuotetaan pääsääntöisesti suuryritysten ja suuren pääoman ehdoilla. Hukkaan heitetty ylikapasiteetti ei edistä kestävää kehitystä eikä palvele yhteiskunnallisesti ajatellen - tasa-arvoisesti niitä, joilla on pulaa kaikesta.

EU:n tulisi seurata Ruotsia ja tehdä korjaamisesta kannattavampaa

Tuoreiden uutisten mukaan Ruotsin hallitus on esittämässä verohuojennuksia, jotka kannustavat ihmisiä korjauttamaan rikki menneet asiat roskiin heittämisen sijaan. Tavoitteena on alentaa kenkien, vaatteiden ja polkupyörien korjauksen ALV-kanta 25 prosentista 12 prosenttiin, ja antaa puolet suurten kodinkoneiden kuten uunien, jääkaappien ja tiskikoneiden korjauskustannuksista takaisin verovähennyksinä.

Luova tuho alkaa vihdoinkin toimia?

Tilastokeskus julkaisi eilen tietoja palveluiden viennin kehityksestä. Kehitys on oikeansuuntainen, koska palveluviennin ylijäämä on kasvanut viime vuodesta. Tilastoinnissa palveluiksi lasketaan mm. informaatiopalvelut, kulttuuri- ja virkistyspalvelut, liike-elämän palvelut, tietotekniikkapalvelut sekä tutkimus- ja kehittämistoiminta.

 

Lamassa on helpointa ottaa ensi askeleet (vahvan) kestävyyden tiellä

Tieteessä tapahtuu -lehti ei taaskaan petä. Kestävyyden käsiteistöä inventoroivassa artikkelissa päästään samalla myös poliittisten illuusioiden ytimeen: todellista, vahvaa kestävyyttä ei ole ilman kulutuksen vähentämistä. Tai ei ainakaan ilman luonnonvarojen käyttöön liittyvän kulutuksen vähentämistä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä