Journalismi http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132617/all Tue, 17 Jul 2018 10:36:32 +0300 fi Neljäs valtiomahti ja todellisuus! http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258313-neljas-valtiomahti-ja-todellisuus <p>Sanomalehdistön tavoite on juhlavissa puheissa olla Suomessa neljäs valtiomahti ja siten valtaapitävien kritisoija sekä yhteiskunnallisen olosuhteen kehittäjä, mutta mitä on todellisuus tällä hetkellä?<br /><br />Sanomalehdistöstä on tullut nähdäkseni yhä enemmän omista intresseistään huolehtivien joukko, jolloin rahavirrat näyttelevät liian suurta osaa journalistisessa harkinnassa. Toimittajat ja muu sanomalehdistöjen palkallinen väki ei voi toimia parhaalla tavalla ilman vapautta ja varmuutta tulevaisuudesta. Vapaus on tärkeä osa journalismia muutenkin kuin sananvapauden osalta. Sanomalehti tuo journalistille sen näkyvyyden ja uskottavuuden, joka jää meiltä amatöörikirjoittajilta saavuttamatta yhä ja siksi sanomalehden uskottavuutta kannattaa vaalia.<br /><br />Kaipaan silti rohkeampia vetoja sanomalehdistöltä, että vallitsevia yhteiskunnallisia epäkohtia tuotaisiin lähes päivittäin julki mediassa riittävän suurella painoarvolla. Tähän epäkohtien huomioimiseen vaikuttaa myös suuresti toimittajien oma arvomaailma ja elinympäristö. Siksi hyvää journalismia arvostavassa mediatalossa on kirjoittajia ja julkaisijoita erilaisista yhteiskunnallisista olosuhteista. Tähän erilaisuuden arvostamiseen on parhaiten Suomessa kyennyt sosiaalisen median aikakaudella verkkolehti Uusi Suomi ja etenkin sen Puheenvuoro blogifoorumi. Viime vuonna edesmennyt Uusi Suomi verkkolehden perustaja Niklas Herlin oli todellakin suuri yhteiskuntakulttuurin ja mediakulttuurin muutosta etenkin Suomessa rahoittanut henkilö.<br /><br />Minusta tuntuu pahalta toimittajien vieraantuminen kansalaisten arjesta, kun median pitäisi pyrkiä antamaan suurin ääni juuri niille ihmisryhmille, joita ei vaikuteta missään muussa yhteiskunnallisessa keskustelussa huomattavan. Esimerkiksi Helsingin Sanomien siististi pukeutuvat ja ulkonäöstään hyvin huolehtivien toimittajien pärstät antaa kuvan hyvin elitistisestä mediatahosta varsinkin kun toimittajien kuvat ovat vielä retusoituja. En silti kaipaa enemmän Saska Saarikosken kaltaisia juopon olemuksella hääräviä epäsiistejä toimittajia, vaikka heilläkin on tärkeä paikka lehdistön sananvapauden toteutumisessa huomioiden heidän poleemisten kirjoitusten purevuuden.<br /><br />Lopuksi oleellinen kysymys!<br /><br />Onko vapaus niin kauan hyvä asia, kunhan se pelaa meidän omaan pussiin?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Sanomalehdistön tavoite on juhlavissa puheissa olla Suomessa neljäs valtiomahti ja siten valtaapitävien kritisoija sekä yhteiskunnallisen olosuhteen kehittäjä, mutta mitä on todellisuus tällä hetkellä?

Sanomalehdistöstä on tullut nähdäkseni yhä enemmän omista intresseistään huolehtivien joukko, jolloin rahavirrat näyttelevät liian suurta osaa journalistisessa harkinnassa. Toimittajat ja muu sanomalehdistöjen palkallinen väki ei voi toimia parhaalla tavalla ilman vapautta ja varmuutta tulevaisuudesta. Vapaus on tärkeä osa journalismia muutenkin kuin sananvapauden osalta. Sanomalehti tuo journalistille sen näkyvyyden ja uskottavuuden, joka jää meiltä amatöörikirjoittajilta saavuttamatta yhä ja siksi sanomalehden uskottavuutta kannattaa vaalia.

Kaipaan silti rohkeampia vetoja sanomalehdistöltä, että vallitsevia yhteiskunnallisia epäkohtia tuotaisiin lähes päivittäin julki mediassa riittävän suurella painoarvolla. Tähän epäkohtien huomioimiseen vaikuttaa myös suuresti toimittajien oma arvomaailma ja elinympäristö. Siksi hyvää journalismia arvostavassa mediatalossa on kirjoittajia ja julkaisijoita erilaisista yhteiskunnallisista olosuhteista. Tähän erilaisuuden arvostamiseen on parhaiten Suomessa kyennyt sosiaalisen median aikakaudella verkkolehti Uusi Suomi ja etenkin sen Puheenvuoro blogifoorumi. Viime vuonna edesmennyt Uusi Suomi verkkolehden perustaja Niklas Herlin oli todellakin suuri yhteiskuntakulttuurin ja mediakulttuurin muutosta etenkin Suomessa rahoittanut henkilö.

Minusta tuntuu pahalta toimittajien vieraantuminen kansalaisten arjesta, kun median pitäisi pyrkiä antamaan suurin ääni juuri niille ihmisryhmille, joita ei vaikuteta missään muussa yhteiskunnallisessa keskustelussa huomattavan. Esimerkiksi Helsingin Sanomien siististi pukeutuvat ja ulkonäöstään hyvin huolehtivien toimittajien pärstät antaa kuvan hyvin elitistisestä mediatahosta varsinkin kun toimittajien kuvat ovat vielä retusoituja. En silti kaipaa enemmän Saska Saarikosken kaltaisia juopon olemuksella hääräviä epäsiistejä toimittajia, vaikka heilläkin on tärkeä paikka lehdistön sananvapauden toteutumisessa huomioiden heidän poleemisten kirjoitusten purevuuden.

Lopuksi oleellinen kysymys!

Onko vapaus niin kauan hyvä asia, kunhan se pelaa meidän omaan pussiin?

]]>
5 http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258313-neljas-valtiomahti-ja-todellisuus#comments Avoin yhteiskunta Journalismi Toimittajat Uusi Suomi Tue, 17 Jul 2018 07:36:32 +0000 Kimmo Hoikkala http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258313-neljas-valtiomahti-ja-todellisuus
Sydänkesän havaintoja mediasta ja sen luomasta illuusiosta! http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257357-sydankesan-havaintoja-mediasta-ja-sen-luomasta-illuusiosta <p>Oma sukupolveni ja etenkin sota-ajalla eläneiden vanhempien lapset ovat usein kärsineet vaikeista tunne-elämään liittyvistä häiriöistä Suomessa. Siksi Suomen selviytymistarina myös mielenterveydellisesti on ollut vertaansa vailla, mutta työn pitää jatkua edelleen.<br /><br />USA on ollut sodassa toisen maailmansodan jälkeen koko ajan ja ainoa keino vakauttaa Yhdysvaltojen yhteiskunnallista olosuhdetta on minimoida kaikki sodan mukanaan tuomat lieveilmiöt. Sotakoneiston voima määrittää sen, että sitä käytetään jatkossakin.<br /><br />Tällä hetkellä sotilaallisesti epävakaimmat alueet ovat mediamielikuvani mukaan Syyrian alue ja Afganistan vieläkin. Hirmuhallintoja ei pidä ikinä tunnustaa kansainvälisesti tai muuten emme saa ikinä sotia loppumaan.<br /><br />Terroristien käymä sota on ilmiönä hyvin hankala käsittää, vaikka sitä ajattelee mielenterveydeltään epävakaissa olosuhteissa elävien ihmisten manipuloinnolla uskonnolliseen oppiin perustuvalla fanatismilla.<br /><br />Kansainvälisellä diplomatialla ja ääripäässä sotilaallisella voimalla voidaan ohjata pahanlaatuisiakin hallintoja parempaan suuntaan, vaikka hyvin totalitaristinen diktatuuri saattaa saada silti kansalta tuen koska ihmisillä on taipumus manipuloitua.<br /><br />Parasta tietenkin on jos esimerkiksi Pohjois-Korea alkaa vähitellen tervehdyttää yhteiskuntakulttuuriaan, koska kansan paras on aina eri asia kuin muutamien johtotyyppien luoma yhteiskunnallinen illuusio.<br /><br />Sitäkin mietin, voiko ihmiskunta joskus saada yksilön vapauden niin vahvaksi ajattelumalliksi, että manipulatiivisia keinoja ei kyetä laajassa mittakaavassa edes käyttämään? Onko manipulaatio osa ihmisyyttä, jos ajatellaan sitä kaksiteräisenä miekkana?<br /><br />Yhteiskunnallisessa manipulaatiossa pyrkimykset voivat olla jaloja, mutta eikö parempi tilanne ole kuitenkin silloin kun tahallista vaikuttamista edes hyvässä mielessä ei tehtäisi, vaan luodaan mahdollisimman realistinen ja kriittinen kuva vallitsevasta todellisuudesta.<br /><br />Itse uskon, että ihmisen manipulointiherkkyys on paljon myös johtajuuskysymys, sikäli kun johtaja tietoisesti etenee tiettyä pyrkimystä kohti joko omista intresseistä lähtien tai organisaation edun mukaisesti omista näkökulmista asiaa ajatellen.<br /><br />Parasta manipulaatio emme kykene tunnistamaan. Siksi puhutaan edelleen ihmisten piirissä manipulatiivisesta johdattelusta. Taitavimmillaan manipulaatio antaa toisen itse oivaltaa asiantila, vaikka manipuloitu ei tajua miten oivalluksen toisen henkilön vaikutuksen kautta sai.<br /><br />Haluammeko elää manipulatiivisessa yhteiskuntakulttuurissa vai haluammeko aina tietää kaikki suorat vaikuttamisyritykset ajatteluumme yksilötasolla? Tekoäly voisi paljastaa tulevaisuudessa lähes kaikki suorat manipulatiiviset vaikutusyritykset, jos niin haluamme.<br /><br />Joukkoviestintävälineet puolestaan luovat yhteiskunnallista illuusiota sekä hyvässä että pahassa. Journalismin tila on Suomessa silti hyvä, vaikka ote voisi olla syy-yhteyksien penkomisen osalta hieman purevampaa.<br /><br />Journalismin keinojen kehittämisessä en osaa antaa vihjeitä, mutta minusta tuntuu että lähdesuojan merkitys pitäisi olla aidompi, koska harva enää uskoo, että mikään pysyy salassa edes lyhyellä aikavälillä saati liki loputtomasti.<br /><br />Huomio pitää saada enemmän vallitsevia epäkohtia julkituovaksi mediassa. Mediavaikuttajien mielenterveyden taso vaikuttaa suuresti koko yhteiskunnan ilmapiiriin ja tämä illuusiopohjainen vaikutus olisi hyvin tärkeää myöntää.<br /><br />Me aktiiviset sosiaalisen median julkaisijat luomme myös yhteiskuntaan tietynlaista ilmapiiriä ja toivon näin sydänkesällä, että kykenemme ottamaan tämän paremmin huomioon julkaisutoiminassamme.<br /><br />Keskustelu ei ehkä johda aina mihinkään, mutta yksilötasolla jokainen vuorovaikutustilanne voi olla tärkeä. Välitetään keskustellen ja yritetään hakea ymmärrystä myös eri tavalla asioista ajattelevia kohtaan.<br /><br />Keskustelun iloa kaikille ja rohkeutta tuoda omanlainen viestisi paremman huomisen puolesta!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Oma sukupolveni ja etenkin sota-ajalla eläneiden vanhempien lapset ovat usein kärsineet vaikeista tunne-elämään liittyvistä häiriöistä Suomessa. Siksi Suomen selviytymistarina myös mielenterveydellisesti on ollut vertaansa vailla, mutta työn pitää jatkua edelleen.

USA on ollut sodassa toisen maailmansodan jälkeen koko ajan ja ainoa keino vakauttaa Yhdysvaltojen yhteiskunnallista olosuhdetta on minimoida kaikki sodan mukanaan tuomat lieveilmiöt. Sotakoneiston voima määrittää sen, että sitä käytetään jatkossakin.

Tällä hetkellä sotilaallisesti epävakaimmat alueet ovat mediamielikuvani mukaan Syyrian alue ja Afganistan vieläkin. Hirmuhallintoja ei pidä ikinä tunnustaa kansainvälisesti tai muuten emme saa ikinä sotia loppumaan.

Terroristien käymä sota on ilmiönä hyvin hankala käsittää, vaikka sitä ajattelee mielenterveydeltään epävakaissa olosuhteissa elävien ihmisten manipuloinnolla uskonnolliseen oppiin perustuvalla fanatismilla.

Kansainvälisellä diplomatialla ja ääripäässä sotilaallisella voimalla voidaan ohjata pahanlaatuisiakin hallintoja parempaan suuntaan, vaikka hyvin totalitaristinen diktatuuri saattaa saada silti kansalta tuen koska ihmisillä on taipumus manipuloitua.

Parasta tietenkin on jos esimerkiksi Pohjois-Korea alkaa vähitellen tervehdyttää yhteiskuntakulttuuriaan, koska kansan paras on aina eri asia kuin muutamien johtotyyppien luoma yhteiskunnallinen illuusio.

Sitäkin mietin, voiko ihmiskunta joskus saada yksilön vapauden niin vahvaksi ajattelumalliksi, että manipulatiivisia keinoja ei kyetä laajassa mittakaavassa edes käyttämään? Onko manipulaatio osa ihmisyyttä, jos ajatellaan sitä kaksiteräisenä miekkana?

Yhteiskunnallisessa manipulaatiossa pyrkimykset voivat olla jaloja, mutta eikö parempi tilanne ole kuitenkin silloin kun tahallista vaikuttamista edes hyvässä mielessä ei tehtäisi, vaan luodaan mahdollisimman realistinen ja kriittinen kuva vallitsevasta todellisuudesta.

Itse uskon, että ihmisen manipulointiherkkyys on paljon myös johtajuuskysymys, sikäli kun johtaja tietoisesti etenee tiettyä pyrkimystä kohti joko omista intresseistä lähtien tai organisaation edun mukaisesti omista näkökulmista asiaa ajatellen.

Parasta manipulaatio emme kykene tunnistamaan. Siksi puhutaan edelleen ihmisten piirissä manipulatiivisesta johdattelusta. Taitavimmillaan manipulaatio antaa toisen itse oivaltaa asiantila, vaikka manipuloitu ei tajua miten oivalluksen toisen henkilön vaikutuksen kautta sai.

Haluammeko elää manipulatiivisessa yhteiskuntakulttuurissa vai haluammeko aina tietää kaikki suorat vaikuttamisyritykset ajatteluumme yksilötasolla? Tekoäly voisi paljastaa tulevaisuudessa lähes kaikki suorat manipulatiiviset vaikutusyritykset, jos niin haluamme.

Joukkoviestintävälineet puolestaan luovat yhteiskunnallista illuusiota sekä hyvässä että pahassa. Journalismin tila on Suomessa silti hyvä, vaikka ote voisi olla syy-yhteyksien penkomisen osalta hieman purevampaa.

Journalismin keinojen kehittämisessä en osaa antaa vihjeitä, mutta minusta tuntuu että lähdesuojan merkitys pitäisi olla aidompi, koska harva enää uskoo, että mikään pysyy salassa edes lyhyellä aikavälillä saati liki loputtomasti.

Huomio pitää saada enemmän vallitsevia epäkohtia julkituovaksi mediassa. Mediavaikuttajien mielenterveyden taso vaikuttaa suuresti koko yhteiskunnan ilmapiiriin ja tämä illuusiopohjainen vaikutus olisi hyvin tärkeää myöntää.

Me aktiiviset sosiaalisen median julkaisijat luomme myös yhteiskuntaan tietynlaista ilmapiiriä ja toivon näin sydänkesällä, että kykenemme ottamaan tämän paremmin huomioon julkaisutoiminassamme.

Keskustelu ei ehkä johda aina mihinkään, mutta yksilötasolla jokainen vuorovaikutustilanne voi olla tärkeä. Välitetään keskustellen ja yritetään hakea ymmärrystä myös eri tavalla asioista ajattelevia kohtaan.

Keskustelun iloa kaikille ja rohkeutta tuoda omanlainen viestisi paremman huomisen puolesta!

]]>
4 http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257357-sydankesan-havaintoja-mediasta-ja-sen-luomasta-illuusiosta#comments Avoin yhteiskunta Journalismi Maailmanpolitiikka Sananvapaus Sun, 24 Jun 2018 18:13:54 +0000 Kimmo Hoikkala http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257357-sydankesan-havaintoja-mediasta-ja-sen-luomasta-illuusiosta
Onko JSN:stä tulossa moraalitoimisto? http://lindapelkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257246-onko-jsnsta-tulossa-moraalitoimisto <p>Suuresti arvostettu ja arvostamani Julkisen sanan neuvosto JSN teki päätöksen, joka asettaa oman ajatteluni journalismista uuteen valoon.&nbsp;Päätös pistää miettimään, missä määrin toimittajalla on mahdollisuus kertoa oma näkökulmansa asioihin silloin, kun hän joutuu kovan kritiikin kohteeksi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.&nbsp;</p> <p>Syksyllä 2015&nbsp; jouduin propagandajulkaisu MV:n riepoteltavaksi. Lisäksi sosiaalisessa mediassa liikkui mitä hirvittävämpiä väärinymmärryksiä ja solvauksia. Tällaisessa tilanteessa pidin tärkeänä, että voin kertoa julkisesti, miten asiat todella ovat, etteivät väärät väitteet jäisi elämään ainakaan kovin laajasti. Kirjoitin Puheenvuoroon <a href="http://lindapelkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207609-tama-kysymykseni-aiheutti-vihaa-ja-huorittelua">blogin</a>, jossa kerroin, mitä oli tapahtunut.&nbsp;</p> <p>Tein myös rikosilmoituksen saamistani viesteistä ja puheluista. Useiden vaiheiden jälkeen kaksi henkilöä <a href="https://www.journalisti.fi/ajankohtaiset/kunnianloukkausesta-sakkotuomio/">on tuomittu</a> minuun kohdistuneesta kunnianloukkauksesta ja yhden puhelun osalta käsittely jatkuu hovioikeudessa lähiaikoina.&nbsp;</p> <p>Pidin arvokkaana, että pystyin tuolloin vuonna 2015 ilmaisemaan oman kantani tapahtuneesta julkisesti.</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Yle sai langettavan</strong></p> <p>Muutamia viikkoja sitten JSN antoi <a href="https://www.jsn.fi/sisalto/6686-yle-17/?year=2018&amp;search=asema">langettavan päätöksen</a> Ylelle tapauksesta, jossa Ylen toimittaja Sanna Ukkola kirjoitti omasta kokemuksestaan blogissaan. Ukkola vastasi tuolloin Suvi Auvisen laajalle levinneessä kirjoituksessa olleisiin väitteisiin, joita Image ei suostunut oikaisemaan. Auvinen muun muassa väitti, että Ukkola oli yrittänyt saada nettikiusaajalleen potkut.&nbsp;</p> <p>Hän pohti <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9874725">kirjoituksessaan</a>, miten häiriköihin tulisi suhtautua, ja kertoi ottaneensa yhteyttä kyseisen opettajan esimieheen. Hän totesi, että mies hyökkäilee hänen kimppuunsa asiattomalla tavalla. Esimerkiksi Ukkola linkkasi miehen tviitin, jota piti epäasiallisena.&nbsp;</p> <p>En olisi itse äkkiseltään ymmärtänyt, että tästä aiheesta kirjoittaminen tuo JSN:ltä langettavan.</p> <p>Neuvosto toteaa, että tässä tapauksessa toimittajan häiriköinniksi leimaamissa tviiteissä oli kyse ainoastaan yleisön edustajan esittämistä kärjekkäistä ja satiirisista kommenteista. Neuvosto pitää paheksuttavana sitä, että toimittaja oli työstään saamansa kritiikin vuoksi yhteydessä yleisön edustajan työnantajaan ja pyysi keskustelemaan asiasta työpaikalla.</p> <p>Neuvoston mukaan toimittajalla oli vahingoittamistarkoitus, kun hän toivoi, että yleisön edustajaa jututettaisiin hänen työpaikallaan. JSN ei perustellut väitettään vahingoittamistarkoituksesta millään tavalla.</p> <p>Ukkola kirjoitti kyseisen tekstin sen jälkeen kun hän oli pyytänyt Image-lehdeltä mahdollisuutta oikaista häneen kohdistuneita vihjailuja,<a href="https://blogit.apu.fi/suviauvinen/ala-twiittaa-ukkolasta-saatat-saada-potkut/"> joiden mukaan</a> hän olisi yrittänyt saada potkut Tero Hannulalle. On mielestäni kohtuullista, että toimittaja saa mahdollisuuden kirjoittaa oman näkökulmansa, jos julkisuudessa liikkuu hänestä väitteitä, jotka hän haluaa oikaista.&nbsp;</p> <p>Image-lehden kirjoituksessa mainittu Tero Hannula on yhdistänyt Ukkolan sosiaalisessa mediassa Ku Klux Klaaniin ja myöntänyt pilkanneensa häntä henkilökohtaisella tasolla. Tällaisessa tilanteessa olisi voinut odottaa, että JSN olisi puolustanut toimittajaa. Vihjaus rasismista ja väite yrityksestä hankkia Hannulalle potkut ovat kovia syytöksiä, niitä voitaisiin pitää jopa kunniaa loukkaavina väitteinä.</p> <p>On hyvin ymmärretävää, että tämän kaltaisten syytösten kohteeksi joutuessaan mediatalo ja toimittaja vastaavat syytöksiin.&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>JSN paheksui toimittajaa</strong></p> <p>JSN:n tehtävä on puolustaa sananvapautta ja julkaisemisen vapautta. Annettu langettava päätös kuitenkin rajoittaa vakavalla tavalla toimittajan sananvapautta ja mahdollisuutta julkiseen keskusteluun.</p> <p>Vaikka JSN päätöksessään paheksuu Ukkolan toimintaa ottaa Hannulan työnantajaan yhteyttä, se myös toteaa, että &rdquo;toimittajan epäasiallinen yhteydenotto&rdquo; ei kuitenkaan ollut Ylen vastuulla, eikä sen vuoksi mahdollista tulkita Journalistin ohjeiden näkökulmasta. JSN siis itsekin myöntää, että sillä ei ole toimivaltaa asiassa. Ja näin onkin:&nbsp;JSN ei ole moraalitoimisto.&nbsp;</p> <p>Syntyy vaikutelma, että käsiteltyä Ukkolaa halutaan tavalla tai toisella rangaista, vaikka Journalistin ohjeista ja JSN:n säännöistä ei löydy tähän perusteita.&nbsp;Aikooko JSN jatkossa ottaa kantaa päätöksissään myös toimittajien &rdquo;epäasialliseen&rdquo; käytökseen vapaa-ajalla?</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Henkilökohtainen hyöty</strong></p> <p>JSN:n mukaan &rdquo;Yle toimi harkitsemattomasti, kun se julkaisi toimittajansa mielipidekirjoituksen, jossa hän oikeutti oman epäasiallisen käytöksensä kritisoimalla yksipuolisesti ja liioittelevasti tunnistettavissa olevaa yleisön edustajaa.&rdquo;</p> <p>JSN kuitenkin toteaa, että tiedotusvälineiden on suotavaa perustella yleisölle journalistisia ratkaisujaan, mutta Ylen tapauksessa siitä ei ollut kyse. JSN:n mukaan tapauksessa on kyse kiistasta, jossa toimittaja oli &rdquo;muulla tavalla asianomainen&rdquo;.&nbsp;</p> <p>&rdquo;Journalistin ohjeiden mukaan toimittaja ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtainen hyötymisen mahdollisuus&rdquo;, JSN toteaa.&nbsp;</p> <p>JSN esittää langettavan ratkaisun perusteena, että &rdquo;henkilökohtainen hyötyminen voi tarkoittaa muutakin kuin taloudellista hyötyä&rdquo;. Tämä pitää paikkansa, mutta missään olosuhteissa hyötymisenä ei voida pitää kirjoitusta, jossa toimittaja sananvapauden puitteissa kertoo oman näkemyksensä laajaa julkista huomiota herättäneessä tapauksesta.</p> <p>Jos näin olisi, valtavan suuri osa journalismista voitaisiin luokitella &rdquo;henkilökohtaiseksi hyötymiseksi&rdquo; ja valtavan suuri osa nykyistä journalismia rikkoisi Journalistin ohjeiden kohtaa 4.&nbsp;</p> <p>Miten mediatalot voivat jatkossa kirjoittaa aiheista, jotka koskevat heitä itseään? Voiko esimerkiksi toimittaja Jessikka Aro kirjoittaa omista <a href="https://yle.fi/uutiset/3-8745748">häirintäkokemuksistaan</a>? Miten Helsingin Sanomat voi kirjoittaa viestikoekeskusuutisoinnistaan ja perustella sitä siinä vaiheessa, kun poliisi tutkii aihetta? Miten mediatalot voivat ylipäätään jatkossa perustella omia journalistisia ratkaisujaan, jos tämä linjataan journalistin ohjeiden kohdan 4 vastaiseksi?</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Ylimitoitettu leimaaminen</strong></p> <p>Mitä toimittaja uskaltaa kirjoittaa jatkossa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tapahtuvasta keskustelusta, jossa on itse mukana jos haluaa olla täysin varma ettei riko journalistin ohjeita?</p> <p>&rdquo;Tässä tapauksessa toimittaja pyrki puhdistamaan mainettaan leimaamalla ylimitoitetulla tavalla yleisön edustajan, jota hän oli kohdellut epäasiallisesti jo aiemmin ottaessaan yhteyttä hänen työnantajaansa&rdquo;, JSN linjaa.</p> <p>Olisi kiinnostavaa tietää, mikä oli se &rdquo;ylimitoitettu tapa&rdquo; jota Ukkola tekstissään käytti. Mielestäni Ukkolan tulkinta, jonka mukaan opettajan hänestä ja hänelle lähettämät tekstit ovat nettikiusaamista ei ollut ylimitoitettua. Kaiken lisäksi Tero Hannula toi asian ensin itse julkisuuteen. Hän kommentoi asiaa muun muassa <a href="https://www.radiorock.fi/#!/post/59dc64f287a4fe0400105bab">radiossa</a>&nbsp;ja levitti Suvi Auvisen blogia sosiaalisessa mediassa.</p> <p>Tero Hannulan teoksia on arvosteltu laajalti eri medioissa, ja <a href="https://www.goodreads.com/author/show/4945242.Tero_Hannula">hänet tunnetaan</a> yhteiskunnallisena keskustelijana jo useiden vuosien ajalta. Hän on osallistunut kirjallisuuden, politiikan ja taiteen alojen keskusteluihin eri alustoilla ja medioissa. Hannula on neljä kaunokirjallista teosta julkaissut kirjailija.&nbsp; Hannula on toiminut myös eri luottamustoimissa. Häntä ei siis voida pitää rikoslain 24 luvun mukaisena <a href="https://stt.fi/tyylikirja/toimittajan-etiikka-ja-juridiikka/journalistin-oikeudellinen-vastuu/">yksityishenkilönä </a>vaan tapauksen yhteydessä selkeästi julkisuuden henkilönä, jolla on myös rikoslain mukainen niin sanottu <a href="https://www.avoin.helsinki.fi/oppimateriaalit/viestinta/materiaali/printti/luku3.html">korkeampi sietokynnys</a>.</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Ovatko säännöt muuttuneet?</strong></p> <p>Toivoisin aiheesta syvällisempää julkista keskustelua. Varmasti toimituksissa on jo pohdittu, miten vastaavissa tilanteissa voidaan toimia ja miten ei voida toimia. Voiko ottaa esimerkiksi nettikiusaajan äitiin tai ystävään yhteyttä vedotakseen kiusaamisen loppumiseksi? JSN:n mukaan työnantajaan ei ole oikeutta ottaa yhteyttä ainakaan niissä tapauksissa, joissa henkilö ei kirjoituksissaan edusta työnantajaansa?&nbsp;</p> <p>Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yle on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 4 ja antaa sille huomautuksen.&nbsp;</p> <p>Ovatko säännöt muuttuneet? Jos JSN soveltaa JO4:sta Yleä ja Sanna Ukkolan kirjoittamaa tekstiä kohtaan, sen pitää soveltaa sitä johdonmukaisesti myös muihin vastaaviin teksteihin.&nbsp;</p> Suuresti arvostettu ja arvostamani Julkisen sanan neuvosto JSN teki päätöksen, joka asettaa oman ajatteluni journalismista uuteen valoon. Päätös pistää miettimään, missä määrin toimittajalla on mahdollisuus kertoa oma näkökulmansa asioihin silloin, kun hän joutuu kovan kritiikin kohteeksi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. 

Syksyllä 2015  jouduin propagandajulkaisu MV:n riepoteltavaksi. Lisäksi sosiaalisessa mediassa liikkui mitä hirvittävämpiä väärinymmärryksiä ja solvauksia. Tällaisessa tilanteessa pidin tärkeänä, että voin kertoa julkisesti, miten asiat todella ovat, etteivät väärät väitteet jäisi elämään ainakaan kovin laajasti. Kirjoitin Puheenvuoroon blogin, jossa kerroin, mitä oli tapahtunut. 

Tein myös rikosilmoituksen saamistani viesteistä ja puheluista. Useiden vaiheiden jälkeen kaksi henkilöä on tuomittu minuun kohdistuneesta kunnianloukkauksesta ja yhden puhelun osalta käsittely jatkuu hovioikeudessa lähiaikoina. 

Pidin arvokkaana, että pystyin tuolloin vuonna 2015 ilmaisemaan oman kantani tapahtuneesta julkisesti.

 

Yle sai langettavan

Muutamia viikkoja sitten JSN antoi langettavan päätöksen Ylelle tapauksesta, jossa Ylen toimittaja Sanna Ukkola kirjoitti omasta kokemuksestaan blogissaan. Ukkola vastasi tuolloin Suvi Auvisen laajalle levinneessä kirjoituksessa olleisiin väitteisiin, joita Image ei suostunut oikaisemaan. Auvinen muun muassa väitti, että Ukkola oli yrittänyt saada nettikiusaajalleen potkut. 

Hän pohti kirjoituksessaan, miten häiriköihin tulisi suhtautua, ja kertoi ottaneensa yhteyttä kyseisen opettajan esimieheen. Hän totesi, että mies hyökkäilee hänen kimppuunsa asiattomalla tavalla. Esimerkiksi Ukkola linkkasi miehen tviitin, jota piti epäasiallisena. 

En olisi itse äkkiseltään ymmärtänyt, että tästä aiheesta kirjoittaminen tuo JSN:ltä langettavan.

Neuvosto toteaa, että tässä tapauksessa toimittajan häiriköinniksi leimaamissa tviiteissä oli kyse ainoastaan yleisön edustajan esittämistä kärjekkäistä ja satiirisista kommenteista. Neuvosto pitää paheksuttavana sitä, että toimittaja oli työstään saamansa kritiikin vuoksi yhteydessä yleisön edustajan työnantajaan ja pyysi keskustelemaan asiasta työpaikalla.

Neuvoston mukaan toimittajalla oli vahingoittamistarkoitus, kun hän toivoi, että yleisön edustajaa jututettaisiin hänen työpaikallaan. JSN ei perustellut väitettään vahingoittamistarkoituksesta millään tavalla.

Ukkola kirjoitti kyseisen tekstin sen jälkeen kun hän oli pyytänyt Image-lehdeltä mahdollisuutta oikaista häneen kohdistuneita vihjailuja, joiden mukaan hän olisi yrittänyt saada potkut Tero Hannulalle. On mielestäni kohtuullista, että toimittaja saa mahdollisuuden kirjoittaa oman näkökulmansa, jos julkisuudessa liikkuu hänestä väitteitä, jotka hän haluaa oikaista. 

Image-lehden kirjoituksessa mainittu Tero Hannula on yhdistänyt Ukkolan sosiaalisessa mediassa Ku Klux Klaaniin ja myöntänyt pilkanneensa häntä henkilökohtaisella tasolla. Tällaisessa tilanteessa olisi voinut odottaa, että JSN olisi puolustanut toimittajaa. Vihjaus rasismista ja väite yrityksestä hankkia Hannulalle potkut ovat kovia syytöksiä, niitä voitaisiin pitää jopa kunniaa loukkaavina väitteinä.

On hyvin ymmärretävää, että tämän kaltaisten syytösten kohteeksi joutuessaan mediatalo ja toimittaja vastaavat syytöksiin. 

 

JSN paheksui toimittajaa

JSN:n tehtävä on puolustaa sananvapautta ja julkaisemisen vapautta. Annettu langettava päätös kuitenkin rajoittaa vakavalla tavalla toimittajan sananvapautta ja mahdollisuutta julkiseen keskusteluun.

Vaikka JSN päätöksessään paheksuu Ukkolan toimintaa ottaa Hannulan työnantajaan yhteyttä, se myös toteaa, että ”toimittajan epäasiallinen yhteydenotto” ei kuitenkaan ollut Ylen vastuulla, eikä sen vuoksi mahdollista tulkita Journalistin ohjeiden näkökulmasta. JSN siis itsekin myöntää, että sillä ei ole toimivaltaa asiassa. Ja näin onkin: JSN ei ole moraalitoimisto. 

Syntyy vaikutelma, että käsiteltyä Ukkolaa halutaan tavalla tai toisella rangaista, vaikka Journalistin ohjeista ja JSN:n säännöistä ei löydy tähän perusteita. Aikooko JSN jatkossa ottaa kantaa päätöksissään myös toimittajien ”epäasialliseen” käytökseen vapaa-ajalla?

 

Henkilökohtainen hyöty

JSN:n mukaan ”Yle toimi harkitsemattomasti, kun se julkaisi toimittajansa mielipidekirjoituksen, jossa hän oikeutti oman epäasiallisen käytöksensä kritisoimalla yksipuolisesti ja liioittelevasti tunnistettavissa olevaa yleisön edustajaa.”

JSN kuitenkin toteaa, että tiedotusvälineiden on suotavaa perustella yleisölle journalistisia ratkaisujaan, mutta Ylen tapauksessa siitä ei ollut kyse. JSN:n mukaan tapauksessa on kyse kiistasta, jossa toimittaja oli ”muulla tavalla asianomainen”. 

”Journalistin ohjeiden mukaan toimittaja ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtainen hyötymisen mahdollisuus”, JSN toteaa. 

JSN esittää langettavan ratkaisun perusteena, että ”henkilökohtainen hyötyminen voi tarkoittaa muutakin kuin taloudellista hyötyä”. Tämä pitää paikkansa, mutta missään olosuhteissa hyötymisenä ei voida pitää kirjoitusta, jossa toimittaja sananvapauden puitteissa kertoo oman näkemyksensä laajaa julkista huomiota herättäneessä tapauksesta.

Jos näin olisi, valtavan suuri osa journalismista voitaisiin luokitella ”henkilökohtaiseksi hyötymiseksi” ja valtavan suuri osa nykyistä journalismia rikkoisi Journalistin ohjeiden kohtaa 4. 

Miten mediatalot voivat jatkossa kirjoittaa aiheista, jotka koskevat heitä itseään? Voiko esimerkiksi toimittaja Jessikka Aro kirjoittaa omista häirintäkokemuksistaan? Miten Helsingin Sanomat voi kirjoittaa viestikoekeskusuutisoinnistaan ja perustella sitä siinä vaiheessa, kun poliisi tutkii aihetta? Miten mediatalot voivat ylipäätään jatkossa perustella omia journalistisia ratkaisujaan, jos tämä linjataan journalistin ohjeiden kohdan 4 vastaiseksi?

 

Ylimitoitettu leimaaminen

Mitä toimittaja uskaltaa kirjoittaa jatkossa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tapahtuvasta keskustelusta, jossa on itse mukana jos haluaa olla täysin varma ettei riko journalistin ohjeita?

”Tässä tapauksessa toimittaja pyrki puhdistamaan mainettaan leimaamalla ylimitoitetulla tavalla yleisön edustajan, jota hän oli kohdellut epäasiallisesti jo aiemmin ottaessaan yhteyttä hänen työnantajaansa”, JSN linjaa.

Olisi kiinnostavaa tietää, mikä oli se ”ylimitoitettu tapa” jota Ukkola tekstissään käytti. Mielestäni Ukkolan tulkinta, jonka mukaan opettajan hänestä ja hänelle lähettämät tekstit ovat nettikiusaamista ei ollut ylimitoitettua. Kaiken lisäksi Tero Hannula toi asian ensin itse julkisuuteen. Hän kommentoi asiaa muun muassa radiossa ja levitti Suvi Auvisen blogia sosiaalisessa mediassa.

Tero Hannulan teoksia on arvosteltu laajalti eri medioissa, ja hänet tunnetaan yhteiskunnallisena keskustelijana jo useiden vuosien ajalta. Hän on osallistunut kirjallisuuden, politiikan ja taiteen alojen keskusteluihin eri alustoilla ja medioissa. Hannula on neljä kaunokirjallista teosta julkaissut kirjailija.  Hannula on toiminut myös eri luottamustoimissa. Häntä ei siis voida pitää rikoslain 24 luvun mukaisena yksityishenkilönä vaan tapauksen yhteydessä selkeästi julkisuuden henkilönä, jolla on myös rikoslain mukainen niin sanottu korkeampi sietokynnys.

 

Ovatko säännöt muuttuneet?

Toivoisin aiheesta syvällisempää julkista keskustelua. Varmasti toimituksissa on jo pohdittu, miten vastaavissa tilanteissa voidaan toimia ja miten ei voida toimia. Voiko ottaa esimerkiksi nettikiusaajan äitiin tai ystävään yhteyttä vedotakseen kiusaamisen loppumiseksi? JSN:n mukaan työnantajaan ei ole oikeutta ottaa yhteyttä ainakaan niissä tapauksissa, joissa henkilö ei kirjoituksissaan edusta työnantajaansa? 

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yle on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 4 ja antaa sille huomautuksen. 

Ovatko säännöt muuttuneet? Jos JSN soveltaa JO4:sta Yleä ja Sanna Ukkolan kirjoittamaa tekstiä kohtaan, sen pitää soveltaa sitä johdonmukaisesti myös muihin vastaaviin teksteihin. 

]]>
45 http://lindapelkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257246-onko-jsnsta-tulossa-moraalitoimisto#comments Kotimaa Journalismi JSN Media Sananvapaus Thu, 21 Jun 2018 13:27:18 +0000 Linda Pelkonen http://lindapelkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257246-onko-jsnsta-tulossa-moraalitoimisto
Tämänkin toimittajan piti perustella kasvotusten näkemyksensä http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256836-tamankin-toimittajan-piti-perustella-kasvotusten-nakemyksensa <p>Mitä siitä tulee, kun bisnesihmiset, ay-johtajat, poliitikot, tutkijat ja toimittajat kohtaavat toistensa lisäksi esimerkiksi arkkipiispan ja anarkistin?</p><p>Keskustelua ilman riitelyä, todistin juuri Naantalissa, missä järjestettiin ensimmäinen Naantali 24h &ndash;tapahtuma. Sain olla mukana, koska työnantajani Alma Talent oli yksi järjestävistä seuroista.</p><p>Tapasimme siis kasvotusten, emmekä vain sosiaalisen median alustoilla. Kenelläkään ei ollut ensisijaista tarvetta kerätä tykkäyksiä, levityksiä ja muita irtopisteitä, vaan saimme keskittyä puhumaan Suomesta, maailmasta ja yhteisestä tulevaisuudestamme.</p><p>Emme yhden vuorokauden ajan eläneetkään huomiotaloudessa, jossa terävimmin asetetut pari virkettä tai otsikot ratkaisevat. Pienenä poikkeuksena oli itsekin harrastamani pikku twiittailu puheista ja keskusteluista.</p><p>Yhteen oli kasattu 24 tunniksi eri-ikäisiä yhteiskunnallisia toimijoita ja vaikuttajia. Heistä moni on kansalaisille tuttu muiden tekemistensä ohella sosiaalisen median keskusteluista. Joitain ajatuksia ehdin vaihtaa esimerkiksi Allianssi ry:ssä työskentelevän Silja Silvastin, perussuomalaisten naantalilaisen varakansanedustajan Vilhelm Junnilan ja Suomen nykyisen talousnousun symboliksi kohonneen Uudenkaupungin autotehtaan omistajiin kuuluvan Timo Kokkilan kanssa. Kaikilla oli fiksua sanottavaa.</p><p>Yli puolentoista sadan erilaisen yhteiskunnallisen keskustelijan paikalla olo oli vaikuttavaa. Jos joku epäilee, että kyseessä oli jonkinmoinen salaseura, voi tunnetta hälventääkseen tutkia osallistujien julkista nimilistaa. <a href="https://www.naantali24h.fi/blog/2018/6/11/he-kokoontuvat-naantaliin-uudistamaan-yhteiskuntaa">Katso täältä koko lista.</a></p><p>Sen sijaan, että olisimme hakeneet kärjistyksiä, haimmekin vuoropuhelua ja ratkaisuja. Pohdimme niitä työpajoissa, jotka pusersivat kukin kolme &rdquo;Suomen tulee&hellip;&rdquo; -teesiä sellaisista aiheista kuten luottamus, osaaminen, työ, kilpailukyky, Suomi maailmassa, kestävä kehitys, hyvä elämä, kaupungistuminen, tasa-arvo ja teknologia.</p><p>Tulevaisuusteeseistä tuli hienoja. Syntyi seuraavanlaisia kannustavia ajatuksia: Suomen tulee palauttaa työylpeys kunniaan, Suomen tulee vahvistaa luottamusta työpaikoilla, Suomen tulee suojella sananvapautta ja edellyttää sananvastuuta sekä Suomen tulee kuulua kaikille täällä eläville.</p><p>Näitä teesejä pääsi tänä aamuna pureskelemaan joukko eturivin poliitikkoja. &nbsp;Myös sieltä kuultiin hyviä kommentteja. &rdquo;Vastuullisissa asemissa olevilla ihmisillä on yhä isompi vastuu sanomisistaan&rdquo;, <a href="https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/nMne8VSX?ref=ampparit:a885&amp;ext=ampparit">pohti paneelissa esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson</a>.</p><p><a href="https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/ruNJ5Pbt?ref=ampparit:46b7&amp;ext=ampparit">Videota Naantali 24h -tapahtumasta täällä.&nbsp;</a></p><p>Olin itse ryhmässä, joka pohti työtä ja sen tulevaisuutta. Keskustelu polveili kolmen tunnin ajan, mutta oli mielenkiintoista, että deadlinen lähestyessä yhteiset lauseet alkoivat nopeasti löytää lopullisen muotonsa, jonka siis osallistujat eri yhteiskuntaelämän lohkoilta hyväksyivät. <a href="https://www.naantali24h.fi/">Nuo kaikki teesit voi lukea täältä</a>.</p><p>Naantalissa oli myös toisenlaisia kohtaamisia kasvotusten ja rakentavassa hengessä. Minulle tuli juttelemaan kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah, joka oli kiinnittänyt huomiota viime viikolla julkaisemaani blogikirjoitukseen otsikolla &rdquo;<a href="http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256481-pori-jazz-paljasti-sari-essayahin-puolueen-todellisen-karvan">Pori Jazz paljasti Sari Essayahin puolueen todellisen karvan</a>&rdquo;.</p><p>Oli oikein hyvä, että toimittajankin piti perustella tekstiään suoraan puoluejohtajalle, jonka puoluetta teksti käsitteli. Mielestäni kristillisdemokraattien voimahahmot lähtivät yllättävän voimakkaasti puolustelemaan valittua toimitusjohtajaa, joka oli <a href="https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/pori-jazzin-uuden-toimitusjohtajan-mukaan-homoseksuaalisuudesta-voi-eheytya-siina-missa-huumeistakin-voi-paasta-irti-en-mina-voi-sita-kyseenalaistaa-200993027?_ga=2.212945745.45853363.1528892256-859787733.1459845372">lehtihaastattelussa</a> puhunut nähdäkseni syrjivästi seksuaalivähemmistöstä.</p><p>Toki tuo kohtaaminen Essayahin kanssa pani miettimään, olinko kirjoituksessa kärjistänyt liikaa ja olinko otsikon tehdessäni pelkkä huomionkipeä somettaja. En ole missään tapauksessa paras asiaa arvioimaan. Dialogi jatkukoon myös tuosta tapauksesta.</p><p>Tästä tulikin mieleeni arkkipiispa Tapio Luoman Naantalissa pitämä viisas puhe, jossa hän muistutti, että aidossa vuoropuhelussa ei etsitä voittajia eikä häviäjiä.</p><p>&rdquo;Aito vuoropuhelu tarvitsee sellaisia mielipiteitä, jotka on vajavaisina ja keskeneräisinäkin tarkoitettu panokseksi vuorovaikutuksen rakentamiseen. Kun lausun mielipiteeni, sen varsinainen tarkoitus on valottaa tiettyä näkökulmaa ja näin rikastuttaa yhteisen todellisuuden hahmottamista&rdquo;, Luoma sanoi. <a href="https://evl.fi/documents/1327140/37853181/luottamus_tapio-luoma_-naantali-12062018.pdf">Luoman koko puhe täällä.</a></p><p>Voiko some-keskusteluun olla paljon parempaa ohjetta?</p><p>&nbsp;</p> Mitä siitä tulee, kun bisnesihmiset, ay-johtajat, poliitikot, tutkijat ja toimittajat kohtaavat toistensa lisäksi esimerkiksi arkkipiispan ja anarkistin?

Keskustelua ilman riitelyä, todistin juuri Naantalissa, missä järjestettiin ensimmäinen Naantali 24h –tapahtuma. Sain olla mukana, koska työnantajani Alma Talent oli yksi järjestävistä seuroista.

Tapasimme siis kasvotusten, emmekä vain sosiaalisen median alustoilla. Kenelläkään ei ollut ensisijaista tarvetta kerätä tykkäyksiä, levityksiä ja muita irtopisteitä, vaan saimme keskittyä puhumaan Suomesta, maailmasta ja yhteisestä tulevaisuudestamme.

Emme yhden vuorokauden ajan eläneetkään huomiotaloudessa, jossa terävimmin asetetut pari virkettä tai otsikot ratkaisevat. Pienenä poikkeuksena oli itsekin harrastamani pikku twiittailu puheista ja keskusteluista.

Yhteen oli kasattu 24 tunniksi eri-ikäisiä yhteiskunnallisia toimijoita ja vaikuttajia. Heistä moni on kansalaisille tuttu muiden tekemistensä ohella sosiaalisen median keskusteluista. Joitain ajatuksia ehdin vaihtaa esimerkiksi Allianssi ry:ssä työskentelevän Silja Silvastin, perussuomalaisten naantalilaisen varakansanedustajan Vilhelm Junnilan ja Suomen nykyisen talousnousun symboliksi kohonneen Uudenkaupungin autotehtaan omistajiin kuuluvan Timo Kokkilan kanssa. Kaikilla oli fiksua sanottavaa.

Yli puolentoista sadan erilaisen yhteiskunnallisen keskustelijan paikalla olo oli vaikuttavaa. Jos joku epäilee, että kyseessä oli jonkinmoinen salaseura, voi tunnetta hälventääkseen tutkia osallistujien julkista nimilistaa. Katso täältä koko lista.

Sen sijaan, että olisimme hakeneet kärjistyksiä, haimmekin vuoropuhelua ja ratkaisuja. Pohdimme niitä työpajoissa, jotka pusersivat kukin kolme ”Suomen tulee…” -teesiä sellaisista aiheista kuten luottamus, osaaminen, työ, kilpailukyky, Suomi maailmassa, kestävä kehitys, hyvä elämä, kaupungistuminen, tasa-arvo ja teknologia.

Tulevaisuusteeseistä tuli hienoja. Syntyi seuraavanlaisia kannustavia ajatuksia: Suomen tulee palauttaa työylpeys kunniaan, Suomen tulee vahvistaa luottamusta työpaikoilla, Suomen tulee suojella sananvapautta ja edellyttää sananvastuuta sekä Suomen tulee kuulua kaikille täällä eläville.

Näitä teesejä pääsi tänä aamuna pureskelemaan joukko eturivin poliitikkoja.  Myös sieltä kuultiin hyviä kommentteja. ”Vastuullisissa asemissa olevilla ihmisillä on yhä isompi vastuu sanomisistaan”, pohti paneelissa esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

Videota Naantali 24h -tapahtumasta täällä. 

Olin itse ryhmässä, joka pohti työtä ja sen tulevaisuutta. Keskustelu polveili kolmen tunnin ajan, mutta oli mielenkiintoista, että deadlinen lähestyessä yhteiset lauseet alkoivat nopeasti löytää lopullisen muotonsa, jonka siis osallistujat eri yhteiskuntaelämän lohkoilta hyväksyivät. Nuo kaikki teesit voi lukea täältä.

Naantalissa oli myös toisenlaisia kohtaamisia kasvotusten ja rakentavassa hengessä. Minulle tuli juttelemaan kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah, joka oli kiinnittänyt huomiota viime viikolla julkaisemaani blogikirjoitukseen otsikolla ”Pori Jazz paljasti Sari Essayahin puolueen todellisen karvan”.

Oli oikein hyvä, että toimittajankin piti perustella tekstiään suoraan puoluejohtajalle, jonka puoluetta teksti käsitteli. Mielestäni kristillisdemokraattien voimahahmot lähtivät yllättävän voimakkaasti puolustelemaan valittua toimitusjohtajaa, joka oli lehtihaastattelussa puhunut nähdäkseni syrjivästi seksuaalivähemmistöstä.

Toki tuo kohtaaminen Essayahin kanssa pani miettimään, olinko kirjoituksessa kärjistänyt liikaa ja olinko otsikon tehdessäni pelkkä huomionkipeä somettaja. En ole missään tapauksessa paras asiaa arvioimaan. Dialogi jatkukoon myös tuosta tapauksesta.

Tästä tulikin mieleeni arkkipiispa Tapio Luoman Naantalissa pitämä viisas puhe, jossa hän muistutti, että aidossa vuoropuhelussa ei etsitä voittajia eikä häviäjiä.

”Aito vuoropuhelu tarvitsee sellaisia mielipiteitä, jotka on vajavaisina ja keskeneräisinäkin tarkoitettu panokseksi vuorovaikutuksen rakentamiseen. Kun lausun mielipiteeni, sen varsinainen tarkoitus on valottaa tiettyä näkökulmaa ja näin rikastuttaa yhteisen todellisuuden hahmottamista”, Luoma sanoi. Luoman koko puhe täällä.

Voiko some-keskusteluun olla paljon parempaa ohjetta?

 

]]>
36 http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256836-tamankin-toimittajan-piti-perustella-kasvotusten-nakemyksensa#comments Kotimaa Journalismi Vuoropuhelu Wed, 13 Jun 2018 14:48:30 +0000 Markku Huusko http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256836-tamankin-toimittajan-piti-perustella-kasvotusten-nakemyksensa
Kirkkoviestinnästä evästeitä rahanarvoisiin etuihin? http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256597-kirkkoviestinnasta-evasteita-rahanarvoisiin-etuihin <p>On hyvin harvinaista, että piispat ottavat kantaa uskonnollisten lehtien tekemiseen.<strong> Piispa Laajasalo</strong> kuitenkin<a href="https://www.marmai.fi/uutiset/miksi-kirkon-on-vaikea-nykyaikaistua-piispa-teemu-laajasalo-olemme-loistavia-rakentamaan-laitureita-mutta-onnettomia-rakentamaan-siltoja-6726564"> ohjeisti seurakuntalehteä. Tavallaan.</a> Hän ei sanonut kantaansa kristilliessä lehdessä vaan markkinoinnissa ja mainonnassa. Jossa nostettiin esiin sitä, miten kirkolla on hyvin vähän seuraajia muun muassa sosiaalisessa mediassa. Tämä on hyvin totta.<br /><br />Laajasalo esitti tähän kontekstiin ratkaisuksi ja muutosehdotukseksi että; <em>&rdquo;Kirkon ja kaupungin kohdalla kyse on nähdäkseni siitä, että on haastavaa tehdä journalismia ja samaan aikaan olla kirkolle myötämielinen. Minusta kannattaisi ehkä tähdätä reilummin Finnairin Blue Wings -lehden malliin, joka on selkeästi asiakaslehti. Lehdessä ei niinkään kerrota koneiden teknisistä yksityiskohdista tai moottoreista, vaan kerrotaan niistä kohteista, joihin Finnairin koneilla pääsee.&rdquo;</em><br /><br />Tämänlaiset lausunnot tietenkin lietsovat reaktioita. Omanikin oli se, että jos otamme todella esiin premissin jonka mukaan kirkosta olisi todellakin vaikeaa tehdä journalismia samalla kun on sille myötämielinen, niin olisiko oikea eettinen strategia ylipäätään miettiä miten se saisi sanomansa läpi paremmin. Jos nimittäin on vaikeaa olla myötämielinen kriittisten journalististen ehtojen toteutuessa on taho sellainen, että sitä ei oikein voi mitenkään pelastaa.<br /><br />Monella on ollut tähän samantapainen kanta. <em><strong>&quot;Kirkko&amp;Kaupungin&quot;</strong></em> Päätoimittaja <strong>Jaakko Heinimäki </strong>esimerkiksi<a href="https://www.kirkkojakaupunki.fi/fi/-/onko-vaikeaa-tehda-journalismia-ja-olla-kirkolle-myotamielinen-ei"> esitti takaisin,</a> että hänestä heidän tehtävänsä<em> &rdquo;kirkollisessa työnjaossa on antaa kirkosta totuudenmukainen ja oikea kuva&quot;</em>. Ja määrittelee, että <em>&rdquo;Kirkko ja kaupungin painetussa lehdessä ja verkkosivuilla on vastuullisen journalismin merkki. Se kertoo siitä, että Kirkko ja kaupunki on sitoutunut noudattamaan Julkisen sanan neuvoston laatimia Journalistin ohjeita.&rdquo;</em> Tässä hän määritteli totuuden ja kriittisyyden toisiinsa nivotuksi.<br /><br />Teemu Laajasalo taas <a href="https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/teemu-laajasalo-mielipidekirjoituksessa-kirkko-ja-kaupungin-kannattaisi-siirtya-toimintaa-mainostav/">näki tähän takaisin</a>, että mainonta ja totuus eivät ole nekään kaksi erillistä asiaa. Kriittisyyden ja molempien puolien esittämisen vaatimukset ja muut vastaavat asiat eivät ole oleellisia totuudelle. Laajasalo näkee että &rdquo;kirkon uskottavuus&rdquo; ei voi nojata siihen että sillä on kriittistä journalismia. Koska monilla muillakaan suurilla toimijoilla ei ole sellaisia. Hän näkee, että julistuksellinen ja journalistinen intressi voidaan sovittaa yhteen, jos välissä on palomuuri ; <em>&rdquo;Kirkon tehtävä on julistaa. Journalismi voi näennäisesti toimia julistuksen välineenä. Mutta silloin se ei ole enää sitä, mitä pidetään journalismina. Journalismin tehtävänä on kertoa millainen maailma on. Julistuksen tehtävä on kertoa millainen maailman pitäisi olla.&rdquo;</em><br /><br />Journalismin kriteerien sijaan Laajasalo onkin siirtymässä kriteeristöön jolla punnitaan mainontaa. Mikä on tietenkin järkevää kun huomioi, että hän ensialkuunkin esitti kannanottonsa myynnin ja markkinoinnin, eikä esimerkiksi teologian tai journalismin alan lehdessä. Tässä mielessä on aivan oikein, että Laajasalo näkee että kirkollisten intressit kaikesta huolimatta helposti menevät uutisointiin. Ja toisaalta että fokus pitäisi siirtää sanoman siirtämiseen.<br /><br />Kiinnostavaa tässä on tietenkin se, että yleensä julistus nähdään julistuksena ulkopuolisille. Eli ei nähdä järkevänä myydä kuvausta &rdquo;siitä miltä maailma näyttää&rdquo; heille jotka ovat jo valmiiksi samaa mieltä. Laajasalo ehdottaa asiaa sen sijaan &rdquo;jäsenlehtenä&rdquo; &rdquo;asiakkaille&rdquo;. Samoin piristävää oli se mikä julistajan kohtaamisessa on usein kysymys. Julistaja kokee että hän puhuu Totuudesta. Kun taas itse näen, että kysymys on manipulointiyrityksestä jossa minut yritetään saada suostuteltua ja myötämieliseksi siihen että menen johonkin paikkaan olemaan sitä mieltä mitä julistaja haluaa. Mahdollisesti vilauttamaan kolehtihaaviin tai sen rahankeräyslain kannalta kompleksiin analogiin rahaakin.<br /><br />Tämä tietenkin sopii nykyaikaan jolloin jokainen valikoi faktansa maailmassa jossa on normaalia valittaa epätasapainoisesta mediasta, kutsua tätä epäreiluksi ja painottaa sitten että alkaa itse tekemään konservatiivisia uutisia. Elämme maailmassa jossa on mahdollista löytää tyyppejä jotka toimivat mallilla <u>&rdquo;Abraham Lincolnin salamurhaa ei koskaan oikeasti tapahtunut - false flag ja fake news&rdquo;</u>. Koska <u>&rdquo;John Wilkes Booth oli näyttelijä.&rdquo;&nbsp;(Think about it <em>yourself</em>, sheeple!)</u> Itse tosin näen, että tässä takana on kuitenkin se, että heti kun on määritelty &rdquo;asiakasryhmä&rdquo;, päästään tekemään sitä mitä Laajasalon tapaiset pseudoliberaalit papit tuppaavat tekemään. Määrittelemään asiakkaat heidän puolestaan; Kirkossa ja Kaupungissa on tunnetusti monia konservatiivisia ärsyttäviä piirteitä. Eräässä mielessä se itse asiassa on yksi Suomen liberaaleimmista lehdistä.<br /><br />Tässä kulmassa en ihmettele, että mainettaan konservatiivisempi taho haluaa vaihtaa fokuksen kriittisyydestä markkinointiin ja tutkimisesta julistukseen ja viestinnästä markkinointiin. Toisaalta on samanaikaisesti selvää, että (1) liberaalien strategia ei ole toiminut ja kanavien somesuosio on niin matalaa että ne rinnastuvat lähinnä omiin tuotoksiini, jopa minulla on taviskavereita joilla on enemmän someseurantaa vaikka heissä ei ole mitään erityistä vielä edes somejulkisuusskaalalla (2) eivätpähän ne &quot;aidosti ja rehellisesti konservatiivisena&quot; pysytelleet tahotkaan ole mitään väestöryntäystä taakseen saaneet.&nbsp;&nbsp;<br /><br />Itse muistutan siitä, että Finnairin mainonta totuutta rikkomatta voi toimia jos ja vain jos sen toiminnasta voisi tehdä myös kriittistä journalismia. Esimerkiksi tutkimalla pääseekö luvattuihin paikkoihin todella. Jos ja vain jos nämä lupaukset todella voidaan täyttää, voidaan puhua tahosta joka ylipäätään voi antaa sellaisia markkinointilupauksia jotka ovat millään tavalla viehättäviä ja totuudenmukaisia. Samalla minulla on hieman epäilyjä siitä onko kirkosta, kristinuskosta ja kristillisyydestä ylipäätään mahdollista tehdä viehättävää totuudenmukaisella tavalla.<br /><br />Itselleni on nyt kuitenkin jäänyt käteen se, että Laajasalo haluaa ohjata mitä lehtimiehet kirjoittavat samalla kun hän tunnustaa, että tämänlainen &quot;alaisena ja jäsenenä oleminen&quot; olisikin käytännössä väistämättä huonoa jos halutaan tehdä kriittistä journalismia.<br /><br />Ja ennen kaikkea auki on silti jäänyt täysin se, että mihin kaltaiseni libertiini pääsee kirkon kelkkaan hyppäämällä. Teemu Laajasalo kun muitsuu mieleeni markkinointipainajaisista kuten hänen ateisteja koskevista trollipilkkalausunnoistaan ja taloudellisista kuittiepäselvyyksistään. Tälläisen tyypin valitsemista kirkon johtoon ei voitane pitää hyvänä markkinointivetona. ~&nbsp;Olen toki kiinnostunut, jos joku kertoo että kirkkoon menemällä saa alennuksia taivaaseenkuljetuksista jos sattuu tilaamaan Kirkkoa&amp;Kaupunkia ja kuolemaan lento-onnettomuudessa... Haluaisin myös tietää olisiko mahdollista vakuuttaa matkatavaroiden siirto kanssa, vaikka perustason asiakassopimus nimenomaan tämänlaiset siirrokset kieltääkin. VIP -asiakkaana odotan tietenkin asiaankuuluvia tajunnanräjäyttäviä luxus-hemmotteluetuja. (x:ällä) Ja tuleehan varmasti kohdennetut mainokset kanssa?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> On hyvin harvinaista, että piispat ottavat kantaa uskonnollisten lehtien tekemiseen. Piispa Laajasalo kuitenkin ohjeisti seurakuntalehteä. Tavallaan. Hän ei sanonut kantaansa kristilliessä lehdessä vaan markkinoinnissa ja mainonnassa. Jossa nostettiin esiin sitä, miten kirkolla on hyvin vähän seuraajia muun muassa sosiaalisessa mediassa. Tämä on hyvin totta.

Laajasalo esitti tähän kontekstiin ratkaisuksi ja muutosehdotukseksi että; ”Kirkon ja kaupungin kohdalla kyse on nähdäkseni siitä, että on haastavaa tehdä journalismia ja samaan aikaan olla kirkolle myötämielinen. Minusta kannattaisi ehkä tähdätä reilummin Finnairin Blue Wings -lehden malliin, joka on selkeästi asiakaslehti. Lehdessä ei niinkään kerrota koneiden teknisistä yksityiskohdista tai moottoreista, vaan kerrotaan niistä kohteista, joihin Finnairin koneilla pääsee.”

Tämänlaiset lausunnot tietenkin lietsovat reaktioita. Omanikin oli se, että jos otamme todella esiin premissin jonka mukaan kirkosta olisi todellakin vaikeaa tehdä journalismia samalla kun on sille myötämielinen, niin olisiko oikea eettinen strategia ylipäätään miettiä miten se saisi sanomansa läpi paremmin. Jos nimittäin on vaikeaa olla myötämielinen kriittisten journalististen ehtojen toteutuessa on taho sellainen, että sitä ei oikein voi mitenkään pelastaa.

Monella on ollut tähän samantapainen kanta. "Kirkko&Kaupungin" Päätoimittaja Jaakko Heinimäki esimerkiksi esitti takaisin, että hänestä heidän tehtävänsä ”kirkollisessa työnjaossa on antaa kirkosta totuudenmukainen ja oikea kuva". Ja määrittelee, että ”Kirkko ja kaupungin painetussa lehdessä ja verkkosivuilla on vastuullisen journalismin merkki. Se kertoo siitä, että Kirkko ja kaupunki on sitoutunut noudattamaan Julkisen sanan neuvoston laatimia Journalistin ohjeita.” Tässä hän määritteli totuuden ja kriittisyyden toisiinsa nivotuksi.

Teemu Laajasalo taas näki tähän takaisin, että mainonta ja totuus eivät ole nekään kaksi erillistä asiaa. Kriittisyyden ja molempien puolien esittämisen vaatimukset ja muut vastaavat asiat eivät ole oleellisia totuudelle. Laajasalo näkee että ”kirkon uskottavuus” ei voi nojata siihen että sillä on kriittistä journalismia. Koska monilla muillakaan suurilla toimijoilla ei ole sellaisia. Hän näkee, että julistuksellinen ja journalistinen intressi voidaan sovittaa yhteen, jos välissä on palomuuri ; ”Kirkon tehtävä on julistaa. Journalismi voi näennäisesti toimia julistuksen välineenä. Mutta silloin se ei ole enää sitä, mitä pidetään journalismina. Journalismin tehtävänä on kertoa millainen maailma on. Julistuksen tehtävä on kertoa millainen maailman pitäisi olla.”

Journalismin kriteerien sijaan Laajasalo onkin siirtymässä kriteeristöön jolla punnitaan mainontaa. Mikä on tietenkin järkevää kun huomioi, että hän ensialkuunkin esitti kannanottonsa myynnin ja markkinoinnin, eikä esimerkiksi teologian tai journalismin alan lehdessä. Tässä mielessä on aivan oikein, että Laajasalo näkee että kirkollisten intressit kaikesta huolimatta helposti menevät uutisointiin. Ja toisaalta että fokus pitäisi siirtää sanoman siirtämiseen.

Kiinnostavaa tässä on tietenkin se, että yleensä julistus nähdään julistuksena ulkopuolisille. Eli ei nähdä järkevänä myydä kuvausta ”siitä miltä maailma näyttää” heille jotka ovat jo valmiiksi samaa mieltä. Laajasalo ehdottaa asiaa sen sijaan ”jäsenlehtenä” ”asiakkaille”. Samoin piristävää oli se mikä julistajan kohtaamisessa on usein kysymys. Julistaja kokee että hän puhuu Totuudesta. Kun taas itse näen, että kysymys on manipulointiyrityksestä jossa minut yritetään saada suostuteltua ja myötämieliseksi siihen että menen johonkin paikkaan olemaan sitä mieltä mitä julistaja haluaa. Mahdollisesti vilauttamaan kolehtihaaviin tai sen rahankeräyslain kannalta kompleksiin analogiin rahaakin.

Tämä tietenkin sopii nykyaikaan jolloin jokainen valikoi faktansa maailmassa jossa on normaalia valittaa epätasapainoisesta mediasta, kutsua tätä epäreiluksi ja painottaa sitten että alkaa itse tekemään konservatiivisia uutisia. Elämme maailmassa jossa on mahdollista löytää tyyppejä jotka toimivat mallilla ”Abraham Lincolnin salamurhaa ei koskaan oikeasti tapahtunut - false flag ja fake news”. Koska ”John Wilkes Booth oli näyttelijä.” (Think about it yourself, sheeple!) Itse tosin näen, että tässä takana on kuitenkin se, että heti kun on määritelty ”asiakasryhmä”, päästään tekemään sitä mitä Laajasalon tapaiset pseudoliberaalit papit tuppaavat tekemään. Määrittelemään asiakkaat heidän puolestaan; Kirkossa ja Kaupungissa on tunnetusti monia konservatiivisia ärsyttäviä piirteitä. Eräässä mielessä se itse asiassa on yksi Suomen liberaaleimmista lehdistä.

Tässä kulmassa en ihmettele, että mainettaan konservatiivisempi taho haluaa vaihtaa fokuksen kriittisyydestä markkinointiin ja tutkimisesta julistukseen ja viestinnästä markkinointiin. Toisaalta on samanaikaisesti selvää, että (1) liberaalien strategia ei ole toiminut ja kanavien somesuosio on niin matalaa että ne rinnastuvat lähinnä omiin tuotoksiini, jopa minulla on taviskavereita joilla on enemmän someseurantaa vaikka heissä ei ole mitään erityistä vielä edes somejulkisuusskaalalla (2) eivätpähän ne "aidosti ja rehellisesti konservatiivisena" pysytelleet tahotkaan ole mitään väestöryntäystä taakseen saaneet.  

Itse muistutan siitä, että Finnairin mainonta totuutta rikkomatta voi toimia jos ja vain jos sen toiminnasta voisi tehdä myös kriittistä journalismia. Esimerkiksi tutkimalla pääseekö luvattuihin paikkoihin todella. Jos ja vain jos nämä lupaukset todella voidaan täyttää, voidaan puhua tahosta joka ylipäätään voi antaa sellaisia markkinointilupauksia jotka ovat millään tavalla viehättäviä ja totuudenmukaisia. Samalla minulla on hieman epäilyjä siitä onko kirkosta, kristinuskosta ja kristillisyydestä ylipäätään mahdollista tehdä viehättävää totuudenmukaisella tavalla.

Itselleni on nyt kuitenkin jäänyt käteen se, että Laajasalo haluaa ohjata mitä lehtimiehet kirjoittavat samalla kun hän tunnustaa, että tämänlainen "alaisena ja jäsenenä oleminen" olisikin käytännössä väistämättä huonoa jos halutaan tehdä kriittistä journalismia.

Ja ennen kaikkea auki on silti jäänyt täysin se, että mihin kaltaiseni libertiini pääsee kirkon kelkkaan hyppäämällä. Teemu Laajasalo kun muitsuu mieleeni markkinointipainajaisista kuten hänen ateisteja koskevista trollipilkkalausunnoistaan ja taloudellisista kuittiepäselvyyksistään. Tälläisen tyypin valitsemista kirkon johtoon ei voitane pitää hyvänä markkinointivetona. ~ Olen toki kiinnostunut, jos joku kertoo että kirkkoon menemällä saa alennuksia taivaaseenkuljetuksista jos sattuu tilaamaan Kirkkoa&Kaupunkia ja kuolemaan lento-onnettomuudessa... Haluaisin myös tietää olisiko mahdollista vakuuttaa matkatavaroiden siirto kanssa, vaikka perustason asiakassopimus nimenomaan tämänlaiset siirrokset kieltääkin. VIP -asiakkaana odotan tietenkin asiaankuuluvia tajunnanräjäyttäviä luxus-hemmotteluetuja. (x:ällä) Ja tuleehan varmasti kohdennetut mainokset kanssa?

]]>
2 http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256597-kirkkoviestinnasta-evasteita-rahanarvoisiin-etuihin#comments Ev.lut. kirkko Journalismi Julistus Kristillisyys Mainonta Sat, 09 Jun 2018 10:52:17 +0000 Tuomo Gren http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256597-kirkkoviestinnasta-evasteita-rahanarvoisiin-etuihin
Suomi pitää Ahvenanmaata omana maakuntanaan http://mikakivimaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256299-suomi-pitaa-ahvenanmaata-omana-maakuntanaan <p>Onko otsikon lause mielestäsi objektiivinen totuus? Vai sisältääkö se piiloviestintää? Lause on totta, mutta se ei ole objektiivinen totuus. Lause piilottaa sisälleen väitteen siitä, että näin ei silti oikeasti ole tai että tämä Suomen näkemys on vain poliittinen mielipide eikä fakta.</p><p>On väärin, että suomalainen mediakenttä toistuvasti harrastaa tällaista poliittista mielipiteen muokkausta. Näin se tekee kirjoittaessaan &rdquo;Kiina pitää Taiwania omana maakuntanaan&rdquo;. Suomalaisille toimittajille pitäisi antaa lisää ohjeistusta faktan ja mielipiteenmuokkauksen erottamisessa artikkeleissaan. Median ensisijainen tehtävä on välittää faktatietoja. Nykyään media on kuitenkin nostanut ensimmäiseksi tehtäväkseen esitellä erilaisia valikoituja näkökulmia. Sekin on tarpeen, mutta vaarallista silloin, kun näkökulmaa ohjaa lähes aina samankaltainen aatemaailma. Ei ihme, että suomalainen demokratia voi verrattain huonosti! Jos mielipiteet pidettäisiin vain mielipidesivun asioina &ndash; jotka kattaisivat maakuntalehdissä vähintään koko sivun &ndash; niin lukijat eivät altistuisi tarkoituksenhakuiselle mielipidemuokkaukselle uutisia lukiessaan. Siksi myös uutisten oheen liitetyt &rdquo;toimittajan kommentti&rdquo; tekstit pitää lopettaa.</p><p>Taiwan ei ole koskaan julistautunut itsenäiseksi eikä myöskään ole valtiona viralliselta nimeltään Taiwan vaan Kiinan tasavalta. Kyseessä on koko Kiinan kansantasavallan maantieteelliseen alueeseen kohdistuva hallintapyrkimys. Siksi kukaan ei voi hyväksyä sekä Kiinan että &rdquo;Taiwanin&rdquo; valtiota. Ne tosiasiat, että Ahvenanmaalla on oma hallitus, oma kieli, omia lakeja ym. ja se on oma tullialueensa, eivät tee siitä omaa valtiota. Sitä, jopa kutsutaan (Ahvenan)maaksi, mutta se ei ole julistautunut itsenäiseksi, joten sitä ei voi sanoa itsenäiseksi valtioksi. Samoin on Taiwanin kanssa. Ahvenanmaalaiset eivät sentään kuitenkaan väitä Suomen kuuluvan Ahvenanmaahan!&nbsp;</p><p>Noin puolet Taiwanin saaren asukkaista haluaisi, että Taiwan palautuisi joskus tulevaisuudessa hallinnollisesti Kiinan kansantasavallan yhteyteen. Noin puolet eivät.&nbsp;</p><p>Lisäksi vakioväite &rdquo;Kiina pitää Taiwania omana maakuntanaan&rdquo; sisältää propagandistisen ilmaisumuotonsa lisäksi myös asiavirheen: Kyse ei ole maakunnasta, vaan läänistä. Käännösvirhe johtuu suomalaisten heikosta englanninkielentaidosta (vrt. province). Kiinassa ei ole jättimaakuntia, vaan maakunnat ovat yleensä maantieteellisesti Suomen maakuntia pienempiä ja niiden poliittinen asema on vähäinen.</p><p>&nbsp;</p><p>Mika Kivimaa</p><p>kiinankielen asiantuntija</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Esimerkkejä:&nbsp;</p><p><a href="https://yle.fi/uutiset/3-10205330" title="https://yle.fi/uutiset/3-10205330">https://yle.fi/uutiset/3-10205330</a> Uutinen, jossa Taiwania ensin kutsutaan autonomiseksi alueeksi, mutta uutisen &quot;korjauksessa&quot; on jälleen palattu vanhaan propagandaan.&nbsp;</p><p>Samanlaista ajatusmaailmaa esiintyy myös muualla kuin toimittajien parissa, sillä suomalaisia on aivopesty tällä asilla jo vuosikymmeniä.&nbsp;</p><p><a href="http://www.turpopankki.fi/fi/index.php/kiinaulkopolitiikka/kiinan-ulkopolitiikka" title="http://www.turpopankki.fi/fi/index.php/kiinaulkopolitiikka/kiinan-ulkopolitiikka">http://www.turpopankki.fi/fi/index.php/kiinaulkopolitiikka/kiinan-ulkopo...</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Onko otsikon lause mielestäsi objektiivinen totuus? Vai sisältääkö se piiloviestintää? Lause on totta, mutta se ei ole objektiivinen totuus. Lause piilottaa sisälleen väitteen siitä, että näin ei silti oikeasti ole tai että tämä Suomen näkemys on vain poliittinen mielipide eikä fakta.

On väärin, että suomalainen mediakenttä toistuvasti harrastaa tällaista poliittista mielipiteen muokkausta. Näin se tekee kirjoittaessaan ”Kiina pitää Taiwania omana maakuntanaan”. Suomalaisille toimittajille pitäisi antaa lisää ohjeistusta faktan ja mielipiteenmuokkauksen erottamisessa artikkeleissaan. Median ensisijainen tehtävä on välittää faktatietoja. Nykyään media on kuitenkin nostanut ensimmäiseksi tehtäväkseen esitellä erilaisia valikoituja näkökulmia. Sekin on tarpeen, mutta vaarallista silloin, kun näkökulmaa ohjaa lähes aina samankaltainen aatemaailma. Ei ihme, että suomalainen demokratia voi verrattain huonosti! Jos mielipiteet pidettäisiin vain mielipidesivun asioina – jotka kattaisivat maakuntalehdissä vähintään koko sivun – niin lukijat eivät altistuisi tarkoituksenhakuiselle mielipidemuokkaukselle uutisia lukiessaan. Siksi myös uutisten oheen liitetyt ”toimittajan kommentti” tekstit pitää lopettaa.

Taiwan ei ole koskaan julistautunut itsenäiseksi eikä myöskään ole valtiona viralliselta nimeltään Taiwan vaan Kiinan tasavalta. Kyseessä on koko Kiinan kansantasavallan maantieteelliseen alueeseen kohdistuva hallintapyrkimys. Siksi kukaan ei voi hyväksyä sekä Kiinan että ”Taiwanin” valtiota. Ne tosiasiat, että Ahvenanmaalla on oma hallitus, oma kieli, omia lakeja ym. ja se on oma tullialueensa, eivät tee siitä omaa valtiota. Sitä, jopa kutsutaan (Ahvenan)maaksi, mutta se ei ole julistautunut itsenäiseksi, joten sitä ei voi sanoa itsenäiseksi valtioksi. Samoin on Taiwanin kanssa. Ahvenanmaalaiset eivät sentään kuitenkaan väitä Suomen kuuluvan Ahvenanmaahan! 

Noin puolet Taiwanin saaren asukkaista haluaisi, että Taiwan palautuisi joskus tulevaisuudessa hallinnollisesti Kiinan kansantasavallan yhteyteen. Noin puolet eivät. 

Lisäksi vakioväite ”Kiina pitää Taiwania omana maakuntanaan” sisältää propagandistisen ilmaisumuotonsa lisäksi myös asiavirheen: Kyse ei ole maakunnasta, vaan läänistä. Käännösvirhe johtuu suomalaisten heikosta englanninkielentaidosta (vrt. province). Kiinassa ei ole jättimaakuntia, vaan maakunnat ovat yleensä maantieteellisesti Suomen maakuntia pienempiä ja niiden poliittinen asema on vähäinen.

 

Mika Kivimaa

kiinankielen asiantuntija

 

 

Esimerkkejä: 

https://yle.fi/uutiset/3-10205330 Uutinen, jossa Taiwania ensin kutsutaan autonomiseksi alueeksi, mutta uutisen "korjauksessa" on jälleen palattu vanhaan propagandaan. 

Samanlaista ajatusmaailmaa esiintyy myös muualla kuin toimittajien parissa, sillä suomalaisia on aivopesty tällä asilla jo vuosikymmeniä. 

http://www.turpopankki.fi/fi/index.php/kiinaulkopolitiikka/kiinan-ulkopolitiikka

]]>
3 http://mikakivimaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256299-suomi-pitaa-ahvenanmaata-omana-maakuntanaan#comments Ahvenanmaa Journalismi Kiina Taiwan Sun, 03 Jun 2018 13:26:17 +0000 Mika Kivimaa http://mikakivimaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256299-suomi-pitaa-ahvenanmaata-omana-maakuntanaan
Suomalaisen journalismin surkea taso http://rkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256094-suomalaisen-journalismin-surkea-taso <p>Kun kritisoi, pitäisi pystyä osoittamaan tai viittaamaan parempaan. Tänään Helsingin Sanomat teki sen jälleen. Jutussa &quot;<a href="https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005699360.html">Vuosi sitten kirkastetun Littoistenjärven pohjassa näyttää nyt &rdquo;siltä kuin olisi Amazonilla&rdquo; &ndash; tänä kesänä puhdistetaan neljä uutta järveä</a>&quot; on 7 valokuvaa ja kaksi videoa. Sen voi lukea ja katsoa ilman, että olisi lehden tilaaja.</p><p>Tekstisisältö vaikuttaa hyvältä, mutta en uskalla enempää kehua, koska en itse aiheesta tiedä juuri mitään. Esitystapa on kuitenkin huipputasoa. Teksti sujuvaa, valokuvat hienoja, videot parasta ammattitasoa ja yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, jonka tasoista ei nähdä missään muussa suomalaisessa mediassa.</p><p>Toinen esimerkki on valitettavasti vain tilaajille, mutta sen asiasisältöä uskallan kehua maailman parhaimman tasoiseksi eikä esitystavassakaan ole moittimista. &quot;<a href="https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005692470.html">Narsistinen Tom Wolfe esitteli neljä tekniikkaa, jotka tekisivät sinustakin paremman kirjoittajan &ndash; tässä jutussa HS:n Vesa Sirén arvioi, mikä opeissa on kestävää ja mikä vaarallista</a>&quot; ehkä rikkoo joitakin esittelemiään sääntöjä, &quot;pihviä&quot; ei varsinaisesti esitellä heti alussa ja minun mielestäni otsikko on ylipitkä. Säännöt on kuitenkin tehty rikottaviksi, jos ne osaa, ja on ehkä vain hyvä, jos lukija jää miettimään, olisiko tuon voinut tehdä paremmin. Videoita, linkkejä, valokuvia, hienoa ja asiantuntevaa tekstiä.</p><p>Vesa Sirénin juttu on siinä mielessä hyvä esimerkki, että siinä ei ole yhtään itse tuotettua videota, grafiikkaa, valokuvaa tai muuta &quot;työlästä&quot;. Toimittaja on vain kirjoittanut tekstiä, luonut linkkejä ja valinnut valmista materiaalia. Resursseista hyvän jutun teko ei siis ainakaan aina ole kiinni.</p><p>YLE on se ainoa toinen, jolla on varmasti resursseja, mutta ei kuitenkaan ehkä tahtoa tehdä yhtä tasokasta työtä. Ongelma on tietysti se, että YLE on julkisen palvelun yhtiö, joka varoo astumasta liikaa kaupallisen median tontille. Otan kuitenkin yhden esimerkin, tekstijuttuun upotetun videokokoelman, jonka ohjeilla ja esimerkillä koululaisetkin helposti oppivat tekemään parempia uutisjuttuja kuin suomalainen media poislukien HS ja YLE: <a href="https://yle.fi/uutiset/osasto/uutisluokka/opettaja_nailla_ohjeilla_teet_hyvan_videon__katso_yle_uutisluokan_opetusvideot/9347161">Opettaja: näillä ohjeilla teet hyvän videon &ndash; katso Yle Uutisluokan opetusvideot</a></p><p>Toisaalta YLE tekee ajankohtaisohjelmiinsa kerätyn aineiston perusteella hyvinkin tasokkaita juttuja verkkoon, mutta hieman erillään TV-toiminnasta. Viikko sitten A-studion kakkosaiheena oli <a href="https://areena.yle.fi/1-50002547">Pikkukunnat ilman poliisia</a> ja sen tausta-aineistosta tehtiin &quot;<a href="https://yle.fi/uutiset/3-10216764">Kun ei ole poliisia, kenelle teet rikosilmoituksen?&quot; Kun poliisi poistuu, rikostilastot kaunistuvat &ndash; Katso oman kuntasi muutos</a>, jossa on oikeastaan vain A-studion aihe esiteltynä laajemmin, mutta käytetty lähes kaikkia perinteisen&nbsp; www-tekniikan keinoja poislukien video. Aivan mainio.</p><p>&nbsp;</p><p>Muut lehdet ilmeisesti vain odottelevat kuolemaa, kun printtilehti hiipuu.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kun kritisoi, pitäisi pystyä osoittamaan tai viittaamaan parempaan. Tänään Helsingin Sanomat teki sen jälleen. Jutussa "Vuosi sitten kirkastetun Littoistenjärven pohjassa näyttää nyt ”siltä kuin olisi Amazonilla” – tänä kesänä puhdistetaan neljä uutta järveä" on 7 valokuvaa ja kaksi videoa. Sen voi lukea ja katsoa ilman, että olisi lehden tilaaja.

Tekstisisältö vaikuttaa hyvältä, mutta en uskalla enempää kehua, koska en itse aiheesta tiedä juuri mitään. Esitystapa on kuitenkin huipputasoa. Teksti sujuvaa, valokuvat hienoja, videot parasta ammattitasoa ja yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, jonka tasoista ei nähdä missään muussa suomalaisessa mediassa.

Toinen esimerkki on valitettavasti vain tilaajille, mutta sen asiasisältöä uskallan kehua maailman parhaimman tasoiseksi eikä esitystavassakaan ole moittimista. "Narsistinen Tom Wolfe esitteli neljä tekniikkaa, jotka tekisivät sinustakin paremman kirjoittajan – tässä jutussa HS:n Vesa Sirén arvioi, mikä opeissa on kestävää ja mikä vaarallista" ehkä rikkoo joitakin esittelemiään sääntöjä, "pihviä" ei varsinaisesti esitellä heti alussa ja minun mielestäni otsikko on ylipitkä. Säännöt on kuitenkin tehty rikottaviksi, jos ne osaa, ja on ehkä vain hyvä, jos lukija jää miettimään, olisiko tuon voinut tehdä paremmin. Videoita, linkkejä, valokuvia, hienoa ja asiantuntevaa tekstiä.

Vesa Sirénin juttu on siinä mielessä hyvä esimerkki, että siinä ei ole yhtään itse tuotettua videota, grafiikkaa, valokuvaa tai muuta "työlästä". Toimittaja on vain kirjoittanut tekstiä, luonut linkkejä ja valinnut valmista materiaalia. Resursseista hyvän jutun teko ei siis ainakaan aina ole kiinni.

YLE on se ainoa toinen, jolla on varmasti resursseja, mutta ei kuitenkaan ehkä tahtoa tehdä yhtä tasokasta työtä. Ongelma on tietysti se, että YLE on julkisen palvelun yhtiö, joka varoo astumasta liikaa kaupallisen median tontille. Otan kuitenkin yhden esimerkin, tekstijuttuun upotetun videokokoelman, jonka ohjeilla ja esimerkillä koululaisetkin helposti oppivat tekemään parempia uutisjuttuja kuin suomalainen media poislukien HS ja YLE: Opettaja: näillä ohjeilla teet hyvän videon – katso Yle Uutisluokan opetusvideot

Toisaalta YLE tekee ajankohtaisohjelmiinsa kerätyn aineiston perusteella hyvinkin tasokkaita juttuja verkkoon, mutta hieman erillään TV-toiminnasta. Viikko sitten A-studion kakkosaiheena oli Pikkukunnat ilman poliisia ja sen tausta-aineistosta tehtiin "Kun ei ole poliisia, kenelle teet rikosilmoituksen?" Kun poliisi poistuu, rikostilastot kaunistuvat – Katso oman kuntasi muutos, jossa on oikeastaan vain A-studion aihe esiteltynä laajemmin, mutta käytetty lähes kaikkia perinteisen  www-tekniikan keinoja poislukien video. Aivan mainio.

 

Muut lehdet ilmeisesti vain odottelevat kuolemaa, kun printtilehti hiipuu.

]]>
9 http://rkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256094-suomalaisen-journalismin-surkea-taso#comments Journalismi Wed, 30 May 2018 11:41:27 +0000 Raimo Koski http://rkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256094-suomalaisen-journalismin-surkea-taso
Journalismin kuolemansynnit http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255676-journalismin-kuolemansynnit <p>Yleltä lähtenyt Atte Jääskeläinen oli kuulemma listannut eräällä luennollaan journalismin kuolemansynnit. Ko. luento vaiettiin mediassa, mikä sinänsä ilmentää mediakulttuurimme toimintatapaa, sitä ns. <a href="http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252284-juuri-nyt-alamme-vastuullisiksi">vastuullista journalismi</a>a. Seuraavassa peilaan syntejä omien kokemusteni kautta:</p><p><strong>Negatiivisuus</strong></p><p>Tuttua on, että kielteinen myy paremmin kuin myönteinen. Tätä varmaan selitellään &rdquo;valtakunnan vahtikoira&rdquo;-mentaliteetilla, vaikka oikeasti kyse syy on bisneksestä. Toki välillä uutisoidaan, kuinka hienosti menee ja kuinka hyvin Suomi menestyy kansainvälisissä vertailuissa monella osa-alueella. Mutta tämä unohdetaan nopeasti, jotta päästään kielteisiin asioihin.</p><p><strong>Suhteellisuuden puute</strong></p><p>Näin aurinkoisena alkukesänä on jo voinut unohtua otsikot <a href="http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804012200849977_u0.shtml">lumi-infernosta</a>. Joka käytännössä tarkoittaisi kai normaalia sakeampaa lumentuloa. Kansa ehti tätä jo naureskella, samoin kai media itsekin.</p><p>Samoin jos jälkikäteen ajatellaan <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9319425">Juha Sipilän sotkua Terrafame-jutussa</a>, niin on arvioitu, että Sipilän sukulaisten saama rahallinen hyöty väitetystä kähminnästä olisi ollut muutamia tuhansia euroja. Ja josta epäilystä Sipilä selvisi puhtain paperein, vaikkei sitä moni varmaan vieläkään usko.</p><p><a href="https://yle.fi/uutiset/3-10211420">Kari Enqvist kirjoitti</a> aika vasta, että kansalainen ymmärtää miljoonia enemmän kuin miljardeja. Tämä näyttää koskevan myös journalisteja. Kari Enqvist kirjoituksessaan tuo ilmi seikan, kuinka ilmastonmuutosten hillitsemiseksi tehtävät toimet ovat kosmetiikkaa. Olennaisin ongelma, eli liika väen määrä maapallolla ja yksityisen kansalaisen kulutustottumukset jäävät vähemmälle huomiolle. Ilmeisesti siksi, että se on liian epämiellyttävä totuus omaksuttavaksi mediasta.</p><p><strong>Sensationalismi</strong></p><p>Mitä raflaavampi otsikko, sen parempi. Omalla kohdallani on pari esimerkkiä. Kun YLE:n toimittaja haastatteli energia-asioissa, niin hän pyysi minua ottamaan kantaa Fortum-yhtiöön. Minulla ei tähän kiinnostus tai kompetenssikaan riitä. Eikä se sido minua, jos joku toinen kollega kommentteja Fortumista on valmis antamaan. Samoin kun puolustin opinnäytetarkastajan roolia gradu- ja diplomitöissä, niin pitkästä jutusta haluttiin irrottaa lause, jossa <a href="http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255239-opinnaytteen-tarkastamisen-haasteita">kommentoin Huhtasaaren gradun hylkäämistä</a>. Tämä sama toteamus meni samantien muihin medioihin. Näissä molemmissa toimittaja haki raflaavaa skuuppia. Sensaatiota, joka toki herättää yleisön mielenkiinnon, vaikkei kuvaa alkuperäisessä yhteydessä esittämäni näkemyksen olennaisinta pointtia.&nbsp;</p><p>Uutiset ovat usein narratiiveja, tarinankerrontaa, ikävimmillään karrikoituja ja yksipuolisia, henkisesti laiskalle yleisölle. Tällöin faktat eivät saa pilata, jos tarina on tarpeeksi hyvä. Tieteen uusia löydöksiä markkinoidaan mullistavina, jos ne jotenkin poikkeavat aiemmista käsityksistä. Näissä skuuppi on tärkein, ei se, että tarkistettaisiin asia joltakin alan asiantuntijalta. Samoin ns. rajatieto- ja huuhaa-asioista uutisointi voidaan tehdä pelkästään referoimalla kulloisenkin poppamiehen teesit sanasta sanaan, joka lumoaa varmuudellaan ja vakuuttavuudellaan.</p><p>Vastuu on myös yleisöllä, jos se ei jaksa lukea otsikkoa ja muutamaa ensimmäistä riviä pidemmälle. Vaikkei sen vastuun perään vaatia voisikaan.</p><p><strong>Manipulatiivisuus</strong></p><p>Tietyn asia-alueen uutisoinnissa voidaan lähteä selvityksiä tekemään omien ennakko-odotusten varassa, jolloin kysymyksenasettelu haastatteluissa heijastelee asenteellisuutta. Tällöin ei ole enää kyse totuuden jahtaamisesta, vaan tarpeesta saada haastateltava vahvistamaan omat ennakkokäsitykset.</p><p><a href="http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252787-taalla-tyhjan-tahden-alla">On todettu</a>, että yhteiskunnassamme on 70 % nettosaajia ja 30 % nettomaksajia. Myyvyyden takia uutisen täytyy kiinnostaa ja miellyttääkin, joten siksi voi arvata, kumman ihmisryhmän näkökulmasta uutisoitavat asiat halutaan saada näyttämään. Tästä esimerkkinä on kansanedustaja Susanna Koskeen liittynyt &rdquo;Kaikilla meillä on rajoitteita&rdquo;-kohu, jota <a href="http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255466-susanna-koski-ja-empaattiset-inkvisiittorit?">Tere Sammallahti kritisoi ansiokkaasti</a>.</p><p><strong>Mielivaltaisuus</strong></p><p>Liittyy aika lailla edellä esitettyyn suhteellisuuden puutteeseen. Halutaan saada uutisoitava asia näyttämään joltakin omien pahantahtoisten ennakkokäsitysten kaltaiselta.</p><p><strong>Hosuminen</strong></p><p>Tästä tulee mieleen median kilpailu siitä, että kuka kanava pääsee uutisoimaan jonkun asian ensimmäisenä. Esimerkiksi katastrofi- ja henkirikosuutisoinnissa julkaistaan pienimmätkin merkityksettömät detaljit, tyyliin &rdquo;hetki hetkeltä&rdquo;. Makaaberiuudesta saa lisäpisteitä. Tässä otetaan riski, ettei uutisoitu asia pidä paikkaansa. Mutta tämähän voidaan perustella sillä, että media korjaa tekemänsä virheet myöhemmin. Ei aina korjaa, eikä myöskään piittaa siitä, mitä vahinkoa uutisoinnin kohteelle voi tulla. Riittää kun piiloudutaan sananvapauden taakse. Pahoja ylilyöntejä tuli aikoinaan Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien kohdalla, jolloin toimittajat aggressiivisesti yrittivät haastatella shokissa olevia asianosaisia.</p><p>Itse lisäisin listaan &rdquo;<strong>henkilöön meneminen</strong>&rdquo;. Ei tarvitse kuin miettiä uutisointia Paavo Väyrysen touhuilusta, ajatellen sitä, miten paljon muutaman kymmenen hengen Kansalaispuolueella on merkitystä valtakunnallisella tasolla. Samoin oikeastaan kenestä tahansa julkisuuden henkilöstä, joka halutaan näyttää huonossa valossa. Erityisesti iltapäivä- ja sensaatiolehdistä tuttu tekniikka.</p><p>Samoin lisäisin &rdquo;<strong>vastakkainasettelun</strong>&rdquo;. Lehtijuttuun tai radio/TV-haastatteluun otetaan akuutista asiasta kaksi eri näkemyksen edustajaa. On todettu, että <strong>vastakkainasettelu on median leipä</strong>.&nbsp;Tähän liittyy myös keskiarvoistamisen harha, siis että oletetaan että totuus on jossakin vastakkaisten käsitysten puolivälissä.</p><p>Esimerkkejä voi helposti keksiä lisää. Nämä kuolemansynnit taidetaan hiljaa hyväksyä ns. maan tapana, vaikka voidaan osoittaa, että ne ovat totuuden etsimisen ja demokratian kannalta ongelmallisia.</p><p>Siitä huolimatta, että tämäkin blogi vaiettaneen. Ja todettakoon vielä se, että tällä kirjoituksella ei yritetä puolustaa ns. valemedioita.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yleltä lähtenyt Atte Jääskeläinen oli kuulemma listannut eräällä luennollaan journalismin kuolemansynnit. Ko. luento vaiettiin mediassa, mikä sinänsä ilmentää mediakulttuurimme toimintatapaa, sitä ns. vastuullista journalismia. Seuraavassa peilaan syntejä omien kokemusteni kautta:

Negatiivisuus

Tuttua on, että kielteinen myy paremmin kuin myönteinen. Tätä varmaan selitellään ”valtakunnan vahtikoira”-mentaliteetilla, vaikka oikeasti kyse syy on bisneksestä. Toki välillä uutisoidaan, kuinka hienosti menee ja kuinka hyvin Suomi menestyy kansainvälisissä vertailuissa monella osa-alueella. Mutta tämä unohdetaan nopeasti, jotta päästään kielteisiin asioihin.

Suhteellisuuden puute

Näin aurinkoisena alkukesänä on jo voinut unohtua otsikot lumi-infernosta. Joka käytännössä tarkoittaisi kai normaalia sakeampaa lumentuloa. Kansa ehti tätä jo naureskella, samoin kai media itsekin.

Samoin jos jälkikäteen ajatellaan Juha Sipilän sotkua Terrafame-jutussa, niin on arvioitu, että Sipilän sukulaisten saama rahallinen hyöty väitetystä kähminnästä olisi ollut muutamia tuhansia euroja. Ja josta epäilystä Sipilä selvisi puhtain paperein, vaikkei sitä moni varmaan vieläkään usko.

Kari Enqvist kirjoitti aika vasta, että kansalainen ymmärtää miljoonia enemmän kuin miljardeja. Tämä näyttää koskevan myös journalisteja. Kari Enqvist kirjoituksessaan tuo ilmi seikan, kuinka ilmastonmuutosten hillitsemiseksi tehtävät toimet ovat kosmetiikkaa. Olennaisin ongelma, eli liika väen määrä maapallolla ja yksityisen kansalaisen kulutustottumukset jäävät vähemmälle huomiolle. Ilmeisesti siksi, että se on liian epämiellyttävä totuus omaksuttavaksi mediasta.

Sensationalismi

Mitä raflaavampi otsikko, sen parempi. Omalla kohdallani on pari esimerkkiä. Kun YLE:n toimittaja haastatteli energia-asioissa, niin hän pyysi minua ottamaan kantaa Fortum-yhtiöön. Minulla ei tähän kiinnostus tai kompetenssikaan riitä. Eikä se sido minua, jos joku toinen kollega kommentteja Fortumista on valmis antamaan. Samoin kun puolustin opinnäytetarkastajan roolia gradu- ja diplomitöissä, niin pitkästä jutusta haluttiin irrottaa lause, jossa kommentoin Huhtasaaren gradun hylkäämistä. Tämä sama toteamus meni samantien muihin medioihin. Näissä molemmissa toimittaja haki raflaavaa skuuppia. Sensaatiota, joka toki herättää yleisön mielenkiinnon, vaikkei kuvaa alkuperäisessä yhteydessä esittämäni näkemyksen olennaisinta pointtia. 

Uutiset ovat usein narratiiveja, tarinankerrontaa, ikävimmillään karrikoituja ja yksipuolisia, henkisesti laiskalle yleisölle. Tällöin faktat eivät saa pilata, jos tarina on tarpeeksi hyvä. Tieteen uusia löydöksiä markkinoidaan mullistavina, jos ne jotenkin poikkeavat aiemmista käsityksistä. Näissä skuuppi on tärkein, ei se, että tarkistettaisiin asia joltakin alan asiantuntijalta. Samoin ns. rajatieto- ja huuhaa-asioista uutisointi voidaan tehdä pelkästään referoimalla kulloisenkin poppamiehen teesit sanasta sanaan, joka lumoaa varmuudellaan ja vakuuttavuudellaan.

Vastuu on myös yleisöllä, jos se ei jaksa lukea otsikkoa ja muutamaa ensimmäistä riviä pidemmälle. Vaikkei sen vastuun perään vaatia voisikaan.

Manipulatiivisuus

Tietyn asia-alueen uutisoinnissa voidaan lähteä selvityksiä tekemään omien ennakko-odotusten varassa, jolloin kysymyksenasettelu haastatteluissa heijastelee asenteellisuutta. Tällöin ei ole enää kyse totuuden jahtaamisesta, vaan tarpeesta saada haastateltava vahvistamaan omat ennakkokäsitykset.

On todettu, että yhteiskunnassamme on 70 % nettosaajia ja 30 % nettomaksajia. Myyvyyden takia uutisen täytyy kiinnostaa ja miellyttääkin, joten siksi voi arvata, kumman ihmisryhmän näkökulmasta uutisoitavat asiat halutaan saada näyttämään. Tästä esimerkkinä on kansanedustaja Susanna Koskeen liittynyt ”Kaikilla meillä on rajoitteita”-kohu, jota Tere Sammallahti kritisoi ansiokkaasti.

Mielivaltaisuus

Liittyy aika lailla edellä esitettyyn suhteellisuuden puutteeseen. Halutaan saada uutisoitava asia näyttämään joltakin omien pahantahtoisten ennakkokäsitysten kaltaiselta.

Hosuminen

Tästä tulee mieleen median kilpailu siitä, että kuka kanava pääsee uutisoimaan jonkun asian ensimmäisenä. Esimerkiksi katastrofi- ja henkirikosuutisoinnissa julkaistaan pienimmätkin merkityksettömät detaljit, tyyliin ”hetki hetkeltä”. Makaaberiuudesta saa lisäpisteitä. Tässä otetaan riski, ettei uutisoitu asia pidä paikkaansa. Mutta tämähän voidaan perustella sillä, että media korjaa tekemänsä virheet myöhemmin. Ei aina korjaa, eikä myöskään piittaa siitä, mitä vahinkoa uutisoinnin kohteelle voi tulla. Riittää kun piiloudutaan sananvapauden taakse. Pahoja ylilyöntejä tuli aikoinaan Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien kohdalla, jolloin toimittajat aggressiivisesti yrittivät haastatella shokissa olevia asianosaisia.

Itse lisäisin listaan ”henkilöön meneminen”. Ei tarvitse kuin miettiä uutisointia Paavo Väyrysen touhuilusta, ajatellen sitä, miten paljon muutaman kymmenen hengen Kansalaispuolueella on merkitystä valtakunnallisella tasolla. Samoin oikeastaan kenestä tahansa julkisuuden henkilöstä, joka halutaan näyttää huonossa valossa. Erityisesti iltapäivä- ja sensaatiolehdistä tuttu tekniikka.

Samoin lisäisin ”vastakkainasettelun”. Lehtijuttuun tai radio/TV-haastatteluun otetaan akuutista asiasta kaksi eri näkemyksen edustajaa. On todettu, että vastakkainasettelu on median leipä. Tähän liittyy myös keskiarvoistamisen harha, siis että oletetaan että totuus on jossakin vastakkaisten käsitysten puolivälissä.

Esimerkkejä voi helposti keksiä lisää. Nämä kuolemansynnit taidetaan hiljaa hyväksyä ns. maan tapana, vaikka voidaan osoittaa, että ne ovat totuuden etsimisen ja demokratian kannalta ongelmallisia.

Siitä huolimatta, että tämäkin blogi vaiettaneen. Ja todettakoon vielä se, että tällä kirjoituksella ei yritetä puolustaa ns. valemedioita.

]]>
8 http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255676-journalismin-kuolemansynnit#comments Atte Jääskeläinen Journalismi Mediakritiikki Tue, 22 May 2018 12:28:14 +0000 Jukka Konttinen http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255676-journalismin-kuolemansynnit
Median shamaanit, rasputinit ja harmaat eminenssit http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255312-median-shamaanit-rasputinit-ja-harmaat-eminensst <p>Median tuottaminen ei ennen vanhaan estänyt rikastumista, ja syntyi lehtikeisareita, kuten Randolph Hearst, Rupert Murdoch ja Suomessa Urpo Lahtinen sekä Aatos Erkko ja hänen sukunsa.</p><p>Muutamilla suurilla liidereillä on tapana kirjoituttaa autorisoituja elämäkertoja, jotka päähenkilö itse hyväksyy &ndash; enkä nyt tarkoita Maria Roihan kirjaa Jussi Parviaisesta (Tammi 2018), jonka shamanismista on Jari Sarasvuo on antanut perin erilaisen eikä lainkaan imartelevan todistuksen omaelämäkerrassaan<em> Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä</em> (Otava 2005, luku 6).</p><p>Sen sijaan tarkoitan Lauri Karénin teosta <em><a href="https://otava.fi/kirjat/9789511325994/">Aatos Erkko </a></em><em><a href="https://otava.fi/kirjat/9789511325994/">&ndash; Yksityinen valtiomies</a></em> (Otava 2018), joka kustantajansa mukaan on ainoa vuonna 2012 kuolleen Aatos Erkon hyväksymä elämäkerta itsestään. Teoksen kirjoittaja sattui menehtymään ennen kirjan kohdehenkilöä jo vuonna 2006, ja teos julkaistiin postuumisti tänä keväänä.</p><p>Teoksen rinnalla ilmestyi myös filosofian tohtori Aleksi Mainion kirja <a href="http://www.siltalapublishing.fi/kirja/340/"><em>Erkon kylmä sota </em>&ndash; <em>Helsingin Sanomat Moskovan varjossa</em></a> (Siltala 2018), joka perustuu historiantutkimukseen ja muun muassa Päivälehden arkiston hiljattain avautuneen Erkko-kokoelman käyttöön.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Journalismin historiassa kiinnostaa vallan medioituminen</strong></p><p>On vaikea ottaa kantaa todistusten todenperäisyyteen, kun ei tunne tapahtumia eikä henkilöitä. Se ei olisi kuitenkaan edes kovin tärkeää eikä kiinnostavaa. Olennaisempaa on arvioida molempien teosten sokeaa pistettä, joka koskee kysymystä, <em>kuinka suuren valtatyhjiön edesmennyt kustantaja jätti jälkeensä</em> &ndash; tai laajemmin: <em>miten suuri kustantajan valta on ollut tai yleensä on politiikassa ja julkaisupolitiikassa?</em></p><p>Tällaisia filosofisia ja viestintäteoreettisia merkityksiä eivät faktoihin painottuneet historioitsijat yleensä pohdi &ndash; eivät varsinkaan silloin kun elämäkerrat hyväksytetään niiden kohdehenkilöillä.</p><p>Pääkysymys koskee vallan <em>medioitumista</em>. Valtamedia ei ole enää &rdquo;vallan vahtikoira&rdquo;, jos on koskaan ollutkaan. Media elää symbioosissa poliittisen vallan kanssa. Julkisuus on pääomaa, jota sekä poliitikot että tieteenharjoittajat anelevat toimittajilta. He puolestaan toimivat mediajulkisuuden portinvartijoina, ja näin poliitikoista ja tieteenharjoittajista on tullut julkisuuden kerjäläisiä.</p><p>Politiikan ja tieteen medioitumisen tuloksena toimittajat seisovat valtapodiumin keskimmäisellä kukkulalla ja asioivat molemmin puolin sekä poliitikkojen että tieteilijöiden kanssa. Nämä puolestaan tavoittelevat julkisuuspääomaa vaihtaakseen sen kannatukseksi tai rahaksi vaaleissa, apuraharallissa tai virkojen täytössä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Media on ollut osa valtionpolitiikkaa aina</strong></p><p>Mikä rooli Erkkojen sukuomistamilla Sanomilla sitten on ollut politiikkaan?</p><p>Karénin ja Mainion teokset todistavat, että valta on ollut suuri aina Päivälehden perustamisesta asti. Aatos Erkon isä Eljas Erkko ja hänen isoisänsä, Päivälehden perustajajäsen, Eero Erkko olivat edistyksellisiä tai liberaaleja nuorsuomalaisia, ja lehdellä sekä sen omistaja-perustajien mielipiteillä oli laaja vaikutus Suomen itsenäistymiseen ja valtion muotoutumiseen niin lehden kuin poliittisen toimintansakin kautta.</p><p>Tämä sopii hyvin göteborgilaisen viestinnän professorin Jesper Strömbäckin käsitykseen, että modernina aikana medialla on ollut ratkaiseva tehtävä tai rooli kansallisten valtioiden muodostamisessa.</p><p>Aluksi tuo funktio nähtiin rakentavan narratiivin luomisessa mutta myös kriittisen journalismin tekemisessä esimerkiksi sortokausien aikaista politiikkaa vastaan. Myöhemmin kaupalliset perusteet alkoivat säädellä mediajulkisuutta. Lopulta poliitikot ovat havainneet median toimintaperiaatteet ja alkaneet myötäillä niitä, ja on syntynyt vallan ja julkisuuden vispilänkauppa. Juuri tähän viitataan medioitumisella.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Helsingin Sanomien kytkös länteen oli perusteltu</strong></p><p>Helsingin Sanomien valta suomalaisessa politiikassa ei ole ollut pieni. Vielä Aatos Erkon aikana vallankäyttö oli kriittisen rakentavaa. Lehdessä saattoi arvostella melko suorasukaisesti esimerkiksi Neuvostoliittoa, ja lehti oli hämmästyttävän Amerikka-myönteinen jopa suomettumisen aikakaudella. Tämä juontaa juurensa Erkkojen läheisistä yhteyksistä Yhdysvaltoihin ja länteen.</p><p>Taustaksi on hyvä muistaa, että Nuorsuomalaisen puolueen perustajana ja kulttuurivaikuttaja J. H. Erkon veljenä tunnettu Eero Erkko vietti vuodet 1903&ndash;1905 maanpaossa Yhdysvalloissa ja Kuubassa. Päivälehti lakkautettiin 1904 sen viitattua myönteisesti Nikolai Bobrikovin murhaan, jota juhlittiin Suomessa monta viikkoa. Lehden jatkaessa 1908 Helsingin Sanomina Eero Erkko palasi sen johtoon mutta joutui viettämään kansalaissodan ajan punakaartilaisten vankina Katajanokan vankilassa, jolloin Helsingin Sanomien painossa tehtiin Tiedonantajaa...</p><p>Kansalliseen Edistyspuolueeseen siirryttyään Eero Erkko toimi muutamaan otteeseen ministerinä, ja Helsingin Sanomista tuli Edistyspuolueen kannattaja. Yhtä kiinteä suhde valtionpolitiikkaan oli Aatos Erkon isällä Eljas Erkolla, joka toimi &ndash; paitsi Helsingin Sanomien toisena päätoimittajana &ndash; myös diplomaattina Pariisissa, Tallinnassa ja Lontoossa. Hänestä tuli sisäministeri 1932 ja kansanedustajakaudellaan edistyspuoluelainen ulkoministeri 1938.</p><p>Seuraavana vuonna syttynyttä talvisotaa nimitti J. K. Paasivikivi tunnetusti &rdquo;Erkon sodaksi&rdquo; Eljas Erkon pidettyä Neuvostoliiton aluevaatimuksia pelkkänä bluffina ja osoitettua tinkimättömyyttä vuoden 1939 neuvotteluissa. Asenne oli oikea. Joustaminen olisi Erkon omin sanoin &rdquo;vienyt meidät perikatoon&rdquo;.</p><p>Tässä valossa ei tarvitse ihmetellä Erkkojen suuntautumista poliittisesti vapaamieliseen länteen. Linjalla on ollut oikeutuksensa myös sikäli kuin medialla on nähty olevan tehtävää kansallisen identiteetin rakennustyössä &ndash; niin ideologista ja tendenssimäistä kuin tuo vaikutus onkin ollut. Arviot Suomen tilasta eivät olleet epäoikeutettuja eivätkä vääriä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kulissien harmaa taustavaikuttaja</strong></p><p>Myös ministeriksi sittemmin tituleeratun Aatos Erkon suuntautumista länteen on ymmärrettävä historian valossa.</p><p>Henkilökohtaisella tasolla kontakti Yhdysvaltoihin ilmeni Aatos Erkon ja ulkoministeri Henry Kissingerin kanssakäymisessä. Karénin mukaan Kissinger kävi Suomessa Aatos Erkon henkilökohtaisena vieraana ainakin kolmesti. Asia, josta ei paljoa puhuta, piilee vastauksessa kysymykseen, miksi Erkon kaveriksi kaikista valikoitui juuri Kissinger. Asia selittynee molempien juutalaisuudella &ndash; teema, josta ei paljoa puhuta, ilmeisesti poliittisen korrektiuden vuoksi, vaikka itse asiassa ei mitään salailemista olekaan.</p><p>Karén vihjaa Erkon ja Kissingerin välisen kanssakäymisen olleen mahdotonta ilman tähän taustaan liittyvää yhteisymmärrystä:</p><p>&rdquo;<em>Kissinger vaati 1970-luvun loppupuolella yhdestä Helsingin Sanomille tarjotusta artikkelisarjastaan niin kuvottavan hinnan, että lehti kieltäytyi maksamasta sitä. Sarjan osti sittemmin </em>Uuden Suomen<em> taloushallinto sille tyypilliseen tapaan toimituksen mieltä kysymättä. Se vauhditti osaltaan </em>Uuden Suomen <em>menoa konkurssiin sillä seurauksella, että Kissingerillä on ollut roolinsa myös Suomen lehdistön mielenkiintoisessa historiassa.</em></p><p><em>Sveitsissä Kissingerin on kerrottu laskuttaneen 50 000 sveitsin frangia jokaisesta julkisesta esiintymisestään puhumattakaan matkajärjestelyistä, joiden on oltava loistoluokkaa. Kissingerin tuttavuus voi perustua toisin sanoen vain molemminpuoliseen hyötyyn.</em>&rdquo; (Karén 2018, s. 161)</p><p>Aatos Erkon suhteet länteen olivat lämpimät kautta linjan. Kun kuningatar Elisabeth II kävi vierailulla Suomessa, hän tarinan mukaan vietti hetken Erkon vieraana Diana-puiston lähettyvillä olevassa kiinteistökorttelissa. Kerrotaan, että Elisabeth ihastui ikihyviksi puiston nimeämisestä brittiprinsessan kunniaksi (tosiasiassa metsästyksen onnettarelle), ja tuloksena oli &rdquo;sir&rdquo;-arvonimen myöntäminen &rdquo;hovin tukijaksi&rdquo; mielletylle Aatos Erkolle (tätä kaupunkilegendaa ei tosin löydy historiankirjoista.)</p><p>Sijoittuminen australais-amerikkalaisen lehtikuninkaan Rupert Murdochin hoviin puolestaan nähdään Karénin elämäkerrassa jokseenkin luonnollisena:</p><p>&rdquo;<em>Viralliseksi yhteistyöksi muunnettuna se tapahtui 1992, jolloin Erkosta tuli Murdochin jättiläismäisen News Corporation -mediaimperiumin hallituksen jäsen. Se näki Aatos Erkossa paitsi kaikkien osapuolien hyväksyttävissä olevan media-alan tuntijan myös järkevän talousmiehen</em> [...].&rdquo; (Karén 2018, s. 160)</p><p>Helsingin Sanomat teki Aatos Erkon aikakaudella paljon töitä Suomen liittämiseksi Euroopan unioniin. Aivan kuten Mauno Koiviston muistelmista (osat 1 ja 2) voidaan lukea, ratkaisu tapahtui pitkälti turvallisuuspoliittista syistä, toisin sanoen yleisen edun vuoksi, kun haluttiin välttää Suomi-neidon jääntiä daamiksi Venäjän kainaloon.</p><p>Helsingin Sanomien linja oli myös Aatos Erkon aikana poliittisesti perusteltu. Voidaan tosin väittää, että kriittiseen journalismiin ei pitäisi kuulua minkään hallitusvallan puolustelua vaan arvostelua.</p><p>Päivälehdellä oli kaiken aikaa kriittinen asenne suhteessa Neuvostoliittoon. Toisen maailmansodan kuluessa lehti kävi sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Ja Kekkos-diktatuurin aikakaudella Eljas Erkko junaili asiat niin, että lehdessä ei julkaistu pitkään aikaan yhtään kuvaa Kekkosesta.</p><p>Miten erilaisia ajat ovat nyt, kun lehden toimitus <a href="https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005594582.html">pyrkii</a> esittämään sivuillaan yhtä paljon naisten kuin miesten kuvia aivan riippumatta heidän yhteiskunnallisesta merkityksestään tai liittymisestään juttujen aiheisiin?</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Vallan näkymätön läsnäolo</strong></p><p>Lehtikuninkaaksi myös vastoin tahtoaan nostetun Aatos Erkon silmiinpistävin erehdys oli suhteiden normalisointi Kekkoseen, sillä Kekkosen valtakausi ei ollut normaali. Erkon määryksestä Helsingin Sanomat antoi tukensa Kekkosen uudelleenvalintaa kannattavalle poikkeuslaille 1974 ja hänen viimeiselle ehdokkudelleen 1978. Toinen virhe oli Ahti Karjalaisen ajaminen presidentiksi.</p><p>Aatos Erkkoa väitetään harmaaksi eminenssiksi, jota oli vaikea saada kiinni, joka ei pyrkinyt vaikuttamaan lehden toimituspolitiikkaan ja joka otti harvoin kantaa. Tässä ei kuitenkaan näy vallan poissaolo vaan sen läsnäolo. Omistaja-kustantajan ei <em>tarvitse </em>vaikuttaa aktiivisesti, kun pelkkä läsnäolo luo vallan ilmapiirin kaikkialle, ja syntyy voimakas arvausten varainen kirjoitusnormatiivi, jota pitää noudattaa.</p><p>Esimerkiksi Seppo Heikinheimo kertoo omaelämäkerrassaan <em>Mätämunan muistelmat</em> (1997), miten Aatos Erkon ovi saattoi olla päiväkausia kiinni ja punainen valo palaa ovensuussa. Tästä riippumatta tai sen vuoksi myös Kari Suomalainen oli saanut pitkään läpi kaikki pilapiirroksensa, jotka nykyisin sensuroitaisiin &rdquo;poliittisesti epäkorrekteina&rdquo;.</p><p>Erkkojen vapaamielisyydestä johtuen lehden julkaisunormatiivi ei ollut kelvoton tai huono. Sen sijaan nykyisin konsernin päälehti kärsii toimittajakunnan harjoittamasta punavihreästä tendenssijournalismista.</p><p>Lehden alamäki alkoi Erkkojen vähittäisestä väistymisestä, ja sen ensimmäinen merkki oli Kari Suomalaisen savustaminen pois Reetta Meriläisen aloitettua päätoimittajana 1991. Nykyisin lehdessä kirjoittavat vihervasemmistolaiset pienet kynät, eivätkä Helsingin Sanomissa voi esiintyä asiantuntijat, joilla on jotain painavaa sanottavaa. Esimerkkinä lehden agendajournalismista olkoon nyt vaikka Saska Saarikosken <a href="https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005650297.html">harjoittama</a> Donald Trumpin murjominen. Ei ole ymmärretty, mihin koko Trump-ilmiö perustuu, toisin sanoen amerikkalaisen keskiluokan strategiseen päätökseen pitää asemistaan kiinni.</p><p>Omasta mielestäni Aatos Erkkoa ei ollut vaikea tavoittaa. Lähdettyäni ulkoilemaan kotoani Isolta Roobertinkadulta havaitsin hänet aika ajoin kävelykadun puistonpenkillä ottamassa aurinkoa vehreinä kesäpäivinä, ilmeisesti matkalla Merikadun asuntoonsa. Häntä vastapäätä saattoi istua kansalainen, jonka omaisuus mahtui kahteen muovikassiin.</p><p>Aatos Erkko korosti toiminnassaan kansanomaisuutta: ei pidä ylenkatsoa yleisöjä eikä lukijoita. Ylenkatseellisuus on virhe, jonka nykymedia tekee sensuroidessaan lukijoiden mielipiteitä. Tietty vaatimattomuus on myös varakkaan toimintaehto, joka suurentaa ihmistä eikä pienennä.</p><p>Sen sijaan Erkon poismenoa seurasi hajaannus, joka johti mediaimperiumin purkamiseen ja lehden toimituspolitiikan ajautumiseen Voima-lehteä, vappulehtiä ja ylioppilaslehtiä muistuttavan jongleerauksen tilaan.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>&rdquo;Kielto on laadun tae</strong>&rdquo;</p><p>Julkaistujen elämäkertojen valossa voidaan pohtia myös julkaisutoimintaan liittyvää moraalia ja journalismin tarkoitushakuisuutta. Pitäisikö median olla yhteiskunnan kannalta rakentavaa, kriittistä, kapinallista vai mitä? <em>Saisiko</em> media olla mitään näistä, vai pitäisikö toimittajien keskittyä luettelemaan yksinkertaisia faktoja positivististen tieteenihanteiden mukaisesti?</p><p>Faktajournalismin vaatimus on joka tapauksessa jyrkässä ristiriidassa postmodernin ja hermeneuttisesta viestintäteoriasta ammentavan näkemyksen kanssa, jonka mukaan maailma koostuu arvotuksista, tulkinnoista ja mielipiteistä, eikä politiikassa ole &rdquo;yksinkertaisia tosiasioita&rdquo; muille kuin yksinkertaisille ihmisille.</p><p>Huvittavaa on, että suuri osa valtavirran toimittajista kannattaa nykyisin postmodernia relativismia, mutta silti he ovat alkaneet vaatia positivistista &rdquo;faktajournalismia&rdquo;, jopa niin, että sitä varten on nykyään olemassa Bonnier-palkitun Tuomas Murajan perustama <a href="https://faktabaari.fi/">baarikin</a>, jonka logo on tosin varastettu <a href="http://www.car-brand-names.com/bugatti-logo/">Bugatti</a>-automerkiltä.</p><p>Sanomien historia on vallankäytön historiaa. Konsernin päälehti ja sen tekijät osoittivat kuitenkin historian saatossa myös huomattavaa <em>vastavaltaa</em>. Nykyisin tuntuu siltä, että lehti tukee mitä tahansa hallitusvaltaa, kunhan se on poliittisen korrektiuden mukaista.</p><p>Todellinen journalismi ei voi olla vallanpitäjille myötämielistä, ja mediassa yleistynyt sensuuri ja vaientamisyritykset ovatkin vahvoja argumentteja vaihtoehtomediassa esitettyjen totuuksien puolesta. Aivan kuten emeritusprofessori Timo Vihavainen kirjoittaa <a href="https://timo-vihavainen.blogspot.fi/2018/03/kirjojen-ja-ajatusten-kieltamisesta.html?spref=fb">verkkokolumnissaan</a>: &rdquo;<em>yleisesti ottaen kielto on aina jonkinlainen laadun tae. Kiellossa on kyseessä yritys hallita ajattelua ja samalla tunnustus siitä, etteivät kiellon perustana olevat järjen argumentit ole riittäviä.</em>&rdquo;</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Rasputin sai valtahovin sekaisin</strong></p><p>Eero Erkko vietti osan ajastaan maanpaossa ja kiven sisässä. Myös nykyisin poliittinen uhkailu voi toimia &rdquo;totuusvakuutuksena&rdquo;, kun sopimattomien puhujia sensuroidaan, ja heitä vangitaan.</p><p>Syy tiedotuskuplan puhkaiseen vaihtoehtomedian suosioon ja sen tekijöiden ahdistelemiseen näyttääkin olevan siinä, että valtamediaa haastava uusmedia ei toimi vain joidenkin Seiskan tapaisten sensaatiojulkaisujen tavoin keskittyen murjomaan pintajulkkiksia. Sen sijaan vaihtoehtoinen uusmedia on paljastanut <em>poliitikkojen </em>ja <em>viranomaisten </em>väärinkäytöksiä ja astunut <em>vallankäyttäjien </em>varpaille.</p><p>Toinen syy valtamedian sotaan vaihtoehtoista journalismia vastaan on kilpailu: tiettyjen vaihtoehtojulkaisujen lukijamäärät ovat nousseet eniten luettujen julkaisujen listoille ja paikoin Helsingin Sanomien tasolle syöden niiltä markkinoita ja valtaa. Tätä valtamedia ei saa käännetyksi kumoon itsekehulla, pidättämällä tosiasioista kertomisen oikeus omaan hallintaansa tai <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9855912">ripittämällä</a> koululaisia siitä, osaavatko he varmasti erottaa &rdquo;vastuullisen median&rdquo; valemediasta.</p><p>Ruotsalainen Fria Tider <a href="http://www.friatider.se/alternativmedia-st-rre-n-vanliga-tidningar-i-sociala-medier">kertoi</a> 27.2.2018 jutussaan &rdquo;Alternativmedia större än vanliga tidningar i sociala medier&rdquo;, että mediavalvontatyökalu Idagora on mitannut vaihtoehtomedian vaikutusta netissä, ja tulos on pysäyttävä.</p><p>Idagoran uudet tilastotiedot osoittavat, että Fria Tiderin, Samhällsnyttin ja Nyheter Idagin uutiset levisivät sosiaalisessa mediassa paremmin viimeisten 12 kuukauden aikana kuin Göteborgs-Postenin ja Aftonbladetin johtavat uutiset. Edellisiä pidetään maahanmuuttokriittisinä vaihtoehtomedioina ja jälkimmäisiä merkittävimpinä mielipiteen muokkajina porvarien ja sosiaalidemokraattien leireissä.</p><p>Mitä enemmän valtamedia haukkuu vaihtoehtoista uusmediaa, sitä selvemmäksi käy, kuinka huonosti sillä menee. Medioitumisen merkiksi on valtamedia nyt laittanut viranomaisvallan toimimaan juoksupoikanaan ja rajoittamaan sananvapautta, sillä sen itsensä valitseman tien päässä häämöttää tukiaisten anominen valtiolta, kaatuminen julkisen vallan syliin tai konkurssi.</p><p>Juuri sensuurin ja paimennuksen vuoksi vaihtoehtoiselle medialle syntyy markkinoita ja tehtävää. Myös Urpo Lahtisen Hymy-lehti poikkesi nykyisestä pintajulkkiksiin keskittyvästä sensaatiojournalismista siinä, että sen sivuilla arvosteltiin purevasti <em>vallanpitäjiä</em>, jopa Kekkosta.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kirjallisuus</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Heikinheimo, Seppo, <em>Mätämunan muistelmat</em>. Helsinki: Otava, 1997.</p><p>Karén, Lauri, <em>Aatos Erkko </em><em>&ndash; Yksityinen valtiomies</em>. Helsinki: Otava, 2018.</p><p>Koivisto, Mauno, <em>Historian tekijät </em><em>&ndash; Kaksi kautta</em>. 2. painos. Helsinki: Tammi, 2017.</p><p>---, <em>Kaksi kautta </em><em>&ndash; Muistikuvia ja merkintöjä 1982</em><em>&ndash;1994</em>. 2. painos. Helsinki: Tammi, 2017.</p><p>Mainio, Aleksi, <em>Aatos Erkon kylmä sota </em>&ndash;<em> Helsingin Sanomat Moskovan varjossa</em>. Helsinki: Siltala, 2018.</p><p>Roiha, Maria, <em>Jussi Parviainen </em><em>&ndash; Jumalan rakastaja</em>. Helsinki: Tammi, 2018.</p><p>Sarasvuo, Jari, <em>Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä</em>. Helsinki: Otava, 2015.</p><p>Strömbäck, Jesper, <em>Makt och medier </em>&ndash;<em> Om samspelet mellan medborgarna, medierna och de politiska makthavarna. </em>Lund: Studentlitteratur, 2000.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Median tuottaminen ei ennen vanhaan estänyt rikastumista, ja syntyi lehtikeisareita, kuten Randolph Hearst, Rupert Murdoch ja Suomessa Urpo Lahtinen sekä Aatos Erkko ja hänen sukunsa.

Muutamilla suurilla liidereillä on tapana kirjoituttaa autorisoituja elämäkertoja, jotka päähenkilö itse hyväksyy – enkä nyt tarkoita Maria Roihan kirjaa Jussi Parviaisesta (Tammi 2018), jonka shamanismista on Jari Sarasvuo on antanut perin erilaisen eikä lainkaan imartelevan todistuksen omaelämäkerrassaan Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä (Otava 2005, luku 6).

Sen sijaan tarkoitan Lauri Karénin teosta Aatos Erkko – Yksityinen valtiomies (Otava 2018), joka kustantajansa mukaan on ainoa vuonna 2012 kuolleen Aatos Erkon hyväksymä elämäkerta itsestään. Teoksen kirjoittaja sattui menehtymään ennen kirjan kohdehenkilöä jo vuonna 2006, ja teos julkaistiin postuumisti tänä keväänä.

Teoksen rinnalla ilmestyi myös filosofian tohtori Aleksi Mainion kirja Erkon kylmä sota Helsingin Sanomat Moskovan varjossa (Siltala 2018), joka perustuu historiantutkimukseen ja muun muassa Päivälehden arkiston hiljattain avautuneen Erkko-kokoelman käyttöön.

 

Journalismin historiassa kiinnostaa vallan medioituminen

On vaikea ottaa kantaa todistusten todenperäisyyteen, kun ei tunne tapahtumia eikä henkilöitä. Se ei olisi kuitenkaan edes kovin tärkeää eikä kiinnostavaa. Olennaisempaa on arvioida molempien teosten sokeaa pistettä, joka koskee kysymystä, kuinka suuren valtatyhjiön edesmennyt kustantaja jätti jälkeensä – tai laajemmin: miten suuri kustantajan valta on ollut tai yleensä on politiikassa ja julkaisupolitiikassa?

Tällaisia filosofisia ja viestintäteoreettisia merkityksiä eivät faktoihin painottuneet historioitsijat yleensä pohdi – eivät varsinkaan silloin kun elämäkerrat hyväksytetään niiden kohdehenkilöillä.

Pääkysymys koskee vallan medioitumista. Valtamedia ei ole enää ”vallan vahtikoira”, jos on koskaan ollutkaan. Media elää symbioosissa poliittisen vallan kanssa. Julkisuus on pääomaa, jota sekä poliitikot että tieteenharjoittajat anelevat toimittajilta. He puolestaan toimivat mediajulkisuuden portinvartijoina, ja näin poliitikoista ja tieteenharjoittajista on tullut julkisuuden kerjäläisiä.

Politiikan ja tieteen medioitumisen tuloksena toimittajat seisovat valtapodiumin keskimmäisellä kukkulalla ja asioivat molemmin puolin sekä poliitikkojen että tieteilijöiden kanssa. Nämä puolestaan tavoittelevat julkisuuspääomaa vaihtaakseen sen kannatukseksi tai rahaksi vaaleissa, apuraharallissa tai virkojen täytössä.

 

Media on ollut osa valtionpolitiikkaa aina

Mikä rooli Erkkojen sukuomistamilla Sanomilla sitten on ollut politiikkaan?

Karénin ja Mainion teokset todistavat, että valta on ollut suuri aina Päivälehden perustamisesta asti. Aatos Erkon isä Eljas Erkko ja hänen isoisänsä, Päivälehden perustajajäsen, Eero Erkko olivat edistyksellisiä tai liberaaleja nuorsuomalaisia, ja lehdellä sekä sen omistaja-perustajien mielipiteillä oli laaja vaikutus Suomen itsenäistymiseen ja valtion muotoutumiseen niin lehden kuin poliittisen toimintansakin kautta.

Tämä sopii hyvin göteborgilaisen viestinnän professorin Jesper Strömbäckin käsitykseen, että modernina aikana medialla on ollut ratkaiseva tehtävä tai rooli kansallisten valtioiden muodostamisessa.

Aluksi tuo funktio nähtiin rakentavan narratiivin luomisessa mutta myös kriittisen journalismin tekemisessä esimerkiksi sortokausien aikaista politiikkaa vastaan. Myöhemmin kaupalliset perusteet alkoivat säädellä mediajulkisuutta. Lopulta poliitikot ovat havainneet median toimintaperiaatteet ja alkaneet myötäillä niitä, ja on syntynyt vallan ja julkisuuden vispilänkauppa. Juuri tähän viitataan medioitumisella.

 

Helsingin Sanomien kytkös länteen oli perusteltu

Helsingin Sanomien valta suomalaisessa politiikassa ei ole ollut pieni. Vielä Aatos Erkon aikana vallankäyttö oli kriittisen rakentavaa. Lehdessä saattoi arvostella melko suorasukaisesti esimerkiksi Neuvostoliittoa, ja lehti oli hämmästyttävän Amerikka-myönteinen jopa suomettumisen aikakaudella. Tämä juontaa juurensa Erkkojen läheisistä yhteyksistä Yhdysvaltoihin ja länteen.

Taustaksi on hyvä muistaa, että Nuorsuomalaisen puolueen perustajana ja kulttuurivaikuttaja J. H. Erkon veljenä tunnettu Eero Erkko vietti vuodet 1903–1905 maanpaossa Yhdysvalloissa ja Kuubassa. Päivälehti lakkautettiin 1904 sen viitattua myönteisesti Nikolai Bobrikovin murhaan, jota juhlittiin Suomessa monta viikkoa. Lehden jatkaessa 1908 Helsingin Sanomina Eero Erkko palasi sen johtoon mutta joutui viettämään kansalaissodan ajan punakaartilaisten vankina Katajanokan vankilassa, jolloin Helsingin Sanomien painossa tehtiin Tiedonantajaa...

Kansalliseen Edistyspuolueeseen siirryttyään Eero Erkko toimi muutamaan otteeseen ministerinä, ja Helsingin Sanomista tuli Edistyspuolueen kannattaja. Yhtä kiinteä suhde valtionpolitiikkaan oli Aatos Erkon isällä Eljas Erkolla, joka toimi – paitsi Helsingin Sanomien toisena päätoimittajana – myös diplomaattina Pariisissa, Tallinnassa ja Lontoossa. Hänestä tuli sisäministeri 1932 ja kansanedustajakaudellaan edistyspuoluelainen ulkoministeri 1938.

Seuraavana vuonna syttynyttä talvisotaa nimitti J. K. Paasivikivi tunnetusti ”Erkon sodaksi” Eljas Erkon pidettyä Neuvostoliiton aluevaatimuksia pelkkänä bluffina ja osoitettua tinkimättömyyttä vuoden 1939 neuvotteluissa. Asenne oli oikea. Joustaminen olisi Erkon omin sanoin ”vienyt meidät perikatoon”.

Tässä valossa ei tarvitse ihmetellä Erkkojen suuntautumista poliittisesti vapaamieliseen länteen. Linjalla on ollut oikeutuksensa myös sikäli kuin medialla on nähty olevan tehtävää kansallisen identiteetin rakennustyössä – niin ideologista ja tendenssimäistä kuin tuo vaikutus onkin ollut. Arviot Suomen tilasta eivät olleet epäoikeutettuja eivätkä vääriä.

 

Kulissien harmaa taustavaikuttaja

Myös ministeriksi sittemmin tituleeratun Aatos Erkon suuntautumista länteen on ymmärrettävä historian valossa.

Henkilökohtaisella tasolla kontakti Yhdysvaltoihin ilmeni Aatos Erkon ja ulkoministeri Henry Kissingerin kanssakäymisessä. Karénin mukaan Kissinger kävi Suomessa Aatos Erkon henkilökohtaisena vieraana ainakin kolmesti. Asia, josta ei paljoa puhuta, piilee vastauksessa kysymykseen, miksi Erkon kaveriksi kaikista valikoitui juuri Kissinger. Asia selittynee molempien juutalaisuudella – teema, josta ei paljoa puhuta, ilmeisesti poliittisen korrektiuden vuoksi, vaikka itse asiassa ei mitään salailemista olekaan.

Karén vihjaa Erkon ja Kissingerin välisen kanssakäymisen olleen mahdotonta ilman tähän taustaan liittyvää yhteisymmärrystä:

Kissinger vaati 1970-luvun loppupuolella yhdestä Helsingin Sanomille tarjotusta artikkelisarjastaan niin kuvottavan hinnan, että lehti kieltäytyi maksamasta sitä. Sarjan osti sittemmin Uuden Suomen taloushallinto sille tyypilliseen tapaan toimituksen mieltä kysymättä. Se vauhditti osaltaan Uuden Suomen menoa konkurssiin sillä seurauksella, että Kissingerillä on ollut roolinsa myös Suomen lehdistön mielenkiintoisessa historiassa.

Sveitsissä Kissingerin on kerrottu laskuttaneen 50 000 sveitsin frangia jokaisesta julkisesta esiintymisestään puhumattakaan matkajärjestelyistä, joiden on oltava loistoluokkaa. Kissingerin tuttavuus voi perustua toisin sanoen vain molemminpuoliseen hyötyyn.” (Karén 2018, s. 161)

Aatos Erkon suhteet länteen olivat lämpimät kautta linjan. Kun kuningatar Elisabeth II kävi vierailulla Suomessa, hän tarinan mukaan vietti hetken Erkon vieraana Diana-puiston lähettyvillä olevassa kiinteistökorttelissa. Kerrotaan, että Elisabeth ihastui ikihyviksi puiston nimeämisestä brittiprinsessan kunniaksi (tosiasiassa metsästyksen onnettarelle), ja tuloksena oli ”sir”-arvonimen myöntäminen ”hovin tukijaksi” mielletylle Aatos Erkolle (tätä kaupunkilegendaa ei tosin löydy historiankirjoista.)

Sijoittuminen australais-amerikkalaisen lehtikuninkaan Rupert Murdochin hoviin puolestaan nähdään Karénin elämäkerrassa jokseenkin luonnollisena:

Viralliseksi yhteistyöksi muunnettuna se tapahtui 1992, jolloin Erkosta tuli Murdochin jättiläismäisen News Corporation -mediaimperiumin hallituksen jäsen. Se näki Aatos Erkossa paitsi kaikkien osapuolien hyväksyttävissä olevan media-alan tuntijan myös järkevän talousmiehen [...].” (Karén 2018, s. 160)

Helsingin Sanomat teki Aatos Erkon aikakaudella paljon töitä Suomen liittämiseksi Euroopan unioniin. Aivan kuten Mauno Koiviston muistelmista (osat 1 ja 2) voidaan lukea, ratkaisu tapahtui pitkälti turvallisuuspoliittista syistä, toisin sanoen yleisen edun vuoksi, kun haluttiin välttää Suomi-neidon jääntiä daamiksi Venäjän kainaloon.

Helsingin Sanomien linja oli myös Aatos Erkon aikana poliittisesti perusteltu. Voidaan tosin väittää, että kriittiseen journalismiin ei pitäisi kuulua minkään hallitusvallan puolustelua vaan arvostelua.

Päivälehdellä oli kaiken aikaa kriittinen asenne suhteessa Neuvostoliittoon. Toisen maailmansodan kuluessa lehti kävi sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Ja Kekkos-diktatuurin aikakaudella Eljas Erkko junaili asiat niin, että lehdessä ei julkaistu pitkään aikaan yhtään kuvaa Kekkosesta.

Miten erilaisia ajat ovat nyt, kun lehden toimitus pyrkii esittämään sivuillaan yhtä paljon naisten kuin miesten kuvia aivan riippumatta heidän yhteiskunnallisesta merkityksestään tai liittymisestään juttujen aiheisiin?

 

Vallan näkymätön läsnäolo

Lehtikuninkaaksi myös vastoin tahtoaan nostetun Aatos Erkon silmiinpistävin erehdys oli suhteiden normalisointi Kekkoseen, sillä Kekkosen valtakausi ei ollut normaali. Erkon määryksestä Helsingin Sanomat antoi tukensa Kekkosen uudelleenvalintaa kannattavalle poikkeuslaille 1974 ja hänen viimeiselle ehdokkudelleen 1978. Toinen virhe oli Ahti Karjalaisen ajaminen presidentiksi.

Aatos Erkkoa väitetään harmaaksi eminenssiksi, jota oli vaikea saada kiinni, joka ei pyrkinyt vaikuttamaan lehden toimituspolitiikkaan ja joka otti harvoin kantaa. Tässä ei kuitenkaan näy vallan poissaolo vaan sen läsnäolo. Omistaja-kustantajan ei tarvitse vaikuttaa aktiivisesti, kun pelkkä läsnäolo luo vallan ilmapiirin kaikkialle, ja syntyy voimakas arvausten varainen kirjoitusnormatiivi, jota pitää noudattaa.

Esimerkiksi Seppo Heikinheimo kertoo omaelämäkerrassaan Mätämunan muistelmat (1997), miten Aatos Erkon ovi saattoi olla päiväkausia kiinni ja punainen valo palaa ovensuussa. Tästä riippumatta tai sen vuoksi myös Kari Suomalainen oli saanut pitkään läpi kaikki pilapiirroksensa, jotka nykyisin sensuroitaisiin ”poliittisesti epäkorrekteina”.

Erkkojen vapaamielisyydestä johtuen lehden julkaisunormatiivi ei ollut kelvoton tai huono. Sen sijaan nykyisin konsernin päälehti kärsii toimittajakunnan harjoittamasta punavihreästä tendenssijournalismista.

Lehden alamäki alkoi Erkkojen vähittäisestä väistymisestä, ja sen ensimmäinen merkki oli Kari Suomalaisen savustaminen pois Reetta Meriläisen aloitettua päätoimittajana 1991. Nykyisin lehdessä kirjoittavat vihervasemmistolaiset pienet kynät, eivätkä Helsingin Sanomissa voi esiintyä asiantuntijat, joilla on jotain painavaa sanottavaa. Esimerkkinä lehden agendajournalismista olkoon nyt vaikka Saska Saarikosken harjoittama Donald Trumpin murjominen. Ei ole ymmärretty, mihin koko Trump-ilmiö perustuu, toisin sanoen amerikkalaisen keskiluokan strategiseen päätökseen pitää asemistaan kiinni.

Omasta mielestäni Aatos Erkkoa ei ollut vaikea tavoittaa. Lähdettyäni ulkoilemaan kotoani Isolta Roobertinkadulta havaitsin hänet aika ajoin kävelykadun puistonpenkillä ottamassa aurinkoa vehreinä kesäpäivinä, ilmeisesti matkalla Merikadun asuntoonsa. Häntä vastapäätä saattoi istua kansalainen, jonka omaisuus mahtui kahteen muovikassiin.

Aatos Erkko korosti toiminnassaan kansanomaisuutta: ei pidä ylenkatsoa yleisöjä eikä lukijoita. Ylenkatseellisuus on virhe, jonka nykymedia tekee sensuroidessaan lukijoiden mielipiteitä. Tietty vaatimattomuus on myös varakkaan toimintaehto, joka suurentaa ihmistä eikä pienennä.

Sen sijaan Erkon poismenoa seurasi hajaannus, joka johti mediaimperiumin purkamiseen ja lehden toimituspolitiikan ajautumiseen Voima-lehteä, vappulehtiä ja ylioppilaslehtiä muistuttavan jongleerauksen tilaan.

 

”Kielto on laadun tae

Julkaistujen elämäkertojen valossa voidaan pohtia myös julkaisutoimintaan liittyvää moraalia ja journalismin tarkoitushakuisuutta. Pitäisikö median olla yhteiskunnan kannalta rakentavaa, kriittistä, kapinallista vai mitä? Saisiko media olla mitään näistä, vai pitäisikö toimittajien keskittyä luettelemaan yksinkertaisia faktoja positivististen tieteenihanteiden mukaisesti?

Faktajournalismin vaatimus on joka tapauksessa jyrkässä ristiriidassa postmodernin ja hermeneuttisesta viestintäteoriasta ammentavan näkemyksen kanssa, jonka mukaan maailma koostuu arvotuksista, tulkinnoista ja mielipiteistä, eikä politiikassa ole ”yksinkertaisia tosiasioita” muille kuin yksinkertaisille ihmisille.

Huvittavaa on, että suuri osa valtavirran toimittajista kannattaa nykyisin postmodernia relativismia, mutta silti he ovat alkaneet vaatia positivistista ”faktajournalismia”, jopa niin, että sitä varten on nykyään olemassa Bonnier-palkitun Tuomas Murajan perustama baarikin, jonka logo on tosin varastettu Bugatti-automerkiltä.

Sanomien historia on vallankäytön historiaa. Konsernin päälehti ja sen tekijät osoittivat kuitenkin historian saatossa myös huomattavaa vastavaltaa. Nykyisin tuntuu siltä, että lehti tukee mitä tahansa hallitusvaltaa, kunhan se on poliittisen korrektiuden mukaista.

Todellinen journalismi ei voi olla vallanpitäjille myötämielistä, ja mediassa yleistynyt sensuuri ja vaientamisyritykset ovatkin vahvoja argumentteja vaihtoehtomediassa esitettyjen totuuksien puolesta. Aivan kuten emeritusprofessori Timo Vihavainen kirjoittaa verkkokolumnissaan: ”yleisesti ottaen kielto on aina jonkinlainen laadun tae. Kiellossa on kyseessä yritys hallita ajattelua ja samalla tunnustus siitä, etteivät kiellon perustana olevat järjen argumentit ole riittäviä.

 

Rasputin sai valtahovin sekaisin

Eero Erkko vietti osan ajastaan maanpaossa ja kiven sisässä. Myös nykyisin poliittinen uhkailu voi toimia ”totuusvakuutuksena”, kun sopimattomien puhujia sensuroidaan, ja heitä vangitaan.

Syy tiedotuskuplan puhkaiseen vaihtoehtomedian suosioon ja sen tekijöiden ahdistelemiseen näyttääkin olevan siinä, että valtamediaa haastava uusmedia ei toimi vain joidenkin Seiskan tapaisten sensaatiojulkaisujen tavoin keskittyen murjomaan pintajulkkiksia. Sen sijaan vaihtoehtoinen uusmedia on paljastanut poliitikkojen ja viranomaisten väärinkäytöksiä ja astunut vallankäyttäjien varpaille.

Toinen syy valtamedian sotaan vaihtoehtoista journalismia vastaan on kilpailu: tiettyjen vaihtoehtojulkaisujen lukijamäärät ovat nousseet eniten luettujen julkaisujen listoille ja paikoin Helsingin Sanomien tasolle syöden niiltä markkinoita ja valtaa. Tätä valtamedia ei saa käännetyksi kumoon itsekehulla, pidättämällä tosiasioista kertomisen oikeus omaan hallintaansa tai ripittämällä koululaisia siitä, osaavatko he varmasti erottaa ”vastuullisen median” valemediasta.

Ruotsalainen Fria Tider kertoi 27.2.2018 jutussaan ”Alternativmedia större än vanliga tidningar i sociala medier”, että mediavalvontatyökalu Idagora on mitannut vaihtoehtomedian vaikutusta netissä, ja tulos on pysäyttävä.

Idagoran uudet tilastotiedot osoittavat, että Fria Tiderin, Samhällsnyttin ja Nyheter Idagin uutiset levisivät sosiaalisessa mediassa paremmin viimeisten 12 kuukauden aikana kuin Göteborgs-Postenin ja Aftonbladetin johtavat uutiset. Edellisiä pidetään maahanmuuttokriittisinä vaihtoehtomedioina ja jälkimmäisiä merkittävimpinä mielipiteen muokkajina porvarien ja sosiaalidemokraattien leireissä.

Mitä enemmän valtamedia haukkuu vaihtoehtoista uusmediaa, sitä selvemmäksi käy, kuinka huonosti sillä menee. Medioitumisen merkiksi on valtamedia nyt laittanut viranomaisvallan toimimaan juoksupoikanaan ja rajoittamaan sananvapautta, sillä sen itsensä valitseman tien päässä häämöttää tukiaisten anominen valtiolta, kaatuminen julkisen vallan syliin tai konkurssi.

Juuri sensuurin ja paimennuksen vuoksi vaihtoehtoiselle medialle syntyy markkinoita ja tehtävää. Myös Urpo Lahtisen Hymy-lehti poikkesi nykyisestä pintajulkkiksiin keskittyvästä sensaatiojournalismista siinä, että sen sivuilla arvosteltiin purevasti vallanpitäjiä, jopa Kekkosta.

 

Kirjallisuus

 

Heikinheimo, Seppo, Mätämunan muistelmat. Helsinki: Otava, 1997.

Karén, Lauri, Aatos Erkko – Yksityinen valtiomies. Helsinki: Otava, 2018.

Koivisto, Mauno, Historian tekijät – Kaksi kautta. 2. painos. Helsinki: Tammi, 2017.

---, Kaksi kautta – Muistikuvia ja merkintöjä 1982–1994. 2. painos. Helsinki: Tammi, 2017.

Mainio, Aleksi, Aatos Erkon kylmä sota Helsingin Sanomat Moskovan varjossa. Helsinki: Siltala, 2018.

Roiha, Maria, Jussi Parviainen – Jumalan rakastaja. Helsinki: Tammi, 2018.

Sarasvuo, Jari, Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä. Helsinki: Otava, 2015.

Strömbäck, Jesper, Makt och medier Om samspelet mellan medborgarna, medierna och de politiska makthavarna. Lund: Studentlitteratur, 2000.

]]>
0 http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255312-median-shamaanit-rasputinit-ja-harmaat-eminensst#comments Journalismi Julkaisupolitiikka Lehdistö Media Viestintä Tue, 15 May 2018 06:52:02 +0000 J. Sakari Hankamäki http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255312-median-shamaanit-rasputinit-ja-harmaat-eminensst
Maailma sanojen vanki http://opwallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254768-maailma-sanojen-vanki <p>&nbsp;</p> <p><br />Olemme kaikki viime aikoina lukeneet tapauksesta jossa verkkolehden päätoimittaja on joutunut vankilaan poliittisin perustein sen jälkeen kun verkkolehti julkaissut poliittisesti arkaluontoista materiaalia</p> <p>&nbsp;</p> <p>Ilman lehdistönvapautta maailmassa ei ole myöskään sananvapautta ja olemme todistaneet että todistamamme ajanjaksoa missä lehdistön ennakkosensuuri on voimassa. Vangitseminen on valtion toimesta tehtyä vallan väärinkäyttöä ja se on väkivaltaa kohteeksi joutunutta henkilöä kohtaan varsinkin kun se tehdään poliittisin perustein.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Vallan käyttö tulee olla minimaallista ja kohtuullista väitettyihin rikoksiin nähden. Valtion ei tule puuttua lehdistön toimintaan paitsi eristyistapauksissa ja vasta sitten kun tuomioistuimet on antanut langettavan tuomion.</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  


Olemme kaikki viime aikoina lukeneet tapauksesta jossa verkkolehden päätoimittaja on joutunut vankilaan poliittisin perustein sen jälkeen kun verkkolehti julkaissut poliittisesti arkaluontoista materiaalia

 

Ilman lehdistönvapautta maailmassa ei ole myöskään sananvapautta ja olemme todistaneet että todistamamme ajanjaksoa missä lehdistön ennakkosensuuri on voimassa. Vangitseminen on valtion toimesta tehtyä vallan väärinkäyttöä ja se on väkivaltaa kohteeksi joutunutta henkilöä kohtaan varsinkin kun se tehdään poliittisin perustein.

 

Vallan käyttö tulee olla minimaallista ja kohtuullista väitettyihin rikoksiin nähden. Valtion ei tule puuttua lehdistön toimintaan paitsi eristyistapauksissa ja vasta sitten kun tuomioistuimet on antanut langettavan tuomion.

 

]]>
5 http://opwallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254768-maailma-sanojen-vanki#comments Ennakkosensuuri Journalismi Toimitus Vankila Wed, 02 May 2018 19:11:26 +0000 Olli-Pekka Wallin http://opwallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254768-maailma-sanojen-vanki
Jättäydyn syrjään http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254581-jattaydyn-syrjaan <p>Pykälät &quot;kansanryhmää vastaan kiihottamisesta&quot; ja &quot;uskonrauhan rikkomisesta&quot; ovat <a href="http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227347-sekavat-lait-ja-soveltamisen-motiivit">käsitteellisiltä sisällöiltään epäselviä</a>, mutta niiden säätämisen tarkoitus on ollut kummassakin tapauksessa selvä. Kyse on olennaisesti niiden suojelemisesta jotka on koettu tai kuviteltu suojelua tarvitseviksi. Ryhmiä suojellaan ilmeisesti ikään kuin ne olisivat yksilöitä, ja puhuessaan &quot;uskonrauhasta&quot; lainsäätäjä on tosiasiassa halunnut <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonrauhan_rikkominen">suojella yhteiskuntarauhaa</a>.</p><p>Koska kyse on paljolti samanlaatuisista tarkoituksista ja asioista, laeista voidaan puhua rinnakkain. Kun pykälät puhuvat &quot;kansanryhmästä&quot;, ryhmiksi ymmärretään ei vain esimerkiksi etnisiä, vaan mm. uskonnolliset ryhmät. Kun puhutaan &quot;uskonrauhasta&quot;, suojellaan erityisesti jonkin uskonnon nimeä kantavaa ryhmää.</p><p>Kuten entisen apulaisvaltakunnansyyttäjä <a href="https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jorma-kalske-jaa-elakkeelle-han-ottaa-kadesta-kiinni-eika-kaihda-humaltua-juristien-tilaisuuksissa/5869866#gs.nifNI3A">Kalskeen lausunnosta</a> voi päätellä, keskuudessamme elää uskonnollisia ryhmiä, joiden &quot;pyhien arvojen&quot; loukkaaminen saattaisi aiheuttaa väkivaltaisia vastareaktioita. -- Näiden aggressiivisten ryhmäominaisuuksien olemassaolo on siis tavallaan otettu ja legitimoitu lähtökohtaisena realiteettina, ja rangaistuksella uhataan sitä joka provosoi tällaisiin reaktioihin taipuvaisia ryhmiä.</p><p>Syytteen nostamiseksi tai tuomituksi tulemiseen ei tarvita sitä että todellisuudessa tapahtuisi jotakin. Riittää että syyttäjä arvioi jonkin lausuman tai julkituodun tiedon teoriassa sellaiseksi, että se <em>saattaisi</em> halventaa kohdettaan, tms, tai aiheuttaa jonkin ryhmän piirissä loukkaantumista. Kukaan yhteiskuntakriittinen kirjoittaja ei täten voi etukäteen tietää esimerkiksi millaisen jotain etnistä ryhmää koskevan <em>tiedon</em> julkituomisen katsotaan saattavan ryhmän niin sanotusti huonoon valoon. Esimerkiksi keskustelu etniseltä pohjalta laadittujen rikostilastojen keräämisestä ja julkisuudesta on kohta meilläkin -- kuten se on jo Ruotsissa -- toivottomalla tolalla. --</p><p>Asiat ratkaistaan tapaus kerrallaan oikeudessa. Eikä syytetyn auta esittää mitään eriäviä määrittelyperusteita sille mitä syyttäjä mielipiteenään sanoo. Jos syyttäjä tulkitsee lain pykäliä niin, että julkisaatettu tieto uhkaa suojelun kohteena olevaa ryhmää tai on loukkaava, sitä se silloin on. Oikeus toimii tosiprozessuaaliselta pohjalta. Tuomari tuskin omaa omaa linjaansa suhteessa syyttäjään. --</p><p>Näin ollen ko. lainsäädäntö mahdollistaa syyttämisen ja tuomitsemisen, mutta ei sitä että syytetty olisi voinut ennalta varoa tekemästä rikosta tai voisi jälkikäteen puolustautua syytteen muodostavia tulkintoja vastaan. -- Nämä lait ovat käytännössä todellakin vain mielipideinkvisition työkaluja, joilla ei de facto voi olla muuta tarkoitusta kuin rajoittaa sananvapautta ja lisätä yleistä sensuurimielialaa ja pelkoa puhua tietyistä asioista. Syytetty, eli tuomittu -- sillä nämä ovat de facto sama asia -- voi korkeintaan ihmetellä hiljaa mielessään, miten on mahdollista, että oikeusvaltioksi kuvitellussa Suomessa saattaa tällainen lainsäädäntö olla mahdollista.</p><p>Mutta ei tässä kaikki. Tämä lainsäädäntö on vain yksi osa sitä yhteiskunnassa kehittyvää ja jatkuvasti vahvistuvaa totalitarismin ilmapiiriä, joka on tekemässä ja jo tehnyt kaikesta yhteiskunnallisesta keskustelustamme täysin kelvotonta -- täysin <em>tabujen</em> hallitsemaa.</p><p>Sensuurimielialan vallitessa kasvatamme jatkuvasti vahvistuvaa <a href="http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250973-poliittisesta-korrektiudesta"><em>poliittisen korrektiuden</em></a> ilmapiiriä, jossa jokainen postmodernin maailman identiteettiongelmainen yksilö ja ryhmä saa jatkuvasti kehittää ja vahvistaa omaa loukkaantumisherkkyyttään -- sillä taustalla vaikuttavat juuri nuo käsitteellisesti epäselvät mutta määrätietoisesti sovelletut lainsäädännöt, joita tosiasiassa on käytetty vain ja nimenomaan mitä merkillisimpien mukamas &quot;heikossa asemassa&quot; olevien ryhmien &quot;suojeluun&quot;. --</p><p>Kukaan ei todellakaan ole kunnollisia käsitteitä käyttäen koskaan kysynyt kansalta, kuinka moni todellakaan pitää taipumuksia väkivaltaisiin vastareaktioihin uskonnollisina &quot;pyhinä arvoina&quot;.</p><p>Asioiden ollessa kuten ne ovat, arvelen paremmaksi, ettei kriittinen ihminen tässä maassa enää avaa suutaan. Ei mistään asiasta, ei aiheesta eikä aiheen vierestä. Ei mistään. On lainsäätäjän suuren viisauden mukaan mitä ilmeisimmin toivottavinta, etteivät kriitikot enää kritisoi.</p><p>On siis vain pantava suu suppuun. Lopetettava tämä kirjoittelu. Ihan kokonaan ja niin pitkäksi aikaa kuin lait ovat voimassa ja totalitarismille ominainen kontrollipolitiikka ja ilmiantokulttuuri vallalla.</p><p>Ja tästä tulee pitkä tauko.</p><p>Blogisti <a href="http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254529-poliittisen-korrektiuden-vaatimus-ahdistaa-jo">Tuula Komsi</a> kirjoitti juuri poliittisesta korrektiudesta tapauksessa, jossa YLE oli ilmeisesti ihan yksittäisten puolestaloukkaantujien vaatimuksesta lopettanut ja siirtänyt suositun lastenohjelman syrjään Areenasta, ikään kuin nurkan taakse Elävään arkistoon. Syynä oli erään musiikkiryhmän jäsenen etninen intiaanipäähine.</p><p>Tällaisessa itsesensuurieleessä heijastuu ja kiteytyy jälleen kerran meitä -- jo koko yhteiskuntailmapiiriämme -- nykyisin vaivaava ja kasvava poliittisen korrektiuden tragedia. -- Kyse näissä ei enää ole vain &quot;yksittäistapauksesta toisensa jälkeen&quot;, vaan aivan kaikkea ajatteluamme ja käyttäytymistämme yhä enemmän määräävästä loukkaantumisherkkyydestä ja sen myötä kehittyvistä <em>tabuista</em>. Kaikki ajattelu tulehtuu, terveitä kohtia ei enää ole.</p><p>Poliittinen korrektius on yhteiskunnallinen syöpä, joka vähitellen syö järjen aivoistamme. Siellä ei pian ole enää jäljellä juuri muuta kuin ammottavia valkoisia aukkoja. -- Komsi kirjoitti näin: &quot;Ainoa keino vastustaa tätä poliittisen korrektiuden terroria on olla alistumatta itsesensuuriin, kaiken uhallakin.&quot; -- Mutta miten voidaan ajattelun valkoisten aukkojen, puhumattomien alueiden jatkuvaa kasvua vastustaa? Meiltä puuttuu jo koko joukko <em>lähtökohtaisia käsitteitä</em>. Elämme jo ajatustotalitarismissa -- ajattelemme vain <em>sallittujen</em> käsitteiden varassa. Ja koko ajattelumme perustuu <a href="http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240128-betoniporsaat-tabujen-vartijoina">pelkkään torjuntaan</a> -- se on pelkkää älyllistä väistöliikettä. Miten koko ajan syvenevää <em>järjettömyyttä</em> voidaan järjellä vastustaa?</p><p>Lakipykälät &quot;kansanryhmää vastaan kiihottamisesta&quot; ja &quot;uskonrauhan rikkomisesta&quot; ovat olleet viime kädessä se inkvisitio, jota totalitarismille ominainen, olemukseltaan automotorinen Herra Poliittinen Korrektius käyttää valtuuksiensa oikeuttajana -- siis toteuttaakseen yhä mekaanisempaa maailmankuvaansa, jossa orwellilaisittain toiset ovat aina tasa-arvoisempia kuin toiset. Nämä pykälät ovat olleet taustavoimana kun totalitarismille ominainen kahtiajakautuminen, siihen liittyvä projektiivisuus ja viholliskuvien vahvistuminen, leimaaminen ja ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuri ovat koko ajan vahvistuneet. --</p><p>Nyt päivittäin uutisiin nousevat täydelliset mielettömyydet, intiaanipäähineen tapaiset todellisuuden- ja suhteellisuudentajuttomat järjettömyydet. Ne kertovat vain siitä, ettemme enää saa reaalitodellisuudesta minkäänlaista suhteellisuudentajuista otetta.</p><p>&quot;Kansanryhmää vastaan kiihottamista&quot; ja &quot;uskonrauhan rikkomista&quot; koskevat lakipykälät pitäisi mitä pikimmin uudistaa niin, että esimerkiksi kaikki kuvitelmat niin sanotusti &quot;heikoista, suojelua tarvitsevista vähemmistöistä&quot; saataisiin oikaistua ja vastaamaan todellisuutta. Kuinka esimerkiksi väkivaltaisia provosoitumistaipumuksia omaavat uskonnot voivat olla mitään heikkoja suojeltavia vähemmistöjä?</p><p>Mutta kuka uskoo ja kuvittelee että poliittista korrektiutta kaiken järjen kustannuksella tunnustavat poliitikot tai journalistit mistään kriittisten ihmisten vastarinnasta välittäisivät saati järkiintyisivät?</p><p>Eikö siinä käy <em>täsmälleen päinvastoin</em>? Hehän ovat ne nimenomaiset toimijatahot, jotka ovat kehittäneet nuo ylivertaiset älylliset väistöliikkeet ja poliittisen korrektiuden kiertoilmaisut. He ovat kollektiivisesti luoneet uskottavan kuplan, Suuren Yhteisen Valheen. Juuri he tarvitsevat ylihistoriallisilla, ylikulttuurisilla, ylikansallisilla, yliyhteisöllisillä yleiskäsitteillä muotoiltuja ihmisarvo- ja -oikeusideologioita, joita jokaista vaaditaan tunnustamaan kuten kaikki totalitarismit ovat yli-ihmisihanteita tunnustaneet. Siis niin hartaassa hengessä, ettei kukaan vain kyseenalaistaisi mitään eikä sanoisi ainoatakaan todellisuudentajuista kriittistä sanaa. --</p><p>Mitä täydellisemmin poliitikot ja journalistit älylliset väistöliikkeensä saavat sementoitua, sitä pätevimmiltä he omissa ja kannattajiensa silmissä näyttävät. Ei heillä ole varaa ajatella.</p><p>Kuka kuvittelee, että <a href="http://alkonkassalla.blogspot.fi/2018/01/niinisto-vs-zizek.html">presidentti</a>, pääministeri, muut ministerit, korkeat virkamiehet, tai edes ne joiden <em>pitäisi</em> olla <em>kansan</em> edustajia -- saati sitten jo lähtökuopissaan normimoraaliin pitäytyvät juristerit tai journalistit, jotka ylenkatseellisessa narsistisessa valistajanroolissaan ovat ehkä vähiten tositietoa vastaanottamaan kykenevä ammattikunta -- joskus viisastuisivat ja ottaisivat lusikan kauniiseen käteensä. Kysyisivät itseltään esimerkiksi: &quot;Miksi me koko ajan puhumme &quot;<em>turvapaikoista</em>&quot;, vaikka kyseessä on tulevalla vuosisadalla satojen miljoonien suuruusluokkaan kasvava<a href="http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253188-ei-siirtolaisuus-ei-maahanmuutto-ei-turvapaikat-vaan-kansainvaellus"> <em>kansainvaellus</em></a>?&quot; --</p><p>Järjettömyyden journalistisista kukkasista voisi tehdä valtakunnallisen kilpailun. Kuka toimittajista onnistuu kirjoittamaan vuoden monikulttuuriystävällisimmän ostoskeskus- ja kahvilaraportin? Kuka laatii traagisimman henkilökuvan turvapaikanhakijasta? Kenen ohjelmassa esiintyy eniten kiintiötoiskulttuurisia? Kuka arvostelee halveksivimmin rasisteja ja vaatii ankarimmin nollatoleranssia? Kuka osaa laatia eniten uutisen näköisen uutisen rahaa ja kännyköitä ryöstelevistä maahanmuuttajanuorten jengeistä mainitsematta yhtään vihjettä rikoksentekijöiden etnisestä taustasta?</p><p>Poliitikot ja toimittajat ovat kumpikin ammattikuntia, joissa ammattiasenteena on halu vaikuttaa. Myös halu vaikuttaa viisaammalta -- siis &quot;olla asioista paremmin perillä&quot; -- kuin kannattaja- ja lukijakunta. Katettahan tällaiselle ei läheskään aina ole, ja siksi vaikuttamisen varsinaisiksi kohderyhmiksi valikoituvatkin ne joita on vaivattominta johdatella. Tätä manipulointitarkoitusta palvelevat parhaiten niin sanotut Suuret Yhteiset Valheet, joista &quot;ilmastonmuutos&quot; ja &quot;ihmisoikeudet&quot; on sementoitu niin perusteellisesti, ettei niitä pura kukaan eikä mikään.</p><p>Suurten Yhteisten Valheiden murentaminen on jokseenkin mahdotonta. Ne voivat vain pikkuhiljaa yhdeltä laidalta sulaa ja muuttua vaivihkaa toisiksi. Muutosprosessit eivät koskaan lähde liikkeelle poliitikoista tai toimittajista -- nämä ammattikunnat muuttavat ajatteluaan vain pakon edessä. -- Tosin vaalit ovat instituutio, jonka yhteydessä pienet mielipiteenmuutokset ovat mahdollisia. Puolueiden uudet ohjelmajulistukset ovat siten merkki siitä että ollaan oltu jo niin pahasti pielessä että on pakko hieman rukata Suurta Yhteistä Valhetta.</p><p>Vanha sanonta vaatii näkemään metsän puilta. Sen voisi päivittää koskemaan myös poliitikkoja ja journalisteja: puhukaa <em>asioista</em>, ei ihmisistä. Nähkää asiat <em>sosiologian</em>, ei yksilöpsykologian silmillä. Yhteiskunnalliset päätökset -- ja myös yhteiskuntaa koskeva kuvaus ja selitys -- on tehtävä yhteiskuntatieteiden, ei <a href="http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201753-kuoleman-kokokuva">tunteisiin vetoavien kasvokuvien</a> perusteella.</p><p>En kerta kaikkiaan jaksa uskoa enää järjen voittoon. Päivä päivältä jokainen kriittisesti ajatteleva kansalainen tulee lakien valtuuttamalla järjettömyydellä jyrätyksi, jälleen, jälleen, jälleen. Sen tekevät poliitikot, sen tekevät uutiset. Kehityksellä on vain yksi suunta: kohti totalitarismia. Kysymys itsesensuurista on näissä oloissa jo toiselta planeetalta. Valtakunta on pannut päänsä pensaaseen, eikä ympärillä ole enää muuta kuin pimeää. Vaikutusyrityksiä on turha jatkaa.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pykälät "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta" ovat käsitteellisiltä sisällöiltään epäselviä, mutta niiden säätämisen tarkoitus on ollut kummassakin tapauksessa selvä. Kyse on olennaisesti niiden suojelemisesta jotka on koettu tai kuviteltu suojelua tarvitseviksi. Ryhmiä suojellaan ilmeisesti ikään kuin ne olisivat yksilöitä, ja puhuessaan "uskonrauhasta" lainsäätäjä on tosiasiassa halunnut suojella yhteiskuntarauhaa.

Koska kyse on paljolti samanlaatuisista tarkoituksista ja asioista, laeista voidaan puhua rinnakkain. Kun pykälät puhuvat "kansanryhmästä", ryhmiksi ymmärretään ei vain esimerkiksi etnisiä, vaan mm. uskonnolliset ryhmät. Kun puhutaan "uskonrauhasta", suojellaan erityisesti jonkin uskonnon nimeä kantavaa ryhmää.

Kuten entisen apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalskeen lausunnosta voi päätellä, keskuudessamme elää uskonnollisia ryhmiä, joiden "pyhien arvojen" loukkaaminen saattaisi aiheuttaa väkivaltaisia vastareaktioita. -- Näiden aggressiivisten ryhmäominaisuuksien olemassaolo on siis tavallaan otettu ja legitimoitu lähtökohtaisena realiteettina, ja rangaistuksella uhataan sitä joka provosoi tällaisiin reaktioihin taipuvaisia ryhmiä.

Syytteen nostamiseksi tai tuomituksi tulemiseen ei tarvita sitä että todellisuudessa tapahtuisi jotakin. Riittää että syyttäjä arvioi jonkin lausuman tai julkituodun tiedon teoriassa sellaiseksi, että se saattaisi halventaa kohdettaan, tms, tai aiheuttaa jonkin ryhmän piirissä loukkaantumista. Kukaan yhteiskuntakriittinen kirjoittaja ei täten voi etukäteen tietää esimerkiksi millaisen jotain etnistä ryhmää koskevan tiedon julkituomisen katsotaan saattavan ryhmän niin sanotusti huonoon valoon. Esimerkiksi keskustelu etniseltä pohjalta laadittujen rikostilastojen keräämisestä ja julkisuudesta on kohta meilläkin -- kuten se on jo Ruotsissa -- toivottomalla tolalla. --

Asiat ratkaistaan tapaus kerrallaan oikeudessa. Eikä syytetyn auta esittää mitään eriäviä määrittelyperusteita sille mitä syyttäjä mielipiteenään sanoo. Jos syyttäjä tulkitsee lain pykäliä niin, että julkisaatettu tieto uhkaa suojelun kohteena olevaa ryhmää tai on loukkaava, sitä se silloin on. Oikeus toimii tosiprozessuaaliselta pohjalta. Tuomari tuskin omaa omaa linjaansa suhteessa syyttäjään. --

Näin ollen ko. lainsäädäntö mahdollistaa syyttämisen ja tuomitsemisen, mutta ei sitä että syytetty olisi voinut ennalta varoa tekemästä rikosta tai voisi jälkikäteen puolustautua syytteen muodostavia tulkintoja vastaan. -- Nämä lait ovat käytännössä todellakin vain mielipideinkvisition työkaluja, joilla ei de facto voi olla muuta tarkoitusta kuin rajoittaa sananvapautta ja lisätä yleistä sensuurimielialaa ja pelkoa puhua tietyistä asioista. Syytetty, eli tuomittu -- sillä nämä ovat de facto sama asia -- voi korkeintaan ihmetellä hiljaa mielessään, miten on mahdollista, että oikeusvaltioksi kuvitellussa Suomessa saattaa tällainen lainsäädäntö olla mahdollista.

Mutta ei tässä kaikki. Tämä lainsäädäntö on vain yksi osa sitä yhteiskunnassa kehittyvää ja jatkuvasti vahvistuvaa totalitarismin ilmapiiriä, joka on tekemässä ja jo tehnyt kaikesta yhteiskunnallisesta keskustelustamme täysin kelvotonta -- täysin tabujen hallitsemaa.

Sensuurimielialan vallitessa kasvatamme jatkuvasti vahvistuvaa poliittisen korrektiuden ilmapiiriä, jossa jokainen postmodernin maailman identiteettiongelmainen yksilö ja ryhmä saa jatkuvasti kehittää ja vahvistaa omaa loukkaantumisherkkyyttään -- sillä taustalla vaikuttavat juuri nuo käsitteellisesti epäselvät mutta määrätietoisesti sovelletut lainsäädännöt, joita tosiasiassa on käytetty vain ja nimenomaan mitä merkillisimpien mukamas "heikossa asemassa" olevien ryhmien "suojeluun". --

Kukaan ei todellakaan ole kunnollisia käsitteitä käyttäen koskaan kysynyt kansalta, kuinka moni todellakaan pitää taipumuksia väkivaltaisiin vastareaktioihin uskonnollisina "pyhinä arvoina".

Asioiden ollessa kuten ne ovat, arvelen paremmaksi, ettei kriittinen ihminen tässä maassa enää avaa suutaan. Ei mistään asiasta, ei aiheesta eikä aiheen vierestä. Ei mistään. On lainsäätäjän suuren viisauden mukaan mitä ilmeisimmin toivottavinta, etteivät kriitikot enää kritisoi.

On siis vain pantava suu suppuun. Lopetettava tämä kirjoittelu. Ihan kokonaan ja niin pitkäksi aikaa kuin lait ovat voimassa ja totalitarismille ominainen kontrollipolitiikka ja ilmiantokulttuuri vallalla.

Ja tästä tulee pitkä tauko.

Blogisti Tuula Komsi kirjoitti juuri poliittisesta korrektiudesta tapauksessa, jossa YLE oli ilmeisesti ihan yksittäisten puolestaloukkaantujien vaatimuksesta lopettanut ja siirtänyt suositun lastenohjelman syrjään Areenasta, ikään kuin nurkan taakse Elävään arkistoon. Syynä oli erään musiikkiryhmän jäsenen etninen intiaanipäähine.

Tällaisessa itsesensuurieleessä heijastuu ja kiteytyy jälleen kerran meitä -- jo koko yhteiskuntailmapiiriämme -- nykyisin vaivaava ja kasvava poliittisen korrektiuden tragedia. -- Kyse näissä ei enää ole vain "yksittäistapauksesta toisensa jälkeen", vaan aivan kaikkea ajatteluamme ja käyttäytymistämme yhä enemmän määräävästä loukkaantumisherkkyydestä ja sen myötä kehittyvistä tabuista. Kaikki ajattelu tulehtuu, terveitä kohtia ei enää ole.

Poliittinen korrektius on yhteiskunnallinen syöpä, joka vähitellen syö järjen aivoistamme. Siellä ei pian ole enää jäljellä juuri muuta kuin ammottavia valkoisia aukkoja. -- Komsi kirjoitti näin: "Ainoa keino vastustaa tätä poliittisen korrektiuden terroria on olla alistumatta itsesensuuriin, kaiken uhallakin." -- Mutta miten voidaan ajattelun valkoisten aukkojen, puhumattomien alueiden jatkuvaa kasvua vastustaa? Meiltä puuttuu jo koko joukko lähtökohtaisia käsitteitä. Elämme jo ajatustotalitarismissa -- ajattelemme vain sallittujen käsitteiden varassa. Ja koko ajattelumme perustuu pelkkään torjuntaan -- se on pelkkää älyllistä väistöliikettä. Miten koko ajan syvenevää järjettömyyttä voidaan järjellä vastustaa?

Lakipykälät "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta" ovat olleet viime kädessä se inkvisitio, jota totalitarismille ominainen, olemukseltaan automotorinen Herra Poliittinen Korrektius käyttää valtuuksiensa oikeuttajana -- siis toteuttaakseen yhä mekaanisempaa maailmankuvaansa, jossa orwellilaisittain toiset ovat aina tasa-arvoisempia kuin toiset. Nämä pykälät ovat olleet taustavoimana kun totalitarismille ominainen kahtiajakautuminen, siihen liittyvä projektiivisuus ja viholliskuvien vahvistuminen, leimaaminen ja ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuri ovat koko ajan vahvistuneet. --

Nyt päivittäin uutisiin nousevat täydelliset mielettömyydet, intiaanipäähineen tapaiset todellisuuden- ja suhteellisuudentajuttomat järjettömyydet. Ne kertovat vain siitä, ettemme enää saa reaalitodellisuudesta minkäänlaista suhteellisuudentajuista otetta.

"Kansanryhmää vastaan kiihottamista" ja "uskonrauhan rikkomista" koskevat lakipykälät pitäisi mitä pikimmin uudistaa niin, että esimerkiksi kaikki kuvitelmat niin sanotusti "heikoista, suojelua tarvitsevista vähemmistöistä" saataisiin oikaistua ja vastaamaan todellisuutta. Kuinka esimerkiksi väkivaltaisia provosoitumistaipumuksia omaavat uskonnot voivat olla mitään heikkoja suojeltavia vähemmistöjä?

Mutta kuka uskoo ja kuvittelee että poliittista korrektiutta kaiken järjen kustannuksella tunnustavat poliitikot tai journalistit mistään kriittisten ihmisten vastarinnasta välittäisivät saati järkiintyisivät?

Eikö siinä käy täsmälleen päinvastoin? Hehän ovat ne nimenomaiset toimijatahot, jotka ovat kehittäneet nuo ylivertaiset älylliset väistöliikkeet ja poliittisen korrektiuden kiertoilmaisut. He ovat kollektiivisesti luoneet uskottavan kuplan, Suuren Yhteisen Valheen. Juuri he tarvitsevat ylihistoriallisilla, ylikulttuurisilla, ylikansallisilla, yliyhteisöllisillä yleiskäsitteillä muotoiltuja ihmisarvo- ja -oikeusideologioita, joita jokaista vaaditaan tunnustamaan kuten kaikki totalitarismit ovat yli-ihmisihanteita tunnustaneet. Siis niin hartaassa hengessä, ettei kukaan vain kyseenalaistaisi mitään eikä sanoisi ainoatakaan todellisuudentajuista kriittistä sanaa. --

Mitä täydellisemmin poliitikot ja journalistit älylliset väistöliikkeensä saavat sementoitua, sitä pätevimmiltä he omissa ja kannattajiensa silmissä näyttävät. Ei heillä ole varaa ajatella.

Kuka kuvittelee, että presidentti, pääministeri, muut ministerit, korkeat virkamiehet, tai edes ne joiden pitäisi olla kansan edustajia -- saati sitten jo lähtökuopissaan normimoraaliin pitäytyvät juristerit tai journalistit, jotka ylenkatseellisessa narsistisessa valistajanroolissaan ovat ehkä vähiten tositietoa vastaanottamaan kykenevä ammattikunta -- joskus viisastuisivat ja ottaisivat lusikan kauniiseen käteensä. Kysyisivät itseltään esimerkiksi: "Miksi me koko ajan puhumme "turvapaikoista", vaikka kyseessä on tulevalla vuosisadalla satojen miljoonien suuruusluokkaan kasvava kansainvaellus?" --

Järjettömyyden journalistisista kukkasista voisi tehdä valtakunnallisen kilpailun. Kuka toimittajista onnistuu kirjoittamaan vuoden monikulttuuriystävällisimmän ostoskeskus- ja kahvilaraportin? Kuka laatii traagisimman henkilökuvan turvapaikanhakijasta? Kenen ohjelmassa esiintyy eniten kiintiötoiskulttuurisia? Kuka arvostelee halveksivimmin rasisteja ja vaatii ankarimmin nollatoleranssia? Kuka osaa laatia eniten uutisen näköisen uutisen rahaa ja kännyköitä ryöstelevistä maahanmuuttajanuorten jengeistä mainitsematta yhtään vihjettä rikoksentekijöiden etnisestä taustasta?

Poliitikot ja toimittajat ovat kumpikin ammattikuntia, joissa ammattiasenteena on halu vaikuttaa. Myös halu vaikuttaa viisaammalta -- siis "olla asioista paremmin perillä" -- kuin kannattaja- ja lukijakunta. Katettahan tällaiselle ei läheskään aina ole, ja siksi vaikuttamisen varsinaisiksi kohderyhmiksi valikoituvatkin ne joita on vaivattominta johdatella. Tätä manipulointitarkoitusta palvelevat parhaiten niin sanotut Suuret Yhteiset Valheet, joista "ilmastonmuutos" ja "ihmisoikeudet" on sementoitu niin perusteellisesti, ettei niitä pura kukaan eikä mikään.

Suurten Yhteisten Valheiden murentaminen on jokseenkin mahdotonta. Ne voivat vain pikkuhiljaa yhdeltä laidalta sulaa ja muuttua vaivihkaa toisiksi. Muutosprosessit eivät koskaan lähde liikkeelle poliitikoista tai toimittajista -- nämä ammattikunnat muuttavat ajatteluaan vain pakon edessä. -- Tosin vaalit ovat instituutio, jonka yhteydessä pienet mielipiteenmuutokset ovat mahdollisia. Puolueiden uudet ohjelmajulistukset ovat siten merkki siitä että ollaan oltu jo niin pahasti pielessä että on pakko hieman rukata Suurta Yhteistä Valhetta.

Vanha sanonta vaatii näkemään metsän puilta. Sen voisi päivittää koskemaan myös poliitikkoja ja journalisteja: puhukaa asioista, ei ihmisistä. Nähkää asiat sosiologian, ei yksilöpsykologian silmillä. Yhteiskunnalliset päätökset -- ja myös yhteiskuntaa koskeva kuvaus ja selitys -- on tehtävä yhteiskuntatieteiden, ei tunteisiin vetoavien kasvokuvien perusteella.

En kerta kaikkiaan jaksa uskoa enää järjen voittoon. Päivä päivältä jokainen kriittisesti ajatteleva kansalainen tulee lakien valtuuttamalla järjettömyydellä jyrätyksi, jälleen, jälleen, jälleen. Sen tekevät poliitikot, sen tekevät uutiset. Kehityksellä on vain yksi suunta: kohti totalitarismia. Kysymys itsesensuurista on näissä oloissa jo toiselta planeetalta. Valtakunta on pannut päänsä pensaaseen, eikä ympärillä ole enää muuta kuin pimeää. Vaikutusyrityksiä on turha jatkaa.

 

]]>
0 Journalismi Kiihottaminen kansanryhmää vastaan Sosiologia Uskonrauhan rikkominen Yhteiskunnallinen keskustelu Sun, 29 Apr 2018 09:05:26 +0000 Seppo Oikkonen http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254581-jattaydyn-syrjaan
Taloudellisesti riippumaton Yleisradio etsii poliittisesti sitoutunutta johtajaa http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253253-taloudellisesti-riippumaton-yleisradio-etsii-poliittisesti-sitoutunutta-johtajaa <p>Yleisradion toimitusjohtaja <strong>Lauri Kivinen</strong> ilmoitti tammikuussa jättävänsä tehtävän vuoden 2018 loppuun mennessä ja siirtyvänsä yksityisen sektorin palvelukseen. Tämän seurauksena Ylen hallitus aloitti välittömästi seuraajan etsimisen.&nbsp;</p><p>Helmikuussa päättyneeseen hakuun <a href="https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/27/ylen-toimitusjohtajan-haku-jatkuu-ensi-vaiheessa-mukana-on-25-henkiloa">ilmoittautui</a> yhteensä 25 henkilöä, joiden nimiä ei julkisteta. Ylen mukaan hakuprosessin luottamuksellisuus mahdollistaa sen, että keskusteluja voidaan käydä parhaiden mahdollisten kandidaattien kanssa.</p><p>Ylen hallituksen puheenjohtaja <strong>Thomas Wilhelmsson </strong>ilmoitti tuolloin, että Ylen toimitusjohtajaksi halutaan henkilö, jolla on vahva näkemys julkisen palvelun mediayhtiön tehtävästä ja hyvä kokonaiskuva media-alan ja toimintaympäristön haasteista.</p><p>Iltalehden saamien <a href="https://m.iltalehti.fi/politiikka/201803302200848411_pi.shtml">tietojen mukaan</a> tällaisia henkilöitä olisi löytynyt muutamia.</p><p>Iltalehden jutussa mainitaan, että tehtävään olisi tarjolla mm. kokoomuslainen veikkauspamppu <strong>Velipekka Nummikoski</strong>&nbsp;sekä lestadiolaistaustainen keskustalaistoimittaja&nbsp;<strong>Mikael Pentikäinen</strong>.</p><p>Ehdotukset tulivat monelle yllätyksenä.</p><p>Viime vuonna 8 000 euron palkankorotuksen <a href="http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703142200085489_uu.shtml">napannut</a> Nummikoski toimi ennen työtään Raha-automaattiyhdistyksellä ja Veikkauksella mm. Jyrki Kataisen valtiosihteerinä, kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotussihteerinä ja pääsihteerinä sekä monen kokoomusministerin erityisavustajana.&nbsp;</p><p>Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtajana ja europarlamenttiehdokkaana ollut Pentikäinen puolestaan on uskonnollisen vakaumuksensa puolesta melko huono vaihtoehto virkaan, sillä vanhoillislestadiolaisissa piireissä televisioon suhtaudutaan hyvin kielteisesti. Kielteistä kantaa perustellaan sillä, että ohjelmatarjonta sisältää liikaa seksiä ja väkivaltaa ja on siksi kristillisten arvojen vastaista.&nbsp;</p><p>Pentikäisellä kuitenkin on sentään kokemusta alalta. Hän on toiminut mm. Helsingin Sanomien ja Maaseudun tulevaisuuden päätoimittajana sekä vuodesta 2016 lähtien Suomen yrittäjien toimitusjohtajana.</p><p>Tietysti jokaisen on hyvä muistaa, että Ylen toimitusjohtajan työtoimenkuva ei ole journalistinen, vaan kyseessä on puhtaasti hallinnollinen tehtävä. Journalistiset päätökset tekee viime syksynä aloittanut vastaava päätoimittaja <strong>Jouko Jokinen</strong>, joka otti pestin hoitaakseen sen jälkeen, kun <strong>Atte Jääskeläinen</strong>&nbsp;joutui jättämään paikan kummallisten puheidensa seurauksena.</p><p>Epäilemättä yli 350 000 euron <a href="http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201803222200831048_u0.shtml">palkkapussi</a> on houkutellut paikalle monenmoista onnenonkijaa. Toivottavasti ehdokkaan poliittinen vakaumus ei kuitenkaan tule olemaan yksi valintaan vaikuttavista kriteereistä. Suomi ei kaipaa valtion virallista propagandakonetta, vaan laadukasta ja tutkivaa journalismia.</p><p>Päätoimittajana aikaisemmin toiminut ja keskustaan yhdistetty Atte Jääskeläinen aiheutti aivan tarpeeksi vahinkoa sensuroidessaan pääministeri <strong>Juha Sipilää</strong> (kesk.) koskevaa uutisointia ja vähätellessään Julkisen sanan neuvoston (JHS) asemaa sananvapauden ja median valvovana elimenä.</p><p>Suomi putosi hänen <a href="https://www.journalisti.fi/ajankohtaiset/tir-suomi-putosi-kolmanneksi-lehdistonvapaudessa/">toimiensa seurauksena </a>Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) vuosittaisessa lehdistönvapausindeksissä kolmannelle sijalle.&nbsp;</p><p>Ylen toimittajat eivät ansaitse poliittista painostusta.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen ilmoitti tammikuussa jättävänsä tehtävän vuoden 2018 loppuun mennessä ja siirtyvänsä yksityisen sektorin palvelukseen. Tämän seurauksena Ylen hallitus aloitti välittömästi seuraajan etsimisen. 

Helmikuussa päättyneeseen hakuun ilmoittautui yhteensä 25 henkilöä, joiden nimiä ei julkisteta. Ylen mukaan hakuprosessin luottamuksellisuus mahdollistaa sen, että keskusteluja voidaan käydä parhaiden mahdollisten kandidaattien kanssa.

Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson ilmoitti tuolloin, että Ylen toimitusjohtajaksi halutaan henkilö, jolla on vahva näkemys julkisen palvelun mediayhtiön tehtävästä ja hyvä kokonaiskuva media-alan ja toimintaympäristön haasteista.

Iltalehden saamien tietojen mukaan tällaisia henkilöitä olisi löytynyt muutamia.

Iltalehden jutussa mainitaan, että tehtävään olisi tarjolla mm. kokoomuslainen veikkauspamppu Velipekka Nummikoski sekä lestadiolaistaustainen keskustalaistoimittaja Mikael Pentikäinen.

Ehdotukset tulivat monelle yllätyksenä.

Viime vuonna 8 000 euron palkankorotuksen napannut Nummikoski toimi ennen työtään Raha-automaattiyhdistyksellä ja Veikkauksella mm. Jyrki Kataisen valtiosihteerinä, kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotussihteerinä ja pääsihteerinä sekä monen kokoomusministerin erityisavustajana. 

Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtajana ja europarlamenttiehdokkaana ollut Pentikäinen puolestaan on uskonnollisen vakaumuksensa puolesta melko huono vaihtoehto virkaan, sillä vanhoillislestadiolaisissa piireissä televisioon suhtaudutaan hyvin kielteisesti. Kielteistä kantaa perustellaan sillä, että ohjelmatarjonta sisältää liikaa seksiä ja väkivaltaa ja on siksi kristillisten arvojen vastaista. 

Pentikäisellä kuitenkin on sentään kokemusta alalta. Hän on toiminut mm. Helsingin Sanomien ja Maaseudun tulevaisuuden päätoimittajana sekä vuodesta 2016 lähtien Suomen yrittäjien toimitusjohtajana.

Tietysti jokaisen on hyvä muistaa, että Ylen toimitusjohtajan työtoimenkuva ei ole journalistinen, vaan kyseessä on puhtaasti hallinnollinen tehtävä. Journalistiset päätökset tekee viime syksynä aloittanut vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen, joka otti pestin hoitaakseen sen jälkeen, kun Atte Jääskeläinen joutui jättämään paikan kummallisten puheidensa seurauksena.

Epäilemättä yli 350 000 euron palkkapussi on houkutellut paikalle monenmoista onnenonkijaa. Toivottavasti ehdokkaan poliittinen vakaumus ei kuitenkaan tule olemaan yksi valintaan vaikuttavista kriteereistä. Suomi ei kaipaa valtion virallista propagandakonetta, vaan laadukasta ja tutkivaa journalismia.

Päätoimittajana aikaisemmin toiminut ja keskustaan yhdistetty Atte Jääskeläinen aiheutti aivan tarpeeksi vahinkoa sensuroidessaan pääministeri Juha Sipilää (kesk.) koskevaa uutisointia ja vähätellessään Julkisen sanan neuvoston (JHS) asemaa sananvapauden ja median valvovana elimenä.

Suomi putosi hänen toimiensa seurauksena Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) vuosittaisessa lehdistönvapausindeksissä kolmannelle sijalle. 

Ylen toimittajat eivät ansaitse poliittista painostusta.

 

]]>
42 http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253253-taloudellisesti-riippumaton-yleisradio-etsii-poliittisesti-sitoutunutta-johtajaa#comments Journalismi Lauri Kivinen Mikael Pentikäinen Velipekka Nummikoski Yleisradio Tue, 03 Apr 2018 08:11:08 +0000 Martti Asikainen http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253253-taloudellisesti-riippumaton-yleisradio-etsii-poliittisesti-sitoutunutta-johtajaa
Julkisen Sanan Neuvosto ei saa olla tekosyy http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252816-julkisen-sanan-neuvosto-ei-saa-olla-tekosyy <p><a href="http://www.jsn.fi/">Julkisen Sanan Neuvosto</a> eli JSN on juhlinut vastuullisen journalismin kampanjaa. Nyt jos koskaan on tarvetta vastuulliselle journalismille etenkin kun laatujournalismin määrää ajetaan alas niin kaupallisella puolella kuin Ylelläkin. JSN:llä on hyvät pelisäännöt, mutta ehkä tahtomattaan heistä on tullut monelle mediatalolle myös tekosyy välttää keskustelua ja kehittymistä.</p><p><strong>Kaikki palaute ei ole pahasta</strong></p><p>Journalistit joutuvat sietämään aivan liikaa sontaa etenkin somessa. On absoluuttisen väärin suunnata vihaa toimittajan henkilöä vastaan vaikka miten olisi eri mieltä tehdyn jutun sisällöstä. Olen minäkin tuon tuosta eri mieltä mutta kunnioitan joka ikistä toimittajaa ja heidän työtä. Minun uskoni ihmiskuntaan on sen verran voimakas, että uskon kaltaisiani olevan melkoinen enemmistö. Törkeästi käyttäytyvät häiriköt ovat pieni, mutta aivan liian äänekäs vähemmistö.</p><p>Tavallaan siis ymmärrän miksi toimittaja säpsähtää joka kerta kun palauteviesti saapuu. En kuitenkaan arvosta sitä mihin tämä on johtanut. Toimittaja ei saisi pelätä keskustelua. Ei ole yksi tai tuhat kertaa kun vastaus asialliseenkin kritiikkiin on &quot;noudatamme JSN:n linjauksia&quot;. Siinä se. Palautetta ei tarvitse lukea saatika käsitellä kun voi yksinkertaisesti vedota JSN:ään. &quot;Poissa silmistä, poissa mielestä&quot; ajatellaan - kyllä JSN sitten käsittelee jos oikeasti jotain asiaa on. Toki vielä edellistä paljon yleisempi vastaus on täydellinen vastauksen puute. Valtaosa mediataloista ja toimittajista ei enää reagoi lainkaan palautteeseen, ei kehuihin eikä kritiikkiin. Presidentiltä tai arkkipiispalta saa todennäköisemmin vastauksen kuin Ylen toimittajalta.</p><p>Toiveeni siis olisi, että JSN hieman terävöittäisi sanomaansa ja linjaansa tältä osin. Roskapalaute kuuluu roskakoriin tai vakavimmillaan poliisille mutta mielestäni asiallisen palautteen käsittelyä pitäisi rohkaista ja nostaa esille. Jos journalisti ja journalismin kuluttaja eivät kohtaa, se on huonoksi molemmille. Se on mielestäni myös JSN:n hengen vastainen tilanne.</p><p><strong>Matalampaa kynnystä</strong></p><p>Toinen mietinnän arvoinen asia voisi mielestäni olla JSN:n jäsenkynnyksen madaltaminen. JSN on isojen mediatalojen ystävä mutta vastuullista journalismia voi mielestäni harjoittaa pienessäkin mittakaavassa. Isoille mediataloille maksut eivät ole ongelma, mutta riippumattomammille toimijoille kynnys on aivan liian korkea. JSN voisi mielestäni harkita ovien avaamista myös vastuullisille verkkopalveluille ja blogialustoille jotka haluavat kunnioittaa varsin erinomaisia journalismin pelisääntöjä.</p><p>Nostan hattua JSN:n toiminnalle ja allekirjoitan sen tarpeellisuuden. Toiminta on laadukasta ja tarpeellista, mutta tilannetta on aktiivisesti seurattava. Toivon järjestöltä hyvää tilannetajua myös laajassa mittakaavassa sekä katsetta tulevaisuuteen. En epäile etteikö heiltä tähän kykyä löydy.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Julkisen Sanan Neuvosto eli JSN on juhlinut vastuullisen journalismin kampanjaa. Nyt jos koskaan on tarvetta vastuulliselle journalismille etenkin kun laatujournalismin määrää ajetaan alas niin kaupallisella puolella kuin Ylelläkin. JSN:llä on hyvät pelisäännöt, mutta ehkä tahtomattaan heistä on tullut monelle mediatalolle myös tekosyy välttää keskustelua ja kehittymistä.

Kaikki palaute ei ole pahasta

Journalistit joutuvat sietämään aivan liikaa sontaa etenkin somessa. On absoluuttisen väärin suunnata vihaa toimittajan henkilöä vastaan vaikka miten olisi eri mieltä tehdyn jutun sisällöstä. Olen minäkin tuon tuosta eri mieltä mutta kunnioitan joka ikistä toimittajaa ja heidän työtä. Minun uskoni ihmiskuntaan on sen verran voimakas, että uskon kaltaisiani olevan melkoinen enemmistö. Törkeästi käyttäytyvät häiriköt ovat pieni, mutta aivan liian äänekäs vähemmistö.

Tavallaan siis ymmärrän miksi toimittaja säpsähtää joka kerta kun palauteviesti saapuu. En kuitenkaan arvosta sitä mihin tämä on johtanut. Toimittaja ei saisi pelätä keskustelua. Ei ole yksi tai tuhat kertaa kun vastaus asialliseenkin kritiikkiin on "noudatamme JSN:n linjauksia". Siinä se. Palautetta ei tarvitse lukea saatika käsitellä kun voi yksinkertaisesti vedota JSN:ään. "Poissa silmistä, poissa mielestä" ajatellaan - kyllä JSN sitten käsittelee jos oikeasti jotain asiaa on. Toki vielä edellistä paljon yleisempi vastaus on täydellinen vastauksen puute. Valtaosa mediataloista ja toimittajista ei enää reagoi lainkaan palautteeseen, ei kehuihin eikä kritiikkiin. Presidentiltä tai arkkipiispalta saa todennäköisemmin vastauksen kuin Ylen toimittajalta.

Toiveeni siis olisi, että JSN hieman terävöittäisi sanomaansa ja linjaansa tältä osin. Roskapalaute kuuluu roskakoriin tai vakavimmillaan poliisille mutta mielestäni asiallisen palautteen käsittelyä pitäisi rohkaista ja nostaa esille. Jos journalisti ja journalismin kuluttaja eivät kohtaa, se on huonoksi molemmille. Se on mielestäni myös JSN:n hengen vastainen tilanne.

Matalampaa kynnystä

Toinen mietinnän arvoinen asia voisi mielestäni olla JSN:n jäsenkynnyksen madaltaminen. JSN on isojen mediatalojen ystävä mutta vastuullista journalismia voi mielestäni harjoittaa pienessäkin mittakaavassa. Isoille mediataloille maksut eivät ole ongelma, mutta riippumattomammille toimijoille kynnys on aivan liian korkea. JSN voisi mielestäni harkita ovien avaamista myös vastuullisille verkkopalveluille ja blogialustoille jotka haluavat kunnioittaa varsin erinomaisia journalismin pelisääntöjä.

Nostan hattua JSN:n toiminnalle ja allekirjoitan sen tarpeellisuuden. Toiminta on laadukasta ja tarpeellista, mutta tilannetta on aktiivisesti seurattava. Toivon järjestöltä hyvää tilannetajua myös laajassa mittakaavassa sekä katsetta tulevaisuuteen. En epäile etteikö heiltä tähän kykyä löydy.

]]>
11 http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252816-julkisen-sanan-neuvosto-ei-saa-olla-tekosyy#comments Journalismi Julkisen sanan neuvosto Sun, 25 Mar 2018 07:15:00 +0000 Kyuu Eturautti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252816-julkisen-sanan-neuvosto-ei-saa-olla-tekosyy
Tekes -> Business Finland http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252523-tekes-business-finland <p>Ns. journalistit näpertelevät pikkuasioita, kuva, ymmärtämättä isoja asioita:&nbsp;</p><p><strong>Tekes</strong> on 30 vuoden ajan kysellyt yrityksiltä hankkeiden vaikutuksista ja luonut niiden perusteella joukon myyttejä, joiden päätarkoitus lienee tehdä vaikutus poliitikkoihin.</p><p>Myytti 1:&nbsp;</p><p><strong><em>52 prosenttia Tekesin rahoittamista pienten ja keskisuurten yritysten projekteista lisäsi yrityksen liiketoiminnan kansainvälistymistä.&nbsp;</em></strong></p><p>Mikä tahansa demon lähettäminen ulkomaille tai messuesittely on tuota &quot;kansainvälistymistä&quot;.</p><p>Myytti 2:&nbsp;</p><p><strong><em>13 000 euroa Tekesin rahoitusta synnyttää yhden pysyvän työpaikan yksityiselle sektorille.&nbsp;</em></strong></p><p>Perustuu yrittäjien ennakkospekulaatioihin. Ja koska ylipäätänsä?</p><p>Myytti 3:&nbsp;</p><p><strong><em>Pienten ja keskisuurten yritysten projekteissa yksi Tekesin panostama euro tuottaa keskimäärin 21 euroa liikevaihtoa vuodessa.</em></strong></p><p>Perustuu puhtaasti yrittäjien ennakkospekulaatioihin.&nbsp;Ja koska ylipäätänsä?</p><p>Myytti 4:</p><p><strong><em>Tekesin 2000-luvun alussa rahoittamien yritysten tuottavuus kasvoi 3,5-kertaisesti 5 vuodessa verrattuna euromaiden teollisuusyritysten keskimääräiseen kasvuun.</em></strong></p><p>Tekesin rahoittamat yritykset eivät ole vertailukelpoisia minkä tahansa yrityksen kanssa, kausaliteettia ei voi olla. Ja pienet voivat kasvaa nopeammin vaikka jäisivätkin kääpiöiksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Myyttien lähde:</p><p><strong><em><a href="http://www.tekes.fi/fi/community/Etusivu/307/Julkaisun_tiedot/1308?id=180163">Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2012</a></em></strong></p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ns. journalistit näpertelevät pikkuasioita, kuva, ymmärtämättä isoja asioita: 

Tekes on 30 vuoden ajan kysellyt yrityksiltä hankkeiden vaikutuksista ja luonut niiden perusteella joukon myyttejä, joiden päätarkoitus lienee tehdä vaikutus poliitikkoihin.

Myytti 1: 

52 prosenttia Tekesin rahoittamista pienten ja keskisuurten yritysten projekteista lisäsi yrityksen liiketoiminnan kansainvälistymistä. 

Mikä tahansa demon lähettäminen ulkomaille tai messuesittely on tuota "kansainvälistymistä".

Myytti 2: 

13 000 euroa Tekesin rahoitusta synnyttää yhden pysyvän työpaikan yksityiselle sektorille. 

Perustuu yrittäjien ennakkospekulaatioihin. Ja koska ylipäätänsä?

Myytti 3: 

Pienten ja keskisuurten yritysten projekteissa yksi Tekesin panostama euro tuottaa keskimäärin 21 euroa liikevaihtoa vuodessa.

Perustuu puhtaasti yrittäjien ennakkospekulaatioihin. Ja koska ylipäätänsä?

Myytti 4:

Tekesin 2000-luvun alussa rahoittamien yritysten tuottavuus kasvoi 3,5-kertaisesti 5 vuodessa verrattuna euromaiden teollisuusyritysten keskimääräiseen kasvuun.

Tekesin rahoittamat yritykset eivät ole vertailukelpoisia minkä tahansa yrityksen kanssa, kausaliteettia ei voi olla. Ja pienet voivat kasvaa nopeammin vaikka jäisivätkin kääpiöiksi.

 

Myyttien lähde:

Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2012

 

 

 

 

]]>
7 http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252523-tekes-business-finland#comments Journalismi Politiikka Tekes Mon, 19 Mar 2018 06:56:41 +0000 Lauri Gröhn http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252523-tekes-business-finland
Juuri nyt alamme vastuullisiksi? http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252284-juuri-nyt-alamme-vastuullisiksi <p>Media (JSN:n ohjeisiin sitoutunut) on julkistanut <a href="https://www.jsn.fi/uutiset/vastuullisen-journalismin-kampanja-kaynnistyi/">vastuullisen journalismin kampanjan</a>, jonka &rdquo;<em>tarkoituksena on korostaa, miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä</em>&rdquo;. Vedotaan &rdquo;luotettavaan tietoon&rdquo;, mutta sentään osataan todeta, että &rdquo;<em>virheet myönnetään reilusti ja ne korjataan</em>&rdquo;. Voi kunpa näin olisikin.&nbsp;</p><p>Tulee epäilys, että laatutakuun sijasta kampanjalla yritetään pyhittää tai konfirmoida ns. valtamedia ja sen nykyinen tapa toimia. Kuinka on jo melkein klisee todeta, että journalisti ei antanut faktojen pilata hyvää tarinaa. Eikä tarvitse olla kyseessä ns. vaihtoehtoiset faktat.</p><p>Virheiden sattumista ei voi välttää kukaan. Ongelma ei ole myöskään niinkään epäluotettavassa tiedossa ts. valehtelussa. Laiskuuskin on sinänsä nhimillistä, eikä pelkästään henkinen. Kysymys on siitä, mitä asioita uutisoidaan, mitkä ylittävät uutiskynnyksen ja mistä näkökulmasta (&quot;kenen leipää syöt, sen lauluja laulat&quot;). Miten vedetään mutkia suoraksi. Miten määrä korvaa laadun. Kuinka uutinen on paras kun se myötäilee ja betonoi journalistin ennakkokäsityksiä. Jos ei toimituksen missiota ts. (ideologista) agendaa. Uutinen, joka myy eniten.&nbsp;</p><p>Em. median ts. valtamedian missioon kuulemma kuuluu myös tietynlainen valistuksellinen tehtävä. Ongelmalliseksi sekin käy silloin, jos ja kun valistukseen liittyvää tietämystä ei riittävästi. Kun media ei ole vain &quot;viestintuoja&quot;, vaan aktiivinen poliittinen toimija.</p><p>Seuraavassa mieleen tulevia esimerkkejä.</p><p>Tänä aamuna kysyttiin suomen kielen aseman säilyttämisestä sattumoisin <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10103637">suomen kielen professoreilta</a>. Siksikö, jotta varmistettiin ennakko-odotusten mukainen vastaus? Etteikö ko. professoreilla olisi oma lehmä ojassa? Valtaosa esim. professorikunnasta tuskin liputtaa suomenkielisen julkaisemisen lisäämisen puolesta.</p><p>Ns. rajatiedon ja huuhaan asioissa toimittajat heittävät lähes poikkeuksetta faktantarkistukset ja järjen narikkaan, ja ainoastaan referoivat poppamiehen teesit, joka hypnotisoi varmuudellaan. Aika vasta HS nosti poiminnaksi toteamuksen &rdquo;<em>Jotain siellä on</em>&rdquo;, kun teologi oli kerännyt <a href="http://jukka-konttinen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251655-teologit-umpikujassa">kertomuksia kuoleman rajakokemuksista</a>, joita tuskin tulkitsi elämänkatsomuksensa eli ennakko-odotustensa vastaisesti. Laajemmin kyseessä on <a href="http://www.skepsis.fi/jutut/paholaisen_asianajaja/luku9.html">&quot;Lukujutun houkutus&quot;</a>, jossa faktat eivät saa pilata hyvää tarinaa.&nbsp;Tosin skeptiset näkemykset kuten Skepsis ry:n huuhaa-palkinnot saavat mediahuomiota, mutta onko tässä kyseessä keskiarvoistamisen harha, ts. totuus rajatiedon asioista löytyy jostain puolivälistä? En ihmettelisi, jos joku toimittaja tai toimitus myöntäisi ajattelevansa näin. Mutta silläpä vältetään virheellisen tiedon korjaamisen vastuu.</p><p>Maahanmuuttokysymyksessä on painottunut uutisoitavaksi ihmisoikeudet ja rasismikysymykset. Tosin viime aikoina ongelmistakin on puhuttu. Ehkäpä osaltaan siksi, että meteliä painottuneesta näkökulmasta on pidetty. Tämän alueen ongelmallisuudesta <a href="https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/professori-kanniainen-hyvinvointiyhteiskunta-ja-vapaa-maahanmuutto-ovat-kestamaton-yhdistelma/?shared=989838-0e285e3f-4">kirjoitti emeritusprofessori Kanniainen erinomaisesti</a>. <a href="http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252961-forever-young">Professori Matti Viren kyseenalaist</a>i argumentin, että maahanmuuton lisääminen pelastaisi huoltosuhteemme.</p><p>Oma lukunsa on terrori- ja katastrofiuutisointi, jossa määrä korvaa laadun, kun raportoidaan &quot;hetki hetkeltä&quot;, vaikka mitään uutta sisältöä ei olisikaan. Kun illan pääuutislähetyksessä listataan &quot;päivän ruumiit&quot; ja mässätään täysin toisarvoisilla yksityiskohdilla. Tapahtuman merkityksettömyydestä yleisön jokapäiväiseen elämään tarvitse välittää, kunhan juttu myy.</p><p>Samoin monimutkaisen energian tuottamiseen liittyvän kysymyksen pelkistäminen <a href="http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242846-kamppailu-tiede-vastaan-talous-mediassa">&quot;Tiede vastaan talous&quot;</a>-vastakkainasetteluksi ja medioiden asemoituminen jommallekummalle kannalle, mistä linkki aiempaan blogiini.</p><p>Ja kun tiede tuli mainittua, niin tiedeuutisoinnissa voi kelvata skuupiksi uusi löydös joka haastaa olemassaolevat käsitykset. Tutkimuksen menetelmissä ja tulosten tulkinnassa olevat mahdolliset ongelmat selviäisivät helposti tarkistamalla alan asiantuntijalta, joka osaa asettaa uutisen mittasuhteisiinsa. Toki tätä tarkistusta tehdäänkin, vaan skuupin houkutuksessa ja kiiressä se voi unohtua, eikä virhettä oikaista jälkikäteenkään.</p><p>Pääsiäisen aikaan sijoittuneet, Aku Louhimiehen ja Jari Sillanpään töppöilyjen mediaruotiminen on saanut jotkut pohtimaan lynkkausmentaliteettia ja anteeksiannon unohtamista, kuten <a href="http://wennberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253215-anteeksiannosta-ja-armosta">Mikko Wennberg kirjoittaa</a>. Ja <a href="http://wennberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253215-anteeksiannosta-ja-armosta#comment-3819915">Marja Heinonen pohtii</a> &quot;julkisuuden syklit ovat nopeampia kuin anteeksiannon tahti&quot;. Kiinnostus jutusta on ohi nopeasti, ja median lihamyllyyn haetaan jo uutta jauhettavaa. Piittaamatta vahingosta syytteiden kohteille?</p><p>Vielä voisi mainita ns. Sipilägaten, jossa Juha Sipilä kuohahti toimittajalle väitetyistä Terrafameen liittyvistä rahallisista kotiinpäin vetämisistä. Eli syytöksiä vailla ainuttakaan todistetta, paeten sananvapauden taakse. Todeten vain, että väärät syytökset oikaistaan myöhemmin. Välittämättä vaikkapa Sipilän läheisille mahdollisesti aiheutuneesta haitasta. Samoin Matti Vanhasen lautakasa-jupakka. Kun molemmat herrat osoitettiin syyttömiksi esitettyjä epäilyksiä kohtaan, niin voi yhtyä <a href="https://www.city.fi/blogit/teresammallahti/sipila+ja+journalisti-inkvisitio/132551">Tere Sammallahden toteamukseen (journalisti-inkvisitio)</a>, että &quot;Vanhanen (ja varmaan Sipiläkin) on monen silmissä edelleen syyllinen&quot;.</p><p>Näyttää myös siltä, että <strong>mediahuomiossa tärkeämpää kuin se, mitä kirjoittaa on se, kuka kirjoittaa</strong>. Esimerkiksi vaikka Paavo Väyrynen tuntuu saavan säännöllisesti mediahuomion kulloisella aivopierullaan. Siinä määrin, että hän jo <a href="http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254537-selkokielisia-uutisia">ihmettelee, jos sitä huomiota ei heti näykään</a>. Samoin jos itse olen mielestäni tuonut esiin jonkun olennaisen pointin, se saattaa nousta huomoon vasta jonkun mediapersoonan nostamana. Kun tällainen <strong>mediauskottavuus</strong> pitäisi ensin hankkia, en ihmettele etteivät sitä kovin useat asiantuntijat tee.</p><p>Esimerkkejä on lukemattomia. Mitkä ongelmat eivät sinänsä todista ns. vaihtoehto- tai valemedioiden puolesta. Hieman tutustuttuani MV-lehteen ja Oikea Media:an, en voi olla eri mieltä Petra Nyqvistin tulkinnasta tuoreessa blogissaan, että valemedioiden artikkelit ovat &rdquo;<a href="http://petranyqvist.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252251-paattajille-miten-taata-tyorauha-rotostelevien-valemedioden-silmatikuille?ref=poiminnat"><em>puhdasta mielipidevaikuttamista jäljitellen uutismedian ilmiasua</em></a>&rdquo;. Kirjoittajilta, jotka antavat näytteitä suvaitsemattomuudestaan eri tavalla ajattelevia ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan. (Uskonnollisten kohdalla suvaitsemattomuuden tietyllä makaaberilla tavalla ymmärtääkin, siis jos he ajattelevat toisinajattelevien suistuvan helvettiin joka tapauksessa).</p><p>JSN:n kampanja on siis sikäli arveluttava, sanoisinko hyvesignalointia, jos sillä yritetään lakaista pois näkyvistä edellä esiin tuomiani ongelmia. Sitä sisäänrakennettua konfliktia, että jutut pitää saada myytyä yleisölle mahdollisimman laajasti ja nopeasti - koskien YLEä yhtä lailla. Sen takia mm. määrää korostetaan monilla aihealueilla laadun kustannuksella (katastrofi- ja terroriteot, <a href="http://jukka-konttinen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/251140-lusikka-kauniiseen-kateen">urheilu</a>, julkkisjuorut,&hellip;). Samoin virheitä ei tehdä pelkän tietämättömyyden tai inhimillisen erehdyksen takia, vaan laskelmoidaan, otetaan tietoinen riski kilpailussa saada juttu ulos ensimmäisenä.</p><p>Toki kun em. ongelmalistan JSN:n edustajille esittelisi, niin todenäköisesti eivät ainakaan suoraan kiistäisi. Mutta johtaako se minkään muuttumiseen, on kysymys. Kun kaikki myöntävät, että juttuja tekevät inhimilliset ihmiset, mutta kannattaako sitten markkinoida mielikuvaa jonkinlaisesta aukottomasta faktantarkistuksesta.</p><p>Eniten kuitenkin ehkä ärsyttää median päivittäinen mielikuvamarkkinointi, kuinka journalismin teko siten kuin sitä nyt tehdään, on ihailtavaa ja jopa sankarillista. Millaisia megatähtiä sen edustajat ovat. Kun näyttää, että nämä vakavissaan uskovat tähtiä ja sankareita olevansa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Media (JSN:n ohjeisiin sitoutunut) on julkistanut vastuullisen journalismin kampanjan, jonka ”tarkoituksena on korostaa, miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä”. Vedotaan ”luotettavaan tietoon”, mutta sentään osataan todeta, että ”virheet myönnetään reilusti ja ne korjataan”. Voi kunpa näin olisikin. 

Tulee epäilys, että laatutakuun sijasta kampanjalla yritetään pyhittää tai konfirmoida ns. valtamedia ja sen nykyinen tapa toimia. Kuinka on jo melkein klisee todeta, että journalisti ei antanut faktojen pilata hyvää tarinaa. Eikä tarvitse olla kyseessä ns. vaihtoehtoiset faktat.

Virheiden sattumista ei voi välttää kukaan. Ongelma ei ole myöskään niinkään epäluotettavassa tiedossa ts. valehtelussa. Laiskuuskin on sinänsä nhimillistä, eikä pelkästään henkinen. Kysymys on siitä, mitä asioita uutisoidaan, mitkä ylittävät uutiskynnyksen ja mistä näkökulmasta ("kenen leipää syöt, sen lauluja laulat"). Miten vedetään mutkia suoraksi. Miten määrä korvaa laadun. Kuinka uutinen on paras kun se myötäilee ja betonoi journalistin ennakkokäsityksiä. Jos ei toimituksen missiota ts. (ideologista) agendaa. Uutinen, joka myy eniten. 

Em. median ts. valtamedian missioon kuulemma kuuluu myös tietynlainen valistuksellinen tehtävä. Ongelmalliseksi sekin käy silloin, jos ja kun valistukseen liittyvää tietämystä ei riittävästi. Kun media ei ole vain "viestintuoja", vaan aktiivinen poliittinen toimija.

Seuraavassa mieleen tulevia esimerkkejä.

Tänä aamuna kysyttiin suomen kielen aseman säilyttämisestä sattumoisin suomen kielen professoreilta. Siksikö, jotta varmistettiin ennakko-odotusten mukainen vastaus? Etteikö ko. professoreilla olisi oma lehmä ojassa? Valtaosa esim. professorikunnasta tuskin liputtaa suomenkielisen julkaisemisen lisäämisen puolesta.

Ns. rajatiedon ja huuhaan asioissa toimittajat heittävät lähes poikkeuksetta faktantarkistukset ja järjen narikkaan, ja ainoastaan referoivat poppamiehen teesit, joka hypnotisoi varmuudellaan. Aika vasta HS nosti poiminnaksi toteamuksen ”Jotain siellä on”, kun teologi oli kerännyt kertomuksia kuoleman rajakokemuksista, joita tuskin tulkitsi elämänkatsomuksensa eli ennakko-odotustensa vastaisesti. Laajemmin kyseessä on "Lukujutun houkutus", jossa faktat eivät saa pilata hyvää tarinaa. Tosin skeptiset näkemykset kuten Skepsis ry:n huuhaa-palkinnot saavat mediahuomiota, mutta onko tässä kyseessä keskiarvoistamisen harha, ts. totuus rajatiedon asioista löytyy jostain puolivälistä? En ihmettelisi, jos joku toimittaja tai toimitus myöntäisi ajattelevansa näin. Mutta silläpä vältetään virheellisen tiedon korjaamisen vastuu.

Maahanmuuttokysymyksessä on painottunut uutisoitavaksi ihmisoikeudet ja rasismikysymykset. Tosin viime aikoina ongelmistakin on puhuttu. Ehkäpä osaltaan siksi, että meteliä painottuneesta näkökulmasta on pidetty. Tämän alueen ongelmallisuudesta kirjoitti emeritusprofessori Kanniainen erinomaisesti. Professori Matti Viren kyseenalaisti argumentin, että maahanmuuton lisääminen pelastaisi huoltosuhteemme.

Oma lukunsa on terrori- ja katastrofiuutisointi, jossa määrä korvaa laadun, kun raportoidaan "hetki hetkeltä", vaikka mitään uutta sisältöä ei olisikaan. Kun illan pääuutislähetyksessä listataan "päivän ruumiit" ja mässätään täysin toisarvoisilla yksityiskohdilla. Tapahtuman merkityksettömyydestä yleisön jokapäiväiseen elämään tarvitse välittää, kunhan juttu myy.

Samoin monimutkaisen energian tuottamiseen liittyvän kysymyksen pelkistäminen "Tiede vastaan talous"-vastakkainasetteluksi ja medioiden asemoituminen jommallekummalle kannalle, mistä linkki aiempaan blogiini.

Ja kun tiede tuli mainittua, niin tiedeuutisoinnissa voi kelvata skuupiksi uusi löydös joka haastaa olemassaolevat käsitykset. Tutkimuksen menetelmissä ja tulosten tulkinnassa olevat mahdolliset ongelmat selviäisivät helposti tarkistamalla alan asiantuntijalta, joka osaa asettaa uutisen mittasuhteisiinsa. Toki tätä tarkistusta tehdäänkin, vaan skuupin houkutuksessa ja kiiressä se voi unohtua, eikä virhettä oikaista jälkikäteenkään.

Pääsiäisen aikaan sijoittuneet, Aku Louhimiehen ja Jari Sillanpään töppöilyjen mediaruotiminen on saanut jotkut pohtimaan lynkkausmentaliteettia ja anteeksiannon unohtamista, kuten Mikko Wennberg kirjoittaa. Ja Marja Heinonen pohtii "julkisuuden syklit ovat nopeampia kuin anteeksiannon tahti". Kiinnostus jutusta on ohi nopeasti, ja median lihamyllyyn haetaan jo uutta jauhettavaa. Piittaamatta vahingosta syytteiden kohteille?

Vielä voisi mainita ns. Sipilägaten, jossa Juha Sipilä kuohahti toimittajalle väitetyistä Terrafameen liittyvistä rahallisista kotiinpäin vetämisistä. Eli syytöksiä vailla ainuttakaan todistetta, paeten sananvapauden taakse. Todeten vain, että väärät syytökset oikaistaan myöhemmin. Välittämättä vaikkapa Sipilän läheisille mahdollisesti aiheutuneesta haitasta. Samoin Matti Vanhasen lautakasa-jupakka. Kun molemmat herrat osoitettiin syyttömiksi esitettyjä epäilyksiä kohtaan, niin voi yhtyä Tere Sammallahden toteamukseen (journalisti-inkvisitio), että "Vanhanen (ja varmaan Sipiläkin) on monen silmissä edelleen syyllinen".

Näyttää myös siltä, että mediahuomiossa tärkeämpää kuin se, mitä kirjoittaa on se, kuka kirjoittaa. Esimerkiksi vaikka Paavo Väyrynen tuntuu saavan säännöllisesti mediahuomion kulloisella aivopierullaan. Siinä määrin, että hän jo ihmettelee, jos sitä huomiota ei heti näykään. Samoin jos itse olen mielestäni tuonut esiin jonkun olennaisen pointin, se saattaa nousta huomoon vasta jonkun mediapersoonan nostamana. Kun tällainen mediauskottavuus pitäisi ensin hankkia, en ihmettele etteivät sitä kovin useat asiantuntijat tee.

Esimerkkejä on lukemattomia. Mitkä ongelmat eivät sinänsä todista ns. vaihtoehto- tai valemedioiden puolesta. Hieman tutustuttuani MV-lehteen ja Oikea Media:an, en voi olla eri mieltä Petra Nyqvistin tulkinnasta tuoreessa blogissaan, että valemedioiden artikkelit ovat ”puhdasta mielipidevaikuttamista jäljitellen uutismedian ilmiasua”. Kirjoittajilta, jotka antavat näytteitä suvaitsemattomuudestaan eri tavalla ajattelevia ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan. (Uskonnollisten kohdalla suvaitsemattomuuden tietyllä makaaberilla tavalla ymmärtääkin, siis jos he ajattelevat toisinajattelevien suistuvan helvettiin joka tapauksessa).

JSN:n kampanja on siis sikäli arveluttava, sanoisinko hyvesignalointia, jos sillä yritetään lakaista pois näkyvistä edellä esiin tuomiani ongelmia. Sitä sisäänrakennettua konfliktia, että jutut pitää saada myytyä yleisölle mahdollisimman laajasti ja nopeasti - koskien YLEä yhtä lailla. Sen takia mm. määrää korostetaan monilla aihealueilla laadun kustannuksella (katastrofi- ja terroriteot, urheilu, julkkisjuorut,…). Samoin virheitä ei tehdä pelkän tietämättömyyden tai inhimillisen erehdyksen takia, vaan laskelmoidaan, otetaan tietoinen riski kilpailussa saada juttu ulos ensimmäisenä.

Toki kun em. ongelmalistan JSN:n edustajille esittelisi, niin todenäköisesti eivät ainakaan suoraan kiistäisi. Mutta johtaako se minkään muuttumiseen, on kysymys. Kun kaikki myöntävät, että juttuja tekevät inhimilliset ihmiset, mutta kannattaako sitten markkinoida mielikuvaa jonkinlaisesta aukottomasta faktantarkistuksesta.

Eniten kuitenkin ehkä ärsyttää median päivittäinen mielikuvamarkkinointi, kuinka journalismin teko siten kuin sitä nyt tehdään, on ihailtavaa ja jopa sankarillista. Millaisia megatähtiä sen edustajat ovat. Kun näyttää, että nämä vakavissaan uskovat tähtiä ja sankareita olevansa.

]]>
7 http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252284-juuri-nyt-alamme-vastuullisiksi#comments Journalismi JSN Valemedia Valtamedia Wed, 14 Mar 2018 17:47:17 +0000 Jukka Konttinen http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252284-juuri-nyt-alamme-vastuullisiksi