Niklas Herlin

Kaikki blogit puheenaiheesta Työssäkäyntialue

Asumisen tuet vaikuttavat epäterveesti asuntotarjontaan

Puolitoista vaalikautta sitten suorittamani laskelman perusteella pelkästään Helsinkiin syydetään asumisen tukia satoja miljoonia vuodessa. Kaikki tämä on sellaista markkinaehtoisuuteen puuttumista, jolla ensisijaisesti vuokratasot ja toissijaisesti asuntojen hinnat nousevat.

Plaseboja työllisyyden parantamiseksi

Hallitus laajentaa työssäkäyntialuetta. Esitys on täysin riittämätön. Työssäkäyntialuetta tulisi laajentaa niin paljon, että työttömiä velvoitettaisiin ottamaan vastaan työtä myös kokonaan toisesta ulottuvuudesta. Siis siitä ulottuvuudesta, jossa sijaitsevat muun muassa työministeriö ja ne suomalaiset kylät ja kaupungit, joissa ei ole omia työttömiä. Mielestäni työtä tulee ottaa vastaan myös Kuusta, Marsista tai kansainväliseltä avaruusasemalta. Jos ei ole omaa kuurakettia, voi lainata naapurilta, mennä julkisilla tai pian villillä ja vapaalla taksilla.

 

Tunnin juna on Varsinais-Suomen ykköshanke

On tärkeää, että Varsinais-Suomessa osataan valita kärkihankkeet, joiden puolesta kaikki tekevät töitä yli puoluerajojen. Maakunnan eri elimissä kärkiaiheena on jo jonkin aikaa ollut ns. Tunnin juna, nopea ja suorempi raideyhteys Turun ja Helsingin välille. Pidän tätä maakuntamme kehityksen, talouden ja työllisyyden kannalta aivan keskeisenä hankkeena. Me tarvitsemme sen yhteyden!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä