Niklas Herlin

Kaikki blogit puheenaiheesta Kesäaika

Kellon tehtävä on mitata aikaa.

Suomalaisten yleisin kesälomakuukausi on heinäkuu, mitä ajattelet ideasta että siirrettäisiin kalenterin kiertoa siten että helmikuu on vuoden ensimmäinen kuukausi, jolloin saataisiin kesälomalaisille enemmän valoa (heinäkuu olisi nykyisen kesäkuun paikalla)?

Kuullostaako järjettömältä? Mielestäni keskustelu kesäajasta, on juuri tätä.

Suomessa oltava kesäaika - ehdoton edellytys turismille.

Edellinen hallitus päätti, että jatkossa Suomi hylkää kesäajan ja siirtyy jatkuvaan normaaliaikaan. Perusteluita oli, mutta eivät ne mielestäni olleet kovin hyviä.

Turismi on mitä luultavimmin ainoa sektori, millä on mahdollisuutta kasvaa Suomessa. Suomen kiinnostavuus matkailumaana tulee mahdollisesti kasvamaan jatkossa enemmän. Tätä indikoi jo tämän kesän Keski-Euroopan helteitä karkuun lähteneiden ihmisten Suomeen kohdistunut kiinnostus.

EU:n aikasirkus - osoitus suuruudenhulluudesta

EU ryhtyi viime vuonna merkittäviin ja hämmästyttäviin toimiin ”kesäaika-asiassa”.

Hyödytön kellonsiirtelyrumba on aiheuttanut jatkuvasti kasvavaa tyytymättömyyttä. Lopulta oli Brysselinkin pakko herätä. EU:ssa tarvittiin seitsemän pitkää vuotta kansalaistensa painostusta asian ratkaisemiseksi.

Nyt keväällä suvaitsi EU päättää: on keskusteltava ja odotettava 2 vuotta.

EU:n jäsenvaltioille tarjottiin näennäisesti hienon demokraattisesti kansalaispohdintoja, haluavatko ne siirtyä talvi- vai kesäaikaan?

Kesä- vai talviaika?

Olen hieman turhautuneena seurannut keskustelua valinnasta pysyvän kesä- tai talviajan valinnasta. Mielestäni kyseistä keskustelua ei tulisi edes käydä, koska se on typerää ja turhaa, kerron miksi:

Hyvää kannattaa odottaa - hyvästi kellojen siirtely

Viime yönä untani häirittiin. Kelloja siirrettiin, taas. Tällä typerälle toiminnalle ei löydy nyky-yhteiskunnassa enää riittäviä perusteita. Onneksi siirtelystä päästään pian eroon. Hyvää kannattaa odottaa. Pienet, ja joskus jopa suuretkin asiat saadaan etenemään.

 

Kellojen siirtelyn surkeus ja kurjuus

Siirsin kellot ja muut kellonaikatoiminnolla varustetut laitteet kesäaikaan sekä tarkastin, että automaattisesti aikansa päivittävät kojeet ovat näin myös tehneet. Siirrettäviä ja tarkastettavia kohteita löytyi kotoa ja kodin välittömästä läheisyydestä 26 kappaletta. Määrä ei ole ainakaan vähenemässä. Kohta varmaankin sohvat, rautakanget ja lenkkitossut sisältävät internetissä päivitettäviä ohjelmia ja näihin liittyen kellonajan.

Kellonviisarien siirtely lopetettava – EU:lle yhteinen aika

# Sunnuntai maaliskuun 31. päivä on vain 23-tuntinen. Menetämme siis yhden viikonlopputunnin – vähän niin kuin tiukkaa ja heikosti palkattua työtä tekevät naisalat hiljattain lomarahansa Suomen SOS-hallituksen päätöksellä.

Onneksi EU on tekemässä kerrankin järkevän ratkaisun eli päättämässä, että kellonviisariensiirtohulluus lopetetaan keväällä 2021. Hyvä niin. EU määräsi kellonviisareita siirreltäviksi kaksi kertaa vuodessa v. 2002. Silloin Suomessa oli kärsitty tästä hulluudesta jo pari kymmentä vuotta.

Siestasta Suomen kesäaika

Odotan jo innolla sitä hetkeä, kun pääsemme takaisin normaaliin aikaan ja päivä pitenee tunnilla. Kesäaika kun on näillä Rovaniemen leveysasteilla melkoinen riesa.

Luulin pitkään, että kesäajan typeryys olisi meille suomalaisille yhteinen ajatus, mutta olin väärässä. Unohdin, että Suomi on pitkä maa, eikä eteläläiset ilmeisesti muista, että valoton talvi tulee pohjoiseen pidemmäksi ajaksi.

Suomen on valittava ehdottomasti Brysselin kellonaika

# Emme saaneet äänestää niin kuin Ruotsi  €-valuuttaan siirtymisestä, vaan hallitus määräsi. Pieleen taisi mennä isossa asiassa. Nyt EU poistaa kesä- tai talviajan. Me EU-kansalaiset saamme valita niiden väliltä. Se on pikku juttu.

   Mutta voimme myös valita aikavyöhykkeemme. Se on iso asia, josta saamme myös äänestää.  Kannatan ehdottomasti Suomelle yhteistä aikaa EU:n "ytimien" ja Skandinavian maiden kanssa.  

Ota kantaa: Moskovan, Brysselin vai Helsingin aika?

Oikeusministerön ylläpitämä "Ota kantaa" -palvelu kysyy: Nykyinen kesäaika, nykyinen talviaika vai joku muu, mikä?  

Talviaikaa ei ole olemassakaan. On olemassa normaaliaika ja kesäaika. Suomen normaaliaika on UTC +2, kesällä tunti enemmän. Kesäaika on sama kuin Moskovan aika. Pohjoismaiden ja keskisen Euroopan aikavyöhyke on UTC + 1, kesällä tunti till.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä